tiistai 24. marraskuuta 2020

Synnytyspolttoja

Aloitan tämänkertaisen blogikirjoituksen Karl Marxin kuvauksella siitä, millä tavalla kapitalistiset tuotantovoimat joutuvat ristiriitaan vallitsevien olosuhteiden kanssa ja millä tavalla uusi vaihe yhteiskunnallisessa kehityksessä ja tietoisuudessa alkaa:

"Tietyssä kehitysvaiheessaan yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat joutuvat vastakkain olemassa olevin tuotanto-olosuhteiden kanssa tai, mikä on vain sen oikeudellinen ilmaus, niiden omaisuuden suhteiden kanssa, joissa ne ovat tähän asti liikkuneet. Tuotantovoimien kehitysmuodoista nämä suhteet muuttuvat kahleiksi. Sitten tulee sosiaalisen vallankumouksen aikakausi. Taloudellisen perustan muuttuessa koko jättimäinen ylärakenne (oikeudelliset ja poliittiset organisaatiot, joita tietyt sosiaaliset tietoisuuden muodot vastaavat) kaatuvat hitaammin tai nopeammin. Yksi yhteiskunnan muoto ei koskaan häviä ennen kuin kaikki tuotantovoimat ovat kehittyneet, joiden osalta se on riittävän kattava, ja uudet tai korkeammat tuotanto-olosuhteet eivät koskaan astu näyttämölle ennen kuin aineellisen olemassaolon olosuhteet ovat tulleet esiin yhteiskunnan kohdusta. Vanhan yhteiskunnan. porvarilliset tuotantosuhteet ovat viimeinen antagonistinen muoto yhteiskunnallisessa tuotantoprosessissa ... Ihmisyhteisön aiempi historia päättyy siis tähän yhteiskuntamuotoon." 

(Karl Marx 1859 A Contribution to the Critique of Political Economy Preface)


Onko tässä ajassa merkkejä tietynlaisen tuotantotavan saapumisesta päätepisteeseensä? Edelleen: onko merkkejä siitä, että nykyisissä olosuhteissa olisi jo syntynyt sellaisia konkreettisia uusia visioita, jotka perusteellisesti muuttavat sekä tuotantosuhteita että kansalaisten ja kansojen elämisen ehtoja? 

Euroopan talouskehitys ei ole viimeisten parinkymmenen vuoden aikana antanut selvää lupausta siitä, että "erittäin kilpailukykyinen markkina", jota Euroopan Unionin Lissabonin sopimus (2. artikla, kohta 3) pitää keskeisenä ja ylivertaisena keinona talouden elpymiseen ja kansojen vaurauteen, olisi todella toimiva keino kokonaan uudelle tasolle nousemiseen. 

On käynyt pikemminkin päinvastoin; kansantulo BKT:n muodossa ei ole vuosiin kasvanut ripeästi ja siihen liittyvät mittarit ovat sisältäneet myös harhaanjohtavia elementtejä, siis muita kuin yhteistä hyvinvointia kuvaavia piirteitä. Sadan auton joukkokolari tai tuhoisa talvimyrsky nostaa BKT:tä, mutta yhteisen hyvinvoinnin kannalta kaikki tapahtunut ei ole relevanttia vaurastumisen kannalta. EU:n jäsenvaltioista Kreikka joutui austeristiseen alaspäin menevään kierteeseen ja sen käynnistäjinä olivat Euroopan Komissio, Euroopan Keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto; "trion" kymmenen vuoden takainen talousdoktriini edellyti tiukkaa säästökuuria ja Kreikka putosi hyvinvointivaltion kehityksessä kymmeniä vuosia taaksepäin. Se on luonut kumouksellista ilmapiiriä koko eteläiseen Eurooppaan, mikä näkyy mm. populististen voimien nousuna lähes kaikkialla Euroopassa.

Onko odotusarvoinen vientivetoinen talouskasvu lunastanut lupauksensa kansallisen hyvinvoinnin suhteen? Kieltämättä kansainvälisellä vuorovaikutuksella viennin ja tuonnin muodossa on perinteisesti suuri merkitys ennenkaikkea työllistäjänä. Kun kaikki Euroopan Unionin jäsenmaat alkavat parantaa vientiään kustannuskilpailulla, seurauksena on voittajien ja häviäjien   vastakohta. Erityiseksi Saksa on Euroopan Unionissa menestynyt muita paremmin. Euroopan ulkopuolelle suuntautunut vienti ei ole kyennyt kuromaan umpeen syntynyttä epätasapainoa ja siksi monissa Euroopan Unionin maissa vientikilpailu ei ole tuonutkaan lisääntyvää hyvinvointia, vaan alempia palkkoja, huonompia työehtoja, irtautumista koko sopimisen kulttuurista, lisääntyvää työttömyyttä ja näköalatonta tulevaisuutta etenkin nuoremmille sukupolville. Meillä sitä kiihkeästi ajanut Sipilän hallitus kompastui juuri  kilpailukykypyrkimykseensä ja sen yhteydessä tehtyihin tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta sisältäneisiin loukkauksiin.  Aineksia kumoukselliseen muutoshakuisuuteen nousee tästäkin melko yleisesti hyväksytystä strategiasta.

Tätä kirjoitettaessa eletään marraskuun loppua ja lämpötilat hipovat historiallisia ennätyslukemia. Ilmastomuutos näyttää paitsi tosiasialta, myös näillä subarktisilla alueilla jopa keskimääräistä nopeammalta. Edellisenä 'talvena' ns. termistä talvea ei Etelä-Suomeen tullut ollenkaan. Järvet eivät jäädy, metsätöitä joudutaan toteuttamaan sulalla maaperällä, mikä vahingoittaa routaantumatonta maaperää totuttua pahemmin. Ilmastomuutoksen on reagoitava. Keskustelua käydään siitä, tapahtuuko tämä 'markkinoiden' hyppäyksellä uuteen teknologiaan vai  pitäisikö yhteiskunnan, so. valtion olla tässä keskeinen aloitteentekijä. 

Markkinan onnistuminen on kiinni ostovoimasta, jota se ei ole ollut valmis jakamaan suurille kansankerroksille. Edellytetyllä paikallisella sopimisella pyritään edelleen pienempiin palkkakuluihin eikä rakenteellisia uudistuksia parempaan ole juuri paikallisen sopimisen luonteesta johtuen odotettavissa. Juuri tällä viikolla Elinkeinoelämän Keskusliitto irroittautui näkyvästi kolmikantaisesta työelämän tasa-arvopyrkimyksiä ajavasta neuvotteluryhmästä, syynä sosiaali- ja terveysministeriön liian pitkälle menevä ja Marinin hallitusohjelmaa toteuttava pohjaehdotus. Voidaanko yhä vähemmän ostovoimaa jakavalta elinkeinoelämältä odottaa valtavia summia maksavia ilmastomuutosta jarruttavia toimia? Minusta näyttää että tämäkään yhtälö ei toimi. Vaikka innovaatioita syntyisikin, niiden realisoiminen osaksi toimivaa yhteiskuntaa etenee toivottoman hitaasti. Ukkospilviä muistuttavia nuorten ilmastoperjantaita on odotettavissa jatkossakin tällä viikolla toteutettavan kaupallisen "mustan perjantain" (Black Friday) vastapainoksi.

