Kataisen sampo

Pohjoisista metsistä tuli mies joka erämaassa karaistuneella järkähtämättömyydellä toi koko mantereen käyttöön uuden kasvua, työllisyyttä ja menestystä luovan sammon. Eurokomissaari Kataisen lanseeraamaa kasvupakettia, jonka vipuvaikutuksen väitetään - ja nyt myös oletetaan - olevan jopa 16 -kertainen, ollaan laittamassa liikkeelle. Syntyvän kasvun väitetään olevan tutkittua tietoa ja siksi siihen voidaan luottaa.

Pohjoisiin erämaihin jääneelle Kataisen kannattajalle tulee mieleen, ettei miksei hän kotimaassa pääministerinä ja suurimman puolueen keskeisenä vaikuttajana laittanut samaa konetta täälläkin käyntiin? Kun Katainen hyppäsi kesken vaalikauden suoraan Brysselin koneeseen, jäi maa täällä hänen seitsenvuotisen kautensa jälkeen taloudellisesti entisestään lähes kohtalokkaalla tavalla heikentyneenä etsimään keinoja maan pelastamiseksi taloudellisen jyrkänteen reunalta. Miksi tämä ihmelääke otetaan vasta nyt käyttöön ja puolta maanosaa kattavan Euroopan Unionin tasolla? Jos tällainen kerrannaisvaikutus on olemassa, niin sitä kannattaa tietenkin käyttää. Kun olen aikaisemmissakin blogeissani pohtinut uusien rahoitusinstrumenttien kehittämistä, olen pitänyt mahdollisena sellaisten luomista ja väittänyt että tällainen vipuvaikutus on olemassa. Jotta sellainen todellisuudessa syntyisi, sille on olemassa kuitenkin muutamia tärkeitä ehtoja jotka Kataisen kasvupaketista näyttäisivät puuttuvan. Minua ilahduttaa kuitenkin jo sekin, että teoreettinen mahdollisuus uusien rahoitusinstrumenttien luomiseen on olemassa.

Ne tärkeät asiat jotka Kataisen kasvupaketista puuttuvat ja jotka näitä dynaamisia vaikutuksia luovat ovat seuraavat: rahoitusinstrumentien käyttäjällä tulee olla verotusoikeus; kun resursseja lasketaan liikkeelle uusiin hankkeisiin, on voitava olettaa että sijoituksesta tulee varmuudella verotuksen kautta ja ostovoiman kasvun ja kulutuskierron kautta jatkuvasti voimavaroja paketin koossapitämiseen. Toinen tärkeä ehto on se, että rahoitusvälineen resursseja käytetään tarkoituksiin, joissa tämä verotusoikeus toimii tehokkaasti; paras kohde edelleenkin on tällöin uusien, pysyvästi työllistävien työpaikkojen luominen. Ihanteellista olisi, jos käytettävät resurssit pysyisivät koko prosessin ajan kansanvaltaisessa, transparentissa kontrollissa. Tällöin nousee julkinen sektori uudella tavalla tarkastelun kohteeksi ja samalla mahdollisuudeksi.

Tällaisen uuden rahoitusvälineen liikkeellelaskijana voisivat siis meillä olla valtio, kunta ja pienessä määrin jopa kirkkokin jolla on veronkanto-oikeus, tosin ei pakkojäsenyyttä. Tehokkain tapa käyttää näitä koottuja voimavaroja on julkinen sektori itse, jonka toimialueella on nytkin huutava pula resursseista ja tekemätöntä, yhteisin päätöksin tärkeäksi koettua työtä enemmän kuin uskalletaan ääneen sanoa. Kansalaisyhteisöjen kenttä uinuu alaspainettuna ja unohdettuna puoliunessa ja vailla visioita resurssien puutteen tähden.Julkisen sektorin työt, etenkin kuntien palvelutehtävät, mm. tulossa oleva SOTE ja vanhuspalvelulain toteuttaminen vaativat paljon juuri paikallisesti, ihmisvoimin tehtävää työtä. Kaiken lisäksi tuon työn vaikutukset ovat välittömiä, sellaisenaan elämänlaatua ja hyvinvointia tuottavia eivätkä perustu monimutkaisiin perusteluketjuihin ja odotusarvoihin.

Julkisen sektorin kautta toimittaessa samalla tulee luotua myös investointipohjaa ja toimintamahdollisuuksia yrityksille uusien palvelurakenteiden yhteistyökumppaneina ja laajemminkin uuden työvoinman tuoman ostovoiman kasvun kautta.

Jos liikkeelle lähdetään yritysten kautta, tilanne muuttuu olennaisesti; yritys pyrkii toteuttamaan hankkeen mahdollisimman tehokkaasti, lyhyessä ajassa ja - luonteestaan johtuen - markkinoiden tyypillisillä ehdoilla. Niihin kuuluu hallinnoltaan suljettu rakenne ja tietenkin voitontavoittelu, jossa onnistuminen tuo valitulle joukolle glooriaa ja aineellista hyvää. Pysyvän kasvun - siis edellytettyjen vipuvaikutusten - aikaansaajaksi markkinoiden kautta tapahtuvasta liikkeellelähdöstä ei ole tai varovaisesti sanottuna, niiden syntyminen vaatisi muitakin tekijöitä mukaan. Kysenalaiseksi jää, pystyvätko tuotteen saajat, valtio ja julkinen sektori ylipäätään lunastamaan vähenevillä resursseillaan nämä kasvupaketin sinänsä hyviksi rankatut tuotteet. Vipuvaikutus saattaa pysähtyä jo yritysten haluttomuuteen lähteä kovaan kilpailuun hankkeista tai yhteisen sektorin kyvyttömyyteen maksaa uusista rakenteista. Tai siihen että kun kulutuskysyntä ei kasva, hankkeet muodostavat liian suuren riskin yrityksille rahoittajina. Se että valtiot toimivat käytännössä tämän vipuvartisen kasvupaketin takaajina, voi merkitä epäonnistumisen sattuessa raskasta laskua suoraan veronmaksajille.

Euroopan Keskuspankki ei ole ilmeisesti tässä hankkeessa keskeisesti mukana eikä se olisi sellaisessakaan, jossa lähdettäisiin liikkeelle valtion ja kuntien kautta. Tämä on Maastrichtin sopimuksella kielletty. Miksi? Syyt ovat mitä ilmeisimmin ideologisia. Etusija halutaan antaa markkinoille. Maastrichtin sopimuksen solmimisen aikoihin vaikutti tietenkin vielä vahvasti kommunismin pelko, jota marxilaisleniniläiset "reaalisosialismin" muodot olivat oikeutetustikin luoneet. Onneksi pohjoismainen sosialidemokratia ei sairastunut tuon kaltaiseen poliittiseen paniikkihäiriöön.

Jos liikkeelle lähdettäisiin julkisen sektorin kautta, voisi se tapahtua vain uudenlaisen valtion ja kansalaisten yhteisen visioinnin ja ponnistelun kautta, jossa rahoitusinstrumentteja luodaan kansan rationaalisen uskon, siis järjen käytön varaan. Kuntapondit, kuntien ja valtion itsensä liikkeellelaskemat joukkovelkakirjalainat voisivat olla tällaisia. Uskon myös Keskustan Sipilän tapaan että valtion nykyrakenteesta löytyy jemmattuja resursseja joita voitaisin käyttää tukena varsinkin liikkeellelähtövaiheessa. Tärkeää kuitenkin on että rahoitusvälieent suunnataan suoraan tarpeelliseksi todettujen työpaikkojen luomiseen ja että ne rakeneetaan kansanvaltaisten rakenteiden varaan. Uuden tien löytäminen on tehtävä niin, että koko kansa on tässä pelastusoperaatiossa mukana.

Löysikö eurokomissaari Katainen siis kalevalaisen sammon, tuon ihmelaitteen joka loi puolet syötäviä ja toisen puolen myötäviä? Olisi saattanut löytääkin ellei olisi kokenut ideologista vastakkainasettelua siksi tuonelan virraksi jonka yli ei ole käyminen.

Takaisin autonomiaan?

Seuraan omassa ajattelussani edelleen Työväen Akatemian rehtorin ja talousajattelijan Väinä Liukkosen suurta periaatetta, jonka mukaan yhteinen säästäminen, siis säästämnen voimavarojen kartuttamisen muodossa on sosialidemokratian keskeinen väline yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden, sosiaalisen turvallisuuden toteuttamisen ja ihmisen henkisen ja ruumiillisen kuntouttamisen muotona.

Se mikä on juuri näinä aikoina muuttumassa, on yhä kiihtyvä markkinoiden rakenteellinen painostus kansanvaltaisille periaatteille rakentuvaa hyvinvointivaltiota kohtaan.

Vielä 1960-luvulla ja jopa 1970-luvun alussa oli mahdollista ottaa vaaleissa "valta käsiin" ja luoda uusia, yhteistä hyvinvointia tukevia rakenteita. Näinhän meillä tehtiinkin ja varsin lyhyessä ajassa, kun historiallinen mahdollisuus avautui, syntyivät rakenteelliset eläkeratkaisut, vuosilomat, peruskoulu, toimivat työmarkkinajärjestelmän tulopoliittisine kokonaisratkaisuineen. Mutta jo 1970-luvun alkupuolelta alkoi maailmalla vaikuttaa Milton Friedmannin ja Chigagon koulukunnan monetaristinen oppi, joka on muutamassa vuosikymmenessä ehdollistanut valtioita, yhteiskuntia ja kokonaisia maanosia markkinoille. Globaalinen tiedonkulku sen eri muodoissa on tehnyt mahdolliseksi sen että koemme tänään globalisaation vaikutuksia aivan yksilötasoa myöten.

Se suuri seuraava askel näyttää tapahtuvan solmittavana olevien vapaakauppasopimusten muodossa. Jos ne toteutuvat suunnitellussa muodossa, ottavat markkinat niskalenkin sekä pohjoismaisista hyvinvointivaltioista että demokratiasta ylipäätään. Noissa uusissa oloissa - jos paljon puhutut vapaakauppasopimuksen sisältämät välimiesoikeudet hyväksytään - yhteisten voimavarojen kartuttaminen muuttaa luonnettaan. Siitä tulee kanava jota kautta voimavaroja siirtyy yksityisille, hallinnoltaan suljetuille, voitontavoitteluperiaatteella palveluja järjestäville kansainvälisille konserneille. En usko edes pk-yritysten pärjäävän tuossa rakenteellisen riistämisen kilpajuoksussa. Samalla myös sosialidemokraattinen projekti demokraattisen sosialismin rakentamiseksi hyvinvointiyhteiskunnan kautta ja sen varaan tulee päätökseen. Markkinat ovat Euroopan Unionin konservatiivisen hegemonian avulla lopettaneet sosialidemokratian yhteiskunnallisena liikkeenä, jäljelle jää vain taistelu yksittäistilanteissa ihmisoikeuksien ja edes jonkintasoisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Tasa-arvo on lopullisesti heitetty romukoppaan.

Jarmo Rantanen, Tampereen emeritus-kaupunginjohtaja muotoili sanomisensa Facebookissa tähän näkymään seuraavasti:"Samalla kun globaalit yritykset ja niihin liittyvät järjestelmät ovat ottamassa itsenäisille valtioille kuuluvaa valtaa yhä enemmän itselleen ovat äänestämiseen ja henkilö per ääni periaatteeseen perustuvat demokratiat edes auttamassa häviämisprosessiaan sisäisestikin antamalla populismin näivertää ytimensä.Annetaanko mennä vai tehdäänkö jotakin?"

Kysymys on edelleen sosialidemokratian keskeisistä arvoista, oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, yhteisestä hyvinvoinnista ja tälle pojalle rakentuvasta vapaudesta. Tämä suuri visio on nyt selvästi romuttumassa eivätkä Jarmo Rantasenkaan kysymykseen tähän mennessä tulleet vastaukset ole kovin lupaavia olleet vaikka nämä dramaattiset uhkakuvat tunnistettaisiinkin.

Kysymys ei ole vain Suomesta vaan globaalista ilmiöstä; tässä ei ole pelkästään Suomen itsenäisyys vaarassa, vaan demokratia ylipäätään. Vetäytyminen kansakuntana ulos eurosta tai koko Euroopan Unionista on yksi yritys vastata tähän valtavaan ongelmaan. Se ei taida kuitenkaan meitä pelastaa Euroopasta ja vanhasta maailmasta puhumattakaan. Euro on välineenä verrattavissa polkupyörään: turha on polkupyörää syyttää jos löytää itsensä pöheiköstä. Myös Unionin tasolla voidaan tehdä toisenlaista talouspolitiikkaa jos niin halutaan. Mielestäni Suomessa tästä on hyvänä todisteena ns. jälki-keynesiläisyyden vahva nousu julkisuuteen viime kuukausien aikana. Euroopasta näitä ääniä on kuulunut jo 2000-luvun alusta lähtien nuorten taloustieteilijöiden havaintoihin perustuen, yhtenä esimerkkinä Stephan Schulmeister WIFOsta (Österreichische Institut für Wirtschaftsforschung).

Voihan toki olla mahdollista, että yhteisöllisyyden luuranko alkaa herätä ja alkaa uudelleen kiertää haamuna ympäri vanhaa maailmaa. Konkreettisen vaihtoehtoisen ohjelman ja strategian syntyminen edes Euroopan tasolla saattaa viedä vuosia ellei peräti vuosikymmeniä. Esimerkiksi amerikkalaiset ovat talousajattelussaan ja toimiin ryhtymisessään olleet selvästi notkeampia, rivakampia ja aloitekykyisempiä kuin mitä Euroopassa on tapahtunut.

En pitäisi mahdottomana sitäkään, että kansanvaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan tarina päättyy markkinoiden niskalenkkin ja kuristusotteeseen jo lähivuosina. Ihmisen ikuinen tarve ja pyrkimys vapauteen, henkilökohtaiseen onneen ja sitä vastaaviin rakenteisiin tulee silloi etsimimään uusia muotoja. Sen sijasta että veroja rakastetaan ja maksetaan riistäviin rakentesiin, aloitetaan vanhan työväenliikkeen tapaan, vanhasta viisastuneita, rakentaa uusian autonomisia instituutioita joihin voimavaroja kootaan ja joissa uutta yhteisöllisyyttä rakennetaan. Tuollainen autonomia voi syntyä kuitenkin vain kansanliikkeiden toimesta silloin kun valtion ja muut julkiset rakenteet ovat tietokoneen vanhan kovalevyn tapaan lopullisesti korruptoituneet.

Uusista rahoitusvälineistä

SDP:n vaaliohjelman 2015 merkittävä kohta: "Rakennamme uusia kotimaahan sijoittavia rahoitusvälineitä. Esimerkkinä kohteista voivat olla kuntien kiinteistöomaisuuden hoitoon ja yhteiseen infrastruktuuriin sijoittaminen" Näin lukee SDP:n vastikään julkaisemssa "Suunta Suomelle -työtä, tasa-arvoa ja turvallisuutta" vaaliohjelmassa.

Tapanilan työväenyhdistyksen syyskokouksessa tänään 24.11. -14 todettiin iloisena ja tyytyväisenä että yhdistyksen puoluekokoukselle 2014 tekemä aloite uusien rahoitusinstrumenttien aikaansaamisesta julkiselle sektorille on läpäissyt kaikki järjestörakenteen tasot ja tullut mukaan vaaliohjelmaan. Miksi tämä lausahdus on niin tärkeä tulevissa vaaleissa. Kysymys on sosialidemokraatisesta monikärkiohjuksesta, jonka avulla kootaan rahoituksen muodossa ne sympatiat talteen jotka suuntautuvat yhteisen hyvinvoinnin ja julkisen sektorin kehittämiseen.

Miksi sijoittaa vain pörssiin, jossa rahat suuntautuvat yritysten kautta taivaan tuuliin? Miksi ei voida sijoittaa esimerkiksi joukkovelkakirjalainoina julkiselle sektorille, yhteisesti tärkeiksi todettuihin hankkeisiin ja palveluihin? Veronkantoon oikeutettu yhteisö voi laskea liikkeelle joukkovelkakirjalainan hyväksi koetun hankkeen (kuten esimerkiksi SOTE on)rahoituksen varmistamiseksi. Kun useimmissa tapauksissa valtaosa hankkeesta menee suoraan työllisyyteen ja palkkoihin, voi kunta tai valtio veroa kantavana yhteisönä laskea aina saavansa hankkeesta myös verotuloja. Niitä tulee sitäpaitsi moneen kertaan, kiertäähän paikallisesti sopimuspalkkoihin sijoitettu raha ahkerasti kukkarosta toiseen, Sijoittaja voi lisäksi odottaa saavansa pysyvää tuottoa ostamalleen joukkovelkakirjalainalle. Julkisen sektorin rahoitusinstrumentti on sijoituksena välitöntä hyötyä tuottava, oikeita ja tarpeelliseksi katsottuja työpaikkoja luova ja nopean pääomakiertonsa johdosta voimavaroja generoiva väline yhteisen hyvän välittömässä luomisessa.

"Esimerkkeinä voivat olla kuntien kiinteistön hoitoon ja infrastruktuuriin sijoittaminen", sanotaan vaaliohjelmassa. Valitut esimerkit kuvastavat sitä, miten heikosti ymmärretään verotusoikeudella varustetun yhteisön kuten kunnan dynamiikkaa. Kiinteistöt ja infrastruktuuri sellaisenaan eivät maksa veroja ja niillä on työpaikkojen lisääntymisen ja verotulojen kannalta merkitystä vain siinä määrin miten paljon nämä kohteet työllistävät valmistuttuaan. Työpaikkojen lisäämisen kannalta kaikki olemassa olevat tilat ja kiinteistöt kannattaa käyttää tarkkaan hyväksi ja tehdä satsauksia nimenoman työtehtävien ja tärkeäksi katsottujen projektien suorittamiseen. Kuntien kiinteistöt, maaomaisuus ja pääoma ylipäätään toimivat parhaiten takuuna sijoittajille siitä että heidän sijoituksensa ja niiden tuotto voidaan varmistaa. Joukkovelkakirjamuotoinen rahoitusinstrumentti on vain yksi uusi, sosialidemokratian kannalta dynaaminen esimerkki julkisen sektorin rahoitusmahdollisuuksien kehittämisestä. Mm. Keskustapuolueen vilauttelemia rahastoja voidaan tarkastella tästä, julkisen sektorin rahoitusmahdollisuuksia parantavasta näkökulmasta.

Kolme kirveeniskua

Euroopan talous - sitähän tässä murehtivat kaikki. Valittu politiikka - kuten tiedetään - näyttää vain pahentavan sairautta. Sama tauti on iskemässä hyvällä vauhdilla Suomeenkin. Valittamisen sijasta aion tässä blogikirjoituksessa esittää vaihtoehtoisen lähtökohdan, josta olen kyllä kirjoittanut ja puhunut aikaisemminkin. Analogiana lähestymistapaani tulee Kalevalasta ja sen tarina suuresta tammesta. Tammihan tarkoittaa suomenkielessä paitsi suurta puuta, myös patoa joka estää veden virtaamasta.

Kalevalainen tammi

“Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä. Latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi: piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta, päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.”

Väinämöinen käy tuota ihmettelemään ja hakemaan mielessään tammelle kaatajaa:

“...oisko tammen taittajata, puun sorean sortajata? Ikävä inehmon olla, kamala kalojen uia ilman päivän paistamatta, kuuhuen kumottamatta.”

Merestä nouseekin pieni mies:

“Nousipa merestä miesi, uros aallosta yleni. Ei tuo ollut suuren suuri eikä aivan pienen pieni: miehen peukalon pituinen, vaimon vaaksan korkeuinen.”

Väinämöinen epäilee pienen miehen voimia ja taitoa suuren tammen kaatamiseen. Yhtäkkiä - tämä on sitä niin tyypillistä Kalevalan ajatonta suggestiota - näkee miehen muuttunehen:

“näki miehen muuttunehen, uuistunehen urohon! Jalka maassa teutaroivi, päähyt pilviä pitävi; parta on eessä polven päällä, hivus kannoilla takana; syltä oli silmien välitse, syltä housut lahkehesta, puoltatoista polven päästä, kahta kaation rajasta.”

Kolmella kirveeniskulla tuo uljas uros rojauttaa pilviä hipovan tammen maahan, päästää pilvet juoksemaan ja päivän paistamaan.

Halusin lyhyin ottein kuvata tuon suuren tammen ja sen kaatamisen tarinan, koska analogia talouteen on niin ilmeinen. Olemme nyt vuosia seuranneet Euroopan Unionissa harjoitettua kurjistavaa, austerity-politiikaksi nimettyä talousajattelua ja maanosa on saatettu pysähdyksiin. Tuo henkinen rakennelma on kuin Kalevalan suuri tammi, joka estää pilvet juoksemasta ja päivän paistamasta.

Tilanne vaikuttaa epätoivoiselta ja olen kuulevinani jo erilaisia vallankumouksellisia ääniä ja ehdotuksia, toistaiseksi enimmäkseen vielä populististen poliittisten voimien suunnalta. Työväenliikkeen äärivasemmiston keino tällaisessa tilanteessa oli hakeutuminen vallankumoukselliseen tilanteeseen ja ns. proletariaatin diktatuurin rakentaminen. Tulokset tiedetään.

Pohjoismaisen sosialidemokratian lähtökohtana oli ja on yhteisen sektorin vahvistaminen, kansankodin luominen ja yhteisiin tarkoituksiin suuntautuvien voimavarojen kokoaminen. Porvarilliselle ajattelutavalle tämä on kuin kirosana, joka Kalle Isokallion jälkiviisaissa 31.10. 2014 esittämän mukaan tarkoittaa mitä suurinta kansan halveksimista. Hänen lähestymistavassaan todeksi otettavaa on vain se vihamielinen ja uhkaava asenne, joka siinä on aistittavissa pohjoismaista, yhteisölliseen motiiviin perustuvaa, avointa ja kansanvaltaista hyvinvointivaltiota kohtaan. Yhteisten resurssien kasvattaminen mahdollistaa työpaikkojen luomisen juuri sinne, missä niitä kaikkein eniten ja jopa huutavaan tarpeeseen olisi saatava: julkisiin palveluihin, uuden vanhuspalvelulain toteuttamiseen, SOTE:n rahoittamiseen. Juuri näihin tarvitaan uusia rahoitusinstrumentteja. Euroopan Unioni on kieltäytynyt siitä, mitä USA:n Fed teki vuosikausia ja ilmeisellä menestyksellä: osti valtioiden joukkovelkakirjalainoja useilla sadoilla miljardeilla. Tulosta on syntynyt, työllisyys parantunut ja tämä uskomattoman ennakkoluuloton projekti on ilmeisesti onnistunut tavoitteessaan.

Valtakunnan, siis kansallisellakin tasolla tarvitaan uusia rahoitusinstrumentteja. Keskustapuolueen esittämä suuri miljardirahasto on tässä katsannossa oikean suuntainen toimenpide, kuitenkin jalostettuna. Työpaikkoja pitää luoda julkisiin palveluihin tärkeiksi koettujen palvelujen mahdollistamiseksi ja sitä kautta yleisen taloudellisen ilmapiirin parantamseksi. Yksityisiin yrityksiin rahaa tunkemalla tilanne ei korjaudu. Kun ostovoimaa ei sopimuksin saada korotettua, voi se tapahtua ainoastaan luomalla uutta työtä, uusia työpaikkoja julkisille puolelle, jonka menestyminen perustuu verotusoikeuteen, työpaikkojen pysyvyyteen, sijoittumiseen kotimaahan ja pääoman kierron kautta myös yritystoiminnan elpymiseen.

Valtakunnallisella lainsäädännöllä voidaan kunnille - mitä ne nyt sitten jatkossa ovatkaan - mahdollistaa suora joukkovelkakirjalainojen tarjoaminen julkisia hyvinvointipalveluja käyttäville ja niihin myönteisesti suhtautuville kansalaisille ja yhteisöille. Sijoituksena niiden tulos voi olla pysyvän tuoton mahdollistaja. Varat, pääomat pysyvät kotimaassa ja tuottavat koko ajan välitöntä hyvinvointia ja elämänlaatua. Sehän talouden tarkoitus toki onkin. Satsaamien yhteiseen sektoriin on nopeasti tulosta tuottava vaihtoehto.

Julkinen hallinto edustaa tässä avointa ja kansanvaltaista, yksityinen suljettua ja autoritääristä rakennetta. Tätä julkisen sektorin eettistä neitseyttä ei pidä vapaakauppasopimuksin tuhota.

Kolme kalevalaista kirveeniskua? Sosialidemokratian - juuri sillä on arvopohjainen mahdollisuus tähän vaihtoehtoon - tulee olla mukana toteuttamassa julkisen sektorin vahvistamiseen tähtääviä rahoitustoimenpiteitä kehittämällä uusia rahoitusinstrumentteja sekä Euroopan tasolla, kotimaan politiikassa ja myös paikallisesti, kuntarakenteissa.

Pienestä miehestä saattaa yhtäkkiä kasvaa uljas uros, joka saa aikaan ihmeitä. Mielestäni tässä on myös Kalevalan suuri, lähestymistavan muutoksen mahdollistava sanoma nykyajalle ja vaihtoehdottomalle, kurjistavalle taloudenpidolle.

Megakone nimeltä markkinat

Tämän vuoden aikana näyttää olevan Euroopassa tapahtumassa käänne, joka toteutuessaan muuttaa maanosan poliittista arkkitehtuuria ratkaisevasti. Sillä on ainakin minun henkilökohtaisessa lähestymistavassa politiikkaan suuri merkitys. Monet niistä asioista joista olen kirjoittanut menettävät kokonaan merkityksensä. Kaikesta kriittisyydestäni huolimatta olen kuitenkin ollut sen verran optimisti että olen kuvitellut vaihtoehtoisten lähestymistapojen - myös kansanvaltaisten - olevan mahdollisia. Kuluvan syksyn päätökset EU:n komissiossa ja parlamentissa tulevat ratkaisemaan, uskonko ylipäätään demokratian mahdollisuuksiin tässä maanosassa.

TTIP ja investointisuojasopimus

Euroopan Unionin ja USA:n välillä solmittava vapaakauppasopimus (TTIP) pitää sisällään erityistoimnet ns. investointisuojasopimuksiin, joissa "valtiot ovat antaneet ulkomaiselle sijoittajalle kanneoikeuden. Sijoittaja voi yksipuolisesti viedä toimintavaltion kanssa syntyneen riitansa ratkaistavaksi kansallisen oikeusjärjestyksen ulkopuolelle kansainväliseen, kolmesta välimiehestä koostuvaan paneeliin. Paneelin vallassa on arvioida, onko valtio on muuttanut sijoituksen toimintaympäristöä sijoittajan perusteltujen odotusten vastaisesti. Suuri osa tapauksista on koskenut valtion lainsäädäntö- tai hallintotoimia terveydenhuollon, ympäristönsuojelun, kilpailulainsäädännön tai työlainsäädännön alalla." Lainaus perustuu tässä yhteydessä Uutistamon kirjoittamaan selvitykseen, tosin olen eri yhteyksissä ja moniin erilaisiin lähteisiin nojaten ollut itsekin nostamassa asiaa esille.

Osallistaminen romuttuu

Avoimella ja kansanvaltaisella hallinnolla on demokratiassa - ja eritoten pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa - valtavan suuri merkitys. Olen monessa yhteydessä kirjoittanut kantanani, että Euroopan Unionin periaate, jossa kilpailutilanteessa hallinnoltaan suljettu, yksityistä voittoa tavoitteleva yritys ja toisaalta hallinnoltaan transparenssi, avoin kunnallinen toimiala on asetettava kilpailtaessa samalla viivalle ja jossa tilanteessa käytännössä hinta ratkaisee, on jo periaatteesakin väärä lähtökohta. Kun raha, tässä tapauksessa yksityiseen motiiviin perustuva eduntavoittelu asetetaan etusijalle, kärsii oikeus osallistumiseen ja osallistamiseen valtavan takaiskun.

Demokratia Euroopassa

Demokratia kuuluu Euroopan Unionin todelliseen ytimeen. Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisöä, EU:n ensimmäistä vaihetta perustettaessa lähtökohtana olivat raskaat kokemukset toisesta maailmansodasta. Sopimuksessa nykyäänkin keskeiset euromaat Alankomaat, Belgia, LKuxemburg, Ranska, Italia ja silloinen Länsi-Saksa halusivat varmistaa vihollisuuksien ja sodankäynnin sijasta rauhaa ja demokratiaa. Unionin keskeisiksi pilareiksi nousivat sisämarkkinoille tarpeelliset vapaudet. Niiden tarkoituksena ei kuitenkaan ollut sivuuttaa demokratiaa. Vallan siirtyminen lainsäädännössä EU:n keskustasolle on kuitenkin johtamassa siihen, että yhden jäsenmaan sisäisellä demokratialla ei ole unionintasoisessa päätöksenteossa samaa merkitystä kuin aiemmin. EU:lla on valtaa päättää yli kansallisten parlamenttien myös yhteiskunnan koko kehityksen suunnasta. Euroopan Unionissa tuota suuntaa hallitsee yhä selvemmin megakone nimeltä Markkinat. Globaalit vapaakauppasopimukset, EU:n tapauksessa viimeisimpinä Kanadan ja USA:n kanssa tehtävät, ovat kallistamassa vaakaa yhä voimakkaammin ja massiivisemmin markkinoiden vapauksien ja hegemonian suuntaan. Niiden investointisuojasopimukset tarkoittavat sitä, että markkinat ja julkinen hallinto eivät enää sopimusten hyväksymisen jälkeen ole samalla viivalla, vaan ensiyön oikeus siirtyy välimiesmenettelyn kautta yrityksille. Tarkemmin sanottuna monikansalliset - tässä tapauksessa myös amerikkalaiset ja kanadalaiset yritykset - voivat käyttää Euroopassa tätä menettelyä, jos he kokevat julkisen vallan toimenpiteiden rajoittavan tai estävän busineksentekomahdollisuuksia jossakin Euroopan Uniuonin jäsenmaassa. Tällaista välimiesmenettelyä on jo käytetty ja se merkitsee tyrmäyksen lisäksi taloudellisia menetyksiä amerikkalaistyyppisten oikeudenkäyntikulujen ja rangaistussakkojen muodossa.

Käänne?

Mitä tarkoitan tässä yhteydessä käänteellä? Tarkoitan sitä, että mm. minun kirjoituksissani vaatima ja hahmottama osallistaminen ja osallistumisen mahdollisuuksien lisääminen menettävät poliittisten ja yhteiskunnallisten vaihtoehtojen mahdollistajana lähes kokonaan merkityksensä. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tie on kuljettu loppuun. Markkinatalous ja vapaakauppasopumukset eivät tunnista avointa, kansanvaltaista ja oman hallinnon puitteissa toteutettavaa palvelua demokratian kannalta keskeisenä elementtinä.

Sosialidemokratian tulevaisuus?

Minun on ilmeisesti tunnustettava neuvottomuuteni ja näköalattomuuteni tulevaisuuden Euroopan ja samalla myös Suomen suhteen. Jos vapaakauppasopimukset tulevat voimaan ehdotetussa muodossa, tämä on valtava takaisku ennenkaikkea sosialidemokratialle, jonka keskeinen missio on ollut osallistamisen, turvallisuuden, hyvinvoinnin ja toiminnallisen vapauden luominen kansankodin, pohjoismaisen hyvinvointivaltion muodossa.

Kasvun kahdet kasvot

Kasvu

Puhutaan kasvusta työllisyyden parantamisen ehtona. Käytännössä kasvun edellytysten hankkiminen näyttäytyy toimina jotka rajoittavat yhteiskunnan tukea vähäosaisemmille. Yrittämisen edellytyksiä on parannettava, yrityksiä tuettava, alkuunpääseminen yrittäjänä näyttää erityisen vaikealta. Samaan aikaan suuret jättiläiset pääsevät helposti käsiksi innovaatiovaroihin, tuotekehittelyn tukiin tai presidentin valtuuskuntiin uusien markkinoiden avaamiseksi.

Palkkamaltti

Myös palkkamalttia on noudatettava; kun vientisektorien mahdollisuudet palkanmaksuun asetetaan rajaksi, tarkoittaa se kiinalaisen tai intialaisen vientiyrityksen kanssa kilpailtaessa palkkatason pudottamisdta kaikilla aloilla kilpailukuykyiseksi näiden nousevien jättiläsiten kanssa.

Ehdollistettu ihminen

Loppupeleissä kasvu tarkoittaa yritysten tukemista yhtäällä ja varojen löytämistä toisaalla näihin tarkoituksiin. Samaan aikaan julkisia palveluja on joustavoitettava, tehtävä kevyemmiksi, on säästettävä, supistettava, keskityttävä ydintehtäviin. Tässä mielessä kasvu tarkoittaa yritysten kasvua ja julkisen sektorin pienentämistä. Luonnollisesti se syö myös alkuperäisen tavoitteen motivaatiota, joka oli yhteisen hyvinvoinnin parantaminen eikä huonontaminen.

Työtä pääoman ehdoilla

Edellä kuvatulla tavalla nähtynä kasvu on pääomaan liittyvä taloudellinen käsite. Sen kanssa askartaeltaessa ollaan pääoman leirissä, puhumassa ja kehittämässä sen mahdollisuuksia. Kasvu tarkoittaa pääomaa yritysten taseiden parantamiseksi, uusien investointien tekemiseksi. Jo lähtökohta osoittaa että tässä työn ja pääoman välistä ristiriitaa kuvattaessa työn osuus jää alisteiseksi pääomalle. Oikeastaan siihen ei liity työn hintaa lukuunottamatta mitään työn arvoon liittyvää ulottuvuutta.

Vain työ luo arvoja

Työväenliikkeen arvoperinteen mukaan kuitenkin juuri työ on se joka luo arvoja. Työtä ja työntekijän asemaa taitaa olla vaikeaa kuvata pääoman käsittein. Pääoma edustaa työn kannalta jo tehtyä työtä, jonka työvoiman omistaja on työprosessissa kaapannut haltuunsa. Työn ohella työvoiman omistaja kaappaa haltuuunsa koko työntekijän, hänen toimeentulonsa, elinehtonsa, suuren osan elämän sisällöistä. Orjuudessa ihmiseltä viedään kaikki.

Kasvu ihmisen näkökulmasta

Kasvu on ihmiselle mitä suurimmassa määrin koko olemassaoloon ja omien ulottuvuuksien toteuttamiseen liittyvä käsite. Kasvu tarkoittaa ihmiselle omien mahdollisuuksien ja edellytysten kehittämistä. Kyllä se tietysti tarkoittaa toimeentuloakin, jonka puuttuminen luo välittömän esteen omien voimavarojen kehittämiselle. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Kasvu sosiaalipsykologisena käsitteenä

Kasvu on työväenliikkeen arvoiperinnössä myös yhteiskunnallinen, sosiaalipsykologinen käsite. Kuolleen pääoman käsitevarastoon eivät kuulu sellaiset ilmaisut kuin toveruus, solidaarisuus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus. Veljeys saattaa pääomapiirien käsitteistöön kuuluakin, ei kuitenkaan koko yhteisö koskevana, vaan etuoikeutettujen jakamien arvojen tunnisteena.

Kasvun oikea motivaatio

Karl Marx kritisoi yksityistä tuotanto-omaisuutta ihmisen totaalisena vieraannuttajana: "Yksityisen (tuotanto)omaisuuden poistaminen tarkoittaa siksi täydellistä ihmisen ominaisuuksien ja tuntojen vapauttamista. Kysymys on vapauttamisesta koska nämä ominaisuudet ja tunnot ovat tulleet inhimillisiksi, niin subjektiivisesta kuin objektiivisistakin lähtökohdista." Kun ajattelen yhteisesti päätettyä ja toteutettua kunnallista palvelutuotantoa, uskon monien näitä tehtäviä tekevien kokevan sekä henkilökohtaisesti että yhteiskunnallisen motivaation tasolla tekevänsä tärkeää, merkityksellistä työtä.

Laatuero

Vaikka en sekatalouden kannattajana halua väheksyä yksityisen tuottamisen merkitystä, on yhteisen periaatteellinen laatuero julkisen - siis yhteisen - sektorin hyväksi valtava. Kysymys on demokratiasta, avoimesta hallinnosta, osallisuudesta ja osallistamisesta, omasta ja omia tarpeita vastaavasta tuottamisesta. Kasvun oikea motivaatio ja suunta löytyy ihmisen universaaleista tarpeista, niistä joita YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa kuvataan. Hyvinvointivaltio esimerkkinä

Yhteisöllisten tavoitteiden kannalta kasvu tarkoittaa yhteisten tavoitteiden toteuttamista. Sellaisten rakenteiden luomista jotka palvelevat kaikkien hyvinvointia. Pohjoismaissa se on tarkoittanut hyvinvvointivaltion, kansankodin luomista. Yhteiskuntaa joka viime kädessä pitää huolta kansalaisistaan. Kasvu on tarkoittanut yhteisen motivaation vahvistamista ja yhteisen sektorin voimistamista. Muutamassa vuosikymmenessä - joka tapauksessa vajaassa vuosisadassa - pohjoismaihin luotiin vahva yhteinen resurssien keskittymä jonka mahdollisuuksiin taattiin huima määrä universaalia turvaa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja jopa subjektiivisia, kaikkia koskevia oikeuksia.

Sosialidemokratian suhde kasvuun

Kun sosialidemokratia puhuu kasvusta, tarkoittaa se kasvun sosiaalipsykologisen, inhimillisen pohjan vahvistamista. Jos työ ymmärretään ihmisen voimavarojen kehittämisenä ja sulauttamisena yhteisen hyvän tuottamiseen, kysymys on todellisten arvojen luomisesta työn kautta... Uusia instrumentteja kehittämään

Jos vastaat myöntävästi sosiaalisesti tietoisen ja ihmisen tarpeita vastaavan yhteiskunnan kehittämistarpeeseen, on myös löydetävä vastaus kysymykseen voimavaroista. Mistä resurssit? Millaisia rahoittamisen instrumentteja voidaan tämän päivän oloissa luoda yhteiselle sektorille? Juuri näihin kysymyksiin pitää tulevaisuuden visioinnissa kehittää vastauksia. Merkkejä on jo nähtävissä siitä että muutokseen ollaan heräämässä.

Ulos vankilasta?

Paavo Väyrynen sai aamutelevisiossa 16.10. 2014 runsaasti aikaa ja tilaa perusteluilleen, miksi hän suhtautuu kriittisesti euroalueeseen ja erityisesti sen laajentamiseen. En pitäisi euroalueen laajuutta ja erilaista, toisistaan poikkeavaa kehitysastetta taloudessa ja demokratiassa taloudellisen ja ylipäätään integraation esteenä. Tämä seikka asettaa tietenkin uudenlaisia - toisenlaisia - vaatimuksia toteutettavalle politiikalle. Heikkoja eurovaltioita on tuettava, eikä ainoastaan altistettava markkinoiden huonosti perustellulle riistolle ja voitontavoittelulle. Kysymys on siis valtioiden - erityisesti heikkojen valtioiden - tukemisesta niiden kasvupyrkimyksissä ja rakenteellisessa tavoitteenasettelussa. Ei liene mahdotonta ymmärtää, että juuri tähän tarvitaan sekä solidaarisuutta että resursseja. Euroopan Keskuspankilla ja sen liitännäisillä on tähän kaikki periaatteelliset mahdollisuudet. Esteeksi EKP:n politiikalle muodostuvat markkinaehtoiset ja yksipuolisesti pankkeja ja yritysmaailmaa tukevat rakenteelliset päätökset samalla kun julkiselle, yhteiselle intressille asetetaan mm. Maastrichtin sopimuksella tiukkoja, imaginäärisiä ja kategorisia ehtoja asetettujen taloudellisten rajoitusten sisälläpysymiseksi. Euroopan Unionin tulisi tukea demokraattisia, avoimeen hallintoon perustuvia poilitiikkavaihtoehtoja eikä asettaa sille esteitä. Esteenä on pohjimmiltaan ideologinen pyrkimys torjua valtiojohtoisia rakenteita, “sosialismia” tai sosialismin nimissä’ rakennettuja neuvostotyyppisiä yhden puoleen ylivaltaan perustuneita autoritaarisia ratkaisumalleja.Samalla tullaan pesuveden mukana heittäneeksi myös pohjoismainen, kansanvaltaiseen hallintoon perustunut hyvinvointimalli, joka ei Suomessakaan ehtinyt juuri lapsen ikää vanhemmaksi ennen kuin monetarismi erilaisine muotoineen alkoi tunkea sitä sivuraiteelle yhteiskunnallisena toiminta- ja toteutustapana. Kovasti näyttää siltä, että EU:n poliittinen oppositio, jota katsoisin sosialidemokraattien ja heidän kanssaan yhteistyötä tekevien demokraattisten voimien edustavan, vaikuttaa aika voimattomalta ja vaihtoehdottomalta konservatiivisen, markkinaehtoisen jyräämisen edetessä. Vaihtoehtoista analyysia kyllä löytyy, mutta johtavat poliitikot joko eivät uskalla näihin vaihtoehtoihin tarttua tai sitten ovat jo vuosikausia sitten päätyneet logiikassaan tukemaan “kasvua” joka nykykielenkäytössä ja eurooppalaisen markkinapolitiikan kautta määriteltyjen reunaehtojen alaisena merkitsee ylivallan antamista markkinoille, pankeille ja globaaleilla markkinoilla operoiville yrityksille. Euroopan Unionin lainsäädä’ntövalta merkitsee myös sitä, että vaihtoehtoisen politiikan yrityksetkin yhdessä maassa ovat tuomittuja epäonnistumaan. Ei ihme että mallasjärkeä (huomaa uusi ilmaus!) käyttävä tavallinen kansalainen ei näe muuta mahdollisuutta kuin saman minkä seitsemän veljestä aikanaan totesivat: “Takaisin Impivaaraan!” Suuri kysymys on, kykeneekö Eurooppa ja millä aikataululla omaksumaan uusia näkökulmia talouspolitiikkaansa. Valtiot ovat yhä pahemmassa liemessä kauttaaltaan, ratkaisuja tarvitaan Euroopan Keskuspankin ja sen käytettävissä olevien toimintaresurssien tasolla. Viimeksi järkevää ja sitä vaativaa politiikkaa on esitetty “Raha ja Talous” sivustolla, joka edustaa jälkikeynesiläistä mutta käytännössä jo pitkään vaikuttanutta kansanvaltaiseen ja avoimeen hallintoon perustuvaa uutta resurssointi- ja voimavaranäkemystä. Käy siis aika ajoin Raha ja Talous -sivustolla!