Yksilö ja demokratia

Yksilön vapaus, yhteisöllisyys, demokratia
Porvarillinen yhteiskunta väittää taistelevansa yksilön vapauden ja yksilön oikeuksien puolesta. Samalla se pitää vastakohtanaan kollektiivisuutta, yhteisöä ja yhteisöllisyyttä. Kollektivismi tuhoaa yksilön vapauden, sanotaan. Neuvostokommunismi on tästä yhtenä suurena, historiallisena esimerkkinä. Yksilön omaisuuden suoja on yksi tunnusomaisimpia esimerkkejä yksilön vapaudesta, omanaan pitämisestä ja itselleen varaamisesta.

Mihin perustuu työväenliikkeseen juurtunut ajatus yhteisöllisyydestä? Mikä siinä on yksilön vapauden ja oikeuksien osuus? Ja miten tämä lähestymistapa kytkeytyy demokratiaan ja kansanvaltaan?

Muitsan lapsuudestani kesäjuhlan Viitasaaren työväentalon juhlakentällä ja sen monipuolisen, paikkakunnan työväenyhdistysten esittämät runot, laulut, puhe- ja laulukuoroit, sketsit ja huumorin. Lindlöfin Aatto Löytänän kylältä esitti runion ihmisyydestä, päivettyneenä kuin suoraan töistä tulleena, virittyneenä korostamaan ihmisen oiketta tulla vihdoinkin ihmiseksi.

Tuo hetki jäi mieleeni ja on pysynyt ajatuksissani jo seitsemisenkymmentä vuotta. Miten tuon runon ihmisyys sitten eroaa porvarillisesta yksilönvapaudesta vai eroaako se mitenkään? Ja miten se liittyy kansanvaltaan, ihmisoikeuksiin ja omaehtoisuuteen, itsensä toteuttamiseen?

Kun työväenliike puhuu ihmisestä, puhuu se ihmisestä lajiolentona. Se ei tarkoita vain yhtä ihmistä, yhtä yksilöä vaan ihmistä kaikenkaikkiaan sellaisena kuin se maapallolla esiityy rodullisine, kulttuurisine ja uskonnollisine eroineen. Se tarkoittaa lajiolento  ihmistä tämän kehittymisen kaikissa vaiheissa, jokaista meistä - myös niitä joita emme ole kosaan nähneet emmekä koskaan tule näkemäänkään. Se tarkoittaa kaikkia, hyviä ja pahoja, lahjakkaita ja lahjattomia, tiedon valaisemia ja  pimennossa vaeltavia.

Yksilön oikeudet ja vapaudet ovat yhteydessä kanssaihmisen vastaaviin oikeuksiin. Erityisesti työväenliikkeessä se tarkoittaa kaikkein eniten nöyryytettyjä ja alistettuja, proletariaattia - jo Rooman valtakunnassa käytössä ollutta ilmaisua niistä, joilla ei ollut muuta menetettävää kuin kahleensa. Miksi juuri heitä - tai nykyajan prekariaattia? Siksi että heillä oletettiin olevan kaikkein suurin tarve ja kutsumus itsensä ja oikeuksiensa löytämiseen. Tämän ihmisyyttä tavoittelevan ihanteen varaan syntyi se työväenliike, joka tänäkin päivänä tavoittelee tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimissä "oikeutta kaikille".

Millaisissa oloissa tällainen kaikkia koskeva yksilöllisyys voisi sitten toteutua? Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta on eräs niitä eettisiä lähtökohtia, jonka sovellutuksena kansanvalta, mies ja ääni, henkilö ja ääni periaate löysi heti alusta saakka sovellutuksia. Syntyi osuuskauppaliike, kuluttajain yhtäläisiä oikeuksia ajava liike; syntyi ammattiyhdistysliike:"Kootkaamme vähäiset voimamme yhteen" - kuului Suomen Ammattiliitojen Keskusjärjestön tunnus jo vuonna 1907 kun keskusjärjestö perustettiin.

Joukkojärjestöt ja niiden perusyhdistykset rakennettiin alunalkaen kansanvallan periaatteen varaan. Se siivitti viime vuosisadan alun kansalaisia rakentamaan tuon yhteisen aatteen ympärille työväentaloja, osuuskauppoja, ammattiyhdistyksiä, teattereita, sivistysjärjestöjä, torvisoittokuntia, puhekuoroja, lauluryhmiä ja jopa liikunta- ja urheilujärjestöjä. Kansanvallan suuri periaate ei levinnyt hetimmiten koko kansalaisyhteiskuntaan; demokratian suuret periaatteet otettiin käyttöön porvarillisellakin puolella pikkuhiljaa.

Demokratian nimeen vannotaan nyt kaikkialla; joillekin se tarkoittaa vain vaalijärjestystä, ei juurikaan muuta. Se syntyi kuitenkin  työväenliikkeen suuren, suurlakkoon perustuneen voimannäytön vaatimusten myötä. Yleinen, yhtäläinen ja salainen äänioikeus, vaalioikeus, kokoontumisvapaus, järjestäytymisoikeus suurten joukkojen oikeuksien ajamiseksi. Työväenliike järjesti oman toimintansa kansanvallan pohjalle. Sellaiset käsitteet kuin hyvä toveruus, solidaarisuus, tasa-arvo, luovuus ja omaehtoisuus ovat tämän yksilönvapauden sovellutusta. Se on joka hetki tietoisuuden ja tarkastelun kohteena, ei välttämättä omistamisen vaan olemisen ja elämisen henkenä, tietoisuutena.