Kaiken lisäksi elämme keskellä maailmanlaajuista Korona-pandemiaa, joka iskee voimakkaasti kaupallisiin hankkeisiin. Lentäminen, matkustaminen, ravintolapalvelujen käyttäminen, puhumattakaan suuresta viihde- ja kulttuuriulottuvuudesta  ovat jumiutuneet lähes kokonaan välttämättömien 'terveys edellä' rajoitustoimien vuoksi. Valtiolta edellytetään rajoitusten vastapainoksi menetysten korvaamista ja siihen onkin vastattu ennätyksellisellä velanotolla. Aikaisempi talousdoktriini velanotosta on heitetty ainakin väliaikaisesti sivuun. Sekä EU:n jäsenvaltiot että Euroopan Komissio itsekin tekevät velkaa sekä tavanomaisten budjettiensa katteeksi että korona-elvytyspakettien mahdollistamiseksi. Nämä elvytystuet ja  -lainat ovat ehdottoman tärkeitä mm. Italialle ja monelle muullekin Euroopan Unionin jäsenmaalle Korona-epidemian yhä vahvistuessa. Vahvaa valtiota hyljeksinyt markkina on nyt käsi ojossa vaatimassa valtiolta korvauksia menetetyistä tuloista. Pandemia ei kuitenkaan ole kansalaistenkaan syy, kansalaisten jota valtiovalta tässä yhteydessä viimekädessä edustaa. 


Saattaa olla että ilmastomuutos yhdessä Korona-pandemian tulee aiheuttamaan suuria muutoksia tavassa liikkua maailmalla. On pakko palata paikalliseen elämäntapaan, on pakko karsia elämänmuodosta sellaisia rönsyjä, jotka kiihdyttävät ilmaston lämpenemistä ja aiheuttavat tartuntatautien maailmanlaajuista, nopeaa leviämistä. Kun markkina ei omalta osaltaan osa edistää edes kohtuullista  tasa-arvoa työn ja toimeentulon laajaksi ylläpitämiseksi, joudutaan perustellusti epäilemään, onko noudatettu markkinaehtoinen politiikkaa ylipäätään vastaus ajan yhteiskuntavastuuta edellyttäväksi ratkaisuksi. Kuten tunnettua se aiheuttaa äärettömän vahingollista taloudellista polarisaatiota ja suureen enemmistöön kohdistuvaa kurjistumista.

Onko sitten ajassamme nähtävissä sellaisia uusia tendenssejä, jotka selvästi haastavat ikuiseksi tarkoitetun ja Euroopan Unionin peruskirjoihin konsensuksella upotetun, yksisiipisen markkinapolitiikan?

Vaikka päivän median piirissä ilmeisen tietoisesti  harjoitetussa yksiulotteisessa talouskeskustelussa ei muutosta ole havaittavissa, ollaan yhä selvemmin haastamassa noudatetun talouspolitiikan linja. Keskeiseksi kyseenalaistajaksi on noussut jälkikeynesiläisyyttä edustava  ns. Moderni Monetaarinen Teoria, jossa itsenäinen valtio tai yhteisö voi keskuspankkinsa tuella vastata mihin tahansa taloudelliseen haasteeseen. 

Mistä niiden raha on kotoisin? Vastoin kuin yleisesti kuvitellaan, se ei synny etukäteissäästämällä ja kansalaisten talletuksista. Keskuspankki ja pankit ylipäätään tekevät rahaa lainapäätöksillä ja kaksinkertaisella kirjanpidolla. Raha on osoitus velkasuhteesta, jossa resursseja luodaan pelkällä enterin painalluksella kirjanpidon yhteydessä. Tätä ulottuvuutta näyttää mm. tasavallan presidentti Niinistön olevan vaikea ymmärtää.

Euroopan Keskuspankin määrällinen elvytys (QE) on yksi osoitus tällaisesta pääomien muodostuksesta. Pankkien kautta ostetut valtioiden velkakirjat ovat kasvavana vuorena EKP:n taseissa saatavien puolella. EKP ei kuitenkaan ole edellyttänyt näiden velkakirjojen lunastamista niiden määräajan (maturiteetin) päättyessä, vaan ne on steriloitu taseisiin myöhempiä toimia varten. Itsenäinen keskuspankki voi jopa mitätöidä nämä velkakirjat 'epävarmoina saatavina' ja rahoittaa edelleen markkinaa. Miten se tapahtuu käytännössä, siitä ei paljoa hiiskuta. Der Spiegelin mukaan ainakin osa tämän toimintaan liittyvistä asiakirjoista on salaisia. Siihenkin EKP:llä on peruskirjojen mukaan täysi oikeus.

