Raukkamaista pakolaispolitiikkaa

Euroopan Unioni maksaa monenlaista hintaa valitsemastaan ideologisesta linjasta. Viimeisin näytös on leirien perustaminen Unionin ulkopuolelta tuleville pakolaisille. Nämä keskukset eivät aitauksineen, todennäköiesti niukkoine ja ilman valinnan vapautta toteutettavine olosuhteineen laadullisesti paljoakaan poikkea niistä ilman näköalaa olleista olosuhteista, joita toteutettiin  1930-luvulla sen ajan Saksassa ja Neuvostoliitossa. Vankileirien saaristo ja dokumentit keskitysleireistä kertovat eurooppalaisesta osaamisesta ulkopuolisiksi koettujen ihmisten kohtelussa. Miten voi olla mahdollista, että suurin odotuksin ja lupauksin toteutetussa Euroopan Unionissa on päädytty tällaiseen, keskeisellä ministeritasolla nyt päätettyyn politiikkaan?

Euroopan Unioni on poliittinen ja taloudellinen yhteisö, joka on ankkuroitu tiukasti markkinaehtoiseen, yhtiöiden, pankkien ja yritysten hyväksi toimivaan valtapolitiikkaan. Kun valuuttaunionia ryhdyttiin luoomaan, se päätettiin - suoraan sitä julkilausumatta - toteuttaa tavalla jossa valtion rooli toimijana ja toteuttajana ajettiin sivuraiteelle. Syynä tähän valintaan oli kylmä sota, rautaesirippu ja Saksan jakautuminen ideologisesti näihin kahteen vastakkaiseen leiriin. Kun muuri murtui ja DDR romahti, koitti aika jolloin piti rakenteellisesti varmistaa että "reaalisosialismi" ei enää nouse eikä tällaisiin kokeiluihin enää lähdetä sen enempää Saksassa kuin muuallakaan kasvavan Euroopan Unionin alueella. Syntyi Euroopan valuuttaunioni ja Euroopan Unionia, Euroopan Keskuspankkia ja näiden aölaisia yhteisöjä koskeva peruskirja, joka määrittää talous-  ja rahapoliittiset toimet lähes yksinomaan markkinaehtoisesti toteutettavaksi.

Kaikki tietävät että valuuttaunioni on yksisiipinen ja rampa siinä mielessä, että se ei kykene toteuttamaan sellaisia suuria rahapoliittisia toimia vaativia projekteja , jotka muutoin olisivat minkä tahansa itsenäisen keskuspankin omaavan maan toteutettavissa. Tällainen Unioni sulkee neuvostotyyppiset, autoritaariseen yksipuoluejärjestelmään perustuvat rakenneratkaisut yksiselitteisesti pois päiväjärjestyksestä. Ikävää - kohtalokasta -  tässä Unionin  finanssi- ja rahapolitiikan rajauksessa on se, että se sulkee myös tien Pohjolassa syntyneeltä kansanvaltaiselta hyvinvointivaltiolta ja sen euroopantasoiselta kehittämiseltä. Tosin tämä pohjoismainen menestyskonsepti ei ole poikkeuksellsia rahapoliittisia toimia tarvinnut, koska sen dynamiikka on jo sellaisenaan taannut sen menestymisen.

Euroopan Unionin demoratia ja hyvinvointioajattelu ei seuraa pohjoismaista kansanvaltaista mallia, vaan se perustuu toistaiseksi näyttöjä vailla olevaan irrationaaliin uskoon markkinoiden kautta toteutuvasta hyvinvoinnista. Sen logiikka ja taustalla tapahtuvat vaikuttimet eivät ole minkään demokraattisen rakenteen hallittavissa. Kun sitten tapahtuu sellaisia suuria mullistuksia, kuin suuret, ilmeisesti ilmastokriisin aiheuttaman ympäristötuhon ja sen sosiaalisena seurauksena syntyneet pakolaisaallot, talaus- ja rahapoliittisesti rampa Unioni ei kykenekään käyttämään tätä resurssi-impulssia millään tavalla hyväkseen, vaan käpertyy sijoittamaan näitä paljon kärsineitä ja elämältä parempaa toivovia lajitovereita "keskuksiin", joihin joutuville  ei  ole olemassa visiota paremmasta elämästä. Ainahan sattuma voi tuoda jotakin parempaakin, mutta tätä sosiaalista ja ympäristökatastrofia ei nyt voida hoitaa ongelman suuruuteen ja samalla sen tarjoamiin mahdollisuuksiin sopivilla, relevateilla keinoilla.

Määrällisen elvytyksen suuntaaminen pakolaispolitiikkaan Euroopan Unionin, sen Keskuspankin, investointipankin toimin ja poliittisen päätöksenteon välinein mahdollistaisi kokonaan toisenlaisen, sekä eurooppalaisille että sinne tuleville rationaalisen toivon mahdollisuuden ja uuden elämän vision. Keynesiläiseen talousajatteluun perustuen voi todeta, että rahan, resurssien ja suunnitelmien luominen on kiinni vain ihmismielestä ja sen luovasta mielikuvitukssta. Eurooppa voisi ottaa ympäristökriisiä ja siitäkin seuraavia sosiaalisia ongelmia pakenevia vastaan produktiivisen ja rationaalisen ohjelman puitteissa, ohjelman joka pakitsee tätä mahdollisuutta käyttäviä jäsenmaita. Siis voisi toimia toisinkin, jos avaamattomaksi julistettua peruskirjaa voitaisiin avata ja muuttaa lähestymisen paradigmaa.

Kun sanon että pakolaiset ovat myös resurssi, ajattelen heidän työvoimaansa, haluaan rakentaa omaansa ja elinyhteisönsä tulevaisuutta. Heille meidän pitäisi voida osoittaa että demokratia, yhteistoiminta ja yhteinen tahto luovat myönteisiä ihmeitä ja muodostavat esimerkin koko maailmalle. Nyt Euroopan Unioni tarjoaa synkkää ja pelottavaa leirivaihtoehtoa ja rakentaa Unionista keskiaikaista linnoitusta. Tällaista kuvaa itsetään ei emokraattisen Euroopan pidä itsestään maailmalle antaa.

Minua ei ilahduta Euroopan johtajien eikä ilmeisesti vahvistuvan yleisen mielipiteen alistuva ymmärtämättömyys, sulkeutuminen ja vaipuminen poliittiseen dementiaan hetkellä jota olisi ihan historiallisistakin syistä pitänyt käyttää  dynaamisesti hyväksi.

Raukkamaista, icdeologisesti halpamaista, syvästi ihmisarvoa loukkaavaa politiikkaa. Mieli tekisi sulkeutua ulos koko maanosasta, ellei tietäisi että valtio, maa ja kansa on pakkoyhteisö josta ei pääse pakoon. Ja kaikki tämä vain sen vuoksi että "länsimaisen arvoyhteisön" opportunistinen, arvoton politiikka saisi jatkua hamaan maailman tappiin. 

Logiikka ontuu...

Logiikka ontuu - ontui jo kaksi vuotta sitten, kun kirjoitin tämän postauksen Facebook-sivuilleni - jostain syystä en silloin päässyt blogisivuilleni. facebookin algoritmit palauttivat kirjoittamani uudelleen tietoisuuteen ja luettuani kirjoittamani totesin että ajankohtaisuus ja tuoreus ei  sanomasta ole haihtunut. Pikemminkin siihen on tullut uusia sävyjä lisää perustuslakimme ja ylimpänä autoriteettina olevan Euroopan Unionin peruskirjan markkinasuuntautuneisuuden ja julkista, kansanvaltaista rakennetta odotusarvoiselle politiiikalle alistamisen kautta.

"Logiikka ontuu...
Elinkeinoministeri Olli Rehn ja pääministeri Juha Sipilä ovat useaan kertaan todenneet, että jos valtion kautta tapahtuva elvytys olisi toimiva ratkaisu, pitäisi Kreikan, Espanjan ja Portugali eli näiden PIIG-maiden olla taloudellisesti mitä parhaimmassa kunnossa. Näiden maiden taloudellinen tilanne siis osoittaisi että valtion kautta tapahtuva elvytys ei ole toimiva ratkaisu.

Entä pohjoismaat? Niissä on vuosikymmeniä rakennettu julkisen sektorin varaan, verot ovat Unionin korkeimmalla tasolla, mutta myös talous on – ehkä Suomea lukuunottamatta – edelleen erinomaisessa kunnossa. Rehnin ajatuksenjuoksun mukaan pohjoismaisen hyvinvointimallin olisi pitänyt ajaa myös pohjoismaiden taloudet rapakuntoon jo ajat sitten.

Rehnin analyysista herää ainakin kaksi pohtimisen arvoista kysymystä. Ensiksikin, onko valtion kautta tapahtuva elvytys todellakin kehno vaihtoehto, pankkien, investointiyhteisöjen ja yritysten kautta tapahtuvaan elvytykseen verrattuna? Toinen kysymys kuuluu, missä määrin Keskustapuolue on ylipäätään ollut julkisen sektorin varaan rakentuvan hyvinvoinnin kannalla?

 
Vaatisi seikkaperäistä tietoa siitä, missä olosuhteissa Kreikan velkaantuminen on tapahtunut. Pääsääntö näyttää olleen vahva yksityisen sektorin mukaantulo investointeihin, valtion järjestämät takuut rahoitukselle ja toteutuksen yhteydessä mukaan iskenyt korruptio, jonka johdosta huomattava osa varoista on päätynyt veroparatiisien pankkien tileille. Kreikka myöntää itsekin tämän olleen maan tavan. Olettaisin taustojen löytyvän muutaman vuosikymmenen takaisista autoritaarisista, rojalistiseen valtaan ja ehkä myös kirkon bysanttiseen kaikkivoipaisuuteen, siis vahvaan asemaan perustuneista käytännöistä. Sellaista avointa ja demokraattista hallintoa, yhtyneenä vähäiseen tai lähes järjestäytymättömään korruptioon kuin mikä on sävyttänyt pohjoismaista hallintoa ja hyvinvointiratkaisuja - sellaista ei Välimeren maista ole löydettävissä. Tuloksena on hukkaan, hankkeiden kannalta epäolennaiseen, tehottomaan ja jopa rikolliseen jemmaamiseen valuva raha ja olemattomat tulokset sijoitetun pääoman määrään nähden. Käynnissä olevan prosessin aikana nykyinen Syrizan johtama hallitus on Kreikassa tämän avoimesti myöntänytkin.

Pohjoismaissa vahva sosiaalinen omatunto ja rehti, korruptioon vaikeasti taivutettavissa oleva elämäntapa on johtanut toisenlaiseen tulokseen. Yhteisillä päätöksillä, yhteisellä voimien kartuttamisella, avoimella kansanvaltaisella hallinnolla ja yksityistä voittoa tavoittelemattomilla käytännöillä on pystytty osoittamaan, että veroa kanta yhteisö voi olla tavattoman voimakas pääoman kokoaja, yhteisiin hankkeisiin sijoittaja ja tehokas pääomien käyttäjä. Kun julkisen sektorin hankkeet ovat lisäksi paljon henkilöstöä vaativia ja samalla palkkapolitiikassaan ehdottoman avoimia ja järjestäytyneitä, muodostavat näihin hankkeisiin sijoitetut varat veronmaksun kautta voimavaroja kartuttavan, myönteisen kehän, edellyttäen tietenkin että sijoittaminen yhteisiin hankkeisiin on pitkäjänteistä. 

Yksityinen yritys tarvitsee sijoituksilleen kysyntää ja ostovoimaa. Julkinen investointi taas puolestaan luo kysyntää ja ostovoimaa. Siksi yhteinen säästäminen voimavarojen kartuttamisen muodossa luo tärkeän perustan julkisen sektorin kautta tapahtuvalle elvyttämiselle.

Missä määrin Suomen Keskustapuolue tunnistaa itsensä vahvan hyvinvointivaltion initioijaksi ja kehittäjäksi? Vaikka puhutaan hyvinvointivaltion pelastamisesta, niin keinovalikoima näyttää päinvastaista. Tästä seuraa että sellaiset elvyttävät toimet jotka olisivat yhteiskunnallisen eheyden kannalta tarpeellisia koko Euroopassa, jäävät nyt kehittämättä. Voi olla että hallitus saa Euroopan konservatiiviselta hegemonialta synninpäästön ja luvan jatkaa, mutta kansan kannalta tulos näyttää uhkaavasti kääntyvän päinvastaiseen suuntaan.

Pelkkä odotettavissa oleva virheliikkeiden korjaus ei auta jos ajosuunta on kokonaisuudessaan väärä. 
(Kirjoitan tämän poikkeuksellisesti "talteen" tänne Facebook-sivulle kun en asetusten pomppimisen vuoksi pääse kirjoittamaan blogisivulleni, IR.)"

Lisäys 11.6. 2018:

Kaksi vuotta sitten Euroopan keskuspankki oli jo jatkanut puolitoistavuotta aikaisemmin alkanutta määrällistä elvytystä, josta Suomikin pääsi osalliseksi. Kreikkaa rangaistiin sen suurten velkojen vuoksi eikä sitä otettu heti alusta määrällisen elvytyksen piiriin - se tapahtui vasta vuoden 2017 lopulla. Myös kreikan tapauksessa tämä määrällinen elvytys on piristänyt taloutta jossakin määrin. Määrällinen elvytys julkisia rakenteita vahvistamalla olsi olut vieläkin tehokkaampaa, näin oletan. 

Kolme kantoa kaskessa

On oikeastaan kolmenlaisia syitä siihen, miksi Suomen mielipidemittauksissa eniten kannatusta saaneen Suomen Sosialidemokraattisen puolueen tie hallitukseen ja sosiaalisemman politiikan painottamiseen ei näytä kovin valoisalta.

Näitä syitä ovat Keskustapuolueen suuttumus sosialidemokratiaan ja oppositioon ylipäätään. Lienevätkö keskustalaiset huomanneet, että puolueen politiikka on saanut yhä vahvemman uusliberalistisen piirteen maaseutuytimen etujen ajamisen ja puolustamisen rinnalla. Juha sipilän johtama keskustapuolue ei pidä SDP:tä todennäköisenä hallituskumppanina tästä eteenpäin. Kaukana ovat ne 1930-luvun vuodet, jolloin sosialidemokratia Väinö Tannerin johdolla asettui tukemaan Kyösti Kalliota Suomen tasavallan presidentiksi1930-luvun Lapuanliikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen jälkimainingeissa. Syntyi punamultayhteistyö, jolla maata on suurelta osin rakennettu, vaan ei rakenneta enää.

Toisen syyn muodostaa Turussa tässä samassa viikonvaihteessa puoluekokoustaan pitäneen Kokoomuksen kovat linja- ja henkilövalinnat. NATO-keskeisen puolustusdoktriinin ajaminen ja yritys valjastaa tasavallan presidentti NATO-vankkureiden vetäjäksi ei tainnut ihan onnistua. Humalapäissään äkkivihainen kansa saattaisi tälle kannalle asettuakin, kunhan ALKOn monopoli saadaan lopetettua. Sanni Grahn-Laasosen valinta puolueen varapuheenjohtajaksi muodostaa sellaisenaan esteen sosialidemokraattien ja Kokoomuksen hallitusyhteistyölle. Eduskunnassa on saatu kuulla enemmän kuin kaksi tai kolme kertaa nykyisen opetusministerin ilkeitä kommentteja sosialidemokraattiemn taipumisesta aikaisemmassa hallitusyhteistyössä porvarienmmistöisen hallituksen linjauksiin ja niiden puolustajaksi. Pragmaattisuutta kokoomuksesta tarvittaessa hallitusyhteistyöhön saattaa löytyä, mutta sosialidemokratian kannalta jäljet peloittavat. Tästä on puheenjohtaja Rinnekin useita kertoja puheissaan maininnut. Kaiken lisäksi kaupallistamisessa, hamuamiskeskeisen politiikan tekemisessä ja yrityksessä peitellä tämä epäprodikttiivinen lähestymistapa populistisella vero-, sosiaali- ja koulupolitiikalla ei tee Kokoomuksestakaan kovin miellyttävää hallituskumppania. Jäljet peloittavat, kokemukset eivät ole myönteisiä.

Kolmas syy on Eurooppapolitiikan kääntyminen hyvin selkeästi markkinoita tukevaan suuntaan ja niiden kautta tapahtuvaan yritykseen luoda taloudellista kasvua ja luvattua yhteistä hyvinvointia.  EKP:n määrällinen elvytys toi huomattavan piristysruikeen maanosaan vuisina 2015-18 ja niin 3000 mrd:n velkakirjojen ostohjelman tuleekin tehdä. Tuki on suuntautunut kuitenkin  lisää tukea vaativille yrityksille taitavilla toimilla, ilman suurempia hälinöitä ja asian ottamista julkiseksi puheenaiheeksi. Hallituspuolueet ovat kirjanneet tämän imaginäärisiin hankkeisiin ja yritystukiin upotetun rahavirran hallituksen talouspolitiikan ansioksi moitiskellen samalla oppositiota aikaisemmin harjoitetusta kelvottomasta talouspolitiikasta.

Hallituksen toimet eivät ole tätä piristysruisketta saaneet aikaiseksi, vaan EKP:n suunnasta koko Eurooppaan tullut yritystulki. Jos määrällinen elvytys olisi suunnattu julkisiin hakkeisiin ja Euroopan suurten yhteiskunnallisten ongelmien hoitamiseen, tulokset olisivat olleet todennäköisesti huimasti parempia ja näkyvämpiä, elpymisen tasaisemmasta jakautumisesta puhumattakaan. Tämä ei Euroopan Unionin perussääntöjen mukaan ole kuitenkaan mahdollista.

Tästä seuraa se kolmas syy, joka rampauttaa eurooppalaista sosiaalista, yhteisten rakenteiden kautta tapahtuvaa elvyttämistä ja kuntouttamista. Yrityksiä ja pankkeja voidaan rahapolitiikalla ja mielikuvituksellisilla ratkaisuilla tukea, mutta valtiot ja kansalaiset joutuvat tyytymään reaalitalouden, verojen ja maksujen avulla saataviin tuloihin ja yritykseen ohjata budjettivaroja odotusarvoisten satsausten sijasta suoraan yhteisen hyvinvoinnin parantamiseen investoinnein, palvelurakenteisiin ja masssojen ostovoiman edes kohtuullisena pitämiseen. Euroopan Unionin valitsemalla linjalla se ei ole helppoa. Päinvastoin, esimerkit osoittavat että rahapolitiikkaa voidaan käyttää myös rankaisukeinoja kuten Kreikan tapauksessa on käynyt. Seuraavana on vuorossa Italia, joka sitten tuleekin olemaan suurempi ja vakavampi tapaus. Sielläkin on selvästi ilmaistu että julkisia rakenteita on elvytettävä, ristiriita on muutoin saamassa yhä kärjistyneempiä piirteitä.

Nyt alkaa ilmeisestä jonkinlainen kesätauko ja SOTE-ratkaisutkin siirtyvät siten syyskaudelle. Kaatuuko SOTE perustuslaillisiin ongelmiin? Jos kansan mielipidettä kysyttäisiin, niin  hankkeen pysäyttäminen olisi enemmän kuin todennäköistä. SOTE-ratkaisun lähestymistapa on ristiriidassa perustuslakimme kanssa, mutta onko se ristiriidassa EU-oikeuden ja Euroopan Unionin uusliberaalin markkinapolitiikan kanssa?

Minusta näyttää siltä, että Kokoomus ja Keskusta ovat tässä suhteessa lähempänä Euroopan Unionin ydintä kuin oppositio ja sen keskeisin eurooppalainen voima sosialidemokratia. Ainakin Kokoomuksen piirissä tämä näytetään tietävän ja siksi ratkaisuilla ei välttämättä pidetä kiirettä - Euroopan Unionin markkinahengestä ei Suomen perustuslain vahvallakaan sanomalla niin vain eroon päästä.

Siis ainakin kolme kovaa kantoa on sosialidemokratialla - ja koko oppositiolla - voitettavana eurooppalaisen yhteisöllisemmän ja sosiaalisemman politiikan kaskessa.

Huutava ristiriita?

SOTE-hankkeessa näyttävät perusasiat olevan edelleen pahemman kerran ristissä. Iltasanomissa julkaistun - sinän perustuslakivaliokunnan työn suojattua asemaa rikkovan - uutisen mukaan maakuntauudistus ei voi toteutua, koska hallitus varaa budjettikehyksessään terveyden- ja sosiaalihuoltoon riittämättömän määrän resursseja. Hallintoelintä - tässä tapauksessa tulevaa maakuntahallintoa - ei voi asettaa tilanteeseen, jossa se ei pysty toteuttamaan perustuslain sille asettamaa tehtävää: Valiokunta viittaa tässä etenkin perustuslakiin kirjattuun julkisen vallan velvollisuuteen turvata kaikille kansalaisille riittävät sote-palvelut (19 §) sekä perusoikeudet ja ihmisoikeudet (22 §). Näiden lisäksi maakuntien rahoituksen riittämättömyys voisi valiokunnan lausuntoluonnoksen mukaan muodostua perustuslailliseksi ongelmaksi myös kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta (6 §). Luonnoksen perusteella hallituksen esitys ei valiokunnan mukaan turvaa maakuntien edellytyksiä suoriutua velvoitteistaan.

Ministerivalassaan tai juhlallisessa vakuutuksessaan jokainen hallituksen ministeri lupautuu noudattamaan perustuslakia ja palvelemaan ainoastaan ja vain kansalaisten etua ja oikeuksia:""Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."

Tuomarinvalassa - jonka minäkin olen työtuomioistuimen jäsenenä vannonut - on säilynyt muuttamattomana vuodesta 1734. sanotaan:

"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."

Vuonna 2017 nämä vannomiset ovat muuttuneet vakuutuksiksi, mutta sormet pidetään edelleen joko raamatun tai lakikirjan päällä, joten laadullisesti on kyse edelleen samasta moraalisesta velvoitteesta.

Mitenkähän tässä kävisi tai käy, jos SOTE-lait vietäisiin myös EU:n oikeusistuinten käsiteltäväksi? Muodollisestihan Euroopan Unioni perustuu rauhan ja demokratian tavoitteluun. Tosiasiassa kuitenkin konsolidoidussa peruskirjassa - tässä linkki sen toisintoon - markkinoille annetaan määräävä asema suhteessa demokraattisesti valittuihin instituutioihin, parlamentttiin, ministerineuvostoihin ja erikseen vielä näistä erilleen rakennettuun Euroopan Keskuspankkiin ja Investointipankkiin. Niilläkin on muodollinen demokraattinen rakenne mutta konsolidoitu peruskirja määrittelee lähestymistavan EU-keskeiseksi ja toiminnan sisällöllisesti valtion ja julkisen omaa toimintaa rajaavaksi ja antaa - kuten mm. EKP:n määrällisestä elvytyksestä on havaittavissa - etusijan vastuunotolle markkinamekanismien joustavasta toiminnasta ja "hyvinvoinnista". 

Kansalaisten hyvinvointi perustuu EU:ssa odotusarvoiseeen ajatteluun, jonka ehtona on onnistuminen markkinoilla. Tällaista ehtoa ei Suomen perustuslaissa ole. Viime kädessä valtio joutuu vastaamaan kansalaisten hyvinvoinnista. Ennen Euroopan Unioniin liittymistä takaajana ja edellytysten luojana eduskunnan lisäksi oli oma ja itsenäinen Suomen Pankki, joka yhdessä valtioneuvoston kanssa kykeni rahapoliittisesti vastaamaan kaikkiin perustuslaillisiin vaatimuksiin.

Euroopan Unionin Konsolidoidun perussopimuksen tulkinta kohdistuu perussopimuksen toimivallasta kysymykseen siitä, onko sosiaali- ja terveyspolitiikka yksinomaan jäsenvaltion päätettävissä. Kysymys on EU:n yksinomaisesta tai jaetusta päätöksentekovallasta. Kuitenkin talous- ja kauppapolitiikka kuuluvat  yksinomaan Euroopan Unionin hallitsemaan toimivaltaan. Juuri talouden osalta hallitus on kehysbudjetoinnin muodossa määritellyt jo etukäteen maakunnille tulevan rahoituksen periaatteellisen kehyksen - taustalla on ajatus pysyttelemisestä EU:n jäsenvaltioiden taloutta rajaavien ja ohjaavien päätösten puitteissa. 

Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikasta määrätään konsolidoidun perussopimuksen artikloissa 120-133: Artikalassa 125 todetaan seuraavasti:"Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."

Euroopan Komissiolla on laajat oikeudet valvoa ja tarvittaessa puuttua asetettujen budjettirajoitusten ylityksiin juuri tämän konsolidoidun perussopimuksen nojalla. Tässä siis lainsäätäjät, juristit ja muut EU-oikeuden aiantuntijat joutuvat pohtimaan, onko SOTE-uudistus pelkästään kansallinen hanke vai onko sillä kosketuspintaa sellaisiin EU-toiminnan alueisiin jotka kuuluvat nimenomaan Euroopan Komission ja sen elinten päätösvaltaan. Talouspolitiikka, vapaakauppapolitiikka ja rahapolitiikka ovat ainakin EU:n yksiselitteisesti johtamia. Muunkin hallinnon osalta hallituksella on velvollisuus pyrkiä politiikkansa yhteensovittamiseen Euroopan Unionin säädösten kanssa.

Kumpi ratkaisee, Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja vai Suomen perustuslaki, jos ne joutuvat ristiriitaan? Olen ymmärtänyt niin, että perustuslakimme on alisteinen Eurooppa-oikeudelle ja Euroopan Komissiolta, oikeusistuimeltatai instituutioilta tulevat määräykset ja tulkinnat ovat ensisijaisia.

Mieslestäni ei ole liioiteltua todeta, että perustuslakimme ja Euroopan Unionin peruskirjojen välillä vallitsee selvä - etten sanoisi huutava - ristiriita. Paljasjalkatuomarina minusta näyttää siltä että tässä oikeudellinen logiikka on menossa pahemman kerran umpisolmuun. Kun vielä totean että kaiken taustalla on 1900-luvun lopun voimakas ideoliginen vääntö "reaalisosialismin" romahtaessa omaan irrationaalisuuteensa ja läntisen arvoyhteisön pyrkimys sementoida markkinayhteisö toimijana ainoaksi ja ensisijaiseksi, onnistuttiin luomaan pysyvä ristiriita yhteisen ja yksityisen, valtion ja "markkinan" välille. Tämä ristiriita ja sen aiheuttama stagnaatio uhkaa heikolla hetkellä koko Euroopan Unionin tulevaisuutta.

Meillä tämä periaatteellinen ristiriita on nyt joutumassa todelliseen testiin perustuslakimme tulkitsemisen ja Euroopan Unionin peruskirjojen yhteensovittamisen muodossa. 

Arvokeskustelua nimestä

Työväen Retkeilyliiton retkeilypäivillä Nurmijärven Kotorannassa käytiin keskustelua mm. Työväen Retkeilyliiton nimestä. Liitossa on tavallaan "kahenlaista ilimoo" siitä, pitäisikö liiton nimi säilyttää entisellään, vai tulisiko sitä muuttaa aikaan ja odotuksiin sopivammaksi. TRL kuuluu kansainvälisten Luonnonystävien maailmanlaajuiseen liittoon "Naturfreunde Internationaliin" NFI:iin, englanniksi "International Friends of Nature - INF".

Tämä maailman vanhin ympäristöinternationaali on perustettu jo 1895 ja sen juuret ovat Wienin työlaiskaupunginosassa Ottakringissa. Luonnonystävien tausta on  proletaarinen, olivathan Itävallan vuoret ja alppiniityt jo tuolloin sulkeutumassa tavalliselta kansalta yksityisomistuksen, kulkukieltojen ja käyttörajoitusten muodossa. Syntyi "Berg Frei! huudahduksen kannustama  Naturfreunde-liike, joka halusi omilla toimillaan varmistaa myös Wienin työläisille pääsyn  vuorille, alppiniityille ja luontoelämysten pariin. Tästä alkoi NFI:n kehitys maailmanlaajuiseksi luonnonystävät-liikkeeksi. Sen rakenne on alusta lähtien ollut kansanvaltainen, demokraatttinen ja henkilöjäsenyyteen perustuva. Naturfreunde-järjestö mielletään työväenliikkeen järjestöksi ja kun Itävallasta puhutaan, merkitsee se vahvaa sosialidemokraattista, itävaltalaisittain  "sosialistista" suuntautumista.

Suomen jäsenjärjestö perustettiin n. 45 vuotta sitten ja toimeenpanijana oli legendaarinen retkeilijä, keski-Euroopan järjetöelämän tuntija ja mm. pitkäaikainen sosialidemokraattisten lehtien toimittaja Erkki Wiksten. Hän perusti kumppaneidensa kanssa ja keskellä kuuminta työväen urheiluliikkeen kahtiajakautumista Työväen Retkeilyliiton - Helsingin Työväen retkeilijät oli perustettu jo 1967. Aluksi järjestö toimi Tuöväen Urheiluseurojen Keskusliiton alaisuudessa itsenäisinä yhdistyksinä tai urheiluseurojen alajaostoina. TRL liittyi sitten 1970-luvuin puolivälin jälkeen kansainväälisiin Luonnosystävien järjestöön NFI:hin Suomen alajärjestönä. Nimi säilytettiin kuitenkin Työväen Retkeilyliittona. TRL on NFI:n ainoa kansallinen järjestö, jonka nimi ei ole "luonnonystävät" vaan "työväen retkeilijät". Se on ollut kansallinen ratkaisu ilmaista järjestön historialliset ja arvopohjaiset juuret.

Työväen Retkeilyliitossa on myös paljon seuroja, joiden nimsessä on vain sana "retkeilijät". "Työväen retkeilijät" -nimen on koettu rajaavan osallistumista - eihän työelämässäkään moni enää halua leimautua työmieheksi tai -naiseksi. Toisaalta monet kokevat juuri "Työväen Retkeilijät" sanaparin kuvaavan sitä taustaa ja analyysiatapaa, millä maailman ilmiöitä yhteiskunnallisesti katsellaan. Moni puolestaan on toivonut vähemmän luokkapohjaista tapaa ilmaista järjestön luonnetta. Mikä ratkaisuksi?

Keskusteltaessa asiasta ilmaisin omana kantanani työväenliikkeen työhön liittyvän arvopohjan, työn ja ihmisen vapauttamisen suuren periaatteen. Ei ole tarkoitus tehdä kaikista työläisiä, vaan työväenliikkeen päämääränä on työläisen roolin poistaminen ja koko työn maailman organisointi kokonaan uudelta, omaehtoiselta pohjalta. Tätä -  jonkun mielestä ehkä itsetuhoista - työtä työväenliike on tehnyt koko olemassaolonsa ajan. Työn vapauttamisessa on jo edetty varsin pitkälle. Jokaisen ihmisen elämään liittyy vaiheita ja jaksoja jolloin hän voi kokea olevansa vapautettu leipänsä ansaitsemisesta työnteon hiestä märkänä ja työntekoon pakotettuna. Lapsuus, koulu, opiskelu, sairaus, äitiys, vuosilomat, viisipäiväinen työviikko, kahdeksantuntinen työpäivä ja vihdoin kansaneläke tai työeläke ovat työn vapauttamisen konkreettisia muotoja kaikki. Kun puhutaan luonnosta, retkeilystä, matkailusta tai lomailusta, voidaan koko vapaa-aikasektorin sanoa olevan vapautetun työn ja aktiviteetin valtakuntaa.

Kun puhutaan järjestön nimestä, tämä työn vapauttamisen ulottuvuus on aina muistettava. Työväen Retkeilyliiton toiminta liittyy siten työn vapauttamisen alueeseen, jolla mukanaolija ei toimi työläisenä vaan vapaana, omaehtoisena ihmisenä. Tällä on suunnattoman tärkeä symbolinen merkitys ja siksi mm. ammattiyhdistysliikkeessä kansainvälisten luonnonystävien teemojen mukainen vapaa-aikatoiminta tulisi aina olla mukana, ei pelkästään joutilaana köllöttelynä vaan tietoisena ilmauksena vapauden valtakunnan laajenemisesta ja ihmisen omien harrastusten, omaehtoisuuden mahdollistajana.

Yhteiskunnallisesti työ tällä sektorilla on vielä mitä suurimmassa määrin kesken. Juuri yhteistoiminnassa opitaan välttämättömiä demokratian taitoja myös vapaa-ajalla, aktivoidutaan tärkeinä koettuihin asioihin ja opitaan ottamaan vastuuta rakenteista ja organisaatioista - demokratian pelisääntöjen mukaan. On suuri vahinko että tämä tärkeä kansalaistoiminnan, osallistamisen alue on jäänyt yhteiskunnalta kehittämättä, mikä näkyy mm. järjestötoiminnan vieroksumisena ja osaamattomuutena sekä vapaa-aikajärjestöjen yhteiskunnallisten avustusten riittämättömyytenä ja kehittymättömyytenä. Tärkeä, kansainvälistä ulottuvuutta omaava toiminnallinen ulottuvuus on jäänyt toistaiseksi vielä mahdollisuutena käyttämättä. Kuinka suurenmoista olisi nähdä nuori ihminen, joka ilman paniikkireaktiota kykenee toimintaan ja järjestöteknisiin tehtäviin sekä lähiympäristössä että laajemminkn - jopa kansainvälisesti.

Kun siis Työväen Retkeilyliiton nimikysymystä pohditaan, toivoisi löytyvän parvi työn vapauttamisen visiota ilmaisevia vaihtoehtoja, unohtamatta kuitenkaan niitä peruslähtökohtia josta vapaa-aikatoiminnan suuri ja innostava merkitys kasvaa. Se on vapautuminen omaehtoiseen toimintaan ja tietoinen ponnistelu sen lisäämiseksi, "tapaus ihmisen" toteuttamiseksi. Ehdotin muuten jo neljännesvuosisata sitten nimiyhdistelmää "TRL - Luonnonystävät", jossa yhtyvät sekä tietoisuus omista juurista että kansainvälisestä arvoyhteydestä. Mutta nimi voi syntyä muutakin kautta: luonteva loma, maltillinen matkailu, letkeä lampsiminen, huvitoiminta, vapaa-aikajaosto, bloggaaminen, tupettaminen - mahdollisuuksia on kokonainen myriaadi.

Tärkeää on saada erityisesti ammattiyhdistysliike mukaan tietoisesti kehittämään toimintoja työn vapauttamisen valtakunnassa - se on ammattiyhdistysliikkeen historiallinen tehtävä. Käytettävät nimet kuvatkoon omaehtoisten ja toiminnaltaan vapautuneiden ihmisten  kekseliäisyyttä. Järjestäytymällä tältä osin kansainvälisten luonnonystävien kansalliseen organisaatioon osoitamme, että kyse ei ole pelkästään joutenolosta ja köllöttelystä, vaan työn vapauttamisen suuren idean synnyttämistä uusista visioista - uudesta, vapaan ihmisen toimintakulttuurista.

Tilaaja vastaa

TV 1:n 12.5. 2018 Ykkösaamun haastattelussa pj. Antti Rinne toi nyt selvästi esiin sen, että EKP:n määrällinen elvytys on ilmeisesti ollut ratkaisevassa asemassa hallituksen talouspolitiikan menestymisessä. Jos määrällistä elvytystä voitaisiin Euroopan Unionissa suunnata suoraan myöskin jäsenvaltioiden suurin infrastruktuuri- ja palveluidenkehittämishankkeisiin, syntyisi sellaista dynaamista voimaa, jota juuri sosialidemokraattinen yhteiskuntapolitiikka voi parhaimmillaan tarjota. Tällaisen yhteiskuntaelvytyksen Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus sulkee toistaiseksi mahdollisuutena pois, markkinoiden tukemisen määrällisen elvyttämisen muodossa ja kilpailun vääristämisen uhallakaan ei. Rinteen valinnat olivat yhteiskuntapolitiikan suhteen oikeansuuntaisia ja maltillisia, joten siinä suhteessa politiikka on kohdallaan ja sitä tuetaan kaikin käytettävissä olevin mokomin. Sosialidemokraattinen eurooppapolitiikka uinuu toistaiseksi valtiollisen reaalipolitiikan kehdossa. Toivotaan että herääminen tapahtuu ennenkuin vähäeleinen Kiina näyttää dragoonisen voimansa...

Pj. Rinne puhui myös tilaaja-tuottajamallista SOTE-kysymyksen yhteydessä - ja periaatteessa tietenkin sen aiheuttamista ongelmista yleisemminkin. Tilaaja-tuottajamalli on se avainratkaisu, johon kilpailuttaminen perustuu. Ongelmat kilpailuttamisessa ovat laajati tunnettuja. Sen soveltaminen vaatii mitä suurinta tarkkuutta ja lisäksi suuren määrn asiantuntemista. Virheitä ja puutteita sattuu jatkuvasti. Tämä ongelmakenttä on kytköksissä sekä demokratian toteutumiseen että juridisiin vastuukysymyksiin.

Tilaajan ja tuottajan erottamisessa - tämä taitaa kuulua EU:n kaupallisiin ydinperiaatteisiin - toimintaketju katkaistaan hallinnollisesti avoimeen julkiseen ja vastaavasti ulkopuolisilta kilpailusyistä suljettuun yksityiseen toiminta-alueeseen. Palkat, palvelusten hinnat ja koko toteutusorganisaatio rajataan rahoittajan, julkisen sektorin ulottumattomiin. Onnistuuko näin suuri periaatteellinen toimintatavan valinta - itseasiassa muutos suhteessa Unionin käytäntöihin, muodostaa EU:n oloissa suuren periaatteellisen taistelutantereen. Ilmeistä on että sosialidemokratia joutuu tässä asiassa käymään taistelua Euroopan Unionin peruskirjojen ja konsolidoidun peruskirjan soveltamisen tasolla. Kysymys on motiiveista ja niiden eheydestä,  vastuullisuudesta ja integriteetistä.


Kysymys on välittömästi kytköksissä käsitykseemme demokratiasta, osallistamisesta ja mahdollisuudesta kantaa täysipainoisesti vastuuta siitä mitä päätämme. Vastuu tehtävän onnistumisesta ei siirry tilaajalta tuottajalle palvelun suirittajaa valittaessa. Julkisen oamana työnä toteutetttu palvelu on koko ajan kansanvaltaisen hallinnon tarkasteltavana ja tarvittaessa myös korjattavana.

Vähäinen ei ole myöskään korruption vaara kilpailua toteutettaessa. Melkein kaikissa suurissa hankkeissa paljastuu tavan takaa meilläkin välistävetoja, joilla hankkeeseen osallistuneet ovat ottaneet lahjuksia vastaan. Kustannuslaskelmatkaan eivät ole pitäneet ja kesken toteutuksen tilaaja on joutunut ottamaan lisävastuuta rahoituksesta. Julkinen sektori on toiminut meillä kansainvälisestikin mitaten kustannustehokkaasti eikä korruptio ole sen piirissä muodostunut omana työnä toteutettuna ollenkaan niin suureksi kuin mitä tilaaja-tuottajamallissa on tapahtunut.


Kuka siis kantaa vastuun kilpailuttamisen ja tilauksen onnistumisesta ja sen vastaamisesta pyydetyn palvelun toteuttamista?

Henri Mure toteaa Tampereen yliopistossa vuonna 2012 valmistuneessa pro-gradu-tutkimuksessaan, että kokonaisvastuun kantajaksi tutkimuksessa osoittautui tilaaja. Kaikki tutkimuskaupungeissa haastatellut henkilöt totesivat tilaajan kantavan vastuun palveluprosessin lopputuloksista.

