Poliittinen nenä ja sokeat pisteet

Kun liikutat kättäsi kämmenpuoli itseesi päin 10 cm päässä kasvoistasi - huomaat että näet tietyssä kohdassa viiden sijasta vain kaksi tai kolme sormea. Nenäsi estää kolmiulotteisen näkemisen lähellä kasvojasi. Puhutaan sokeasta pisteestä.

Fyysisen nenän lisäksi puhutaan aika usein myös poliittisesta nenästä. Se haistaa ajankohtaiset virtaukset ja auttaa havaitsemaan mikä on juuri tällä hetkellä tärkeää. Vaikuttaa lisäksi siltä, että poliittiseen nenään näyttäisi kuuluvan myös se, mistä ei saa puhua ja mihin ei pidä ottaa kantaa. Puhuisin myös poliittisen, yhteiskunnallisen keskustelun sokeista pisteistä.

 Vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri ei salli kannanottoja kaikista asioista eikä pidä oikein suotavana että tabuiksi luokiteltavia asioita nostetaan keskusteluun. Yrjö Ahmavaara, sosialidemokraatiksi tunnustautunut, kiistelty mutta aktiivinen matematiikan ja psykometrian kansainvälinen teoreetikko puhui tässä yhteydessä totalitarismin vaarasta.

 Mm. kirjassaan "Esseitä tästä ajasta"  hän ylistää Georg Orwellia tämän vaaran ensimmäisenä ja lahjakkaana tunnistajana. Kirjassaan "Eläinten vallankumous" omaperäiseksi sosialistiksi tunnistautunut Orwell kuvaa sitä, miten "vallankunmouksellinen tietoisuus" valtaan päästyään muuttuu vastakohdakseen. Valta näyttää turmelevan ja ehdoton valta ehdottomasti, sanotaan.

Onko meidän ajassamme ulottuvuuksia, joille olemme sokeita? Voisiko yhteistä hyvinvointia tavoitteleva liike yltää joissakin asioissa syvemmälle ja parempiin tuloksiin kuin mihin se tähän mennessä on päässyt? Kiinnitän seuraavassa huomiota muutamiin sellaisiin seikkoihin, joissa poliittinen nenämme ennakoi paitsioon joutumisen vaaraa ja kieltäytyy antamasta lupaa syvempään ajatteluun ja analyysiin.

Demokratia elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä? Demokratiasta puhutaan paljon ja sen nimeen näyttävät vannovan lähes kaikki poliittiset voimat. Demokratia elämäntapana ei ole kuitenkaan mikään keskeinen keskustelun tai analyysin aihe, vaikka mm. Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1952 ohjelma nosti sen yhdeksi keskeiseksi ja tavan takaa toistetuksi periaatteeksi.

Demokratian nimissä näytetään voivan tehdä melkeinpä mitä tahansa. Minulle opetettiin jo kotkaliikkeessä periaate "Kunnioita jokaisen rehellistä mielipidettä". Kun seuraan maailman johtavan suurvallan päämieheksi juuri valitun ja tässä asemassa mitä vaikutusvaltaisimman henkilön sormella osoittavaa vihapuhetta, väestön jakamista omassa maassaan hyväksyttäviin ja ulossuljettaviin, jää kysymään: mitä on tapahtumassa demokratialle? Uskommeko enemmän väkivaltaan kuin kansanvaltaan? Takavuosien tunnetun kulttuurisosialidemokraatin Arvo Salon sanoin: vaikka kansa tarkoittaa samaa kuin väki, niin kansanvalta ei ole samaa kuin väkivalta...

Kanssaihmisen mielipiteen kunnioittaminen tai sellainen toverillinen asenne, jossa kieltäytyy asettumasta toisten yläpuolelle ja hyväksyy demokratian periaatteen yhdenvertaisuudesta ja oman mielipiteensä vain yhdeksi monista, tulkitaan usein mitä suurimmaksi heikkoudeksi. Vahvoja ovat ne, jotka omaavat kyvyn tahtoa, kyvyn olla kuuntelematta. Jopa fyysinen koko tai ulkonäkö näyttää antavan mahdollisuuden etuoikeutettuun asemaan. Yhdenvertaisuuden vaaliminen poliittisessa kulttuurissa näyttää aika-ajoin olevan todella heikoilla.