Sekä ilmastokriisi että Korona-pandemia edellyttäisivät demokraattisen valtion keskeistä roolia tehtävien investointien suunnittelussa ja koordinoinnissa. Sitä edellyttävät myös muut suuret haasteet, kuten digitalisaatio ja pakolaiskysymyksen moniulotteinen haltuunotto. Euroopan Unionin peruskirjojen mukaan kuitenkaan jäsenvaltioiden velanotosta ei ole yhteisöllä lupa ottaa vastuuta. Kuinka tällainen rakenne on saatu päätettyä 2000-luvulla sivistyneessä ja länsimaisia arvoja edustavassa Euroopan Unionissa? "Vain Jumala tietää kuinka tällainen päätös on saatu aikaiseksi." Tämä Vladimir Putinin huokaisuksi kerrottu tokaisu Venäjän kannalta huonosti menneissä aseriisuntaneuvotteluissa kuvastaa hyvin myös Euroopan Unionin onnettomalla tavalla lukkiutunutta rakennetta.

Muutoksen merkkejä on kuitenkin niin paljon ilmassa että voidaan Karl Marxia lainaten todeta ajan olevan raskaana muutoksen suuntaan ja että syntyvä uusi elämä on jo Modernin Monetaarisen Teorian muodossa antanut selviä merkkejä itsestään. Meillä Suomessakin on joukko nuoria taloustieteilijöitä, jotka ovat vahvasti tietoisia muutoksen tarpeesta ja hakevat koko ajan strategista tilannetta ratkaisevien askelten ottamiseksi. Vallankumousta ei tarvitse pakottaa sen enempää kuin lapsen syntymääkään. Se seuraa luonnostaan ja jos se ei jostakin syystä ole mahdollista, sekä äiti että lapsi ovat vaarassa menehtyä. 

Euroopan on synnyttävä uudelleen? Se edellyttää valtion kunnianpalautusta yhteisen hyvinvoinnin keskeisenä ja autorisoituna luojana. Moderni finanssi- ja rahapolitiikka tarjoavat rationaalisesti käytettynä tukevan pohjan kaikille tarpeellisille investoinneille. Yhteiskuntavastuuta karttava markkina voi olla tulevaisuudessa parhaimmillaan hyvä renki, mutta isäntänä tulee olla kansanvaltainen valtio. Ehkä tässä suhteessa pitäisi ottaa oppia Kiinasta eikä Amerikasta?

Merkitseekö tämä pelättyä kommunismia? Ei todellakaan, vaan pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio muodostaa sen uuden perustan, joka mahdollistaa irtautumisen sekavasta ja kurjuutta generoivasta ihmiskunnan esihistoriasta ja mahdollistaa vihdoin jokaiselle kansalaiselle perustan aineellisesti ja henkisesti hyvään elämään.

Me voisimme olla juuri nyt sen kynnyksellä.

5.12. 2020

Sana makrotaloudesta viikonvaihteeksi...
Jenni Virtanen 5.12. 2020 Helsingin Sanomissa:
"Elpymispakettia varten EU hankkii ennätyksellisen paljon lainaa markkinoilta EU:n budjettia vastaan. Lainaa maksetaan takaisin muun muassa suurempina jäsenmaksuina. Suomi ja nuuka nelikko ovat paketin nettomaksajia.
Suomi on ollut huolissaan elpymispaketin tarkkarajaisuudesta. Suomi on myös painottanut paketin kertaluontoisuutta. Esimerkiksi Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde ehdotti lokakuussa, että mekanismista tehtäisiin pysyvä."
Korona-kriisi ei tule loppumaan vuodenvaihteeseen ja uusia toimia tullaan edelleen tarvitsemaan. Näissä toimissa valtion rooli on keskeinen. Se tukee kansalaisia ja yrityksiä, se päättää joko virkakoneiston tai hallituksen toimin rajoituksista ja vapauksista. Hallitus ottaa myös velkaa ennätystahtiin. Sitä käytetään koronakustannuksiin ja elvytykseen. Keskellä kriisiä ei ole aika ryhtyä sopeutustoimiin, niiden aika on myöhemmin.
Sopeutustoimet viittaavat edelleen siihen talouspoliittiseen aikaan, jolloin velkaa pidettiin pahimpana mörkönä ja etukäteissäästämistä suurimpana hyveenä, esimerkkinä kotitalouden velvollisuus omaan talouteensa suhtautumisessa. Juuri tässä suhteessa olemme astumassa uuteen aikaan.
EKP:n pääjohtaja on siis ilmaissut kantanaan, että Euroopan Komission velanotto ja toimet tukipakettien ja lainojen tarjoamisen muodossa eivät olisi kertaluontoisia vaan alku pysyvälle uudelle finanssi- ja rahapoliittiselle mekanismille. Pääjohtaja antaa tässä ymmärtää, että makrotaloudellisessa ajattelutavassa on tapahtumassa uusi ja vakavasti otettava paradigmanmuutos. EKP:n määrällinen elvytys ja Euroopon Komission velanotto omiin nimiinsä ovat tästä selviä merkkejä. Oletan myös Euroopan Komision puheenjohtajan Ursula von der Layenin odottavan hetkeä uusille finanssi- ja rahapolitiikan avauksille.
Kysymys on Modernin Monetaarisen Teorian vähittäisestä mutta vakavasti otettavasta tunkeutumisesta uutena lähestymistapana itsenäisen keskuspankin omaavan valtion tai yhteisön - kuten EU:n - makrotaloudelliseen lähestymistapaan. Euroopan Unioni voi MMT-ajattelutavan mukaan vastata kaikkiin taloudellisiin haasteisiin joita yhteisö kohtaa. Keskuspankki toimii joko pankkijärjestelmän kautta tai suoraan Euroopan Komission lainojen viimekätisenä rahoittajana ja myös takaajana. Sama koskee muitakin keskuspankkeja kaikkialla maailmassa. Vallalla olevan valtavirtaisen ajattelun mukaan takuu kuuluu velvollisuutena jäsenvaltioille, kuten heinäkuun alussa 2020 hyväksytyssä 'kertaluonteisessa' tuki- ja elvytyspaketissa on kysymys.
Uuden ajattelutavan kehyksessä näin ei tarvitse olla. Juuri keskuspankilla on lukuisia erilaisia instrumentteja rahapolitikan hoitoon, tästä ovat esimerkkeinä korkotason pitäminen toivotulla tasolla, ostettujen joukkovelkakirjojen jäädyttäminen (sterilisointi) tai pankkien lainanantojärjestelmän vahvistaminen niin että ne eivät ole riippuvaisia pelkästä lainojen korokotasosta. Keskuspankki voi tässä vaihtoehtoisessa lähestymistavassa jopa antaa velkoja anteeksi ja poistaa ne lopullisesti saatavien joukosta.
Rajaa uudelle ajattelulle ei itse asiassa muodosta raha ja sen saatavuus, vaan makrotalouspolitiikan suhde muihin resursseihin, kuten pääsy yhteiseen hyvinvointiin, suhtautuminen työllisyyteen, luonnonvaroihin ja mm. ilmastomuutokseen. Kysymys on valitun ideologisen linjan muuttamisesta, mikä ei ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä. On palautettava luottamus vahvaan valtioon ja sen autorisoituun asemaan kestävän kehityksen ohjaajana. Markkinan huutaminen apuun ei auta, koska sen keskeinen tehtävä ei ole yhteiskuntavastuusta huolehtiminen. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio kelpaisi eettiseksi pohjaksi uudelle Euroopalle hyvinkin .

Tämän tarinan opetus on se, että lopetetaan puhuminen Euroopan Keskuspankin ja Euroopan Komission makrotalouspoliittisten toimien kertaluontoisuudesta ja hyväksytään avarampi lähestymistapa koko Euroopan kuntouttamiseen. Kulttuurisesti moni-ilmeinen Eurooppa ei synny sanktioiden vaan yhteiseen arvopohjaan vähittäin tapahtuvan kasvamisen kautta.


Ei kommentteja: