On oikeastaan kolmenlaisia syitä siihen, miksi Suomen mielipidemittauksissa eniten kannatusta saaneen Suomen Sosialidemokraattisen puolueen tie hallitukseen ja sosiaalisemman politiikan painottamiseen ei näytä kovin valoisalta.
Näitä syitä ovat Keskustapuolueen suuttumus sosialidemokratiaan ja oppositioon ylipäätään. Lienevätkö keskustalaiset huomanneet, että puolueen politiikka on saanut yhä vahvemman uusliberalistisen piirteen maaseutuytimen etujen ajamisen ja puolustamisen rinnalla. Juha sipilän johtama keskustapuolue ei pidä SDP:tä todennäköisenä hallituskumppanina tästä eteenpäin. Kaukana ovat ne 1930-luvun vuodet, jolloin sosialidemokratia Väinö Tannerin johdolla asettui tukemaan Kyösti Kalliota Suomen tasavallan presidentiksi1930-luvun Lapuanliikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen jälkimainingeissa. Syntyi punamultayhteistyö, jolla maata on suurelta osin rakennettu, vaan ei rakenneta enää.
Toisen syyn muodostaa Turussa tässä samassa viikonvaihteessa puoluekokoustaan pitäneen Kokoomuksen kovat linja- ja henkilövalinnat. NATO-keskeisen puolustusdoktriinin ajaminen ja yritys valjastaa tasavallan presidentti NATO-vankkureiden vetäjäksi ei tainnut ihan onnistua. Humalapäissään äkkivihainen kansa saattaisi tälle kannalle asettuakin, kunhan ALKOn monopoli saadaan lopetettua. Sanni Grahn-Laasosen valinta puolueen varapuheenjohtajaksi muodostaa sellaisenaan esteen sosialidemokraattien ja Kokoomuksen hallitusyhteistyölle. Eduskunnassa on saatu kuulla enemmän kuin kaksi tai kolme kertaa nykyisen opetusministerin ilkeitä kommentteja sosialidemokraattiemn taipumisesta aikaisemmassa hallitusyhteistyössä porvarienmmistöisen hallituksen linjauksiin ja niiden puolustajaksi. Pragmaattisuutta kokoomuksesta tarvittaessa hallitusyhteistyöhön saattaa löytyä, mutta sosialidemokratian kannalta jäljet peloittavat. Tästä on puheenjohtaja Rinnekin useita kertoja puheissaan maininnut. Kaiken lisäksi kaupallistamisessa, hamuamiskeskeisen politiikan tekemisessä ja yrityksessä peitellä tämä epäprodikttiivinen lähestymistapa populistisella vero-, sosiaali- ja koulupolitiikalla ei tee Kokoomuksestakaan kovin miellyttävää hallituskumppania. Jäljet peloittavat, kokemukset eivät ole myönteisiä.
Kolmas syy on Eurooppapolitiikan kääntyminen hyvin selkeästi markkinoita tukevaan suuntaan ja niiden kautta tapahtuvaan yritykseen luoda taloudellista kasvua ja luvattua yhteistä hyvinvointia. EKP:n määrällinen elvytys toi huomattavan piristysruikeen maanosaan vuisina 2015-18 ja niin 3000 mrd:n velkakirjojen ostohjelman tuleekin tehdä. Tuki on suuntautunut kuitenkin lisää tukea vaativille yrityksille taitavilla toimilla, ilman suurempia hälinöitä ja asian ottamista julkiseksi puheenaiheeksi. Hallituspuolueet ovat kirjanneet tämän imaginäärisiin hankkeisiin ja yritystukiin upotetun rahavirran hallituksen talouspolitiikan ansioksi moitiskellen samalla oppositiota aikaisemmin harjoitetusta kelvottomasta talouspolitiikasta.
Hallituksen toimet eivät ole tätä piristysruisketta saaneet aikaiseksi, vaan EKP:n suunnasta koko Eurooppaan tullut yritystulki. Jos määrällinen elvytys olisi suunnattu julkisiin hakkeisiin ja Euroopan suurten yhteiskunnallisten ongelmien hoitamiseen, tulokset olisivat olleet todennäköisesti huimasti parempia ja näkyvämpiä, elpymisen tasaisemmasta jakautumisesta puhumattakaan. Tämä ei Euroopan Unionin perussääntöjen mukaan ole kuitenkaan mahdollista.
Tästä seuraa se kolmas syy, joka rampauttaa eurooppalaista sosiaalista, yhteisten rakenteiden kautta tapahtuvaa elvyttämistä ja kuntouttamista. Yrityksiä ja pankkeja voidaan rahapolitiikalla ja mielikuvituksellisilla ratkaisuilla tukea, mutta valtiot ja kansalaiset joutuvat tyytymään reaalitalouden, verojen ja maksujen avulla saataviin tuloihin ja yritykseen ohjata budjettivaroja odotusarvoisten satsausten sijasta suoraan yhteisen hyvinvoinnin parantamiseen investoinnein, palvelurakenteisiin ja masssojen ostovoiman edes kohtuullisena pitämiseen. Euroopan Unionin valitsemalla linjalla se ei ole helppoa. Päinvastoin, esimerkit osoittavat että rahapolitiikkaa voidaan käyttää myös rankaisukeinoja kuten Kreikan tapauksessa on käynyt. Seuraavana on vuorossa Italia, joka sitten tuleekin olemaan suurempi ja vakavampi tapaus. Sielläkin on selvästi ilmaistu että julkisia rakenteita on elvytettävä, ristiriita on muutoin saamassa yhä kärjistyneempiä piirteitä.
Nyt alkaa ilmeisestä jonkinlainen kesätauko ja SOTE-ratkaisutkin siirtyvät siten syyskaudelle. Kaatuuko SOTE perustuslaillisiin ongelmiin? Jos kansan mielipidettä kysyttäisiin, niin hankkeen pysäyttäminen olisi enemmän kuin todennäköistä. SOTE-ratkaisun lähestymistapa on ristiriidassa perustuslakimme kanssa, mutta onko se ristiriidassa EU-oikeuden ja Euroopan Unionin uusliberaalin markkinapolitiikan kanssa?
Minusta näyttää siltä, että Kokoomus ja Keskusta ovat tässä suhteessa lähempänä Euroopan Unionin ydintä kuin oppositio ja sen keskeisin eurooppalainen voima sosialidemokratia. Ainakin Kokoomuksen piirissä tämä näytetään tietävän ja siksi ratkaisuilla ei välttämättä pidetä kiirettä - Euroopan Unionin markkinahengestä ei Suomen perustuslain vahvallakaan sanomalla niin vain eroon päästä.
Siis ainakin kolme kovaa kantoa on sosialidemokratialla - ja koko oppositiolla - voitettavana eurooppalaisen yhteisöllisemmän ja sosiaalisemman politiikan kaskessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti