TV 1:n 12.5. 2018 Ykkösaamun haastattelussa pj. Antti Rinne toi nyt selvästi esiin sen, että EKP:n määrällinen elvytys on ilmeisesti ollut ratkaisevassa asemassa hallituksen talouspolitiikan menestymisessä. Jos määrällistä elvytystä voitaisiin Euroopan Unionissa suunnata suoraan myöskin jäsenvaltioiden suurin infrastruktuuri- ja palveluidenkehittämishankkeisiin, syntyisi sellaista dynaamista voimaa, jota juuri sosialidemokraattinen yhteiskuntapolitiikka voi parhaimmillaan tarjota. Tällaisen yhteiskuntaelvytyksen Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus sulkee toistaiseksi mahdollisuutena pois, markkinoiden tukemisen määrällisen elvyttämisen muodossa ja kilpailun vääristämisen uhallakaan ei. Rinteen valinnat olivat yhteiskuntapolitiikan suhteen oikeansuuntaisia ja maltillisia, joten siinä suhteessa politiikka on kohdallaan ja sitä tuetaan kaikin käytettävissä olevin mokomin. Sosialidemokraattinen eurooppapolitiikka uinuu toistaiseksi valtiollisen reaalipolitiikan kehdossa. Toivotaan että herääminen tapahtuu ennenkuin vähäeleinen Kiina näyttää dragoonisen voimansa...
Pj. Rinne puhui myös tilaaja-tuottajamallista SOTE-kysymyksen yhteydessä - ja periaatteessa tietenkin sen aiheuttamista ongelmista yleisemminkin. Tilaaja-tuottajamalli on se avainratkaisu, johon kilpailuttaminen perustuu. Ongelmat kilpailuttamisessa ovat laajati tunnettuja. Sen soveltaminen vaatii mitä suurinta tarkkuutta ja lisäksi suuren määrn asiantuntemista. Virheitä ja puutteita sattuu jatkuvasti. Tämä ongelmakenttä on kytköksissä sekä demokratian toteutumiseen että juridisiin vastuukysymyksiin.
Tilaajan ja tuottajan erottamisessa - tämä taitaa kuulua EU:n kaupallisiin ydinperiaatteisiin - toimintaketju katkaistaan hallinnollisesti avoimeen julkiseen ja vastaavasti ulkopuolisilta kilpailusyistä suljettuun yksityiseen toiminta-alueeseen. Palkat, palvelusten hinnat ja koko toteutusorganisaatio rajataan rahoittajan, julkisen sektorin ulottumattomiin. Onnistuuko näin suuri periaatteellinen toimintatavan valinta - itseasiassa muutos suhteessa Unionin käytäntöihin, muodostaa EU:n oloissa suuren periaatteellisen taistelutantereen. Ilmeistä on että sosialidemokratia joutuu tässä asiassa käymään taistelua Euroopan Unionin peruskirjojen ja konsolidoidun peruskirjan soveltamisen tasolla. Kysymys on motiiveista ja niiden eheydestä, vastuullisuudesta ja integriteetistä.
Kysymys on välittömästi kytköksissä käsitykseemme demokratiasta, osallistamisesta ja mahdollisuudesta kantaa täysipainoisesti vastuuta siitä mitä päätämme. Vastuu tehtävän onnistumisesta ei siirry tilaajalta tuottajalle palvelun suirittajaa valittaessa. Julkisen oamana työnä toteutetttu palvelu on koko ajan kansanvaltaisen hallinnon tarkasteltavana ja tarvittaessa myös korjattavana.
Vähäinen ei ole myöskään korruption vaara kilpailua toteutettaessa. Melkein kaikissa suurissa hankkeissa paljastuu tavan takaa meilläkin välistävetoja, joilla hankkeeseen osallistuneet ovat ottaneet lahjuksia vastaan. Kustannuslaskelmatkaan eivät ole pitäneet ja kesken toteutuksen tilaaja on joutunut ottamaan lisävastuuta rahoituksesta. Julkinen sektori on toiminut meillä kansainvälisestikin mitaten kustannustehokkaasti eikä korruptio ole sen piirissä muodostunut omana työnä toteutettuna ollenkaan niin suureksi kuin mitä tilaaja-tuottajamallissa on tapahtunut.
Kuka siis kantaa vastuun kilpailuttamisen ja tilauksen onnistumisesta ja sen vastaamisesta pyydetyn palvelun toteuttamista?
Henri Mure toteaa Tampereen yliopistossa vuonna 2012 valmistuneessa pro-gradu-tutkimuksessaan, että kokonaisvastuun kantajaksi tutkimuksessa osoittautui tilaaja. Kaikki tutkimuskaupungeissa haastatellut henkilöt totesivat tilaajan kantavan vastuun palveluprosessin lopputuloksista.
Frankfurtin koulun eliniäkseen valitun sosiaalipsykologian laitoksen johtajan Erich Frommin ajatus sopii mitä parhaiten tässä yhteydessä pohdiskeltavaksi:
:
"Vain jos ihminen hallitsee yhteiskuntaa ja alistaa talouskoneiston inhimillisen onnen sanelemien tarkoitusperien käyttöön ja vain jos hän aktiivisesti ottaa osaa yhteiskunnalliseen prosessiin, hän selviytyy siitä mikä nyt ajaa hänet toivottomuuteen - yksinäisyydestään ja voimattomuudentunteestaan. Ihminen ei nykyisin hyvinvointivaltiossa enää kärsi niin paljon köyhyydestä kuin hän kärsii siitä että hänestä on tullut automaatti ja vähäinen hammas suuressa hammaspyörästössä ja että hänen elämänsä on muuttunut tyhjäksi ja merkityksettömäksi. Erilaisten autoritääristen järjestelmien voittaminen on mahdollinen vain jos demokratia ei peräänny vaan hyökkää ja etenee jatkaen sen toteutumista mikä on ollut tarkoituksena niiden mielissä, jotka kautta viimeksi kuluneiden vuosisatojen ovat taistelleet vapauden puolesta. Demokratia voittaa nihilistiset voimat vain jos se pystyy saamaan ihmisiin uskon, joka on vahvin mihin ihmismieli kykenee, uskon elämään ja sellaiseen vapauteen joka on yksilöllisen minän toiminnallista ja omaehtoista toteuttamista."
(Erich Fromm kirjassa "Vaarallinen vapaus", Helsinki 1962)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti