Olen edellisessä blogitekstissäni esittänyt sosiaalipsykologisia perusteluja sille, että ns. työttömyyden hoitoon liittyvässä aktiivimallissa ei ole kysymys ollenkaan aidosta aktiivisuudesta, vaan tietynlaisesta asenteellisuudesta tämän tehtävän hoitamisessa. Tämän asenteellisuuden arvomaailma liittyy regressiiviseen, epäproduktiiviseen kaavautumiseen, jonka juuret ovat luonteenpiirteissä - ja jopa kokonaisen kansanosan samalla tavalla kaavautuneessa tavassa, "yhteiskuntaluonteessa" (Erich Fromm) yrittäessään ratkoa suuria yhteiskunnallisia ongelmia. Tarkoitan tällä sitä, että sama kaava, perusasennoituminen saattaa toistua myös muiden asioiden ratkaisemisen yhteydessä, esimerkiksi suhtautumisessa vanhustenhoitoon, terveyteen, koulutukseen - ja jopa lainsäädäntöön.
Eettinenkin asennoitumiskehys saattaa saada autoritaarisen ja epäproduktiivisen sisällön. Kuulimme juuri aamun 26.7. 2019 tv-uutisista, että kuolemanrangaistus on tulossa USA:ssa uudelleen käytttöön liittovaltiotasolla. Tämä sopinee esimerkiksi siitä, miten muuttuva yhteiskuntaluonne etsii myös juridisia perusteita omalle lähestymistavalleen. Katselu ympärille maailmanlaajuisesti ja historia puolestaan osoittaa, että oikeusvaltion tulkinta voi saada erilaisia muotoja maasta ja historiallisesta ajankohdasta riippuen. Venezuelassa korkein oikeus on asettunut tukemaan maan presidentiksi valittua Mazuroa; samaan aikaan Euroopan Unionin johtavat maat - ei kuitenkaan Euroopan komissio - ovat asettuneet Venezuelan opposition ja parlamentin puheenjohtajan Guaidon kannalle, joka hänkin on kyseeenalaisin keinoin hamuamassa itselleen presidentin valtaa ja asemaa.
Juuri käynnissä oleva rasismi-keskustelu on puolestaan menossa sekin sillä tavalla solmuun, että selvästi rasistisia kannanottoja tukeva ja niille henkilökohtaista tuulensuojaa antavaa puolue ei kokonaisuudessaan voida tulkita rasistiseksi. Miten suhtaudutaan tänä päivänä Saksan kansallissosialistisen puolueen kolmannen, tuhatvuotisen valtakunnan luomispyrkimyksiin 1930- ja 1940-luvuilla?
Suomi on valinnut yhdeksi keskeiseksi Euroopan Unionin puheenjohtajakauden teemakseen oikeisvaltioperiaatteen ja sen toteuttamisen vahvistamisen Euroopan Unionissa ja sen jäsenmaissa. Aika nopeasti keskustelu kääntyi jäsenmaiden oikeusvaltiokäsitykseen ja niiden sanktioimiseen ja mahdolliseen rankaisemiseeen kieltämällä Euroopan Unionin tarjoama mahdollinen taloudellinen apu kurinpitotoimena joltakin jäsenmaalta. Eniten on keskusteltu tässä yhteydessä Puolasta ja Unkarista, jotka ovat asettuneet vastustamaan suhteellista osuuttaan mahdollisesta pakolaisten vastaanottamisesta. Myös Romaniasta on käyty keskustelua, syynä se että korruptiota ei näytetä saavan millään keinoin kuriin. Ainakin Unkari on esittänyt vastaavia syytöksiä Suomea kohtaan oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta. Unkari ei näytä pitävän Suomea tiedottamisen osalta moniarvoisena, oikeusvaltion periaatteet täyttävänä maana, vaikka meillä on länsimaiseen arvoyhteiskuntaan suuntautunut, YLEä lukuunottamatta yritysmaailman ilmoitustuloilla elävä ja toimiva, omaa moniarvoisuuttaan korostava "vapaa" lehdistö.
