Ihmisestä on kysymys

Sosialidemokraattinen puolue valmistelee uutta periaateohjelmaa. Työryhmä tätä varten on nimetty ja se on kuulemma aloittelemassa työtään. Taustalla on viimeksi pidetyn Lahden 3-5.2. 2017 puoluekokouksen periaateohjelmaluonnos ja sen vastapainoksi syntynyt "Tampere-ryhmän" esitys periaateohjelmaksi. Nyt yritetään löytää yhteistä säveltä sosialidemokraattisten periaatteiden kiteyttämiseksi tähän maailmanaikaan sopivalla ja siihen vastaavalla tavalla.

Periaateohjelmatyötä voisi kuvata veteen heitetyn kiven molskahduksella ja sen muodostamilla renkailla ja paineaalloilla kaikiin suuntiin. Ytimessä on se luja ja järkähtämätön perusta, joka näitä renkaita ja aaltoja muodostaa. Minun mielestäni tuo ydinasia on sosialidemokratian käsitys ihmisestä ja hänen suhteestaan itseensä, toimintaansa ja vuorovaikutuksestaan ympäröivään maailmaan.  Tämä radikaali ihmiskäsitys yhdistää sosialidemokratian keskeisellä tavalla Karl Marxiin ja työväenliikkeen aateperintöön.

Avainlausahduksen muodostaa Karl Marxin kuuluisa kuvaus radikaalisuudesta: "Ollakseen radikaali on mentävä asioiden juuriin. Ihmisestä puhuttaessa asioiden juuri on ihminen itse." Tätä radikaalia ihmisyyden löytämistä Marx kuvaa seuraavasti: ”Jos edellytät ihmisen ihmiseksi ja hänen suhteensa maailmaan inhimilliseksi, niin voit vaihtaa rakkautta ainoastaan rakkautta vastaan, luottamusta ainoastaan luottamusta vastaan jne. Jos haluat nauttia taiteesta, sinun on oltava taiteellisesti kouliutunut ihminen; jos haluat vaikuttaa muihin ihmisiin, on sinun oltava todella innostavasti ja kannustavasti muihin ihmisiin vaikuttava ihminen. Sinun jokaisen ihmissuhteesi ja luonnonsuhteesi on oltava tietty, tahtosi kohdetta vastaava ilmaus todellisesta yksilöllisestä elämästäsi.”

Molemmat lainaukset ovat nuoren Marxin taloudellisista ja filosofisista käsikirjoituksista. Kysymys on ihmiseksi tulemisesta, yhteiskunnallisen tietoisuuden läpimurrosta ihmisen tietoisuudessa ja tältä pohjalta kasvavasta oman ja yhteiskunnan tilanteen ymmärtämisestä. Tätä lähestymistapaa Karl Marx ei muuttanut koko elämänsa ja proletariaatin puolesta käymänsä taistelun aikana.

Suomalainen sosialidemokratia ei ole ollut järin hanakka käsittelemään ihmisen asemaa ohjelmallisella tasolla. Vuoden 1952 periaateohjelmassa kuitenkin puhuttiin demokratiasta elämänmuotona ja yhteistoiminnan välineenä. Sosialidemokraattiseen traditioon kuuluu kuitenkin paljon ihmisenä olemiseen ja keskinäiseen kanssakäymiseen liittyvää ilmaisua ja symboliikkaa.

Kansanvalta, hyvä toveruus, yhdenvertaisuus, omaehtoisuus, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus - kaikki nämä käsitteet viittaavat tapaamme elää ja toimia sosiaalisissa suhteissamme. Jäsennämme suhdettamme itseemme, kanssaihmisiin ja toimintaamme näiden sosiaalipsykologisten käsitteiden kautta. Tämä on yhteinen lähtökohta, jota yritämme - kukin meistä -  enemmän tai vähemmän onnistuneesti omassa elämäntavassamme ja sosiaalisissa suhteissamme noudattaa.

Suhde työhön, toimintaan ja toimeentuloon? Ihminen on pohjimmiltaan aktiivinen ja elämää ylläpitävä, voimavarojaan ja taitojaan hyväksikäyttävä lajiolento. Ihminen haluaa toteuttaa itsessään piilevät ominaisuudet ja syntyä täysin siksi, mihin luontaiset lahjat ja opitut taidot mahdollisuuden antavat. Kysymys on ihmisen aktiviteetin ilmenemisestä, fyysisten ja henkisten ulottuvuuksiemme herättämisestä, "työn vapauttamisesta". Kun puhumme luovuudsta ja omaehtoisuudesta, tarkoitamme tätä "tapaus ihmisen" mahdollistavaa aikaa ja yhteiskuntaa. Käsite "sosialismi" tarkoittaa ihmisen kasvamista sellaiselle tietoisuuden tasolle, että hän kansakuntana ja lajiolentona vaatii itselleen ja hyväksyy myös toisille tämän mahdollisuuden.

Mikä on se  ihanteellinen hallintomalli, joka mahdollistaa itselle ja kanssaihmisille yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet? Sosialidemokraattisessa liikkeessä on jo osuustoiminnan syntyajoista lähtien puhuttu "henkilö ja ääni" periaatteesta, naisten ja miesten yhtäläisistä oikeuksista. Järjestöjen ja yhteiskunnan hallinnossa tämä toimintatapa kiteytyy "kansanvallan" ilmaisussa. Kreikankielestä johdettu ilmaisu "demokratia" (demos=kansa, kratei=hallita) tarkoittaa samaa asiaa.

Ihminen elää vuorovaikutussuhteessa ympäröivän maailman kanssa. Meidän on hankittava toimeentulomme olemalla tavalla tai toisella suhteessa aineelliseen ympäristöömme ja hankittava tässä yhteydessä toimeentulomme. Ihanteellisissa oloissa ihminen voi toteuttaa omia kykyjään ja taipumuksiaan yhteiseksi hyväksi ja saada siitä yhteisesti sovittua palkkaa. Olennaista on ymmärtä, että ihminen pyrkii toteuttamaan aktiivisesti itsessään piilevät mahdollisuudet.

Moderni yhteiskunta hyödyntää valtavaa määrää tekniikkaa, automaatiota ja digitaalisia sovellutuksia. Tuotantovoimien kasvun tulee yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon nimissä suuntautua koko ihmisyhteisön hyödyksi. Häikäilemätön oman edun tavoittelu, joka polarisoi tulonjakoa ja ihmiskuntaa köyhiin ja rikkaisiin, on häikäilemätöntä piittaamattomuutta demokratiasta ja sen soveltamisesta yhteiskuntaan. Aktiivisuus on  elämää ja ihmiskuntaa - ja viime kädessä ihmisenä olemista - ylläpitävä voima, jonka varaan voidaan rakentaa.

Mihin perustuu syystä tai toisesta työelämän ulkopuolelle jäävien tasa-arvoisen ja täyden elämän mahdollistaminen? Sosialidemokratia soveltaa - tietoisesti mutta ilman analyysia -  yhteiskuntaan myös ikivanhaa matriarkaatin, ehdottoman rakkauden periaatetta. Tämä sveitsiläisen J.J. Bachofenin esiinnostama "äidinrakkauden" periaate saa sosialidemokratiassa yhteiskunnallisen, kaikkiin ulottuvan tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden käytännöllisiä sovellutuksia.

Elämän aineellisen perustan vääristymät, jotka johtavat epäoikeudenmukaisuuteen ja vastakohtien esiinnousuun, vaikuttavat syvästi myös ihmisen tietoisuuteen omasta asemastaan ja yhteiskuntansa tilasta. Vieraantuminen ja epäproduktiiviset toimintatavat ovat suurelta osin seurausta vääristymiä aiheuttavasta materiaalisesta perustasta ja taloudellisista toteutusmuodoista. Kun puhumme materialistisesta historiankäsityksestä, tarkoitamme sillä ihmisen ja vallitsevan yhteiskunnan vuorovaikutusta. Uskomme myös siihen, että poliittisen, taloudellisen ja sivistyksellisen demokratian vahvistaminen ohjaa ihmistä kohden itsensä toteuttamista ja saman mahdollisuuden luomista myös kanssaihmiselle. Keskeistä ei ole kuitenkaan omistaminen, vaan aineellisen perustan luoma omaehtoisuuden, luovuuden, "tapaus ihmisen" mahdollistuminen uutena historiallisena vaiheena.

Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, kansanvalta ja keskinäinen kunnioitus mahdollistavat edelleen kehityksen kohden yhteisen hyvän toteuttavaa maailmaa. Luonnovarojen, omaisuuksien ja resurssien epätasainen ja yksipuolinen jakautuminen muodostavat suuren katastrofin riskin myös maapallon rajallisten resurssien ja ympäristönsuojelun kannalta. Ihmiskunnalla ei ole varaa tällaiseen voimavarojen tyhjiin imemiseen, "ekstraktivismiin". Kapitalistinen arvopohja ei tarjoa mahdollisuutta optimaaliseen luononvarojen ja taloudellisten resurssien käyttöön ja tässä mielessä se globaalilla tasolla muodostaa uhkan koko ihmiskunnalle.

Puhuin tämän "esseen" alussa kiven heittämisestä veteen symbolina ihmisyyteen havahtumiselle ja siihen kuuluvan tietoisuuden heräämiselle. Millaisia muotoja tämä herääminen tuo laajenevissa, yhteiskunnan instituutioihin, työelämään ja ihmisenä olemisen eri vaiheisiin kuuluvissa aaltorenkaissa, sekin on johdettavissa ihmiskäsityksestämme.

Kun siis uutta sosialidemokraattista periaateohjelmaa kirjoitetaan, uskon keskeisen lähtökohdan olevan "tapaus ihmisen" asettamisen keskeiseksi häntä itseään ja ympäröivää maailmaa hahmottavaksi lähtökohdaksi.