Eurooppalaisen makrotalouden vedenjakajalla

Makrotalouspolitiikan suunnasta käydään nyt jatkuvaa keskustelua. Onko muutos etukäteissäästämistä painottavasta, Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan tukemasta  "no bail out" -politiikasta Modernin Monetaatisen Teorian (MMT) suuntaan todellinen vai vasta "juupas - eipäs" vaiheessa olevaa hapuilua? Makrotalouspolitiikan suunnanmuutos finanssipoliittisten päätösten ja kaksinkertaisen kirjanpidon suuntaan ei sellaisenaan tarvitse vielä merkitä käännöstä eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa. Edelleen voidaan tehdä ratkaisut 'markkinakylki edellä' ja edellyttää 'erittäin kilpailukylkyisen markkinan (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) mukaisia ratkaisumalleja.  Euroopan Unionin ja erityisesti Valuuttaunionin jäsenmaiden tarpeet puolustaisivat valtion vahvempaa roolia. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltiomalli suorastaan huutaa kansanvaltaisen valtion autoriteettia Euroopan suurten kysymysten ratkaisemisessa. 

Ilmastomuutos, digitalisaatiomurros, pakolaiskysymys ja sosiaaliseen turvaan sekä työhön liittyvien kysymysten ratkaiseminen ei ole yhteiskuntavastuuta karttavan markkinan johdolla mahdollista. Tarvitaan sekataloutta, valtion ja julkisten rakenteiden mukaantuloa, niiden kehittämistä ja niiden roolia ilmaistujen tarpeiden toteuttajana. Uusi makrotalousajattelu mahdollistaa tämän ja odotukset muutoksen suuntaan ovat toisaalla korkealla, vanhassa pysyvien kohdalla taas pelokkaita ja pidättyväisiä. Ollaan vedenjakajalla. Rohjetaanko vielä tulkita peruskirjoja luovasti, mikä mahdollistaisi dynaamisen vastaamisen paitsi pandemiaan, myös koko siihen haasteiden ja ongelmien kimppuun, johon Euroopan Unionilta jäsenmaissa ja maailmalla odotetaan vastausta? 

Paradigmanmuutos makrotaloudessa näyttää jo selviöltä. Nyt myös valtakunnan päälehti huomaa vihdoinkin tämän muutoksen, josta se ei ole juurikaan raportoinut: 

"Julkista taloutta koskeva ajattelu on muutoksessa. Vanha paradigma kertoi, että julkinen talous on keskiössä ja velka kiertää sitä – velkaa otetaan vain, jos on pakko paikata budjetteja. Nyt velka nousee keskiöön: sen hinta ja saatavuus ohjaavat sitä, miten julkinen talous rakennetaan ja miten se kestää. Käänne velkasentrisyyteen näkyy esimerkiksi Suomen hallituksen ensi vuoden budjetista. Kurinalaisuuden hyve on ohjannut valtioiden ohella valtioliittoja. Euroopan unionin laskettiin edistävän yhteistä etua, jos jäsenmaiden taloudet saadaan toimimaan samoilla, talouspolitiikan kurinalaisuuteen ja samantahtisuuteen ohjaavilla säännöillä."

Myös valtavirtainen talousajattelu on tietoisesti vaiennut tästä nyt todellisuudeksi osoittautuvasta vaihtoehdosta, kasvun luomisesta velan avulla ilman etukäteen tapahtuvaa säästämistä. Myös poliittiset puolueet joutuvat opiskelemaan makrotalouden perusteet uudelleen. Tämä on rohkea askel toivoa herättävään suuntaan - mutta tarvitaan vielä ainakin yksi askel lisää: markkinan ohella on myös demokraattisen valtion yhteisiä hankkeita tuettava, koska pelkällä markkinasiivellä ei päästä lentoon...

Pitkän linjan taloustieteilijä Sixten Korkman vastaa Helsingin Sanomien 29.9. 2020 kolumnissaan näihin kysymyksin seuraaavasti: 

"FINANSSIPOLITIIKAN säännöt on haudattu. Mutta kansallista vastuuta julkisen talouden hoidossa tarvitaan. No bailout- säännön toteutumiselle on luotava edellytykset. Sijoittajavastuun mahdollistava pankkiunioni tulisi siksi rakentaa valmiiksi. 

Ajan mittaan tulisi luoda mekanismi hallitun valtion velkajärjestelyn mahdollistamiseksi. Silloin markkinavoimat valjastettaisiin kansallisen ku­rinalaisuuden tukemiseen. Tätä tarkoittavalle mekanismille on orastavaa ymmärrystä, mutta tämä ei ole kriisiaikojen hanke. Tie maaliin on pitkä.

EU:n perussopimusta soisi muutettavan paremmin todellisuutta vastaavaksi. Mutta tällöin puhutaan vuosia kestävästä prosessista, etenkin kun muutostarpeista on joka suunnalla erilaisia käsityksiä."

Helsingin Sanomissa Sixten Korkman näyttää asettuvan "No bail out" periaatteen tukijaksi etsien sille uutta sovellutusta, jossa yritysmaailma säätelisi valtion velkaantumista ja velan hoitoa. Mitä tämä mahtanee tarkoittaa?

"No bail out" - periaatteen tarkoituksena on suojata valtiota liialliselta velanotolta sillä mekaanisella lähestymistavalla että velkaa ei oteta vaan säästetään etukäteen. Uudet elementit Euroopan Unionin makrotalouspolitiikassa mahdollistavat saman lopputuloksen dynaamisemmalla tavalla. Keskuspankki voi selviytyä mistä tahansa haasteesta monetaristisilla päätöksillä ja kaksinkertaisella kirjanpidolla: jäsenvaltion - ja myös Euroopan Komission - velka voidaan velkakirjoja ostamalla siirtää keskuspankin taseisiin, jäädyttää ja vaikka lopettaa se siellä keskuspankin itsenäisillä päätöksillä; jopa korot voidaan samalla tavoin monetarisoida. Määrällinen elvytys on pelastanut yrityksiä ja pankkeja likviditeetin puutteelta. Inflaation vaara on onnistuttu pitämään vähäisenä vaikka korot ovat jopa miinuksella. Korkmannin uumoileman "Hallitun valtion velkajärjestelyn mahdollistaminen" tarkoittaisi mielestäni valtion ja markkinan sekatalousmallin hyväksymistä yksipuolisen markkinaorientaatioin sijasta. Tässä sinänsä luonnollisesa vuorovaikutuksessa taitaa markkina olla vaikeammin hallintaan saatava osapuoli.

Korkmannin kolumniin vastaa lehden kommenttiosiossa Vesa Karttunen seuraavasti:

EU:n elvytyspaketin kritiikin voi ymmärtää, mutta siihen ei tarvitse yhtyä

"Elvytyspaketin keskeisin tarkoitus on liimata EU:ta yhtenäisemmäksi yhteisen velan kautta. Tämä paketti on EU:n vastatoimi Britannian eroon ja EU:n hajoamisen alkamiseen. Yhteinen velka sitoo ja tekee eroamisen hankalammaksi ja kalliimmaksi. 

Tämä elvytyspaketti on niin huono että se joutaa kaatua:

1. kukin maa saa markkinoilta enemmän kuin riittävästi rahoitusta. Esim. Italian 30 vuoden lainakorko on alle 2% ja sen lainoja olisi haluttu viime kuukausina ostaa lähes kymmenkertainen määrä Italian tarjoamaan määrään nähden. Paketti on siis rahoituksen kannalta tarpeeton,

2. varoja ei jaeta koronan haittojen mukaan. Monet maat saavat kohtuuttoman paljon vaikka korona ei ole aiheuttanut juuri mitään haittoja. Digitalisaatiota ja ympäristönsuojelua voidaan edistää tehokkaammin muilla tavoin,

3. paketti on kooltaan pieni, kukin maa elvyttää ottaa itse velkaa ja elvyttää jopa kymmenkertaisella määrällä,

4. paketista joudutaan maksamaan lunnasrahoja kiristäjämaille jotka uhkaavat EU:n toimintakykyä ja yhtenäisyyttä ellei niille makseta,

5. Suomen nettomaksu 3,6 miljardia (+takausvastuu yli 6 miljardia) elvyttäisi kotimaahan käytettynä Suomen taloutta monikymmenkertaisesti verrattuna siihen että rahat annetaan lahjana Etelä- ja Itä-Eurooppaan, 

6. Ranskan ja Saksan ministerit ovat todenneet ja EKP:kin on ehdottanut paketti ei tule jäämään kertaluontoiseksi vaan vastaavia paketteja tullaan käyttämään yhteisvastuullisen velan ottamiseksi ja varojen jakamiseksi paremmin taloutensa hoitaneilta mailta huonommin hoitaneille. Näin syntyy tulonjako- ja velkaunioni,

7. elvytyspaketti estää markkinoiden kontrollia maiden velkaantumiseen. Yhteinen velka ja ilmaisen rahan jakaminen kannustaa talouden huonoon hoitoon myös jatkossa,

8. EU:n perussopimukset kieltävät tällaiset elvytyspaketit. Sopimusten luova tulkinta on pienen maan kuten Suomen kannalta erittäin vaarallista suurten maiden sanellessa ehdot ilman perinpohjaista demokraattista käsittelyä.

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kommentoi samoihin aikoihin Euroopan makrotaloudessa tapahtuvaa muutosta Sorsa-Foundationin blogissa:

"Suomessa on totuttu olemaan huolissaan velan määrän kasvusta. Tämän velkapelon takana on varmasti osaltaan 1990-luvun lama ja ”Kreikan tapaus” finanssikriisissä. Eurokriisihän lähti syvempään taantumanspiraaliin, kun Kreikan julkisen talouden todellinen tila selveni ja rahoitusmarkkinoille iski pääomapako. 

Tämän trauman takia velka muistuttaa meitä monia kurjuudesta, velkaloukusta ja taantuman syvenemisestä. 

Tämä narratiivi on kuitenkin monilta osin vanhentunut eikä kaikilta lainalaisuuksiltaan sovi enää nykymaailmaan. Miksi? 

Ensimmäiseksi, Euroopan keskuspankin massiivisesti kasvanut rooli on yksi iso tekijä siinä, miten meidän tulisi katsoa velkaa ja sen hoitoa nykypäivänä. EKP perustettiin oletukselle, että euroalueella ei ole ns. viimeistä lainaajaa eli lender of the last resort. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen talouden joutuessa ahdinkoon, euroalueella ei olisi jäsenmaita rahoittavaa keskuspankkia. Tämä varmistettiin sillä, että EKP ei saa sääntöjensä mukaan ostaa valtion velkakirjoja ns. primääri- eli ensimarkkinoilta. Tällöin sijoittajat hinnoittelevat valtioiden rahoituksen saatavuuden ja näin säilyisi luottamus jokaisen julkisen talouden kestävyyteenkin. 

Pelastuspakettien jälkeen vuonna 2015 EKP ilmoitti aloittavansa epätavallisen keventämisen (quantitive easing = QE) eli velkakirjojen osto-ohjelman. Näin EKP lisää rahan määrää ja pyrkii lisäämään investointeja reaalitalouteen. EKP alkoi ostamaan valtioiden velkakirjoja markkinoilta, kun yrityksistä huolimatta inflaatio ei lähtenyt nousuun. Korot painettiin negatiiviseksi ja valtiot ja yritykset ovat saaneet kohta vuosikymmenen lainaa ennen näkemättömän halvalla. Tätä kutsutaan nollakorkomaailmaksi, jossa olen itse alkanut opiskelemaan taloustiedettä."

Ulkopolitiikka -lehden kirjoittajan Matti Koskisen mukaan

"EU on rakentunut uusliberaalin talousajattelun, vapaiden markkinoiden ja reilun kilpailun periaatteille. Monet unionin rakenteet suunniteltiin alun perin rajoittamaan valtioiden kykyä puuttua markkinoiden toimintaan. Nuo rakenteet joutuvat koetukselle, jos jäsenvaltiot haluavatkin vastedes ottaa aiempaa aktiivisempaa otetta esimerkiksi teollisuuspolitiikassa ja työmarkkinoilla. Jos taas euroalueen valtiot haluavat lisätä menojaan pitkällä aikavälillä, törmäävät ne ennen pitkää kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisääntöihin."

Olisiko nyt oletettavissa, että Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvurajojen lisäksi myös seuraisi valtion roolin kunnianpalautus keskeisenä toimijana?

Saadaanko elpymispaketista uusi suunta EU:n talouden ohjaukselle?

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kirjoittaa blogissaan siihen suuntaan, että Euroopan Komissio olisi oppimassa aikaisemman politiikkansa seurauksista ja painottamassa toimintaansa uudella tavalla juuri käyntiin lähtevän Korona-elvytyspaketin sisällöllisessä suuntaamisessa. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajoituksista on tässä yhteydessä luovuttu. Missä määrin muutos koskee myös valtion roolin kunnianpalautusta sille korona-elvytyksessä välttämättä lankeavien suurten tehtävien hoidossa - se nähdään tämän paketin toteuttamista koskevien sovellutusten yhteydessä parin seuraavan vuoden aikana...

Ulkopolitiikka -lehden kirjoittajan Matti Koskisen mukaan

"EU on rakentunut uusliberaalin talousajattelun, vapaiden markkinoiden ja reilun kilpailun periaatteille. Monet unionin rakenteet suunniteltiin alun perin rajoittamaan valtioiden kykyä puuttua markkinoiden toimintaan. Nuo rakenteet joutuvat koetukselle, jos jäsenvaltiot haluavatkin vastedes ottaa aiempaa aktiivisempaa otetta esimerkiksi teollisuuspolitiikassa ja työmarkkinoilla. Jos taas euroalueen valtiot haluavat lisätä menojaan pitkällä aikavälillä, törmäävät ne ennen pitkää kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisääntöihin."

Olisiko nyt oletettavissa, että Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvurajojen lisäksi myös seuraisi valtion roolin kunnianpalautus keskeisenä toimijana?

Saadaanko elpymispaketista uusi suunta EU:n talouden ohjaukselle?

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kirjoittaa blogissaan siihen suuntaan, että Euroopan Komissio olisi oppimassa aikaisemman politiikkansa seurauksista ja painottamassa toimintaansa uudella tavalla juuri käyntiin lähtevän Korona-elvytyspaketin sisällöllisessä suuntaamisessa. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajoituksista on tässä yhteydessä luovuttu. Missä määrin muutos koskee myös valtion roolin kunnianpalautusta sille korona-elvytyksessä välttämättä lankeavien suurten tehtävien hoidossa - se nähdään tämän paketin toteuttamista koskevien sovellutusten yhteydessä parin seuraavan vuoden aikana...

1.10. 2020

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.10. 2020 Euroopan Komission elpymisrahastosta ja sen yhteyksistä monivuotisiin rahoitusprojekteihin:

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.10. 2020 Euroopan Komission elpymisrahastosta ja sen yhteyksistä monivuotisiin rahoiotusprojekteihin

"Kun jäsenmaa ottaa lainaa tai apua rahastosta, sen on todistettava komissiolle, että rahaa käytetään kasvua, digitaalisuutta, työllisyyttä ja ilmastonmuutoksen vastaista työtä tukien. Tavoitteet istuvat hyvin EU:n pitkän aikavälin tavoitteisiin – erityisen hyvin, jos niitä voidaan edistää valvotusti ja kauan.

Komission laatimat ohjeet määrittelevät tarkasti, miten jäsenmaiden tulee menetellä rahaa hakiessaan ja miten ne sitoutuvat monivuotisiin talousprojekteihinsa. Rahaa hakeva ja komissio saavat lisää yhteisiä sidoksia, ja komissio ottaa lisää valvontavaltaa. Se sopii hyvin niille, jotka haluavat kehittää rahastosta komissiojohtoista pysyvää makrovakaus­välinettä kriisien varalle. Rahan­hakuprosessi sopii muutenkin täydentämään komission nykyistä valtaa valvoa jäsenmaiden budjetteja. Alijäämien ja vajeiden kuurnitseminen tarvitsee rinnalleen uusia dynaamisia ohjaustapoja – pysyvään käyttöön.

Unionin yhteisvelka edistäisi myös komission aikeita vahvistaa ja yhtenäistää unionin pääomamarkkinaa – jos siis järjestely jäisi pysyväksi. ­Rahamarkkinoilla olisi kiinnostusta uusille riskittömille velkapapereille."

Unionin yhteisvelka edistäisi myös komission aikeita vahvistaa ja yhtenäistää unionin pääomamarkkinaa – jos siis järjestely jäisi pysyväksi. ­Rahamarkkinoilla olisi kiinnostusta uusille riskittömille velkapapereille.

Tämä tapahtuisi erityisen CMU (Capital Markets Union CMU) ohjelman puitteissa, joissa markkinoille, yrityksille ja kansalaisille luotaisiin mahdollisuuksia. Silmiinpistävää on että tämä ohjelma suuntautuu yksinomaan markkinoille ja yrityksiin - ei jäsenvaltioiden hankkeiden, investointien tai palvelujen kohentamiseen:

 

"CMU ei ole itsessään tavoite, mutta se on välttämätön keskeisten talouspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi (kursivointi lisätty): koronaviruksen jälkeinen elpyminen, osallistava ja joustava talous, joka toimii kaikille, kaksinkertainen siirtyminen digitaaliseen ja kestävään talouteen sekä avoin strateginen autonomia Brexitin jälkeisessä ja yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia investointeja, joita julkinen raha ja perinteinen rahoitus yksin pankkilainalla eivät pysty tuottamaan. Vain suuret, hyvin toimivat ja integroidut pääomamarkkinat voivat tarjota tarvittavan tuen koronaviruskriisistä toipumiseen. Vain asianmukaisesti toimiva CMU voi mobilisoida ja kanavoida kohtaamamme ilmasto- ja ympäristöhaasteiden ratkaisemiseen tarvittavat valtavat investoinnit ja tukea yrityksidemme digitalisaatiota, joten ne pysyvät kilpailukykyisinä maailmanlaajuisesti.

CMU: n pitäisi tuoda arvoa kaikille eurooppalaisille riippumatta siitä, missä he asuvat ja työskentelevät. Kuluttajilla tulisi olla enemmän valinnanvaraa säästöissään ja investoinneissaan, ja heidän tulisi olla hyvin perillä ja asianmukaisesti suojattu missä tahansa. Yritysten, myös pienten ja keskisuurten, olisi voitava saada rahoitusta kaikkialla EU: ssa ja sijoittajien olisi voitava investoida hankkeisiin kaikkialla EU: ssa." (kursivointi lisätty)

Ilpo Rossi:

Tämä tapahtuisi erityisen CMU (Capital Markets Union CMU) ohjelman puitteissa, joissa markkinoille, yrityksille ja kansalaisille luotaisiin mahdollisuuksia. Silmiinpistävää on että tämä ohjelma suuntautuu yksinomaan markkinoille ja yrityksiin - ei jäsenvaltioiden hankkeiden, investointien tai palvelujen kohentamiseen. Tässä taas kerran nousee näkyviin Euroopan Unionin yksiulotteisuus, mikä merkitsee lähes väistämättä hankkeiden rahoituksen vuotamista kokonaan muuanne kuin mitä on tarkoitettu, pääoman polarisoitumista ja tietenkin Euroopan Unionin näyttäytymistä aneemisena ja heikosti toimivana talousyhteisönä:

26.10. 2020

"TALOUSKURIN hautajaiset.

Sellaiset vietettiin lokakuussa Washingtonissa, ainakin talouslehti Financial Timesin mukaan. Lehti viittasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin vuosikokouksiin, jotka järjestettiin tänä vuonna virtuaalisesti.

Vuosikokouksia hallitsi keskustelu koronapandemian jälkeisestä talouselvytyksestä, joka velkaannuttaa valtioita raskaasti ympäri maailman. Jopa tiukan talouskurin puolestapuhujana tunnettu IMF kehottaa valtioita hoitamaan koronakriisin talousvaikutuksia velkaantumalla.

Suhtautuminen talouskuriin on äkillisesti muuttunut."

Muun muassa ja rivien välissä

Ovatko oikeusvaltioperiaate ja vahva valtio keskenään ristiriidassa?

"SUOMI on painottanut jo pitkään oikeusvaltioperiaatteen merkitystä Euroopan unionissa. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa unionin perusarvojen noudattamista. Niitä ovat muun muassa ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Jokainen jäsenvaltio on sitoutunut näihin perussopimuksessa." Helsingin Sanomain toimittaja Jenny Virtanen kirjoittaa tästä tänään 25.9. 2020 analyysiartikkelissaan.

"Muun muassa"... 

Perussopimuksissa on  yhtenä perusarvona  sitouduttu myös mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) Perussopimuksissa on hyväksytty myös se etteivät EU eikä EKP ota vastuuta jäsenvaltioiden, niiden instituutuioiden  eikä ylipäätään julkisen sektorin rahoituksesta. Nimenomaan se on juuri kiellettyä. 

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin näkyy puolustavan julkista sektoria juuri sen vuoksi, että yritykset ja markkina ei näytä kantavan yhteiskuntavastuutaan, vaan vetäytyvät siitä juuri nyt kun kaiken lisäksi Korona-kriisin vuoksi kamppaillaan selviytymisestä erityisen - siis historiallisen -  vaikeissa olosuhteissa.”Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.” Näin sanoo Sanna Marin Kauppalehden tuoreessa haastattelussa.

