Synteettinen raha ja globaali Minotaurus

Yanis Varoufakis, Kreikan valtionvarainministeri ei ole aloittelija taloustieteessä eikä varsinkaan maailmantalouden ja eurokriisin pohdinnassa. Häneltä on ilmestynyt vuonna 2011 kirja “The global Minotaur” joka kertoo vuoden 2008 talousromahduksesta ja sen yhteyksistä eurokriisiin. Tässä lyhyt johdanto hänen teemaansa, jonka voit itse katsella englanninkielisenä Youtubesta allaolevasta linkistä.

Toinen maailmansota loi USA:han valtavat markkinat: aseteollisuus, autoteollisuus, kodinkoneteollisuus ja monet muutkin alat elivät voimakkaan kasvun aikaa. Amerikka täytti itsensä sen ajan modernilla teknologialla ja alkoi sodan jälkeen pumpata noita ihmeellisiä ja ihastusta herättäviä hyödykkeitä merien taakse - Eurooppaan ja Japaniin. Amerikanraudat, jääkaapit, televisiot ja muut vempaimet herättivät merentakaisissa maissa suurta ihastusta samalla kun niiden tuonti Amerikasta toi USA:n markkinoille valtavat rahavirrat. Amerikka eli ihmettään, sodanjälkeistä nousun aikaa.

Vähitellen noita suurenmoisia tuotteita opittiin tekemään Euroopassakin ja Japanissa, olihan näissä maissa vahva teknologinen osaaminen jo sotia edeltäviltä ajoilta. USA:ssa oli nyt rahaa, mutta investoinnit uusiin tuotteisiin ja tuotannonaloihin eivät kasvaneet riittävän nopeasti. USA alkoi nyt ostaan merten takana tuotettuja hyödykkeitä samalla kun kiinnostus suureen rahavirtaan nosti amerikkalaisten yritteliäissä ja rikastumiseen tottuneissa mielissä ajatuksen hyödyntää käytössä olevia voimavaroja. Kultakannasta irroittautuminen todennäköisesti edisti 1970-luvun alussa tätä kehitystä. Syntyi uusia, rikastumisen ilman työtä mahdollistavia finanssirakenteita ja -tuotteita. Sitä edisti vielä oppi monetarismista, jota Chigagon koulukunnan taloustieteilijät alkoivat voimalla levittää.

Ennenpitkää ja globalisaation edetessä myös Eurooppa ja Japani tulivat mukaan finanssipeleihin, syntyi finanssikeinottelun synteettinen maailma Lehman Brotherseineen ja investointipankkeineen. Siihen mentiin mannerten takanakin mukaan valuutan vapautumisen ja vuosituhannen vaihteen lähestyessä myös markkinoihin voimakkaasti suuntautuneen Euroopan Unionin voimin.

Samalla oli syntynyt kuitenkin globaali Minotaurus, kreikkalaisen mytologian härän päällä ja ihmsivartalolla varustettu hirviö joka ihmislihasta nauttivana jatkuvasti vaati hyvinvoinnin nimissä nuoria miehiä ja naisia ravinnokseen. Tätä tässä yhteydessä viitteellisesti mainittua myyttiä Varoufakis on kreikkalaisena käyttänyt kirjansa nimessä ja globaalin finanssikriisin ja eurokriisin analogisena metphorana.

Kun kaikki euromaat ovat sitoutuneet tarjontaan kysynnän kasvattamisen sijasta, merkitsee se raivoisaa kilpailua viennin alueella nollasummapelissä, jossa jokaista voittoa ja voittajaa kohden on yhtä paljon rahan menetystä ja häviäjiä. Vientikilpailussa Eurooppa kamppailee muiden mantereiden kanssa ja tehdyt ja tekeillä olevat vapaakauppasopimukset tähtäävät siihen että esteitä - myös ihmisen toimeentulon, terveyden ja hyvinvoinnin suojaksi tarkoitettuja - puretaan mahdollisimman edullisen tarjonnan aikaansaamiseksi. Ostajina voivat esiintyä kuitenkin vain ne, joilla on vaihdon välineitä, rahaa käytettävissään. Tässä suhteessa erot ovat Amerikassa kasvaneet sitten 1950-luvun ja sama kehitys saa uusia piirteitä sekä muualla Euroopassa että meillä kansallisella tasolla. Eettinen raja ja ymmärrys yhteisestä edusta on tässä jo rikottu; muinaisen Minon hirvö saa koko ajan uhrikseen heikompaan asemaan joutuneita kansalaisia.

Euroopan Unionissa Saksa on hyvin keskeisessä asemassa samalla kun se on tarjontapolitiikan vahvin tukija ja samalla keskeinen viennin kautta voimavaroja itselleen imevä eurovaltio. Maastrichtin sopimus (7.2. 1992) ja sen tiivistäminen uusilla päätöksillä sitoo eurovaltiot tiukasti noudattamaan yhteistä toimintakoodia; vaihtoehtoinen politiikka esimerkiksi vaalien kautta yhdessä maassa ei muuta tilannetta toiseksi eurolainsäädännön johdosta.

Varoufakis - joka nimittää itseään avoimesti Marxin analyysin seuraajaksi - pitää Euroopan tilannetta ja eurokriisiä seurauksena edellä kuvatusta kehityksestä. Synteettinen, ahneuteen ja odotusarvoihin perustuva finanssipolitiikka on johtanut Euroopan Unionin ja sen politiikkaa erilaisilla koalitioilla toteuttaneet hallitukset tilanteeseen, jossa lisää uhreja tulee tasaisin väliajoin. Varoufakis ei pidä tapahtunutta kehitystä ongelmallisena ainoastaan Kreikalle, vaan koko Euroopalle ja loppupeleissä myös näennäisille voittajille kuten Saksalle. Ei siis ihme että juuri Saksassa ollaan aivan erityisen vihaisia ja loukkaantuneita Varoufakisin analyysista.

Varoufakis perustee kantansa tätä historiaa kertoessaan 11.11. 2011 erinomaisesti ja rikassävyisesti allaolevan linkin kautta avautuvassa videossa. “Smartest guy in every room. Go Greece, help lead the world once again to sanity and reason” - kommentoi newyoyrkilainen katselija esitystä.

https://www.youtube.com/watch?v=iVxaTC7Qp44

Epätasa-arvo tappaa

- Andras Szigetvarin haastattelu itävaltalaisessa Der Standard -lehdessä

Vaikuttaako elämäntapamme tai lääkärimme siihen kuinka kauan elämme? Väärin, sanoo epidemiologi Richard Wilkinson. Suurin terveyteemme vaikuttava tekijä on resurssien oikeudenmukainen jako!

Standard: Voidaanko siis sanoa, että sosiaalinen ja taloudellinen epätasa-arvo johtavat aikaisempaan kuolemaan?
Wilkinson: Vastaus tähän on yksinkertainen. Epätasa-arvo tapaa meidät. Mitä epätasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä suurempia sosiaaliset ongelmat ovat. Epätasa-arvoiset yhteiskunnat eivät pärjää elinaikaodotuksissa, niissä on enemmän huumeidenkäyttäjiä, enemmän henkisesti sairaita kuten masentuneita, enemmän rikollisuutta. Miten voimakas tämä vaikutus on, nähdään USA:ssa: USA oli vielä 1950-luvulla korkeimman elinaikaodotuksen maa. Tänään se on tilastoissa jossakin sijalla 25 tai 30. Miksi? Epätasa-arvo on sitten 1950-luvun räjähtänyt USA:ssa. Japanissa kehitys oli päinvastaista. Maa oli kaukana kärjestä, mutta sitten 1980-luvun japanilaiset elävät tilastollisesti pisimpään. Samaan aikaan Japani on vähentänyt nopeasti sosiaalista epätasa-arvoa.

Standard: Yleisesti arvellaan että elämäntyyli ja lääketieteellinen hoito vaikuttavat eniten siihen, kuinka vanhaksi elämme.
Wilkinson: Lääkkeitä yliarvostetaan! On todella vaikeaa löytää yhteyttä henkeä kohden lasketuissa terveysmenoissa ja elinajanodotuksessa. Sama pätee myös lääkärien ja sairaalapaikkojen määrään. Tämä ei tarkoita sitä että lääkkeet eivät olisi olleet tehokkaita. Mutta niiden vaikutusta varjostavat muut sosioekonomiset tekijät. Tilanne on kuin sodassa: Sairaalat ovat tärkeitä. Mutta taistelussa kuolleiden määrä ei ole niille ratkaisevaa.

Standard: Mutta mitä vaikuttaa elämäntyyli, tupakointi, juominen?
Wilkinson: Sillä on vaikutusta. Mutta äskettäin ilmestyi metatutkimus, jossa analysoitiin tusinoittain alan muita tutkimuksia. Siinä tultiin päätelmään, että ystävien määrä on tärkeämpää, tupakoitpa tai et. Standard: Mutta kuinka joku eläisi pidempään neljän ystävän kanssa kuin kahden?
Wilkinson: Tätä selittää krooninen stressi. Liian paljon stressiä johtaa prosessiin, jota voidaan nimittää nopeaksi vanhenemiseksi. Kun ihmistä kohtaa stressi, hänen kehonsa reagoi siihen kuin uhkaavaan vaaraan. Se kuluttaa äärimmäisen paljon energiaa. Lihakset jännittyvät, reaktioaika lyhenee. Samaan aikaan keho laiminlyö jännittyneenä muita jatkuvia toimintoja kuten liikeratojen käytön ja ruuansulatuksen. On jokseenkin yhdentekevää, jos stressi kestää pari tuntia. Mutta jos se jatkuu kuukausia ja vuosia, alkaa ihminen sairastella. Miksi ystävät ovat tärkeitä? Sosiaalisten suhteidemme laatu aiheuttaa suurimman stressin elämässämme. Tärkeää on, että meitä kunnioitetaan ja meistä välitetään ja että ystävyys- ja parisuhteemme tukevat meitä.

Standard: Stressitekijöistä puhuttaessa ajattelevat useimmat ihmiset kaiketi ammattia ja uralla etenemistä?
Wilkinson: Yksilöllisesti on varmasti stressaava, jos joutuu työnsä tai asuntonsa menettämisen uhkaamaksi. Mutta myös yhteiskunnallisella tasolla stressiä aiheuttavat alhainen sosiaalinen asema, raskas lapsuus ja huonot sosiaaliset kontaktit.

Standard: Kuinka sitten sosiaalinen epätasa-arvo aiheuttaa sairautta?
Wilkinson: Aineelliset erot vahvistavat tiettyyn luokkaan ja sosiaaliseen asemaan kuulumista ja ovat yhteydessä yleiseen terveydentilaan.

Standard: Kertokaa esimerkki!
Wilkinson: USA:ssa ja Englannissa on köyhiä alueita, joilla elinajanodote on 20 vuotta matalampi kuin hyvinvoivilla alueilla. Tämän ei pitäisi yllättää ketään. Lukemattomat tutkimukset osoittavat, että tällaiset sosiaaliset erot vaikuttavat kielteisesti elinajan odotuksiin kaikissa sosiaalisissa kerroksissa. Siis näyttää siltä, että noin 95% väestöstä elää terveempänä yhteiskunnissa joissa vallitsee suurempi tasa-arvo. Suuren aineellisen eriarvoisuuden yhteiskunnissa ihmisen pelko pudota ulkopuolelle on suurempi ja samoin käy stressille. Siis sekä rikkaat että köyhät pelkäävät enemmän.

Standard: Tulette tutkimuksessanne jopa tulokseen, että tulonjaon merkityksellä on suurempi merkitys elinaikaan kuin yhteiskunnan absoluuttisella hyvinvoinnilla?
Wilkinson: Kyllä, joskaan tämä ei päde sellaisiin köyhempiin yhteiskuntiin kuin kehitysmaihin. Siellä on absoluuttisella hyvinvoinnilla suurin merkitys. Mutta kun on ylitetty tietty hyvinvointitaso, silloin nousee oikeudenmukainen jako voimakkaammin näkyviin. On myös tärkeää todeta, että elinajanodote kasvaa myös teollisissa maissa. Mutta se voisi kasvaa vielä nopeammin.

Standard: Ovatko sosiaaliset tekijät yhtä tärkeitä kaikkien sairauksien kohdalla?
Wilkinson: On sairauksia, joiden kohdalla sosiaalisilla loukuilla ei ole juurikaan merkitystä, kuten esimerkiksi on syövän kanssa. Kaksi yleisintä syöpäsairautta, rintasyöpä ja eturauhassyöpä ovat rikkailla yhtä yleisiä kuin köyhilläkin. Tulehdussairauksissa, henkitysteiden sairauksissa, sydän- ja verisuonisairauksissa sekä onnettomuuksissa epätasa-arvo on tärkeä tekijä.

Standard: Kuinka tavallinen ihminen voi hyötyä teidän tutkimustuloksistanne? Voiko ryhtyä tupakoimaan, jos sattuu saamaan useamman ystävän?
Wilkinson: Ei, ei missään nimessä. Tutkimus osoittaa vain, että ystävät ovat tärkeitä ja että niitä ei voi korvata millään tavoin. Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmisellä on jatkuva pelko siitä, miten muut ihmiset häntä arvostavat. Siksi masennus ja skitsofrenia ovat niin yleisiä. Samalla tutkimukset osoittavat, että ihmisillä on taipumus yrittää näyttää paremmilta kuin mihin heillä on mahdollisuuksia. Epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa on siis myös narsismi, itsetehostuksen tarve yleisempää.Ehkä meidän olisi tultava tietoisiksi siitä, miten vahvasti nämä asiat vaikuttavat yksilölliseen hyvinvointiimme.

Standard: Mitä voimme yhteiskuntana tehdä tälle asialle?
Wilkinson: Yhteiskunnilla on mitä erilaisimpia mahdoillisuuksia vähentää epätasa-arvoa. Voidaan jakaa palkkasummaa tasaisemmin tai leikata huippupalkkoja ja niiden bonuksia. Todennäköisesti meidän pitäisi käyttää kaikkia näitä keinoja. Se tulisi tekemään yhteiskunnistamme jokaiselle paremman paikan elää.

(DER STANDARD, 14.3. 2015)
Richard Wilkinson (s. 1943) on Nottinghamin yliopiston epidemiologian ja Lontoon College Yliopiston professori. Viimeksi häneltä on ilmestynyt yhdessä Kate Pickettin kanssa kirja "Yhdenvertaisuus on onnea")

Käännös saksasta: Ilpo Rossi

http://goo.gl/TmuEnB

Sunnuntain viettoa hökkelikylässä

Facebookissa käytävä keskustelun perusteella olen tänään, maaliskuisena sunnuntaiaamuna miettinyt, onko valtavirtainen talouspolitiikka jota toteutetaan Euroopan Unionin ja sen tekemän Maastrichtin Vakaus- ja kasvusopimuksen ehdoilla ylipäätään muutettavissa vaaleilla joksikin toiseksi. Kokoomuksen ja Keskustapuolueen eurooppalaiset liittolaiset ovat sitoutuneet näihin lähtökohtiin, mikä näkyy jo nyt esimerkiksi Sipilän asettamissa säästövaatimuksissa. Stubbin ulostulot ovat - tietenkin - linjassa Euroopan Kansanpuolueen strategisen linjauksen kanssa - ja niitä noudatetaan kävipä Kokoomukselle Suomen vaaleissa kuinka tahansa.

Muutoksen aikaansaaminen eurooppalaisessa poliittisessa ilmapiirissä on äärimmäisen epätodennäköistä. Yhtenä syynä tähän on Euroopan Sosialistien ja demokraattien sinänsä hyvä arvopohjan lähinnä symboolinen esilläpito. Kuitenkin, konkreettisen, sisällöllisesti vaihtoehtoisen yhteisen ohjelman puuttuessa oppositiopolitiikka ei nouse vähemmistöasemassa näkyviin.

Toisena syynä tähän on median ja lehdistön markkinoistuminen, riippuvuus rahoittajistaan, mikä tarkoittaa vaihtoehtoisen lähestymistavan välttelemistä. Yleisradiokin - Suomen poliittisista voimasuhteista johtuen - on yhä selkeämmin tarjoamassa markkinoille ensi yön oikeutta omissa toiminta- ja ohjelmarakenteissaan. Veikkauksen arvontojen siirtäminen mainostelevisioon on yksi esimerkki tällaisten tapahtumien virrassa. Vaihtoehtoinen lehdistö on koko ajan kutistumaan päin ja elää käytännössä minimaalisilla resursseilla.

Kolmas suuri sementoiva tekijä on Euroopan Unionin poliittinen rakenne, jossa keskeiset päätökset tehdään neuvostoissa ja huippukokouksissa. Parlamentin päätökset eivät ole sitovia, vaan neuvoa-antavia. Kun huippukokouksissa edellytetään suurissa päätöksissä "konsensusta", ei ole todennäköistä että poliittisesti eteen tulisi sellainen maailmanaika jolloin kaikki euromaat yksissä tuumin päättäisivät luopua tästä pelkästään markkinaehtoisesta lähestymistavastaan. Neljäntenä seikkana on mainittava se, että sisämarkkinoita ja markkinoiden ensisijaisuutta korostavaa politiikkaa on tehty jo nyt vähintään 1970-luvun puolivälistä lähtien. Markkinakylki edellä eteneminen ei tuolloin ollut vielä kovin selvää. Nyt näyttää siltä, että kun Maastrichtin sopimus hyväksyttiin, sosialisteilla ja demokraateilla ei ollut jäsentynyttä kuvaa siitä, mihin tuo vakaus- ja kasvusopimus saattaisi johtaa. Mielissä todennäköisesti kangasteli juuri päinvastainen tilanne, johon olemme Euroopassa nyt ajautuneet.

Maastrichtin sopimuksen tukijalkoja on rakennettu sen jälkeen monilla alueilla edelleen; kysymys on valtavasta päätösten verkosta, jonka pohjalta on syntynyt instituutioita, niihin liittyviä perussopimuksia, poliittisesti valittuja korkeita hallintovirkamiehiä, näiden tekemiä ohjelmia ja jatkuvana virtana tulevia, markkinaehtoisuutta korostavia päätöksiä. Kansalaisjärjestökenttä on käytännössä ajettu alas, sen toimintaehdot ovat monin tavoin kaventaneet vaihtoehtoisen visioinnin kasvualustaa. Esimerkkinä tästä on mm. Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen määrärahojen -ja näistä vastaavien ministeriöiden - jakoperusteiden muuttuminen ja aatteellisen järjestökentän ajaminen modernilla karjankasvatusamenetelmällä suurempiin yksikköihin, jolloin niiden suora, omista arvolähtökohdista rakentuva toimintapolitiikkaa ehdollistetaan kilpailulle - siis yhdelle ainoalle arvolähtökohdalle. Euroopan Unioni on luonut itsekin tällaisia puskurirakenteita itsensä ja kansalaisjärjestökentän väliin. Yhtenä kannattaa mainita kaikkein kokeneimpien, nimittäin eläkeläisjärjestöjen ja Union väliin tällä vuosituhannella luodut rakenteet. Viime syksynä Euroopan Unioni päätti pudottaa kansainväliset ympäristöinternationaalit - tai ainakin osan niistä - pois avustettavien joukosta. Niinpä mm. maailman vanhin ympäristöinternationaali Naturfreunde Internationale jäi jo tälle vuodelle käytännössä ilman minkäänlaista tukea tärkeänä maltillista elämäntapaa ja ympäristöhankkeita kehittävänä, vahvasti eurooppalaisena yhteisönä.

Tämä markkinoiden suuri megakone - sellaiseksi kai sitä pitää kutsua - hallitsee yhä suvereenimmin ja hyvin palkattuna ja aina läsnäolevana lobbarien verkostona eurooppalaista mielipiteenmuodostusta. Uudet rakenteet näyttävät syntyvän lähes poikkeuksetta sen ehdoilla. Juuri tänä keväänä Euroopan parlamentti joutuu ottamaan kantaa yhteen tällaiseen megarakenteeseen, Euroopan Unionin ja USA:n väliseen vapaakauppasopimukseen (TTIP).

Kansalaisyhteiskunta elää suhteessa tähän megakoneeseen slummimaisissa olosuhteissa - mieleen tulee miljoonakaupunkien ympärillä kuhisevat hökkelikylät. Tiedonkulun kannalta kansalaisyhteiskunta elää todellisessa infoghetossa - kuitenkin yhdellä, toivoa herättävällä poikkeuksella: sosiaalinen media on luonut viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvavan pohdiskelu- ja vaikutuskanavan - sitä ei voida täysin sivuuttaa edes enemmistöasemassa oltaessa.

Lepopäivän pyhittäminen täällä demokratian ja informaation hökkelikylässä? Olenko viettänyt tätä lepopäivää harmonian hengessä ja tyventä, rauhaisaa mieltä tavoitellen?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vakaus-_ja_kasvusopimus

Toistuuko Kullervon kirous?

”Toreilivat, tappelivat,
Eikä voita toinen toista:
Minkä toistansa tokaisi,
Sen sai itse vastahansa.”

Tämä lainaus Kalevalan yhdesneljättä runosta kertoo riidan alusta Kalevalan kotimaisemissa. Se mitä me tämän vaalikauden lopussa näemme eduskunnassa ja koemme hallitusyhteistyön loppuvaiheista, palauttaa taas mieleen kalevalaiset kertomukset ja niihin mahdollisesti liittyvät sosiaalipsykologiset opetukset. Kysyn: mitä pienet edellä, sitäkö isot perässä? Kuten tuon runon alkukin antaa ymmärtää, riitelyn juuret ovat syvemmällä, kasvatuksessa, luonteenlaadussa ja viime kädessä yhteiskuntaluonteessa:

”Kasvatti emo kanoja,
Suuren joukon joutsenia,
Kanat aialle asetti,
Joutsenet joelle saattoi;
Tuli Kokko, niin kohotti,
Tuli Haukka, Niin hajotti,
Siipilintu, niin sirotti:
Yhen kantoi Karjalahan,
Toisen vei Venäjän maille,
Kolmannen kotihin heitti.
Minkä vei Venäehelle,
Siitä kasvoi kauppamiesi;
Minkä kantoi Karjalahan,
Siitä se Kalervo kasvoi,
Kunkapa kotihin heitti,
Se sikesi Untamoinen,
Ison päiviksi pahoikisi,
Emon mielimurteheksi.”

Hallituksen eripura ja riitaisat näytelmän eduskunnassa kertovat suurista arvoeroista, erilaisista visiosta ja vähitellen kasvaneesta luottamuspulasta, kun suurin toivein tehty hallitusohjelma ja ratkaisut eivät ole tuoneetkaan tasapainoa ja selkeytymistä, vaan näyttävät johtavan Suomen yhä syvemmälle taloudelliseen suohon.

Kuka meidät on tällä kertaa suohon laulanut? Ilmeisesti oma ylpeytemme ja uskomme noudattamiemme talousoppien oikeutukseen ja niiden mukana yhteen ainoaan, totuuteen. Se on ollut kasvun hakeminen yritysmaailman ehtojen parantamisen kautta, suuremman kakun leikkaaminen itselle viennin avulla. Ja sitten kun lääkkeet eivät ole tehonneet vaan pahentaneet tautia, ovat seuranneet vaatimukset säästöistä ja tasapainon hakemista purkamalla hyvinvointivaltiota, meitä edeltäneen sukupolven suurta visiota ja meille rakentamaa saavutusta.

Yritysehtoinen kasvu, kaupan esteiden purkaminen, sääntelyn vähentäminen, markkinaehtoisuus – se on myös koko Euroopan Unionin meille tarjoama rakenne. Hallituksen valtapuolueet, Kokoomus ja sosialidemokraatit, vasemistoliitto, vihreät, ruotsalaiset ja kristilliset olivat sitoutuneet jo hallitusohjelmassa tähän linjaan, kuka vahvoin ideologisin perustein, kuka enemmän pragmaattisista lähtökohdista. Sosialidemokraattien – samoin Vasemmistoliiton - keskeisenä motiivina on ymmärtääkseni ollut hyvinvointivaltion säilyttäminen ja erityisesti työmahdollisuuksien takaaminen nuorelle, juuri työelämään tulevalle sukupolvelle. Tämä olisi ollut äärimmäisen tärkeää, koska tulevat eläkkeet lasketaan koko työuran ajalta. Niiden varassa tämän päivän nuoret viettävät tulevaisuuden eläkepäiviään – toivottavasti ilman köyhyyden uhkaa. Paljon on tehty, mutta tämä takuu ei ole toteutunut.

En aio käydä läpi kaikkia niitä toraisia yhteenottoja, joita viime päivinä on nähty. Yhdet ovat vaatineet enemmistövoimallaan päätöksiä estääkseen tuhlausta ja yhteisen sektorin paisuttamista, toiset ovat kaataneet lakiluonnoksia siksi että ne vaarantavat hyvinvointirakenteiden edellyttämät rahoitustarpeet. On noussut myös reaktionäärisiä voimia jotka ovat yksilöllisiin tai taktisiin motiiveihinsa perustuen käyttäneet teknisiä keinoja estääkseen eduskunnalle tarjottujen lakien käsittelyn.

Mitä pienet edellä, sitä isot perässä? Minusta näyttää siltä että Suomen eduskunnassa nähty näytelmä symbolisoi sitä, mitä Euroopassa tulee lähiaikoina ja lähivuosina tämän saman asetelman puitteissa tapahtumaan. Toistuuko kalevalainen Kullervon kirous? Ongelmat kasvavat tarjontapohjaisen talouden ja sen ideologiseen sementointiin tehtyjen ratkaisujen (mm. Maastricht) johdosta niin mittavaksi että ne vastavoimat, joiden leipään tämä ideologinen kivi on leivottu, ajavat kohta karjan kartanolle pedoiksi noiduttuina:

”Varis vaakkui, korppi koikkui:
”Oi on kurja kullansolki,
Ainoa Kalervon poika!
Mit' on mielellä pahalla,
Syämellä synkeällä?
Ota vitsa viiakosta,
Koivu korven notkelmosta,
Aja suolle sontareiet,
Lehmät liejuhun levitä,
Puolen suurille susille,
Toiset korven kontioille.
Kaikoa suet kokohon,
Karhut kaikki katrahasen;
Suet pistä Pienikiksi,
Karhut Kyytäksi kyhäise,
Aja karjana kotihin,
Kirjavana kartanolle.”!

Sillä maksoi Kullervo Ilmarisen vaimon kurjan, tuhosuuntaisen valinnan. Aavistelen ja pelkään, että Kullervo herää infoghetossa elävien kansojen mielissä ja pedot ajetaan kostoksi kartanolle, koska sementoituja ratkaisuja ei vaaleilla eikä omilla valinnoilla kyetä enää kansanvaltaisesti muuttamaan.

Aattehemme yhteinen, se vaativasti velvoittaa...

