Portti on kiinni

(Kuva der Spiegelin teemakirjoituksesta 4/2018)

Sosialidemokratiasta kirjoitetaan eurooppalaisessa valtalehdistössä pääsääntöisesti kielteisesti. Nyt kun vaalitulokset ovat ajaneet valtaosassa Eurooppa sosialidemokraatit oppositioon ja osittain jopa poliittisesti merkityksettömäksi voimaksi (Ranska, Hollanti), on alettu kysellä, missä on menty  metsään ja onko tästä metsästä enää paluuta "ihmisten ilmoille." Viimeksi mm. Saksalainen der Spiegel -aikakauslehti on tammikuun 2018  neljännessä numerossaan käsitellyt tätä teemaa.

Sosialidemokratia - ja koko vasemmisto - hakee vastauksia tähän kysymykseen. Saksassa vihreätkin luokiteltiin sosialidemokraattien ja DDR-taustaa edustavan die Linke -puoleen väliin kuuluvaksi. Vihreät ovat jo vähin äänin irtautuneet tästä analyysistaan ja haikailevat poliittista tulevaisuutta  atomivoimavapaassa poliittisessa keskustassa - ilmeisen huonolla menestyksellä.

Vastaukset vaihtelevat myös työväenliikkeen sisällä. Jo parikymmentä vuotta sitten sosialidemokraattien piirissä ryhdyttiin hakemaan vastausta ns. "kolmannesta tiestä", joka merkitsi irtiottoa saksalaisen Willy Brandtin, itävaltalaisen Bruno Kreiskyn ja ruotsalaisen Olof Palmen  kunniakkaasta perinnöstä - sen koettiin muodostuvan esteeksi pääsylle keskiluokan hyväksymäksi kansanliikkeeksi. Keskeisiksi hahmoiksi nousivat Tony Blair briteissä ja Gerhard Schröder  kanaalin mantereen puolella. Blair taipui tiukkaan sotapolitiikkaan USA:n presidentti John Bush nuoremman tueksi ja Gerhard Schröder sai aikaan kuuluisan Harz IV säästöpoliittisen ohjelman, jossa mm. oikeus universaaliin sosiaalipolitiikkaan romutettiin poistamalla omaisuuden suoja sosiaalitukea vastaanottavalta kansalaiselta.

Tuloerojen kasvu ja pienituloisuuden lisääntyminen on nostanut oikealle suuntautuneita poliittisia voimia yhä vahvemmaksi tekijäksi eurooppalaisessa puoluekentässä. Der Spiegelin mukaan äärioikeistolaiset voimat saavat poliittista tukea kaikkein köyhimmiltä äänestysalueilta. Epävarmaksi tai lohduttomaksi asemansa kokevat ovat siirtyneet äänestämään meidän perussuomalaisia vastaavia voimia ympäri Eurooppaa.

Saksassa tunnettu die Linke-vaikuttajapari Sahra Wagenknecht ja Oscar Lafontaine etsivät vastausta yhtyneestä vasemmistosta poliittisena voimatekijänä. Tämä näyttää Saksassa - toisin kuin esimerkiksi Suomessa - olevan ylittämätön kynnys; Saksan SPD ei pidä mahdollisena hyväksyä die Linkeä mukaan koalitiohallitukseen, vaikka osavaltioissa tällaista kehitystä on jo tapahtunutkin. Onko puolueiden yhdistämisessä järkeä? Hallitusyhteistyö ohjelmallisella pohjalla ei sitä demokratiassa edellytä.

Suhtautumisessa pakolaispolitiikkaan on sosialidemokraattien keskuudessa tapahtunut kääntymistä oikealle, joka merkitsee rajoittavan maahanmuuttopolitiikan ottamista käyttöön kiintiöineen pakolaisvirrasta ja naapurivaltioista piittaamatta. Myös Saksan die Linke jakautuu tässä "kansallisen pakolaispolitiikan" harjoittamisen kannalle. Tanskan sosialidemokraatit ovat menossa tässä oikeiston kelkkaan. Kysymys on kuitenkin koko Eurooppaa koskevasta ongelmasta ja siksi oikea ja suorituskykyinen ratkaisu olisi löydettävä EU:n tasolta. Euroopan Unioni on kuitenkin peruskirjoillaan ja yksisiipisellä talous- ja rahapolitiikallaan rajannut dynaamiset vaikutusmahdollisuudet pois laskuista.

Saksassa - sen enempää kuin Suomessakaan - näköpiirissä ei ole senkaltaista sosialidemokraattista enemmistöä, joka mahdollistaisi itsenäisen hyvinvointipolitiikan toteuttamisen ilman koalitioita. Suomessa SDP:n kokemukset hallitusyhteistyöstä ja osallistumisesta porvarienemmistöisiin hallituksiin ovat olleet huonoja - ja niin ne näyttävät olevan Saksassakin. Koalitioissa saadaan toki aikaan joitakin joko ajallisesti rajattuja tai määrällisesti vaikuttavia "uudistuksia", mutta todelliseen käänteentekevään muutokseen näissä yhteishallituksissa ei ole mahdollisuuksia. Se merkitsee kansan odotusten muodostumista pettymyksiksi sosialidemokratian suhteen ja objektiivisessa avuntarpeessa olevien väestöryhmien hajautumista uusiin ja poliittisesti kokemattomiin "vaihtoehtopuolueisiin".

Usko vaalivoitolla saavutettavaan sellaiseen tulokseen, joka avaisi mahdollisuuden todelliselle muutokselle, on siis jo poliittisen voiman vähyydestä johtuen tällä hetkellä käytännössä poissuljettu mahdollisuus. Tätä epätoivoista tilannetta vahvistaa lisäksi se tosiasia, että suuri osa meitä ohjaavasta autorisoidusta lainsäädännöstä tulee nykyään Euroopan Unionin kautta. Euroopan Unionin peruskirjat on rakennettu hermeettisesti yksinomaan markkinaehtoista - juridisesti jopa markkina-alisteista - lähestymistapaa noudattavaksi. Olipa vaalitulos mikä tahansa, Euroopan Komission ohjausvaltaan ja sen takana oleviin sääntöihin on suostuttava. Myöskään vasemmisto ei voi eurooppalaista lainsäädäntöä ja ohjausmekanismeja ohittaa vaikka kritisoisikin niiden  oikeellisuutta.

Keskustelua Euroopan Unionin peruskirjoihin perustuvasta uusliberaalista, konservatiivisia ja oikeistolaisia voimia legalisoivasta poliitisesta hegemoniasta ei ole syntynyt meillä senenemopää kuin Saksassa tai muuallakaan Euroopassa. Työn ja pääoman ristiriitaa pidetään sosialidemokratiassa edelleenkin avainperiaatteena, mutta parlamentaarinen tie sen avaamiseksi ja yhteisen, kansanvaltaisen kansankodin rakentamiseksi on suljettu. Portti on kiinni - näillänäkymin pysyvästi. Laillisin keinoin se ei ole mahdollista. Kun sanon tämän, niin Euroopan Unioniin  yleisellä tasolla myönteisesti suhtautuvassa tämä herättää tietenkin kiihkeän vastareaktion: "Ei voi olla näin!"  Näin on lupa tietenkin todeta - mutta sen tueksi tarvitaan vahvoja asiaperusteita. Tähän saksalainen sosialidemokratia koalitioata koskevien sondeerausneuvottelujen tuloksen muodossa osin uskookin. Edes hallitusyhteistyötä vastustavat "Juusojen" nuoret sosialidemokraatit eivät ole avanneet keskusteluaan tämän eurooppalaisen dilemman suuntaan. Liittopresidentti Steinmeierin asettama velvoite hoitaa kansan asiaa annetuissa raameissa siis pitää.

Kun siis Saksassa maalikuun alussa saadaan tietoon SPD:n jäsenäänestyksen "sondeerausneuvottelujen" tuloksesta, vaihtoehtoja ei taida sittenkään olla kuin yksi: jos tulos mahdollistaa hallitusneuvottelujen aloittamisen, ryhdytään neuvottelemaan lopullisesta hallitusohjelmasta. Jos tuloksena on irtautuminen sondeerausneruvottelujen tuloksesta, edessä ovat uudet vaalit ja opposioasemassa olevalle SPD:lle uuden tavoiteohjelman rakentaminen.

Millainen se tulisi olemaan? Juuri eronnut puheenjoihtaja Martin Schulz toteaa der Spiegel -lehden haastattelussa: samanlainen kuin mikä oli joulukuun 2017 alun  puoluepäivillä hyväksytty lähestymistapa sondeerausneuvotteluihin lähdettäessä.

Matti

Euroopan Unionin keskeisin ministerineuvosto - jäsenvaltioiden pääministerit - on parastaikaa koolla pohtimassa Euroopan Unionin tulevaisuutta.



Pääministeri Juha Sipilä kirjoittaa Euroopan Unionin tulevaisuudesta  Helsingin Sanomien "Vieraskynä" -palstalla 23.2. 2018. Hänen mukaansa Euroopan Unionin on pärjättävä pienemmällä budjetilla. Maatalouteen ja yhteiseen puolustukseen havitellaan hänen mukaansa lisää resursseja muiden "ajankohtaisten" tarpeiden rinnalla. Lisäksi Euroopan unionin rahoitukseen on tuotava jatkossa vahvemmin myös ehdollisuuden elementti.

Yhtyykö suomalainen sosialidemokratia tähän pääministerin Eurooppa -näkemykseen? Euroopan ytimessä Saksassa kaavaillaan Euroopan Unionin vahvistamista ja koalitioneuvotteluissa Saksan SPD on saanut läpi ajatuksen sosiaalisesti oikeudenmukaisemmasta Euroopasta. Puhutaan uudesta alusta, johon uskotaan myös Ranskan presidentin tuovan mukaan valtiota vahvistavan uuden elementin. Saksan ulkoministeri Sigmar Gabriel on kiinnittänyt huomiota Kiinan yhä kasvavaan vaikutusvaltaan Afrikassa ja Aasiassa valtavilla resursseillaan mm. uuden silkkitien muodossa. Kiina satsaa paljon myös Eurooppaan Suomea myöten, biojalostuslaitos nousee Kemiin parastaikaa. Suuret haasteet kuten sosiaalinen epävarmuus, tuloerojen polarisoituminen, ympäristöongelmat ja niihin liittyvä pakolaisuus - kaikki nämä edellyttäisivät nimenomaan vahvempaa ja toimintakykyisempää Euroopan Unionia. Pääministerin helmikuun yhdellä eduskunnan kyselytunnilla antaman ilmoituksen mukaan myöskään Euroopan Unionin peruskirjoja, ts. yksipuolista, markkinaehtoista talous- ja rahapolitiikkaa ei olla muuttamassa sekatalouden suuntaan. Pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltiomallin vahvistaminen Euroopassa olisi hyvä sosialidemokraattinen vastaus Euroopan tulevaisuudelle. Ilman konsolidoidun peruskirjan talous- ja rahapolitiikan sääntöjen uudelleenarviointia se ei näytä mahdolliselta.



Näkymät tässä suhteessa Euroopan Unionin tulevaisuuden suhteen ovat jokseenkin lohduttomat. Konsolidoidun perussopimuksen ehdot Euroopan Unionin kehittämisen suhteen ovat äärimmäisen tiukat, ehdottomasti auktorisoidut eikä niiden muuttamisen suhteen sisäisesti ristiriitaisessa ja varsinkin nationalistiseen suuntaan kääntyneessä Euroopassa näytä olevan mahdollisuuksia. Edes Saksan SPD ei ole viitannut tällaiseen tarpeeseen, vaikka onkin parastaikaa SPD:n jäsenäänestyksesä olevaan koalitiosopimukseen kirjoittanut juuri eronneen puheenjohtajansa Martin Schulzin muotoileman, "Euroopan uutta alkua" lupailevan tekstin Saksan tulevan Eurooppapolitiikan johtotähdeksi. CDU torjui koalitioneuvotteluissa Schulzin ehdottaman voimakkaan liittovaltiokehityksen, joten jos Ranskan suunnasta ei tule vahvaa aloitetta,  paradigman muutosta sekatalousmallisen uuden alun suuntaan ei ole odotettavissa. Euroopan Unioni jatkaa samalla markkinaehtoisella "kaikki valta neuvostoille" linjallaan.



Tämä merkitsee kaikkien suurten ongelmien kuten sosiaalisen turvattomuuden, unionin itsensä kiihdyttämän globalisaation, pääomien ja omistuksen polarisoitumisessa näkyvän eriarvoisuuden lisääntymisen, kilpailuun ja vihamieliseen asenteeseen perustuvan naapurustopolitiikan, pakolaiskriisseihin vastaaminen ihmiusoikeuksia loukkaavalla tavalla, ityse asiassa kaikkien suurten ja vastausta vaativien   tehtävien epätyydyttävää ratkaisua.



Näköpiirissä ei tässä suhteessa ole tapahtumasta muutosta. Kun katselen tätä henkilökohtaisesta näkökulmasta ja tiedän ajan vastausten ja vaihtoehtojen löytämiseen olevan rajallinen, tuntuu siirtyminen nykyisen mallisen Euroopan Unionin kriittisestä tarkastelusta "euroskeptisyyteen" ja sen lohdutomaan näköalaan realistiselta ja rationaaliselta vastaukselta. Ainakaan tällä hetkellä en voi yhtyä sellaiseen positivistiseen näkemykseen, jonka mukaan Euroopan Unioni olisi arvoyhteisönä selviämässä edessä olevista suurista haasteista.



Shakkikielessä käytetään umpikujaan ajautumisesta nimistystä "matti". Kun olen valinnut tämän kirjoituksen otsikoksi "matti" ilmaisun, koen olevani tarkkailija, joka joutuu Euroopan Unionin tulevaa kehitystä pohtiessaan toteamaan tämän  pohtimisen päättymistä tarkoittavan ilmaisun. Tältä näyttää siis tällä hetkellä, katsotaan, ehtiikö aika näyttää historiallisen akkunan avautumista sosiaalisesti oikeudenmukaisemmalle ja tähän motiiviin kokonaisvaltaisesti suuntautuvalle kehitykselle.

Kartesiolainen epäily

Mikä on saanut entiset kansalaisoikeustaistelijat 1970-80 -lukujen DDR:ssä vaeltamaan sitten muurin murtumisen 1991 toisiin puolueisiin, sosialidemokraatteihin, liberaaleihin, CDU:hun ja vihdoin AfD:hen, äärioikeistolaiseen ja kansallismieliseen poliittiseen valintaan? Vuoden 2018 der Spiegel nro 2 (5.1. 2018) kirjoittaa "näistä sankareista", jotka kertovat aluksi pettymyksestään DDR:ään, mielipidevainosta, pidätetyksi tulemisestaan ja sitten kokemuksistaan "lännessä", demokratian ihmemaassa Saksan Liittotasavallassa. Sankarit ovat analyytikoja, kamppailijoita, syrjään työnnettyjä - ja sellaiseksi he ovat kokeneet jääneensä myös Saksan liittotasavallassa.

Aistin samanlaisia piirteitä myös sosiaalisen median kirjoittelussa - myös omalla kohdallani. Lapsuudesta sakka koettu epävarmuus, "piikki lihassa" - onko se seikka, joka saa epäilevän etsimään uuden epäilemisen ja arvostelun kohteita? Vai onko  sittenkin oikein uskoa maalaisjärkeen, rationaaliseen ajatteluun ja unelmaan toisenlaisesta todellisuudesta? Läntisissä demokratioissa ei paine yhdenmukaisuuteen johda pidätyksiin ja vankiloihin, vaan ulossulkemiseen "median relevanssialueelta", kuten der Spiegel-lehden toimittajien ilmaisu kuuluu. Ei ole pääsyä julkisiin tiedotusvälineisiin, ei edes keskeiseen keskusteluun vuosikymmeniä omaksi aatepiiriksi koetulla alueella. Se että vaietaan kuoliaaksi, takanapäin luokitellaan erikoistapaukseksi tai vain todetaan väärässäolijaksi tai muuten kummalliseksi herättää joukon kysymyksiä demokratiamme tilasta.

Kun  en liene ainoa joka vähintäänkin alitajunnassaan on pohtinut tällaisia kysymyksiä, rohkenen lainata Hanna Arendtin jo vuonna 1958 julkaistun teoksen ja tämän vuosituhannen puolella suomennetuksi tulleen teoksen erästä, juuri tähän ongelmavyyhteen liittyvää kohtaa.


"Moderni filosofia alkoi epäilystä eli Descartesin ajatuksesta de omnibus dubitatum est: kaikkea on epäiltävä. Epäilyä ei kuitenkaan pidetty mielen luontaisena keinona ajattelun harhoja tai aistien illuusioita vastaan, ei myöskään skeptisyytenä niin ihmisten kuin aikojenkin moraalia ja ennakkoluuloja kohtaan, eikä edes tieteellisessä tutkimuksessa tai filosofisessa ajattelussa käytettävänä kriittisenä metodina. Karteosilainen epäily on merkitykseltään niin laaja ja tarkoitukseltaan niin perustavaa laatua oleva, ettei sitä kyetä määrittelemään näin konkreettisesti. Epäily on modernissa filosofiassa ja ajattelussa yhtä kekeisessä asemassa kuin aiempina vuosisatoina oli kreikan thaumazein eli ihmetys siitä, että kaikki on siten kuin on. Descartes käsitteellisti ensimmäisenä tämän modernin epäilyn, josta hänen jälkeensä tuli itsestään selvä, huomaamaton, kaiken ajattelun liikkeellepaneva voima. Epäily on toiminut näkymättömänä akselina, jonka ympärille kaikki ajattelu on keskittynyt. Aivan kuten käsitteellisen filosofian suurimmat ja aidoimmat edustajat Platonista ja Aristoteleesta uuteen aikaan asti ilmaisivat ihmetystä, samalla tavoin nykyajan filosofit Descartesista lähtien ovat keskittyneet epäilyksen ja sen seurauksien ilmaisemiseen.
---
Descartesin filosofiaa vainoaa kaksi painajaista, joista on tavallaan tullut koko uuden ajan painajaisia. Ei siksi, että kartesiolaisella filosofialla oli uuteen aikaan niin suuri vaikutus, vaan siksi, että painajaisten ilmaantuminen oli miltei väistämätöntä kun modernin maailmankuvan todelliset seuraamukset ymmärrettiin. Nämä painajaiset ovat hyvin yksinkertaisia ja tunnettuja. Ensimmäisessä painajaisessa epäillään sekä maailman että ihmiselämän todellisuutta, sillä jos aisteihin, arkiajatteluun ja järkeen ei voi luottaa, voi hyvin olla mahdollista, että se mitä me pidämme totuutena onkin vain unta. Toinen painajainen koskee yleistä ihmisenä olemisen ehtoja sellaisina, miksi uudet löydöt ne paljastivat, ja sen mahdottomuutta, että ihminen pystyisi luottamaan aisteihinsa ja järkeensä. Näissä olosuhteissa näyttää todellakin huomattavasti todennäköisemmältä, että paha henki, Dieu trompeur, tahallisesti ja pahansuovasti pettää ihmisen, kuin että jumala olisi maailmankaikkeuden hallitsija. Pahuus olisi täydellistä, jos kävisi ilmi, että paha henki on luonut olennon, joka elättelee sisällään käsitystä totuudesta, mutta ei muiden sille annettujen ominaisuuksien takia koskaan kykene saavuttamaan ainuttakaan totuutta eikä saamaan varmuutta mistään."

(Lainaus Hanna Arendtin kirjasta Vita activa - Ihmisenä olemisen ehdot (AlkuteosThe  Human Condition 1958), 4. painos Tallinna 2017, sivuilta 286-290)

Kohti omaehtoista työelämää

Hallituksen  "aktiivimalli" työllisyysasteen nostamiseksi ja työttämänä olevien aktivoimiseksi työnhakuun - vaikka työpaikkoja ei ole edes tarjolla - on saanut vastaansa kansalaisaloitteen ja työntekijäjärjestöjen murskaavan kritiikin. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta puhui A-studiossa 15.2. 2018 "ihmiskokeista"  ja ehdotti että mallia ei aktivoitaisi vielä vaan sitä pyrittäisiin parantamaan, muuttamaan todellisuutta ja yhteisen hyvinvoinnin lähtökohtia paremmin vastaavaksi.

Minusta näyttää siltä, että työttömyyden hoitamiseen liittyvässä mallissa on useampiakin perustuslakimme kanssa ristiriidassa olevia arvoja ja asenteita.

Perustuslakimme 6. pykälän mukaan
"Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."
- Työtön ihminen joutuu lähes joka suhteessa eriarvoiseen asemaan. Kun mm. työeläkettä ei työttömyysaikana kerry, työttömyys muistuttaa koko loppuelämän ajasta jolloin ihmisarvoa ja aitoa omaehtoisuutta ei kunnioitettu.

Sen 10. pykälän mukaan
"Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla."
- Jos missä niin juuri työttömyydessä näkyy yhteiskunnallinen kunnioituksen, yhdenvertaisuuden ja ihmisen luovan panoksen ymmärtämättömyyden puute mitä selkeimmin.

Perustuslain 7. pykälän mukaan
"Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen."
- Ns. "aktiivimalli" rikkoo juuri kansalaisen vapautta, koskemattomuutta ja turvallisuutta. Se on oire siitä, että pahempaakin voi joissakin olosuhteissa vielä seurata.

Lain 18. pykälä sanoo oikeudesta työhön:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla."
- Tätäkin pykälää on vuosien mittaan jo vesitetty, mutta yhä siinä on selkeästi nähtävissä yhteiskunnan vastuu kansalaisen hyvinvoinnista ja oikeudesta oman panoksensa antamiseen omaan elämäänsä ja yhteisen hyvinvoinnin rikastuttamiseen.

Kun hallituksen "aktiivimalli on saanut niin kielteisen vastaanoton, lain toteutumista ja seurantaa valmistelevissa elimissä on laista alettu käyttää nimitystä "omaehtoisen työnhaun malli" (ministeri Lindström A-studion työttömyyttä käsitelleessä ohjelmassa 15.2. 2018, 38. minuutin kohdalla).

Omaehtoisuus käsitteenä tuli Suomeen 1960-luvun alussa Työväen Sivistysliiton pääsihteerin kouluneuvos Arvi Hautamäen toimesta ja arvatenkin sovellutuksena jo silloin Ruotsin työväen Sivistysliiton käyttämistä "skapande" -ilmaisusta, josta sittemmin alettiin käyttää "luovuus" ilmaisua. Omaehtoisuus tarkoittaa muutakin kuin itseopiskelua, itsensä kehittämistä, omien mahdollisuuksien löytämistä ylipäätään.
Omaehtoisuus ei  voi perustua minkäänlaiseen ulkopuoliseen pakkoon. Elämän välttämättömien tarpeiden hankkiminen perustuu sekin itsesuojeluvaistoon ja haluun pitää omaa elämää yllä. Kyllä se tietenkin edellyttää vasuuntuntoa kanssaihmistä ja laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan, mutta lähtökohtana on omista arvoista ja asenteista lähtevä tulkinta.

Omaehtoisuus sisältää tämän lisäksi  myös eheyden, autenttisuuden ja - mikäli mahdollista - yhteisön rikastuttamisen tunteen saavuttamisen - sen että voi olla hyödyksi, voi saada tunnustusta ja turvata vähintäinkin oma olemassaolonsa, luovasta panoksesta puhumattakaan. Omaehtoisuus kuuluu työn ja aktiviteetin vapauttamisen maailmaan, ei sen kahlitsemiseen.

Kysyä voidaan, miltä näyttäisi aidosti omaehtoisen työllistämisen malli. Perustuslakimme asettaa työn mahdollistamisesta yksiselitteisesti vastuun yhteiskunnalle itselleen, ei yksittäiselle työnhakijalle. Jos työn saaminen ei syystä tai toisesta onnistu. rangaistusten ja velvoitteiden on kohdistuttava yhteiskuntarakenteeseen itseensä, ei yksittäiseen kansalaiseen. Työttömyysturva on se vähimmäistaso, joka on ehdottomasti turvattava. Se ei kuitenkaan vielä takaa perustuslain hengen toteutumista.

Kun tältä pohjalta katsellaan työn saamisen ja tarjoamisen kokonaisuutta, konkreettisten toimien pitää suuntautua yhteiskunnan oman vastuun kasvattamiseen. Jos työtä "vapailla markkinoilla" siis yrityksissä ei ole tarjolla, yhteiskunnan on työtä järjestettävä. Työstä toki ei olekaan puutetta: julkinen sektori ja sen työntekijät ovat hukkua työn paljouteen ja tekemisen tarpeisiin. Työvoimatoimistot ovat "aktiivimallin" seurauksena oikeasti hätää kärsimässä näennäisen työnhaun aiheuttaman  ja sen synnyttämän hakemushimalajan purkamisessa. Todellistakin työtä on tarjolla palveluissa, lastenhoidosta  vanhustenhoitoon, infran kunnossapitämisestä ympäristönhoitoon. Kansalaistoiminnan sektori tarvitsisi työntekijöitä vaikka kuinkan paljon.

Perustuslaki ei puhu rahasta mitään, työnteon oikeutuksen toteuttamisesta kuitenkin painokkaasti. Työttömille voidaan tarjota työtä oman valinnan mukaan julkisen sektorin tehtäväalueelta silloin kun yritysmaailma osoittautuu kykenemättömäksi vastaamaan kansalaisen  omien ja yhteiskunnallisten tarpeiden tyydyttämiseen.

Euroopan Unionin oloissa valtiolla ei ole samanlaista oikeutta rahantekoon kuin aikaisemmin, ennen Euroopan Unioniin ja sen rahaliittoon liittymistä. Kun työttömyyden ja työnteon oikeutuksen ongelma koskee koko mannerta, muutoksia on saatava itse Unionin suuria hankkeita estävien peruskirjojen sisältöön ja yhteisiin tavoitteisiin. Itsenäinen valtio ja rahapoliittisesti itsenäinen Eurooppa ei voi ajautua konkurssiin. Niin kauan kuin muutoksia ei ole saatu parlamentaarisesti aikaan - todennäköisesti se on jopa mahdotonta - on uskallettava rikkoa järjettömiä sääntöjä ja tehtävä tarpeelliset satsaukset velaksi. Raha onkin tällä hetkellä lähes ilmaista. Suuret valtiot kuten Saksa saavat lainaa maksutta ja jopa  korvausta siitä että ottavat velkaa. Rahaa on vaikka millä mitalla, outo tilanne kuivaa vain markkinoiden varaan rakentuvan maailman kyvyttömyyttä vastata todelloisiin tarpeisiin ja täyttää rakenteissa ja palveluissa olevia aukkoja.

Euroopan Unionin massiivinen määrällinen elvytys on ollut nostamassa myös Suomen taloutta kasvu-uralle, vaikka tätä seikkaa ei valtionvarainministeri analyysissaan sanallakaan mainitse. Määrällinen elvytys valtioiden kautta ja niiden hankeisiin suunnattuna olisi saattanut poistaa työttömyyden ja joukon muitakin makrotason ongelmia jo nyt, mutta Unionin omat, ideologisesti uusliberalismin suuntaan painottuneet peruskirjat esitävät tehokkaasti tällaiset ratkaisut.

Siis: kun työttömyysturvaan perustuva määräaika on tullut täyteen, on vastuun työpaikan saamisesta siirryttävä julkisyhteisön so. valtion, kuntien ja mahdollisesti myös tulevien maakuntien vastuulle. Ammattiliitot ja työyhteisöt voivat heti aloittaa työvoimatarpeen kartoituksen omassa työyhteisössään ja omalla toimialallaan. Kansalaisjärjestöt voivat ilmoittautua vastaanottamaan työntekijöitä omaan toimintaansa; tehtäviin voidaan hakeutua aitojen omaehtoisten tavoitteiden pohjalta. Koulutuksesa olevat puutteet korjataan koulutuksella työsuhteen sisällä. Alan vaihto mahdollistetaan niin, että työpaikkaa voi vaihtaa oikean suunnan löytämiseksi elämälleen.

Lyhyesti: omaehtoisuuteen ja sen täyteen tunnistamiseen perustuva yhteiskunta - perustuslakimme ei aseta tälle esteitä vaan tukee sitä - on se tulevaisuuden malli, johon pohjoismaiseen hyvinvointimalliin perustuva ajattelutapa, asenteet ja arvot ohjaavat uusliberalismin perusteista irtautuvaa ja yhteiseen hyvinvointiin, vastuunottoon ja aktivointiin tähtäävää uutta hallitusta.

Saammeko joskus sellaisen?

Häntä heiluttaa koiraa?

Toimittaja Niki Kowall kirjoittaa itävaltalaisessa "Kontrast.at" sivustolla sosialidemokraattisten puolueiden ja myös hyvinvointivaltion kriisistä Euroopassa. Hän viittaa aluksi SPD:n ilmeisen tulevan puheenjohtajan Andre Nahlesin tulenpalavaan puheeseen SPD:n puoluepäivillä. Tässä puheessaan Nahles perusteli tarvetta mennä mukaan suureen koalitioon, koska sellaista enemmistöä jossa sosialidemokraateilla olisi hallitseva, hegemoninen asema, ei ole tällä hetkellä näköpiirissä. Näyttää siltä että sosialidemokraattiset voimat Euroopassa eivät sitten finanssikriisin laukeamisen 2008 oikein tiedä,  mitä nykyisessä tilanteessa olisi tehtävä.

SPD:llä ei ole mitään houkuttelevaa ja uskottavaa yhteiskunnallista vaihtoehtoa tarjottavanaan. Tämä on sitäkin hämmästyttävämpää, koska ajankohtaisista ongelmista keskustellaan "kadulla", so. mm. sosiaalisessa mediassa päivittäin.

Niki Koval esittää temaattisen yhteenvedon niistä suurista kysymyksistä, joihin pitäisi vastauksia löytää. Ne koskevat tulonjakoa, hyvinvointivaltiota ja julkisia tehtäviä:

"Tulonjakokysymystä ei voida ratkaista nostamalla tuloveroa paremminansaitseville parilla prosenttiyksiköllä. Omaisuuden keskittyminen harvoille jatkuu ja voimistuu samalla kun taloudellinen voima keskittyy yhä vähempiin käsiin ja muodostuu tätä kautta poliittiseksi mahdiksi, voimatekijäksi. Tässä tarvitaan radikaalia (perintö)veromallia.

Palkat painuvat alapäin globalisaation, digitalisaation ja sääntelyn purkamisen vaikutuksesta. Mitä enemmän markkinalait pääsevät vaikuttamaan palkkoihin, sitä suuremmaksi kasvavat palkkaerot. Jos pidetään tavoitteena ja terveen demokratian perustana mahdollisimman laajaa keskiluokkaa, silloin pitää myös palkkoihin ja keskiluokan tulonmuodostukseen voida vaikuttaa.

Hyvinvointivaltion rahoitus lepää Saksassa ja itävallassa ensisijaisesti työn verottamisen varassa. Automatisaatio ja digitalisaatio johtavat kuitenkin siihen, että työn osuus arvonmuodostuksessa monissa yrityksissä jatkuvasti vähenee. Ammattiliitot pohtivat jo pitkään arvonmuodostuksen verottamista työn verottamisen sijasta.

On monia sellaisia suoritteita, joilla markkinat eivät pysty tarjoamaan riittävän korkeaa laatua.  Tämä koskee mm. terveydenhoitoa, koulutusta, eläkkeitä jne. Jukisen sektorin tehtävänä on mm. edistää huippunopean junaliikenteen kehittämistä Euroopassa. Demokratian on tehtävä selväksi itselleen, mitkä tehtävät kuuluvat yleiseen intressiin ja hankkia näitä varten myös tarvittavat pääomat mm. kuivattamalla "verohetteikköjä".

MALTILLISUUS, ELÄMÄNLAATU JA TYÖN KÄSITE

Kun tuottavuus kasvaa jatkuvasti, menettää käsin tehtävä työ vuosittain jo vuosikymmenten ajan merkitystään. Tämän vuoksi on jatkuvasti luotava uusia tarpeita talouskasvun ja korkean työllisyyden takaamiseksi. Samanaikaisesti on taloudellisesti välttämätön rikkaus, joka mahdollistaisi aineellisesti arvokkaan hyvinvoinnin kaikille, viimeistään 1970-luvulta lähtien jo realiteetti. Siitä huolimatta jatketaan statuskilpailua lisääntyvän kulutuksen (ja sitä kautta myös tuotannon) muodossa edelleen.

Tämä mahdollistaisi ihmisille automaation kautta yksinkertaisesti tehdä vähemmän työtä kulutuksen lisäämisen sijasta - myönteisine vaikutuksineen stressitasoon, elämänlaatuun,  terveyteen ja perhe-elämään. Tämä aihe sisältää myös ekologien komponentin: tähän saakka on halvempia energianhinta mahdollistanut halvemmat lentohinnat (takaisinkytkentä).
Lisääntyvä vapaa-aika ylenmääräisen kulutuksen sijasta johtaa energiatehokkuuteen ja sitä kautta sen vähäisempään käyttöön. Eurooppalaisten 2,6, maapallon voimavarojen kuluttamisen sijasta pyrkimys yhden maapallon voimavarojen kulutustasoon merkitsisi hyvinvoinnin varmistamista myös yli sukupolvien.Tämä muodostaa perustan tehokkaalle energian käytön vähentämiselle.


GLOBALISAATIO JA POLITIIKAN TEHTÄVÄ
On olemassa monia hyviä ideoita näiden tavoitteiden toteuttamiseksi:

Arvonmuodostuksen ja pääoman verottaminen työn verottamisen sijasta.
Päämäärätietoinen palkkapolitiikka matalapalkkasektorin poistamiseksi.
Joustavat osa-aikatyömuodot, joita työntekijät voivat valita käyttöönsä elämäntilanteen mukaan. Siis tehdäkö työtä 25 vai 45 tuntia viikossa.

Sosiaaliekologinen verouudistus:
Taistelu veropakolaisuutta vastaan. Ongelmana tässä on se, että monet näistä ideoista ovat vaikeasti läpiajettavissa yksittäisissä euromaissa. Esimerkiksi Saksa, joka on hyvinvoiva talous vahvoine sisämarkkinoineen ja iskukykyisine hallituksineen ei kykene toteuttamaan yhtäkään näistä tavoitteista. Samoin pieni ylöspyrkivä talous kuten Slovakia vähempimerkityksellisine markkinoineen  on vahvasti sidoksissa kansainvälisiin sijoittajiin, ei myöskään saa kovin paljoa aikaan.

Syynä tähän on teollisuuden kotipaikkakilpailu, joka antaa ylikansallisille investoijille mahdollisuuden  kiristää kansallisesti organisoituja demokratioita. Se joka nostaa palkkoja ja veroja tai parantaa työoikeudellisia tai ympäristöstandardeja, sitä uhkaa pääoman ja yritysten poisvirtaaminen. Jos hallitukset eivät pysty enää päättämään mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään, muuttuu koko politiikka farssiksi.

Politiikka edellyttää irtipäässeestä pääomasta riippumatonta muutosvoimaa voidakseen kehittää sosiaalista markkinataloutta. Tämän politiikan ensisijaisuuden saavuttamiseksi tarvitaan kahdenlaista strategiaa: Ulospäin suuntautuvan eurooppalaisen kaupan sääntelyä sosiaaliseen, ekologiseen ja työoikeudellisesti kestävään suuntaan, sekä EU:n (tai siihen halukkaiden valtioiden keskeistä) kehittämistä sosiaalisten sisämarkkinoiden suuntaan sisäisesti yhtenäisten sosiaalisten, verotuksellisten ja ympäristöä koskevien vähimmäisstandardien muodossa.

Vasta valtioiden yläpuolella olevan politiikan koordinaation kehittäminen mahdollistaa sen, että demokratian ja talouden suhteessa koira heiluttaa häntää eikä päinvastoin.


KANSALAISYHTEISKUNTA JA POLITIIKKA
Kukaan ei tiedä vastauksia kaikkiin näihin kysymyksiin joskin kaikkiin niihin on kyllä vastaus löydettävissä. Jotkut niistä ovat paremmin, jotkut huonommin osuvia. Ammattiliitot ja keynesiläisittäin suuntautuneet talousviisaat pohtivat työaikaa ja elämänlaatua, koko kasvun jälkeistä ekologisuutta ja pidättyvyyttä. Kokonainen ekonomistien sukupolvi pohtii tulonjakokysymystä, teema "globalisaation sääntely" on keskiössä niin Harvardin taloustieteilijöillä kuin Attacin aktivisteilla. 

Keskustelua tulevaisuudesta käydään kansalaisyhteiskunnassa, tiedemaailmassa, mediassa. SPD:n ongelma on se, että se ei ole läsnä tässä keskustelussa Näin on, vaikka sosialidemokratia hallitsi 150 vuotta lähes monopolinomaisesti  keskustelua aina keisarillisista ajoista lähtien. Tänään yhteiskunta on - onneksi - monisyisemi ja kirjavampi - ei ole mitään syytä valittaa tätä monimuotoisuutta. Nyt kuitenkin tarvittaisiin  poliittisen moniarvoisuuden keskellä tilanne, jossa rikas ideointi ja puoleensavetävä poliittinen ohjelmointi saataisiin hitsatuksi yhteen.

PS. Kontrast on itävaltalainen sosialidemokraattinen aikakauslehti, joka ilmestyy netissä ja on tilattavissa sähköpostitse.

Musta nolla

Saksassa konservatiivit ovat ilmaisseet budjetin ja sen mahdollisen kasvattamisen suhteen oman linjansa. Nolla - eli ei yhtään lisää menoja: Saksalaisten yhteiskunnalliset tarpeet - ja samalla myös - toiminnan eurooppalaisella tasolla - tulee pysyä nykyisten budjettiraamien sisällä.

Tällainen nollabudjetointi on saanut poliittisessa kielenkäytössä nimityksen "musta nolla", kuvaahan se hyvin konservatiivista ja miksei uusliberaalistakin käsitystä valtion tehtävästä. Valtiota ei saa kasvattaa suureksi, markkinoiden ja yritteliäisyyden tehtävänä on huolehtia siitä että jokaisen tarpeet tulevat tyydytetyksi.

Musta nolla edustaa motiiviltaan yksityistä intressiä, jossa jokainen veroeuro on pois minun pussistani. Yhteisen sektorin pystyssäpitäminen on kuluerä joka vähentää minun omia toimintamahdollisuuksiani.

Yksityisen intressin vastakohta on yhteisöllinen lähtökohta, jonka perusajatuksena on yhteinen hyvinvointi, jokaisen mukanapitäminen ja jokaisen mukaansaaminen. Tavoitteena on mahdollisuuksien ja tarpeiden tasapaino.

Lienee turha todeta että pohjoismainen hyvinvointiajattelu edustaa mitä suurimmassa määrin yhteisöllistä motiivia. Kaikkien mukanapitäminen ja "tapaus ihmisen" mahdollistaminen tarkoittaa jokaisen osallistamista, osallistumista, jokaisen, kaikkien täyttä ja tietoista aktiivisuutta, täyttä elämistä ja olemista, mitä se sitten lieneekin. "Musta nolla" kuvastaa hyvin selkeästi sitä, että pohjoismainen malli ei ole tullut Keski-Euroopassa sisäistetyksi eikä siten kuulu eurooppalaisen yhteiskunta-ajattelun keinovalikoimaan.

Ovatko saksalaisten tai eurooppalaisten tarpeet jo sitten tyydytetty niin pitkälle, että musta nolla tavoitteeksi riittää? Eipä tietenkään, suuret makrotason haasteet toimeentulon, työmahdollisuuksien, osallistamisen ja osallistumisen, rauhan ja demokratian suhteen ovat edelleen toteutumatta. Itseasiassa ne ovat vasta nousemassa tietoisuuteemme, visiona siitä että asiat voisivat olla toisinkin ja paremmin kuin mitä ne nyt ovat.

Musta nolla tarkoittaa siis yhteisen säästämisen rajaamista sekä reaalitalouden että aktiivisen talous- ja rahapolitiikan maailmassa. Ei lisäpanostuksia, ei uusia tehtäviä - ellei sitten läntistä arvoyhteisöä uhkaavat vaarat edellytä  yhteistä turvallisuuden lisäämistä  sotilaallisen varustautumisen muodossa. Juuri aseellisen varustautumisen, militaarin sotilaallisen koneiston rakentaminen on yksityisellle intressillekin niin suuri haaste ja myös riski, että sen massiiviseen torjumiseen tarvitaan keynesiläistä rahapolitiikkaa sen rujossa, Keynesin itsensä varmuudella torjumassa muodossa.

Euroopan Unionin rakenteessa, sen konsolisoidussa  peruskirjassa musta nolla ilmaistaan siten, että Unioni eikä EKP lähde takaamaan tai ottamaan vastuuta yksittäisten jäsenvaltioiden velanotosta. Aikaisemmassa peruskirjassa asia oli ilmaistu vähän selkeämmin: jäsenvaltioiden on itse vastattava omista menoistaan, Euroopan Unionin tehtävän ei ole rahoittaa demokraattisen valtion projekteja, tasoittaa talouspolitiikallaan tuloeroja. Päinvastoin, Euroopan Unioni vahtii nykyään tarkasti että hatusta vedettyjä Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvukriteereitä noudatetaan - valikoidusti suunnattujen  sanktioiden muodossa. Aktiviteetti suuntautuu tässä mielessä markkinoille - ja kuten EKP:n määrällisestä elvytyksestä viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana tietetään, sitä tehdään massiivisesti ja määrätietoisesti - ainakin vielä vähän aikaa.

"Musta nolla" ei siis tarkoita markkinoiden tukemisen kieltämistä, vaikka kilpailun vääristymisen vaara tässä toiminnassa on joka hetki läsnä. "Musta nolla" tarkoittaa suhdetta  demokraattisiin rakenteisiin, niihin joiden tehtävänä on ylläpitää rauhaa, taloudellista ja sosiaalista turvallisuutta, kulturellista ja sivistyksellistä edistystä.

Olen kuullut, että Hampurin pormestari, sosialidemokraatti Olaf Scholz tukisi myös "mustan nollan" politiikkaa. Tämä viittaisi siihen, että budjetin sisäisillä vaihtoehtoisilla painotuksilla voitaisiin lisätä yhteistä sosiaalista turvallisuutta ja ylipäätään sosialidemokraattisia tavoitteita. Jos "suuri koalitio" eli hallitusyhteistyö CDU/CSU:n ja  sosialidemokraattien kesken toteutuu, silloin valtionvarainminsterillä olisi tässä suhteessa näytön paikka.

Musta nolla ei tarkoita kuitenkaan tasapainoa, vaan yksityiseen motiiviin perustuvaa jatkuvaa kilpailua ja yritystä soveltaa tätä periaatetta globaaleihin taloudellisiin suhteisiin. Euroopan Unioni maailmanmarkkinoiden globaalina kilpailijana ja toisten mantereiden nujertajana - se kaiketi sopii "mustan nollan" maailmanlaajuiseksi, kestämättömän kehityksen symboliksi.

Mustan nollan vastakohta? Sitä ei ehkä ole mahdollista edes ilmaista matemaattisilla suureilla. Musta nolla kuvannee ihmiskunnan historian esihistorian viimeistä vaihetta, jolloin teknisesti olisi jo mahdollista vapauttaa ihminen täysin toteuttamaan itseään. Maapallolla alkaisi levollisen tietoisuuden vaihe, jossa lähimmäistä rakastetaan yhtä paljonkuin itseäänkin. Tai että jos lähimmäiselläsi ei ole viittaa suojakseen, luovutat hänelle toisen omistasi.

Equilibrium - täyden maljan periaate.

Ihmisestä on kysymys

Sosialidemokraattinen puolue valmistelee uutta periaateohjelmaa. Työryhmä tätä varten on nimetty ja se on kuulemma aloittelemassa työtään. Taustalla on viimeksi pidetyn Lahden 3-5.2. 2017 puoluekokouksen periaateohjelmaluonnos ja sen vastapainoksi syntynyt "Tampere-ryhmän" esitys periaateohjelmaksi. Nyt yritetään löytää yhteistä säveltä sosialidemokraattisten periaatteiden kiteyttämiseksi tähän maailmanaikaan sopivalla ja siihen vastaavalla tavalla.

Periaateohjelmatyötä voisi kuvata veteen heitetyn kiven molskahduksella ja sen muodostamilla renkailla ja paineaalloilla kaikiin suuntiin. Ytimessä on se luja ja järkähtämätön perusta, joka näitä renkaita ja aaltoja muodostaa. Minun mielestäni tuo ydinasia on sosialidemokratian käsitys ihmisestä ja hänen suhteestaan itseensä, toimintaansa ja vuorovaikutuksestaan ympäröivään maailmaan.  Tämä radikaali ihmiskäsitys yhdistää sosialidemokratian keskeisellä tavalla Karl Marxiin ja työväenliikkeen aateperintöön.

Avainlausahduksen muodostaa Karl Marxin kuuluisa kuvaus radikaalisuudesta: "Ollakseen radikaali on mentävä asioiden juuriin. Ihmisestä puhuttaessa asioiden juuri on ihminen itse." Tätä radikaalia ihmisyyden löytämistä Marx kuvaa seuraavasti: ”Jos edellytät ihmisen ihmiseksi ja hänen suhteensa maailmaan inhimilliseksi, niin voit vaihtaa rakkautta ainoastaan rakkautta vastaan, luottamusta ainoastaan luottamusta vastaan jne. Jos haluat nauttia taiteesta, sinun on oltava taiteellisesti kouliutunut ihminen; jos haluat vaikuttaa muihin ihmisiin, on sinun oltava todella innostavasti ja kannustavasti muihin ihmisiin vaikuttava ihminen. Sinun jokaisen ihmissuhteesi ja luonnonsuhteesi on oltava tietty, tahtosi kohdetta vastaava ilmaus todellisesta yksilöllisestä elämästäsi.”

Molemmat lainaukset ovat nuoren Marxin taloudellisista ja filosofisista käsikirjoituksista. Kysymys on ihmiseksi tulemisesta, yhteiskunnallisen tietoisuuden läpimurrosta ihmisen tietoisuudessa ja tältä pohjalta kasvavasta oman ja yhteiskunnan tilanteen ymmärtämisestä. Tätä lähestymistapaa Karl Marx ei muuttanut koko elämänsa ja proletariaatin puolesta käymänsä taistelun aikana.

Suomalainen sosialidemokratia ei ole ollut järin hanakka käsittelemään ihmisen asemaa ohjelmallisella tasolla. Vuoden 1952 periaateohjelmassa kuitenkin puhuttiin demokratiasta elämänmuotona ja yhteistoiminnan välineenä. Sosialidemokraattiseen traditioon kuuluu kuitenkin paljon ihmisenä olemiseen ja keskinäiseen kanssakäymiseen liittyvää ilmaisua ja symboliikkaa.

Kansanvalta, hyvä toveruus, yhdenvertaisuus, omaehtoisuus, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus - kaikki nämä käsitteet viittaavat tapaamme elää ja toimia sosiaalisissa suhteissamme. Jäsennämme suhdettamme itseemme, kanssaihmisiin ja toimintaamme näiden sosiaalipsykologisten käsitteiden kautta. Tämä on yhteinen lähtökohta, jota yritämme - kukin meistä -  enemmän tai vähemmän onnistuneesti omassa elämäntavassamme ja sosiaalisissa suhteissamme noudattaa.

Suhde työhön, toimintaan ja toimeentuloon? Ihminen on pohjimmiltaan aktiivinen ja elämää ylläpitävä, voimavarojaan ja taitojaan hyväksikäyttävä lajiolento. Ihminen haluaa toteuttaa itsessään piilevät ominaisuudet ja syntyä täysin siksi, mihin luontaiset lahjat ja opitut taidot mahdollisuuden antavat. Kysymys on ihmisen aktiviteetin ilmenemisestä, fyysisten ja henkisten ulottuvuuksiemme herättämisestä, "työn vapauttamisesta". Kun puhumme luovuudsta ja omaehtoisuudesta, tarkoitamme tätä "tapaus ihmisen" mahdollistavaa aikaa ja yhteiskuntaa. Käsite "sosialismi" tarkoittaa ihmisen kasvamista sellaiselle tietoisuuden tasolle, että hän kansakuntana ja lajiolentona vaatii itselleen ja hyväksyy myös toisille tämän mahdollisuuden.

Mikä on se  ihanteellinen hallintomalli, joka mahdollistaa itselle ja kanssaihmisille yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet? Sosialidemokraattisessa liikkeessä on jo osuustoiminnan syntyajoista lähtien puhuttu "henkilö ja ääni" periaatteesta, naisten ja miesten yhtäläisistä oikeuksista. Järjestöjen ja yhteiskunnan hallinnossa tämä toimintatapa kiteytyy "kansanvallan" ilmaisussa. Kreikankielestä johdettu ilmaisu "demokratia" (demos=kansa, kratei=hallita) tarkoittaa samaa asiaa.

Ihminen elää vuorovaikutussuhteessa ympäröivän maailman kanssa. Meidän on hankittava toimeentulomme olemalla tavalla tai toisella suhteessa aineelliseen ympäristöömme ja hankittava tässä yhteydessä toimeentulomme. Ihanteellisissa oloissa ihminen voi toteuttaa omia kykyjään ja taipumuksiaan yhteiseksi hyväksi ja saada siitä yhteisesti sovittua palkkaa. Olennaista on ymmärtä, että ihminen pyrkii toteuttamaan aktiivisesti itsessään piilevät mahdollisuudet.

Moderni yhteiskunta hyödyntää valtavaa määrää tekniikkaa, automaatiota ja digitaalisia sovellutuksia. Tuotantovoimien kasvun tulee yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon nimissä suuntautua koko ihmisyhteisön hyödyksi. Häikäilemätön oman edun tavoittelu, joka polarisoi tulonjakoa ja ihmiskuntaa köyhiin ja rikkaisiin, on häikäilemätöntä piittaamattomuutta demokratiasta ja sen soveltamisesta yhteiskuntaan. Aktiivisuus on  elämää ja ihmiskuntaa - ja viime kädessä ihmisenä olemista - ylläpitävä voima, jonka varaan voidaan rakentaa.

Mihin perustuu syystä tai toisesta työelämän ulkopuolelle jäävien tasa-arvoisen ja täyden elämän mahdollistaminen? Sosialidemokratia soveltaa - tietoisesti mutta ilman analyysia -  yhteiskuntaan myös ikivanhaa matriarkaatin, ehdottoman rakkauden periaatetta. Tämä sveitsiläisen J.J. Bachofenin esiinnostama "äidinrakkauden" periaate saa sosialidemokratiassa yhteiskunnallisen, kaikkiin ulottuvan tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden käytännöllisiä sovellutuksia.

Elämän aineellisen perustan vääristymät, jotka johtavat epäoikeudenmukaisuuteen ja vastakohtien esiinnousuun, vaikuttavat syvästi myös ihmisen tietoisuuteen omasta asemastaan ja yhteiskuntansa tilasta. Vieraantuminen ja epäproduktiiviset toimintatavat ovat suurelta osin seurausta vääristymiä aiheuttavasta materiaalisesta perustasta ja taloudellisista toteutusmuodoista. Kun puhumme materialistisesta historiankäsityksestä, tarkoitamme sillä ihmisen ja vallitsevan yhteiskunnan vuorovaikutusta. Uskomme myös siihen, että poliittisen, taloudellisen ja sivistyksellisen demokratian vahvistaminen ohjaa ihmistä kohden itsensä toteuttamista ja saman mahdollisuuden luomista myös kanssaihmiselle. Keskeistä ei ole kuitenkaan omistaminen, vaan aineellisen perustan luoma omaehtoisuuden, luovuuden, "tapaus ihmisen" mahdollistuminen uutena historiallisena vaiheena.

Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, kansanvalta ja keskinäinen kunnioitus mahdollistavat edelleen kehityksen kohden yhteisen hyvän toteuttavaa maailmaa. Luonnovarojen, omaisuuksien ja resurssien epätasainen ja yksipuolinen jakautuminen muodostavat suuren katastrofin riskin myös maapallon rajallisten resurssien ja ympäristönsuojelun kannalta. Ihmiskunnalla ei ole varaa tällaiseen voimavarojen tyhjiin imemiseen, "ekstraktivismiin". Kapitalistinen arvopohja ei tarjoa mahdollisuutta optimaaliseen luononvarojen ja taloudellisten resurssien käyttöön ja tässä mielessä se globaalilla tasolla muodostaa uhkan koko ihmiskunnalle.

Puhuin tämän "esseen" alussa kiven heittämisestä veteen symbolina ihmisyyteen havahtumiselle ja siihen kuuluvan tietoisuuden heräämiselle. Millaisia muotoja tämä herääminen tuo laajenevissa, yhteiskunnan instituutioihin, työelämään ja ihmisenä olemisen eri vaiheisiin kuuluvissa aaltorenkaissa, sekin on johdettavissa ihmiskäsityksestämme.

Kun siis uutta sosialidemokraattista periaateohjelmaa kirjoitetaan, uskon keskeisen lähtökohdan olevan "tapaus ihmisen" asettamisen keskeiseksi häntä itseään ja ympäröivää maailmaa hahmottavaksi lähtökohdaksi.

Kaikenmuuttava strategia

"Kirjoissani olen kuvitellut, että ihmiset suolaavat Golfvirran, patoavat Grönlannin sulavan jääpeitteen, pumppaavat valtamerten vettä Saharan ja Aasian kuivuneisiin valuma-altaisiin suolamerten luomiseksi, tekevät Etelämantereen sulaneesta jäästä pohjoiseen pumpattavaa makeaa vettä, muokkaavat geneettisesti bakteereita, jotta puiden juuret nielisivät enemmän hiilidioksiidia, nostavat Floridaa yhdeksällä metrillä sen saamiseksi takaisin merenpinnan yläpuolelle ja (tämä on kaikeista vaikein tehtävä) muuttavat kapitalismin perusteita (Tieteiskirjailija Stanley Robinson 2012)."

Näin aloittaa kirjansa "Tämä muuttaa kaiken - kapitalismi vs. ilmasto" (2015) kuuluisan "No logo" kirjan kirjoittaja Naomi Klein. Hän on päätynyt ilmaston lämpenemistä tutkivassa kirjassaan siihen, että maailman - ja ennenkaikkea lastemme ja tulevien sukupolvien pelastaminen edellyttää perusteellista muutosta taloudellisessa ajattelutavassamme. Kapitalistinen talousjärjestelmä kilpailukykyineen merkitsee kilpailua pohjalle, joka johtaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä ihmiskunnan historian suurimpaan katastrofiin, maapallon elinympäristön tuhoutumiseen. Ilmaston lämpeneminen on yksi suurella varmuudella todennettu tuhotekijä. Hukkumassa ei ole ainoastaan Florida, vaan Hampuri, Lontoo, Amsterdam, Shanghai ja kokonaisia valtioita kuten Bangladesh tai Hollanti. Kapitalismi merkitsee "ekstraktivismia", maapallon luonnonvarojen kuluttamista tyhjiin muutaman sukupolven aikana ihmislajin historiassa. Se tarkoittaa samalla Eero Paloheimon kuvaamaa "entropiaa", kaiken maaperän, veden ja ilman muuttumista käsitellyksi, luonnottomaksi ja elinolosuhteiden kannalta arvaamattomaksi massaksi - kulttuureja myöten.

"Monet merkit viittaavat siihen, ettei ilmastonmuutos olisi poikkeus. Sen sijaan että otettaisiin käyttöön ratkaisuja, jotka suojelisivat maapalloa tuhoisalta lämpenemiseltä, tälläkin kriisillä todennäköisesti vauhditetaan varallisuuden siirtymistä rikkaimmalle yhdelle prosentille. Ensimmäiset askeleet on tähän suuntaan jo otettu. Eri puolilla maapalloa yhteisömetsiä muutetaan yksityisiksi puuviljelyksiksi, joiden omistajat kaatavat puitaan "päästöoikeuksia" vastaan."

Naomi Kleinin kirja on kapitalismin kannalta hurja ja säälimätön päätelmä hänen puolitoista vuosikymmentä jatkuneesta perusteellisesta tutkimus- ja kartoitustyöstään. Kanadalaisen kirjailijan työn pääpaino on ollut "uudella mantereella", jossa kapitalismin, vapaan ja kahlitsemattoman markkinatalouden voimaan, suorituskykykyyn ja selviytymisstrategioihin uskotaan mitä vahvimmin - ja mitä ilmeisimmin kestämättömin perustein. Naomi Klein pitää tätä suuntausta historiallisena, ihmiskuntaa ja tulevaisuutta uhkaavana erheenä.

Hän puhuu vahvan ja kansanvaltaisen valtion, yhteisten tarpeiden ja yhteisen tulevaisuuden puolesta tavalla, joka vastaa pitkälle myös Euroopassa pohjoismaisen sosialidemokratian käsitystä yhteisen hyvinvoinnin rakenteellisesta merkityksestä. Kapitalismin ja vapaan markkinatalouden tieltä on käännyttävä takaisin. Muutoksen on lähdettävä kapitalismista itsestään, sen on tultava järkiinsä. Markkinoiden, globaalin kilpailukyvyn nimissä käytävän  taloustaistelun tieltä on käännytttävä takaisin.  On ryhdyttävä luomaan yhteistä turvallisuutta - siihen pakottaa meidät Kleinin analyysin mukaan edessä oleva ilmastomuutos ja ympäristötuho.

Päästökaupat eivät ratkaise ongelmaa, vaan antavat itseasiassa valtakirjan jatkaa entiseen malliin. Kaupallinen asennoituminen yhdistyy aivan liian ilmeisesti välinpitämättömyyteen, tuhosuuntaisiin asenteisiin ympäristöä, luontoa ja koko ihmiskuntaa vastaan.

Onko ympäristötuho se suuri historiallinen tekijä, joka antaa riittävän vahvan sysäyksen myös Euroopalle avata Euroopan Unionin peruskirjoja ja ryhtyä rakentamaan markkinaylivallan sijasta vähintäänkin sekatalousyhteiskuntaa, jossa yhteiselle demokraattiselle rakenteelle annetaan "ensiyön oikeus",  johtava ja ohjaava rooli rauhan, demokratian, ihmisoikeuksien ja käytössömme olevan, resursseiltaan rajallisten planeetan rakentamisessa? Euroopasta ei saa muodostua globaalin kilpailun viheliäistä ja sekopäistä voittajaa,  joka luo väärää esimerkkiä myös muille maanosille. Talous- ja finanssipolitiikan politiikan on muututtava markkina-alisteisesta demokraattiseen, tehtyjä virhesuuntauksia ja uhkia torjuvaan, siis keynesiläiseen suuntaan. Miksi tämä mahdollisuus on Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin (myös Euroopan Investointipankin) poliittisessa strategiassa ehdottomasti torjuttu? Miksi sosialidemokratia, jolla on  sisäänrakennettu vastaus tähän ongelmavyyhteen, ei osaa avata suutaan ja tarjota kansanvaltaista hyvinvointivaltiota mantereentasoisine parlamentaarisine ratkaisuineen maanosallemme ja koko maailmalle?

Suuren pakolaiskriisin myötä on jouduttu vihdoinkin toteamaan, että Euroopan poliittinen valtavirta ei ole löytänyt nykyisen lähestymistapansa puitteissa ratkaisua ihmiskunnan suuriin ja polttaviin ongelmiin. Pakolaiskriisin takana on myös ympäristötekijöitä: Saharan eteläpuolinen Afrikka kärsii kuivuudesta ja siitä johtuvista elinolosuhteiden heikkenemisestä ja heikoimmassa asemassa olevien elämäntilanteen ja yhteiskunnallisten olojen kärjistymisestä. Lähi-idän uskomattomat varallisuuserot, autoritaarinen kulttuuri ja taipumus tuhosuuntaisiin ratkaisuihin ajaa myös kansalaisiaan maailmalle turvallisempia elinehtoja etsimään.

Saksan päätös irtaantua ydinvoimasta on osa samaa oireryhmää. Paradoksaaliselta tuntuu se, että kotimaansa osalta suomalainen energiayhtiö Fortum on ryhtynyt tekemään tiliä hiilivoimaenergialla vaihtoehtoisten energiamuotojen ja syöttötarriffien kanssa kilpaillen. Suomi on mukana myös jäänmurtajineen työntämässä öljynporausta Pohjoiselle Jäämerelle Arktiksen alueelle, mitä pidetään luonnonolosuhteiden kannalta äärimmäisen vaarallisena ja uhkia luovana. Presidentti Obama oli jo vetämässä Yhdysvaltoja pois tästä uhkaavasta hankkeesta, mutta nyt presidentti Trump on vastavetona antanut uudelleen luvan arktisen jäämeren öljyn poraamiseen. Olemme ilmeisesti astuneet näissä hankkeissa suomalaisten yritysten johdolla väärään, tuhosuuntaiseen junaan. Hiili- ja hiilivetypohjaiset ratkaisut - Pohjois-Amerikassa erityisesti öljyhiekan vesisärötystekniikka - ovat se kilpailuun ja kaupalliseen välinpitämättömyyteen pohjautuva vaaratekijä, josta irtaantuminen olisi myös meillä huomattava eikä ryhdyttävä pitämään yllä väärää strategiaa kotimaassa ja "Euroopan ytimessä".

Maanosamme pullistelee tähän vaaralliseen asennoitumistapaan pohjautuvia strategiaratkaisuja, joista ensimmäisen kerran kirjoitin muutama vuosi sitten  Euroopan Unionia uhkaavan "seitsenpäisen lohikäärmeen" muodossa. Euroopan strategian on muututtava, pohjoismaisen sosialidemokratian on nostettava kansanvaltainen hyvinvointivaltio ratkaisumallina Euroopan Unionin tulevaisuutta muovaavaan neuvottelupöytään. Muutos voi lähteä liikkeelle ympäristökysymyksistä. Se voi lähteä liikkeelle pakolaiskriisistä, jonka markkinapohjainen hallintayritys ruokkii väärää, nationalismiin ja kansalliseen, rajat sulkevaan - sinänsä loogiseen - suojautumiseen perustuvaa  lähestymistapaa. Suojautuminen ei voi tapahtua kuitenkaan yhden kansakunnan puitteissa, tarvitsemme strategian joka muuttaa kaiken.

Strategian joka muuttaa kaiken.