Raaistumisen aika

Palaan tässä mieliaiheeseeni, sosiaalipsykologiaan, yhteiskunnan rakenteiden ja ihmisluonnon väliseen suhteeseen ja dynamiikkaan. Rohkenen puhua rakenteiden ja asenteiden välisestä dynaamisesta suhteesta. Kiitos siitä lankeaa jo  lähes sata vuotta sitten vaikuttamaan alkaneille suurille herättäjille. Osa heistä löysi tiensä Frankfurtin kouluun (Frankfurter Schule), joka muodostui Frankfurtin Goethe-yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen yhteyteen Max Horkheimerin johdolla. Yksi näistä suurista osaajista oli Erich Fromm, jonka analyysiin, ajatuksiin ja tuotantoon olen pyrkinyt tutustumaan yhteyden siihen saatuani. Se on motivoinut minua myös kielitaidon hankkimisessa niin, että vähitellen olen kyennyt seuraamaan Frankfurtin koulun ajatuksenjuoksua sillä kielellä, millä tekstit on alunperin kirjoitettu.

Perusajatus tässä analyysissa on seuraava: yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat ihmismieleen ja ihmisen tapaan toimia. Ihmisen on vaistopohjastaan irronneena lajiolentona löydettävä vastauksia elämisensä ja olemassaolonsa ristiriitaan. Kysymys on henkiinjäämisestä, pärjäämisestä elämässä, vakaan ja vankan pohjan löytämisestä elämälle. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tämä lähtökohta ole jatkuvasti esillä perheissä, vanhempien ja lasten välisessä vuoropuhelussa, tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottamisessa. Kysymys on onnistumisesta tai epäonnistumisesta elämässä.

Frankfurtin koulu, jonka vaikuttajilla oli vahva yhteys mm. austromarxismiin ja sen ajan yhteiskunta-analyysiin, ymmärsivät, että yhteiskunnan rakenteilla oli ratkaisevaa vaikutusta ihmisen luonteeseen, kasvumahdollisuuksiin ja onnistumiseen.

Tuohon aikaan syntyi toisaalla, työväenliikkeen arvoperinnön ulkopuolella  vahva kiinnostus psykologiaan ja erityisesti psykoanalyysiin, jonka mestarillinen kehittäjä oli Sigmund Freud. Hänen ansioitaan psykoanalyysin metodologian kehittäjänä ei kiistetä tänäkään päivänä. Se mistä keskustellaan on se, onko ihmisen psykologisen ja tiedostamattomien motiivien keskeisenä vaikuttajana sukupuolisuuteen liittyvä motiivi vai joku muu. Erich Fromm, sekä Freudin että Marxin ajatusten tuntija ja kunnioittaja päätyi ensimmäisenä olettamukseen, että Freudin nerokkaiden psykoanalyyttisten havaintojen keskeinen motiivi ei ollut Oidipuskompleksi ja pojan kilpailu isän kanssa äidin rakkaudesta, vaan ne yhteiskunnalliset olosuhteet, joihin elämässä oli välttämättä annettava vastaus selviytyäkseen, voidakseen hyvin ja onnistuakseen ihmisenä.

Vastaus ihmisenä toimimiseen voi tuloksen kannalta Frommin mukaan olla joko elämää ylläpitävä, sitä kuntouttava ja vahvistava tai elämää kahlitseva, omia tai kanssaihmisten mahdollisuuksia rajoittava. Fromm puhuu luonneanalyysissaan produktiivisesta ja epäproduktiivisesta "oireryhmästä", syndroomasta. Ihminen on karkoitettu paratiisin luonnollisesta, vaistonvaraisesta elämäntilanteesta valitsemaan hyvän ja pahan välillä. Valitse siis hyvä. Ortodoksisen juutalaisen kasvatuksen saaneena Fromm ei kaihda nostaa esimerkkejä kristinuskon ja juutalaisuuden  eettisestä taustasta, joiden avulla hän luo historiallista syvyyttä tähän ihmisen ikuiseen etsimiseen ja vastauksen hakemiseen.

Tämä sinänsä ymmärrettävä ja luonnolliseltakin tuntuva havainto ihmisen luonteenrakenteen ja vallitsevien olosuhteiden välisestä vuorovaikutuksesta on luvalla sanottuna vallankumouksellinen löytö. Minua se on kiehtonut jo 1960-luvulta lähtien, enkä ole luopunut sen tutkimisesta, vaikka työtoverit ja ystävät eivät ole aina osanneet lähestymistapaani arvostaa tai kannustaa sen kehittämiseen. Se ohjasi kuitenkin työskentelytapaani  läpi vuosien järjestöelämässä. Kentän ihmisten arvostus oli kiihkeää ja voimakasta. Piti olla jakuvasti luennoimassa "työväenliikkeen arvoperinnöstä", sen soveltamisesta luottamusmiestoimintaan, ohjaajana toimimiseen ja tapaan johtaa yhdistyksen toimintaa.

Olisiko tässä analyysissa,lähestymistavassa aineksia oman aikamme ilmiöiden arvioimiseen? Frommin työ 1930-luvun Saksassa keskeytyi maastapakoon ja pelastautumiseen vapaamieliseen USA:han, jossa hän kehitti karakterologiansa, luonneoppinsa ehyeksi kokonaisuudeksi ja rikastutti suunnattomasti myös ajan psykologista ja sosiaalipsykologista ilmapiiriä. Hän ei kaihtanut myöskään kritiikkiä, jota hän viljeli kolmannen valtakunnan natsijohtoa kohtaan, mutta ei myöskään suhteessa aikansa työväenliikkeeseen. Hänen mukaansa se ei ollut sellaisessa henkisessä tilassa että se olisi kyennyt vastustamaan Hitlerin johtamaa autoritaarista, rotusyrjintään,  vihaan ja tuhoamiseen suuntautunutta politiikkaa.

Tänä päivänä olemme todistamassa USA:n, toisen maailmansodan aikana vapaamielisyyden ja demokratian lippua kantaneen suurvallan omaa retkahtamista Frommin luonnehtiman epäproduktiivisen oireryhmän toteuttajaksi. Historia ei toimintatapojen tasolla ehkä toistu samanlaisena, mutta luonteenpiirteistön ja siihen perustuvien ratkaisujen tasolla kaava on edelleen sama. Autoritaarisuuteen, omistamiseen, kylmäkiskoiseen kaupallisuuteen, militarismiin ja väkivaltaan suuntautuvat ratkaisumallit ovat nousussa. Ihmisiä erotellaan hyviin ja pahoihin ihonvärin, uskonnollisen näkemyksen, poliittisen vakaumuksen ja lausuttujen mielipiteiden perusteella. Kuolemanrangaistuskin taitaa tulla uudelleen käyttöön eikä lisääntyvillä karkotuksilla, rajoituksilla tai muilla liukuhihnalla toteutetuilla lopullisilla ratkaisuilla (Endlösung) ole enää laadullista eroa siihen mitä 1930-luvun Saksassa tapahtui. Kysymys on vain määrästä ja muodoista, millä tätä läpeensä epäproduktiivista politiikkaa toteutetaan.

Elämän dialektiikkaan näkyy kuuluvan se, että parin-kolmen sukupolven välein palataan taas uudelleen siihen raakalaismaiseen ilmapiiriin, joka oli vallalla vielä minun lapsuudessani ja joka sai ilmauksensa hirvittävässä toisessa maailmansodassa. Raaistumisen aika näkyy avoimessa epäproduktiivisessa toimintatavassa myös omassa maassamme, kun kaupallisuudesta, omistamisesta, idolien palvonnasta ja autoritaarisesta yritysjohtamisesta tehdään normaaliuteen kuuluvaa, kaikkien elämää ohjaavaa käytäntöä. Seuraukset tulevat olemaan luonteenrakenteen kehittymisessä ja suuntautumisessa kaameita, jos Frommin analyysi yhteiskunnan ja luonteenrakenteen muovautumisesta pitää paikkansa.

Taitaa käydä samoin kuin  kävi vajaa sata vuotta sitten Euroopassa: produktiivinen luonteenpiirteistö ja siihen perustuva ihmistä ja yhteisöä kunnioittava elämänasenne, toisenlaista yhteiskuntaa toivova visio säilyy vain hyljeksityissä, valtavirrasta sivussa olevissa yhteisöissä, 'ihmiskunnan vihollisten' keskuudessa, Mika Waltaria vapaasti siteeratakseni. Trendinä on yhteiskunnallisten olojen raaistuminen ja sillä tulee olemaan epäproduktiivisuutta lisääviä seurauksia myös toimintatavoissa.

Miten vastarintaliikettä rakennetaan, alkaa olla ajankohtainen kysymys yhden jos toisenkin kansalaisen ajatuksissa. Jotta produktiivisia vastauksia löydetään, tulee myös tilanneanalyysin olla humanistisia, elämää ja hyvinvointia ylläpitäviä arvoja tukevaa.

Zenin tapaan: kun oppilas on valmis, on mestarikin lähellä...

Poliittinen nenä ja sokeat pisteet

Kun liikutat kättäsi kämmenpuoli itseesi päin 10 cm päässä kasvoistasi - huomaat että näet tietyssä kohdassa viiden sijasta vain kaksi tai kolme sormea. Nenäsi estää kolmiulotteisen näkemisen lähellä kasvojasi. Puhutaan sokeasta pisteestä.

Fyysisen nenän lisäksi puhutaan aika usein myös poliittisesta nenästä. Se haistaa ajankohtaiset virtaukset ja auttaa havaitsemaan mikä on juuri tällä hetkellä tärkeää. Vaikuttaa lisäksi siltä, että poliittiseen nenään näyttäisi kuuluvan myös se, mistä ei saa puhua ja mihin ei pidä ottaa kantaa. Puhuisin myös poliittisen, yhteiskunnallisen keskustelun sokeista pisteistä.

 Vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri ei salli kannanottoja kaikista asioista eikä pidä oikein suotavana että tabuiksi luokiteltavia asioita nostetaan keskusteluun. Yrjö Ahmavaara, sosialidemokraatiksi tunnustautunut, kiistelty mutta aktiivinen matematiikan ja psykometrian kansainvälinen teoreetikko puhui tässä yhteydessä totalitarismin vaarasta.

 Mm. kirjassaan "Esseitä tästä ajasta"  hän ylistää Georg Orwellia tämän vaaran ensimmäisenä ja lahjakkaana tunnistajana. Kirjassaan "Eläinten vallankumous" omaperäiseksi sosialistiksi tunnistautunut Orwell kuvaa sitä, miten "vallankunmouksellinen tietoisuus" valtaan päästyään muuttuu vastakohdakseen. Valta näyttää turmelevan ja ehdoton valta ehdottomasti, sanotaan.

Onko meidän ajassamme ulottuvuuksia, joille olemme sokeita? Voisiko yhteistä hyvinvointia tavoitteleva liike yltää joissakin asioissa syvemmälle ja parempiin tuloksiin kuin mihin se tähän mennessä on päässyt? Kiinnitän seuraavassa huomiota muutamiin sellaisiin seikkoihin, joissa poliittinen nenämme ennakoi paitsioon joutumisen vaaraa ja kieltäytyy antamasta lupaa syvempään ajatteluun ja analyysiin.

Demokratia elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä? Demokratiasta puhutaan paljon ja sen nimeen näyttävät vannovan lähes kaikki poliittiset voimat. Demokratia elämäntapana ei ole kuitenkaan mikään keskeinen keskustelun tai analyysin aihe, vaikka mm. Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1952 ohjelma nosti sen yhdeksi keskeiseksi ja tavan takaa toistetuksi periaatteeksi.

Demokratian nimissä näytetään voivan tehdä melkeinpä mitä tahansa. Minulle opetettiin jo kotkaliikkeessä periaate "Kunnioita jokaisen rehellistä mielipidettä". Kun seuraan maailman johtavan suurvallan päämieheksi juuri valitun ja tässä asemassa mitä vaikutusvaltaisimman henkilön sormella osoittavaa vihapuhetta, väestön jakamista omassa maassaan hyväksyttäviin ja ulossuljettaviin, jää kysymään: mitä on tapahtumassa demokratialle? Uskommeko enemmän väkivaltaan kuin kansanvaltaan? Takavuosien tunnetun kulttuurisosialidemokraatin Arvo Salon sanoin: vaikka kansa tarkoittaa samaa kuin väki, niin kansanvalta ei ole samaa kuin väkivalta...

Kanssaihmisen mielipiteen kunnioittaminen tai sellainen toverillinen asenne, jossa kieltäytyy asettumasta toisten yläpuolelle ja hyväksyy demokratian periaatteen yhdenvertaisuudesta ja oman mielipiteensä vain yhdeksi monista, tulkitaan usein mitä suurimmaksi heikkoudeksi. Vahvoja ovat ne, jotka omaavat kyvyn tahtoa, kyvyn olla kuuntelematta. Jopa fyysinen koko tai ulkonäkö näyttää antavan mahdollisuuden etuoikeutettuun asemaan. Yhdenvertaisuuden vaaliminen poliittisessa kulttuurissa näyttää aika-ajoin olevan todella heikoilla.

Vanhetessaan ihminen näyttää menettävän osan kansalaisoikeuksistaan, vaikka iän tuoma kokemuksen ja siihen perustuvan viisauden luulisi olevan mitä tärkein rikkaus nuoremman sukupolven kannalta. Onko niin, että jotkut kokevat sittenkin olevansa oikeutettuja asettumaan toisten yläpuolelle paremman nuoruuden viriiliyden, porvarillisen koulutuksen, oletetun suuremman viisautensa tai jonkun täysin triviaalin seikan vuoksi? Eikö hengeltään autoritaarinen narsismi pyri aika usein lannistamaan muut toimijat? Antaako omaisuus ja varallisuus myös demokratiassa ihmiselle etuoikeuksia? Idolien palvonta kuuluu kaiketikin yhtenä ulottuvuutena demokratiaa vääristäviin seikkoihin.

Kuulumme Euroopan Unioniin, joka päätöksillään ohjaa meitä ja maatamme  jo laajasti - puhutaan jopa  70% vaikutuksesta lainsäädäntöömme. Olemme antaneet Unioniin liittyessämme ja vaaleissa nämä valtuudet, mutta yhtäkkiä alamme nurista, kun sosiaali- ja terveyspalveluja aletaan EU:n keskeisten periaatteiden mukaan muuttaa markkinaehtoisiksi ja jopa markkina-alisteisiksi. Jäikö meiltä Unioniin liittyessämme jotakin, esimerkiksi yhteismarkkinoiden yksipuolinen markkinahenkisyys ymmärtämättä ? Huolissamme olemme, mutta rakenteelliset ehdotukset sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi Euroopassa puuttuvat. Lähes irrationaalisti uskomme, että käänne kasvuun ehkä sittenkin parantaa Euroopan kansojen ja kansalaisten tilannetta. Poliittinen nenämme varoittaa meitä tekemästi liian radikaaleja ehdotuksia esimerkiksi eurooppalaisessa rahapolitiikassa, vaikka hajoamisen uhka alkaa olla jo käden ulottuvilla. Aloitekykyä näyttää tälläkin alueella keskeisiltä vaikuttajilta puuttuvan.

Onko hyvinvointivaltion kaikki ulottuvuudet jo toteutettu? Kunnallisvaalit tulevat; lähtevätkö ihmiset ilolla ehdokkaiksi? Valmistautuvatko he jännityksellä ja suurin odotuksin äänestämään tavoitteena yhteisen hyvän lisääminen, joka on politiikan keskeinen tavoite? Onko realismiksi nimetty ideologinen yhteisen sektorin nujertaminen onnistunut jo sulkemaan tietoisuutemme näköalaa?

Toteutuuko hyvän toveruuden, hyvien ihmissuhteiden, yhteen hiileen puhaltamisen suuri voima toiminnassamme? Vaikenemmeko epäonnistumisista ihmissuhteissamme? Osaammeko jäsentää tunteitamme? Olemmeko produktiivisia ja elämää ylläpitäviä vai epäproduktiivisia, autoritaarisia, omistushaluisia ja etuilevia, valmiita hyvän kaupan nimissä pettämään kanssaihmisiämme, pimittämään tietoa, resursseja, aineellista ja henkistä rikkautta?

Miksi vaikenemme kahdella kielellä, kuten sanonta kuuluu? Pelkäämmekö munaavamme itsemme alkaessamme puhumaan yhteisistä asioista? Onko politiikan pelkomme ja vaikeneminen merkki taipumuksestamme totalitaarisiin ratkaisuihin? Tarkoittaako kieltäytyminen puhumisesta ja ilmaisusta myös kieltäytymistä ajattelemisesta? Estääkö yhteiskunnallinen nenämme, heikko poliittinen tietoisuutemme näkemästä todellisia mahdollisuuksiamme?

Oikea demokratia sallii liberaalin, vapaamielisen elämäntavan sekä omalla kohdalla että yhteisöissämme. Ensimmäisen reaktion pitäisi olla tietenkin keskustelua ja toimintaa salliva, ei sitä vähättelevä tai estävä. Tiukkana ja periaatteellisena pitää olla sallivuuden ja yhdenvertaisuuden suuntaan. Kanssaihmisen alistamisen, nöyryyttämisen tai loukkaamisen ei pitäisi olla poliittisen ja yhteiskunnallisen nenämme pöhöttynyt piirre.

Vapaa valinta vai yhdenvertaisuus?

"Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista." Tämä twiitti - lausahdus - saattaa tuntua niin arkipäiväiseltä ja kiistattomalta, että sen pohtimiseen ei juuri kannata aikaa uhrata. Vai onko niin, että tähän toteamukseen sisältyy sittenkin syvä, juuri nyt kiistanalaiseksi asetettu viisaus?

Päivän suuria puheenaiheita Suomessa - ja niin näyttää olevan Ruotsissakin - on kysymys valinnanvapaudesta. Malmölainen  Arbetet -lehti kyseli juuri parin kuukauden päästä pidettävän Ruotsin Työväenpuolueen SAP:n kokouksen alla: ovatko valinnanvapaus ja yhdenvertaisuus ristiriidassa olevia ulottuuuksia?

Ruotsalainen sosialidemokratia on ollut suuri yhdenvertaisuuden puolustaja läpi vuosikymmenten. "Ökad jämlikhet" - yhdenvertaisuuden lisääminen on ollut kiinteänä johtotähtenä naapurimaan politiikassa. Tuloksia on tullut, maa voi olla aiheesta ylpeä laajalle kansaan ulottuvasta vauraudestaan, diskuteerauskulttuuristaan, valistuneesta ja vastuullisesta kansankoti-ilmeestäään.

Ruotsia ei ole rakennettu väkivallalla. Päinvastoin, tunnusomaista on ollut sinnikkyys, peräänantamattomuus ja mielikuvituksella rikastettujen uusien yhdenvertaisuuden muotojen jatkuva  nosto politiikan sisältöön. Olof Palmen kuuluisa kirja "Politik är att vilja" kuvaa tuota sinnikkyyttä, mielikuvituksella rikastettua tahtotilaa tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman kansankodin luomiseksi.

Lähtökohtaisena motiivina on ollut kansan yhteisen intressin ajaminen, yhteisten asoiden hoitaminen. Yhteisöllinen motiivi on kokonaan jotakin toista, kuin omaan yksilölliseen intressiin, omaan lautaseen kohdistuva edunvalvonta. Yksityistä intressiä kuvaa etenkin keskieurooppalaisessa buffetpöydässä tapaamani asenne, jossa isännät kiiruhtavat ensimmäisinä ottamaan pöydästä parhaat palat vieraistaan ollenkaan piittaamatta. "Vapaa valinta" tarkoittaa yksityisen edun asettamista yhteisen edun edelle. Tässä mielessä vapaa valinta ja lisääntyvä tasa-arvo ovat vastakohtia, täysin erilaisesta edunvalvontamotiivista lähteviä.

Sosialidemokratian sinnikkyys, peräänantamattomuus ja suomalaiseksi kutsuttu sisukin lähtee yhteisen intressin suuresta ja väkivallattomasta periaatteesta. On kasvettava eheään, mielikuvitusta käyttävään, vastuulliseen ja kaikkia rikastuttavaan elämäntapaan. On nähtävä oman lautasen reunan yli, on katsottava että kaikki saavat hyvässä järjestyksessä yhteisestä pöydästä tarjolla olevaa. Tämän sinnikkyyden tunnus on yhdenvertaisuus, lisääntyvä tasa-arvo. Sosialidemokratia on nähnyt tuon periaatteen niin tärkeäksi, että mikään lyhytnäköinen taktinen tai strateginen periaate ei saa kävellä tuon eettisen säännön yli. Tuohon periaatteeseen viittaa työväenlaulun sanat."Puutteen alla taistellen ja kärsimystä kestäen, tietä meille aina aukoivat nuo entisaikain työläistoverimme." Tai saman laulun säe:"Ja me jatkamme polvi polvelta, kunnes vapaa on maa." Kysymys on sinnikkyydestä, jota kansainvälisessä kielenkäytössä kuvaa englanninkielen ilmaisu "persistence".

Ainoastaan eheällä, luovaa mielikuvitusta käyttävällä, vastuullisella ja yhteisöä rikastuttavalla sinnikkyydellä on mahdollista päästä tuohoon päämäärään. Tuon periaatteen varaan on rakennettu pohjoismainen, avoin ja kansanvaltainen hyvinvointivaltio. Se tulee kestämään ja vahvistumaan vain, jos yhteisöllinen motiivi, yhteisten asioiden hoitaminen on keskeisenä ja lujana periaatteena poliittisessa vastuunotossa.

Yksilöllisten intressien pohjalle rakennettu politiikka on tässä suhteessa ristiriitaista, tempoilevaa ja parlamentarismissaankin ylivoimaan perustuvaa väkivaltaa. Epävarmuus näkyy tehtyjen esitysten hätäisyydessä, takaisinvetämisessä ja kansan tuomion pelkäämisessä, sikäli kuin kansa pääsee epäilyjään ilmaisemaan valtaa liian usein liehittelevässä mediassa. Yksityisen edun tunnusmerkkejä eivät ole eheys, autenttisuus, yhteisön rikastuttaminen ja vastuullisuus, koska lähtökohtainen intressi on yritysvastuussa ja henkilökohtaisessa edussa yhteiskuntavastuun ja yhteisten etujen ajamisen sijasta.

Poliittinen vääntö suuresta linjasta jatkuu yhteiskuntaelämän eri aloilla. Ruotsissa "vapaa valinta" ulotettiin koululaitokseen ja nyt ruotsalaiset haikailevat suomalaisen,  arvoiltaan viisaan ja yhtenäisen peruskoulujärjestelmän perään. Tällä alueella he olisivat luopumassa vapaasta valinnasta. SAP:n puoluekokous tulee todennäköisesti ottamaan kantaa yhdenvertaisuuden ja vapaan valinnan ristiriitaan puoluekokouksessan huhtikuussa.

Universaaliperiaatteeksi yksityiseen intressiin perustuvasta "vapaasta valinnasta" ei ole vaikka vaihtoehtoja tarjolla tuleekin olla. SOTEssa se voidaan toteuttaa valinnalla eri alueiden tarjonnan välillä, mikä kesämökkikansalle sopiikin erinomaisesti. Puolisoni kysyi että onko tuota valinnanvapautta kesämökkikunnassa, jos valitsemaasi yksityistä palveluntarjoajaa ei ole siellä? Ja jos valinnanvapautta tarjotaan suurena eettisenä oikeudenmukaisuuskysymyksenä, niin silloin se pitäisi kaiketi ulottaa muillekin hallinonaloille.

 Mitä valinnanvapaus tarkoittaisi suhteessa maanpuolustukseen? Miksi aiotaan satsata 10 mrd euroa lähimpien vuosien aikana huippukalliisiin ulkomaisiin hävittäjiin, jotka varmuudella eivät tuota taloudellisesti muuta kuin valtavasti kustannuksia? Miksi nykyisen sukupolven kaikkien suomalaisten on maksettava auton oston ja käyttökustannusten verran nyt  kyseenalaistettujen  rauhan ja demokratian säilyttämisestä? Eikö kansainvälisten sopimusten ja rakenteiden jo pitänyt tuottaa meille tämä levollisen tietoisuuden tila? Miksi tällaiseen laitetaan voimavaroja samalla kun terveydenhoito ja sosiaalinen turva ollaan laittamassa teurastuspenkkiin yksityisen edun ja "vapaan valinnan" nimissä?

Viimeistään maanpuolustuksen kohdalla uskoisin valistuneiden porvarienkin huomaavan, että kaikenkattavaksi toimintaperiaatteeksi tarjottu "vapaa valinta" ei tarjoa sitä vastuullista, ehyttä, luovaa ja yhteisöä rikastuttavaa lähestymistapaa, johon yhteisten asioiden ajamisella, politiikalla tulee pyrkiä.

Älä luovu suurista periaatteista! Sinnikkyys, periksiantamattomuus, mielikuvitusta käyttävä tahtotila, eheys ja yhteisön rikastuttaminen ovat sosialidemokratian pysyviä, yli sukupolvien kantavia periaatteita.

Labour, Jeremy Corbyn ja Brexit

Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on pitänyt Labourin Brexit-linjaa valaisevan puheen, joka on julkaistu 24.2. 2017 Youtubessa. Tässä puheen "Tie Brexitiin ja uusi tie Eurooppaan" keskeiset teesit.

Tavoitteena on solidaarisuus progressiivisen Euroopan kanssa. Brexit jakaa syvästi koko brittiläistä yhteiskuntaa. Labourin politiikka eroaa jyrkästi UKIPin epärehellisestä ja repivästä politiikasta. Suurin osan Labourin jäsenistä äänesti Euroopan Unioniin jäämisen ja Euroopan uudelleen muotoilemisen puolesta. Labourin tehtävä on manifestoida demokratian ja yhtenäisyyden puolesta. Labour tulee pelastamaan Britannian tulevaisuudelle eikä hyväksy Britannian tekemistä eristetyksi, äärimmäisen markkinaliberalismin linnakkeeksi. Konservatiivien linja merkitsee Britannian julkisten palveluiden myymistä amerikkalaisille suuryrityksille jonkinlaisen vapaakauppapolitiikan muodossa.

Työn, sosiaalisten standardien, ympäristön ja elintason suojeleminen on tässä keskeistä. Se mitä on tapahtumassa on täysin ristiriidassa laajan kansalaisten enemmistön tahdon kanssa. Lähes puolet viennistämme menee Eurooppaan. Suhteiden katkaiseminen merkitsee laajaa tuhoa työlle ja yrityksille. Tarvitsemme jatkossakin yhteyden olemassaoleville markkinoille. Työntekijöiden oikeuksia ei saa uhrata Brexitin alttarille. Ammattiliitoja ei pidä raastaa maahan, niitä on kuunneltava Brexit-keskusteluissa.

 Europan Unionin rakennerahastojen  poisjääminen  mahdollisuutena merkitsee suurta epävarmuutta vuoden 2019 jälkeen. Brexitillä on valtava vaikutus nuoremman sukupolven elämään. Siksi heitä on kuunneltava ja heille on tarjottava mahdollisuus yhteyksiin ikäistensä kanssa Euroopassa.

Ympäristökysymykisssä yhteistyö yli rajojen on täysin olennaista. Labour puolustaa tiukkoja eurooppalaisia säännöksiä eikä halua että Britanniasta tulee uudelleen Euroopan likainen reppana.

 Julkiset palvelut ovat tason säilyttämisessä enemmän kuin olennaisia. Britanniassa asuvien mannereurooppalaisten sosiaaliset oikeudet on varmistettava nyt eikä jälkijunassa. Ihmisiä on suojeltava eikä käytettävä neuvottelujen välikappaleena - tämä vaara on todella olemassa. Me puolustamme maassamme eläviä ja työskenteleviä eurooppalaisia emmekä salli heidän oikeuksiaan loukattavan.

"Labourin kansainvälisyys ja vakaumukseni sen merkitykseen ovat tästä takeena. Me emme luovu kansaivälisestä solidaarisuudesta, yhteistyöstä emmekä rauhasta. Meidän on voitava pysyä Euroopan Neuvoston jäsenenä ja meidän on käytettävä kaikkia kanavia vakuuttaaksemme, että tätä yhteistyötä ja yhteyttä tarvitaan. Meidän ei pidä antaa valtaa ksenofobialle - meidän on työskenneltävä vakuuttaaksemme tämän sekä Britannian sisällä että rajojemme ulkopuolella. Ei anneta Brexitin luoda sisällemme henkisiä rajoja ja poistaa tietoisuuttamme tasa-arvoisen yhteiskunnan tavoitteesta."

 Hän kiittää Sergei Stanishevia, Euroopan Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajaa hyvästä yhteistyöstä näiden kysymysten työstämisessä. Hän haluaa kiinnittää huomiota niiden satojen tuhansien ihmisten toimintaan, jotka eivät ole kääntäneet selkäänsä pakolaisille ja jotka ymmärtävät mitä solidaarisuus hädässä olevalle merkitsee. He ovat valinneet toivon pelon sijasta. Itävallan presidentinvaalien tulos loi uskoa ja luottamusta progressiivisten voimien olemassaoloon ja hän uskoo että Ranskassa tulee vaaleissa käymään samoin.
                     
Hän sanoo  kyllä ymmärtävänsä eräiden eurooppalaisten poliitikkojen turhautumisen Brexitin-jälkeiseen tilanteeseen ja jopa halun rangaista Britanniaa tästä tuloksesta. Johtava periaatteemme tulee historiallisistakin syistä olla yhteyksiä luova, työläisten ja edistyksellisten arvojen puolestapuhuja. Brittien ei pidä kääntää selkäänsä Euroopalleja ryhtyä hakemaan vaihtoehtoisia kumppaneita valtameren takaa. Labourin tavoitteena ei ole heikentää suhteita Euroopan Unionin jäsenmaihin vaan vahvistaa niitä. Siksi hän pyytääkin ystäviä Euroopassa tukemaan Labouria tässä pyrkimyksessä saada järkeviä ja toimivia sopimuksia aikaan. "Puolustakaa tätä politiikkaa parlamenteissanne, puolustakaa tätä lähestymistapaa Brysselissä, pitäkäämme avoimia ja luottamuksen perustuvia suhteita edelleen yllä."

Labour edustaa siis myös Brexit-linjauksissa vaihtoehtoista linjaa ja on valmis kuuntelemaan ideoita ja ehdotuksia linjansa vahvistamiseksi. Labour ei halua että Britanniasta tulee rampa ankka suhteessa Eurooppaan. Osoittakaa solidarisuutta Labourin valitsemalle linjalle!

Ydinsanomaa

Paavo Lipponen, aktiivinen sosialidemokraatti jo 1960-luvulta lähtien, vuosituhannen vaihteen pääministeri, SDP:n takavuosien puheenjohtaja ja karismaattinen poliitikko manifestoi 1990-luvulla oman eurooppapolitiikkansa pyrkimyksenä Euroopan Unionin ytimeen. Ei liene liioiteltua todeta, että tässä lähestymistavassaan myös hän monessa suhteessa onnistui. Juuri valovoimansa ansiosta Paavo saattoi katsekorkeudella kommunikoida kenen tahansa vaikutusvaltaisen  eurooppalaisen poliitikon kanssa yli ideologisten rajojen, tarvittaessa vaikka Kiinan keisarin kanssa. Pohjoisen ulottuvuuden avartaminen oli paljolti Paavo Lipposen mielikuvitusta ja käsialaa. Taloudellisten suhteiden rakentaminen Venäjän ja Euroopan Unionin välille mm. öljy- ja kaasuputkien muodossa on jo pitkäään ollut Paavo Lipposen työlistalla. Hänen pääministerikautenaan ja Suomen toimiessa vuorollaan ministerineuvoston puheenjohtajana alettiin rakentaa myös Turkin ja Euroopan Unionin välille rakentavaa taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä. Näen edelleen nämä toimet rauhaa ja demokratiaa vahvistavina suurisuuntaisina hankkeina - ja aloitteellisuudesta nostan edelleen lakkia Paavo Lipposen saavutuksille ja avaralle, rohkealle ja kaukonäköiselle perusasenteelle. Joskus ja jonkun tämäkin asia on sanottava ja minä dokumentoin sen omalta osaltani tässä ja nyt.

Euroopan Unionin ydin ei kuitenkaan avaudu tavalliselle kansalaiselle poliittisesta asemasta ja henkilökohtaiseen valovoiman perustuvasta kanssakäymisestä lähtien. Sitä rajoittaa luonnollisella tavalla edustuksellinen, parlamentaarinen demokratia ja poliittisen kansanvallan edustuksellinen luonne. Näiden kummankaan tehtävänä ei ole kuitenkaan rajoittaa kansalaisen mahdollisuuksia tuoda esille näkemystään tai luovaa ajatteluaan, "hetken välähdystä" sen enempää pienissä kuin suurissakaan yhteyksissä. Osallistava demokratia tarkoittaa oikeutta ja mahdollisuutta katsella paikallisten asioiden ohella myös laajempia ympyröitä, jopa Euroopan Unionin toimintaperiaatteita. Mitä siis "oleminen Euroopan Unionin ytimessä" tarkoittaa minun, meidän tavallisten kansalaisten asemasta asioita katsellessa?

Euroopan Unionin ydintä edustavat yhteisön keskeiset periaatteet, kuten Rooman sopimus, Maastrichtin kokouksen päätökset lisäpöytäkirjoineen, Lissabonin sopimus ja Euroopan Keskuspankin perussäännöt, vain muutamia mainitakseni. Näiden varaan rakentuu hallinnollisessa vastuussa olevien käytännön toiminta. Se ei saa olla ristiriidassa asetettujen periaatteellisten tavoitteiden kanssa. Kun tästä puhutaan ja sitä analysoidaan, silloin ollaan myös tavallisen kansalaisen kannalta eurooppalaisen yhteistyön ytimessä.

Edellä mainituille sopimuksille on yhteistä - yhteisten sisämarkkinoiden periaatetta tulkiten - markkinoiden toimintamahdollisuuksien ja resurssien varmistaminen ja mahdollistaminen. Tämän lähestymistavan vastapooliksi on noussut ilmeisen ideologinen rajoitusten asettaminen yhteiselle sektorille, valtiolle ja verotusoikeuden varassa toimiville julkisille rakenteille. Syynä tähän sanotaan olevan mm. inflaation pelko ja euron arvon heikkeneminen. Poliittisena arvokysymyksenä taustalla on myös irtiotto ns. reaalisosialismista ja reaktionäärisestä, autoritaarisesta hyvinvointivaltiosta ylipäätään.   Budjetin kasvua ja velkaantumista rajoitetaan ja tämän valtioille niin tyypillisen resurssointikanavan käyttöä rajoitetaan. Yhteinen sektori, demokratian, yhdenvertaisuuden, sosiaalisen turvallisuuden ja kaikista kansalaisistaan vastuuta ottavan 'pakkoyhteisön' toiminnalle on annettu tiukasti rajattu ellei peräti kielteinen arvovaraus.

Euroopan Keskuspankki saa tukea pankkeja ja yrityksiä, ja sitä se myös voimaperäisesti tekee. Vuoden 2018 loppuun mennessä syyskaudella 2015 alkanyt määrällinen elvyttäminen on suuntautunut juuri pankeille ja yrityksille. Rahasumma, jonka Euroopan Keskuspankki on sille kuuluvilla ja sille rajatuilla alkemistisilla oikeuksilla  markkinoille osoittanut, tulee olemaan lähellä 3000 mrd euroa. Parin miljoonan lottopotti vaikuttaa tuon jättiläismäisen summan rinnalla mitättömältä. Jos tuo rahamäärä laitettaisiin tienvarteen miljoonan euron paketteina, niin 1500 km:n matkalle - käytännössä Suomen päästä päähän - riittäisi kaksi miljoonan euron pakettia joka metrille. Se tarkoittaa sadan tuhannen euron setelipinoa vieri viereen koko matkalle...

Komission puheenjohtajan oikeana kätenä toimii Jyrki Katainen, jonka vastuualueena on löytää yrityksiä jotka esittäisivät investointikohteita ja ottaisivat tukirahaa vastaan. Jossakin määrin - mielestäni aika hitaasti ja innottomasti - yritykset ovat tähän touhuun lähteneet. Voidakseen investoida yritys tarvitsee kulutuskykyisiä asiakkaita ja näiden ostovoimaa. Sitä yritykset eivät voi luoda - ostovoiman luominen on yritysvastuun ulkopuolella olevaa arvomaailmaa, vaikka se yhteiskuntavastuuseen kuuluukin.

Valtioiden ja julkiseen rahoituksen perustuvien rakenteiden tilanne on toinen. Juuri ne voivat luoda demokraattisen keinoin yhteisiin tarpeisiin investointeja, visioida ja rakentaaa uusia palveluja ja jatkaa edellisten sukupolvien luomalle perustalle. Juuri tätä puolta Euroopan Unioni ei halua rahoittaa, vaikka jossakin määrin resursseja on  annettukin tarkasti suunnattuihin toiminta-alueisiin mm. kulttuurivaihtoon, koulutukseen ja alikehittyneiden alueiden erityistukiin. Niilläkin on saatu näkyviä tuloksia tieverkostoihin, infrastruktuuriin ja kulttuurinkin alueelle.

Todellisuudessa Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja kieltää jyrkästi valtioiden ja sen alaisten yhteisöjen tukemisen. Alkuperäinen kiellon suoraan sanelema sanonta on perussäännön uudessa versiossa korvattu muotoilulla, joka ilmoittaa, että EKP ei ota mitään vastuuta jäsenvaltioiden  veloista eikä myöskään takaa niitä. Tämä tarkoittaa että keskuspankin oikeutta luoda pääomia ja resurssoida julkisia, yhteisiä, parlamentaarisen demokratiaan ja oman toimintaan perustuvia hankkeita ei tueta. Rahapoliittista mekanismia ei käyteä julkisen yhteisön resurssointiin. Piste.

Tämä on se Euroopan Unionin  politiikan sisällöllinen ydin, josta kansalaisen on oltava tietoinen ja myös otettava siihen kantaa. Erityisesti sosialidemokratian on otettava siihen kantaa, koska julkinen ja yhteinen, veronkanto-oikeudella varustettu  valtio rakenteineen on se keskeinen väline, jolla hyvinvontia, turvallisuutta ja rauhaa rakennetaan. Euroopan ja sen kansalaisten ei tarvitse köyhtyä ja kurjistua. Vaurastuminen on yhteisen tietoisuuden ja määrätietoisen politiikan varassa. Tämän Euroopan Unionin ydintä koskevan tietoisuuden tulee sosialidemokraateilla lähteä toisesta ytimestä: selkäytimestä.

Alkemistinen kulta lähellä onnistumista?

Kulta, tuo pehmeä jalometalli oli vuoteen 1971 saakka tärkeä rahan arvon ja pysyvyyden mitta. Silloin USA:n presidentti Richard Nixon purki kullan ja dollarin sidonnaisuuden ja dollarista tuli sellaisenaan keskeinen maailmanvaluutta, jonka arvoon muiden maiden valuuttakursseja vertaillaan. Kulta ei siitä huolimatta ole menettänyt hohtoaan; kultaa kerätään, sen varaan rakennetaan jykevää turvaa pahan päivän varalle. Kulta on ollut suhteellisen niukka luonnonvara - mutta onko enää?

Kullan hinta lienee tällä hetkellä n. 40 000 euroa/kilo; kulta painaa 19,32 tonnia kuutiometriä kohden eli litran mitan kokoinen pala (10x10x10 cm) painaa 19, 32 kg; kulta on lyijyäkin painvampaa. Kuutiometrin kokoinen kultajärkäle maksaisi siis  40000 x  19,32 x 1000 = 7,728000 euroa.  Paljonko saisi kultaa vaikkapa 3000 mrd:lla eurolla? Jos kuutiometri kultaa maksaa 7,72 mrd euroa, niin kansakoulun alemmilla luokilla opitun laskuopin mukaan kultaa saisi 3000:7,72 = 388,6 kuutiometriä. Yhtenä kasana se tarkoittaisi sivultaan siinä runsaan seisemän metrin kokoista kultakuutiota.. Maailmassa kultaa löytyy 158 tuhatta tonnia eli nelikymmenkertainen määrä verrattuna  Euroopan Keskuspankin määrälliseen elvyttämiseen tämän vuoden 2017 loppuun mennessä käyttämään pottiin.

Euroopan Keskuspankin ei tarvitse siis omistaa tuollaista kultamäärää, kun vihdoinkin alkemistinen prosessi on keksitty.  Kullan - tai ainakin siihen tarvittavan virtuaalisen rahan - tekeminen on helppoa, se tapahtuu keskuspankin taseissa, pääalkemisti Mario Draghin johdolla ja poliittisesti - ei ehkä demokraattisesti - valitun hallinnon alaisuudessa.

Ainoa mikä tässä alkemismiin verrattavassa prosessissa on ongelmana, on se että tuo virtuaalinen - mutta samalla todellinen - raha syntyy paratiisin portin väärällä puolella, businekselle pyhitetyssä maailmassa. Pari periaatteen kultaisin miekoin varustettua kerubia pitää huolen siitä, että tuosta pääomasta, yhteiseksi hyväksi tarkoitetusta rahasta ei pääse välittymään resursseja Eevan ja Aatamin perillisille. Toinen niistä on ostovoima, jonka vähäisyys ei mahdollista sen enempää kaupankäyntiä kuin yhteiseksi hyväksi tarkoitettujen rakenteiden tai palvelujenkaan tuottamista. Ei voi investoida kun ei ole kysyntää.

Tästä seuraa että raha hakeutuu mitä mielikuvituksellisimpiin tuotteisiin. Finanssikriisi on jatkuvasti vaanimassa pankkimaailmaa. Tätä riskiä vielä lisää se, että pankit ovat ryhtyneet itse pelaajiksi rahamarkkinoilla ja asiakkaista on tullut potentiaalsia busineksen kohteita. Pankin tarjoama kahvikuppi saattaa todellakin tulla hintoihinsa.

Toisen kerubin, joka tavoittelee harmoninaa, yhteisöllisyyttä ja tasapainoa luonnon kanssa, silmissä kangastelee kauhistutttava, tuhoisan megakoneen murskaava voima, joka vaatii pyhäpäivän kaltaisen harmonian, tulevaisuuden tasapainon tavoittelua henkilökohtaisena elämäntapana. Kristinuskomme - ja maailman suuret uskonnot ylipäätään - ovat elämäntapoineen ja sapattiperiaatteineen yrittäneet istuttaa meihin tuota levollisen tietoisuuden henkeä. Tuo kerubi väittää, että ihmisen ei pidä ahnehtia, elää ikuisena imeväisenä, jonka mielikuvituksella omistamisen ja ahnehtimisen suhteen ei ole mitään rajaa.

Tuolla alkemiaan verrattavalla prosessilla olisi mahdollisuus toimia myös yhteisen hyvän sektorilla, vastata tarpeisiin ja odotuksiin. Tuohon huutoon, jonka mukaan olosuhteet eivät ole sitä mitä ne voisivat olla, eivät nämä nykyajan alkemistit ole keksineet vielä keinoa. Kyllä sellaisia toki on olemassa, mutta menneisyyden haamut pelottavat. Paluu paratiisiin, yhteiseen hyvinvointiin on uhkakuvilla ja ankarilla säädöksillä ja konsensukseen perustuvilla sopimuksilla estetty. On estetty tiukasti, yhteisen eurooppalaisen kodin hajoamista uhallakin.

 Digitaalinen aika on vapauttanut meidät seteleistä ja kohta ilmeisesti kolikoistakin. Rahaa - kultaan verrattavaa - tehdään päätöksillä ja senää vain abstrakteina numerosarjoina tietokonepäätteellä. Alkemistinen prosesi on teknisesti juuri nyt onnistumassa. Sosiaalisesti eletään kuitenkin edelleen kivikautta.

Digitalisaation vallankumous

Digitalisaation vallankumous
Wienin soveltavan taiteen yliopiston  Prof. Dr. Peter Weibel luennoi 3Sat-kanavalla aiheesta "Digitalisaatiom vallankumous?" Onko digitalisaatio suurempi keksintö kuin kirjapainotekniikka yli 500 vuotta sitten? Hänen mielestään on kysymys huimasti suuremmasta askeleesta ihmiskunnan kehitystiellä.

Digitalisaatio eroaa täysin analogisesta puheesta, musiikista ja kirjallisesta ilmaisusta. Kysymys on fysiikan, matematiikan ja näille perustuvan tekniikan tuomasta uudesta ulottuvuudesta.

Ihmiskunnan esihistoriassa, kun ei ollut vielä kieltä, ei ollut esineitäkään. Sitten tuli puhe, kirjoittaminen ja asioiden ymmärtäminen niiden kautta. Filosofia ja kirjallisuus elää vielä sanojen esineille antamien nimien kulttuurissa (vrt. "Ruusun nimi"). Nyt on tapahtumassa jotain aivan toisenlaista, analoginen kulttuuri on muuttumassa dataksi, nolliksi ja ykkösiksi. Nolla=ei virtaa, Yksi=virtaa - kaikki digitaalinen tekniikka perustuu tähän äärimmäiseen pelkistykseen.
Nämä jo 1700-luvulla tehdyt keksinnöt kuvata esineitä ja asioita luvuilla ovat koko digitaalitekniikan perustana. Tältä pohjalta on kasvanut ajatusten ja symbolien digitaalinen esittäminen. Kytkentä nollan ja ykkösen välillä sisältää mullistavan avaimen digitaaliseen maailmaan.

Jos olisin osannut perustaa Microsoftin, olisi minulla ollut jo tieto valmiina, mutta minä perustin laitoksen nimeltä "Institut für epistemologische physiologi" (tietopohjaisen fysiologian laitos) toteaa Professori Weibel.

Sitten kuvaan ovat tulleet mukaan sähkömagneettiset aallot, joiden tavanomaista käyttöä mm.kompassi edustaa. Sähkömagnetismi on kuitenkin ollut olemassa jo aikojen alusta saakka, suuresta "big bang" pamauksesta  lähtien. Myöskin valo ja radiosignaali perustuvat sähkömagneettisiin aaltoihin. Sanomaa ei tarvitse lähteä viemään laivalla toiselle mantereelle, se kulkee sinne yksikseen sähkömagnetismin avulla ja suurella nopeudella. Tätä on vaikea ymmärtää, mutta se vain osoittaa matematiikan suuren voiman ja merkityksen sen yhdistyessä suuriin keksintöihin.

Tärkeän lisän digitalisaation mahdollistamaan keksintöjen ryppääseen tuo raudan sulatustekniikan keksiminen ja tuon juoksevan metallin jalostaminen teräkseksi. Sula rauta noudattaa tahtoamme ja muovautuu osaamisemme avulla haluamiksemme tuotteiksi. Nykypuhelin muodostuu teräksestä, alumiinista ja joukosta jalometalleja. Radiossa oli viisi transistoria, nykypuhelimessa niitä on miljoona transistoria. Puhelin - tietokone - puhuu, kirjoittaa, ottaa valokuvia, tekee ehdotuksia. Kysymys on kuitenkin pelkästä materiasta, ihmisen käyttöön pakotetusta aineesta. Laskukone on 150 vuotta vanha, se tekee meidän puolestamme henkistä työtä, laskutoimituksia ja kaiken lisäksi virheettömästi... Mitä seuraavien sadan vuoden aikana tuleekaan tapahtumaan?
Voimme siis muuttaa esineitä dataksi -  tämä on analogista maailmaa. Mutta että voimme muuttaa digitaalista maailmaa uudelleen ääneksi ja kuvaksi, se on digiaikaa. Esimerkiksi 3D -tulostus tekee datasta tavaraa.

Nyt on tullut kuitenkin uusia yrityksiä - suuria kansainvälisiä firmoja - kuten Google, Facebook, Twitter jne. jotka eivät tuota datasta mitään tavaraa, vaan ovat ikäänkuin tavaratuotannon yläpuolella. Nyt ne tuottavat dataa myös autoihin eivätkä autot ilman tietodataa ole mitään. Tietovarastot ovat Amerikassa ja me eurooppalaiset olemme vain loppukäyttäjiä. Sama kehitys on alkanut myös kaukoidässä, siellä tuotetaan myös dataa digitaalisiin laitteisiin. Nousu digitalisaation aallonharjalle on valtavan suuri haaste koko mantereelle, nyt me olemme jäämässä digitalisaatiossa raaka-aineen tuottajiksi.

Digitaalinen tekniikka pystyy ylittämään sen mihin ihminen kykenee. Ihminen ei ehdi eikä jaksa kirjoittaa kaikkea sitä mitä hän ajattelee tai puhuu. Hän ei kykene puhumalla ilmaisemaan edes kaikkea sitä mitä hän ajattelee. Ihmisen henkiset ja fyysiset rajat tulevat vastaan. Mutta, yhdistämällä matematiikkaa, fysiikkaa ja tekniikkaa ihminen voi yltää kaikilla ajateltavissa olevilla ilmaisun alueilla paljon yli omien, tavanomaisten mahdollisuuksiensa.

Symbolisesti: kun yhdistät näkymätöntä happea ja näkymätöntä vetyä, saat aikaiseksi 70 % maapallon pinnasta peittävää aineellista, näkyvää vettä.