Olet mahdollisuus

Joogaguruni Nithyananda lähetti terveisiä:

Ihminen on siemen, mahdollisuus. Ei ihminen synny valmiina. Kuvitelma valmiudesta ei ole totta. Olet siemen, olet liian tärkeä jätettäväksi sellaisekseen. Ei työpaikka ja avioliitto tee sinua valmiiksi. Jos kuvittelet itsesi valmiiksi, olet kuollut. Elämä ei ole sinulle enää tarjolla.

Älä tee sellaista rikosta itseäsi kohtaan että kuvittelet itsesi valmiiksi. Kehittele koko ajan uusia ideoita, ajattelutapoja, seikkailuja, koska ihminen on siemen, mahdollisuus. Sinun on kehityttävä. Olet muutakin kuin sisäelimesi, kehosi, ulkoinen olemuksesi. Olet suuri mahdollisuus.

Fyysisen todellisuuden ensimmäinen fakta on, että olet mahdollisuus, et lopputulos. Mitään ei ole vielä saatettu päätökseen, olet keskellä elämää. Olet tulevaisuuden mahdollisuus. Olet uuden elämän ja sen sisällön mahdollisuus. Niin kauan kuin jaksamme hengittää, me kannamme tätä mahdollisuutta mukanamme.

Et ole valmis, lopullinen pakkaus, olet siemen hedelmällisessä maaperässä. Elämä on mahdollisuus. Kaikki sisältäsi tulevat ajatukset sinun on täydellistettävä, tehtävä kokonaiseksi, kasvatettava täysiin mittoihinsa.

Katso sisällesi, kuinka monia kertoja suljit mahdollisuuden oven itseltäsi. Voit olla edustava, voit näyttää valmiilta, voit pitää itseäsi valmiina tuotteena. Kun annat rahaa, halaat, haluat vain osoittaa olevasi jo valmis.

En saarnaa tuomiopäivästä, vaan buuminpäivästä! ("Not for doomday but foor boomday) Sinun pitää sisäistää shakti pada, suuri mahdollisuus sisälläsi.

Jos olet tullut tulokseen että olet valmis, olet jo kuollut, riippumatta iästäsi tai asemastasi. Muista, että olet mahdollisuus. Se on Nithyananda voimasanoma. Vaikka olisit 97 ja sinulla olisi kymmenen lastenlastenlastenlasta, olet vieläkin mahdollisuus. Se on ensimmäinen asia joka sinun on sisäistettävä. Sinä olet mahdollisuus. Shakti pada.

Toinen sanoma: Kaikki mahdottomuudet, rajoittavat,  tuhoisat, destruktiiviset mielikuvat jotka rajoittavat voiman manifestointiasi, ovat kuolleita. Jos laiskuus tai ikävystyminen, väsymys tai haluttomuus rajoittavat Sinua, kaikki nämä rajoitukset ovat kuolleita jotka on murrettava. Ne eivät ole elävä osa Sinua. Ne eivät ole osa elinmekanismiasi.

Kaikki minkä luulet pysäyttävän sinut, olkoon se fysiikkasi, henkiset ulottuvuutesi, elämänhalusi, ovat kuolleita. Ne eivät voi pysäyttää sinua, jos itse niin päätät. Älä anna sielusi hyväksyä kuolleita, elottomia ulottuvuuksia. Elämä ei voi edistyä lähtökohtaisesti elotonta suosivassa . Tapasi ja totumuksesi eivät omaa itsenäistä elämää, voit polttaa ne pois mielestäsi ja vahvistaa todellista elämääsi. Sinun tulee vain tiedostaa, että tapasi saattavat olla kuolleita ja että Sinun on pyrittävä niistä eroon. Älä kanna mukanasi myrkyllisiä ajatuksia, tunteita tai tekoja. Moderni psykiatria on pääosin tällaista toksista lääketiedettä. Yrität löytää ratkaisuja, pyörit vuoteessasi. Löydät kaikkea muuta kuin todellisia ratkaisuja vahingollisiin tapoihisi. Toksisen psykiatrian tarkoituksena on pitää sinut jatkuvassa kontrollisssa, "asiakkaana". Pakotetut ajatustottumukset ja pakotetut toiminnot eivät edustaa elämää ollenkaan. Uskoessasi niihin - tai luopuessasi niistä sinun oma toimintasi on elävää, itsenäistä ja tottumuksistasi riippumatonta.
Tahtosi antaa toiminnallesi elämän. Jos heität huonot, toksiset tapasi pois, elämäsi vain vahvistuu. Tahtosi on elävä organismi, elävä mekanismi, elävä periaate. Jos tahtosi lakkaa antamasta tottumuksellsi valtaa, nuo tottumukset kuolevat pois eikä niillä ole valtaa sinun ylitsesi.

Linkittämään...

Yksi mielenkiintoisimpia piirteitä tietokoneen käytössä on mahdollisuus linkittää taustatietoa omiin kertomuksiin muualta internetin ihmeellisestä maailmasta. Se tapahtuu maalaamalla, kopioimalla ja liittämällä. Mielenkiintoista netissä olevaa artikkelia luettaessa ei ole kuitenkaan käytössä Wordin, LibreOfficen tai muun tekstinkäsittelyohjelman ikkunaa, jossa näkyvät kopioimisen ja liittämisen kuvakkeet. Miten ne saa käyttöönsä?

Tällöin joudutaan turvautumaan jo kolmekymmentä vuotta sitten käytössä olleeseen Dos-menetelmään, joka on kyllä kirjainyhdistelminä merkitty tekstinkäsittelyohjelmienkin kuvakkeiden viereen. Ne vain täytyy joko painaa mieleen tai kirjoittaa muistiin, jotta tarvittaessa voi niitä käyttää.

Linkki löytyy uutisen tai kuvan sisältävän nettisivun ylälaidasta. Se alkaa usein kirjaimilla http://www ja esimerkiksi Helsingin Sanomien hakusivu on muotoa http://www.hs.fi/lehdet/. Jos haluaa linkittää tämän sivun omaan kirjoitukseen, tuo linkki on ”maalattava”, joka tarkoittaa sen kopioimista. Hiiren avulla sen voi vetää siniseksi tai usein jo tätä url-osoitetta sen rivillä napsauttamalla koko osoite muuttuu siniseksi, jollon se on kopioitavissa.

Kopioimisen komento näppäimistöllä on vasemmassa alanurkassa oleva Ctrl-näppäin plus c-kirjain, joka tarkoittaa tässä englanninkielistä kopioi-sanaa eli copy; Ctrl+c-yhdistelmä tarkoittaa siis kopioimista. Paina CTRL-näppäin alas ja näpäytä kevyesti c-kirjaimen näppäintä. Nyt tietokone muistaa tämän siniseksi aktivoidun osoiterivin ja se on siirrettävissä juttusi yhteyteen.

Kun siirryt omaan kirjoitukseesi vaikkapa sähköpostissa, voit nyt liittää kyseisen osoitteen omaan juttuusi. Komento on Ctrl+v ja se tuo valitun osoiterivin kirjoitukseesi – eikä ainoastaan sitä: koko valitun sivun aineisto siirtyy soitteen mukana oman aineistosi liitteeksi.

