Muun muassa ja rivien välissä

Ovatko oikeusvaltioperiaate ja vahva valtio keskenään ristiriidassa?

"SUOMI on painottanut jo pitkään oikeusvaltioperiaatteen merkitystä Euroopan unionissa. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa unionin perusarvojen noudattamista. Niitä ovat muun muassa ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Jokainen jäsenvaltio on sitoutunut näihin perussopimuksessa." Helsingin Sanomain toimittaja Jenny Virtanen kirjoittaa tästä tänään 25.9. 2020 analyysiartikkelissaan.

"Muun muassa"... 

Perussopimuksissa on  yhtenä perusarvona  sitouduttu myös mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) Perussopimuksissa on hyväksytty myös se etteivät EU eikä EKP ota vastuuta jäsenvaltioiden, niiden instituutuioiden  eikä ylipäätään julkisen sektorin rahoituksesta. Nimenomaan se on juuri kiellettyä. 

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin näkyy puolustavan julkista sektoria juuri sen vuoksi, että yritykset ja markkina ei näytä kantavan yhteiskuntavastuutaan, vaan vetäytyvät siitä juuri nyt kun kaiken lisäksi Korona-kriisin vuoksi kamppaillaan selviytymisestä erityisen - siis historiallisen -  vaikeissa olosuhteissa.”Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.” Näin sanoo Sanna Marin Kauppalehden tuoreessa haastattelussa.

Markkinan ensisijaisuutta ei ole oikeusvaltioperiaatteen yhteydessä hallituksen taholta erityisesti korostettu, vaan tässä yhteydessä on nostettu esille vapaat vaalit, lehdistön vapaus, yhteiskunnallisten instituutioiden kuten yliopistojen pluralistisuus, moniarvoisuus tai oikeuslaitoksen riippumattomuus. Ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että markkina, jolle on annettu aivan keskeinen rooli koko Euroopan Unionin vakauden säilyttämisessä ja vaurauden tuottamisessa, ei näytä kykenevän kumpaankaan näistä tärkeistä tehtävistään.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta keskustellaan, ei näin tärkeää kohtaa pitäisi jättää ilmaisun "muun muassa" taakse pimentoon. Näin näyttää kuitenkin koko ajan tapahtuvan.

Euroopan Unionin ja erityisesti EKP:n ponnistelut markkinan tärkeän aseman säilyttämiseksi eivät ole olleet vähäisiä. Käänne tapahtui vuonna 2012, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi lupasi tehdä "kaiken mitä tarvitaan" euron aseman säilyttämiseksi, siis markkinoiden toimintakyvyn ja tässä yhteydessä mainitun likviditeetin säilyttämiseksi. Yksin Suomeen on kuuden vuoden aikana virrannut EKP:n määrällistä elvytystä valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta Suomen Pankin (se ei ole valtiollinen elin, vaan osa EKP:n itsenäistä keskuspankkijärjestelmää) pääjohtajan Olli Rehnin mukaan reilusti yli 50 miljardia euroa. Yritystukea on tullut kaikkien valtiollisten toimien lisäksi siis yli 8 miljardia (8000 miljoonaa euroa) vuosittain. Miten tämä valtava summa on kulkeutunut EKP:n maksamista valtion velkakirjoista edelleen yrityksiin - siitä ei ole saatu tarkempaa tietoa. Jo pelkkä tavanomainen bruttokirjanpito edellyttäisi tämän näkyvän valtion fiskaalisissa toimintakertomuksissa. Ei näy eikä ilmeisesti valtion tilintarkastajatkaan tiedä - eivät ainakaan kerro - miten tällainen rahavirta kulkeutuu valtionkonttorin kautta yritysrahoitukseksi. Vuosien intensiivisellä seurannallakaan ei ole ainakaan minulle käynyt selväksi, miten tällainen on mahdollista ilman että asiasta puhutaan julkisesti ja ymmärrettävästi.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan, niin tällainen "muun muassa" taakse kätkeytyvä, Suomen valtion vuotuisen budjetin kokoisen ylimääräisen rahoituslaviinin tulisi olla julkisen hallinnon avoimuusperiaatteen mukaan mitä tärkein asia, itse asiassa oikeusvaltioperiaatteen ydintä. 

Euroopan Unioni ja sen alainen instituutio, Eurooppaoikeus on osoittautunut varsin joustavaksi oikeusperiaatteiden tulkitsijaksi. Tänä vuonna sen on saanut kokea mm. Saksa, jonka perustuslakituomioistuimen tulkinta Euroopan Unionin konsolidoidusta peruskirjassta sai rukkaset Eurooppaoikeudelta. No bail out -periaate, se että on säästettävä etukäteen velanoton sijasta, ei ole estänyt valtioita velkaantumasta EKP:lle velkakirjojen osto-ohjelmien puitteissa eikä Euroopan Komission omaa velanottoa Koroma-elvytyspaketiksi kutsutun 1350 miljardin lainanoton yhteydessä. Myös Saksa on itse kääntänyt kelkkaansa: tälle vuodelle Saksa otti lainaa 208 miljardia ja vuoden 2021 nimiin budjetissa suunnitellaan otettavaksi 83 miljardia lisää - näin siis alustavasti. Tämä 180 asteen täyskäännös herättää kiivasta keskustelua Saksassa. Entinen valtionvarainministeri ja nykyinen liittopäivien puheenjohtaja Wolfgang Schäuble on julkaissut vastikään avoimen kirjeen, jossa tätä uutta käytäntöä arvostellaan kovasti ja vaaditaan palaamaan perustuslaillisiin käytäntöihin. Saksan vuodelta 1949 olevassa perustuslakia vastaavassa "Grundsatzissa" on sisällä strateginen velanottoa koskeva rajoitus sekä liittovaltiolle että osavaltioille. 

Viimeisimmässä bulletinissaan EKP:n aloittamasta muutoksesta oinastellaan pysyvää uutta käytäntöä. Tästä kirjoittaa Taloussanoimien toimittaja Jan Hurri viimeisimmässä kommentissaan 25.9. 2020 :

"Kun EKP:kin jo väläyttelee elvytysrahastolle tulevaisuuden kehitysnäkymiä tilapäisestä kriisivälineestä EU:n pysyväksi fiskaalivoimaksi, ehkä Suomessakin olisi virkistävää vaihtelua puhua näin kauaskantoisesta hankkeesta kiertelemättä."

Itseasiassa EU:n konsolidoidun perussopimuksen kansanvaltaista valtiota - ja myös vahvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota - syrjivä periaate on peräisin ja jossakin määrin jopa vahvistettuna Saksan perustustuslakiasiakirjassa. EU:ssa ei ole ainoastaan kysymys Maastrichtin sopimuksen mukaisista budjettirajoitteista, vaan ylipäätään valtion toiminnallisesti  alisteisesta roolista suhteessa markkinoihin. Tässä näkyy puolestaan marxilaisleniniläisen ja nyt jo hajonneen DDR:n autoritaarisen "sosialistisen" valtion pelko - EU:ssa puolestaan autoritaarisesti valtiota syrjivässä muodossa.  Eurooppalaista vasemmistoa tämä dilemma ei ole kiinnostanut, vaan sosialidemokraattista politiikkaa on yritetty toteuttaa uusliberalistisen raamin sisällä - tunnetuin seurauksin. Kumpikaan ei toimi, siipirikkoinen markkina ei saa yhteistä hyvinvointia aikaiseksi eikä sosialidemokratia saa laajojen joukkojen sellaista tukea että se kykenisi toteuttamaan perinteistä oikeudenmukaisuutta korostavaa tehtäväänsä. Kansa saattaa tässä suhteessa olla oikeassa - Euroopan Unionin peruskirjojen noudattaminen on myös osa oikeusvaltioperiaatetta eikä sosialidemokratia voi niiden puitteissa nostaa valtiota siihen kuuluvaan tehtävään, jota mm. Suomen perustuslaki selvästikin edellyttää.

Ovatko siis oikeusvaltioperiaate ja  vahva, yhteistä hyvinvointia kehittävä  kansanvaltainen valtio Unionin konsolidoitujen peruskirjojen ilmaisujen mukaan keskenään ristiriitaisia tavoitteita? Selvältä näyttää että markkina ja yritysvastuulla toimivat osakeyhtiöt eivät yksin kykene luomaan unionin alkuperäistavoitteiden mukaista rauhaa ja turvallisuutta. Näyttää siltä, että eurooppalaisten ihanteiden "luova tulkinta" on kääntänyt nykyisten peruskirjojen mukaisen toimintakäytännön  suhteessa velanottoon päälaelleen.  Pitämällä tiukasti kiinni markkina-alistyeisesta taloudellisesta lähestymistavasta on olemassa vaara että ollaan ajamassa koko maanosaa umpikujaan, josta ei suurillakaan rahamäärillä nykyisellä tavalla käytettynä päästä ulos. Pitäisikö nyt velkaelvytyksen muodossa alkanutta uutta "luovan tulkinnan " käytäntöä laajentaa edelleen niin, että jäsenvaltioita voidaan Euroopan Parlamentin,  Komission ja Euroopan Keskuspankin toimin myös suoraan tukea, koska ne yksin kykenevät investoimaan pohjautuen  kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin - ja ovat sen nimenomaan tehtäväkseen ottaneet?

Näin tärkeää ulottuvuutta, joka koske sekä oikeusvaltioperiaatetta että laajaa, koko Eurooppaa koskevaa hyvinvointivaltiota, ei pitäisi ilmaista "muun muassa" sanojen takana tai rivien välissä vihjaten.