Markkinan ensisijaisuutta ei ole oikeusvaltioperiaatteen yhteydessä hallituksen taholta erityisesti korostettu, vaan tässä yhteydessä on nostettu esille vapaat vaalit, lehdistön vapaus, yhteiskunnallisten instituutioiden kuten yliopistojen pluralistisuus, moniarvoisuus tai oikeuslaitoksen riippumattomuus. Ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että markkina, jolle on annettu aivan keskeinen rooli koko Euroopan Unionin vakauden säilyttämisessä ja vaurauden tuottamisessa, ei näytä kykenevän kumpaankaan näistä tärkeistä tehtävistään.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta keskustellaan, ei näin tärkeää kohtaa pitäisi jättää ilmaisun "muun muassa" taakse pimentoon. Näin näyttää kuitenkin koko ajan tapahtuvan.

Euroopan Unionin ja erityisesti EKP:n ponnistelut markkinan tärkeän aseman säilyttämiseksi eivät ole olleet vähäisiä. Käänne tapahtui vuonna 2012, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi lupasi tehdä "kaiken mitä tarvitaan" euron aseman säilyttämiseksi, siis markkinoiden toimintakyvyn ja tässä yhteydessä mainitun likviditeetin säilyttämiseksi. Yksin Suomeen on kuuden vuoden aikana virrannut EKP:n määrällistä elvytystä valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta Suomen Pankin (se ei ole valtiollinen elin, vaan osa EKP:n itsenäistä keskuspankkijärjestelmää) pääjohtajan Olli Rehnin mukaan reilusti yli 50 miljardia euroa. Yritystukea on tullut kaikkien valtiollisten toimien lisäksi siis yli 8 miljardia (8000 miljoonaa euroa) vuosittain. Miten tämä valtava summa on kulkeutunut EKP:n maksamista valtion velkakirjoista edelleen yrityksiin - siitä ei ole saatu tarkempaa tietoa. Jo pelkkä tavanomainen bruttokirjanpito edellyttäisi tämän näkyvän valtion fiskaalisissa toimintakertomuksissa. Ei näy eikä ilmeisesti valtion tilintarkastajatkaan tiedä - eivät ainakaan kerro - miten tällainen rahavirta kulkeutuu valtionkonttorin kautta yritysrahoitukseksi. Vuosien intensiivisellä seurannallakaan ei ole ainakaan minulle käynyt selväksi, miten tällainen on mahdollista ilman että asiasta puhutaan julkisesti ja ymmärrettävästi.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan, niin tällainen "muun muassa" taakse kätkeytyvä, Suomen valtion vuotuisen budjetin kokoisen ylimääräisen rahoituslaviinin tulisi olla julkisen hallinnon avoimuusperiaatteen mukaan mitä tärkein asia, itse asiassa oikeusvaltioperiaatteen ydintä. 

Euroopan Unioni ja sen alainen instituutio, Eurooppaoikeus on osoittautunut varsin joustavaksi oikeusperiaatteiden tulkitsijaksi. Tänä vuonna sen on saanut kokea mm. Saksa, jonka perustuslakituomioistuimen tulkinta Euroopan Unionin konsolidoidusta peruskirjassta sai rukkaset Eurooppaoikeudelta. No bail out -periaate, se että on säästettävä etukäteen velanoton sijasta, ei ole estänyt valtioita velkaantumasta EKP:lle velkakirjojen osto-ohjelmien puitteissa eikä Euroopan Komission omaa velanottoa Koroma-elvytyspaketiksi kutsutun 1350 miljardin lainanoton yhteydessä. Myös Saksa on itse kääntänyt kelkkaansa: tälle vuodelle Saksa otti lainaa 208 miljardia ja vuoden 2021 nimiin budjetissa suunnitellaan otettavaksi 83 miljardia lisää - näin siis alustavasti. Tämä 180 asteen täyskäännös herättää kiivasta keskustelua Saksassa. Entinen valtionvarainministeri ja nykyinen liittopäivien puheenjohtaja Wolfgang Schäuble on julkaissut vastikään avoimen kirjeen, jossa tätä uutta käytäntöä arvostellaan kovasti ja vaaditaan palaamaan perustuslaillisiin käytäntöihin. Saksan vuodelta 1949 olevassa perustuslakia vastaavassa "Grundsatzissa" on sisällä strateginen velanottoa koskeva rajoitus sekä liittovaltiolle että osavaltioille. 

Viimeisimmässä bulletinissaan EKP:n aloittamasta muutoksesta oinastellaan pysyvää uutta käytäntöä. Tästä kirjoittaa Taloussanoimien toimittaja Jan Hurri viimeisimmässä kommentissaan 25.9. 2020 :

"Kun EKP:kin jo väläyttelee elvytysrahastolle tulevaisuuden kehitysnäkymiä tilapäisestä kriisivälineestä EU:n pysyväksi fiskaalivoimaksi, ehkä Suomessakin olisi virkistävää vaihtelua puhua näin kauaskantoisesta hankkeesta kiertelemättä."

Itseasiassa EU:n konsolidoidun perussopimuksen kansanvaltaista valtiota - ja myös vahvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota - syrjivä periaate on peräisin ja jossakin määrin jopa vahvistettuna Saksan perustustuslakiasiakirjassa. EU:ssa ei ole ainoastaan kysymys Maastrichtin sopimuksen mukaisista budjettirajoitteista, vaan ylipäätään valtion toiminnallisesti  alisteisesta roolista suhteessa markkinoihin. Tässä näkyy puolestaan marxilaisleniniläisen ja nyt jo hajonneen DDR:n autoritaarisen "sosialistisen" valtion pelko - EU:ssa puolestaan autoritaarisesti valtiota syrjivässä muodossa.  Eurooppalaista vasemmistoa tämä dilemma ei ole kiinnostanut, vaan sosialidemokraattista politiikkaa on yritetty toteuttaa uusliberalistisen raamin sisällä - tunnetuin seurauksin. Kumpikaan ei toimi, siipirikkoinen markkina ei saa yhteistä hyvinvointia aikaiseksi eikä sosialidemokratia saa laajojen joukkojen sellaista tukea että se kykenisi toteuttamaan perinteistä oikeudenmukaisuutta korostavaa tehtäväänsä. Kansa saattaa tässä suhteessa olla oikeassa - Euroopan Unionin peruskirjojen noudattaminen on myös osa oikeusvaltioperiaatetta eikä sosialidemokratia voi niiden puitteissa nostaa valtiota siihen kuuluvaan tehtävään, jota mm. Suomen perustuslaki selvästikin edellyttää.

Ovatko siis oikeusvaltioperiaate ja  vahva, yhteistä hyvinvointia kehittävä  kansanvaltainen valtio Unionin konsolidoitujen peruskirjojen ilmaisujen mukaan keskenään ristiriitaisia tavoitteita? Selvältä näyttää että markkina ja yritysvastuulla toimivat osakeyhtiöt eivät yksin kykene luomaan unionin alkuperäistavoitteiden mukaista rauhaa ja turvallisuutta. Näyttää siltä, että eurooppalaisten ihanteiden "luova tulkinta" on kääntänyt nykyisten peruskirjojen mukaisen toimintakäytännön  suhteessa velanottoon päälaelleen.  Pitämällä tiukasti kiinni markkina-alistyeisesta taloudellisesta lähestymistavasta on olemassa vaara että ollaan ajamassa koko maanosaa umpikujaan, josta ei suurillakaan rahamäärillä nykyisellä tavalla käytettynä päästä ulos. Pitäisikö nyt velkaelvytyksen muodossa alkanutta uutta "luovan tulkinnan " käytäntöä laajentaa edelleen niin, että jäsenvaltioita voidaan Euroopan Parlamentin,  Komission ja Euroopan Keskuspankin toimin myös suoraan tukea, koska ne yksin kykenevät investoimaan pohjautuen  kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin - ja ovat sen nimenomaan tehtäväkseen ottaneet?

Näin tärkeää ulottuvuutta, joka koske sekä oikeusvaltioperiaatetta että laajaa, koko Eurooppaa koskevaa hyvinvointivaltiota, ei pitäisi ilmaista "muun muassa" sanojen takana tai rivien välissä vihjaten.

Pientä toivoa suuremmasta muutoksesta

EKP:n rahapolitiikan uudelleenarviointi näyttää tulevan keskusteluun Euroopan Keskuspankin neuvoston julkilausuman mukaan. Tästä kirjoitti Helsingin Sanomat 18.9. 2020 mm. seuraavasti: 

"EUROOPAN keskuspankin (EKP) neuvosto päätti torstaina aloittaa rahapolitiikan strategian uudelleenarvioinnin. Arvioinnissa pohditaan hintavakauden määritelmää, rahapolitiikan välineitä, talouden laaja-alaisesta analyysiä ja keskuspankin viestintää. 

”Nyt kun taloudet ovat syvässä murroksessa, meidän on aika arvioida strategiaamme uudelleen, jotta täytämme tehtävämme eurooppalaisten hyväksi”, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi.

Hintavakauden määrittelyssä olennainen kysymys on todennäköisesti se, pitäisikö EKP:n sietää inflaatiovauhdin kiihtyminen yli kahteen prosenttiin. Nykyisen hintavakaustavoitteen mukaan inflaatiovauhdin on oltava keskipitkällä aikavälillä hieman alle kaksi prosenttia, mikä muodostaa ”katon” inflaatiovauhdille. Muuttamalla hintavakaustavoite ”noin kahden prosentin” inflaatiovauhtiin EKP saisi enemmän joustavuutta rahapolitiikkaansa. 

KESKEINEN syy strategian uudelleenarviointiin on vuonna 2008 kärjistyneen rahoitusmarkkinoiden kriisin seuraukset. Euroalueen verraten hitaan talouskasvun, työn tuottavuuden kasvun heikkenemisen ja väestön vanhenemisen takia keskuspankki on uusien kysymysten äärellä. 

"Neuvosto arvioi kymmenen viime vuoden aikana kehitetyn rahapoliittisen välineistön toimivuuden ja mahdolliset sivuvaikutukset. Se selvittää myös, miten hintavakautta uhkaavien riskien arvioinnissa käytettäviä taloudellista analyysiä ja rahatalouden analyysiä olisi uudistettava. 

Strategian uudelleenarviointi on tarkoitus saada päätökseen vuoden loppuun mennessä. Eurojärjestelmä eli EKP ja eurovaltioiden keskuspankit lupaavat kuulevansa arvioinnissa kaikkia sidosryhmiä avoimin mielin."

---

Makrotalouden kansainväliset asiantuntijat - kuten mm. MMT-professori William (Bill)  Mitchell ovat jo vuosia kritisoineet EKP:n rahapolitiikan huonoa tehoa ja talouden alavireisyyttä huolimatta jo vuoden 2014 lopulla aloitetusta massiivisesta elvytyksestä, jonka kokonaismäärä velkakirjojen oston muodossa on Suomenkin osalta jo ilmeisesti lähellä 50 miljardia eli vajaa yhden vuoden budjetin kokonaissummaa. Tämä luku on Euroopan Unionin peruskirjojen edellyttämässä hengessä suunnattu tukena markkinaehtoisille toimijoille. 

Miten kokonaisuus kaiken kaikkiaan toimii, siitä ei ole analyysia toistaiseksi nähty. EKP:n aikaisemman pääjohtajan Mario Draghin mukaan informaatiolinja on ollut varsin pidättyvä. Jäsenvaltioiden investointeihin tai palvelujen parantamiseen näitä varoja on ollut mahdollisuus saada vain välillisesti eli EKP-raha on korvannut valtioiden itsensä jo aikaisemmin kehittämiä yritystukia ja tätä kautta resursseja on vapautunut julkisen sektorin omiin hankkeisiin kuten infrastruktuurin ylläpitämiseen ja palvelurakenteiden parantamiseen. Yrityksille on todellisuudessa tarjolla sekä tukia että edullista lainarahaa, mutta se ei ole kiihdyttänyt niiden investointeja. Yrityspuolella investointihalukkuus ei ole kiinni saatavista lainoista ja tuista, vaan puutteellisesta ostovoimasta. Ei ole edellytyksiä investointeihin, jos ei ole ostovoimaa. Koronaepidemia on lisäksi vähentänyt tiukan palkkapolitiikan seurauksena vähäisiksi jääneiden palkkaeurojen käyttöä myös monilla kulutuksen alueilla. Ravintolat, matkailu ja lentoliikenne ovat tämän seurauksena suorastaan romahtaneet. Onko muutos väliaikaista vai jääkö kulutus jatkossakin "lento- ja kulutushäpeän" vuoksi alhaisemmalle tasolle - se jää nähtäväksi.

Jäsenvaltioiden kautta tapahtuva investointien, sosiaalisesten palvelujen ja julkisen rakenteen yleisen vahvistamisen linja ei ole ollut Euroopan Unionissa suosittua, vaan pikemmin vahvaan valtioon liittyvän sosialisointi-tabun vuoksi vahvasti aliarvostettua ja mm. Saksassa lähes kiellettyä.  Saksan kylmän sodan aikaisen jakautumisen trauma näkyy poliittisissa asenteissa edelleenkin. Näyttää siltä että näistä traumoista johtuen Saksan SPD:n johto on tietoisesti välttänyt nostamasta julkisen sektorin vahvempaa roolia keskusteluun eurooppapolitiikassaan. Myöskään eurooppalainen sosialidemokratia kokonaisuudessaan ei ole kyseenalaistanut valtavirtaisen, hengeltään uusliberalistisen 'markkinauskon' toimintatapaa Euroopan Unionissa rakenteellisella tasolla. 

Nyt tämä ongelma kohdataan tarpeena arvioida EKP:n rahapolitiikkaa uudelleen. Rahan tekeminen kalliimmaksi muuttamalla korkotavoitetta "korkeintaan" 2%:n vuosittaisesta inflaatiotavoitteesta "noin" kahden prosentin tavoitteeseen ja pitämällä korkotaso edelleenkin nollan tuntumassa nopeuttaisi jossakin määrin korona-pandemian nimissä nopeati kohonneen velkataakan nopeampaa "sulamista" kaikkien muiden EKP:n suvereeniin valtaan kuuluvien toimien ohella. Nekään eivät nyt näytä riittävän. Markkina ei investoi laajojen joukkojen puuteellisen ostovoiman ja nyt sitäkin vähentäneen kulutuspidättäytymisen vuoksi.

Kaikkia keinoja luvataan EKP:n neuvoston julkilausumassa arvioida kaikkia sidosryhmiä kuunnellen "avoimin mielin". Rivien välistä voi lukea että vahvempi tukeutuminen myös julkisen sektorin investointitarpeisiin ja vahvemman sosiaalisen turvaverkon ja palvelurakenteen luomiseen kummittelee jo vahvasti taustalla. Julkisen sektorin rooli poikkeaa olennaisesti markkinan lähestymistavasta. Markkina investoi jos on tutkitusti ostovoimaa käytössä, julkinen sektori investoi kansalaisyhteiskunnan vaaleissa ja politiikassa ilmaistujen tarpeiden mukaan, edellytäen erttä resursseja on käytössä. Nyt kun voimakas heilahdus etukäteissäästämisestä uuden kasvun luomiseen velan avulla on tapahtunut, olisi mahdollisuus laajentaa paradigmanmuutosta vahvempaan, julkiseen hallintoon ja avoimeen demokratiaan perustuvien julkisten investointien ja palvelurakenteiuden suuntaan. Kun nyt on havaittu että resursseja voidaan luoda velkasuhteen muodostamisen ja kirjanpidon avulla finanssipoliittisin päätöksin, voitaisiin kohdata koko Eurooppaa koskevat haasteet relevantilla tavalla. Tämä mahdollisuus koskee jo Korona-elvytyspaketin käyttöä, jonka tarkemmasta sisällöstä päätetään Tytti Tuppuraisen politiikkaradiossa kertoman mukaan hallituksessa tammikuuhuhn 2021 mennessä ja Euroopan tasolla huhtikuuhun 2021 mennessä. Jo tämän prosessin yhteydessä tullaan havaitsemaan, onko Eurooppa todella herännyt suuren muutoksen mahdollisuuteen.

Elvytysrahojen suuntaaminen edelleen ensisijaisesti markkinaratkaisuihin jäsenvaltioiden rationaalisen autoriteetin sijasta merkitsee voimavarojen tuhlausta ja kilpailun edellyttämän suljetun hallinnon piirissä tapahtuvaa 'yritysvastuun' soveltamista 'yhteiskuntavastuun'  sijasta. EK:n, elinkeinoelämän keskeisen lobbausjärjestön -neuvottelutoimintahan on sen säännöissä lopetettu - toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaanhan painotuksen pitää olla nimenomaan yritys- ja markkinaratkaisuissa - ei julkisten hankkeiden vahvistamisessa. Tarjolla olevaa lääkettä ei siis saisi käyttää tähän jo koko tämän vuosituhannen alun jatkuneeseen makrotaloudelliseen anemiaan.

Heikon taloudellisen kehityksen lisäksi keskuspankin päätöksen takana on myös USA:n Keskuspankin (Federal Reserve Board - Fed) elokuussa tekemä radikaali uudelleenarviointi, joka viittaa siihen että määrällinen elvytys julkisia rakenteita ja palveluja rahoittamalla otetaan vakavana systeemisenä paradigmanmuutoksena käyttöön. Jos demokraatit voittavat USA:n marraskuun presidentinvaaleissa, keskuspankin toimet tulevat vahvasti tukemaan todellista muutosta Amerikan Yhdysvalloissa. Eurooppa seuraa tunnetusti tarkkaan sitä, mitä rapakon takana tapahtuu ja EKP:n neuvoston päätös rahapolitiikan uudelleenarvioinnista heijastelee varmuudella myös tätä ulottuvuutta.

Pientä toivoa on siis olemassa - pientä toivoa  välttämättä tarvittavasta suuremmasta muutoksesta.

18.9. 2020

Lisäys:

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin helmikuussa 2020 pitämän rahapolitiikan uudelleenarviointia käsitelleen alustuksen mukaan Suomen pääoma-avain on n. 2% EKP:n määrällisestä elvytyksestä. Sen kokonaismäärä luentopäivään mennessä oli hänen mukansa yhteensä 2660 miljardia koko euroalueelle. Suomen osuus on siten  vuoden 2020 loppuun mennessä 53, 2 miljardia + 10 kk tänä vuonna á 200 milj. = 53,2+2= 55,2 miljardia euroa.

19.9. 2020

Kuinka vakavasti EKP:n määrällisen elvytyksen uudelleenarviointi on otettava ja kuunteleeko EKP eri intressiryhmien mielipiteitä tässä asiassa? Haluaako EKP siis todella kuunnella eri tahoja, kuten se nyt ilmoittaa? 

Euroopan Unionin rahapolitiikkaa käsittelevässä peruskirjan artiklassa 130 todetaan nimittäin seuraavaa: "130 artikla (aiempi EY-sopimuksen 108 artikla)

Käyttäessään sille perussopimuksilla ja EKPJ:n ja EKP:n perussäännöllä annettuja valtuuksiaan tai

suorittaessaan niillä sille annettuja tehtäviään ja velvollisuuksiaan Euroopan keskuspankki tai kansallinen keskuspankki taikka Euroopan keskuspankin tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen

jäsen ei pyydä eikä ota ohjeita unionin toimielimiltä, elimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta eikä miltään muultakaan taholta. Unionin toimielimet, elimet ja laitokset sekä jäsenvaltioiden hallitukset sitoutuvat kunnioittamaan tätä periaatetta ja pidättymään yrityksistä vaikuttaa Euroopan keskuspankin tai kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin heidän suorittaessaan tehtäviään."

23.9. 2020

Helsingin Sanomat 23.9. 2020

Millaisiin hankkeisiin Suomi aikoo jakaa EU:n elpymisrahoitusta?

Suomen rahajakosuunnitelma on vasta valmisteilla. Valtiovarainministeriön Majanen sanoo, että keskeisin peruste on talouden uudistaminen. EU:n mukaan noin 37 prosenttia elpymisrahastosta pitää käyttää ilmastotoimien rahoittamiseen. Suomen kriteerit valmistellaan yhteistyössä muun muassa elinkeinoelämän, ympäristöjärjestöjen ja kuntien kanssa.

Millaisiin hankkeisiin Suomi aikoo jakaa EU:n elpymisrahoitusta?

Suomen rahajakosuunnitelma on vasta valmisteilla. Valtiovarainministeriön Majanen sanoo, että keskeisin peruste on talouden uudistaminen. EU:n mukaan noin 37 prosenttia elpymisrahastosta pitää käyttää ilmastotoimien rahoittamiseen. Suomen kriteerit valmistellaan yhteistyössä muun muassa elinkeinoelämän, ympäristöjärjestöjen ja kuntien kanssa.

Mitä konkreettisia hankkeita voisi rahoittaa?

”On vaarallista sanoa konkreettisia kohteita tässä vaiheessa”, Majanen sanoo. Hän luettelee esimerkiksi liikennejärjestelyjen digitalisoinnin, valokuituyhteyksien parantamisen, hoitoon pääsyn tehostamisen ja työvoimapalveluja kehittämisen.

Investointien laatu ratkaisee

 Kun Suomen hallitus valmistautuu parastaikaa syksyn budjettiriiheen, on normaalien budjettiraamien lisäksi tarjolla  Euroopan Komission n. 3 miljardin suuruinen tukipaketti Korona-pandemialla perusteltujen poikkeuksellisten kriisiolosuhteiden taloudellisten vaikeuksien puskuroimiseksi.

Investointien laatu ratkaisee, toteaa australialainen professori William (Bill) Mitchell Youtubevideossaan joka julkaistiin 1.5. 2020, siis kansainvälisenä työn juhlapäivänä. Investoinneille on siis asetettava tiettyjä laatuvaatimuksia, jotta ne olisivat vaikutuksiltaan tuloksia tuottavia. Hän julkaisi  videoluennollaan "design-heksametrin", makrotalouteen liittyvän geometrisen  kahdeksankulmion, joka parhaimmillaan toteutuu laaja-alaisena ja tuloksia tuottavana, mutta huonoimmillaan supistuu pelkäksi punaiseksi pisteeksi heksametrin keskustassa - siis ei tuo toivottuja tuloksia.

Toteuttamisen nopeus on tärkeää vaikuttavuuden kannalta. Euroopan Unionia ei voi nyt syyttää vitkastelusta, niin nopeaa siirtyminen etukäteissäästämisen linjasta velkaelvytykseen on ollut. Päätökset tehtiin heinäkuun alussa ja jo nyt on tiedossa käytettävissä olevien resurssien määrä. Nyt tarvitaan sellaisia investointeja, jotka tehoavat nopeasti työllistämiseen - ja tietenkin myös Covid-19 pandemian torjumiseen. Hallituksen toimet ovat tässä edesauttamassa nopeaa toipumista, saatiinhan infektion leviäminen tarmokkailla toimilla hallintaan parhaalla tavalla koko Euroopassa.

Investoinneille on asetettava myös vaatimus matalasta korruptoitumisen asteesta. Investointien tulee olla transparentteja, helposti ja avoimesti seurattavia. Tässä julkisen sektorin hankkeet ovat ensisijaisia ja merkittäviä, tehdäänhän niitä koskevat päätökset demokraattisissa rakenteissa niin valtion kuin kuntienkin osalta  - ja tulevaisuudessa ilmeisesti myös maakuntatasolla.

Professaori Mitchell korostaa heksametrissään myös tasa-arvon suurta merkitystä. Investointien tulee suuntautua laajojen kansanjoukkojen hyvinvoinnin ja elintason parantamiseen. Korona-pandemiaa ja ylipäätään kansalaisten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia ajatellen menossa olevan SOTE-uudistuksen rahoittaminen olisi erinomainen vaihtoehto, samoin lisäluokan saaminen peruskoulun yläasteelle erityisesti nuorempia ikäluokkia ajatellen.

Tuotantoketjujen kohdentumisella on myös suurta merkitystä. Sillä on väliä, mitä tuotetaan ja mihin siis investoidaan. Ilmaston kannalta merkittäviä ovat mm. satsaukset joukkoliikenteeseen, päästöjä vähentävään energiaan, digitaalisen kehityksen saaminen kansanvaltaiseen hallintaan ja tietenkin nopea työllistäminen. Kuntien työvoimapulan helpottaminen ja uusien työpaikkojen luominen mm. sairaanhoitoon, sosiaalitoimeen ja ylipäätään palveluihin ovat tämän ehdon täyttäviä kohteita. Rahojen käyttäminen vientiyritysten veronkevennyksiin muodostaa jonkinlaisen option yrityksille, mutta on kyseenalainen tuloksiltaan aikana jolloin vienti ei vedä ja kaikki kilpailevat maailmalla kykyjensä ja voimavarojensa äärirajoille. 

Uusissa investoinneissa ympäristöarvoilla on suuri merkitys. Tiedossa on että suunnitelmissa on miljardi-investoinnit juuri tälle alueelle energiatuotannossa, joukkoliikenteen kehittämisessä ja sähköiseen liikenteeseen siirtymisessä. Matkailun suuntaaminen kotimaahan ja matkustamisen muuttaminen kiskoilla tapahtuvaksi lentämisen sijasta omaa myös eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen ympäristöulottuvuuden selkeämmin kuin monet muut vaihtoehdot. Lisäksi tulokset ovat nopeita, kuten nyt on havaittu.

Hyvään investointipolitiikkaan kuuluu myös tietoisuus paikallisista tarpeista. Paperiteollisuuden alasajo, turpeen energiakäytön kyseenalaiset näkymät, Lapin matkailun suuret ongelmat, asuntojen kalleus suurissa keskuksissa ovat ulottuvuuksia, joita pitäisi voida laadukkailla  investoinneilla ja ratkaisuilla helpottaa.

Mm. Aalto-yliopiston vierailevana professorina toimiva William Mitchell puhuu myös tuotantokertoimen vaikuttavuudesta, siis siitä, millaisia tuloksia investoinneilla saadaan aikaan koko kansaa ajatellen. Kun työttömyys edelleen vaivaa kansakuntaa, voisi satsaus kuuden tunnin päivittäiseen työaikaan ja neljän päivän työviikkoon olla tässä suhteessa mielenkiintoisia näköaloja avaava ja todella tehokas vaihtoehto.

Viimeisenä kohtana hänen heksametrissaan on työintensiivisyys, siis mahdollisimmimman monien täysiaikaisten - palkkaisten työpaikkojen aikaansaaminen. Julkisen sektorin palvelutehtävät terveydenhoidossa, sosiaalisektorilla ja palveluissa ylipäätään ovat tällaisia mahdollisuuksia.

 Mitchellin heksametri toteuttaa parhaimmillaan näitä laatu-ulottuvuuksia täysimääräisesti ja siis sataprosenttisesti. Jos nämä ulottuvuudet jäävät huomiotta vaikuttavuus putoaa ja lähestyy nollaa - Mitchellin design-kuvion keskustan nollapistettä. 

Todettakoon lopuksi lyhyesti että valtavirtainen talous ja erityisesti sen uusliberaalit sovellutukset eivät vastaa investointien laadullisiin vaatimuksiin. Liitän tähän viitteenomaisesti kuvan Mitchellin luentoon sisältyvästä "Uusliberalismin tuhoavasta heksametrista", jonka olen kääntänyt ja muokannut kuvan muotoon hänen luennostaan.

Lisäys 8.9. 2020

Verkkouutisten mukaan kuuden tunnin työpäivä viitenä päivänä viikossa on tehokkain tapa lisätä tuottavuutta. Työmarkkinaneuvoksen mukaan työajan lyhentämisen ideologinen vastustus on vahvaa ylimmässä johdossa.

"Suomessa kokeiltiin 1990-luvulla lyhyempiä työaikoja. Kokeilua johtanut eläköitynyt työmarkkinaneuvos Pekka Peltola uskoo, että kuuden tunnin työpäivät ovat tulevaisuutta, kertoo Taloussanomat.Kokeilu oli jatkumoa tutkimukselle, jonka mukaan ihmisen työteho alkaa laskemaan kuuden työtunnin jälkeen. Peltolan johtamassa kokeilussa tutkittiin myös neljän päivän työviikkoa, jota liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) niin ikään ehdotti. Siihen Peltola suhtautuu skeptisesti.– Selvästi tehokkain tapa oli kuuden tunnin työpäivä. Neljän päivän työviikko varmastikin lisää työhyvinvointia, mutta tuottavuutta se ei lisäisi. Siinä tehtäisiin yhä kahdeksan tunnin työpäivää, eli päiviin sisältyisi yhä työtehon kannalta heikkoja tunteja, Pekka Peltola totesi TalSalle."

https://ilporossi.blogspot.com/2020/08/siipirikko-yrittaa-lentoonlahtoa.html

Demokratia ja rakkaus

Olen kirjoitellut monia blogikirjoituksia demokratiasta elämäntapana, josta on tullut samalla yksi keskeisimpiä pohtimisen kohteita yhteiskunnallisessa suuntautumisessani. Inspiraation tähän aikoinaan antoi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen periaateohjelma vuodelta 1952. Se oli vielä 1957 liittyessäni Ilmolahden Sos.-dem. Työväenyhdistykseen tuore asiakirja; yksi sen luvuista on otsikoltaan "Demokratia elämänmuotona ja yhteistoiminnan välineenä".

Vuosia noista ajoista on kulunut jo yli kuusikymmentä. Demokratia on edelleen keskeistä yhteiskunnallisessa elämässä, siihen vedotaan ja sen puolesta toimitaan. Tulkinnat vaihtelevat ja ovat usein jopa vastakkaisia suhteessa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Niin näyttää olevan myös suhteessa elämäntapaan. Sosialidemokratia jonka periaateohjelmaan tuo haastava tavoite aikanan kirjattiin, edellyttää tämän periaatteen ja arvovalinnan olevan keskeistä myös nämä arvot hyväksyvän elämäntavassa. Kovin paljoa näitä kysymyksiä ei ole vuosien mittaan avattu. Todetaan vain että sosialidemokraattiseen arvomaailmaan on monia teitä ja jokaisella on oikeus noudattaa omaa tapaansa.

Demokratiasta elämäntapana ei ole kaiketi kirjoitettu mitään oppikirjojakaan, joten käytännöksi on muodostunut hyvän toveruuden ja tasa-arvon periaatteiden noudattaminen. Tulee kysyneeksi, onko olemassa jotain luotettavaa lähdettä, joka kompaktissa ja helposti ymmärrettävässä muodossa kertoisi, mitä "demokratia elämäntapana ja yhteistoiminnan muotona"  oikein on. Yhden mielenkiintoisen vastauksen olen tähän kokenut löytäneeni. Se on Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Frommin kirja "Rakkaus ja henkinen kypsyys".

Kun olen vuosia seurannut ns. Frankfurtiun koulukuntaa ja erityisesti sen sosiaalipsykologista ulottuvuutta laitoksen tämän linjan elinikäiseksi johtajaksi valitun Erich Frommin teosten kautta, olen huomannut hänen tuon tuostakin palaavan 'tapaus ihmiseen', hänen suuntautumiseensa ja niihin motiiveihin jotka tätä vaistopohjastaan irronnutta imeväistä ohjaavat. Ihminen voi todellakin suuntautua elämään luovasti ja produktiivisesti, mutta yhtä hyvin hänen valintansa  saattavat muodostua esteeksi sekä hänelle itselleen että myös sille yhteisölle, jossa hän elää ja vaikuttaa. Olen kirjoittanut täsätä lyhyen analyysin blogikirjoituksessani "Character matters - luonteella on väliä".

Päihdepsykiatri Juha Kemppinen  kirjoittaneen tästä kirjasta, joka on ilmestynyt myös nimellä' "Rakkauden vaikea taito" sisältöanalyysin, josta mielestäni hyvin selviää. että taito rakastaa on itse asiassa samalla myös demokratiaa elämäntapana. Kysymys ei ole rakkauden ymmärtämisestä kohdalle sattuvana rakastumisena, vaan itseasiassa elämäntaidosta. Hänen Fromm- referaattinsa mukaan

"Rakkaus on taito, joka vaatii kuria, keskittymistä, kärsivällisyyttä ja mielenkiinnon keskittämistä. Rakkauden vaikea taito on EFn mukaan on kuin minkä muun tahansa taidon opettelua. Jokaisen taidon käytäntöön liittyy tiettyjä edellytyksiä. Ensiksi jonkin taidon hallitseminen vaatii kuria. Ei pysty suorittamaan mitään taitoa, ellei alistu kuriin. Kurinalaisuuden on saatava valta koko ihmisen elämässä. Elämä ilman kuria johtaa hajaannukseen ja kaaokseen, eikä ihminen pysty keskittymään mihinkään.

Toiseksi taidon saavuttamiseen tarvitaan keskittymistä.  EFn mukaan keskittyminen on vielä harvinaisempaa kuin kuri 1950-luvun yhteiskunnassa. Meidän kulttuurissamme on vallalla elämäntapa, joka johtaa laiskotteluun, keskittymisen puutteeseen ja hajanaisuuteen. Eräs parhaita todisteita keskittymisen puutteesta on vaikeus kestää elämää yksin itsensä kanssa.

Kolmas tärkeä asia taidon oppimiselle on kärsivällisyys. Jos pyritään nopeasti tuloksiin, EFn mielestä ei koskaan opita kunnolla. Nykypäivän ihmiselle kärsivällisyys on yhtä vaikeaa kuin kuri ja keskittyminen.

Neljänneksi jokaisen taidon hallitsemisessa on kaiken mielenkiinnon keskittäminen taidon mestaruuden hankkimiseen. Ihminen ei ala oppia jotakin taitoa välittömästi, vaan ikään kuin kiertoteitse. Jos aikoo tulla mestariksi jollakin alalla, on sille omistettava koko elämänsä tai miltei koko elämänsä ainakin.

Oman persoonan on tultava taidon käytännön välineeksi, ja sitä on pyrittävä ohjailemaan mahdollisimman paljon siihen suuntaan, mikä on tämän päämäärän kannalta tärkeätä. Jos haluaa tulla rakastamisen taidon mestariksi, on aloitettava omaksumalla kuri, keskittyminen ja kärsivällisyys kaiken käytännöllisen elämänsä johtotähdeksi."

Demokratia elämäntapana on siis samaa kuin rakkauden vaikea taito sellaisena kuin Erich Fromm nuorena sosiaalipsykologina jo 1940-luvulla  päätyi esittämään. Kysymys on suhtautumisesta sekä ihmiseen että yhteiskuntaan. Demokratia elämäntapana - niin kuin rakkauskin produktiivisena voimana vaatii kurinalaisuutta, keskittymistä, kärsivällisyyttä ja kaiken huomion kiinnittämistä rakastamisen kohteena olevaan asiaan tai ihmiseen.

On vielä yksi syy, minkä vuoksi julkaisen tämän blogikirjoituksen juuri nyt. Erich Frommin syntymästä (23.3. 1900)tuli maaliskuussa kuluneeksi 120 vuotta. Hän oli siis presidenttimme Urho Kekkosen kanssa samaa ikäpolvea. Hän kuoli vähän alle 80-vuotiaana 18.3. 1979. Tällä sosiaalipsykologian mestarilla on siis ajankohtaista sanottavaa vielä tämänkin päivän pohdiskelijalle.