Hiljentymisen voima

Joulunajan pyhäpäivät ovat tarjonneet mahdollisuuden hiljentymisen kokemiseen. Syksyn ehkä raskaankin työrupeaman jälkeen sillä on voimia antava, tervehdyttävä vaikutus. Hiljentyminen joulun perinteiden ympärille on tehnyt hyvää. Tosin ahdistuneelle nykyihmiselle voi pitkien pyhien aika muodostua raskaaksikin: ikävystyminen tai paineiden purkautuminen ristiriidoiksi ja jopa väkivallaksi on tuttua sekin. Tämä vain osoittaa että hiljentymisen symbolinen merkitys, harmonian tavoitteleminen ja saavuttaminen itsensä, kanssaihmistensä, työn ja kuluttamisen kanssa ei ole meille enää kaikkein helpoimmin saavutettavia ulottuvuuksia.

Lepopäivän, viikon seitsemännen päivän rauhoittaminen ja pyhittäminen on vanha kristillinen, jo juutalaisten heimolle käskyjen yhteydessä annetu periaate. Pilvenä Moosekselle ilmestynyt korkeampi voima sanelee tässä kansanjohtajalle kymmenen kohdan ohjelman, jonka mukaan on elettävä. Ensimmäiset kohdat tuosta ohjelmasta käsittelevät keskeisiä uskomiseen ja elämiseen liittyviä periaatteita. Ensimmäinen ohjelmakohta vaatii noudattamaan ohjelman antajan autoriteettia; toinen kuitenkin heti kieltää hänen nimensä mainitsemisen tai ylipäätään minkään autoriteettiin viittaavan esineen tai kuvan palvomisen. Kolmas ohjelmakohta esittää vaatimuksen, jonka mukaan pitää muistaa pyhittää lepopäivä. Kysymys ei ole pelkästä lepäämisestä raskaan työviikon jälkeen, vaan harmonian, rauhan ja tasapainon hakemisesta – ja tämän periaatteen pitäminen osana jokapäiväistä elämää. Lepopäivän pitämisen perinne on kadottanut matkan varrella eettistä sisältöään, vaikka se on uskonnoissamme säilynytkin yhtenä kymmenestä käskystä ja vapaapäivänä työstä. 

Joutenolo ei ole kuitenkaan tässä keskeistä. Kysymys on harjoituksesta, visiosta, sen sisällön tutkiskelusta, avaamisesta, syventämisestä ja kehittämisestä koko elämää sävyttäväksi periaatteeksi. Vaikka kysymys on uskosta, tavoite on historian sisäinen, ei vasta tuonpuoleisessa toteutuva. Ei ole siis ihme että sen sanoma on ajan saatossa saanut myös yhteiskunnallista, poliittista sisältöä. Soisi että viisipäiväinen työviikko lisäisi mahdollisuuksia yhden päivän yhä täydellisempään rauhottamiseen – tällöin työväen- ja ammattiyhdistysliikkeen liikkeen rikastuttava lähestymistapa tulisi tässäkin näkyviin.

Kun kysymys on harjoituksesta, tavasta elää, on kysyttävä, onko tuon periaatteen soveltaminen saanut muita muotoja meidän kulttuurissamme tai ylipäätään ihmiskunnan toimintaperinteessä? Ei kai näin tärkeän periaatteen toteutuminen ole vain yhden harjoitusmuodon varassa?

Mieleeni tulee ensimmäisenä länsimaissakin viime vuosina voimakkaasti yleistynyt mietiskely, meditaatio. Siinä pyritään päivittäin varaamaan hetki, parikymmentä minuuttia hiljentymiselle ja itsensä kanssa olemiselle, ulkopuolisen sulkemiselle pois ajatuksista, tilan tekemiselle omista ehdoista kumpuavalle. Jokainen joka on tätä kokeillut tai harjoittanut, tietää että ainakaan alkuvaiheessa kysymys ei ole helposta harjoituksesta. Kokemuksesta voi kuitenkin myös todeta että mietiskely on voimakas väline omien voimavarojen herättämiseen ja aktivoimiseen.

Mietiskelyn voi ottaa puhtaasti teknisenä harjoituksena ja se on sellaisenaan neutraali suhteessa elämänkatsomukseen. Asento on periaatteessa vapaa, mutta tarkoitus ei ole nukahtaa vaan pysyä ehyen valveillaolon tilassa. Tätä edesauttaa selän pitäminen suorana ja ilman tukea oleva istuma-asento. Istuminen räätälin asennossa lattialla on erinomainen tähän tarkoitukseen jos siihen vaivatta kykenee. Alussa voi minuuttikin tuntua pitkältä, mutta kokemuksen, harjoituksen ja elämysten myötä tilanne muuttuu intensiivisemmäksi, myönteiseksi ja rikastuttavaksi.

Vuosiloma on myös tarkoitettu itsensä kokoamiseen ja eheyttämiseen ja tässä suhteessa sitä voi pitää työväenliikkeen panoksena yhteiskunnalliseen harmoniaan. Eläkejärjestelmämme ja sen mukana saavutettava emeritus-kansalaisuus (emeritus=täysinpalvellut) tarjoaa mitä parhaimman mahdollisuuden työn ja toiminnan vapauden merkeissä uuteen, harmoniaa tavoittelevaan elämänvaiheeseen. Ei voi liikaa ylistää tätä hyvinvointivaltion myötä saavutettua mahdollisuutta. Eläkeiän harmonia on omiin voimiin suhteutetun toiminnallisuuden tasapainoa, yhteenvedon aikaa, sovinnon tekemistä itsensä, yhteiskunnan ja sosiaalisten suhteiden kanssa.

Mitä vielä voisi arjen mietiskelystä sanoa? Hiljainen hetki vainajan muistoksi on yksi satunnaiseksi luokiteltava meditaation muoto, joka tunnustetaan arvokkaaksi ja oikeamieliseksi tavaksi suhtautua tuttavapiiriin kuuluneen poismenoon. Rukous? Se lienee emmänkin johtopäätöstä oman mietiskelyn tuloksista ja kuuluu toiseen tärkeään harjoituksen muotoon, keskittymiseen.