Kosmisen tietoisuuden liike

Onko ihminen kosmisesti tietoinen elävä olento? Kysymys saattaa kuulostaa mystiikalta ja arkitodellisuuden ylittävältä tuulenhaistelulta. Sitä se varmasti onkin, jos ei yritetä avata sitä, mitä kosmisella tietoisuudella voitaisiin tarkoittaa. Lähden tässä tähän uhkarohkealta tuntuvaan pohdiskeluun.

Se pitänee aluksi todeta, että elävänä olentona ihminen on jokseenkin poikkeuksellinen, ei fyysisesti eikä biologialtaan, mutta henkisesti kylläkin. Kysymys on tietoisuudesta, sen monipuolisuudesta ja ulottuvuuksista - mutta samalla myös sen ristiriitaisuudesta elämään ja olemiseen liittyviä ongelmia ratkottaessa. Ihminen on todellakin paratiisista, vaistonvaraisesta luontoyhteydestä karkoitettu olento. Tuliset kerubit pitävän raamatun genesis-luvun mukaan huolta siitä, että paluuta paratiisiin ei ole. Ihmisen on pärjättävä niine ominaisuuksineen, mitä hänelle elämä on tähän mennessä antanut.

Ihminen on kasvien ja muiden eläinten tapaan tietoinen elämästään. Eläinkunta on elämänsä lisäksi tietoinen ulkoisesta todellisuudesta ja kasveista poiketen lisäksi ulkoisesta maailmasta, siitä todellisuudesta jossa on tultava toimeen. Eläinkunta on löytänyt biologisen lokeronsa, jossa se voi vaistopohjansa avulla selvitä ja jatkaa sukuaan. Ihminen poikkeaa kasveista ja muusta eläinkunnasta paitsi vaistopohjansa kuihtumisen ja köyhtymisen suhteen, myös toisessa mielessä: ihminen on tietoinen itsestään, sisäisestä todellisuudestaan, ajasta ja universumista, suuruudesta ja pienuudesta, universumista kohden mikrokosmosta ja universum(e)ista kohden laajenevaa maksimaalista todellisuutta.

Tämä tietoisuus itsestä ja muun eläinkunnan vastonvaraiset kyvyt ulottuvasta todellisuudesta tekee ihmisestä juuri poikkeuksellisen, aikaa ja paikkaa, materiaa ja henkeä pohdiskelevan kokonaisuuden. Kuinka pitkälle mikrokosmos ulottuu? Onko atomeja, neutroneja ja positroneja pienemmät hiukkaset, kvarkit materiaa vai pelkkää energiaa? Onko niillä fyysisiä ominaisuuksia? Vai ovatko tieto, energia ja materia alituisessa riippuvuussuhteessa keskenään? Cernissä Sveitsissä yritetään törmäyttää pienimpiä hiukkasia yhteen, jotta voitaisiin todistaa että ne ovat pohjimmiltaan ainetta. Tässä on ilmeisesti lähes 90%:sti onnistuttukin.

Tähtitiede on on ottanut huikaisevia askeleita eteenpäin avaruuden, universumin tutkimisessa ja popularisoimisessa. Tiedämme että lähellämme, 200 miljoonan valovuoden päässä on toinen linnunrataa muistuttava galaksi, Andromeda. Se on jopa havaittavissa pimeänä ja kirkkaana yönä sumuisena läiskänä linnunradan kupeessa. Tietoisuus siitä että galakseja on miljardeja ja että ne universumissa näyttävät kiihtyvällä vauhdilla etääntyvän, lienee merkki aikojemme alussa olleesta alkuräjähdyksestä.

Tietoisuus kosmisista ulottuvuuksista, materiasta, ajasta ja energiasta on juuri sitä kosmista ulottuvuutta, jota ihminen muusta eläinkunnasta poikkeavana lajina, nisäkkäänä kantaa mukanaan. Kehoomme se liittyy vain aivojemme valtavana kokona, mutta tietoisuus itse ei ole päällepäin näkyvä ominaisuus muutoin kuin informaation muodossa. Tietoisuus ei liity kokoon eikä ulkoiseen kauneuteen eikä edes terveydentilaan. Stephen Hawkins, eräs aikamme tunnetuimipia tiedemiehiä, yltää huikaiseviin analyyseihin sairauden aiheuttamasta rujoudestaan ja liikuntakyvyttömyydestään huolimatta.

Kun nyt sanon että juuri kosmisen tietoisuuden mahdollisuus ihmisessä on tärkeä ihmislajin yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa korostava tekijä, tarkoitan sillä kosmisen tietoisuuden mahdollisuuden avautumista ihmisessä ulkonäöstä, ihonväristä, fyysisestä koosta ja jopa iästä tai koulutuksestakin riippumatta. Tietoisuus ihmisessä olevista mahdollisuuksista on niin poikkeuksellista, että juuri näiden arvokkaiden ominaisuuksien varjeleminen ja kehittäminen on tärkein ihmiskunnan tehtävä. Puhuminen ihmisyydestä ja ihmisen mahdollisuuksien kunnioittamisesta irrottaa kosmisen tietoisuuden autoritaarisista, ihmistä alistavista ja rajoittavista rakenteista ja vaatii olosuhteita, joissa tämän tietoisuuden suunnattomat ja ilmeisesti alati vahvistuvat ominaisuudet pääsevät kukoistamaan.

Sota, materian ja informaation asettaminen tuhoamaan ihmisiä ja kosmisella tietoisuudella luotuja rakenteita, on kaiketi mitä kauhistuttavin, lopullinen  tragedia ja samalla osoitus siitä, että kaikki emme ole vielä kasvaneet kosmisen tietoisuuden kantajiksi. Tässä suhteessa ihmislaji näyttää olevan edelleen kasvuvaiheessa, elämän ja kuoleman, tuhoutumisen ja havahtumisen välisessä vuorovaikutustilassa.

Voiko edelläsanotusta vetää yhteiskunnallisia, poliittisia johtopäätöksiä? Jos kosminen tietoisuus ymmärretään ihmisyyteen liittyvänä erikoispiirteenä, ilmeisesti voidaan. Ihmislajia ja sen kehitystä on suojeltava, sitä on herätettävä ja valistettava, jotta se huomaa itsessään olevan mahdollisuudet ja niiden käytön sekä visionääriseen harmoniaan yhtäällä - tai totaaliseen tuhoon ja kehitystarinan loppumiseen toisaalla.

Kysymys tässä suhteessa ei ole oikeasta eikä vasemmasta, kapitalismista tai sosialismista, uskonnosta tai uskonnottumuudesta. Kysymys on niistä ominaisuuksista, joita me useimmiten kuvittelemme avaruuden jossakin kolkassa olevalla toisenlaisella elämänmuodolla olevan: se ponnistelee todennäköisesti yhtenäisenä ja määrätietoisena  kosmisen ulottuvuuden mahdollisuuksien realisoimiseen. Kohden tätä universaalin tietoisuuden tilaa, jota kanadalainen kirjailija Rickhard Maurice Brucke on 1920-luvulla kirjoittamassaan kirjassa avannut, on ihmislajin yhä määrätietoisemmin ponnisteltava. Edessä on uskomaton määrä mahdollisuuksia - sekä hyvään että pahaan.

Tapanani on poliitisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisena ihmisenä kirjoittaa ja puhua myös politiikasta ja sukuperinnökseni luokiteltavasta  sosialidemokratiasta. Sanoisin aamuvarhaiseen mietiskelyyni perustuvalla tuntumalla, että sosialidemokratian tulee olla kosmisen tietoisuuden liike.