Portti on raollaan...

Demokratia elämäntapana – kuulostaako tylsältä? Kilpailu, jännitys, show, idolien loisto, ansaitseminen, kulta ja kimallus – mikäpä se enempää tarjoaisi ikävyyden ja pitkästymisen torjumiseen? Totta on että kilpailu, voittajien ja idolien palvonta muodostaa aikamme haasteen demokratialle elämäntapana sekä sanan aineellisessa että henkisessä mielessä.

Kun ikäihmisenä katselee kilpailun henkilökohtaista merkitystä, huomaa menestyksen aikojen – jos sellaisia on ylipäätään ollut – jääneen kauksi taakse. Kilpailuun liittyvä fyysinen tai henkinen suoritus tuotti sen henkilökohtaisen äärirajan jolle ylipäätään saattoi niissä olosuhteissa ja sen hetkisellä lahjakkuudella yltää. Sen etsiminen ja saavuttaminen oli tietenkin tärkeää sekä suhteessa itseen että toisiin, tietynlaisena kertaluonteisena ja arvostettavanakin saavutuksena.

Voi kuitenkin olla että kilpailun jääminen päälle luonteenpiirteenä ja asennoitumisena kanssaihmisiin saa aikaan rajoja, joiden ylittäminen ei enää ole mahdollista eikä tuota sitä iloa eikä tyydytystä jota ihminen kuitenkin läpi elämänsä tarvitsee. Vuosikertoja, paranevia tuloksia ja uusia ennätyksiä päälleen saavan vanhan menestyksen hohteessa voi toki lämmitellä – mutta oliko se menestyksen jälkeisen – usein pitkänkin elämän todellinen tarkoitus?

En halua suinkaan tyrmätä omien rajojen tavoittelun merkitystä – niiden etsimisellä on myös merkitystä silloin kun puhutaan demokratiasta elämäntapana. Kilpailun muuttuminen rahalla palkituksi ammatiksi edustaa mielestäni jo kuitenkin kokonaan toisenlaista luonteenpiirteistöä ja sen kehittämistä. Iloitseminen ja nauttiminen erojen kasvamisesta niin suorituksessa, palkitsemisessa ja omistamisessa sisältää jo aimo annoksen epäprodulktiivisuutta, joka peittää hierarkisuudessaan koko sen kansalaispyramidin, joiden varaan henkilökohtainen menestyminenkin ja saavutukset loppujen lopuksi perustuvat.

Demokratia elämäntapana koskee jokaista ja on siinä mielessä haaste koko ihmislajille riippumatta fyysisistä ja henkisistä eroista. Se muodostaa perustan humanistiselle, ihmiskeskeiselle ajattelulle, toiminnalle ja ratkaisujen hakemiselle. Kysymys on koko elämän jatkuvasta asennoitumisesta, jossa uusia löytöjä, tuloksia ja menestystäkin on saavutettavissa koko elämän.

Ihmiskunnan historiassa on lukuisia, toisistaan erillään kehittyneitä kulttuureita, jotka ovat eri tavoilla mutta samaa tarkoittaen olleet kehittämässä ihmiskeskeistä, omaehtoista, täydellisyyttä tavoittelevaa elämäntapaa. Niille kaikille on kuitenkin ollut keskeistä ja tärkeää lajin säilyminen ja ihmistaimen suojeleminen niin että se voi kasvaa aikuisuuteen, täyteen mittaansa ja tuoda oman kehittymisensä, täyden syntymisensä kautta uuden kerroksen tiedon, kokemuksen ja heräämisen kumuloituvaan kerrokseen.

Matriarkaalinen. äidinrakkauden periaate on ehkä kaikkein keskeisintä tässä ihmiskeskeisessä lähestymistavassa. Jos elämä olisi ollut pelkkää kilpailua ja oman henkilökohtaisen menestyksen tavoittelua suhteessa kanssaihmisiin, ihmislaji olisi menestynyt jo alkutaipaleellaan – jos olisi ylipäätään syntynyt ollenkaan. Sama näyttää koskevan koko koko syntyvää elämää ylipäätään.

Humanistisen, demokratiaa elämäntapana korostavan elämänasenteen suuri ajatus on kenen hyvänsä kehityksestä iloitseminen ja jakamisen, elämän rikastuttamisen nouseminen kantavaksi periaatteeksi. Kilpailuun perustuvassa yhteiskunnassa ja sen mukaisessa asenneilmastossa voi tuntua vaikealta ylittää tätä kynnystä ja astua toisenlaisen ajattelun ja kokemisen maailmaan. Viimeistään kilpailu-uran päättyess' taitaisi olla tarpeen katsella maailmaa muistakin lähtökohdista.

Ihmiskunnan suuret opettajat ovat tässä suhteessa olleet rikastuttajia ja jakajia, visioiden tarjoajia, herättäjiä. Usein nuo periaatteet ovat olleet yksinkertaisia mutta valovoimaisia. Näin joulun aikoihin ja lahjoja annettaessa nostamme symbolisestikin etusijalle lähimmäisen rakastamisen periaatteen. Kysymys on demokratiaan elämäntapana liittyvästä lähestymistavasta sen syvimmässä merkityksessä: minun hyvinvointini, iloni ja nautintoni on yhteydessä ja riippuvuussuhteessa kanssaihmisen vastaaviin tunteisiin.

Onko iohmiskunta saavuttanut jo kaiken mitä lajilta voidaan maapallolla ylipäätään odottaa? Kun ottaa huomioon sen, että vuosituhanten kuluessa on saavutettu mitä huimimpia tuloksia voimme vain todeta että voimme ammentaa jo eri kulttuureissa saavutetusta; on pidettävä myös mielessä että aika ajoin on noussut esiin myös yksilöitä jotka ovat heränneet tavanomaista herkempään, kokonaisuuksia ymmärtävään tietoisuuteen.

Pieni ålaneettamme ja sen asukkaat kärsii edclleen monista puutteista ja ongelmista, joiden juuret ovat ihmisen tietoisuuden ja aidon produktiivisuuden vajavaisuudessa. Maailma ei todellakaan ole valmis. Edessä on suuria tehtäviä sekä nyt elävälle että tulossa oleville sukupolville.

Demokratian tehtävänä elämäntapana on saattaa ihmisiä, kansalaisia ja jokaista toimivana subjektina tuolle ainakin raollaan olevalle portille.