Kun siirrät hiiren sivullesi liitetyn linkkiosoitteen perään ja napsautat enter-näppäintä, linkin väri muuttuu siniseksi ja se on silloin aktivoitu. Kun nyt painat ctrl näppäintä ja siirrät kirjoituskursorin eli hiirellä aikaansaatavan pystyviivan osoitteen päälle, se muuttuu kämmenen kuvaksi ja silloin linkki on avattavissa. Juttuusi on tullut hieno lisäosa kopioimasi internetosoitteen avulla!

Kopioitu internetosoite ei häivy, vaikka kirjoittaisit sen aktiivisena eli sinisenä ollessa kokonaan uudelleen. Voit kokeilla asiaa kirjoittamalla sinisenä eli aktiivisena olevan tekstin keskelle uuden nimen linkille, esimerkiksi: Tässä tärkeä linkki kirjoitukseeni! Ylimääräiset kirjaimet voit pitkistä linkeistä poistaa niin alusta kuin lopustakin. Pääasia että linkkiä uudelleen nimettäessä se pysyy koko ajan aktivoituna – eli sinisenä.

Linkittäminen on mitä tärkein toiminto sisältöjä luotaessa. Sitä on helpotettu nykyään myös siten, että lehdessä olevan uutisen tai muun kirjoituksen vieressä on jo valmiina Facebookin F-kirjain tai Twitterin lintusymboli. Nämä luovat itse kyseisen linkin ja pääset suoraan kirjoittamaan lisätekstiä esim. valitsemallesi Facebook-sivulle, ensisijaisesti omalle sivullesi.

Linkin tekemistä kannattaa harjoitella! Tarkoitus on tuottaa sisältöjä, muistelmia, mielipiteitä ja tallentaa tärkeinä pitämiäsi aiheita vaikkapa tekstiasiakirjaan tai itsellesi lähettämääsi sähköpostiin – sekin on mahdollista! EKL-Werkkoviestijät linkittävät säännöllisesti tärkeinä pitämiään asioita Facebook-sivulleen. Edunvalvonta, sosiaali- ja terveysasiat, ravinto ja elämäntapa sekä tietotekniikka ovat siellä säännöllisesti ja hyvin edustettuina.

Eikun linkittämään!

Takaisin neuvolaan?

Neuvola, äitiysneuvola, lastenneuvola, synnytysvalmennus, äitiyspakkaus,  neuvonta elämän suurissa käännekohdissa - se taitaa olla yksi satavuotiaan Suomen suurista, edistyksillisistä, asenneilmastoa kuvaavista kehityslinjoista. Kolminkertainen hurraa-huuto ja lakin heitto ilmaan tälle luonnolliselle piirteelle kotimaassamme!

Olisiko neuvolatoiminnassa edelleen kehittämismahdollisuuksia? Tämän tehtävän jätän nuorten perheiden, äitien ja isien sekä heidän neuvonnastaan vastuussa olevien mietittäväksi. Sen sijaan ottaisin tässä pohdittavaksi sen suuren joukon, joka on kaikenlaisen nopean muutoksen keskellä tulossa lapseksi uudelleen: ikäihmiset, vanhukset, työelämänsä jo päättäneet emeritus-kansalaiset - kuten tapaan tuota ikäkautta ja ihmisiä kuvata.

Erityisesti tietotekniikan kanssa ikääntyvät ihmiset kokevat joutuvansa vaikeuksiin. Internetin uusi maailma ja siihen sisäänrakennetut toiminnot ja palvelut ovat edelleenkin suhteellisen nuori ilmiö. Kun itse olin jäämässä työeläkkeelle parikymmentä vuotta sitten, Windowsin Wordit ja sähköpostit olivat juuri tulossa kuvaan mukaan. Työelämässä ehdin juuri ja juuri pääsemään mukaan ensimmäisille tekstinkäsittelykursseille ja käyttämään toimiston sisäistä postia. Internet oli toki olemassa, mutta sen käyttäminen sovellutusten ja sisältöjen tuottamiseen oli vielä lähes puhdasta mielikuvitusta, nörttien puuhastelua.

Monet ikäiseni - ja nuoremmatkin - eivät katsoneet tarpeelliseksi ryhtyä opiskelemaan tietokoneen käyttöä. Pärjään ilmankin, en keksi mitään järkevää käyttöä, palvelut pelaavat ilman tietokonettakin, sanottiin.

Tänä päivänä tilanne on jo kokonaan toinen. Nettiyhteys on mitä luonnollisin asia. Jos menet ostamaan puhelinta ja sanot että et halua siihen internetyhteyttä, kysytään miksi? Puhelin pelkkänä puhelimena alkaa jo unohtua nuoremman polven muistista. Kun taas vanhemmalle ihmisille lyödään kaupassa internet-puhelin käteen, hän on ihmeissään laitteen monista, hänelle täysin tuntemattomista toiminnoista. Neuvonta tässä suhteessa on lapsenkengissä ja kaupalliset tarjoajat eivät ole juurikaan kiinnostuneita neuvonnan järjestämisestä muutoin kuin kovaa maksua vastaan. Härpäkkeen kaupaksi saanti on toteutunut - ja se riittäköön. Hyvin tiedetään, että se ei riitä.

Tilannetta on yritetty tietotekniikkaan mukaan päässeen seniorisukupolven toimesta ratkoa vapaaehtoistoiminnalla. On syntynyt paikallisia ja alueellisia ryhmiä, jotka antavat vapaaehtoista, maksutonta  tukea ikätovereilleen tietokoneenkäytössä. On syntynyt eettisiä sääntöjäkin, kuten esimerkiksi juuri se että neuvonnan tulee olla vapaaehtoista ja maksutonta. Neuvontatehtävä on palveluntarjoajien (Windows, Apple, Google, Linux) ja tekniikkavaihtoehtojen (pöytätietokone, läppäri, tabletti, nettipuhelin, navigaattorit) ja ohjelmasovellutusten (MicrisoftOffice, LibreOffice tai  Google dokumentit jne.) myötä kasvamassa huikeasti yli vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksien. Kun kuvaan liittyy myös palveluntarjoajien raadollisen kova kilpailu taivasosuuksista pilvipalveluissa, hakkereiden ja huijaajien jatkuvasti lisääntyvät ja usein onnistuvat yritykset rahastaa heikkotaitoista ja harmaantuvaa kansaa, joutuu kysymään: voiko näin tärkeän ulottuvuuden jättää pelkästään vapaaehtoisvoimin ja - ikääntyvien kohdalla - pelkän hyväntahtoisuuteen perustuvan 'vierihoidon' varaan?

Edellämainittu "vierihoidon" käsite tässä yheydessä on yksi vuonna 2001 perustetun EKL-Werkkoviestijöiden toiminnallisista sovellutuksista. Järjestetään muutaman päivän tai viikonkin mittaisia vierihoitotapahtua, joissa yritetään avata ja harjoitella  tietotekniikkaan liittyviä sovellutuksia niin pitkälle, että opastettava pääsisi alkuun itsenäisessä tietokoneensa ja netin mahdollisuuksien käytössä.

EKL-Werkkoviestijöillä on ollut myös  Eläkkeensaaja-lehdessä vuosia erityinen "Nettineuvola" -palsta, jolla on annettu ensiapua ja kallisarvoisia vinkkejä tietokoneen käytössä. Kun tehtävän laajuus ja monimutkaistuminen ovat vain lisääntymään päin, kysyn nyt tässä yhteydessä: eikö "nettineuvolasta" ja siihen liittyvästä monipuolisesta opastuksesta tulisi kehittää uusi yhteiskunnallinen palvelumuoto? Ja jos tulisi, millaisia muotoja se voisi saada?

Ikäihmisten nettineuvonta pitää sisällään monia sosiaaliseen, terveyteen, oppimiseen ja elämänlaatun liittyviä tekijöitä, jotka edellyttävät toimintarakenteen luomista ja yhdistämistä jo nyt annettavien palvelujen kokonaisuuteen. Ihanteellista olisi, jos tässä työssä löytäisivät sekä kodinhoitoa, kotiavustusta ja muita myös ikäihmisille suunnattuja palveluja toteuttavat tahot toisensa. Osaava ikätoveri on usein parempi ja luotetumpi ¨vierihoitaja¨ kuin kiireinen, muitakin palvelutehtäviä suorittava henkilö. Molempia tarvitaan eikä tätä tehtävää pidä autorisoida muodollisen koulutuksen saaneiden tehtäväksi. Juuri vanhemmalla ikäpolvella on elämänkokemuksen ja ¨vapaan sivistystien¨ mukanaan tuomaa aitoa osaamista sekä tekniikassa että sosiaalisissa suhteissa. Eikä ole väärin, että lähellä köyhyysrajaa ponnistelevalle aktiiville emeritus-kansalaiselle myös maksetaan tästä taidosta - tai oikeastaan taitopaketista.

Erityisesti julkisella sektorilla toimivan ammattiyhdistysliikkeen tulisi ottaa vakavasti pohdittavaksi tietokoneen, siis puhelinten, läppäreiden, tablettien, sähköhellojen, mikroaaltouunien, pesukoneiden ja sähköisten ilmoitustaulujen käytön opettamisen saaminen palveluja suorittavien henkilöiden toimenkuvaan. Tunti päivässä uuden tekniikan parissa auttaisi asiaa vanhenevaa tietokoneenkäyttäjää jo merkittävästi.

Selvää on että tällaisesta työstä on maksettava palkkaa ja että tähän työhön on varattava myös työaikaa. Kysymys on hyvinvointiyhteiskunnan uudesta palvelusta ja avun tarpeessa olevan sukupolven auttamisesta pääsemisessä vielä kerran siivilleen elämänkokemuksensa, taitojensa ja tietojensa välittämisessä internetpalveluiden ihmeellisessä maailmassa.

Pidän tätä tärkeänä kunnallispoliittisena tavoitteena ja uusien valtuutettujen tulisi jo nyt pohtia tällaisen toiminnan mahdollistamista. Tämä olisi tärkeää senkin vuoksi, kun kaupalliset yritykset - esimerkiksi nykyinen ruohoa leikkaava ja ravintopalveluja tarjoava Posti - aikovat ruveta kuskaamaan jopa kaljaa koteihin vaipoissa olevien  vanhusten viimeisten kuukausien ja vuosien viihdykkeeksi.

Me tarvitsemme edistyksellisiä, hyvinvointiyhteiskunnan uusia visioita, palveluja tarjoavia ratkaisuja. Sellainen voisi olla julkinen palvelu nimeltä "Nettineuvola" moninaisine toimintamuotoineen, palveluineen ja sovellutuksineen?

Millainen olisi Nettineuvolan hakkereita, viruksia ja kaupallisia päällekäyjiä vastaan suunnattu rokotusohjelma?

Poliittinen ilmarinta

Ilmarinta eli pneumothorax merkitsee ilman pääsyä keuhkopussionteloon, jolloin alipaineisen keuhkopussin ja normaalipaineisen ilman välille syntyy yhteys. Seurauksena on ilmarinnan puoleisen keuhkon kasaanpainuminen. Keuhko ei tällöin sisäänhengitettäessä laajene eikä siten osallistu hengitystoimintaan. Yhdellä keuhkolla hengittäminen menettelee, mutta tehot ovat poissa ja pärjääminen aika-ajoin hankalaa. Tulee mieleen tuttuja henkilöitä, joiden panos mm. politiikkaan ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen olisi ollut ihan toista luokkaa, jos fyysinen kunto olisi antanut molempien keuhkojen toiminnan muodossa periksi.

Otin tämän analogian käyttöön tarkastellakseni satavuotta täyttävää Suomea ja ennenkaikkea Eurooppaa ja sen sisälle synnytettyä Euroopan Unionia. Me tarvitsemme täydessä hapessa olevaa Unionia, varsinkin kun  lainsäädännöstämme väitetään jo 70 %:n tulevan Euroopan Unionin ja sen yhteydessä toimivien elinten kautta.

Rahapolitiikassa ja sen seurauksena myös talouspolitiikassamme olemme asettaneet Euroopan Unionin,  Euroopan Keskuspankin ja Euroopan Investointipankin paljon vartijaksi. Kun äänestäen päädyimme EU:n jäsenvaltioksi ja konsensuspäätöksellä meidät tähän arvoyhteisöön hyväksyttiin, olemme lujin pariaatteellisin sitein mukana tässä yhteisössä. Jo ennen liittymistämme periaatteensa saanut Maastrichtin sopimus, jäsenyytemme aikainen Lissabonin sopimus sekä Europopan Keskuspankin ja Euroopan Investointipankin  perustaminen ohjaavat toiminnallaan ja päätöksillään kaikkien jäsenmaiden toimintaa.

Markkinaehtoisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että Euroopan Unioni on keskeisillä välineillään kehittämässä markkinoiden Eurooppaa. Tämä tapahtuu siinä vahvassa uskossa, että markkinat luovat ostovoimaa, pitävät yllä kysyntää, vahvistuessaan vastaavat investoinneillaan kansalaisten tarpeisiin ja kilpaillessaan pitävät hintatason siedettävänä ja kilpailukykyisenä. Tämä on sen kertomus, "narratiivi" jota nykyisen hallituksemmekin politiikka keskeisiltä osiltaan seuraa. Kilpailukykysopimus on sovellutus tästä lähestymistavasta.

Euroopan Unionin erikoisuuksiin kuulu se, että vaikka tämä jo 1950-luvun alkupuolella Hiili- ja Teräsunionina syntynyt, toisen maailmansodan raunioille rakennettu yhteisö vannookin demokratian ja rauhan nimiin, se ei keskeisillä päätöksillään rakenna toimintaansa valtion ja jukisten laitosten varaan. Tässä suhteessa se eroaa selvästi pohjoismaisesta kansanvaltaisesta hyvinvointivaltiosta, jonka toiminnalliset rakenteet on perinteisesti ankkuroitu julkisiin rakenteisiin, niiden kansanvaltaiseen hallintoon ja demokratian vaatimaan avoimuuteen.

Tästä tulemmekin julkisten rakenteiden ja niiden käytössä olevan itsenäisen rahapolitiikan perustelu- ja lähestymistapaan. Yritysmaailma ei lopulta kykene luomaan ostovoimaa, vaan lähtökohtaisesti - jo ensimmäisestä kuviteltavissa olevasta liiketoimesta lähtien -  tarvitsee ostovoimaa ja kysyntää voidakseen aloittaa toimintansa, voidakseen investoida ja voidakseen visioida oman toimintansa kehittymismahdollisuuksia.

Valtio ja julkinen yhteisö voi sen sijaan visioida ja luoda hankkeita, infrastruktuuria, palveluita ja - kuten hyvinvointivaltiomme hyvin osoittaa - mitä monipuolisimman verkoston yhä laadukkaampia palveluita. Tämä on rahapoliittisia välineitä käyttävän valtion ja julkisen sektorin erityispiirre: se vastaa tarpeisiin ja ostovoimaa vailla olevaan kysyntään luomalla resursseja ja käynnistämällä hankkeita. Koulutusjärjestelmän vahva perusta, mahdollisuus tekniseen ja sosiaaliseen, henkiseen erikoistumiseen rakentuu tälle resursseja generoivalle, yhteiseen mutta samalla pakolliseen valtiolliseen rakenteeseen. Me olemme ja pysymme suomalaisina - se on tämän suomalaisuuden myönteiseksi koettu, pakollinen puoli. Valtio olemme me - ja meidän on generoitava valtion kautta tarpeisiimme vastaavia hankkeita. Valtio todellakin pystyy siihen, kysymättä onko ostovoimaa. Pelkkä kulutuskysyntä riittää. Kuitenkin, tämä rahapoliitinen väline on Euroopan Keskuspankin - yksinomaan sen - käytössä.

Puhutaan tässä yhteydessä myös yhteiskuntavastuusta ja yritysvastuusta. Yhteiskuntavastuun kantamiselle on pyritty myös yrityksille asettamaan velvoitteita ja osoittamaan tehtäviä, joiden osalta niiden tulisi ottaa vastuuta yhteisten asioiden hoitamisessa.

Elinkeinoelämän - siis elinkeinoelämää hallinnoivan omistajanyrkin - suuntautumisena näyttää olleen yhteiskuntavastuun kiistäminen ja puhuminen pelkästään yritysvastuusta. Aloitteita ei näytä tulevan. Euroopan Unioni hengittää vaan yrityskeuhkollaan. Ideologinen painottaminen on painanut samalla toisen poliittisen keuhkon, valtion ja julkisen, kansanvaltaan perustuvan yhteisön kasaan. Euroopan Unionin keskeiset peruskirjan ja toteutettu politiikka edellyttävät, että yksikeuhkoiseksi puserretun Euroopan ja sen jäsenvaltioiden on juostava toisen keuhkon varassa yhä kovempaa, yhä määrätietoisemmin ja sitkeämmin, vaikka naama on jo selvästi hapenpuutteesta harmaana.

Miten tällaiseen tilanteeseen on ajauduttu? Miksi Eurooppaa ryhdyttiin tietoisesti rakentamaan lähes pelkästään markkinoiden varaan? Miksi jäsenvaltiot uskoivat niin vahvasti yksin markkinoiden ja kilpailevien  yritysten kykenevän luomaan vaurautta ja turvaamaan lujan ja pysyvän rauhan maanosaan?

Euroopalla oli takanaan vuosikymmenien taistelu valtion varaan rakennettua ns. reaalisosialismia, sen proletariaatin diktatuuriksi nimitettyä yksinvaltaista ja julmasti kansalaisiaan kohtelevaa totalitarismia vastaan. Sosialidemokratia ei koskaan tunnustanut eikä tunnistanut yksinvaltaisen, ns. marxismi-leninismiin perustuvan neuvostojärjestelmän ja sen maailmanvalloituspolitiikan vastaavan liikkeen käsitystä demokraattisesti rakennetusta sosialismista.

Sosialidemokratian malliksi muodostui alunperin Ruotsista liikkeelle lähtenyt kansankotiajatus, jossa työväenvallan sijasta korostettiin jokaisen kansalaisen oikeutta ihmisyyteen ja hyvinvointiin. Keskieurooppalainen, vahvasti katolisiin perinteisiin perustuva toiminta- ja ajattelutapa ei tunnistanut myöskään pohjoismaista mallia itselleen sopivaksi, vaikka sitä salaa ja erityisesti korostamatta ihailtiinkin. Sen saavutukset puhuivat puolestaan - ja niiden pitäisi puhutella Euroopan Unionia edelleenkin.

Palaan nyt uudelleen yhdellä keuhkolla hengittämiseen ja laajennan tämän analogian Euroopan Unionin ja sen jäsenmaiden poliittiseen ilmapiiriin. Euroopan Unioni hengittää vain toisella keuhkollaan. Se uskottelee uppiniskaisesti ja läntisiin arvoihin vedoten rakentavansa demokraattista ja rauhaa ylläpitävää arvoyhteisöä. Ei haluta nähdä, että muuhun maailmaan verratuna kasvot alkavat poliittisen hapen puutteessa käydä yhä harmaammiksi. Pienikin kasvun merkki tulkitaan irratioanaalin toivorikkaasti menestystarinan alkumerkiksi.

Eurooppalaiselle sosialidemokratialle - ajattelen nyt tässä mm. juuri käydyn Hollannin vaalitulosta - tämä on vakava harkinnan ja uudelleenorientoitumisen paikka. Molemmat keuhkot on maanosassa saatava käyntiin, Eurooppan Unionin perusfilosofia, rauhasta ja demokratiasta on otettava vastuuta aktivoimalla myös kansanvaltaiset rakenteet, valtio ja julkinen sektori.

Viittaan vielä yhteen puutteeseen sosialidemokratian itsensä sisällä: miksi tästä sairaasta eurooppalaisesta tilanteesta ei osata vetää poliittisia, yhteiskunnallisia johtopäätöksiä? Minä haluaisin uskoa, että sosialidemokratia nostaa tämän poliittisesta ilmarinnasta kärsivän mantereen jaloilleen. Se edellyttää kuitenkin perustavaa laatua olevaa paradigman, perusasenteen muutosta, avointa ja ratkaisuja hakevaa mieltä.

Muuten mörkö tulee ja syö meidät!

Kosmisen tietoisuuden liike

Onko ihminen kosmisesti tietoinen elävä olento? Kysymys saattaa kuulostaa mystiikalta ja arkitodellisuuden ylittävältä tuulenhaistelulta. Sitä se varmasti onkin, jos ei yritetä avata sitä, mitä kosmisella tietoisuudella voitaisiin tarkoittaa. Lähden tässä tähän uhkarohkealta tuntuvaan pohdiskeluun.

Se pitänee aluksi todeta, että elävänä olentona ihminen on jokseenkin poikkeuksellinen, ei fyysisesti eikä biologialtaan, mutta henkisesti kylläkin. Kysymys on tietoisuudesta, sen monipuolisuudesta ja ulottuvuuksista - mutta samalla myös sen ristiriitaisuudesta elämään ja olemiseen liittyviä ongelmia ratkottaessa. Ihminen on todellakin paratiisista, vaistonvaraisesta luontoyhteydestä karkoitettu olento. Tuliset kerubit pitävän raamatun genesis-luvun mukaan huolta siitä, että paluuta paratiisiin ei ole. Ihmisen on pärjättävä niine ominaisuuksineen, mitä hänelle elämä on tähän mennessä antanut.

Ihminen on kasvien ja muiden eläinten tapaan tietoinen elämästään. Eläinkunta on elämänsä lisäksi tietoinen ulkoisesta todellisuudesta ja kasveista poiketen lisäksi ulkoisesta maailmasta, siitä todellisuudesta jossa on tultava toimeen. Eläinkunta on löytänyt biologisen lokeronsa, jossa se voi vaistopohjansa avulla selvitä ja jatkaa sukuaan. Ihminen poikkeaa kasveista ja muusta eläinkunnasta paitsi vaistopohjansa kuihtumisen ja köyhtymisen suhteen, myös toisessa mielessä: ihminen on tietoinen itsestään, sisäisestä todellisuudestaan, ajasta ja universumista, suuruudesta ja pienuudesta, universumista kohden mikrokosmosta ja universum(e)ista kohden laajenevaa maksimaalista todellisuutta.

Tämä tietoisuus itsestä ja muun eläinkunnan vastonvaraiset kyvyt ulottuvasta todellisuudesta tekee ihmisestä juuri poikkeuksellisen, aikaa ja paikkaa, materiaa ja henkeä pohdiskelevan kokonaisuuden. Kuinka pitkälle mikrokosmos ulottuu? Onko atomeja, neutroneja ja positroneja pienemmät hiukkaset, kvarkit materiaa vai pelkkää energiaa? Onko niillä fyysisiä ominaisuuksia? Vai ovatko tieto, energia ja materia alituisessa riippuvuussuhteessa keskenään? Cernissä Sveitsissä yritetään törmäyttää pienimpiä hiukkasia yhteen, jotta voitaisiin todistaa että ne ovat pohjimmiltaan ainetta. Tässä on ilmeisesti lähes 90%:sti onnistuttukin.

Tähtitiede on on ottanut huikaisevia askeleita eteenpäin avaruuden, universumin tutkimisessa ja popularisoimisessa. Tiedämme että lähellämme, 200 miljoonan valovuoden päässä on toinen linnunrataa muistuttava galaksi, Andromeda. Se on jopa havaittavissa pimeänä ja kirkkaana yönä sumuisena läiskänä linnunradan kupeessa. Tietoisuus siitä että galakseja on miljardeja ja että ne universumissa näyttävät kiihtyvällä vauhdilla etääntyvän, lienee merkki aikojemme alussa olleesta alkuräjähdyksestä.

Tietoisuus kosmisista ulottuvuuksista, materiasta, ajasta ja energiasta on juuri sitä kosmista ulottuvuutta, jota ihminen muusta eläinkunnasta poikkeavana lajina, nisäkkäänä kantaa mukanaan. Kehoomme se liittyy vain aivojemme valtavana kokona, mutta tietoisuus itse ei ole päällepäin näkyvä ominaisuus muutoin kuin informaation muodossa. Tietoisuus ei liity kokoon eikä ulkoiseen kauneuteen eikä edes terveydentilaan. Stephen Hawkins, eräs aikamme tunnetuimipia tiedemiehiä, yltää huikaiseviin analyyseihin sairauden aiheuttamasta rujoudestaan ja liikuntakyvyttömyydestään huolimatta.

Kun nyt sanon että juuri kosmisen tietoisuuden mahdollisuus ihmisessä on tärkeä ihmislajin yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa korostava tekijä, tarkoitan sillä kosmisen tietoisuuden mahdollisuuden avautumista ihmisessä ulkonäöstä, ihonväristä, fyysisestä koosta ja jopa iästä tai koulutuksestakin riippumatta. Tietoisuus ihmisessä olevista mahdollisuuksista on niin poikkeuksellista, että juuri näiden arvokkaiden ominaisuuksien varjeleminen ja kehittäminen on tärkein ihmiskunnan tehtävä. Puhuminen ihmisyydestä ja ihmisen mahdollisuuksien kunnioittamisesta irrottaa kosmisen tietoisuuden autoritaarisista, ihmistä alistavista ja rajoittavista rakenteista ja vaatii olosuhteita, joissa tämän tietoisuuden suunnattomat ja ilmeisesti alati vahvistuvat ominaisuudet pääsevät kukoistamaan.

Sota, materian ja informaation asettaminen tuhoamaan ihmisiä ja kosmisella tietoisuudella luotuja rakenteita, on kaiketi mitä kauhistuttavin, lopullinen  tragedia ja samalla osoitus siitä, että kaikki emme ole vielä kasvaneet kosmisen tietoisuuden kantajiksi. Tässä suhteessa ihmislaji näyttää olevan edelleen kasvuvaiheessa, elämän ja kuoleman, tuhoutumisen ja havahtumisen välisessä vuorovaikutustilassa.

Voiko edelläsanotusta vetää yhteiskunnallisia, poliittisia johtopäätöksiä? Jos kosminen tietoisuus ymmärretään ihmisyyteen liittyvänä erikoispiirteenä, ilmeisesti voidaan. Ihmislajia ja sen kehitystä on suojeltava, sitä on herätettävä ja valistettava, jotta se huomaa itsessään olevan mahdollisuudet ja niiden käytön sekä visionääriseen harmoniaan yhtäällä - tai totaaliseen tuhoon ja kehitystarinan loppumiseen toisaalla.

Kysymys tässä suhteessa ei ole oikeasta eikä vasemmasta, kapitalismista tai sosialismista, uskonnosta tai uskonnottumuudesta. Kysymys on niistä ominaisuuksista, joita me useimmiten kuvittelemme avaruuden jossakin kolkassa olevalla toisenlaisella elämänmuodolla olevan: se ponnistelee todennäköisesti yhtenäisenä ja määrätietoisena  kosmisen ulottuvuuden mahdollisuuksien realisoimiseen. Kohden tätä universaalin tietoisuuden tilaa, jota kanadalainen kirjailija Rickhard Maurice Brucke on 1920-luvulla kirjoittamassaan kirjassa avannut, on ihmislajin yhä määrätietoisemmin ponnisteltava. Edessä on uskomaton määrä mahdollisuuksia - sekä hyvään että pahaan.

Tapanani on poliitisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisena ihmisenä kirjoittaa ja puhua myös politiikasta ja sukuperinnökseni luokiteltavasta  sosialidemokratiasta. Sanoisin aamuvarhaiseen mietiskelyyni perustuvalla tuntumalla, että sosialidemokratian tulee olla kosmisen tietoisuuden liike.

Paljonko on petabitti?

Prof. tri Willfried Juling luennoi 5.3. 2017 3Sat-televisiokanavan sunnuntaiaamun "Teleakatemiassa" digitalisaatiosta ja sen sovellutuksista tekniikkaan. Tiedon määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Pelkästiin Sveitsin Cernistä, hiukkaskiihdytystä soveltavasta ja alkuräjähdyksen olemusta tutkivasta laboratoriosta on kuljetettu Karlsruheen tietoa 16 Petabittiä, mikä on yhtä paljon kuin mitä ihmiskunta tuottaa tietoa vuodessa. Jos tuo tieto tallennettaisiin disketille, se peittäisi 290 neliökilometrin alueen. Tai jos tieto tallennettaisiin CD_levyille, niistä tulisi 22 km korkea pino...

Tuhat bittiä on yksi kilobitti; tuhat kilobittiä on yksi megabitti ja tuhat megabittiä on puolestaan yksi giga, josta niin paljon puhutaan. Kun ostin ensimmäisen oman tietokoneeni vuonna 1996, siinä oli ohjelminen ja tallennustiloineen 1,7 gigaa sisältöä.

Olen tallentanut vuodesta 1993 lähtien kaikki aineistoni ja niistä on kertynyt tavaraa tähän mennessä noin tuhat gigabittiä. Tavallisesti tietokoneessa on tallennustilaa siinä 500 gigabittiä, joten ulkoista kovalevyä tarvitaan. Erityisesti videoiden tallentaminen vie paljon tilaa, mutta samalla saadaan paljon dokumentoitua sisältöä talteen.

Yksi terabitti on puolestaan tuhat gigabittiä, mikä tarkoittaa noin kahdenkymmenen tietokoneen tallennustilaa. Petabitti on puolestaan tuhat terabittiä eli 10 potenssiin 12;

Petabitin jälkeen tulee Exabitti - se on puolestaan tuhat petabittiä eli kymmenen potenssiin 15. Exabitti on tuhat petabittiä.

Kun kaikki se tieto tallentuu, mitä internetpuhelimissa, esineiden internetissä (autossa saattaa olla 30 eri tehtävää hoitavaa tietokonetta), tableteissa, läppäreissä ja pöytäkoneissa syntyy, kasvaa siis tallennetun tiedon määrä valtavaa vauhtia.

Ilman tietokoneita ja niiden tarvitsemaa sähköä maailma ei yksinkertaisesti toimi. Jos ajatellaan esimerkiksi maanpuolustusta, Hornetteja paljon tärkeämpää olisi rakentaa kansallinen tietojentallennusjärjestelmä kaikelle sille tiedolle, mitä Suomessa ja kansalaistemme toimesta tuotetaan.

Kun katselen metrojunassa olevia ihmsiä, joilla lähes jokaisella on internetpuhelin auki ja jonka avulla he matkustaessaankin kommunikoivat, näyttää siltä että ihmiset ovat yhä enemmän virtuaalisessa todellisuudessa kuin fyysisesti läsnä.

Hurjaa on muutoksen tahti, ei voi muuta sanoa. Vielä 17 vuotta sitten pohdiskelin erään kansainvälisen järjestön pääsihteerin kanssa sitä, pitäisikö internationaalin perustaa internetsivut. Tänään tuo pohdiskelu tuntuu hauskalta vitsiltä. Todellisuuden muuttumista digitaaliseksi ja sen saamia muotoja emme osanneet arvata.

Raaistumisen aika

Palaan tässä mieliaiheeseeni, sosiaalipsykologiaan, yhteiskunnan rakenteiden ja ihmisluonnon väliseen suhteeseen ja dynamiikkaan. Rohkenen puhua rakenteiden ja asenteiden välisestä dynaamisesta suhteesta. Kiitos siitä lankeaa jo  lähes sata vuotta sitten vaikuttamaan alkaneille suurille herättäjille. Osa heistä löysi tiensä Frankfurtin kouluun (Frankfurter Schule), joka muodostui Frankfurtin Goethe-yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen yhteyteen Max Horkheimerin johdolla. Yksi näistä suurista osaajista oli Erich Fromm, jonka analyysiin, ajatuksiin ja tuotantoon olen pyrkinyt tutustumaan yhteyden siihen saatuani. Se on motivoinut minua myös kielitaidon hankkimisessa niin, että vähitellen olen kyennyt seuraamaan Frankfurtin koulun ajatuksenjuoksua sillä kielellä, millä tekstit on alunperin kirjoitettu.

Perusajatus tässä analyysissa on seuraava: yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat ihmismieleen ja ihmisen tapaan toimia. Ihmisen on vaistopohjastaan irronneena lajiolentona löydettävä vastauksia elämisensä ja olemassaolonsa ristiriitaan. Kysymys on henkiinjäämisestä, pärjäämisestä elämässä, vakaan ja vankan pohjan löytämisestä elämälle. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tämä lähtökohta ole jatkuvasti esillä perheissä, vanhempien ja lasten välisessä vuoropuhelussa, tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottamisessa. Kysymys on onnistumisesta tai epäonnistumisesta elämässä.

Frankfurtin koulu, jonka vaikuttajilla oli vahva yhteys mm. austromarxismiin ja sen ajan yhteiskunta-analyysiin, ymmärsivät, että yhteiskunnan rakenteilla oli ratkaisevaa vaikutusta ihmisen luonteeseen, kasvumahdollisuuksiin ja onnistumiseen.

Tuohon aikaan syntyi toisaalla, työväenliikkeen arvoperinnön ulkopuolella  vahva kiinnostus psykologiaan ja erityisesti psykoanalyysiin, jonka mestarillinen kehittäjä oli Sigmund Freud. Hänen ansioitaan psykoanalyysin metodologian kehittäjänä ei kiistetä tänäkään päivänä. Se mistä keskustellaan on se, onko ihmisen psykologisen ja tiedostamattomien motiivien keskeisenä vaikuttajana sukupuolisuuteen liittyvä motiivi vai joku muu. Erich Fromm, sekä Freudin että Marxin ajatusten tuntija ja kunnioittaja päätyi ensimmäisenä olettamukseen, että Freudin nerokkaiden psykoanalyyttisten havaintojen keskeinen motiivi ei ollut Oidipuskompleksi ja pojan kilpailu isän kanssa äidin rakkaudesta, vaan ne yhteiskunnalliset olosuhteet, joihin elämässä oli välttämättä annettava vastaus selviytyäkseen, voidakseen hyvin ja onnistuakseen ihmisenä.

Vastaus ihmisenä toimimiseen voi tuloksen kannalta Frommin mukaan olla joko elämää ylläpitävä, sitä kuntouttava ja vahvistava tai elämää kahlitseva, omia tai kanssaihmisten mahdollisuuksia rajoittava. Fromm puhuu luonneanalyysissaan produktiivisesta ja epäproduktiivisesta "oireryhmästä", syndroomasta. Ihminen on karkoitettu paratiisin luonnollisesta, vaistonvaraisesta elämäntilanteesta valitsemaan hyvän ja pahan välillä. Valitse siis hyvä. Ortodoksisen juutalaisen kasvatuksen saaneena Fromm ei kaihda nostaa esimerkkejä kristinuskon ja juutalaisuuden  eettisestä taustasta, joiden avulla hän luo historiallista syvyyttä tähän ihmisen ikuiseen etsimiseen ja vastauksen hakemiseen.

Tämä sinänsä ymmärrettävä ja luonnolliseltakin tuntuva havainto ihmisen luonteenrakenteen ja vallitsevien olosuhteiden välisestä vuorovaikutuksesta on luvalla sanottuna vallankumouksellinen löytö. Minua se on kiehtonut jo 1960-luvulta lähtien, enkä ole luopunut sen tutkimisesta, vaikka työtoverit ja ystävät eivät ole aina osanneet lähestymistapaani arvostaa tai kannustaa sen kehittämiseen. Se ohjasi kuitenkin työskentelytapaani  läpi vuosien järjestöelämässä. Kentän ihmisten arvostus oli kiihkeää ja voimakasta. Piti olla jakuvasti luennoimassa "työväenliikkeen arvoperinnöstä", sen soveltamisesta luottamusmiestoimintaan, ohjaajana toimimiseen ja tapaan johtaa yhdistyksen toimintaa.

Olisiko tässä analyysissa,lähestymistavassa aineksia oman aikamme ilmiöiden arvioimiseen? Frommin työ 1930-luvun Saksassa keskeytyi maastapakoon ja pelastautumiseen vapaamieliseen USA:han, jossa hän kehitti karakterologiansa, luonneoppinsa ehyeksi kokonaisuudeksi ja rikastutti suunnattomasti myös ajan psykologista ja sosiaalipsykologista ilmapiiriä. Hän ei kaihtanut myöskään kritiikkiä, jota hän viljeli kolmannen valtakunnan natsijohtoa kohtaan, mutta ei myöskään suhteessa aikansa työväenliikkeeseen. Hänen mukaansa se ei ollut sellaisessa henkisessä tilassa että se olisi kyennyt vastustamaan Hitlerin johtamaa autoritaarista, rotusyrjintään,  vihaan ja tuhoamiseen suuntautunutta politiikkaa.

Tänä päivänä olemme todistamassa USA:n, toisen maailmansodan aikana vapaamielisyyden ja demokratian lippua kantaneen suurvallan omaa retkahtamista Frommin luonnehtiman epäproduktiivisen oireryhmän toteuttajaksi. Historia ei toimintatapojen tasolla ehkä toistu samanlaisena, mutta luonteenpiirteistön ja siihen perustuvien ratkaisujen tasolla kaava on edelleen sama. Autoritaarisuuteen, omistamiseen, kylmäkiskoiseen kaupallisuuteen, militarismiin ja väkivaltaan suuntautuvat ratkaisumallit ovat nousussa. Ihmisiä erotellaan hyviin ja pahoihin ihonvärin, uskonnollisen näkemyksen, poliittisen vakaumuksen ja lausuttujen mielipiteiden perusteella. Kuolemanrangaistuskin taitaa tulla uudelleen käyttöön eikä lisääntyvillä karkotuksilla, rajoituksilla tai muilla liukuhihnalla toteutetuilla lopullisilla ratkaisuilla (Endlösung) ole enää laadullista eroa siihen mitä 1930-luvun Saksassa tapahtui. Kysymys on vain määrästä ja muodoista, millä tätä läpeensä epäproduktiivista politiikkaa toteutetaan.

Elämän dialektiikkaan näkyy kuuluvan se, että parin-kolmen sukupolven välein palataan taas uudelleen siihen raakalaismaiseen ilmapiiriin, joka oli vallalla vielä minun lapsuudessani ja joka sai ilmauksensa hirvittävässä toisessa maailmansodassa. Raaistumisen aika näkyy avoimessa epäproduktiivisessa toimintatavassa myös omassa maassamme, kun kaupallisuudesta, omistamisesta, idolien palvonnasta ja autoritaarisesta yritysjohtamisesta tehdään normaaliuteen kuuluvaa, kaikkien elämää ohjaavaa käytäntöä. Seuraukset tulevat olemaan luonteenrakenteen kehittymisessä ja suuntautumisessa kaameita, jos Frommin analyysi yhteiskunnan ja luonteenrakenteen muovautumisesta pitää paikkansa.

Taitaa käydä samoin kuin  kävi vajaa sata vuotta sitten Euroopassa: produktiivinen luonteenpiirteistö ja siihen perustuva ihmistä ja yhteisöä kunnioittava elämänasenne, toisenlaista yhteiskuntaa toivova visio säilyy vain hyljeksityissä, valtavirrasta sivussa olevissa yhteisöissä, 'ihmiskunnan vihollisten' keskuudessa, Mika Waltaria vapaasti siteeratakseni. Trendinä on yhteiskunnallisten olojen raaistuminen ja sillä tulee olemaan epäproduktiivisuutta lisääviä seurauksia myös toimintatavoissa.

Miten vastarintaliikettä rakennetaan, alkaa olla ajankohtainen kysymys yhden jos toisenkin kansalaisen ajatuksissa. Jotta produktiivisia vastauksia löydetään, tulee myös tilanneanalyysin olla humanistisia, elämää ja hyvinvointia ylläpitäviä arvoja tukevaa.

Zenin tapaan: kun oppilas on valmis, on mestarikin lähellä...

Poliittinen nenä ja sokeat pisteet

Kun liikutat kättäsi kämmenpuoli itseesi päin 10 cm päässä kasvoistasi - huomaat että näet tietyssä kohdassa viiden sijasta vain kaksi tai kolme sormea. Nenäsi estää kolmiulotteisen näkemisen lähellä kasvojasi. Puhutaan sokeasta pisteestä.

Fyysisen nenän lisäksi puhutaan aika usein myös poliittisesta nenästä. Se haistaa ajankohtaiset virtaukset ja auttaa havaitsemaan mikä on juuri tällä hetkellä tärkeää. Vaikuttaa lisäksi siltä, että poliittiseen nenään näyttäisi kuuluvan myös se, mistä ei saa puhua ja mihin ei pidä ottaa kantaa. Puhuisin myös poliittisen, yhteiskunnallisen keskustelun sokeista pisteistä.

 Vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri ei salli kannanottoja kaikista asioista eikä pidä oikein suotavana että tabuiksi luokiteltavia asioita nostetaan keskusteluun. Yrjö Ahmavaara, sosialidemokraatiksi tunnustautunut, kiistelty mutta aktiivinen matematiikan ja psykometrian kansainvälinen teoreetikko puhui tässä yhteydessä totalitarismin vaarasta.

 Mm. kirjassaan "Esseitä tästä ajasta"  hän ylistää Georg Orwellia tämän vaaran ensimmäisenä ja lahjakkaana tunnistajana. Kirjassaan "Eläinten vallankumous" omaperäiseksi sosialistiksi tunnistautunut Orwell kuvaa sitä, miten "vallankunmouksellinen tietoisuus" valtaan päästyään muuttuu vastakohdakseen. Valta näyttää turmelevan ja ehdoton valta ehdottomasti, sanotaan.

Onko meidän ajassamme ulottuvuuksia, joille olemme sokeita? Voisiko yhteistä hyvinvointia tavoitteleva liike yltää joissakin asioissa syvemmälle ja parempiin tuloksiin kuin mihin se tähän mennessä on päässyt? Kiinnitän seuraavassa huomiota muutamiin sellaisiin seikkoihin, joissa poliittinen nenämme ennakoi paitsioon joutumisen vaaraa ja kieltäytyy antamasta lupaa syvempään ajatteluun ja analyysiin.

Demokratia elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä? Demokratiasta puhutaan paljon ja sen nimeen näyttävät vannovan lähes kaikki poliittiset voimat. Demokratia elämäntapana ei ole kuitenkaan mikään keskeinen keskustelun tai analyysin aihe, vaikka mm. Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1952 ohjelma nosti sen yhdeksi keskeiseksi ja tavan takaa toistetuksi periaatteeksi.

Demokratian nimissä näytetään voivan tehdä melkeinpä mitä tahansa. Minulle opetettiin jo kotkaliikkeessä periaate "Kunnioita jokaisen rehellistä mielipidettä". Kun seuraan maailman johtavan suurvallan päämieheksi juuri valitun ja tässä asemassa mitä vaikutusvaltaisimman henkilön sormella osoittavaa vihapuhetta, väestön jakamista omassa maassaan hyväksyttäviin ja ulossuljettaviin, jää kysymään: mitä on tapahtumassa demokratialle? Uskommeko enemmän väkivaltaan kuin kansanvaltaan? Takavuosien tunnetun kulttuurisosialidemokraatin Arvo Salon sanoin: vaikka kansa tarkoittaa samaa kuin väki, niin kansanvalta ei ole samaa kuin väkivalta...

Kanssaihmisen mielipiteen kunnioittaminen tai sellainen toverillinen asenne, jossa kieltäytyy asettumasta toisten yläpuolelle ja hyväksyy demokratian periaatteen yhdenvertaisuudesta ja oman mielipiteensä vain yhdeksi monista, tulkitaan usein mitä suurimmaksi heikkoudeksi. Vahvoja ovat ne, jotka omaavat kyvyn tahtoa, kyvyn olla kuuntelematta. Jopa fyysinen koko tai ulkonäkö näyttää antavan mahdollisuuden etuoikeutettuun asemaan. Yhdenvertaisuuden vaaliminen poliittisessa kulttuurissa näyttää aika-ajoin olevan todella heikoilla.

Vanhetessaan ihminen näyttää menettävän osan kansalaisoikeuksistaan, vaikka iän tuoma kokemuksen ja siihen perustuvan viisauden luulisi olevan mitä tärkein rikkaus nuoremman sukupolven kannalta. Onko niin, että jotkut kokevat sittenkin olevansa oikeutettuja asettumaan toisten yläpuolelle paremman nuoruuden viriiliyden, porvarillisen koulutuksen, oletetun suuremman viisautensa tai jonkun täysin triviaalin seikan vuoksi? Eikö hengeltään autoritaarinen narsismi pyri aika usein lannistamaan muut toimijat? Antaako omaisuus ja varallisuus myös demokratiassa ihmiselle etuoikeuksia? Idolien palvonta kuuluu kaiketikin yhtenä ulottuvuutena demokratiaa vääristäviin seikkoihin.

Kuulumme Euroopan Unioniin, joka päätöksillään ohjaa meitä ja maatamme  jo laajasti - puhutaan jopa  70% vaikutuksesta lainsäädäntöömme. Olemme antaneet Unioniin liittyessämme ja vaaleissa nämä valtuudet, mutta yhtäkkiä alamme nurista, kun sosiaali- ja terveyspalveluja aletaan EU:n keskeisten periaatteiden mukaan muuttaa markkinaehtoisiksi ja jopa markkina-alisteisiksi. Jäikö meiltä Unioniin liittyessämme jotakin, esimerkiksi yhteismarkkinoiden yksipuolinen markkinahenkisyys ymmärtämättä ? Huolissamme olemme, mutta rakenteelliset ehdotukset sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi Euroopassa puuttuvat. Lähes irrationaalisti uskomme, että käänne kasvuun ehkä sittenkin parantaa Euroopan kansojen ja kansalaisten tilannetta. Poliittinen nenämme varoittaa meitä tekemästi liian radikaaleja ehdotuksia esimerkiksi eurooppalaisessa rahapolitiikassa, vaikka hajoamisen uhka alkaa olla jo käden ulottuvilla. Aloitekykyä näyttää tälläkin alueella keskeisiltä vaikuttajilta puuttuvan.

Onko hyvinvointivaltion kaikki ulottuvuudet jo toteutettu? Kunnallisvaalit tulevat; lähtevätkö ihmiset ilolla ehdokkaiksi? Valmistautuvatko he jännityksellä ja suurin odotuksin äänestämään tavoitteena yhteisen hyvän lisääminen, joka on politiikan keskeinen tavoite? Onko realismiksi nimetty ideologinen yhteisen sektorin nujertaminen onnistunut jo sulkemaan tietoisuutemme näköalaa?

Toteutuuko hyvän toveruuden, hyvien ihmissuhteiden, yhteen hiileen puhaltamisen suuri voima toiminnassamme? Vaikenemmeko epäonnistumisista ihmissuhteissamme? Osaammeko jäsentää tunteitamme? Olemmeko produktiivisia ja elämää ylläpitäviä vai epäproduktiivisia, autoritaarisia, omistushaluisia ja etuilevia, valmiita hyvän kaupan nimissä pettämään kanssaihmisiämme, pimittämään tietoa, resursseja, aineellista ja henkistä rikkautta?

Miksi vaikenemme kahdella kielellä, kuten sanonta kuuluu? Pelkäämmekö munaavamme itsemme alkaessamme puhumaan yhteisistä asioista? Onko politiikan pelkomme ja vaikeneminen merkki taipumuksestamme totalitaarisiin ratkaisuihin? Tarkoittaako kieltäytyminen puhumisesta ja ilmaisusta myös kieltäytymistä ajattelemisesta? Estääkö yhteiskunnallinen nenämme, heikko poliittinen tietoisuutemme näkemästä todellisia mahdollisuuksiamme?

Oikea demokratia sallii liberaalin, vapaamielisen elämäntavan sekä omalla kohdalla että yhteisöissämme. Ensimmäisen reaktion pitäisi olla tietenkin keskustelua ja toimintaa salliva, ei sitä vähättelevä tai estävä. Tiukkana ja periaatteellisena pitää olla sallivuuden ja yhdenvertaisuuden suuntaan. Kanssaihmisen alistamisen, nöyryyttämisen tai loukkaamisen ei pitäisi olla poliittisen ja yhteiskunnallisen nenämme pöhöttynyt piirre.