Yhdellä siivellä ei voi lentää

EKP aloittaa taas marraskuun alusta valtioiden velkakirjojen osto-ohjelman. Määristä kertoi Helsingin Sanomat 13.9. 2019 ja oletusarvona voisi pitää Suomen tapauksessa noin 200 miljoonan ostoja kuukausitasolla mikä on noin yksi prosenttti 20 miljardin kokonaisesta kuukausierästä. Italiasta tuleva talouskomissaari on ilmoittanut pyrkivänsä kasvu-ja vakaussopimuksen uudistamisen/muuttamiseen. 

Tämä enteilee sitä, että tavalla tai toisella osto-ohjelman on palveltava myös valtiota. Italia itse on raskaasti velkaantunut. Pelkästään yrityksiin ja markkinoille suuntautunut elvytys vaarantaa vapaata ja rehtiä kilpailua. Nordean tulo Ruotsista Suomeen tapahtui myös siksi että Valuuttaunionin jäsenmaassa Suomessa se pääsee osalliseksi tästä määrällisestä elvytyksestä. 

Määrällinen elvytys vähentää valtion tarvetta velanottoon, koska määrällisellä elvytyksellä voidaan korvata valtion muutoin suorittamia tukitoimia yrityksille. Vuosien 2014-2018 valtavista elvytystoimista meillä vaiettiin visusti ja siksi tarkkoja lukuja ei kerrottu sen enempää Suomen Pankin kuin valtionvarainministeriönkään toimesta. Hallituksen kannalta EKP:n ilmoitus määrällisen elvytyksen uudelleen aloittamisesta on myönteinen uutinen - ja sitä se saattaa olla myös komissaari Urpilaisen kannalta. Tavalla tai toisella elvytyksen tulisi suuntautua myös julkisten investointiohjelmien toteuttamiseen ja ostovoiman lisäämiseen, jos elvytyksellä aiotaan saada eurooppalaista konetta toden teolla käyntiin…



EKP:n elvytystä on katsottava ennenkaikkea rahapoliittisesta näkökulmasta; Euroopan Komissiolla ja ennenkaikkea talouskomissaarilla on sekä oikeus että velvollisuus sanoasanansa Euroopan Unionin fiskaalipoliittisesta linjasta. Kun nyt Italian komissaari on astumassa tähän virkaan, on jo nyt kuultu ajatuksia koko Maastrichtin sopimuksen (Sopimus Euroopan Unionista) pohjana olevan Kasvu- ja vakaussopimuksen ottamisesta tarkasteluun.



Euroopan Unionin etelällä on perusteltuja syitä ottaa peruslähtökohdat tarkastelun kohteeksi. Maat ovat syvästi velkaantuneita eikä reaalitalouteen sidoksissa oleva austeristinen kurinpalautuspolitiikka kykene sukupolvienkaan aikana ratkaisemaan endogeenisesti kasvavaa rahataloutta. Kun pankkien ja valtioidenkin on mahdollisuus luoda rahaa velkasitoumuksilla ja vain mielikuvituksen rajoittaessa määrää, on reaalitaloudella mahdoton vastata velkaantumisen antamaan haasteeseen. Keskuspankkirahoitus on luonnollinen tapa vastata valtioiden infrastruktuurin, tehtävien ja palveluiden antamaan haasteeseen. Musta nolla, velaton valtio on nollatoimija myös sosiaalisen vastuunottajana.
EKP:n tuleva, marraskuun alusta 2019 tehtävänsä aloittava pääjohtaja Christine Lagarde on puhunut pankkiunionin ohella myös pääomaunionin viemisestä eteenpäin. Mikä pääomaunioni oikein on? Tästä ei ole kovin tarkkaa tietoa ainakaan minulla; Linkin takana oleva lyhyt kolumni kuvaa sitä, onko pääomaunioni rikkaruoho vai kukkanen. Lyhyesti voidaan todeta, että se näyttäisi tarkoittavan EU:n nykyisen perussopimuksen linjanvetojen yhä tiiviimpää ja ehdottomampaa sementoimista Euroopan Unionin tulevaisuuslinjaksi.
Italialla ja Ranskalla – vähintäänkin näillä – olisi tarvetta saada muutettua Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikkaa sellaiseen endogeeniseen talous- ja rahapoliittiseen lähestymistapaan, jossa hyvinvointivaltion - vahvan sellaisen - arvo palautettaisiin.Komissaareista se antaisi kaikille uusia näköaloja, mukaanluettuna Jutta Urpilaisen kumppanuussalkku. Ilman rahapoliittisia välineitä Kiina ei ole sivuutettavissa Afrikassa – eikä pikapuolin muillakaan mantereilla.
Taustalla on aika yksinkertainen selviö; demoraattinen valtio ja markkinat ovat erilaisia toimijoita sekä motivaatioltaan, lähestymistavaltaan että käytettävissä olevilta keinoiltaan. Itsenäisen keskuspankin omaava valtio – sellaiseksi kaiketi Euroopan unionikin on luettava – voi luoda vapaasti velkasuhteita projektejaan ja kaikkia rahoitustarpeitaan varten. Tähän mennessä toteutettu tuhansiin miljardeihin nouseva keskuspankkirahoitus määrällisen elvytyksen muodossa on jo osoittanut, että inflaatio ei ole endogeenista rahoittajaa uhkaamassa – jos ei sellaiseksi lasketa strategista poliittista tuhoamisyritystä mahdollisen vaihtoehtoisen, modernin talouspolitiikan vallatessa alaa. Omatekoinen toisen talouspoliittisen jalan - demokraattisen valtion - amputoiminen merkiutsee tuhosuuntaista tietä koko toisen maailmansodan jälkeistä aikaa sävyttäneelle pyrkimykselle luoda Euroopasta demokraattinen, taloudellinen ja kulttuurinen yhteisö. 
Modernin monetaarisen teorian kehittäjä, australialainen professori Bill Mitchell luennoi muuten juuri tässä viikonvaihteessa EKP:n järjestämässä työpajassa: ” Next week, I will be in Europe speaking to some large financial institutions including Amundi (Paris), Pimco (Berlin) and then a workshop at the European Central Bank, financial market interests in London, and more”, kirjoitti hän 11. syyskuua blogissaan.
Kykeneekö uuusi Euroopan komissio puheenjohtajansa Ursula von der Layenin johdolla aikaansaamaan käänteen eurooppalaisessa politiikassa moniarvoiseen, poliittista pluralismia edustavaan suuntaan? Jos Komission puheenjohtaja pysyy uskollisena Saksan perustuslaille, entinen meno näyttäisi jatkuvan eikä muutosta lähestymistapaan ole odotettavissa . 
Mitkä ovat tällöin vaihtoehdot? Äärioikeistolaiset voimat ovat kasvaneet Euroopassa ja ne pyrkivät voimakkaasti, voisi sanoa "keinoja kaihtamatta" takaisin kansallismieliseen politiikkaan. Se merkitsee Euroopan Unionin hajoamista. Markkinaehtoinen talousjärjestelmä ei voi luoda ostovoimaa eikä sellaisia rakenteita, jota moderni maailma tarvitsee, varsinkaan ilmastokriisin osoittaessa yhä vakavampia ilmenemismuotoja. 

Yhdellä siivellä ei voi lentää - siksi sekatalousmalli avaisi tietä tulevaisuuden hyvinvoivaan - mutta ei varmastikaan kriisittömään - tulevaisuuteen.