Vanhetessaan ihminen näyttää menettävän osan kansalaisoikeuksistaan, vaikka iän tuoma kokemuksen ja siihen perustuvan viisauden luulisi olevan mitä tärkein rikkaus nuoremman sukupolven kannalta. Onko niin, että jotkut kokevat sittenkin olevansa oikeutettuja asettumaan toisten yläpuolelle paremman nuoruuden viriiliyden, porvarillisen koulutuksen, oletetun suuremman viisautensa tai jonkun täysin triviaalin seikan vuoksi? Eikö hengeltään autoritaarinen narsismi pyri aika usein lannistamaan muut toimijat? Antaako omaisuus ja varallisuus myös demokratiassa ihmiselle etuoikeuksia? Idolien palvonta kuuluu kaiketikin yhtenä ulottuvuutena demokratiaa vääristäviin seikkoihin.

Kuulumme Euroopan Unioniin, joka päätöksillään ohjaa meitä ja maatamme  jo laajasti - puhutaan jopa  70% vaikutuksesta lainsäädäntöömme. Olemme antaneet Unioniin liittyessämme ja vaaleissa nämä valtuudet, mutta yhtäkkiä alamme nurista, kun sosiaali- ja terveyspalveluja aletaan EU:n keskeisten periaatteiden mukaan muuttaa markkinaehtoisiksi ja jopa markkina-alisteisiksi. Jäikö meiltä Unioniin liittyessämme jotakin, esimerkiksi yhteismarkkinoiden yksipuolinen markkinahenkisyys ymmärtämättä ? Huolissamme olemme, mutta rakenteelliset ehdotukset sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi Euroopassa puuttuvat. Lähes irrationaalisti uskomme, että käänne kasvuun ehkä sittenkin parantaa Euroopan kansojen ja kansalaisten tilannetta. Poliittinen nenämme varoittaa meitä tekemästi liian radikaaleja ehdotuksia esimerkiksi eurooppalaisessa rahapolitiikassa, vaikka hajoamisen uhka alkaa olla jo käden ulottuvilla. Aloitekykyä näyttää tälläkin alueella keskeisiltä vaikuttajilta puuttuvan.

Onko hyvinvointivaltion kaikki ulottuvuudet jo toteutettu? Kunnallisvaalit tulevat; lähtevätkö ihmiset ilolla ehdokkaiksi? Valmistautuvatko he jännityksellä ja suurin odotuksin äänestämään tavoitteena yhteisen hyvän lisääminen, joka on politiikan keskeinen tavoite? Onko realismiksi nimetty ideologinen yhteisen sektorin nujertaminen onnistunut jo sulkemaan tietoisuutemme näköalaa?

Toteutuuko hyvän toveruuden, hyvien ihmissuhteiden, yhteen hiileen puhaltamisen suuri voima toiminnassamme? Vaikenemmeko epäonnistumisista ihmissuhteissamme? Osaammeko jäsentää tunteitamme? Olemmeko produktiivisia ja elämää ylläpitäviä vai epäproduktiivisia, autoritaarisia, omistushaluisia ja etuilevia, valmiita hyvän kaupan nimissä pettämään kanssaihmisiämme, pimittämään tietoa, resursseja, aineellista ja henkistä rikkautta?

Miksi vaikenemme kahdella kielellä, kuten sanonta kuuluu? Pelkäämmekö munaavamme itsemme alkaessamme puhumaan yhteisistä asioista? Onko politiikan pelkomme ja vaikeneminen merkki taipumuksestamme totalitaarisiin ratkaisuihin? Tarkoittaako kieltäytyminen puhumisesta ja ilmaisusta myös kieltäytymistä ajattelemisesta? Estääkö yhteiskunnallinen nenämme, heikko poliittinen tietoisuutemme näkemästä todellisia mahdollisuuksiamme?

Oikea demokratia sallii liberaalin, vapaamielisen elämäntavan sekä omalla kohdalla että yhteisöissämme. Ensimmäisen reaktion pitäisi olla tietenkin keskustelua ja toimintaa salliva, ei sitä vähättelevä tai estävä. Tiukkana ja periaatteellisena pitää olla sallivuuden ja yhdenvertaisuuden suuntaan. Kanssaihmisen alistamisen, nöyryyttämisen tai loukkaamisen ei pitäisi olla poliittisen ja yhteiskunnallisen nenämme pöhöttynyt piirre.