EU:n hiljainen vallankumous

Euroopan Unionin hiljainen vallankumous - onko se politisoitavissa? Julkaisen tämän taloustieteilijä Roland Ernen luennon referaatin  nyt - kahden vuoden kuluttua - uudelleen, koska luennossa edellytettyä ymmärrystä ei ole vieläkään havaittavissa. 

Verkkolehti "Social Europe" julkaisi 20.1. 2016  irlantilaisen taloustieteilijä Roland Ernen luennon Unionin uudesta hallintotavasta. Kysymys on Euroopan Parlamentissa hyväksytystä linjasta. Tässä lyhyt yhteenveto luennoitsijan sanomasta:

Kolmen prosentin kasvuraja ja 60 %:n velkaantumisraja on nyt istutettu EU-lainsäädäntöön tavoitteena. Lisäksi on hyväksytty toiminnallinen tasapainottomuusmenettely, joka mahdollistaa komission esitykset jäsenvaltioille esiintyvien tasapainottomuuksien poistamiseksi. Kysymys ei ole ainoastaan toteamuksista, vaan myös taloudellisista pakotteista tasapainon uudelleensaavuttamiseksi. 

Aikaisemminkin on ollut tällaisia määräyksiä mutta ministerieuvosto on pysäyttänyt ne enemmistöllään. Nyt komission ehdotus menee läpi ellei tarkkailussa oleva valtio saa kokoon omalle veto-ehdotukselleen ministerineuvoston enemmistöä. Kysymys on siis käänteisestä menettelystä aikaisempaan verrattuna. Kysymys on radikaalista muutoksesta, josta komission silloinen puheenjohtaja Barroso käytti nimitystä "Hiljainen vallankumous".

Mikä on siis jäsenvaltion rikos kun tasapainottumuustilanne syntyy? Tässä komissiolle annetaan valta päättää siitä, mikä on asianmukaista tai epäasiallista talouspolitiikkaa. Tässä mennään keskittämisessä luennoitsijan mukaan jo pidemmälle kuin mitä tapahtuu federatiivisen hallinnon puitteissa esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa tai Sveitsissä. Se mikä on asiallista ja hyväksyttävää, sekin on kokonaisuudessaan jätetty toimeenpanevien elinten päätettäväksi. 

On nimetty 11 indikaattoria, joiden tehtävänä on kertoa mikä on hyvää talouspolitiikkaa. Näitä indikaattoreita ministerineuvostojen on noudatettava. Jos puutteita löytyy, toimenpiteisiin ryhdytään. Asiallinen talouspolitiikka tarkoittaa samaa kuin uusliberaali sääntely. Mm. palkanmuodostus kuuluu tämän uuden sääntelyn piiriin. Sopimusten desentralisointi yrityksiin ja paikallistasolle on osa tätä säätelyä.

Euroopan Unionin tasolta pitää löytyä ammattiyhdistyspoliitikkoja, europarlamentaarikkoja ja vasemmistolaisia tutkijavoimia jotka kiinnittävät huomiota tähän radikaaliin muutokseen. Luennoitsija Roland Erne pitää välttämättömänä että poliittista huomiota kiinnitetään tähän toimintatapaan.

Miksi ammattiliitoille on ollut niin vaikeaa kehittää toimintatapaa tätä uutta hallintotapaa vastaan?
Jack Deloirs kirjoitti aikanaan artikkelin, jonka mukaan markkinat eivät voi yksin hallita yhteismarkkinoita ja siksi tarvitaan yhteinen eurooppalainen hallinto säätelemään taloudellista toimintaa. 

Luennoitsijan mukaan tämä on vanha keynesiläinen ajatus, ja sen mukaan markkinavoimat edellyttävät vastapainokseen yhteistä julkista hallintoa. Tarvitaan koordinaatiota mm. palkka- ja sopimuspolitiikassa jotta vältyttäisiin liian suurilta tasapainottomuuksilta palkka- ja työehdoissa jäsenvaltioiden välillä. Ilmeisesti tästä syystä eurooppalainen ammattiyhdistysliike ei asettunut vastustamaan komission alustavaa politiikkaa vaikka olikin jossakin määrin skeptinen Deloirsin esittämää linjaa kohtaan. 

Komission uudessa tasapainottumuuksien hallintamenettelyssä voi valtio työnantajana osallistua julkisen sektorin palkkojen muodostukseen ja näin menetellessään se ei kuitenkaan riko työmarkkinaosapuolten neuvotteluautonomiaa. Tätä kautta komissio voi nyt pakottaa valtiota tasapainottomuuksien hallitsemiseksi mm. alentamaan julkisen sektorin palkkoja ja muodostamaan täten reunaehtoja koko työehtosopimuskentän sopimismenettelylle. Tätä komission menettelytapaa on em. syistä todella vaikeaa vastustaa. Tämä on yksi tärkeimmistä eurooppalaiseen ammattiyhdistyspolitiikkaan liittyvistä haasteista. Kansalliset erot tasapainottomuuksissa aiheuttavat sen, että yhteiseurooppalainen tahdonmuodostus palkansaajien puolelta käy entistä vaikeammaksi.

Jos Euroopassa olisi ollut yhteistä sääntelyä palkanmuodostuksesta, eläkeijistä ja muista tärkeistä työelämään liittyvistä ehdoista, tällainen komission ehdotus ei olisi koskaan läpäissyt europarlamentin käsittelyä läpihuutojuttuna. Nyt sosiaaliset ongelmat ja taloudelliset erot on keskitetyllä päätöksenteolla siirretty kansallisten hallitusten ratkaistaviksi ja ehdollistettu uudella komission tasapainottumuuksia ratkaisemaan tarkoitetulla uusliberaalilla "hiljaisella vallankumouksella". Luennoitsija korostaa että kilpailu palkkatasosta työntekijöiden keskuudessa on luonnollista ja että se on yksi tärkeä motiivi järjestäytymiselle ja ammattiliittojen toiminnalle.

Lopuksi luennoitsija esittää kolme aluetta, joilla olisi toimittava:
1) Kuinka sosiaalistaa Euroopan uusi hallintomalli? Siinä on toki mukana jotakin sosiaalista, mutta komissio jakaa sen edistykselliseen ja taannuttavaan sosiaalipolitiikkaan. Tämä haastaa myös vasemmistopoliitikkoja: jos palkanmuodostukselle määritellään yläraja, miksi ei määritellä myös minimiä? Tasapainottomuuksien kurissapitäminen edellyttää vain asianmukaista talouspolitiikkaa. Komisiolla on tässä kuitenkin entistä enemmän parlamentilta saatua perustuslaillista sananvaltaa kuin kansallisilla toimijoilla.

2) Merkitseekö tämä uusliberalismin sisällyttämistä perustuslailliseksi ulottuvuudeksi? 

3) Kuinka haastaa Euroopan uuden hallintomallin mukainen metodologinen kansallistaminen? Uudessa hallintomallissa jäsenvaltiot ovat omissa laatikoissaan, jossa niiden on löydettävä menetelmät ongelmien ratkaisemiseen - komission haluamalla tavalla. Kaikkia asioita ei voi kuitenkaan ratkoa kansallisella tasolla - onhan yksi keskeisimpiä motiiveja Unioniin liittymiselle ollut ongelmien ylikansallinen luonne. Jopa EKP näyttää ymmärtävän että kaikkia ongelmia ei sittenkään voida ratkaista jäsenvaltioiden tasolla.

Kun nyt meilläkin ollaan aloittelemassa sovitteluun tähtääviä neuvotteluja ns. pakkolakimenetelyssä, on Euroopan Unionin uudella hallintomallilla, uusliberaalilla "hiljaisella vallankumouksella" valtavan paljon merkitystä.