Lukija varmaan huomaa, että oikeusvaltiokeskustelu ja kansallisten toimien sanktiointi johtaa helposti kierteeseen, josta aktiivimallista käymäni analyysin mukaisesti ajaudutaan yhä pahenevaan epäproduktiivisten, regressiivisten ratkaisumallien ja vastakkainasettelujen kierteeseen. Samaan aikaan keskustelu Euroopan Unionin itsensä oikeudellisesta demokraattisuudesta on painunut taka-alalle. Tosin Britannian Kansainyhteisön uusi pääministeri Boris Johnson viittasi tähän avajaispuheenvuorossaan toteamalla, että Britannia pitää tärkeänä saada äänestää suoraan niitä henkilöitä jotka päättävät myös Euroopan talossa heidän kohtaloistaan. Euroopan Unioni ei tätä Johnssonin taktista vaatimusta täytä, eivätkä sitä täytä monet muutkaan jäsenyyteen perustuvat kansainväliset yhteisöt. Euroopanlaajuiset vaaliliitot sen kyllä mahdollistaisivat. Pitkät listat osana vaalijärjestelmää on myös yksi sosialidemokratian pitkän aikavälin visioista - ne vahvistaisivat oikeusvaltiperiaatetta ja poliitiseen demokratiaan perustuvaa oikeusvaltioperiaatetta tuntuvasti.
Vaaleihin liittyvän henkilödemokratian - edustajan suora vastuu äänestäjilleen - oikeusvaltioperiaatteeseen liittyy lisäksi toinenkin, vähintään yhtä tärkeä, pluralistista, moniarvoista demokratiaa edustava sisältöulottuvuus. Poliittisella liikkeellä on oikeus päästä vastuunottoon omaksumillaan sisältövaatimuksilla ja toteuttaa täten moniarvoisen oikeusvaltion kaikkein tärkeintä periaatetta, omien tavoitteidensa mukaista yhteiskuntaa ja sen rakenteita. Sosialidemokratialle - etenkin sen pohjoismaiselle toteutustavalle on ollut luonteenomaista vahva, kansanvaltainen hyvinvointivaltio. Sen varaan on pohjolassa rakennettu demokraattista sosialismia, joidenkin mielestä jopa niin pitkälle että he katsovat sosialidemokratian tavoitteet jo saavutetuiksi.
Euroopan Unioni ei kuitenkaan rakenna vahvan valtion vaan erittäin kilpailukykyisen markkinavaihtoehdon (Lissabonin sopimus, 2 artikla, kohta 3) perustalle. Tuo periaate on katsottu niin tärkeäksi, että se on muurattu keskeiseksi ja käytännössä muuttamattomaksi periaatteeksi Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin. Sisältöulottuvuutena vahva valtio ei kuulu Euroopan Unionin keskeisiin tavoitteisiin, vaan se on peruskirjoissa (treaties) nimenomaan torjuttu ja sen suora tukeminen on samalla yksiselitteisesti kielletty. Miksi näin on? Syynä mielestäni on vuosikymmeniä - jo pitkälle toista vuosisataa - jatkunut taistelu yhteiskuntajärjestelmästä; Neuvostoliiton romahdus ja Berliinin muurin murtuminen tarjosivat otollisen hetken kapitalismin niskalenkkiin neuvostojohtoisesta, hengeltään taantumuksellisesta "sosialismista". Euroopan Unionin arkkitehtuurin rakentaminen sattui näihin samoihin aikoihin, ja tuli tilaisuus pistää vahvaan valtioon perustuva yhteiskuntajärjestelmä lopullisesti pois reaalisten mahdollisuuksien joukosta. Samalla kävi kuitenkin niin, että sosialidemokratian edustama pohjoismainen vahva hyvinvointivaltio tuli asetettua piippuhyllylle, vaikka sen saavutuksia ei sinänsä ole kiistettykään.
Sisältöulottuvuutena vahva hyvinvontivaltio ei ole Euroopan Unionissa peruskirjojen ehdottomista muotoiluista johtuen mahdollinen. Tämä on valtava puute sekä sosialidemokratian tavoitteiden, oikeusvaltion että niiden suurten haasteiden kannalta jotka Unionia lähivuosina kohtaavat. Oikeusvaltioperiaatteen nostaminen Rinteen hallituksen toimesta yhdeksi johtavaksi teemaksi menossa olevalla puheenjohtajakaudella olisi aivan välttämättä edellyttänyt Euroopan Unionin oman rakenteen nostamisesta keskusteluun ja periaatteelliseen pohdiskeluun. Sosialidemokratia ei voi toteuttaa visiotaan ilman paradigmanmuutosta Euroopan Unionin peruskirjoissa. Tarvitsemme välttämättä sellaista sekatalousjärjestelmää, jossa demokraattinen valtio voi toimia myös vahvana investoijana itsenäisesti, kansalaisten tarpeisiin ja yhteisöllisen demokratian periaatteisiin perustuen.
Peruskirjojen yksipuolisuutta korostaa samalla tavalla rampautunut talous- ja rahapolitiikka. Omalla valuutalla ja omalla keskuspankilla varustettu Euroopan Unioni voisi toimia itsenäisen valtion tavoin myös oman ja jäsenvaltioidensa vahvistamiseksi rahoittamalla omilla poliittisilla päätöksillään ja kaksinkertaisella kirjanpidolla kaikki tarpeelliset hankkeensa. Euroopan Unioni eikä rahapoliittisesti itsenäinen valtio voi koskaan mennä konkurssiin. Lähes 600. miljoonan kansalaisen yhteisöä ei voi inflaatiokaan uhata, eikä varsinkaan energiariippuvuuden vähenemisen myötä. Eurooppalainen talouspolitiikka on asettunut tässä suhteessa tiukasti valtavirtaisen talous- ja rahapolitiikan irrationaaleihin raameihin. Sitä on noussut kuitenkin haastamaan Moderni Monetaarinen Teoria (MMT), joka väittää monetaarisen niukkuuden olevan itseaiheutettu raajarikkoisuus. Maailmalla käydään jo nyt kiivasta väittelyä siitä, onko valtavirtainen talous- ja rahapoliittinen lähestymistapa ollenkaan järkevä tieteellisyydestä puhumattakaan. Tästä aiheesta ovat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa kirjoittaneet erinomaisen, opintoaineistoksi sopivan kirjan "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta" (Like). Kiinan tavoin - näin oletan - ideologisesti neutraali, uusia näköaloja avaava heterodoksinen talous- ja rahapoliittinen lähestymistapa olisi mitä tervetullein.
Oikeusvaltioperiaatteen kannalta Euroopan Unioni on siis hallintorakenteellaan ja sisällölliseen ulottuvuuteen keinotekoisesti luoduilla rajoituksillaan ajanut sekä koko Eurooppaa että jäsenvaltioitaan aneemisen kasvun ja kehityksen kierteeseen. Se että eurooppakriittisyys ja jopa eurooppavastaisuus on kasvanut nykyisenkaltaiseksi uhkaavaksi voimaksi, on osaltaan seurausta siitä että jäsenmaat eivät nykyisenkaltaisen talous- ja rahapolitiikan puitteissa kykene vastaamaan sosiaalisen turvallisuun ja oikeudenmukaisuuden haasteisiin - eikä varsinkaan ilmastomuutoksesta ja autoritaarisista rakenteista johtuvaan pakolaistulvaan. Ongelma ei keskeisiltä osiltaan ole ollenkaan jäsenmaissa - se on Euroopan Unionin valitsemassa poliittisessa, ideologisesti painottuneessa ja yksipuolisessa lähestymistavassa. Tässä suhteessa Euroopan Unioni ei ole täyttänyt siihen asetettuja toiveita.
Mitä tämä tarkoittaa sosiaalipyskologisen asennoitumiskehyksen kannalta? Kun resursseja ei ole käytettävissä eikä toteutettu rakenne kykene vastaamaan haasteisiin kuin imemällä voimavarat muutenkin pelkoja ja uhkia miettivän kansalaisen pankkitileiltä, palkoista ja koko tulonmuodostuksesta, ei ole ihme että poliittiset ratkaisut suuntautuvat itsepuolustukseen ja oman pesän turvaamiseen niin hyvin kuin se on mahdollista. Jäsenvaltiot eivät ole rahapoliittisesti itsenäisiä, niille euro käyttäytyy valtiollisessa taloudenpidossa kuin vieras valuutta. Oikea ratkaisu tällaisessa tilanteessa ei ole jäsenvaltioiden uhkaaminen diktaateilla, sanktioilla ja rangaistuksilla. Se tie johtaa väistämättä eiproduktiiviseen, regressiiviseen kierteeseen joka loppupeleissä voi muuttua sodankaltaiseksi tilanteeksi.
Toisenlainen talous- ja rahapoliittinen lähestymistapa - jos se oikeusvaltipperiaatteen mukaan toteutettaisiin - mahdollistaisi taloudellisesti minkä hyvänsä sosiaalisia ja toimeentulotarpeita mahdollistavan ratkaisun koko mantereella. Se mahdollistaisi ruhtinaallisen palkitsemisen investointeihin ja palveluihin suunnatuilla resursseilla niille jäsenmaille, jotka suostuvat vastaamaan ilmastomuutoksen ja yhteiskunnallisen tietämättömyyden aiheuttamaan hätään. Uusi moderni lähestymistapa MMT:n tapaan talous - ja rahapolitikassa muodostaisi myös loistavan esimerkin vaikkapa Afrikan Unionille.
Keskustelun avaaminen oikeusvaltioperiaatteesta koko Unionin tasolla loisi uutta perspektiiviä myös Euroopan Unionin rahoituskehyksestä käytävälle keskustelulla ja mahdollistaisi sen mitoittamisen edessä olevien haasteiden edellyttämällä tavalla. Nykyisissä puitteissa tällainen keskustelu ei ole sen enempää mahdollista kuin järkevääkään - eivät Euroopan kansalaiset suostu pelkästään omalla työllään hankkimilla varoilla vastaamaan suuriin maailmanlaajuisiin haasteisiin. Rajojen asettelu tehtävien suhteen perustuu siis suurelta osin oikeusvaltioperiaatteen epäproduktiiviselle tulkinnalle ja sovellutuksille.
Raja tässä suhteessa kulkee jokaisen kansalaisen itseymmärryksen, koko kansakunnan ja myös sosialidemokratian sisällä. Produktiivinen vastaus aktiivimallin ratkaisemiseen yhtäällä - ja epäproduktiivinen vastaus eurooppalaisella ja kansainvälisellä tasolla kuvaa tätä rajaa ja samalla ristiriitaa. Joka tasolla paistaa läpi se tosiaasia, että ihmisen ja kansakunnan tilaa koskeva sosiaalipsykologinen opintotehtävä on jäänyt tekemättä.
Willy Brandtin sanoin: "On uskallettava enemmän demokratiaa."
14.10. 2019
Oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen rahoitustukiin.
Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan siitä, että oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen EU:n rahoitustukiin tarkoittaa käytännössä "lompakko edellä" politiikkaa... "Jos esimerkiksi Unkarin hallitus tekee riippumattoman tiedonvälityksen toiminnan Unkarissa mahdottomaksi, prosessi ei erittäin todennäköisesti ole EU-rahojen väärinkäyttöä.
Jos Puolassa tuomareita vastaan käynnistetään kurinpitotoimia poliittisin perustein, taaskaan tapahtumassa ei ole kytkentää EU-rahoihin.
Olennaisimmat oikeusvaltioperiaatteen ongelmat jäävät siis tämän uuden mekanismin ulottumattomiin. Tapanilan toiveeseen ei tulla vastaamaan. Ehkä parempaan ei ollut pääsyä, koska uudistus vaatii jäsenmaiden yksimielisyyttä.
Mutta tahtomattaan EU tulee tällä uudistuksella kertoneeksi, mikä sitä oikeasti kiinnostaa: oma lompakko."
Eettinenkin asennoitumiskehys saattaa saada autoritaarisen ja epäproduktiivisen sisällön. Kuulimme juuri aamun 26.7. 2019 tv-uutisista, että kuolemanrangaistus on tulossa USA:ssa uudelleen käytttöön liittovaltiotasolla. Tämä sopinee esimerkiksi siitä, miten muuttuva yhteiskuntaluonne etsii myös juridisia perusteita omalle lähestymistavalleen. Katselu ympärille maailmanlaajuisesti ja historia puolestaan osoittaa, että oikeusvaltion tulkinta voi saada erilaisia muotoja maasta ja historiallisesta ajankohdasta riippuen. Venezuelassa korkein oikeus on asettunut tukemaan maan presidentiksi valittua Mazuroa; samaan aikaan Euroopan Unionin johtavat maat - ei kuitenkaan Euroopan komissio - ovat asettuneet Venezuelan opposition ja parlamentin puheenjohtajan Guaidon kannalle, joka hänkin on kyseeenalaisin keinoin hamuamassa itselleen presidentin valtaa ja asemaa.
Juuri käynnissä oleva rasismi-keskustelu on puolestaan menossa sekin sillä tavalla solmuun, että selvästi rasistisia kannanottoja tukeva ja niille henkilökohtaista tuulensuojaa antavaa puolue ei kokonaisuudessaan voida tulkita rasistiseksi. Miten suhtaudutaan tänä päivänä Saksan kansallissosialistisen puolueen kolmannen, tuhatvuotisen valtakunnan luomispyrkimyksiin 1930- ja 1940-luvuilla?
Suomi on valinnut yhdeksi keskeiseksi Euroopan Unionin puheenjohtajakauden teemakseen oikeisvaltioperiaatteen ja sen toteuttamisen vahvistamisen Euroopan Unionissa ja sen jäsenmaissa. Aika nopeasti keskustelu kääntyi jäsenmaiden oikeusvaltiokäsitykseen ja niiden sanktioimiseen ja mahdolliseen rankaisemiseeen kieltämällä Euroopan Unionin tarjoama mahdollinen taloudellinen apu kurinpitotoimena joltakin jäsenmaalta. Eniten on keskusteltu tässä yhteydessä Puolasta ja Unkarista, jotka ovat asettuneet vastustamaan suhteellista osuuttaan mahdollisesta pakolaisten vastaanottamisesta. Myös Romaniasta on käyty keskustelua, syynä se että korruptiota ei näytetä saavan millään keinoin kuriin. Ainakin Unkari on esittänyt vastaavia syytöksiä Suomea kohtaan oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta. Unkari ei näytä pitävän Suomea tiedottamisen osalta moniarvoisena, oikeusvaltion periaatteet täyttävänä maana, vaikka meillä on länsimaiseen arvoyhteiskuntaan suuntautunut, YLEä lukuunottamatta yritysmaailman ilmoitustuloilla elävä ja toimiva, omaa moniarvoisuuttaan korostava "vapaa" lehdistö.
Lukija varmaan huomaa, että oikeusvaltiokeskustelu ja kansallisten toimien sanktiointi johtaa helposti kierteeseen, josta aktiivimallista käymäni analyysin mukaisesti ajaudutaan yhä pahenevaan epäproduktiivisten, regressiivisten ratkaisumallien ja vastakkainasettelujen kierteeseen. Samaan aikaan keskustelu Euroopan Unionin itsensä oikeudellisesta demokraattisuudesta on painunut taka-alalle. Tosin Britannian Kansainyhteisön uusi pääministeri Boris Johnson viittasi tähän avajaispuheenvuorossaan toteamalla, että Britannia pitää tärkeänä saada äänestää suoraan niitä henkilöitä jotka päättävät myös Euroopan talossa heidän kohtaloistaan. Euroopan Unioni ei tätä Johnssonin taktista vaatimusta täytä, eivätkä sitä täytä monet muutkaan jäsenyyteen perustuvat kansainväliset yhteisöt. Euroopanlaajuiset vaaliliitot sen kyllä mahdollistaisivat. Pitkät listat osana vaalijärjestelmää on myös yksi sosialidemokratian pitkän aikavälin visioista - ne vahvistaisivat oikeusvaltiperiaatetta ja poliitiseen demokratiaan perustuvaa oikeusvaltioperiaatetta tuntuvasti.
Vaaleihin liittyvän henkilödemokratian - edustajan suora vastuu äänestäjilleen - oikeusvaltioperiaatteeseen liittyy lisäksi toinenkin, vähintään yhtä tärkeä, pluralistista, moniarvoista demokratiaa edustava sisältöulottuvuus. Poliittisella liikkeellä on oikeus päästä vastuunottoon omaksumillaan sisältövaatimuksilla ja toteuttaa täten moniarvoisen oikeusvaltion kaikkein tärkeintä periaatetta, omien tavoitteidensa mukaista yhteiskuntaa ja sen rakenteita. Sosialidemokratialle - etenkin sen pohjoismaiselle toteutustavalle on ollut luonteenomaista vahva, kansanvaltainen hyvinvointivaltio. Sen varaan on pohjolassa rakennettu demokraattista sosialismia, joidenkin mielestä jopa niin pitkälle että he katsovat sosialidemokratian tavoitteet jo saavutetuiksi.
Euroopan Unioni ei kuitenkaan rakenna vahvan valtion vaan erittäin kilpailukykyisen markkinavaihtoehdon (Lissabonin sopimus, 2 artikla, kohta 3) perustalle. Tuo periaate on katsottu niin tärkeäksi, että se on muurattu keskeiseksi ja käytännössä muuttamattomaksi periaatteeksi Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin. Sisältöulottuvuutena vahva valtio ei kuulu Euroopan Unionin keskeisiin tavoitteisiin, vaan se on peruskirjoissa (treaties) nimenomaan torjuttu ja sen suora tukeminen on samalla yksiselitteisesti kielletty. Miksi näin on? Syynä mielestäni on vuosikymmeniä - jo pitkälle toista vuosisataa - jatkunut taistelu yhteiskuntajärjestelmästä; Neuvostoliiton romahdus ja Berliinin muurin murtuminen tarjosivat otollisen hetken kapitalismin niskalenkkiin neuvostojohtoisesta, hengeltään taantumuksellisesta "sosialismista". Euroopan Unionin arkkitehtuurin rakentaminen sattui näihin samoihin aikoihin, ja tuli tilaisuus pistää vahvaan valtioon perustuva yhteiskuntajärjestelmä lopullisesti pois reaalisten mahdollisuuksien joukosta. Samalla kävi kuitenkin niin, että sosialidemokratian edustama pohjoismainen vahva hyvinvointivaltio tuli asetettua piippuhyllylle, vaikka sen saavutuksia ei sinänsä ole kiistettykään.
Sisältöulottuvuutena vahva hyvinvontivaltio ei ole Euroopan Unionissa peruskirjojen ehdottomista muotoiluista johtuen mahdollinen. Tämä on valtava puute sekä sosialidemokratian tavoitteiden, oikeusvaltion että niiden suurten haasteiden kannalta jotka Unionia lähivuosina kohtaavat. Oikeusvaltioperiaatteen nostaminen Rinteen hallituksen toimesta yhdeksi johtavaksi teemaksi menossa olevalla puheenjohtajakaudella olisi aivan välttämättä edellyttänyt Euroopan Unionin oman rakenteen nostamisesta keskusteluun ja periaatteelliseen pohdiskeluun. Sosialidemokratia ei voi toteuttaa visiotaan ilman paradigmanmuutosta Euroopan Unionin peruskirjoissa. Tarvitsemme välttämättä sellaista sekatalousjärjestelmää, jossa demokraattinen valtio voi toimia myös vahvana investoijana itsenäisesti, kansalaisten tarpeisiin ja yhteisöllisen demokratian periaatteisiin perustuen.
Oikeusvaltioperiaatteen kannalta Euroopan Unioni on siis hallintorakenteellaan ja sisällölliseen ulottuvuuteen keinotekoisesti luoduilla rajoituksillaan ajanut sekä koko Eurooppaa että jäsenvaltioitaan aneemisen kasvun ja kehityksen kierteeseen. Se että eurooppakriittisyys ja jopa eurooppavastaisuus on kasvanut nykyisenkaltaiseksi uhkaavaksi voimaksi, on osaltaan seurausta siitä että jäsenmaat eivät nykyisenkaltaisen talous- ja rahapolitiikan puitteissa kykene vastaamaan sosiaalisen turvallisuun ja oikeudenmukaisuuden haasteisiin - eikä varsinkaan ilmastomuutoksesta ja autoritaarisista rakenteista johtuvaan pakolaistulvaan. Ongelma ei keskeisiltä osiltaan ole ollenkaan jäsenmaissa - se on Euroopan Unionin valitsemassa poliittisessa, ideologisesti painottuneessa ja yksipuolisessa lähestymistavassa. Tässä suhteessa Euroopan Unioni ei ole täyttänyt siihen asetettuja toiveita.
Mitä tämä tarkoittaa sosiaalipyskologisen asennoitumiskehyksen kannalta? Kun resursseja ei ole käytettävissä eikä toteutettu rakenne kykene vastaamaan haasteisiin kuin imemällä voimavarat muutenkin pelkoja ja uhkia miettivän kansalaisen pankkitileiltä, palkoista ja koko tulonmuodostuksesta, ei ole ihme että poliittiset ratkaisut suuntautuvat itsepuolustukseen ja oman pesän turvaamiseen niin hyvin kuin se on mahdollista. Jäsenvaltiot eivät ole rahapoliittisesti itsenäisiä, niille euro käyttäytyy valtiollisessa taloudenpidossa kuin vieras valuutta. Oikea ratkaisu tällaisessa tilanteessa ei ole jäsenvaltioiden uhkaaminen diktaateilla, sanktioilla ja rangaistuksilla. Se tie johtaa väistämättä eiproduktiiviseen, regressiiviseen kierteeseen joka loppupeleissä voi muuttua sodankaltaiseksi tilanteeksi.
Toisenlainen talous- ja rahapoliittinen lähestymistapa - jos se oikeusvaltipperiaatteen mukaan toteutettaisiin - mahdollistaisi taloudellisesti minkä hyvänsä sosiaalisia ja toimeentulotarpeita mahdollistavan ratkaisun koko mantereella. Se mahdollistaisi ruhtinaallisen palkitsemisen investointeihin ja palveluihin suunnatuilla resursseilla niille jäsenmaille, jotka suostuvat vastaamaan ilmastomuutoksen ja yhteiskunnallisen tietämättömyyden aiheuttamaan hätään. Uusi moderni lähestymistapa MMT:n tapaan talous - ja rahapolitikassa muodostaisi myös loistavan esimerkin vaikkapa Afrikan Unionille.
Keskustelun avaaminen oikeusvaltioperiaatteesta koko Unionin tasolla loisi uutta perspektiiviä myös Euroopan Unionin rahoituskehyksestä käytävälle keskustelulla ja mahdollistaisi sen mitoittamisen edessä olevien haasteiden edellyttämällä tavalla. Nykyisissä puitteissa tällainen keskustelu ei ole sen enempää mahdollista kuin järkevääkään - eivät Euroopan kansalaiset suostu pelkästään omalla työllään hankkimilla varoilla vastaamaan suuriin maailmanlaajuisiin haasteisiin. Rajojen asettelu tehtävien suhteen perustuu siis suurelta osin oikeusvaltioperiaatteen epäproduktiiviselle tulkinnalle ja sovellutuksille.
Raja tässä suhteessa kulkee jokaisen kansalaisen itseymmärryksen, koko kansakunnan ja myös sosialidemokratian sisällä. Produktiivinen vastaus aktiivimallin ratkaisemiseen yhtäällä - ja epäproduktiivinen vastaus eurooppalaisella ja kansainvälisellä tasolla kuvaa tätä rajaa ja samalla ristiriitaa. Joka tasolla paistaa läpi se tosiaasia, että ihmisen ja kansakunnan tilaa koskeva sosiaalipsykologinen opintotehtävä on jäänyt tekemättä.
Willy Brandtin sanoin: "On uskallettava enemmän demokratiaa."
14.10. 2019
Oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen rahoitustukiin.
Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan siitä, että oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen EU:n rahoitustukiin tarkoittaa käytännössä "lompakko edellä" politiikkaa... "Jos esimerkiksi Unkarin hallitus tekee riippumattoman tiedonvälityksen toiminnan Unkarissa mahdottomaksi, prosessi ei erittäin todennäköisesti ole EU-rahojen väärinkäyttöä.
Jos Puolassa tuomareita vastaan käynnistetään kurinpitotoimia poliittisin perustein, taaskaan tapahtumassa ei ole kytkentää EU-rahoihin.
Olennaisimmat oikeusvaltioperiaatteen ongelmat jäävät siis tämän uuden mekanismin ulottumattomiin. Tapanilan toiveeseen ei tulla vastaamaan. Ehkä parempaan ei ollut pääsyä, koska uudistus vaatii jäsenmaiden yksimielisyyttä.
Mutta tahtomattaan EU tulee tällä uudistuksella kertoneeksi, mikä sitä oikeasti kiinnostaa: oma lompakko."
25.10.
2019
Helsingin Sanomat Pääministerin ja Komission puheenjohtajan tapaamisesta:
”Rahoitusneuvotteluiden
viimeistely on Suomen puheenjohtajuuskauden suurin urakka, joka on
vielä hyvin kesken. Budjetin raamit
ovat levällään.
Epäselvää on myös se, saadaanko sovittua Suomen tavoitteiden
mukaisesta mekanismista, joka
sitoisi EU-budjetista tulevat varat oikeusvaltioperiaatteen
noudattamiseen.”
Niin kauan kuin oikeusvaltioperiaate ei toteudu EU:n konsolidoiduissa perussopiumuksissa - tarkoitan markkinoiden ylivallan strategista sijoittamista perustuslaillisiin asiakirjoihin - Suomen hallituksen oikeusvaltioperiaatteeseen liittämä taloudellinen sanktio on myös sosialidemokraattisia pyrkimksiä uhkaava rakenne. Rinteen hallituksessa tämän havaitsemine pitäisi olla selviö. Hyvinvointivaltioperiaatteen ajaminen kansallisella tasolla ja markkinaperiaatteiden mukainen sanktiointi EU:n tasolla lyövät itä ilmeisimmin toisiaan korvalle.
1 kommentti:
Todella hyvä ajankohtaisraportti Eurooppa-aiheesta. Kaipaisi laajennetub lukijakunnan. Eu-ministerille ja muillekin sd-ryhmän ministereille luettavaksi!
Lähetä kommentti