tiistai 29. syyskuuta 2020

Eurooppalaisen makrotalouden vedenjakajalla

Makrotalouspolitiikan suunnasta käydään nyt jatkuvaa keskustelua. Onko muutos etukäteissäästämistä painottavasta, Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan tukemasta  "no bail out" -politiikasta Modernin Monetaatisen Teorian (MMT) suuntaan todellinen vai vasta "juupas - eipäs" vaiheessa olevaa hapuilua? Makrotalouspolitiikan suunnanmuutos finanssipoliittisten päätösten ja kaksinkertaisen kirjanpidon suuntaan ei sellaisenaan tarvitse vielä merkitä käännöstä eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa. Edelleen voidaan tehdä ratkaisut 'markkinakylki edellä' ja edellyttää 'erittäin kilpailukylkyisen markkinan (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) mukaisia ratkaisumalleja.  Euroopan Unionin ja erityisesti Valuuttaunionin jäsenmaiden tarpeet puolustaisivat valtion vahvempaa roolia. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltiomalli suorastaan huutaa kansanvaltaisen valtion autoriteettia Euroopan suurten kysymysten ratkaisemisessa. 

Ilmastomuutos, digitalisaatiomurros, pakolaiskysymys ja sosiaaliseen turvaan sekä työhön liittyvien kysymysten ratkaiseminen ei ole yhteiskuntavastuuta karttavan markkinan johdolla mahdollista. Tarvitaan sekataloutta, valtion ja julkisten rakenteiden mukaantuloa, niiden kehittämistä ja niiden roolia ilmaistujen tarpeiden toteuttajana. Uusi makrotalousajattelu mahdollistaa tämän ja odotukset muutoksen suuntaan ovat toisaalla korkealla, vanhassa pysyvien kohdalla taas pelokkaita ja pidättyväisiä. Ollaan vedenjakajalla. Rohjetaanko vielä tulkita peruskirjoja luovasti, mikä mahdollistaisi dynaamisen vastaamisen paitsi pandemiaan, myös koko siihen haasteiden ja ongelmien kimppuun, johon Euroopan Unionilta jäsenmaissa ja maailmalla odotetaan vastausta? 

Paradigmanmuutos makrotaloudessa näyttää jo selviöltä. Nyt myös valtakunnan päälehti huomaa vihdoinkin tämän muutoksen, josta se ei ole juurikaan raportoinut: 

"Julkista taloutta koskeva ajattelu on muutoksessa. Vanha paradigma kertoi, että julkinen talous on keskiössä ja velka kiertää sitä – velkaa otetaan vain, jos on pakko paikata budjetteja. Nyt velka nousee keskiöön: sen hinta ja saatavuus ohjaavat sitä, miten julkinen talous rakennetaan ja miten se kestää. Käänne velkasentrisyyteen näkyy esimerkiksi Suomen hallituksen ensi vuoden budjetista. Kurinalaisuuden hyve on ohjannut valtioiden ohella valtioliittoja. Euroopan unionin laskettiin edistävän yhteistä etua, jos jäsenmaiden taloudet saadaan toimimaan samoilla, talouspolitiikan kurinalaisuuteen ja samantahtisuuteen ohjaavilla säännöillä."

Myös valtavirtainen talousajattelu on tietoisesti vaiennut tästä nyt todellisuudeksi osoittautuvasta vaihtoehdosta, kasvun luomisesta velan avulla ilman etukäteen tapahtuvaa säästämistä. Myös poliittiset puolueet joutuvat opiskelemaan makrotalouden perusteet uudelleen. Tämä on rohkea askel toivoa herättävään suuntaan - mutta tarvitaan vielä ainakin yksi askel lisää: markkinan ohella on myös demokraattisen valtion yhteisiä hankkeita tuettava, koska pelkällä markkinasiivellä ei päästä lentoon...



Pitkän linjan taloustieteilijä Sixten Korkman vastaa Helsingin Sanomien 29.9. 2020 kolumnissaan näihin kysymyksin seuraaavasti: 

"FINANSSIPOLITIIKAN säännöt on haudattu. Mutta kansallista vastuuta julkisen talouden hoidossa tarvitaan. No bailout- säännön toteutumiselle on luotava edellytykset. Sijoittajavastuun mahdollistava pankkiunioni tulisi siksi rakentaa valmiiksi. 