Frankfurtin koulun eliniäkseen valitun sosiaalipsykologian laitoksen johtajan Erich Frommin ajatus sopii mitä parhaiten tässä yhteydessä pohdiskeltavaksi:
:
"Vain jos ihminen hallitsee yhteiskuntaa ja alistaa talouskoneiston inhimillisen onnen sanelemien tarkoitusperien käyttöön ja vain jos hän aktiivisesti ottaa osaa yhteiskunnalliseen prosessiin, hän selviytyy siitä mikä nyt ajaa hänet toivottomuuteen - yksinäisyydestään ja voimattomuudentunteestaan. Ihminen ei nykyisin hyvinvointivaltiossa enää kärsi niin paljon köyhyydestä kuin hän kärsii siitä että hänestä on tullut automaatti ja vähäinen hammas suuressa hammaspyörästössä ja että hänen elämänsä on muuttunut tyhjäksi ja merkityksettömäksi. Erilaisten autoritääristen järjestelmien voittaminen on mahdollinen vain jos demokratia ei peräänny vaan hyökkää ja etenee jatkaen sen toteutumista mikä on ollut tarkoituksena niiden mielissä, jotka kautta viimeksi kuluneiden vuosisatojen ovat taistelleet vapauden puolesta. Demokratia voittaa nihilistiset voimat vain jos se pystyy saamaan ihmisiin uskon, joka on vahvin mihin ihmismieli kykenee, uskon elämään ja sellaiseen vapauteen joka on yksilöllisen minän toiminnallista ja omaehtoista toteuttamista."
(Erich Fromm kirjassa "Vaarallinen vapaus", Helsinki 1962)

Satanen kuussa ei riitä!

Onko ongelma suurempi kun sata euroa?
Hollannin eläkejärjestelmän kerrotaan olevan yksi maailman parhaita. Se koostuu jokaiselle kansalaiselle maksettavasta peruseläkkeestä eli kansaneläkkeestä, työeläkemaksuilla kartutettavasta työeläkejärjestelmästä ja itsemaksetuista eläkevakuutuksista. Asiasta kirjoittaa Bernerd van Praag, Amsterdamin yliopiston taloustieteen emeritus-professori. Jutun otsikko on "Hollantilainen potilas". Ehkä otsikon pitäisi olla pikemminkin "eurooppalaoinen potilas". Työelämän pirstoutuminen ja toimeentulon epävarmuus saattavat sisältää todella pitkälle meneviä seurauksia.

"Social Europe" -verkkolehden mukaan Euroopan Unionin tekemät muutokset korkopolitiikassa ovat aiheuttamassa tietynlaisen kriisin maksupolitiikassa, ilmeisesti koskien ainakin julkisen sektorin eläkkeitä. Yksityisissä eläkerahastoissa näyttäisi olevan kolminkertainen määrä euroja Suomen työeläkerahastojen pariinsataan miljardiin verrattuna. Eläketasossa pyritään 70%:n tasoon elinaikana maksetusta palkkatasosta - ei viimeisimmästä maksetusta palkasta.

Todellinen ongelma työeläkejärjestelmälle koituu Hollannissa - ja mitä ilmeisimmin ennenpitkää myös Suomessa - työsuhteiden muuttumisesta entistä lyhyemmiksi, rikkonaisemmiksi ja epäsäännöllisemmiksi. Kun palkoilla kilpaillaan työelämään pääsystä, seuraa tästä se että työeläkemaksuja ei useinkaan makseta ja maksettua työeläkettä ei niin muodoin myöskään kerry. Kun eläkkeiden maksu Hollannissakin perustuu tietynlaiseen sukupolvisopimukseen, on nuorempi sukupolvi putoamassa tyhjän päälle rakennettuun työeläkekuiluun. 

Kovaan kilpailuun perustuva Euroopan Unionin politiikka on siten aiheuttamassa valtavaa eläkeläisköyhyyttä - ilmeisesti koko Euroopan Unionin alueella. Näin käy ellei jotakin tehdä - ja se tekeminen on vielä vaativampi yritys kuin aiempien eläkkeiden nostaminen satasella lähimmän kymmenen vuoden aikana. #Ainaheikommanpuolella #Elämmeköunessa

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo näkyy nimittäneen poliittista oppositiota vastuuttomaksi ja populistiseksi vaatiessaan sadan euron korotusta alimpiin työeläkkeisiin. Satanen kuussa on esityksenä töksähtävä siinä mielessä, että sillä jollakin tavalla korjattaisiin hallituksen  läpi murjomia esityksiä koskien kaikkein heikkotuloisimpia eläkeläisiä. Tarvittaisiin kuitenkin näkemystä siit' suuresta lviinista, joka eurooppalaisessa tulonjakotaistelussa on tapahtumassa ja joka uhkaa haudata alleen koko alullaan olleen hyvinvointivaltioajattelun. 

Työnantajat ovat lisäksi vetäytyneet lähes kokonaan vastuusta työeläkerahastojen kartuttamisessa. Mihinkähän näitäkin varoja aikanaan käytetään, kun massiivinen osa prekariaatissa eläneitä ja pätkätöitä tehneet aikanaan ovat eläkeiässä eikä mitään kunnon työeläkettä ole karttunut?

Lisäys 13.5. 2018:
Saan entisten kansainvälisten työtehtävieni perusteella pientä työeläkettä myös Itävallasta toimittuani siellä 1970-luvun alussa kansainvälisen Sosialistisen Kasvatuksen Internationaalin IFM-SEI:n pääsihteerinä. Viime vuonna SPÖ:n johtama hallitus nosti sadalla eurolla kaikkia työeläkkeitä ja minäkin pääsin osalliseksi tästä tehdystä universaaliratkaisusta. Sen suuri etu oli se, että ei jouduttu keskustelemaan eriarvoisuudesta 1399 euroa ja 1400 euroa kuukaudessa eläkettä saavan välillä. Miten Rinteen mallin mukainen osatasokorotus käytännössä voidaan toteuttaa, on ainakin minulle toistaiseksi arvoitus.