Ydinsanomaa

Paavo Lipponen, aktiivinen sosialidemokraatti jo 1960-luvulta lähtien, vuosituhannen vaihteen pääministeri, SDP:n takavuosien puheenjohtaja ja karismaattinen poliitikko manifestoi 1990-luvulla oman eurooppapolitiikkansa pyrkimyksenä Euroopan Unionin ytimeen. Ei liene liioiteltua todeta, että tässä lähestymistavassaan myös hän monessa suhteessa onnistui. Juuri valovoimansa ansiosta Paavo saattoi katsekorkeudella kommunikoida kenen tahansa vaikutusvaltaisen  eurooppalaisen poliitikon kanssa yli ideologisten rajojen, tarvittaessa vaikka Kiinan keisarin kanssa. Pohjoisen ulottuvuuden avartaminen oli paljolti Paavo Lipposen mielikuvitusta ja käsialaa. Taloudellisten suhteiden rakentaminen Venäjän ja Euroopan Unionin välille mm. öljy- ja kaasuputkien muodossa on jo pitkäään ollut Paavo Lipposen työlistalla. Hänen pääministerikautenaan ja Suomen toimiessa vuorollaan ministerineuvoston puheenjohtajana alettiin rakentaa myös Turkin ja Euroopan Unionin välille rakentavaa taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä. Näen edelleen nämä toimet rauhaa ja demokratiaa vahvistavina suurisuuntaisina hankkeina - ja aloitteellisuudesta nostan edelleen lakkia Paavo Lipposen saavutuksille ja avaralle, rohkealle ja kaukonäköiselle perusasenteelle. Joskus ja jonkun tämäkin asia on sanottava ja minä dokumentoin sen omalta osaltani tässä ja nyt.

Euroopan Unionin ydin ei kuitenkaan avaudu tavalliselle kansalaiselle poliittisesta asemasta ja henkilökohtaiseen valovoiman perustuvasta kanssakäymisestä lähtien. Sitä rajoittaa luonnollisella tavalla edustuksellinen, parlamentaarinen demokratia ja poliittisen kansanvallan edustuksellinen luonne. Näiden kummankaan tehtävänä ei ole kuitenkaan rajoittaa kansalaisen mahdollisuuksia tuoda esille näkemystään tai luovaa ajatteluaan, "hetken välähdystä" sen enempää pienissä kuin suurissakaan yhteyksissä. Osallistava demokratia tarkoittaa oikeutta ja mahdollisuutta katsella paikallisten asioiden ohella myös laajempia ympyröitä, jopa Euroopan Unionin toimintaperiaatteita. Mitä siis "oleminen Euroopan Unionin ytimessä" tarkoittaa minun, meidän tavallisten kansalaisten asemasta asioita katsellessa?

Euroopan Unionin ydintä edustavat yhteisön keskeiset periaatteet, kuten Rooman sopimus, Maastrichtin kokouksen päätökset lisäpöytäkirjoineen, Lissabonin sopimus ja Euroopan Keskuspankin perussäännöt, vain muutamia mainitakseni. Näiden varaan rakentuu hallinnollisessa vastuussa olevien käytännön toiminta. Se ei saa olla ristiriidassa asetettujen periaatteellisten tavoitteiden kanssa. Kun tästä puhutaan ja sitä analysoidaan, silloin ollaan myös tavallisen kansalaisen kannalta eurooppalaisen yhteistyön ytimessä.

Edellä mainituille sopimuksille on yhteistä - yhteisten sisämarkkinoiden periaatetta tulkiten - markkinoiden toimintamahdollisuuksien ja resurssien varmistaminen ja mahdollistaminen. Tämän lähestymistavan vastapooliksi on noussut ilmeisen ideologinen rajoitusten asettaminen yhteiselle sektorille, valtiolle ja verotusoikeuden varassa toimiville julkisille rakenteille. Syynä tähän sanotaan olevan mm. inflaation pelko ja euron arvon heikkeneminen. Poliittisena arvokysymyksenä taustalla on myös irtiotto ns. reaalisosialismista ja reaktionäärisestä, autoritaarisesta hyvinvointivaltiosta ylipäätään.   Budjetin kasvua ja velkaantumista rajoitetaan ja tämän valtioille niin tyypillisen resurssointikanavan käyttöä rajoitetaan. Yhteinen sektori, demokratian, yhdenvertaisuuden, sosiaalisen turvallisuuden ja kaikista kansalaisistaan vastuuta ottavan 'pakkoyhteisön' toiminnalle on annettu tiukasti rajattu ellei peräti kielteinen arvovaraus.

Euroopan Keskuspankki saa tukea pankkeja ja yrityksiä, ja sitä se myös voimaperäisesti tekee. Vuoden 2018 loppuun mennessä syyskaudella 2015 alkanyt määrällinen elvyttäminen on suuntautunut juuri pankeille ja yrityksille. Rahasumma, jonka Euroopan Keskuspankki on sille kuuluvilla ja sille rajatuilla alkemistisilla oikeuksilla  markkinoille osoittanut, tulee olemaan lähellä 3000 mrd euroa. Parin miljoonan lottopotti vaikuttaa tuon jättiläismäisen summan rinnalla mitättömältä. Jos tuo rahamäärä laitettaisiin tienvarteen miljoonan euron paketteina, niin 1500 km:n matkalle - käytännössä Suomen päästä päähän - riittäisi kaksi miljoonan euron pakettia joka metrille. Se tarkoittaa sadan tuhannen euron setelipinoa vieri viereen koko matkalle...

Komission puheenjohtajan oikeana kätenä toimii Jyrki Katainen, jonka vastuualueena on löytää yrityksiä jotka esittäisivät investointikohteita ja ottaisivat tukirahaa vastaan. Jossakin määrin - mielestäni aika hitaasti ja innottomasti - yritykset ovat tähän touhuun lähteneet. Voidakseen investoida yritys tarvitsee kulutuskykyisiä asiakkaita ja näiden ostovoimaa. Sitä yritykset eivät voi luoda - ostovoiman luominen on yritysvastuun ulkopuolella olevaa arvomaailmaa, vaikka se yhteiskuntavastuuseen kuuluukin.

Valtioiden ja julkiseen rahoituksen perustuvien rakenteiden tilanne on toinen. Juuri ne voivat luoda demokraattisen keinoin yhteisiin tarpeisiin investointeja, visioida ja rakentaaa uusia palveluja ja jatkaa edellisten sukupolvien luomalle perustalle. Juuri tätä puolta Euroopan Unioni ei halua rahoittaa, vaikka jossakin määrin resursseja on  annettukin tarkasti suunnattuihin toiminta-alueisiin mm. kulttuurivaihtoon, koulutukseen ja alikehittyneiden alueiden erityistukiin. Niilläkin on saatu näkyviä tuloksia tieverkostoihin, infrastruktuuriin ja kulttuurinkin alueelle.

Todellisuudessa Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja kieltää jyrkästi valtioiden ja sen alaisten yhteisöjen tukemisen. Alkuperäinen kiellon suoraan sanelema sanonta on perussäännön uudessa versiossa korvattu muotoilulla, joka ilmoittaa, että EKP ei ota mitään vastuuta jäsenvaltioiden  veloista eikä myöskään takaa niitä. Tämä tarkoittaa että keskuspankin oikeutta luoda pääomia ja resurssoida julkisia, yhteisiä, parlamentaarisen demokratiaan ja oman toimintaan perustuvia hankkeita ei tueta. Rahapoliittista mekanismia ei käyteä julkisen yhteisön resurssointiin. Piste.

Tämä on se Euroopan Unionin  politiikan sisällöllinen ydin, josta kansalaisen on oltava tietoinen ja myös otettava siihen kantaa. Erityisesti sosialidemokratian on otettava siihen kantaa, koska julkinen ja yhteinen, veronkanto-oikeudella varustettu  valtio rakenteineen on se keskeinen väline, jolla hyvinvontia, turvallisuutta ja rauhaa rakennetaan. Euroopan ja sen kansalaisten ei tarvitse köyhtyä ja kurjistua. Vaurastuminen on yhteisen tietoisuuden ja määrätietoisen politiikan varassa. Tämän Euroopan Unionin ydintä koskevan tietoisuuden tulee sosialidemokraateilla lähteä toisesta ytimestä: selkäytimestä.