Ajan mittaan tulisi luoda mekanismi hallitun valtion velkajärjestelyn mahdollistamiseksi. Silloin markkinavoimat valjastettaisiin kansallisen ku­rinalaisuuden tukemiseen. Tätä tarkoittavalle mekanismille on orastavaa ymmärrystä, mutta tämä ei ole kriisiaikojen hanke. Tie maaliin on pitkä.

EU:n perussopimusta soisi muutettavan paremmin todellisuutta vastaavaksi. Mutta tällöin puhutaan vuosia kestävästä prosessista, etenkin kun muutostarpeista on joka suunnalla erilaisia käsityksiä."

Helsingin Sanomissa Sixten Korkman näyttää asettuvan "No bail out" periaatteen tukijaksi etsien sille uutta sovellutusta, jossa yritysmaailma säätelisi valtion velkaantumista ja velan hoitoa. Mitä tämä mahtanee tarkoittaa?

"No bail out" - periaatteen tarkoituksena on suojata valtiota liialliselta velanotolta sillä mekaanisella lähestymistavalla että velkaa ei oteta vaan säästetään etukäteen. Uudet elementit Euroopan Unionin makrotalouspolitiikassa mahdollistavat saman lopputuloksen dynaamisemmalla tavalla. Keskuspankki voi selviytyä mistä tahansa haasteesta monetaristisilla päätöksillä ja kaksinkertaisella kirjanpidolla: jäsenvaltion - ja myös Euroopan Komission - velka voidaan velkakirjoja ostamalla siirtää keskuspankin taseisiin, jäädyttää ja vaikka lopettaa se siellä keskuspankin itsenäisillä päätöksillä; jopa korot voidaan samalla tavoin monetarisoida. Määrällinen elvytys on pelastanut yrityksiä ja pankkeja likviditeetin puutteelta. Inflaation vaara on onnistuttu pitämään vähäisenä vaikka korot ovat jopa miinuksella. Korkmannin uumoileman "Hallitun valtion velkajärjestelyn mahdollistaminen" tarkoittaisi mielestäni valtion ja markkinan sekatalousmallin hyväksymistä yksipuolisen markkinaorientaatioin sijasta. Tässä sinänsä luonnollisesa vuorovaikutuksessa taitaa markkina olla vaikeammin hallintaan saatava osapuoli.

Korkmannin kolumniin vastaa lehden kommenttiosiossa Vesa Karttunen seuraavasti:

EU:n elvytyspaketin kritiikin voi ymmärtää, mutta siihen ei tarvitse yhtyä

"Elvytyspaketin keskeisin tarkoitus on liimata EU:ta yhtenäisemmäksi yhteisen velan kautta. Tämä paketti on EU:n vastatoimi Britannian eroon ja EU:n hajoamisen alkamiseen. Yhteinen velka sitoo ja tekee eroamisen hankalammaksi ja kalliimmaksi. 

Tämä elvytyspaketti on niin huono että se joutaa kaatua:

1. kukin maa saa markkinoilta enemmän kuin riittävästi rahoitusta. Esim. Italian 30 vuoden lainakorko on alle 2% ja sen lainoja olisi haluttu viime kuukausina ostaa lähes kymmenkertainen määrä Italian tarjoamaan määrään nähden. Paketti on siis rahoituksen kannalta tarpeeton,

2. varoja ei jaeta koronan haittojen mukaan. Monet maat saavat kohtuuttoman paljon vaikka korona ei ole aiheuttanut juuri mitään haittoja. Digitalisaatiota ja ympäristönsuojelua voidaan edistää tehokkaammin muilla tavoin,

3. paketti on kooltaan pieni, kukin maa elvyttää ottaa itse velkaa ja elvyttää jopa kymmenkertaisella määrällä,

4. paketista joudutaan maksamaan lunnasrahoja kiristäjämaille jotka uhkaavat EU:n toimintakykyä ja yhtenäisyyttä ellei niille makseta,

5. Suomen nettomaksu 3,6 miljardia (+takausvastuu yli 6 miljardia) elvyttäisi kotimaahan käytettynä Suomen taloutta monikymmenkertaisesti verrattuna siihen että rahat annetaan lahjana Etelä- ja Itä-Eurooppaan, 

6. Ranskan ja Saksan ministerit ovat todenneet ja EKP:kin on ehdottanut paketti ei tule jäämään kertaluontoiseksi vaan vastaavia paketteja tullaan käyttämään yhteisvastuullisen velan ottamiseksi ja varojen jakamiseksi paremmin taloutensa hoitaneilta mailta huonommin hoitaneille. Näin syntyy tulonjako- ja velkaunioni,

7. elvytyspaketti estää markkinoiden kontrollia maiden velkaantumiseen. Yhteinen velka ja ilmaisen rahan jakaminen kannustaa talouden huonoon hoitoon myös jatkossa,

8. EU:n perussopimukset kieltävät tällaiset elvytyspaketit. Sopimusten luova tulkinta on pienen maan kuten Suomen kannalta erittäin vaarallista suurten maiden sanellessa ehdot ilman perinpohjaista demokraattista käsittelyä.

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kommentoi samoihin aikoihin Euroopan makrotaloudessa tapahtuvaa muutosta Sorsa-Foundationin blogissa:

"Suomessa on totuttu olemaan huolissaan velan määrän kasvusta. Tämän velkapelon takana on varmasti osaltaan 1990-luvun lama ja ”Kreikan tapaus” finanssikriisissä. Eurokriisihän lähti syvempään taantumanspiraaliin, kun Kreikan julkisen talouden todellinen tila selveni ja rahoitusmarkkinoille iski pääomapako. 

Tämän trauman takia velka muistuttaa meitä monia kurjuudesta, velkaloukusta ja taantuman syvenemisestä. 

Tämä narratiivi on kuitenkin monilta osin vanhentunut eikä kaikilta lainalaisuuksiltaan sovi enää nykymaailmaan. Miksi? 

Ensimmäiseksi, Euroopan keskuspankin massiivisesti kasvanut rooli on yksi iso tekijä siinä, miten meidän tulisi katsoa velkaa ja sen hoitoa nykypäivänä. EKP perustettiin oletukselle, että euroalueella ei ole ns. viimeistä lainaajaa eli lender of the last resort. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen talouden joutuessa ahdinkoon, euroalueella ei olisi jäsenmaita rahoittavaa keskuspankkia. Tämä varmistettiin sillä, että EKP ei saa sääntöjensä mukaan ostaa valtion velkakirjoja ns. primääri- eli ensimarkkinoilta. Tällöin sijoittajat hinnoittelevat valtioiden rahoituksen saatavuuden ja näin säilyisi luottamus jokaisen julkisen talouden kestävyyteenkin. 

Pelastuspakettien jälkeen vuonna 2015 EKP ilmoitti aloittavansa epätavallisen keventämisen (quantitive easing = QE) eli velkakirjojen osto-ohjelman. Näin EKP lisää rahan määrää ja pyrkii lisäämään investointeja reaalitalouteen. EKP alkoi ostamaan valtioiden velkakirjoja markkinoilta, kun yrityksistä huolimatta inflaatio ei lähtenyt nousuun. Korot painettiin negatiiviseksi ja valtiot ja yritykset ovat saaneet kohta vuosikymmenen lainaa ennen näkemättömän halvalla. Tätä kutsutaan nollakorkomaailmaksi, jossa olen itse alkanut opiskelemaan taloustiedettä."

Ulkopolitiikka -lehden kirjoittajan Matti Koskisen mukaan

"EU on rakentunut uusliberaalin talousajattelun, vapaiden markkinoiden ja reilun kilpailun periaatteille. Monet unionin rakenteet suunniteltiin alun perin rajoittamaan valtioiden kykyä puuttua markkinoiden toimintaan. Nuo rakenteet joutuvat koetukselle, jos jäsenvaltiot haluavatkin vastedes ottaa aiempaa aktiivisempaa otetta esimerkiksi teollisuuspolitiikassa ja työmarkkinoilla. Jos taas euroalueen valtiot haluavat lisätä menojaan pitkällä aikavälillä, törmäävät ne ennen pitkää kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisääntöihin."

Olisiko nyt oletettavissa, että Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvurajojen lisäksi myös seuraisi valtion roolin kunnianpalautus keskeisenä toimijana?


Saadaanko elpymispaketista uusi suunta EU:n talouden ohjaukselle?

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kirjoittaa blogissaan siihen suuntaan, että Euroopan Komissio olisi oppimassa aikaisemman politiikkansa seurauksista ja painottamassa toimintaansa uudella tavalla juuri käyntiin lähtevän Korona-elvytyspaketin sisällöllisessä suuntaamisessa. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajoituksista on tässä yhteydessä luovuttu. Missä määrin muutos koskee myös valtion roolin kunnianpalautusta sille korona-elvytyksessä välttämättä lankeavien suurten tehtävien hoidossa - se nähdään tämän paketin toteuttamista koskevien sovellutusten yhteydessä parin seuraavan vuoden aikana...

Ulkopolitiikka -lehden kirjoittajan Matti Koskisen mukaan

"EU on rakentunut uusliberaalin talousajattelun, vapaiden markkinoiden ja reilun kilpailun periaatteille. Monet unionin rakenteet suunniteltiin alun perin rajoittamaan valtioiden kykyä puuttua markkinoiden toimintaan. Nuo rakenteet joutuvat koetukselle, jos jäsenvaltiot haluavatkin vastedes ottaa aiempaa aktiivisempaa otetta esimerkiksi teollisuuspolitiikassa ja työmarkkinoilla. Jos taas euroalueen valtiot haluavat lisätä menojaan pitkällä aikavälillä, törmäävät ne ennen pitkää kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisääntöihin."

Olisiko nyt oletettavissa, että Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvurajojen lisäksi myös seuraisi valtion roolin kunnianpalautus keskeisenä toimijana?


Saadaanko elpymispaketista uusi suunta EU:n talouden ohjaukselle?

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kirjoittaa blogissaan siihen suuntaan, että Euroopan Komissio olisi oppimassa aikaisemman politiikkansa seurauksista ja painottamassa toimintaansa uudella tavalla juuri käyntiin lähtevän Korona-elvytyspaketin sisällöllisessä suuntaamisessa. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajoituksista on tässä yhteydessä luovuttu. Missä määrin muutos koskee myös valtion roolin kunnianpalautusta sille korona-elvytyksessä välttämättä lankeavien suurten tehtävien hoidossa - se nähdään tämän paketin toteuttamista koskevien sovellutusten yhteydessä parin seuraavan vuoden aikana...


1.10. 2020

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.10. 2020 Euroopan Komission elpymisrahastosta ja sen yhteyksistä monivuotisiin rahoitusprojekteihin:

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.10. 2020 Euroopan Komission elpymisrahastosta ja sen yhteyksistä monivuotisiin rahoiotusprojekteihin

"Kun jäsenmaa ottaa lainaa tai apua rahastosta, sen on todistettava komissiolle, että rahaa käytetään kasvua, digitaalisuutta, työllisyyttä ja ilmastonmuutoksen vastaista työtä tukien. Tavoitteet istuvat hyvin EU:n pitkän aikavälin tavoitteisiin – erityisen hyvin, jos niitä voidaan edistää valvotusti ja kauan.

Komission laatimat ohjeet määrittelevät tarkasti, miten jäsenmaiden tulee menetellä rahaa hakiessaan ja miten ne sitoutuvat monivuotisiin talousprojekteihinsa. Rahaa hakeva ja komissio saavat lisää yhteisiä sidoksia, ja komissio ottaa lisää valvontavaltaa. Se sopii hyvin niille, jotka haluavat kehittää rahastosta komissiojohtoista pysyvää makrovakaus­välinettä kriisien varalle. Rahan­hakuprosessi sopii muutenkin täydentämään komission nykyistä valtaa valvoa jäsenmaiden budjetteja. Alijäämien ja vajeiden kuurnitseminen tarvitsee rinnalleen uusia dynaamisia ohjaustapoja – pysyvään käyttöön.

Unionin yhteisvelka edistäisi myös komission aikeita vahvistaa ja yhtenäistää unionin pääomamarkkinaa – jos siis järjestely jäisi pysyväksi. ­Rahamarkkinoilla olisi kiinnostusta uusille riskittömille velkapapereille."


Unionin yhteisvelka edistäisi myös komission aikeita vahvistaa ja yhtenäistää unionin pääomamarkkinaa – jos siis järjestely jäisi pysyväksi. ­Rahamarkkinoilla olisi kiinnostusta uusille riskittömille velkapapereille.

Tämä tapahtuisi erityisen CMU (Capital Markets Union CMU) ohjelman puitteissa, joissa markkinoille, yrityksille ja kansalaisille luotaisiin mahdollisuuksia. Silmiinpistävää on että tämä ohjelma suuntautuu yksinomaan markkinoille ja yrityksiin - ei jäsenvaltioiden hankkeiden, investointien tai palvelujen kohentamiseen:

 

"CMU ei ole itsessään tavoite, mutta se on välttämätön keskeisten talouspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi (kursivointi lisätty): koronaviruksen jälkeinen elpyminen, osallistava ja joustava talous, joka toimii kaikille, kaksinkertainen siirtyminen digitaaliseen ja kestävään talouteen sekä avoin strateginen autonomia Brexitin jälkeisessä ja yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia investointeja, joita julkinen raha ja perinteinen rahoitus yksin pankkilainalla eivät pysty tuottamaan. Vain suuret, hyvin toimivat ja integroidut pääomamarkkinat voivat tarjota tarvittavan tuen koronaviruskriisistä toipumiseen. Vain asianmukaisesti toimiva CMU voi mobilisoida ja kanavoida kohtaamamme ilmasto- ja ympäristöhaasteiden ratkaisemiseen tarvittavat valtavat investoinnit ja tukea yrityksidemme digitalisaatiota, joten ne pysyvät kilpailukykyisinä maailmanlaajuisesti.

CMU: n pitäisi tuoda arvoa kaikille eurooppalaisille riippumatta siitä, missä he asuvat ja työskentelevät. Kuluttajilla tulisi olla enemmän valinnanvaraa säästöissään ja investoinneissaan, ja heidän tulisi olla hyvin perillä ja asianmukaisesti suojattu missä tahansa. Yritysten, myös pienten ja keskisuurten, olisi voitava saada rahoitusta kaikkialla EU: ssa ja sijoittajien olisi voitava investoida hankkeisiin kaikkialla EU: ssa." (kursivointi lisätty)

Ilpo Rossi:

Tämä tapahtuisi erityisen CMU (Capital Markets Union CMU) ohjelman puitteissa, joissa markkinoille, yrityksille ja kansalaisille luotaisiin mahdollisuuksia. Silmiinpistävää on että tämä ohjelma suuntautuu yksinomaan markkinoille ja yrityksiin - ei jäsenvaltioiden hankkeiden, investointien tai palvelujen kohentamiseen. Tässä taas kerran nousee näkyviin Euroopan Unionin yksiulotteisuus, mikä merkitsee lähes väistämättä hankkeiden rahoituksen vuotamista kokonaan muuanne kuin mitä on tarkoitettu, pääoman polarisoitumista ja tietenkin Euroopan Unionin näyttäytymistä aneemisena ja heikosti toimivana talousyhteisönä:


26.10. 2020

"TALOUSKURIN hautajaiset.


Sellaiset vietettiin lokakuussa Washingtonissa, ainakin talouslehti Financial Timesin mukaan. Lehti viittasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin vuosikokouksiin, jotka järjestettiin tänä vuonna virtuaalisesti.


Vuosikokouksia hallitsi keskustelu koronapandemian jälkeisestä talouselvytyksestä, joka velkaannuttaa valtioita raskaasti ympäri maailman. Jopa tiukan talouskurin puolestapuhujana tunnettu IMF kehottaa valtioita hoitamaan koronakriisin talousvaikutuksia velkaantumalla.


Suhtautuminen talouskuriin on äkillisesti muuttunut."















Ei kommentteja: