Kulta, tuo pehmeä jalometalli oli vuoteen 1971 saakka tärkeä rahan arvon ja pysyvyyden mitta. Silloin USA:n presidentti Richard Nixon purki kullan ja dollarin sidonnaisuuden ja dollarista tuli sellaisenaan keskeinen maailmanvaluutta, jonka arvoon muiden maiden valuuttakursseja vertaillaan. Kulta ei siitä huolimatta ole menettänyt hohtoaan; kultaa kerätään, sen varaan rakennetaan jykevää turvaa pahan päivän varalle. Kulta on ollut suhteellisen niukka luonnonvara - mutta onko enää?
Kullan hinta lienee tällä hetkellä n. 40 000 euroa/kilo; kulta painaa 19,32 tonnia kuutiometriä kohden eli litran mitan kokoinen pala (10x10x10 cm) painaa 19, 32 kg; kulta on lyijyäkin painvampaa. Kuutiometrin kokoinen kultajärkäle maksaisi siis 40000 x 19,32 x 1000 = 7,728000 euroa. Paljonko saisi kultaa vaikkapa 3000 mrd:lla eurolla? Jos kuutiometri kultaa maksaa 7,72 mrd euroa, niin kansakoulun alemmilla luokilla opitun laskuopin mukaan kultaa saisi 3000:7,72 = 388,6 kuutiometriä. Yhtenä kasana se tarkoittaisi sivultaan siinä runsaan seisemän metrin kokoista kultakuutiota.. Maailmassa kultaa löytyy 158 tuhatta tonnia eli nelikymmenkertainen määrä verrattuna Euroopan Keskuspankin määrälliseen elvyttämiseen tämän vuoden 2017 loppuun mennessä käyttämään pottiin.
Euroopan Keskuspankin ei tarvitse siis omistaa tuollaista kultamäärää, kun vihdoinkin alkemistinen prosessi on keksitty. Kullan - tai ainakin siihen tarvittavan virtuaalisen rahan - tekeminen on helppoa, se tapahtuu keskuspankin taseissa, pääalkemisti Mario Draghin johdolla ja poliittisesti - ei ehkä demokraattisesti - valitun hallinnon alaisuudessa.
Ainoa mikä tässä alkemismiin verrattavassa prosessissa on ongelmana, on se että tuo virtuaalinen - mutta samalla todellinen - raha syntyy paratiisin portin väärällä puolella, businekselle pyhitetyssä maailmassa. Pari periaatteen kultaisin miekoin varustettua kerubia pitää huolen siitä, että tuosta pääomasta, yhteiseksi hyväksi tarkoitetusta rahasta ei pääse välittymään resursseja Eevan ja Aatamin perillisille. Toinen niistä on ostovoima, jonka vähäisyys ei mahdollista sen enempää kaupankäyntiä kuin yhteiseksi hyväksi tarkoitettujen rakenteiden tai palvelujenkaan tuottamista. Ei voi investoida kun ei ole kysyntää.
Tästä seuraa että raha hakeutuu mitä mielikuvituksellisimpiin tuotteisiin. Finanssikriisi on jatkuvasti vaanimassa pankkimaailmaa. Tätä riskiä vielä lisää se, että pankit ovat ryhtyneet itse pelaajiksi rahamarkkinoilla ja asiakkaista on tullut potentiaalsia busineksen kohteita. Pankin tarjoama kahvikuppi saattaa todellakin tulla hintoihinsa.
Toisen kerubin, joka tavoittelee harmoninaa, yhteisöllisyyttä ja tasapainoa luonnon kanssa, silmissä kangastelee kauhistutttava, tuhoisan megakoneen murskaava voima, joka vaatii pyhäpäivän kaltaisen harmonian, tulevaisuuden tasapainon tavoittelua henkilökohtaisena elämäntapana. Kristinuskomme - ja maailman suuret uskonnot ylipäätään - ovat elämäntapoineen ja sapattiperiaatteineen yrittäneet istuttaa meihin tuota levollisen tietoisuuden henkeä. Tuo kerubi väittää, että ihmisen ei pidä ahnehtia, elää ikuisena imeväisenä, jonka mielikuvituksella omistamisen ja ahnehtimisen suhteen ei ole mitään rajaa.
Tuolla alkemiaan verrattavalla prosessilla olisi mahdollisuus toimia myös yhteisen hyvän sektorilla, vastata tarpeisiin ja odotuksiin. Tuohon huutoon, jonka mukaan olosuhteet eivät ole sitä mitä ne voisivat olla, eivät nämä nykyajan alkemistit ole keksineet vielä keinoa. Kyllä sellaisia toki on olemassa, mutta menneisyyden haamut pelottavat. Paluu paratiisiin, yhteiseen hyvinvointiin on uhkakuvilla ja ankarilla säädöksillä ja konsensukseen perustuvilla sopimuksilla estetty. On estetty tiukasti, yhteisen eurooppalaisen kodin hajoamista uhallakin.
Digitaalinen aika on vapauttanut meidät seteleistä ja kohta ilmeisesti kolikoistakin. Rahaa - kultaan verrattavaa - tehdään päätöksillä ja senää vain abstrakteina numerosarjoina tietokonepäätteellä. Alkemistinen prosesi on teknisesti juuri nyt onnistumassa. Sosiaalisesti eletään kuitenkin edelleen kivikautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti