Helsingin henki ja "momentum"

Kirjoitin Facebookissa Erkki Tuomiojan sivuilla käynnissä olevaan NATO-keskusteluun - joka itse asiassa on Euroopan turvallisuuskeskustelua - pari kommenttia:
"Ukrainan on pidettävä kiinni myös niistä sopimuksista, joita se on tehnyt ennen nyt toimeenpantavaksi tarkoitettua EU-Ukraina-sopimusta, muistutti Venäjän ulkomnisteri Lavrov 9.10. 2014 televisiouutisissa julkaistussa pätkässä hänen ja ulkomisteri Erkki Tuomiojan järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Tämä kannanotto liittyy Ukrainan kriisiin ja sen johdosta syntyneesen vastakkainasetteluun Venäjän ja Euroopan Unionin välillä." 
Toinen kommenttini liittyi käynnissä olevaan NATO-keskusteluun: "Näyttää myös siltä, että uusi poliitikkosukupolvi on täysin unohtanut Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyökonferenssin "kolmannen korin" sanoman luottamusta lisäävistä toimista valtioiden ja kansojen välillä. Nyt näytetään rakennettavan täydellisen epäluottamuksen varaan, mitä pidän katastrofin tietoisena valmisteluna."

Luottamuksen ja epäluottamuksen historialla on Suomessakin pitkät juuret. Suhteessa Venäjään luottamuksen henki syntyi  Suomen Sodan loppuvaiheissa vuonna 1809 Porvoon valtiopäivillä, kun  säädyt vannoivat uskollisuutta keisari Aleksanteri I:lle. Alkoi sadan vuoden rauhallisen kehityksen jakso, jota sävytti voimakkaasti luottamuksen ilmapiiri. Suomi sai jo tuolloin suhteellisen itsenäisen aseman Venäjän suuriruhtinaskuntana, rautateitä rakennettiin, teollistuminen alkoi ja maata kehitettiin tässä uskollisuuden ja luottamuksen ilmapiirissä. Professori Martti Klinge on kirjoittanut tästä asiasta paljon ja juuri luottamuksellisen ilmapiirin ajat ovat olleet menestyksellisiä Suomelle.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin tuloksena syntyi loppuasiakirja, jossa koko läntinen maailma hyväksyi laajan, neljän korin asiakirjan. Yhtenä sen osana olivat luottamusta lisäävät toimet. Ruvettiin puhumaan "Helsingin hengestä". Suomi on saanut nauttia tuosta ilmapiiristä siitäkin huolimatta, että Neuvostoliitto on tämän neljänkymmenen vuoden jakson puolivälissä romahtanut. Luottamuksesta on aina kuitenkin ollut jotain jäljellä ja sen varaan on voitu rakentaa uudelleen. Helppoa se ei tietenkään ole ollut, mutta kaikesta huolimatta sillä on ollut suuri merkitys. Kun puhutaan Suomen erityissuhteesta Venäjään, niin se näkyy olennaisimmillaan juuri jo 1800-luvulla syntyneenä luottamuksellisena ja luottamukselle uskollisena lähestymistapana.
Ukrainan kriisin puhjettua on vähitellen alkanut paljastua, minkä verran muualla Euroopassa, Venäjällä  ja maailmassa on jäljellä tästä luottamuksesta. Venäjällä on herätetty henkiin suuri isänmaallisuus, sotilaallisia doktriineja on muutettu mm. siten että Venäjä ilmoittaa puolustavansa kansalaisiaan kaikkialla maailmassa. Eipä sen puoleen, on suomalaisiakin haettu milloin Filippiineiltä, Yemenistä ja muultakin ja vain sillä perusteella, että oman maan kansalaisia on puolustettava kaikissa olosuhteissa.
Euroopan Unionin ja Ukrainan  välillä neuvoteltu sopimus muodostaa käännekohdan turvallisuutta ja luottamusta koskevassa ajattelussa. Kun Euroopan Unioni on virkamiestyönä tehtyine aloitteineen muuttamassa koko tämän suuren maan yhteiskunnallista arkkitehtuuria yhteensopivaksi Unionin integraatiotavoitteiden kanssa, koskettaa se syvältä myös Venäjän intressejä. Ukrainan ja Venäjän yhteiskunta- ja toimintasuhteet on ankkuroitu jo aiemmin tehdyin sopimuksen, kuten ulkomisteri Lavrov lausunnossaan toteaa. Kun luottamuksen ilmapiiri on kadonnut, seuraa sitä juuri senkaltaisia toimia joita Venäjä suhteessa Krimiin oin toteuttanut. Luottamuksen sijasta rakennetaan epäluottamuksen, uhkailujen, sanktioiden ja viime kädessä sotilaallisen ja aseellisen voiman varaan. Nykyisellä tekniikalla ja sen hävitysvoimalla vaarassa ei ole ainoastaan oma maamme tai maanosamme. Kysymyksessä on planetaarinen tuhon elementti.
Meidän NATO-keskustelumme ja siihen liittyvä "momentum", toiminnallisen ikkunan avautuminen ei näytä perustuvan historialliseen luottamuksellisten suhteiden rakentumisen henkeen lainkaan. Pisimmälle presidentti Niinistön järjestämässä tilaisuudessa vastakaista kehitystä kuvasi Jaakko Iloniemi, joka totesi Suomen jo olevan erillissopimuksen jäsenyyttä vaille valmis NATO-toimija. Suomi on siis vastoin kansan ylivoimaisen enemmistön tahtoa erillissopiumuksin jo ujutettu NATOn sisälle. Kun samalla puhutaan kuulumisesta läntiseen sivilisaatioon ja sen henkiseen ilmapiiriin, niin jää kysymään, mihin demokratia ja kansan tahdon kuuleminen ja toteuttaminen on unohdettu? 

Kun keskustelusta henkii lähes hegemoniana syvä epäluottamuksen tunne ja sen mukainen orientoituminen, voi sanoa luottamuksellisen ilmapiirin olevan hyvää vauhtia häviämässä ja epäluottamuksen pyrkivän sisään ovista ja ikkunoista. Mielestäni tässä kadotetaan samalla se suomalaiseen kykyyn perustuva luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen, joka muualta Euroopassa ja maailmasta näkyy puuttuvan edelleen lähes kokonaan. Samalla menetetään myös se "momentum" joka neljäkymmentä vuotta sitten syntyi ja josta käytetään nimitystyä "Helsingin henki". Tuo momentum, historiallisen hetken avutuminen tarkoittaneekin mahdollisuutta sitoutua myuös sotilaallisesti, sopimusten lisäksi myös jäsenyyksin  lännen sotilaallisiin rakenteisiin. 
Historiallisesti meille niin tärkeä luottamuksen ilmapiiri on taloudellisten kustannusten ohella  tässä vaarana kadota vuosikymmeniksi - tilanteesta riippuen ehkä lopullisesti - ulkopoliittisen toiminnan juonteena.