Poliittisia aseita työelämän juoksuhautoihin

 

Nyt kun Teknologiateollisuus on ilmoittanut irtautuvansa muusta kuin paikallisesta sopimisesta, näyttää siltä että sekä perustuslailliset että ihmisoikeuksiin ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa solmittuihin sopimuksiin perustuvat lakisääteisdet oikeudet ovat uhattuina. Meillä on aika pitkään jätetty palkoista ja työoloista sopiminen työmarkkinajärjestöjen kesken sovittaviksi. Kun elinkeinoelämä nyt ilmoittaa keskeisiltä osiltaan vetäytyvänsä käytännössä kokonaan pois keskeisestä sopimustoiminnasta ja siinä tähän mennessä saavutetuista yhteisistä ehdoista, joudutaan uudelleen katsomaan, mitä Suomen perustuslaki ja Suomen solmimat kansainväliset sopimukset kansalaisen työhön liittyvistä oikeuksista sanovat. Oikeusvaltiossa ei voida jättää kansalaista pelkän romuttumassa olevan sopimusjärjestelmän varaan. Valtiovallalla, so. politiittisella päätöksenteolla on turvatta työhön, tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät, lainsäädännössä ja solmituissa kansainvälisissä sopimuksisa turvatut oikeudet.

Suomen perustuslain 18 pykälässä säädetään kansalaisen oikeudesta työhön ja toimeentuloon; eihän tuo pykälä kovin vahva ole mutta yhdessä perustuslain tarkoituksen, perheen omaisuuden suojelun ja perusoikeuksien kannalta sillä on - ja täytyy olla - merkitystä:

18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.

YK:n yleismaailmallinen ihjmisoikeusjulistus, jonka myös Suomi on kansakuntana hyväksynyt, velvoittaa artikloissaan 22-25 erityisesti työhön liittyvien oikeuksien toteuttamiseen:

22. artikla. Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioon ottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.

23. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. 2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. 3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot. 4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.

24. artikla. Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.

25. artikla. 1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta. 2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa. 

Myös Kansainvälisen Työjärjestön ILO:n kautta tulee monia työelämään liittyviä, jo olemassa olevia lakeja. Yksi niistä on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä: siinä olevien oikeuksien valvominen kuuluu työsuojeluviranomaisille.

Jätän tässä Euroopan Unionin työelämää koskevat kohdat vähemmälle käsittelylle, koska ne olennaisilta osiltaan ovat pohjustaneet taustaa nykyiselle "sosialisaatioprosessille", jota Euroopan Unioni on viime vuosina johdonmukaisesti edistänyt.  Yhtenä tärkeänä makrotason keinona näkisin pyrkimisen Modernin Monetaarisen Teorian mukaiseen endogeeniseen, itsesäätöiseen raha- ja finanssipolitiikkaan Euroopan tasolla.   

---

Tämä pieni kertaus on pohjustusta sille, mitä näissä uusissa olosuhteissa on lakisääteisesti turvattava, jotta työllä toimeentuloaan sekä yhteisen hyvinvoinnin  ja itsensä toteuttamista voidaan edelleen sekä ylläpitää että edistää. Keinovalikoima jota esitän, ei ole kattava, onpahan vain ensimmäinen reaktio niihin ilmeisiin vaaroihin ja ongelmiin joita  mitä ilmeisimmin on pikatahtia odotettavissa. 

Paikallinen sopiminen tarkoittaa parhaimmillaan joustavia palkka- ja työehtosopimusmenettelyjä, joita toki on jo varsin paljon olemassa. Helsingin Sanomien 26.3. 2021 uutisesta ja sitä seuranneesta keskustelusta käy ilmi, että hyvin yleisesti pelätään työhön liittyvien oikeuksien romuttuvan, koska yksittäisellä työntekijällä ei ole käsitystä eikä mahdollisuutta sopia ilman taustatukea edes lainsäädännön edellyttämistä yleiosistä ehdoista. Siksi tarvitaan juuri edessäoleviin tilanteisiin sopivia yleisiä ehtoja ha sanktioita, joilla villiintymässä olevalle työelämälle luodaan edes jonkinlaisia raameja.

1. Yritykset saavat tätä nykyä runsain mitoin tukea sekä valtiovallalta että myös Euroopan Unionilta ja sen keskuspankilta EKP:ltä. Yleiseksi ehdoksi olisi asetettava että alan keskimääräistä palkkatasoa on noudatettava yrityksissä, jotka tavalla tai toisella saavat valtion tukea toimintaansa. 

2. Jos yritys ei noudata keskimääräisen palkkatason tai yleisen sopimuslinjan mukaista tasoa, siltä pitäisi kieltää oikeus osinkojen maksuun ja yleisesti hyväksyttyä tasoa - esimerkiksi kunnnissa ja valtiolla noudatettuja  - korkeampien palkkioiden ja optioiden maksaminen johtavassa aemassa oleville toimihenkilöilleen;

3. Julkisella viranomaisella tulisi olla oikeus joko asettaa oma toiminnantarkastaja tai osallistua toiminnan tarkastukseen ja antaa oma lausuntonsa palkka- ja sopimstilanteesta yrityksessä, joka saa valtion tukea, veroetuja tai lailla säädettyjä helpotuksia yhteiskunnallisiin ja sosialisiin velvollisuuksiinsa.

4. viimekätisenä 'last resort' ulottuvuutena julkinen valta voi maksaa täydentävää palkkaa alipalkatulle työntekijälle ja lyhentää tämä osuus yrityksen saamista julkisista tuista tai periä se ylimääräisenä verona yritykseltä perustuslain ja Suomen valtion sopimien sitovien kansainvälisten sopimusten ja niihin perustuvan lainsäädännön ehtojen toteuttamiseksi.

Uskon että ammattiyhdistysliikkeessä pohditaan pää kuumana, mitä edessäolevassa tilanteessa on tehtävä. Kyllähän perinteinen työtaistelu ja jopa yleislakko voi tulla kysymykseen, jos elinkeinoelämä ryhtyy pakottamaan suomalaisia takaisin vuosisata sitten vallinneelle tasolle - jos tasosta ylipäätään voidaan puhua. Tiedossa on myös että vienti lakkaa vetämästä ja samoin tuonti, jos elämisen ja työn ehdot ajetaan äärimmäisyyksiin.