Ihmisen luonnollinen arvo ja oikeudet

Demokratia elämäntapana. Puhutaan oikeuksista ja velvollisuuksista tässä yhteydessä. Mitä oikeuksia minulla on suhteessa kanssaihmisiin, maailmaan, itseeni?
Kun  toimin työtehtävissä läpi koko työurani järjestöissä, jouduin kohtaamaan ihmisen epävarmuuden ja rohkeuden puutteen ilmaista mielipiteitään. Ei ole kaukana ajatus, että kokemuksemme elämästä ovat opettaneet olemaan varovaisia oman kannan ilmaisemisessa. Vielä uhkarohkeammalta tuntuu heittäytyä tekemään jotakin oman mielen mukaan.

Kansakoulunopettaja Korhonen oli hyvä piirtämään ja hänellä oli näkemystä. Hän päätti ryhtyä vapaaksi taiteilijaksi. Siihen pojan - aikuisen miehen - isä totesi että nyt joudut hunningolle. Poika muutti toiselle paikkakunnalle, sai ostettua itselleen vanhan talon, jonka kunnosti asunnokseen ja ateljeekseen. Hän antoi uudelle kodilleen nimeksi Hunninko. Taiteilijana hän pärjäsi hyvin - minullakin on olohuoneen seinällä yksi hänen latomaisemistaan.

"Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä", todetaan YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa. Tuon kannanoton perustana on vahva humanistinen, ihmisen oikeuksia kuvaileva alkulause:

"Kun ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa,

kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa, ja kun kansojen korkeimmaksi päämääräksi on julistettu sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta,

kun on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestyksellä, jotta ihmisten ei olisi pakko viimeisenä keinona nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan,

kun on tähdellistä edistää ystävällisten suhteiden kehittymistä kansojen välille,

kun Yhdistyneiden Kansakuntien kansat ovat peruskirjassa vahvistaneet uskonsa ihmisten perusoikeuksiin, ihmisyksilön arvoon ja merkitykseen sekä miesten ja naisten yhtäläisiin oikeuksiin ja kun ne ovat ilmaisseet vakaan tahtonsa edistää sosiaalista kehitystä ja parempien elämisen ehtojen aikaansaamista vapaammissa oloissa,

kun jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään, yhteistoiminnassa Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön kanssa, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleistä kunnioittamista ja noudattamista, ja,

kun yhteinen käsitys näiden oikeuksien ja vapauksien sisällöstä on mitä tärkein tämän sitoumuksen täydelliselle toteuttamiselle,

Niin sen vuoksi yleiskokous antaa tämän ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kaikkien kansojen ja kaikkien kansakuntien tavoiteltavaksi yhteiseksi ohjeeksi, jotta kukin yksilö ja kukin yhteiskuntaelin pyrkisi, pitäen alati mielessään tämän julistuksen, valistamalla ja opettamalla edistämään näiden oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista sekä turvaamaan jatkuvin kansallisin ja kansainvälisin toimenpitein niiden yleisen ja tehokkaan tunnustamisen ja noudattamisen sekä itse jäsenvaltioiden kansojen että niiden oikeuspiirissä olevien alueiden kansojen keskuudessa."

Ihmisen herättäminen havaitsemaan omat oikeutensa, ei ainoastaan äänioikeutena ja mielipiteen ilmaisun vapautena, vaan myös oikeutena toteuttaa kykyjään ja taipumuksiaan siinä ainutkertaisessa elämässä joka ihmiselle on suotu, muodostaa suunnattoman haasteen poliittiselle järjestelmälle. Erityisen suuren haasteen meidän aikanamme se muodostaa suhteessa työhön. Nykyoloissa tuo tavoite on supistunut täyden työllisyyden tavoittelemiseksi, perustuuhan sosiaaliturvamme, terveydenhoitomme ja eläkkeemme suurelta osin työstä saatavaan palkkaan ja pysyvään työsuhteeseen. Mielestäni on tarpeen muistuttaa niitä jotka kokevat olevansa työläisinä ja palkansaajina työläisen asialla, että jo Karl Marx puhui työvoiman vapauttamisesta (emancipation of labour), työläisen roolin poistamisesta ja ihmisen oikeudesta valita suuntautumisensa elämän eri vaiheissa.

Elämään ja yhteiskuntaan liittyvät työt on tehtävä, se on tietenkin selvää. Ihmisen luontaiset taipumukset ja suuntautuminen muodostavat valtavan kirjon erilaista toiminnallisuutta. Frankfurtin koulukunnan merkittävä filosofi Erich Fromm on todennut että vapaan toiminnallisuuden olosuhteissa ilmeisestikin kaikki tärkeät toimet tulevat tehdyksi. Kun siis puhutaan työelämän  uudistamisesta, edessä on vielä pitkä tie tapaus ihmisen aktiviteetin vapauttamisessa.

Demokratiaan kuuluu myös oikeus ja madollisuus osallistumiseen. Sen mahdollistamiseksi on oikeastaan vasta siemen kylvetty, mutta kehittämistoimet tulevat olemaan niitä suuria tulevaisuuden uudistuksia. Toistaiseksi ne uinuvat vielä tulevaisuushorisontin takana. Varmaa kuitenkin on että tulevaisuuden maailma ei ole vieraantunut, passiivinen epäproduktiivisuuden ilmentymä.

Katse eteenpäin

Hallituksen elvytyspaketti ns. minihallitusneuvottelujen tuloksena on herättänyt - tietenkin -  kahdenlaisia tunteita. Myönteisimmillään sen uskotaan tuovan lisää uusia työpaikkoja. Kuntaliito näkee sen tuovan kunnallisen infrastruktuurin korjaamisen ja pantamisen myötä uutta työtä. Paikallinen valinta sitten on, tehdäänkö tuo työ kunnan omana toimintana vaiko ostopalveluna. Uudella työllä on joka tapauksessa heijastusvaikutuksia paikalliseen elinkeinoelämään ja laajemminkin.

Julkisen sektorin kautta tapahtuva elvytys nähdän toisaalta väliaikaiskeinona, joka hyväksytään yhä hankalammaksi käyvässä työllisyystilanteessa. Parempi olisi saada yritystoiminta nousuun. Elvytyspaketti sisälsi myös näitä elementtejä. SDP:n johto ja myös eduskuntaryhmä ovat liputtaneet selkeästi uskovansa myös tämän vaihtoehdon siunauksellisuuteen. Miljardeja näihin tukiin, helpotuksiin ja rakennemuutoksiin onkin viime vuosien aikana upotettu, pääasiassa vuoden 2007 suunnanmuutoksen jälkeen. Odotettua elpymistä ei ole tapahtunut.Näyttöä porvarillisen elvytyspolitiikan tuloksellisuudesta ja tehokkuudesta ei ole saatu.Satsatut pääomat ovat haihtuneet odotusarvojen avaruuteen ja lisää supistuksia, säästämistä, kurjistumista palvelujen alasajon muodossa ollaan vaatimassa.  Uskon tämän olleen Jyrki Kataisellekin suuri pettymys.

Työväen Akatemian 1950- ja -60 lukujen rehtorin ja 1940-luvun lopun sosialisoimiskomitean sihteerin Väinö Liukkosen mukaan yhteinen säästäminen on sosialidemokratian konsepti sosialismin, yhteisen hyvinvoinnin toteuttamiseen. Konservatiivinen säästämisjattelu lähtee yksilön lyhytnäköisestä säästämisintressistä yhteisen edun kautta saavutettavien laadullisten ja määrällisten etujen kustannuksella. Sosialidemokratia perustuu yhteisen sektorin, hyvinvointivaltion vahvistamiseen, ei sen heikentämiseen ja alasajamiseen.

Hallinnon kannalta julkinen sektori edustaa avointa, transparenttia ja kansanvaltaista rakennetta, yksityinen taas suljettua, läpinäkymätöntä ja viime kädessä yksinvaltaista, autoritaarista ja hengeltään kaupallista rakennetta. Julkisen sektorin, kuntien ja valtion palvelurakenteen  tavoitteena on tuottaa välittömästi  hyvinvointia kaikille  kansalaisille. Yksityisellä toimijalla  tämä on vain väline todelliseen tarkoitukseen, joka on voiton, lisäarvon tuottaminen omistajan asemassa olevalle.

Tapanilan työväenyhdistys teki SDP:n vuoden 2014 puoluekokoukselle aloitteen uusien rahoitusinstrumenttien luomiseksi julkiselle sektorille. Tavoitteena on tukea hyvinvointivaltion taloudellisen pohjan vahvistamista ja mahdollistaa uusia yhteiskunnallisia hankkeita avoimen, kansanvaltaisen hallinnon piirissä. Tapanilan työväenyhdistyksen aloite tähtäsi kansalaisten hyvinvointiyhteiskuntaa ja yhteisiä palveluja tunteman kiinnostuksen konkretisoimiseen, joukkovelkakirjatyyppisen säästämisen mahdollistamiseen suoraan kunnallisiin ja yleensä julkisen sektorin hankkeisiin. Tietääkseni se sai puoluekokouksessa myönteisen vastaanoton herättämättä puheenjohtajakohun vallitessa kuitenkaan asian ansaitsemaa huomiota. Tällainen kokouksen kulkuhan  on yksi niitä suomalaisen sosialidemokratian helmasyntejä.

Mielestäni julkisia rahoitusinstrumentteja koskeva aloite on nostettava mappi ööstä uudelleen keskusteluun. Kun ajatellaan tulevien eduskuntavaalien jälkeistä aikaa, sillä olisi erityisen suurta merkitystä. Vaikka Keskustapuolue kuuluukin Unionin parlamentissa konservatiivisesta ja uusliberalistisesta hengestään tunnettuun "Alde" -ryhmään, voi puheenjohtaja Sipilän avausten perusteella elätellä ainakin heikkoa toivoa siitä, että vahvoilla julkisen sektorin rakenteilla on tulevaisuudessakin merkitystä. Sitä todistaa myös juuri saavutettu Sote-ratkaisu.

Ajatusvirtaa 25.06. 2014

Uusi sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty korosti ministeriyskautensa alkajaisiksi valinnan vapautta sote-uudistuksen toteuttamisessa. Avoin, kansanvaltaiseen hallintoon perustuva julkinen palvelujen tuottaminen ja toteuttaminen halutaan asettaa "samalle viivalle" yrityspohjaisen, hallinnoltaan suljetun ja lopullisena tavoitteenaan omistajilleen voittoa tavoittelevan tuotannon kanssa. Minun mielestäni tämä lähtökohta on ristiriidassa Euroopan Unionin alkuperäisen tavoitteen kanssa. Koko EU:n perustamisen ydinhän perustuu rauhan ja demokratian tavoittelemiseen. Ei voi olla demokratian kannalta oikein, että palvelujen tilaaja katselee ulkopuolelta aidan raosta, miten kansalaisten ilmaisemaa poliittista tahtoapalveluiden järjestämiseksi toteutetaan. Kilpailua tärkeämpi peruste demokratiassa on hallinnon läpinäkyvyys, henkilöstön laaja myötämääräämisoikeus, mahdollisuus muodollisestikin vaikuttaa päätöksentekoon ja toteutukseen sekä avoimeen ja tasapuoliseen mediaan perustuva kritiikki - sekä oikeus toimintaan muutosten aikaansaamiseksi. Ammattiyhdistysliike on tässä suhteessa se oikea foorumi eettisen argumentoinnin ja uusien toimintatapojen kehittämiseen.

(JHL:n aktiivien Facebook-sivuilla)

Frangfurter Allgemeine Zeitung: Neuvottelut Euroopan Unionin ja USA:n välillä palveluiden vapauttamisesta kilpailulle TTIP:n tapaan (Trade in Services Agreement - Tisa)ovat loppusuoralla. Ne koskevat viittäkymmentä maata ja sisällöllisesti kohteena ovat mm. kommunikaatio kokonaisuudessaan, finanssipalvelut, energia ja vesihuolto, posti ja vuokratyösuoritteet.Euroopassa tämä sektori kattaa 75% bruttokansantuotteesta. Tisa -neuvottelujen kriitikot moittivat näitä neuvotteluja - kuten TTIP-neuvottelujakin - niiden salaisuudesta ja siitä, että ne johtavat tähän saakka julkisen sektorin toimesta tuotettujen palvelujen lähes pakolliseen yksityistämiseen ja tekevät paluun palvelujen tuottamiseksi julkisen hallinnon alaisuudessa mahdotomiksi.

http://goo.gl/UsH6ks

"Tisa" - taitaa kommentointien määrästä päätellen olla tuntematon käsite JHL:n aktiiveille. Julkisten alojen Euroopan keskusorganisaatio EPSU on jo ennen toukokuussa pidettyä kongressiaan ottanut kantaa tähän asiaan ja ilmaisee tukensa Julkisten alojen kansainväliselle internationaalille PSI:lle tämän taistelussa työntekijöiden oikeuksien puolesta. Nämä järjestöt eivät hyväksy sitä, että "takaoven kautta" luodaan lisää juridista ja toiminnallista tilaa yksityiselle voitontavoittelulle julkisen alan henkilöstön kustannuksella. http://www.epsu.org/a/10345

(JHL:n aktiivien Facebook-sivuilla)

Millaisia muotoja Euroopan Unionin ja USA:n väliset vapaakauppasopimukset TTIP ja TISA tulevat aikaansaamaan, se on vielä hämärän peitossa. Tuntuu kuitenkin siltä, että sen enempää Euroopassa kuin Amerikassakaan ei tunnisteta lainkaan kansanvaltaista, hallinnoltaan avointa hyvinvointiyhteiskuntaa, siis valtiota ja kuntia ja näiden muodostamia liikelaitoksia tai yhtymiä palveluiden rahoittajina ja tuottajina. Kun EKP ja Alde sekä Cameronin konservatiivien johtama uusi ryhmitymä ajavat Unionissa tätä yksiulotteista linjaa, toivoisi näiden ryhmien suomalaisilta jäsenpuolueilta ryhtiä puolustaa pohjoismaista kansanvaltaa, joka on luonut turvallisuutta, hyvinvointia ja peruskoulun muodossa myös erinomaisia tuloksia saavuttanutta koulutuksellista tasa-arvoa.

En ole suinkaan sulkemassa yrittämisen mahdollisuutta pois yhtenä vaihtoehtona palvelujen tuottamisessa. Jos tässä yhteydessä halutaan puhua demokratiasta, asettaa se yritystoiminnalle tiettyjä ehtoja ja velvoitteita suhteessa omaan rakenteeseensa, henkilöstöön ja asiakkaisiin, jotka tuotteista maksavat.

Yritysmaailma ja heidän organisaationsa eivät ole olleet kovinkaan halukkaita katselemaan omaa toimintaansa demokratian näkökulmasta. Rahaa, voittoa, omistamista ja näihin perustuvia visioita on pidetty riittävänä lähtökohtana. Tuloksena on pysyvää tasapainottomuutta, jolla on seurauksia sosiaalisiin suhteisiin, kuten työntekijöihin, samalla alalla toimiviin muihin yrittäjiin, palvelusten ostajiin, tuloeroihin, rikkauteen ja köyhyyteen, lopulta myös ympäristöön jossa asumme ja planeettaan jolla elämme.

Kilpailuun, voitontavoitteluun ja tähän perustuvaan yrittämiseen liittyy tietenkin paljon vapauksia. Björn Wahlroos on kirjassaan "Markkinat ja demokratia" jalostanut ajatusta niin, että viime kädessä hierarkian huipulla on vain yksi joka toimii, tekee valintoja ja kantaa vastuuta. Hallinnon - yrityksissä tendessinomaisesti sulkeutuneen, "luottamuksellisen" ilmapiirin varassa toimivan - tehtävänä on hyväksyä tai hyljätä valittu toimintasuunta. Valittu tie vaikuttaa niin autokraattiselta, että tulee kysyneeksi, eikö demokratialla ole mitään annettavaa yrityselämälle? Yrittäjien omat järjestöt eivät tunnu kokevan tätä ongelmana, vaan päinvastoin puolustavat henkeen ja vereen tätä valittua linjaa. Perustetaan järjestöjä, joihin jäsenet kutsutaan, pidetään yllä salaisia riittejä, pyritään vaikutusvallan lisäämiseen yhteiskunnallisissa elimissä "Hyvä veli" -verkostoitumisen muodossa ja ennenkaikkea talouden alueella rakennetaan rahan voimaan perustuvia rakenteita.

Sosialidemokratian tila
Sosialidemokratian syvä vahvuus - demokratia elämäntapana - on vaativa laji, jolla on zeninläinen ominaispiirre: se näyttää tavalliselta ja värittömältä, mutta loppupeleissä se osoittautuu sitkeäksi voimaksi. Juuri se yhdistää liikkeen ihmiskunnan humanistisen perintöön ja sen sovellutuksina syntyvät kaikkein pysyvimmät yhteiskunnalliset uudistukset. Akkuna, joka suo mahdollisuuden demokratian ja kansanvallan hengessä tapahtuviin uudistuksiin, avautuu historian kulussa silloin tällöin. Juuri noita hetkiä varten on visioitava uudistuksia ja oltava valmiina toimimaan, kun hetki on tullut.
(Facebookissa kommentointina Juhani Räsäselle ja Kauko-Aatos Leväaholle 26-28.6. 2014)

Kaupallisuus tulevaisuuden elämänasenteena?

Palvelujen kilpailuttamisessa Euroopan Unionin lähtökohtana on yritysten ja julkisen hallinnon palveluiden asettaminen samalle viivalle.

"Kilpailuneutraliteettivaatimus" ei ole mielestäni poliitisesti neutraali lähtökohta lainkaan, vaan EU:n kilpailutusperiaatteista tuleva konservatiiviseen hegemoniaan kuuluva ilmaus. Siinähän hallinnoltaan avoin kunnallinen toimintarakenne ja suljettu yksityinen rakenne asetetaan samalle viivalle. Tämä on ristiriidassa EU:n perustavoitteen, rauhan ja demokratian periaatteiden vaalimisen kanssa.

Euroopan Unionin ja USA:n välisen vapaakauppasopimuksen salaisessa valmistelussa näytetään olevan tekemässä muutoksia kilpailuneutraliteetin paradigmaan, siis siihen miten tätä asiaa lähestytään.Erityisesti Euroopan Julkisen sektorin ammattiliitot (EPSU) ovat asiasta erityisen huolissaan ja vaativat salaisina pidetyistä asiakirjoista julkista keskustelua. Yritys tai kansainvälinen konserni voi haastaa julkisen hallinnon oikeuteen, jos sen tapa toteuttaa palveluja muodostuu esteeksi yrityksen toiminnalle.

Suomen hallituksen  on pitänyt kommentoida  ns. TTIP -neuvottelujen tuloksista oman kantansa 13.6. 2014 mennessä eikä sen enempää neuvottelun pohjana olleista dokumenteista kuin päätöksistäkään ole tiedotettu. Samaan aikaan käydään keskustelua ja tavoitellaan sopimusta ns. TISA-sopimuksesta, joka tarkoittaa monenkeskistä palvelukauppaa "Erittäin hyvien palvelujen ystävien kesken". Sen mukaan kerran kilpailulle avattuja ja sitä kautta kaupallistettuja palveluita ei voitaisi enää palauttaa julkisen hallinnon alla toteutettaviksi.

Kansan Uutisten verkkolehti on julkaissut EPSUn esiinkaivamista dokumenteista samalla kertaa sekä mielenkiintoisen että huolestuttavan kirjoituksen.

Siis sen sijasta että rakennettaisiin julkisia palveluja avoimen ja kansanvaltaisen hallinnon varaan, onkin tapahtumassa muutos, joka tekee demokratiasta elämäntapana ja yhteistyön välineenä marginaali-ilmiön alati vyöryvän - ja vyörytettävän - kaupallisuuden rinnalla.

 Erich Fromm, Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologisen koulukunnan edustaja - tähän tehtävään hänet valittiin 1930-luvulla eliniäkseen - oli sitä mieltä, että 1900-luvulta lähtien vahvistunut ja yleistynyt kaupallisuus elämänasenteena on yksi epäproduktiivisuuden ilmenemismuoto, joka pitää sisällään koko joukon tuhosuuntaisia, destruktiivisia piirteitä. Siinä on kysymys elottomaan kiintymisestä - samalla tavalla kuin nekrofiliassa ylipäätään.

Hedelmistään puu tunnetaan

Kolme suurta ja pari-kolme pienempääkin suomalaista puoluetta on nyt pitänyt puoluekokouksensa. Tässä yritetään arvailla, mihin suuntaan Suomea viedään. Puoluekokouspuheet ovat tietynlaisia "selfieitä", omakuvia jotka joskus onnistuvat mutta saattavat jättää paljon arvailujenkin varaan.

Suomen tilanteeseen vaikuttavat entistä enemmän kansallisten rajojen ulkopuolella tehdyt päätökset, sekä suoraan että  jatkuvan tapahtumien ja informaatiovirran kautta. Euroopan Unioni tarkoittaa monissa asioissa käytännön ratkaisuja ja valintoja, joissa kansalaisen asemaan toimijana ja kuluttajana vaikutetaan.
Unionia laajemmatkin kokonaisuudet ovat läsnä tietovirrassamme ja sen mukana tapahtuvassa mielipiteenmuodostuksessa. Ukraina, NATO, Lähi-itä, Nigerian väkivaltaiset nuoria sieppaavat uskontoterroristit, ilmastomuutos, huippu-urheilu, luonnonmullistukset. Jo hetken istumalta tulee mieleen kirjo tapahtumia ja todellisuutta, joka vaikuttaa ajatteluumme, elämäämme, ratkaisuihimme.

Jos Suomen poliittista tilannetta arvioi, niin nyt on hyvä aika katsoa taaksepäin. Kataisen ja Vanhasen hallituskaudet sitten vuodesta 2007 vaikuttaisi merkittävältä jaksolta.Ryhdyttiin elämään tätä toivon aikakautta, jota nyt voimme arvioida jo tulostenkin pohjalta. Olen kirjoitellut blogeja koko tämän kauden ja yrittänyt löytää niitä vaikuttavia ydinkysymyksiä, joilla elämänmenoomme on merkitystä.
Toivon kausi alkoi hyvässä taloustilanteessa. Valtion budjetti näytti ylijäämää ja alkoi olla varaa resurssien lisäämiseen palveluihin ja jo luotuihin turvarakenteisiin. Sosialidemokratia jäi muutamalla tuhannella äänellä oppositiopuolueeksi ja alkoi Vanhasen ja Kataisen yhteisen politiikan kausi.

Ensimmäisiä asioita olivat veronalennukset metsänomistajille ja yrityksille. Ei kestänyt kuin muutaman kuukauden, kun valtiontalous alkoi kääntyä pakkaselle. Ensimmäiset huonot uutiset taisivat yllättää toivo-kampanjansa käynnistäneen kokoomuksenkin. Maailmanlaajuinen talouden alamäki oli alkamassa - tai oli alkanut jo muutama vuosi aikaisemmin. Kansainvälisessä pankkitoiminnassa ryhdyttiin tekemään rahalla rahaa, luomaan uusia odotusarvoja. Mukaan lähtivät eurooppalaiset pankit uusien investointivisioiden muodossa. Oliko Euroopan investointipankilla tässä joku rooli? Suomesta oli silloin Sauli Niinistö Euroopan Keskuspankin investointipankin keskeisiä toimijoita.

Euroopan Unioni on ottanut jo muutaman vuosikymmenen askeleita konservatiiviseen, uusliberalistisilla painotuksilla terästettyyn suuntaan. Tämä linja on ollut näkyvissä viimeistään jo 1970-luvulta lähtien. Komission ja parlamentin rakenne on saattanut antaa viitteitä moniarvoisuudesta, mutta päätökset on muovailtu ministerineuvostoissa vahvan oikeistoedustuksen turvin.

Ideologinen ristiriita ja vastakkainasetelu tiivistyy lopulta aina siihen, kehitetäänkö Eurooppaa ja sen kansallisvaltioiden politiikkaa yksityisen vai yhteisen intressin pohjalta. Yritys- ja pankkivetoisuus suljettuine rakenteineen, omistukseen perustuvine päätöksentekoelimineen ja yksityiseen etuun, tulokseen pohjautuvine lähtökohtineen on tähän saakka ollut Euroopan Unionin kaikenkattava lähtökohta.

Valtioiden velkaantuminen on sekin seurausta tästä lähestymistavasta - pääosin  porvarienemmistöiset hallitukset - ei kuitenkaan yksistään - ovat kiirehtineet takaamaan työpaikkojen ja kasvun toivossa mitä mielettömimpiä suunnitelmia ja hankkeita. Finanssipolitiikan karkaaminen käsistä muodosti lopulta käänteen, kun rahalla ja siihen liittyvillä odotusarvoilla pelaaminen johti uskalluksen loppumiseen romahdukseen. Nuo odotusarvot ovat takauksien ja vastuiden muodossa nyt eurovaltioiden maksettavana. Jos siinä onnistutaan, on astuttu taas uskomattoman pitkä harppaus kohden lisääntyvää eriarvoisuutta. Uskomattomia riskejä ottaneet saavat toteutettua unelmansa.

Valtiot ovat kaikkialla säästöohjelmien kuristusotteessa. Euroopan Keskuspankki suhtautuu erityisen nihkeästi valtioiden hankkeiden suoraan rahoittamiseen, vaikka sillä on välineet muutoksen käynnistämiseen. Haluttomuutta on perusteltu sillä, että tämä saattaisi johtaa hölläkätiseen talouspolitiikkaan. Pelko on sikäli ontuva, että juuri vastakkainen finanssipolitiikka - siis nykyinen - johti tähän nyt jo liian pitkään jatkuneeseen kriisiin. Valtioiden velkakirjojen ostaminen suoraan ja liikkeellepantavien hankkeiden tukeminen tätä kautta  merkitsisi oven avaamista sosialidemokraattiselle politiikalle Euroopassa - ja se halutaan välttää viimeiseen saakka. Nyt kun eurovaaleissa konservatiivinen enemmistö liberaalien tuella on varmistettu, on pelättävissä jo sairaaksi osoittautuneen politiikan jatkuvan.

Unioni vaikuttaa laajasti kansalliseen politiikkaan. Tätä kirjoitettaessa käynnissäolevat "minihallitusneuvottelut" ovat kamppailua viime vuosikymmeninä luodun hegemonisen konservatiivisen linjan jatkumisesta. Käänne ei taida nykyisellään onnistua enää pelkästään yhdessä euromaassa. Täytyy vain toivoa että nämäkin neuvottelut avaavat sitä käynnissä olevaa ideologista vastakkainasettelua, jota erilaisella disinformaatiolla pyritään peittelemään.

Kataisen valtakauden alkukautena esiinnousseet korruptiiviset menettelytavat näyttävät jo unohtuneen,  vaikka itse perusasia, yksityiseen intressiin perustuva politiikan rahoittaminen ja yritys tätä kautta sivuuttaa kansan keskeiset tarpeet on edelleen yhtä hyvin mahdollista kuin ennenkin. Ilmoitustulojensa kanssa kamppaileva ja sen varassa elävä media on parhaansa mukaan pitänyt yllä yksipuolista poliittista ilmastoa - sponsoreiden tavoitteitahan ei sovi kyseenalaistaa. Sosiaalisen median kautta pulpahtelee kuitenkin myös vaihtoehtoisia lähestymistapoja ja esimerkkejä vähän laajakatseisemmasta yhteiskunnallisesta keskustelusta.
Työstäkin pitäisi tässä kirjoittaa. Nuorisotakuu osoittautui sinänsä hyviksi toimenpiteiksi, mutta sellaista turvaa jonka varaan voi perustaa perheen ja suunnitella tulevaisuuttaan se ei ole luonut. Joku voi sanoa että ei ollut tarkoituskaan. Silloin kyllä nimen olisi pitänyt viitata johonkin muuhun kuin takuuseen.  EK näyttää Häkämiehen suulla vaativan työpaikkojen luomista parisataa tuhatta yksityiselle sektorille, mikä kaiketi tarkoittaa palkkojen kehittämistä vapaaehtoistyön suuntaan ja yhteisten resurssien kierrättämistä yritysten kirjanpidon kautta. Siitä, että syntyykö työpaikkoja, ei ole minkäänlaista takuuta - pelkkä odotusarvo sekin. Julkiselle sektorille olisi mm. Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Kietäväisen mukaan luotavissa toistakymmentätuhatta työpaikkaa valtion 150. miljoonan euron satsauksella.
Vanhuspalvelulaki saatiin kuitenkin aikaan. Maria Guzenina-Richardsson taisteli kaikkein kovimmat väännöt tämän lain aikaansaamiseksi, mutta joutui median, erityisesti Suomen Kuvalehden mollattavaksi. On omalla tavallaan paradoksi, että yhden pysyvimmistä yhteiskunnallisista sosiaalisista uudistuksista aikaansaanut ministeri joutuu lähtemään tehtävästään kesken hallituskauden.

Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan suuressa kirjassakin. Takana on seitsemän laihaa vuotta, muutosta ei ole näkyvissä. Toivoa ei ole näkynyt. Olisi muutoksen aika, jos potilas saadaan vielä hereille tästä koomaa muistuttavasta tilanteesta. Toipuminen ja voimaantuminen viime vuosien suoneniskuista tulee kuitenkin kestämään pitkään - todennäköisesti liian pitkään ainakin ikäihmisen näkökulmasta.

Helsingin henki ja "momentum"

Kirjoitin Facebookissa Erkki Tuomiojan sivuilla käynnissä olevaan NATO-keskusteluun - joka itse asiassa on Euroopan turvallisuuskeskustelua - pari kommenttia:
"Ukrainan on pidettävä kiinni myös niistä sopimuksista, joita se on tehnyt ennen nyt toimeenpantavaksi tarkoitettua EU-Ukraina-sopimusta, muistutti Venäjän ulkomnisteri Lavrov 9.10. 2014 televisiouutisissa julkaistussa pätkässä hänen ja ulkomisteri Erkki Tuomiojan järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Tämä kannanotto liittyy Ukrainan kriisiin ja sen johdosta syntyneesen vastakkainasetteluun Venäjän ja Euroopan Unionin välillä." 
Toinen kommenttini liittyi käynnissä olevaan NATO-keskusteluun: "Näyttää myös siltä, että uusi poliitikkosukupolvi on täysin unohtanut Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyökonferenssin "kolmannen korin" sanoman luottamusta lisäävistä toimista valtioiden ja kansojen välillä. Nyt näytetään rakennettavan täydellisen epäluottamuksen varaan, mitä pidän katastrofin tietoisena valmisteluna."

Luottamuksen ja epäluottamuksen historialla on Suomessakin pitkät juuret. Suhteessa Venäjään luottamuksen henki syntyi  Suomen Sodan loppuvaiheissa vuonna 1809 Porvoon valtiopäivillä, kun  säädyt vannoivat uskollisuutta keisari Aleksanteri I:lle. Alkoi sadan vuoden rauhallisen kehityksen jakso, jota sävytti voimakkaasti luottamuksen ilmapiiri. Suomi sai jo tuolloin suhteellisen itsenäisen aseman Venäjän suuriruhtinaskuntana, rautateitä rakennettiin, teollistuminen alkoi ja maata kehitettiin tässä uskollisuuden ja luottamuksen ilmapiirissä. Professori Martti Klinge on kirjoittanut tästä asiasta paljon ja juuri luottamuksellisen ilmapiirin ajat ovat olleet menestyksellisiä Suomelle.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin tuloksena syntyi loppuasiakirja, jossa koko läntinen maailma hyväksyi laajan, neljän korin asiakirjan. Yhtenä sen osana olivat luottamusta lisäävät toimet. Ruvettiin puhumaan "Helsingin hengestä". Suomi on saanut nauttia tuosta ilmapiiristä siitäkin huolimatta, että Neuvostoliitto on tämän neljänkymmenen vuoden jakson puolivälissä romahtanut. Luottamuksesta on aina kuitenkin ollut jotain jäljellä ja sen varaan on voitu rakentaa uudelleen. Helppoa se ei tietenkään ole ollut, mutta kaikesta huolimatta sillä on ollut suuri merkitys. Kun puhutaan Suomen erityissuhteesta Venäjään, niin se näkyy olennaisimmillaan juuri jo 1800-luvulla syntyneenä luottamuksellisena ja luottamukselle uskollisena lähestymistapana.
Ukrainan kriisin puhjettua on vähitellen alkanut paljastua, minkä verran muualla Euroopassa, Venäjällä  ja maailmassa on jäljellä tästä luottamuksesta. Venäjällä on herätetty henkiin suuri isänmaallisuus, sotilaallisia doktriineja on muutettu mm. siten että Venäjä ilmoittaa puolustavansa kansalaisiaan kaikkialla maailmassa. Eipä sen puoleen, on suomalaisiakin haettu milloin Filippiineiltä, Yemenistä ja muultakin ja vain sillä perusteella, että oman maan kansalaisia on puolustettava kaikissa olosuhteissa.
Euroopan Unionin ja Ukrainan  välillä neuvoteltu sopimus muodostaa käännekohdan turvallisuutta ja luottamusta koskevassa ajattelussa. Kun Euroopan Unioni on virkamiestyönä tehtyine aloitteineen muuttamassa koko tämän suuren maan yhteiskunnallista arkkitehtuuria yhteensopivaksi Unionin integraatiotavoitteiden kanssa, koskettaa se syvältä myös Venäjän intressejä. Ukrainan ja Venäjän yhteiskunta- ja toimintasuhteet on ankkuroitu jo aiemmin tehdyin sopimuksen, kuten ulkomisteri Lavrov lausunnossaan toteaa. Kun luottamuksen ilmapiiri on kadonnut, seuraa sitä juuri senkaltaisia toimia joita Venäjä suhteessa Krimiin oin toteuttanut. Luottamuksen sijasta rakennetaan epäluottamuksen, uhkailujen, sanktioiden ja viime kädessä sotilaallisen ja aseellisen voiman varaan. Nykyisellä tekniikalla ja sen hävitysvoimalla vaarassa ei ole ainoastaan oma maamme tai maanosamme. Kysymyksessä on planetaarinen tuhon elementti.
Meidän NATO-keskustelumme ja siihen liittyvä "momentum", toiminnallisen ikkunan avautuminen ei näytä perustuvan historialliseen luottamuksellisten suhteiden rakentumisen henkeen lainkaan. Pisimmälle presidentti Niinistön järjestämässä tilaisuudessa vastakaista kehitystä kuvasi Jaakko Iloniemi, joka totesi Suomen jo olevan erillissopimuksen jäsenyyttä vaille valmis NATO-toimija. Suomi on siis vastoin kansan ylivoimaisen enemmistön tahtoa erillissopiumuksin jo ujutettu NATOn sisälle. Kun samalla puhutaan kuulumisesta läntiseen sivilisaatioon ja sen henkiseen ilmapiiriin, niin jää kysymään, mihin demokratia ja kansan tahdon kuuleminen ja toteuttaminen on unohdettu? 

Kun keskustelusta henkii lähes hegemoniana syvä epäluottamuksen tunne ja sen mukainen orientoituminen, voi sanoa luottamuksellisen ilmapiirin olevan hyvää vauhtia häviämässä ja epäluottamuksen pyrkivän sisään ovista ja ikkunoista. Mielestäni tässä kadotetaan samalla se suomalaiseen kykyyn perustuva luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen, joka muualta Euroopassa ja maailmasta näkyy puuttuvan edelleen lähes kokonaan. Samalla menetetään myös se "momentum" joka neljäkymmentä vuotta sitten syntyi ja josta käytetään nimitystyä "Helsingin henki". Tuo momentum, historiallisen hetken avutuminen tarkoittaneekin mahdollisuutta sitoutua myuös sotilaallisesti, sopimusten lisäksi myös jäsenyyksin  lännen sotilaallisiin rakenteisiin. 
Historiallisesti meille niin tärkeä luottamuksen ilmapiiri on taloudellisten kustannusten ohella  tässä vaarana kadota vuosikymmeniksi - tilanteesta riippuen ehkä lopullisesti - ulkopoliittisen toiminnan juonteena.