Toistuuko Kullervon kirous?

”Toreilivat, tappelivat,
Eikä voita toinen toista:
Minkä toistansa tokaisi,
Sen sai itse vastahansa.”

Tämä lainaus Kalevalan yhdesneljättä runosta kertoo riidan alusta Kalevalan kotimaisemissa. Se mitä me tämän vaalikauden lopussa näemme eduskunnassa ja koemme hallitusyhteistyön loppuvaiheista, palauttaa taas mieleen kalevalaiset kertomukset ja niihin mahdollisesti liittyvät sosiaalipsykologiset opetukset. Kysyn: mitä pienet edellä, sitäkö isot perässä? Kuten tuon runon alkukin antaa ymmärtää, riitelyn juuret ovat syvemmällä, kasvatuksessa, luonteenlaadussa ja viime kädessä yhteiskuntaluonteessa:

”Kasvatti emo kanoja,
Suuren joukon joutsenia,
Kanat aialle asetti,
Joutsenet joelle saattoi;
Tuli Kokko, niin kohotti,
Tuli Haukka, Niin hajotti,
Siipilintu, niin sirotti:
Yhen kantoi Karjalahan,
Toisen vei Venäjän maille,
Kolmannen kotihin heitti.
Minkä vei Venäehelle,
Siitä kasvoi kauppamiesi;
Minkä kantoi Karjalahan,
Siitä se Kalervo kasvoi,
Kunkapa kotihin heitti,
Se sikesi Untamoinen,
Ison päiviksi pahoikisi,
Emon mielimurteheksi.”

Hallituksen eripura ja riitaisat näytelmän eduskunnassa kertovat suurista arvoeroista, erilaisista visiosta ja vähitellen kasvaneesta luottamuspulasta, kun suurin toivein tehty hallitusohjelma ja ratkaisut eivät ole tuoneetkaan tasapainoa ja selkeytymistä, vaan näyttävät johtavan Suomen yhä syvemmälle taloudelliseen suohon.

Kuka meidät on tällä kertaa suohon laulanut? Ilmeisesti oma ylpeytemme ja uskomme noudattamiemme talousoppien oikeutukseen ja niiden mukana yhteen ainoaan, totuuteen. Se on ollut kasvun hakeminen yritysmaailman ehtojen parantamisen kautta, suuremman kakun leikkaaminen itselle viennin avulla. Ja sitten kun lääkkeet eivät ole tehonneet vaan pahentaneet tautia, ovat seuranneet vaatimukset säästöistä ja tasapainon hakemista purkamalla hyvinvointivaltiota, meitä edeltäneen sukupolven suurta visiota ja meille rakentamaa saavutusta.

Yritysehtoinen kasvu, kaupan esteiden purkaminen, sääntelyn vähentäminen, markkinaehtoisuus – se on myös koko Euroopan Unionin meille tarjoama rakenne. Hallituksen valtapuolueet, Kokoomus ja sosialidemokraatit, vasemistoliitto, vihreät, ruotsalaiset ja kristilliset olivat sitoutuneet jo hallitusohjelmassa tähän linjaan, kuka vahvoin ideologisin perustein, kuka enemmän pragmaattisista lähtökohdista. Sosialidemokraattien – samoin Vasemmistoliiton - keskeisenä motiivina on ymmärtääkseni ollut hyvinvointivaltion säilyttäminen ja erityisesti työmahdollisuuksien takaaminen nuorelle, juuri työelämään tulevalle sukupolvelle. Tämä olisi ollut äärimmäisen tärkeää, koska tulevat eläkkeet lasketaan koko työuran ajalta. Niiden varassa tämän päivän nuoret viettävät tulevaisuuden eläkepäiviään – toivottavasti ilman köyhyyden uhkaa. Paljon on tehty, mutta tämä takuu ei ole toteutunut.

En aio käydä läpi kaikkia niitä toraisia yhteenottoja, joita viime päivinä on nähty. Yhdet ovat vaatineet enemmistövoimallaan päätöksiä estääkseen tuhlausta ja yhteisen sektorin paisuttamista, toiset ovat kaataneet lakiluonnoksia siksi että ne vaarantavat hyvinvointirakenteiden edellyttämät rahoitustarpeet. On noussut myös reaktionäärisiä voimia jotka ovat yksilöllisiin tai taktisiin motiiveihinsa perustuen käyttäneet teknisiä keinoja estääkseen eduskunnalle tarjottujen lakien käsittelyn.

Mitä pienet edellä, sitä isot perässä? Minusta näyttää siltä että Suomen eduskunnassa nähty näytelmä symbolisoi sitä, mitä Euroopassa tulee lähiaikoina ja lähivuosina tämän saman asetelman puitteissa tapahtumaan. Toistuuko kalevalainen Kullervon kirous? Ongelmat kasvavat tarjontapohjaisen talouden ja sen ideologiseen sementointiin tehtyjen ratkaisujen (mm. Maastricht) johdosta niin mittavaksi että ne vastavoimat, joiden leipään tämä ideologinen kivi on leivottu, ajavat kohta karjan kartanolle pedoiksi noiduttuina:

”Varis vaakkui, korppi koikkui:
”Oi on kurja kullansolki,
Ainoa Kalervon poika!
Mit' on mielellä pahalla,
Syämellä synkeällä?
Ota vitsa viiakosta,
Koivu korven notkelmosta,
Aja suolle sontareiet,
Lehmät liejuhun levitä,
Puolen suurille susille,
Toiset korven kontioille.
Kaikoa suet kokohon,
Karhut kaikki katrahasen;
Suet pistä Pienikiksi,
Karhut Kyytäksi kyhäise,
Aja karjana kotihin,
Kirjavana kartanolle.”!

Sillä maksoi Kullervo Ilmarisen vaimon kurjan, tuhosuuntaisen valinnan. Aavistelen ja pelkään, että Kullervo herää infoghetossa elävien kansojen mielissä ja pedot ajetaan kostoksi kartanolle, koska sementoituja ratkaisuja ei vaaleilla eikä omilla valinnoilla kyetä enää kansanvaltaisesti muuttamaan.

Aattehemme yhteinen, se vaativasti velvoittaa...

Euroopan Unionin ja USA:n vapaakauppasopimuksessa on kysymys tänä keväänä seuraavasta: "

3.3. 2015 jätti 375 organisaatiota yli 20 EU-maasta avoimen kirjeen europarlamentaarikoille, sen ovat myös suomalaiset parlamentaarikot saaneet. Ammattiliitot, kuluttajansuojajärjestöt, ympäristö- ja ihmisoikeusjärjetöt vaativat siinä torjumaan "TTIP:n ja samansuuntaisen kauppa- ja investointisopimuksen, jotka yhdessä muodostavat uhkan pitkän taistelun myötä saavutetuille perusoikeuksille ja vapauksille."

"Tähän mennessä tihkuneet tiedot neuvotteluasiakirjoista osoittavat, että TTIP:n muodossa on kaikki se uhattuna mitä vuosikymmeniä on rakennettu. Sosiaalinen turvallisuus, työoikeudet, ympäristönsuojelu, maltillinen maatalous ja demokratia ovat konserneille ja vapaakauppalobbareille "kaupan esteitä", jotka kaventavat heidän voitonsaantimahdollisuuksiaan. Sellaisilla ehdotuksilla kuin valitusoikeuksien anto konserneille tai supersääntelyviranomaisille konsernit voisivat askel askeleelta sivuuttaa nämä saavutukset - ja jopa ilman "raskassoutuista demokraattista käsittelytapaa", varoittaa Alexandra Strickner Itävallan Attackista. Europarlamentaarikot tulevat kannanotollaan osoittamaan, ovatko he konsernien vaiko demokratiaa ja ympäristöä puolustavien kansalaisten puolella. Konkreettisesti vaativat kyseiset 375 järjestöä seuraavaa:"

- Kaikkien Euroopan Komission neuvottelutekstien samoin kuin kaikkien käsittelydokumenttien on oltava julkisia, mukaanluettuna EU:n ja USA:n yhteiset ehdotukset,"

- Selvä irtisanoutuminen ISDS investointisuojaa koskevista välimiestuomioistuimista. Kaikki tätä koskevat päätökset tulee pysyvästi poistaa käsiteltävistä dokumenteista,"

- Ei mitään "Yhteistyötä säätelevää neuvostoa"; jokainen laki ja jokainen sääntelyä tarkoittava päätös tulee kuljettaa läpi demokraattisesti kontrolloitujen elinten ja niiden käsittelyjärjestyksen, eikä jättää valintojen ulkopuolelta tulevien byrokraattien ja konserniedustajien varaan,"

- Ei julkista etua valvovien standardien purkamista, standardien jotka suojaavat työ- ja sosiaalioikeuksia, kuluttajansuojaa, datatietoja, terveyttä, eläimiä ja ympäristöä, elintarviketurvallisuutta, kulttuuria ja lääkkeitä, valvovat finassimarkkinoita, verkon neutraaliutta ja digitaalisia oikeuksia ylipäätään. Myös näiden standardien molemminpuolinen tunnustaminen asettaa ne keskenään kilpailuun ja tulee johtamaan tason laskuun. Etukäteen tapahtuva suojelu tulee asettaa kattavaksi lähestymistavaksi,"

- Ei enää julkisten palvelujen sääntelyn purkamista ja yksityistämistä. Pääsy hyvälaatuisiin julkisiin palveluihin tulee taata. Julkisten hankintojen tulee edistää paikallista, maltillista ja sosiaalisesti rakennettua taloutta ja palvella yhteistä julkista intressiä,"

- On edellytettävä ihmisarvoisen ja ympäristöystävällisen maatalouden kehittämistä ja pienimuotoisen yrittäjyyden suojelua,"

- Kansainvälisiä ja eurooppalaisia ihmisoikeuksia ei saa rajoittaa vapaakauppasopimuksella."

Lausuma tulee olemaan Euroopan Parlamentin kannanotto, joka ei sido EU:n Komission neuvottelijoita. Se on kuitenkin merkittävä poliittinen signaali Euroopan Parlamentin tulevasta suhtautumisesta TTIP vapaakauppasopimukseen. http://www.attac.at/.../user.../Brief_Resolution_TTIP.pdf"

Selkä seinää vasten?

Sosialidemokratialle yhteisen sektorin merkitys kansanvaltaisten rakenteiden ja avoimen, transparentin hallinnon toteuttajana on läpi sen historian ollut keskeistä, ydinkysymys. Vaikka demokraattinen sosialismi ymmärtää ja hyväksyy yksityisen aloitteellisuuden ja yrittämisen, pyrkii se näissäkin rakenteissa myötämääräämiseen, tuloksen tasaiseen jakamiseen ja taloudelliseen ja sosiaaliseen yhdenvertaisuuteen. Ammattiyhdistysliike on sosialidemokratian kannalta keskeisin väline yhteisöllisesti vastuullisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen markkinatalouden kehittämiseen. Etusijalla on tällöinkin ihminen keskeisenä toimijana ja vaikuttajana. Perusteena tälle lähtökohdalle on työväenliikkeen arvoperinteestä nouseva ihmisen omaehtoisuuden vaatimus ja se kiistämätön tosiasia että "vain työ luo arvoja". Yrityksen omistajan oikeuksia tulee sosialidemokratiassa katsella aina tästä lähtökohdasta.

Kun Euroopan Unioni asettaa markkinoiden kehittämisen etusijalle ja on vahvistanut sen lainsäädännöllään mm. Maastrichtin sopimuksessa, on sosialidemokraattinen lähestymistapa jäänyt alisteiseksi näille konservatiiviseen, oikeistolaiseen ja uusliberalistiseen lähestymistapaan kuuluville periaatteille.

Euroopan Unionin ja USA:n välinen vapaakauppasopimus on nostamassa markkinat suhteessa yhteisölliseen, julkisen sektorin ja hyvinvointivaltion edustamaan toimintatapaan ei ainoastaan etusijalle, vaan myös tavoittelemassa yrityksille ja kansainvälisille yrittämiskulttuuria edustaville rakenteille erityistä tuomioistuinta, jolla on oikeus nostaa syytteitä sellaisia julkisen sektorin hankkeita vastaan jotka yritys olettaa olevan esteenä toiminnalleen ja kehittymiselleen. Kaukana ei ole ajatus että sosialidemokraattinen hyvinvointistrategia muuttuu uudessa uljaassa Euroopassa rangaistavaksi ja joka tapauksessa kansalaisten kukkarolle kalliksi käyväksi vaihtoehdoksi.

Onko kotimaassa käytävillä vaaleilla mahdollisuus rakentaa vaihtoehtoa tälle nähtävissä olevalle kehitykselle? Euroopan Unioniin valitsemamme - myös sosialidemokraattiset - parlamentinjäsenet ovat olleet hyvin vaitonaisia sen suhteen, mikä on sosialidemokraattisen politiikan strategia ja sisältö uusien valintojen edessä ja tulevaisuudessa tästä eteenpäin. Hiljaisuus jättää yhä enemmän toimintatilaa niille voimille, jotka näkevät Euroopan Unioniin syntyneet ja vahvasti sementoituneet rakenteet uhkana itsenäisyydelle, demokraattiselle kehitykselle ja rauhalle. Näin siitäkin huolimatta, että Euroopan Unioni on saanut Nobelin rauhanpalkinnon ja on ilmeisesti kyennyt jo eräissä tapauksissa laannuttamaan sotia mm. pari vuosikymmentä sitten Balkanilla. Se että ylipäätään on vuoropuhelua olemassa ja että kriiseihin voidaan Euroopan tasolla puuttua ennenkuin ne eskaloituvat yli rajojen ulottuviksi sodanluonteisiksi toimiksi, oikeuttaa eurooppalaisen yhteistyön olemassaolon.

Ovatko eurooppalaiset rakenteet muutettavissa kansanvaltaa, yhteisöllisyyttä ja poliittista moniarvoisuutta ylläpivään ja sitä vahvistavaan suuntaan? Onko oletettavissa että eurooppalainen sosialidemokratia pitää suhteessa Europan Unioniin kiinni arvolähtökohdistaan ja juuristaan? Olemmeko taivutettavissa tukemaan kehitystä joka toimii vastoin liikken alkuperäisiä tavoitteita? Suurta halua näkyy tässä suhteessa olevan. Liikkeen talousasiantuntijat näyttävät hakeutuvan Euroopan Unionin talouspolitiikan valtavirtaan joko henkilökohtaisista uraodotussyistä tai uskoen että kasvua ja uutta jakovaraa saadaan aikaan, polarisaatio saadaan pidettyä jossakin määrin kurissa ja ihmiset aktivoitua milloin porkkanaa, milloin keppiä käyttämällä. Mieleen tulee vuoden 1903 Sosialidemokraattien Forssan puoluekokous, jossa se hylkäsi Kössi Kaatran tämänhenkisen sosiaalipoliittisen ohjelmaluonnoksen.

Mutta jos Euroopan Unioni sulkee pois moninarvoisen poliittisen ja yhteiskunnallisen kulttuurin, on prinsessa Eurooppa taas vastatusten sen kreikkalaisen mytologian autoritaarisen jumalan Zeuksen kanssa, jonka sieppaamaksi Eurooppa uhka joutua ellei vaadittuja uhrauksia tehdä. Zeus oli ottanut härän muodon, jota vastaan oli noustava taistelemaan. Paradoksaalista on että vielä vuosituhanten jälkeen ihminen ei ole voittanut haluaan ahnehtivaan omistamiseen, alistamiseen, ehdottomaan valtaan, kanssaihmisen orjuuttamiseen ja kurjistamisen avulla rankaisemiseen.

Näyttää siltä että sosialidemokratia on taas kerran suurten ja lähes voittamattomilta tuntivien uhkien ja haasteiden edessä. Miten käy sosialidemokratian - tuo arvailu leijuu jatkuvasti ilmassa porvarillisessa mediassa sosialidemokraattisen infogheton yläpuolella.Kannattaa kuitenkin muistaa Hertta Kuusisen analyysi SKP:läisille puoluetovereilleen sodanjälkeisessä sekasortoisessa tilanteessa: "Älkää aliarvioiko sosialidemokraatteja. Ne taistelevat kaikkein kovimmin silloin kun niillä on selkä seinää vasten."

Näön palautumisesta

Neuvostokommunismi otti suhteessa sosialidemokratiaan käyttöön pari haukkumasanaa, jotka täytyy nostaan nyt uudelleen keskusteluun Euroopan Unionin oloissa. Karl Kautsky, Friedrich Engelsin sihteeri joutui revisionistin ja reformistin kirjoihin kritisoituaan autoritaarisia työväenliikkeen arvoperinnön sovellutuksia. Nuo haukkumasanat jäivät elämään ja vanhemman polven sosialidemokraatit saivat kantaa revisionistin ja reformistin viittaa varsinkin kommunistien ja sosialidemokraattien aatteellisessa välienselvittelyssä.

Minulla on sellainen tunne että nämä käsitteet joudutaan ottaamaan uudelleen käyttöön kun puhutaan Euroopan Unionin tulevaisuudesta, sosiaalisesta markkinataloudesta ja Unionin suhteesta demokratiaan, hallinnon kansanvaltaisin rakenteisiin.

Unionin kuuluisien neljän vapauden toteuttaminen johti viimeistään 1990-luvulla markkinoiden ensisijaisuuden korostumiseen taloudellisena toimijana suhteessa valtioon ja julkisen sektoriin ylipäätään. Hyväksyttiin kuuluisa Maastrichtin sopimus, joka kielsi valtioiden suoran taloudellisen tukemisen kokonaan, siitä huolimatta että EKP:llä on yksin oikeus päätöksillään luoda taloudellisia resursseja. Euroopan Keskuspankin massiiviset yritykset talouden vauhdittamiseksi ja investointien lisäämiseksi tapahtuvat aina pankkien ja vakuutuslaitosten kautta, ei koskaan suorana valtioiden hankkeiden rahoittajana. Tällainen oikeus EU-valtioilla oli ennen valuuttaunioniin liittymistä, valtio sai generoida rahaa tyhjästä eli omilla päätöksillään. Sillä ei tässä mielessä ollut koskaan mahdollisutta eikä oikeuttakaan ajautua konkurssiin.

Maastrichtin sopimus kielsi myös valtion budjettien volyymin nopean kasvun. EU-valtio ei saa kasvattaa budjettiaan kolmea prosenttia enempää vuositasolla. Lisäksi on hyvin tunnettu 60% velkaraja suhteessa BKT:een, joka juuri nyt on Suomessa vaarana ylittyä. Saksassa velkaa on jo yli 80% BKT:stä ja esimerkiksi Kreikassa yli 160%. Saksa velkaantuu kansalaista kohden nopeammin kuin Kreikka, mikä kertoo siitä että edes dynaaminen talous kuten Saksa ei näytä pystyvän elämään sen mukaan mitä on kirjoitettu.

Maastrichtin sopimusta on jälkeenpäin terävöitetty sanktioilla – rankaisemisen ja kurittamisen perinne näkyy palautuneen runsaan miespolven jälkeen osaksi eurooppalaista yhteiskunnallista luonteenpiirteistöä.

Vaalien alla ja Suomen tulevaan taloudellisen kehitykseen liittyvä keskustelu pyörii nyt Anders Blomin ja Juhana Vartiaisen raportin ympärillä. Ymmärrän niin, että virkamiestaustaisina henkilöinä he tekevät ehdotuksiaan annetuissa olosuhteissa – politiikan - ei heidän - tehtävänä on muuttaa rakenteita jos aate velvoittaa ja poliittinen voima riittää. Kuuntelen tätä kirjoittaessani radiosta neljän suurimman puolueen vaalinaluskeskustelua ja se näyttää kulkevan samoin ”annetujen raamien” puitteissa.

Palaan nyt revisionismiin ja reformismiin. Poliittinen syyttely marxismi-leninismin suunnalta johtui siitä, että sosialidemokratia katsoi toisenlaisella tavalla yhteiskunnallista uudistustyötä. Revision tulee ilmaisusta ”re – vision”, nähdä uudelleen, reformismi puolestaan tulee ilmaisusta ”re – form”, muovata uudelleen. Suhteessa autoritaariseen Marxin oppien soveltamiseen – joista Marx itse sanoutui hyvin selvästi irti – sosialidemokratia halusi nähdä sosialismin kansanvaltaisena yhteiskunnan uudistustyönä. Muutosten tuli tapahtua yhdessä kansan kasvavan tietoisuuden kanssa. Reformismi puolestaan tarkoitti rakenteiden uudelleen muokkaamista, etenkin silloin kun ne selvästi osoittautuivat asetettujen tavoitteiden kannalta epätyydyttäviksi tai peräti jopa niitä vastaan toimiviksi.

Euroopan Unionin alkuperäisenä tavoitteena oli rauhan ja demokratian vahvistaminen toisen maailmansodan rikkirepimässä Euroopassa. Yhteisen sääntelyn tarkoituksena oli lähentää kansakuntia jotka sodassa olivat kokeneet toisensa vihollisina. Kysymys kuuluu nyt, ovatko Euroopan Unionin markkinaehtoiset ratkaisut ja rakenteet kaikilta osin tukeneet rauhaa ja demokratiaa?

Kun totean että valtion, julkisen sektorin ja näiden kehittämän kansalaisyhteiskunnan sulkeminen kokonaan ulos sillä tavalla kuin Maastrichtin sopimuksessa on tehty, on osoittautumassa suureksi erheeksi alkuperäisten tavoitteiden kannalta, uskon kansalaisten jäsentymättömän eurokritiikin juontavan juurensa tehtyjen ratkaisujen synnyttämästä epätoivosta. Kansakunnan demokraattiset rakenteet sellaisessa muodossa kuin mitä esimerkiksi pohjoismainen hyvinvointivaltio alueellisena ja jo jossakin määrin kehittyneenä edustavat, ovat Euroopan Unionissa jäämässä täydellisesti ”jyrän alle”.

Muutoksen aikaansaaminen ei ole enää kiinni kansallisista vaaleista eikä edes kriittinen oppositio pääse irti lainvoimaisista Euroopan Unionin rakenteista. Siksi tarvitaankin euroopanlaajuista revisiota ja tehtyjen rakenteiden reformia. Onko se mahdollista markkinoiden megakoneen pyörityksessä jää tässä avoimeksi kysymykseksi. Kansalaisyhteiskunnan ajautuminen taloudelliseen ja henkiseen ghettoon muodostaa kuitenkin taas kerran suuren uhkan rauhalle ja demokratialle.

Muutoksessa parempaan taitaa olla kysymys samanlaisesta havahtumisesta kuin mitä näön palautuminen on sokeutuneelle.

Kalevala ja Väinämöisen uusi laulu

Kolmas osa 8.3. 2015 TV 1:llä:

Kalevalan portit ovat auki ja Sampo uhattuna...

Tieto jolla voi hallita elämää, arvellaan olevan rikkautemme avain. Hyökkäys Kalevalaan Sampoa ryöstämään - taistelu. Sampo Ilmarinen jättää tehtävän Ainolle. Sampo yritetään kuitenkin saada ymmärtämään. Kurt pahoinpitelee Pohjolan emännän, Sammon äidin. Tämä saapuu Väinämöisen luo, pyytää anteeksi. Sampo pahoinpidellään, syytetään Firman ja osakkaiden tuhoamisesta. Sampo aloittaa keskustelun eettisistä periaatteista. Tuhon voimat kutsutaan omistamisen tueksi. Aino pelastaa Sammon hukuttamiselta uima-altaaseen. Sampo kalauttaa veljensä Joukahaisen joka putoaa uima-altaaseen. Perinteen ja nykyajan rinnakkainen kuljetus jatkuu. Väinämöinen lupaa kuitenkin rituaalissa Joukahaiselle uuden elämän.

Aino kertoo Kurtille vuotaneensa tiedot julkisuuteen. Aino joutuu Firman "koneeseen". Ainon äiti tulee noutamaan Ainon Tuonelaan. Kone on kuin nielaiseva vatsalaukku tai tuhoisa kohduhn muunnelma.

Kullervo

Väinämöinen tulee torumaan nuorta Kullervoa. Hän vastustaa. Väinämöinen pistää Kullervon koetukselle. Kullervo putoaa kerroksista kivetykselle. Business korjaa Pohjolan emänän elottoman ruumiin. Paha on täällä. Väinämöinen puhuttelee Sampoakin ja syyttelee häntä veljen uran tuhoamisesta. Mikä on voitokas tie tulevaisuuteen? Sampo tulee nuorena poikana tapaamaan Kullervoa. Aikatason kohtaavat kuuden tuhannen vuoden jänteellä. Uusi mieli, on tulossa, Sampo rohkaisee Kullervoa.

Kurt ja Väinämöinen, uusi aika ja perinne taistelevat. Mikä on Sampo, ihmeellinen kone? Kurt uhkailee sekä Väinämöistä että Sampoa. Kurt uhkailee myös äitiään, joka on tuhonnut pahaksi kokemansa sikiön sisällään. Kurt päästää Ainon Kalevalaan, mutta ampuu liikekumppaninsa.

Henkilöhahmot, aikakauden perinne ja nykyaika esiintyvät tässä monikerroksisina ja päällekkäisinä. Äidiltä tässä edellytetään loppujen lopuksi valon ja elämän voimaa.

Kurt osoittautuu loppujen lopuksi kaikkia vaivaavaksi tiedostamattomaksi vihaksi. Naisen voima pysäyttää loppujen lopuksi tuhosuuntaisuuden ilmentymän.

Ilmatar

Uuden ajan syntymistä odotellaan, Väinämöinenkin jo tuskistuneena odottelee. Pohjolan emäntä pyytää Väinämöistä tunnustelemaan itseään. Riitta osoittautuu Väinämöisen äidiksi, Ilmattareksi. Hän vaatii nyt Väinämöistä uuden ajan innovoijaksi. Ilmatar haluaa nähdä Väinämöisen uuden ajan, kosmisen tietoisuuden kantajana. Näin Väinämöinen, ihminen ja Kalevala syntyy uuteen aikaan, uuden lempemmän tietoisuuden tuojana. Se on sitten se uusi Sampo, kohtu, uuden synnyttäjä.

Vaikeaa, oudon tuntuista? Näiden nopeiden muistiinpanojen tehtävänä on vain rohkaista Sinua katsomaan tämä Kalevalaa yhteiskuntakriittisesti tulkitseva luomus lähiaikoina YLE:n Areenassa...

Analysointia

Kolmiosaisen "Kalevala - Väinämöisen uusi laulu" analysointi alkaa siis tästä. Oma seurantani pohjautuu siihen, että Kalevalan sosiaalipsykologinen sanoma perustuu jossakin historian vaiheessa, menneinä aikoina koettuun ja on siinä mielessä historiallisesti totta. Ihmisen on rakennettava elämälleen asennoitusmiskehys - siis se joka muodostaa luonteenpiirteistömme - ja juuri tässä suhteessa me eroamme toisistamme ja myös tämä suuntautuminen meitä myös yhdistää.

Omassa analyysissani seuraan aika pitkälle ns. Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologista viitekehystä, jonka keskeinen luoja oli Erich Fromm Frankfurtin koulun eliniäkseen valitsemana sosiaalipsykologina. Ihminen voi suuntautua biofiilisesti, elämää ylläpitävään suuntaan tai rakentaa oma asennoitumiskehyksensä vähemmän produktiivisista ainesosista, joihin Fromm lukee autoritaarisuuden, väkivallan, kaupallisen orientaation ja elottoman rakastamisen, nekrofilian.

Kalevalassa Kullervo edustaa juuri näitä tuhosuuntaisia voimia ja Ilmarinen, Väinämöinen ja mm. Lemminkäisen äiti produktiivisia, luovuuden ja rakkauden varaan rakentavia voimia. "Väinämöisen uuden laulun" pointti on siinä että se nostaa kaupallisuuden tuhoisana, väkivaltaisena ja osin nekrofiilisena, elotottomasta viehtyneenä voimana niin voimakkaasti esille. Tosin ilmaisun keinot ovat myös sidoksissa väkivallan seurauksien nauttimiseen ja tämä valinta osoittaa sen, että jopa taiteellinen esitys on puettava väkivaltaiseen muotoon jotta katsoja saadaan jäämään ruudun viereen - vähän samaan tapaan kuin vauhdin hiljentämistä tapahtuu uteliaisuudesta kolaripaikalla.

Ehdottoman rakkauden suuren voiman - sen joka pystyy herättämään kuolleista henkiin ja ylittämään pelon rajan - kuvaaminen on meidän oloissamme äärimmäisen vaikeaa, eikä tässäkään esityksessä tuo elämälle ja "uudelle laululle" pääse kuin viitteellisesti esille Sammon ja Väinämöisen asenteissa ja asennemuutoksen kuvaamisessa mm. Ainon ja Väinämöisen äidin kohdalla. Esityksen sanoma ei kuitenkaan jää epäselväksi: kalevalainen henki voi nostaa uuden aikakauden vielä esille ja sen on perustuttava elämää ylläpitäville, produktiivisille voimille. Vain siten Sammon voima voi purkautua yhtyeiskunnan kohdusta esille.

Kullervo opettaa...

Katselin juuri televisiosta ja YLE:n teemalta Kansallisoopperan, baletin ja yhdistetyn kuoron Kullervo-oopperan. Esitys oli mahtava ja Sibeliuksen musiikki siinä taustalla kantavaa, voimakasta, säveltäjälle tyypillistä.

Olen kirjoittanut Kullervon tarinasta ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä Työväen Sivistysliiton järjestämään Kalevala-aiheiseen kirjoituskilpailuun. Nostin silloin esille Kullervon tarinan sosiaalipsykologisena tuhoavuuden kuvauksena. Se nimittäin pitää sisällään lähes kaikki keskeiset tuhoavuuden muodot, niiden yhteiskunnalliset syyt ja sattuman agression laukaisijana, vihan välittymisen sukupolvelta toiselle, kostona, haluna pirstoa ja tappaa elämän rajoituksen aiheuttajat, joista keskeinen on omistamisen ja hallitsemisen ja alistamisen halu, nöyryyttäminen ja vapauden rajoittaminen. Kullervon tarina ei ole historiallisesti totta mutta sosiaalipsykologisten suhteiden kuvaajana se kertoo tuoreesti ja satuttavasti asenteidemme ja arvojemme juurtuneisuudesta luonteenpiirteistöömme. Tässä mielessä Kullervon tarina ei ole pelkästään kansallista, se on universaalia, ihmisen kohtalosta kertovaa - ja toivottavasti opettavaista - tarinaa.

Tuohon tarinaan ei liity ainoastaan synkkyyttä - se sisältää yhden kauneimmista luonnon ja luonnossa elämisen kuvauksista. Jos motiivini toimintaan olisi pelkästään luonto, ottaisin juuri tuon osan Kullervosta emotionaaliseksi ohjeekseni.

Kalevalalle tyypillisellä tavalla Kullurvon tarinassa kevyesti ja luontevasti ylitetään elämän ja kuoleman raja, kun Kullervon äiti yrittää vielä haudasta neuvoa poikaansa ottamaan etäisyyttä tekemiinsä virheisiin, jättämään tuhoisan elämäntapansa ja tekemänsä virheet ja palaamaan vuosien päästä takaisin yhteisöön.

Muistuttaisin vielä siitä että runon lopussa Väinämöinen neuvoo meitä tätä päivää eläviä ihmisiä voimakkailla ja rakentavilla neuvoillaan opetuksena Kullervon kohtalosta. "Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama, ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan, vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi."

Miten minulle kävi tuossa kirjoituskilpailussa? Tarinani oli liian pitkä ja se hylättiin - kuulemma pitkän keskustelun jälkeen...

Infoghetto

Vuonna 1984, siis yli kolmekymmentä vuotta sitten SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa nosti esille uuden poliittisen käsitteen. Puoluekokouksen juhlassa Lahdessa kesäkuussa hän juhlapuheessaan lanseerasi sanan, jonka taustalla on demokratian kannalta kyseenalainen piirre. Politiikkaa ei vedäkään demokraattisissa vaaleissa valtaan nousseet voimat, vaan tiedotusvälineet. Niiden ei tarvitse perustella julkisuudelle motiiveitaan ja demokratian suojaksi rakennettu lehdistönvapaus suojaa niitä silloinkin kun ne itse asettavat demokratian kyseenalaiseksi.

Kalevi Sorsan tuntoja voi käydä vieläkin katsomassa saman vuoden keväältä peräisin olevassaYLE:n Elävän Arkiston videossa http://goo.gl/0YQoOU, jossa toimittaja Pekka Oksala ottaa vastuuta leveiden hartioidensa kannettavaksi. Kalevi Sorsa oli itsekin taustaltaan toimittaja ja kaiken lisäksi hän oli työskennellyt kirjankustantamisen (Tammi) ja maailman kulttuuriperinnön parissa UNESCOssa.

Informaation yksipuolistumisen ja vaihtoehdottomuuden taustalla on ensiksikin se tosiasia että myös demokratioissa painettua sanaa kustannetaan rahoittajien, so. erilaisten yritysten kaupallisilla mainoksilla. Markkinat ehdollistavat voimakkaasti painettua sanaa ja myös sen leviämistä. Jos lehti ei saa ilmoitustuloja ja sitä kautta varoja, tie näivettymisen meidän oloisamme on enemmän kuin varmaa. Aikaa myöten “puolueettomat porvarilliset” sanoma- ja aikakauslehdet ovat vallanneet markkinat ja muokkaavat voimakkaasti yhteiskunnallista ilmapiiriä. Parhaimmillaan tuo muokkaus on hienovaraista, “puolueetonta” tietoon ja tieteeseen perustuvaa, pahimmillaan vaihtoehtoisia arvoja loukkaavaa ja mobbaavaa. Vaalien alla tämä yleistyy etenkin myyvissä ja moralisoivasti valikoiduissa lööpeissä, joiden taustalla ei välttämättä ole nimeksikään sisältöä. Kun myös rakenteeltaan kansanvaltaiset tiedotusvälineet - kuten esimerkiksi yleisradiomme - toimivat poliittisten voimasuhteiden varassa, myös ei-kaupallisia ja yhteistä hyvää palvelemaan tarkoitetut välineet saattavat saada epäsymmetrisiä sävyjä vaikka poliittisella enemmistöllä onkin oikeus korostaa arvomaailmaansa yleisessä informaatiossa.

Viime aikoina on syntynyt myös “ajatuspajoja” jotka muokkaavat taustavoimiensa - myös rahoittajien - kanssa arvomaailmaa julkaistavaksi ja mielipiteisiin vaikuttamiseksi. Kun keskeiset kokoomuspoliitikot yksi toisensa perään ja suurin piirtein parin viikon välein heittävät keskusteluun ideologisesti painotetun lausahduksen, jota muut tiedotusvälineet sitten pureskelevat, on tullut taas otettua käyttöön yksi askel yksipuolisen informaation vahvistamisessa. Minä epäilen että tähän touhuun käytetään myös taustavoimien rahoitusta, muuten ei ole ymmärrettävissä se että ehdokkaat vain muuten huvikseen heittäisivät kansalaisten perusoikeuksia loukkaavia kannanottoja ilman kipurahoja keskusteluun. Tässä saattaa olla kyseessä yksi poliittisen vaalirahoituksen uusista muodoista.

Kun informaatio on demokratian kannalta niin yksipuolisesti, “epäsymmetrisesti” painottunutta, on ehdotettu että toimittajien pitäisi kertoa poliittiset taustansa ja puoluemieltymyksensä julkisesti (mm. Himanen). Kun ihmisellä ja toimittajallakin on oikeus jopa vaaleissa käyttää äänioikeuttaan salaisesti, en pidä oikeana sitä että toimittajan nimen perässä - eikä kenenkään muunkaan - pitäisi suluissa olla hänen poliittinen kantansa, joka saattaa elämän varrella jopa vaihtuakin ja on joka tapauksessa vaalitilanteessa täysin henkilökohtainen asia. Poliittista keskustelua aktiivisesti seuraavalle jalkoterien aseto kyllä selviää, ja vaikka ei selviäisikään, niin argumentointi ratkaiskoon poliittisen asemoinnin jos niin halutaan tehdä.

Ja kyllähän sitä halutaan, jos ei muuten niin mustien listojen muodossa. Saksassa keskusteltiin 1970-luvulla voimmakkaasti poliittisen taustan merkityksestä työelämässä, ei pelkästään toimittajien kohdalla. Kommunisti, sosialisti, sosialidemokraatti tai joku muu aktivisti voi osoittautua hankalaksi tapaukseksi työyhteisössä ja yrityksessä. Siksi piti jo etukäteen tietää tämän poliittinen asennoituminen ja juuri tätä tehtävää hoiti mm. DDR:ssä Stasi. Voisivatko Stasi-tyyppiset seulonnat olla mahdollsia myös läntisissä demokratioissa, jotka ovat kauhistelleet DDR:n poliittista järjestelmää?

Sosiaalisen median yleistyminen ja siellä tapahtuva ajatustensa paljastaminen tarjoaa tänä päivänä “googlettamalla” välittömän mahdollisuuden laajan suhteellisen tarkan henkilökuvan rakentamiseen ja samalla mahdollisuuden epäilyttävien hakijoiden siirtämiseen pois valittavien joukosta jo alkuvaiheessa. Yritykset saavat palvelukseensa vaarattomia mutta samalla kertaa hajutomia ja mauttomia suorittajia tehtäviinsä. Infokratia on tänä päivänä enemmän totta kuin koskaan aikaisemmin. Tietoyhteiskunta virtuaalisine välineineen ja sosiaalisine medioineen mahdollistaa vallanpitäjille tehokkaan ulossulkemisen aktiivisesta kansalaisuudesta pelkästään vallanpitäjien omien mieltymysten mukaan olivatpa ne mitä tahansa.

Kun katselee tapahtumia juuri vaihtoehtoisen, esimerkiksi kansanvaltaisen maailmankuvan rakentajana ja joutuu kokemaan itsensä “talliin jätetyksi hevoseksi”, jää miettimään minkä nimen ulkopuolelle jääneen olotila ansaitsee. Nousee mieleen ghetto, tuo firenzeläinen juutalaisten kaupunginosa, joka antoi nimensä myös Varsovan ghetolle. Sinne joutuneet eristettiin täysin, jätettiin nääntymään nälkään, kylmään ja tauteihin - sekä kestämään hirvittävää fyysistä ja henkistä mobbausta.

Tieto on valtaa, todettiin takavuosina myös Työväen Sivistysliiton sloganissa, kun haluttiin houkutella ihmisiä kehittämään itseään ja oppimaan uusia asioita. Tieto on valtaa ja myös vallankäyttöä silloin, kun sitä rakenteellisesti yksipuolistetaan ja estetään vaihtoehtoisten ajatusten nousu keskusteluun, yhteiskunnallisesta vastuunotosta tai työelämäkarriääristä puhumattakaan . Se on mobbaamista silloin kun resursseja käytetään yksipuolisesti ja demokratian kannalta epäsymmetrisesti eristämiseen, köydyttämiseen, nälkiinnyttämiseen ja mielten saastuttamiseen.