Euroopan Unionin ja USA:n vapaakauppasopimuksessa on kysymys tänä keväänä seuraavasta: "

3.3. 2015 jätti 375 organisaatiota yli 20 EU-maasta avoimen kirjeen europarlamentaarikoille, sen ovat myös suomalaiset parlamentaarikot saaneet. Ammattiliitot, kuluttajansuojajärjestöt, ympäristö- ja ihmisoikeusjärjetöt vaativat siinä torjumaan "TTIP:n ja samansuuntaisen kauppa- ja investointisopimuksen, jotka yhdessä muodostavat uhkan pitkän taistelun myötä saavutetuille perusoikeuksille ja vapauksille."

"Tähän mennessä tihkuneet tiedot neuvotteluasiakirjoista osoittavat, että TTIP:n muodossa on kaikki se uhattuna mitä vuosikymmeniä on rakennettu. Sosiaalinen turvallisuus, työoikeudet, ympäristönsuojelu, maltillinen maatalous ja demokratia ovat konserneille ja vapaakauppalobbareille "kaupan esteitä", jotka kaventavat heidän voitonsaantimahdollisuuksiaan. Sellaisilla ehdotuksilla kuin valitusoikeuksien anto konserneille tai supersääntelyviranomaisille konsernit voisivat askel askeleelta sivuuttaa nämä saavutukset - ja jopa ilman "raskassoutuista demokraattista käsittelytapaa", varoittaa Alexandra Strickner Itävallan Attackista. Europarlamentaarikot tulevat kannanotollaan osoittamaan, ovatko he konsernien vaiko demokratiaa ja ympäristöä puolustavien kansalaisten puolella. Konkreettisesti vaativat kyseiset 375 järjestöä seuraavaa:"

- Kaikkien Euroopan Komission neuvottelutekstien samoin kuin kaikkien käsittelydokumenttien on oltava julkisia, mukaanluettuna EU:n ja USA:n yhteiset ehdotukset,"

- Selvä irtisanoutuminen ISDS investointisuojaa koskevista välimiestuomioistuimista. Kaikki tätä koskevat päätökset tulee pysyvästi poistaa käsiteltävistä dokumenteista,"

- Ei mitään "Yhteistyötä säätelevää neuvostoa"; jokainen laki ja jokainen sääntelyä tarkoittava päätös tulee kuljettaa läpi demokraattisesti kontrolloitujen elinten ja niiden käsittelyjärjestyksen, eikä jättää valintojen ulkopuolelta tulevien byrokraattien ja konserniedustajien varaan,"

- Ei julkista etua valvovien standardien purkamista, standardien jotka suojaavat työ- ja sosiaalioikeuksia, kuluttajansuojaa, datatietoja, terveyttä, eläimiä ja ympäristöä, elintarviketurvallisuutta, kulttuuria ja lääkkeitä, valvovat finassimarkkinoita, verkon neutraaliutta ja digitaalisia oikeuksia ylipäätään. Myös näiden standardien molemminpuolinen tunnustaminen asettaa ne keskenään kilpailuun ja tulee johtamaan tason laskuun. Etukäteen tapahtuva suojelu tulee asettaa kattavaksi lähestymistavaksi,"

- Ei enää julkisten palvelujen sääntelyn purkamista ja yksityistämistä. Pääsy hyvälaatuisiin julkisiin palveluihin tulee taata. Julkisten hankintojen tulee edistää paikallista, maltillista ja sosiaalisesti rakennettua taloutta ja palvella yhteistä julkista intressiä,"

- On edellytettävä ihmisarvoisen ja ympäristöystävällisen maatalouden kehittämistä ja pienimuotoisen yrittäjyyden suojelua,"

- Kansainvälisiä ja eurooppalaisia ihmisoikeuksia ei saa rajoittaa vapaakauppasopimuksella."

Lausuma tulee olemaan Euroopan Parlamentin kannanotto, joka ei sido EU:n Komission neuvottelijoita. Se on kuitenkin merkittävä poliittinen signaali Euroopan Parlamentin tulevasta suhtautumisesta TTIP vapaakauppasopimukseen. http://www.attac.at/.../user.../Brief_Resolution_TTIP.pdf"

Selkä seinää vasten?

Sosialidemokratialle yhteisen sektorin merkitys kansanvaltaisten rakenteiden ja avoimen, transparentin hallinnon toteuttajana on läpi sen historian ollut keskeistä, ydinkysymys. Vaikka demokraattinen sosialismi ymmärtää ja hyväksyy yksityisen aloitteellisuuden ja yrittämisen, pyrkii se näissäkin rakenteissa myötämääräämiseen, tuloksen tasaiseen jakamiseen ja taloudelliseen ja sosiaaliseen yhdenvertaisuuteen. Ammattiyhdistysliike on sosialidemokratian kannalta keskeisin väline yhteisöllisesti vastuullisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen markkinatalouden kehittämiseen. Etusijalla on tällöinkin ihminen keskeisenä toimijana ja vaikuttajana. Perusteena tälle lähtökohdalle on työväenliikkeen arvoperinteestä nouseva ihmisen omaehtoisuuden vaatimus ja se kiistämätön tosiasia että "vain työ luo arvoja". Yrityksen omistajan oikeuksia tulee sosialidemokratiassa katsella aina tästä lähtökohdasta.

Kun Euroopan Unioni asettaa markkinoiden kehittämisen etusijalle ja on vahvistanut sen lainsäädännöllään mm. Maastrichtin sopimuksessa, on sosialidemokraattinen lähestymistapa jäänyt alisteiseksi näille konservatiiviseen, oikeistolaiseen ja uusliberalistiseen lähestymistapaan kuuluville periaatteille.

Euroopan Unionin ja USA:n välinen vapaakauppasopimus on nostamassa markkinat suhteessa yhteisölliseen, julkisen sektorin ja hyvinvointivaltion edustamaan toimintatapaan ei ainoastaan etusijalle, vaan myös tavoittelemassa yrityksille ja kansainvälisille yrittämiskulttuuria edustaville rakenteille erityistä tuomioistuinta, jolla on oikeus nostaa syytteitä sellaisia julkisen sektorin hankkeita vastaan jotka yritys olettaa olevan esteenä toiminnalleen ja kehittymiselleen. Kaukana ei ole ajatus että sosialidemokraattinen hyvinvointistrategia muuttuu uudessa uljaassa Euroopassa rangaistavaksi ja joka tapauksessa kansalaisten kukkarolle kalliksi käyväksi vaihtoehdoksi.

Onko kotimaassa käytävillä vaaleilla mahdollisuus rakentaa vaihtoehtoa tälle nähtävissä olevalle kehitykselle? Euroopan Unioniin valitsemamme - myös sosialidemokraattiset - parlamentinjäsenet ovat olleet hyvin vaitonaisia sen suhteen, mikä on sosialidemokraattisen politiikan strategia ja sisältö uusien valintojen edessä ja tulevaisuudessa tästä eteenpäin. Hiljaisuus jättää yhä enemmän toimintatilaa niille voimille, jotka näkevät Euroopan Unioniin syntyneet ja vahvasti sementoituneet rakenteet uhkana itsenäisyydelle, demokraattiselle kehitykselle ja rauhalle. Näin siitäkin huolimatta, että Euroopan Unioni on saanut Nobelin rauhanpalkinnon ja on ilmeisesti kyennyt jo eräissä tapauksissa laannuttamaan sotia mm. pari vuosikymmentä sitten Balkanilla. Se että ylipäätään on vuoropuhelua olemassa ja että kriiseihin voidaan Euroopan tasolla puuttua ennenkuin ne eskaloituvat yli rajojen ulottuviksi sodanluonteisiksi toimiksi, oikeuttaa eurooppalaisen yhteistyön olemassaolon.

Ovatko eurooppalaiset rakenteet muutettavissa kansanvaltaa, yhteisöllisyyttä ja poliittista moniarvoisuutta ylläpivään ja sitä vahvistavaan suuntaan? Onko oletettavissa että eurooppalainen sosialidemokratia pitää suhteessa Europan Unioniin kiinni arvolähtökohdistaan ja juuristaan? Olemmeko taivutettavissa tukemaan kehitystä joka toimii vastoin liikken alkuperäisiä tavoitteita? Suurta halua näkyy tässä suhteessa olevan. Liikkeen talousasiantuntijat näyttävät hakeutuvan Euroopan Unionin talouspolitiikan valtavirtaan joko henkilökohtaisista uraodotussyistä tai uskoen että kasvua ja uutta jakovaraa saadaan aikaan, polarisaatio saadaan pidettyä jossakin määrin kurissa ja ihmiset aktivoitua milloin porkkanaa, milloin keppiä käyttämällä. Mieleen tulee vuoden 1903 Sosialidemokraattien Forssan puoluekokous, jossa se hylkäsi Kössi Kaatran tämänhenkisen sosiaalipoliittisen ohjelmaluonnoksen.

Mutta jos Euroopan Unioni sulkee pois moninarvoisen poliittisen ja yhteiskunnallisen kulttuurin, on prinsessa Eurooppa taas vastatusten sen kreikkalaisen mytologian autoritaarisen jumalan Zeuksen kanssa, jonka sieppaamaksi Eurooppa uhka joutua ellei vaadittuja uhrauksia tehdä. Zeus oli ottanut härän muodon, jota vastaan oli noustava taistelemaan. Paradoksaalista on että vielä vuosituhanten jälkeen ihminen ei ole voittanut haluaan ahnehtivaan omistamiseen, alistamiseen, ehdottomaan valtaan, kanssaihmisen orjuuttamiseen ja kurjistamisen avulla rankaisemiseen.

Näyttää siltä että sosialidemokratia on taas kerran suurten ja lähes voittamattomilta tuntivien uhkien ja haasteiden edessä. Miten käy sosialidemokratian - tuo arvailu leijuu jatkuvasti ilmassa porvarillisessa mediassa sosialidemokraattisen infogheton yläpuolella.Kannattaa kuitenkin muistaa Hertta Kuusisen analyysi SKP:läisille puoluetovereilleen sodanjälkeisessä sekasortoisessa tilanteessa: "Älkää aliarvioiko sosialidemokraatteja. Ne taistelevat kaikkein kovimmin silloin kun niillä on selkä seinää vasten."

Näön palautumisesta

Neuvostokommunismi otti suhteessa sosialidemokratiaan käyttöön pari haukkumasanaa, jotka täytyy nostaan nyt uudelleen keskusteluun Euroopan Unionin oloissa. Karl Kautsky, Friedrich Engelsin sihteeri joutui revisionistin ja reformistin kirjoihin kritisoituaan autoritaarisia työväenliikkeen arvoperinnön sovellutuksia. Nuo haukkumasanat jäivät elämään ja vanhemman polven sosialidemokraatit saivat kantaa revisionistin ja reformistin viittaa varsinkin kommunistien ja sosialidemokraattien aatteellisessa välienselvittelyssä.

Minulla on sellainen tunne että nämä käsitteet joudutaan ottaamaan uudelleen käyttöön kun puhutaan Euroopan Unionin tulevaisuudesta, sosiaalisesta markkinataloudesta ja Unionin suhteesta demokratiaan, hallinnon kansanvaltaisin rakenteisiin.

Unionin kuuluisien neljän vapauden toteuttaminen johti viimeistään 1990-luvulla markkinoiden ensisijaisuuden korostumiseen taloudellisena toimijana suhteessa valtioon ja julkisen sektoriin ylipäätään. Hyväksyttiin kuuluisa Maastrichtin sopimus, joka kielsi valtioiden suoran taloudellisen tukemisen kokonaan, siitä huolimatta että EKP:llä on yksin oikeus päätöksillään luoda taloudellisia resursseja. Euroopan Keskuspankin massiiviset yritykset talouden vauhdittamiseksi ja investointien lisäämiseksi tapahtuvat aina pankkien ja vakuutuslaitosten kautta, ei koskaan suorana valtioiden hankkeiden rahoittajana. Tällainen oikeus EU-valtioilla oli ennen valuuttaunioniin liittymistä, valtio sai generoida rahaa tyhjästä eli omilla päätöksillään. Sillä ei tässä mielessä ollut koskaan mahdollisutta eikä oikeuttakaan ajautua konkurssiin.

Maastrichtin sopimus kielsi myös valtion budjettien volyymin nopean kasvun. EU-valtio ei saa kasvattaa budjettiaan kolmea prosenttia enempää vuositasolla. Lisäksi on hyvin tunnettu 60% velkaraja suhteessa BKT:een, joka juuri nyt on Suomessa vaarana ylittyä. Saksassa velkaa on jo yli 80% BKT:stä ja esimerkiksi Kreikassa yli 160%. Saksa velkaantuu kansalaista kohden nopeammin kuin Kreikka, mikä kertoo siitä että edes dynaaminen talous kuten Saksa ei näytä pystyvän elämään sen mukaan mitä on kirjoitettu.

Maastrichtin sopimusta on jälkeenpäin terävöitetty sanktioilla – rankaisemisen ja kurittamisen perinne näkyy palautuneen runsaan miespolven jälkeen osaksi eurooppalaista yhteiskunnallista luonteenpiirteistöä.

Vaalien alla ja Suomen tulevaan taloudellisen kehitykseen liittyvä keskustelu pyörii nyt Anders Blomin ja Juhana Vartiaisen raportin ympärillä. Ymmärrän niin, että virkamiestaustaisina henkilöinä he tekevät ehdotuksiaan annetuissa olosuhteissa – politiikan - ei heidän - tehtävänä on muuttaa rakenteita jos aate velvoittaa ja poliittinen voima riittää. Kuuntelen tätä kirjoittaessani radiosta neljän suurimman puolueen vaalinaluskeskustelua ja se näyttää kulkevan samoin ”annetujen raamien” puitteissa.

Palaan nyt revisionismiin ja reformismiin. Poliittinen syyttely marxismi-leninismin suunnalta johtui siitä, että sosialidemokratia katsoi toisenlaisella tavalla yhteiskunnallista uudistustyötä. Revision tulee ilmaisusta ”re – vision”, nähdä uudelleen, reformismi puolestaan tulee ilmaisusta ”re – form”, muovata uudelleen. Suhteessa autoritaariseen Marxin oppien soveltamiseen – joista Marx itse sanoutui hyvin selvästi irti – sosialidemokratia halusi nähdä sosialismin kansanvaltaisena yhteiskunnan uudistustyönä. Muutosten tuli tapahtua yhdessä kansan kasvavan tietoisuuden kanssa. Reformismi puolestaan tarkoitti rakenteiden uudelleen muokkaamista, etenkin silloin kun ne selvästi osoittautuivat asetettujen tavoitteiden kannalta epätyydyttäviksi tai peräti jopa niitä vastaan toimiviksi.

Euroopan Unionin alkuperäisenä tavoitteena oli rauhan ja demokratian vahvistaminen toisen maailmansodan rikkirepimässä Euroopassa. Yhteisen sääntelyn tarkoituksena oli lähentää kansakuntia jotka sodassa olivat kokeneet toisensa vihollisina. Kysymys kuuluu nyt, ovatko Euroopan Unionin markkinaehtoiset ratkaisut ja rakenteet kaikilta osin tukeneet rauhaa ja demokratiaa?

Kun totean että valtion, julkisen sektorin ja näiden kehittämän kansalaisyhteiskunnan sulkeminen kokonaan ulos sillä tavalla kuin Maastrichtin sopimuksessa on tehty, on osoittautumassa suureksi erheeksi alkuperäisten tavoitteiden kannalta, uskon kansalaisten jäsentymättömän eurokritiikin juontavan juurensa tehtyjen ratkaisujen synnyttämästä epätoivosta. Kansakunnan demokraattiset rakenteet sellaisessa muodossa kuin mitä esimerkiksi pohjoismainen hyvinvointivaltio alueellisena ja jo jossakin määrin kehittyneenä edustavat, ovat Euroopan Unionissa jäämässä täydellisesti ”jyrän alle”.

Muutoksen aikaansaaminen ei ole enää kiinni kansallisista vaaleista eikä edes kriittinen oppositio pääse irti lainvoimaisista Euroopan Unionin rakenteista. Siksi tarvitaankin euroopanlaajuista revisiota ja tehtyjen rakenteiden reformia. Onko se mahdollista markkinoiden megakoneen pyörityksessä jää tässä avoimeksi kysymykseksi. Kansalaisyhteiskunnan ajautuminen taloudelliseen ja henkiseen ghettoon muodostaa kuitenkin taas kerran suuren uhkan rauhalle ja demokratialle.

Muutoksessa parempaan taitaa olla kysymys samanlaisesta havahtumisesta kuin mitä näön palautuminen on sokeutuneelle.