Tunne ja politiikka

Sosiaalisessa mediassa - mm. Facebook-sivulla nimeltä "Sosialidemokratia Suomessa" on käyty vilkasta keskustelua Britannian Brexit kansanäänestyksestä ja Britannian Labourin osuudesta Euroopan Unionista eroamiseen. Syytettyjen penkille on nostettu - mielestäni yllättäen ja epäoikeudenmukaisesti - Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn, joka pitkästä kokemuksestaan huolimatta yllättäen voitti puolueen puheenjohtajakilvan. Tietääkseni häntä on pidetty radikaalina, lojaalina ja hyväntahtoisena takarivin taavina, joka ei ole tullut kysymykseen aikaisemmin Labourin puheenjohtajaa valittaessa.

Puolueen seikkailut vanhasta luokkataisteluretoriikasta poikkeavan modernin sosialidemokraattisen linjan löytämisesssä eivät ole tuottaneet tulosta. Päinvastoin, sekä Tony Blair että Gordon Brown joutuivat tukiessaan USA:n unilateraalista hyökkäystä Irakiin ikävään, perusteiltaan tyhjän päälle rakennettuun sotaan, jossa brittisotilaitakin menehtyi enemmän kuin tarpeeksi. Kolmannen linjan sisäpoliittiset saavutukset? Ilmeisesti pystyttiin jossakin määrin torjumaan konservatiivien uusliberaalia politiikkaa ja saamaan aikaan joitakin kompromisseja. Saavutukset ovat sitten konservatiivien uuden valtaanpääsyn tainneet valua vuosien myötä olemattomiin.

Poimin tähän blogiini joitakin SOMEssa käyttämiäni kommentteja Britannian Labourista ja suhtautumisestani Jeremy Corbynin persoonaan ja politiikkaan. Uskon tämän yhteenvedon eheyttävän kokonaiskuvaa Britannian työväenpuolueen puheenjohtajasta ja "tilanteessa" tehdystä analyysista:

13.7. 2016
Kuuta osoittava sormi: Ihmetyksen sormi kummastuksen suussa...
Mielenkiintoista nähdä miten brittien politiikka nyt muuttuu - vai muuttuuko?  Retoriikka edustaa sosiaalista tietoisuutta, mutta ratkaisumallit taitavat kuitenkin edustaa aitoa brittiläistä konservatiivisuutta. Labourin liberaalidemokraateille tässä jä hyvin vähän elintilaa ja aito vahva sosiaalinen vaihtoehto olisi Jeremy Corbynin johtama, uusia jäseniä yli 100 000 saanut Labour. Hän ei taida kuitenkaan olla hovikelpoinen vahvaa valtiota edustavine mieliopiteinen. Sitähän konservatiivit eivät halua.

21.7. 2016
Corbyn: we can build a society in which prosperity is truly shared
youtube.com
Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on aloittanut kampanjan puheeenjohtajuutensa puolesta. Miksi Jeremy Corbynin pitäisi saada jatkaa Labourin puheenjohtajana? Tässä hän puhuu kampanjan avajaistilaisuudessa 21.7. 2016. Hänen mielestään Labourin on toimittava johdonmukaisesti epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa, sortoa ja diskriminointia vastaan. Jos Labour pääsee hallitukseen, näitä periaatteita ryhdytään soveltamaan käytäntöön brittiläisessä työlämässä. Tämä on keskeinen kysymys myös Labourin puheenjohtajakampanjassa sanoo Jeremy Corbyn...

24.7. 2016
Corbyn’s vow: ‘I won’t let us be portrayed as brick-throwing thugs’
theguardian.com
Parlamenttiryhmän ja Labourin puoluejohdon välinen kilpailu johtavasta asemasta repii Britannian työväenpuoluetta. Parlamenttiryhmän enemmistö kyseenalaistaa puheenjohtaja Corbynin johtajuuden - mutta hänen lyhyellä kaudellaan Labourin jäsenmäärä on kolminkertaistunut. Mielestäni viisaita sanoja Labourin puheenjohtajalta Jeremy Corbynilta: "Puolueen jäsenten ei pidä herjata parlamenttiryhmän jäseniä tai niitä jotka osoittautuvat puolueen jäseniksi. Mutta vilpittömästi, nykyiset puolueen jäsenet - ne jotka tekivät joistakin parlamentaarikkoja - heitä ei pitäisi loukata tai kohdella kaltoin parlamentaarikkojen taholta." Lukemisen arvoinen artikkeli Guardianissa ja antaa periaatteellista pohdittavaa myös suomalaiselle sosialidemokratialle ensi vuoden puoluekokousta lähestyttäessä.

5.8. 2016 vastauksena "Sosialidemokratia Suomessa" Facebook-sivulla Hannu Taavitsaiselle:
Asiasisällöt ratkaisevat. Väite että Labourin enemmistö - se joka valitsi Jeremy Corbyunin puheenjohtajaksi - olisi suhteessa demokratiaan elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä suvaitsematonta ja epäuskottavaa, on ennenkuulumatonta. Uskon kiistan puheenjohtajuudesta olevan kovaa, mutta että puolueen valtalinja alkaisi terrorisoida systemaattisesti valtaa tavoittelevaa parlamenttiryhmää tai puolueen vähemmistöjä, sitä en usko.

Jeremy Corbyn's 10 pledges
- eli Jeremy Corbynin kymmenen tavoitetta...
Se mikä Corbynin lifestylessä minua viehättää, on hänen integriteettinsä. sitoutumisensa, vastuullisuutensa ja säteilevä esiintymisensä kaikesta vastarinnasta huolimatta. Nämä piirteet tekevät hänestä karismaattisen puoluejohtajan. Kun kuuntelen hänen tapaansa kuvata asioita, sijoitan hänet samaan suurten sosialidemokraattien kategoriaan Olof Palmen, Bruno Kreiskyn, Willy Brandtin ja Rafael Paasion kanssa...

Minä en kauhistele Corbynin suunnitelmia julkisen sektorin ja ylipäätään reaalitalouteen sijoittavan valtion - kaupungit mukaan lukien - aktivoimiseksi, vaan näen sen dynaamisena mahdollisuutena. Avainulottuvuuksia ovat työvoiman puute, veronkanto-oikeus, suurten massojen tyydyttämätön kulutusnälkä ja tähän liittyvä nopea rahankierto sekä uudet, julkista reaalitaloutta tukevat rahoitusinstrumentit. Tätä kautta on generoitavissa dynamiikkaa, joka nollaa suuretkin julkisen velkasuhteen prosentuaaliset määrät muutamassa vuodessa. Tältä kannalta katsottuna yksityinen, voitontavoitteluun perustuva business voi myös hyötyä reaalitalouden kasvusta, vaikka sen dynamiikka talouden kasvattajana ei olekaan samaa luokkaa kuin yhteisen sektorin. Syynä tähän on yritysmaailman sijoitusten suuntautuminen imaginääriseen todellisten tarpeiden sijasta, kerääntyvien pääomien jemmaaminen rahastoihin ja yritysvastuun ylläpitämiseen, omistajien nopean rikastumisen tarpeeseen ja näiden aiheuttaman vuotamisen epäproduktiivisiin vaikutuksiin.

Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn puhui eilen 6.8. 2016 Cornwallissa, saarivaltakunnan rautatieteollisuuden kehdossa ja nyt alimpia palkkoja ja puutteellsia elinolosuhteita tarjoavassa lounaiskolkassa. Laitan tähän tekemäni lyhenteen jotta asiaan perehtymätön saa kuvaa siitä mistä työväenpuolue Labourissa ja sen "rallyessa" keskustellaan:
"Emme ole käsitelleet vielä perusteellisesti sitä, miten pankit ahneudessaan ajoivat maan kriisiin, alkoivat konservatiivien johdolla murentaa yhteistä julkista sektoria. Politiikkamme on erilaista ja näyttää siltä että monien johtavien poliitikkojen on vaikea sitä ymmärtää. Mutta tässä me autamme heitä. Sosiaalinen media ulottuu aivan uudella tavalla suurten joukkojen lähelle. Ne jotka ovat skeptisiä Labourin menestyksen suhteen totean vain että vuodessa jäsenmäärä on noussut vuoden 2015 200.000:sta tämän hetken 540.000:een. Cornwallissa on matalimmat palkat, huonoin infrastruktuuri ja konservatiivinen politiikka on johtanut tällaiseen epätasapainoon. Rautatiet, Cornwallin teollisuuden perusta on saatettava uudelleen valtion haltuun. Julkista liikennettä on ylipäätään kehitettävä. Rahat tulevat takaisin yhteisöjen kehittymisen myötä. Julkinen asuntorakentaminen nosti valtavat määrät kansalaisia kurjuudesta turvalliseen elämään toisen maailmansodan jälkeen. Yksityinen intressi ei tarjoa turvallista ja tavoitettavissa olevaa asumisen tasoa. Kalliissa yksityisissä asunnoissa asumisen suunnatun tuen sijasta me satsaamme sosiaalisen asuntotuotantoon. Me panostamme paikalliseen energiatuotantoon ja muuhunkin yhteisölliseen paikalliseen tuotantoon. Riiston on loputtava ja satsaus verovaroilla julkisen rakenteen kehittämiseen on tärkeä arvoulottuvuus. Labourin ohjelma haluaa toteuttaa täyden työllisyyden. On moraalisesti kestämätöntä että niin monet ihmiset joutuvat viettämään yönsä kaduilla ja puistoissa. Emmekö osaa kehittää asuntopolitiikkaa niin, että tämä eettisesti kestämätön tilanne päättyy? Me haluamme murskata sääntelemättömien markkinoiden veroparatiisit ja yksityiset piilorahastot. Me haluamme että yritykset neuvottelevat palvelusuhteen ehdoista ja palkoista. Me tulemme muuttamaan terveydenhuoltoa jokaiselle ulottuvaksi ja me haluamme muuttaa kieltä ja tapaa jolla elämisen ehdoista puhtaan. Me haluamme toimia vastuullisesti suhteessa ympäristöön. Me haluamme saada yhteisömme ja koko maapallon kestävän kehityksen piiriin. Tasa-arvo on äärimmäisen tärkeä maallemme; vapaa puheoikeus, oikeus koulutukseen, oikeus mielipiteen ilmaisuun. Jos media vastustaa ihmisoikeuksia asettamalla kysymysmerkkejä ja ajatusviivoja niiden toteuttamiseen, me vastustamme tällaista median käyttäytymistä kaikissa paikoissa ja kaikissa olosuhteissa. Haluan sellaisen Labour-hallituksen joka toteuttaa atomivoimasta vapaan kehityksen sen kaikissa muodoissa. Puolue on muuttunut viime vuosina, poliittinen keskustelu on muuttunut. Politiikasta on tullut halveksuttua teatteria ja tähän me haluamme muutoksen. Tuomme enemmän ihmisiä politiikkaan ja yhteisen tekemisen meininkiä tulevaisuuden kehittämisen ja uuden luomiseen.  Haluan nähdä Labourin ja Englannin joka satsaa nuoriin ja vastaa heidän luovuuteensa ja elämänhaluunsa. Haluan että Labour-puolue tarttuu tähän toimeen joka puolella maata.
Minulla on tunne että nämä Corbynin puheenvuorot tulevat elämään vielä pitkään. Hyvässä lykyssä hän voittaa vaalit ja pääsee tositoimiin! Käy kuuntelemassa!

7.8. 2016:
Labourin tilanne osoittaa että "ei koskaan voi olla vielä tänään" - Bertthold Brechtiä lainatakseni. Sosialidemokratian tilanne on kuitenkin äärimmäisen haastava, sillä vaikka saisimme suurimman puolueen aseman ja pääsisimme hallitusvastuuseen, Euroopan Unionin suuret linjat kuten Maaastrichtin sopimus lisäpöytäkirjoineen ja laajennuksineen sekä Valuuttaunionin perussäännöt toimivat sosialidemokraateille niin tärkeän yhteisen sektorin voimistamista vastaan, Tosiasiassa samat peruskirjat ehkäisevät myös markkinoita ja yrityksiä investoimasta, koska yritykset eivät voi luoda juurikaan kysyntää. Unionin politiikassa tarvittaisiin nopea käänne sekatalouden suuntaan, jossa julkista sektoria vahvistetaan niin että se voi lisätä investointeja, rakentaa infrastruktuuria ja innovoida palveluiden kehittämistä. Jos Unionin tasolta ei saada apua, on rohjettava lainata sisäisiltä markkinoilta, työeläkerahastoilta ja myös julkista palvelua kannattavalta yleisöltä joukkovelkakirjalainojen muodossa. Olennaista tällöin on veroakantavan yhteisön itsenäinen, pankkien voitontavoittelusta riippumaton toiminta.

BAME for Jeremy Corbyn in Highbury Fields
Labourin karismaattisen johtajan Jeremy Corbynin tilaisuuksissa on väkeä kuin pipoa keskellä parasta loma-aikaa. Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn kiittää tässä videossa järjestöväkeä sen uhrautuvasta työstä Labourin kampanjan järjestämisessä. "Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen neljäkymmentä vuotta jatkuneesta julkisen sektorin alasajosta." Viime keväänä alkanut massaliike haluaa muutoksen tähän tuhoisaan politiikkaan. Politiikkaa on tehtävä entisestä täysin poikkeavalla tavalla. Tarvitsemme toisenlaisen strategian, joka investoi ja analysoi yhyteiskuntaa. Me tarvitsemme investointeja työhön, terveydenhoitoon, koulutukseen, vähemmistöjen suojeluun; tarvitsemme aloitteita tähän suuntaan. Leikkausten on loputtava. On taisteltava yhä esiintyvää rodullista diskriminointia vastaan. Hänen puheensa on voimakasta julistusta epäoikeudenmukaisuuksia vastaan. Hän kehottaa hyväksymään monikulttuurisuuden ja välttämään epäoikeudenmukaisuudesta kasvavaa hirvittävää sekasortoa. Tulossa saattaa olla poliittinen jytky (BAME) Corbynin tapaan saarivaltiossa.

Jeremy Corbyn speaking in Derby
Riisto on poliittinen valinta - se ei ole välttämättömyys. Labourin johtaja Jeremy Corbyn vaatii poliittisen suunnan täydellistä muuttamista 40 vuotta jatkuneen valtion köydyttämisen ja julkisen sektorin halvaannuttamisen jälkeen. Käy kuuntelemassa hänen puhettaan Derbyssä elokuun puolivälissä 2016...

17.8. 2016 Vastauksena "Sosialidemokratia Suomessa" Facebook-sivulla Ulla-Maija Rajakankaalle
BAME for Jeremy Corbyn in Highbury Fields

Tämä menossa oleva "season" on nyt kestänyt nelisenkymmentä vuotta alkaen Friedmanin ja Chigagon poikien monetaristisesta maailmanvalloituksesta 1970 -luvun alussa ja jatkuen Reaganin, Tatcherin politiikkana tähän päivään saakka. Tämä sietämätön piina ja kurjistaminen, jonka sisältöä Corbyn nyt eri puolilla iso-Britanniaa kriittisesti ja lennokkaasti avaa, vetää valtavia määriä ihmisiä Labourin rallyen tilaisuuksiin. Mielestäni Labourin linja julkisen sektorin kautta toteutettavassa elvytyksessä on täsmälleen oikea ratkaisumalli - jonka toteuttaminen EU:n piirissä on vastoin oppikirjaa ja perussääntöjä ja siksi virallisesti mahdotonta. Sitäpaitsi se merkitsisi kokonaan uudentasoisia mahdollisuuksia yritysmaailmalle ostovoiman ja kysynnän kasvun kautta. Monetaristinen tie on kuljettu loppuun ja sen jäljet pelottavat. Ei ole pienintäkään syytä lähteä peesaamaan konservatiivista ajattelutapaa - ei sen enempää Iso-Britanniassa kuin Suomessakaan.

Jeremy Corbyn In London's Highbury Fields 15/8/16
"Suoraa puhetta, rehellistä politiikkaa."
Jeremy Corbyn puhuu Lontoossa 15.8. 2016. "Politiikassa ollaan mukana sen vuoksi että halutaan muuttaa vallitsevaa tilannetta. Labourin ongelma on ollut se, että se ei ole haastanut poliittisia vastustajiaan aidosti vaikka nämä ovat jatkuvasti romuttaneet yhteisiä, so. julkisia paveluja. Ihmiset ovat yksinkertaisesti saaneet tarpeekseen heille poliittisin, ideologisin perustein aiheutetusta piinasta. Tästä herätyksestä lähti liikkeelle Labourin ympärille kasvava innostunut joukkoliike. "Jos haluamme olla joukkoliike, politiikkaa on ryhdyttävä tekemään kokonaan toisella tavalla kuin tähän saakka on tehty. Kysymys ei ole siis minusta, vaan joukkoliikkeestä ja sitä johtavasta tiimistä. Britannian talouspolitiikka on ollut perusteiltaan väärää ja sen sisältöä ja suuntaa on muutettava. Köyhimmät alueet Iso-Britanniassa ovat samalla alueita joilla julkista sektoria on ajettu kaikkein rajuimmin alas. On siis puututtava toisenlaisen talouspolitiikan keinoin myös diskriminointiin ja rasismiin, joka on tullut osaksi arkipäivää kurjistavan politiikan myötä. Tähän kauhistuttavaan tilanteeseen, jossa me kaikki olemme häviäjiä, on uudella politiikalla puututtava. Me emme suvaitse minkäänlaista syrjintää. Uusi talous tarkoittaa julkisia investointeja asuntoihin ja työpaikkoihin ja yhteisöjen elämänehtojen parantamiseen". Labourin kannattajiin on liittynyt viime kuukausina yli 300 000 kansalaista. Olen tässä avannut pääpiirteittäin Corbynin puheen sisältöä, jotta lukija saa kiinni Corbynin ajattelutavasta.

Itse en luokittelisi itseäni "corbynistiksi" senkään vuoksi, että en elämäntavoissani ja luontosuhteessani ole yltänyt aivan sellaiseen ehdottomuuteen kuin mitä Corbyn edustaa. En ole kasvissyöjä enkä ole epäröinnistäni huolimatta vastustanut ydinvoimaa yhtä ehdottomasti kuin mitä tämä Labourin puheenjohtaja tekee. Hänen analyysinsä uusliberalismista ja monetarismista yhtäällä ja tapa korostaa, yhteisen, hallinnoltaan avoimen ja kansanvaltaisen valtion merkitystä sosialidemokratian keskeisenä välineenä yhdenvertaisuuden ja kaikkiin ulottuvan hyvinvoinnin luojana on se ulottuvuus joka meitä yhdistää Jeremy Corbynin johtamaan Labouriin.

18.8. 2016
Corbyn korostaa mm. asuntopolitiikassaan valtiojohtoisen "councilhousing" eli julkisen asuntorakentamisen linjaa. Briteissä asutaan paljon vuokralla ja yritysten rakennusbusiness on johtanut siihen, että julkisin varoin joudutaan tukemaan "mahdollisimman hyvän tuoton" ehdoilla tapahtuvaa vuokra-asumista. Valtio, siis veronmaksajat joutuvat tätä kautta rahoittamaan yksityisten tuotto-odotuksia ja voitontavoittelua. Corbyn vaatii kiihkeästi julkisyhteisöjen omaa asuntotuotantoa. Nyt meillä näytetään pohtivan business-pohjaista asuntotuotantoa vakuutusyhtiöiden sijoitusmuotona.

Jeremy Corbyn Matlock Rally Speech 16 August 2016
Taas on vilkaistava Iso-Britanniaan. Matlockin rallytapahtuma 16.9. 2016 oli 22. jossa Jeremy Corbyn on mukana sitten rallyn alkamisen jälkeen - ja kolmas viimeisen 18 tunnin aikana.
"Vapaaehtoistyöntekijät ansaitsevat kiitoksen rallyn järjestämisestä ja mm. ruokapankkitoiminnassa tehdystä vapaaehtoistyöstä. Mutta miksi 21. vuosisadalla miljoonien ihmisten pitää turvautua vuosikausia ruokajonoihin? Todellinen syy kurjuuteen on 2008-09 aloitettu sääntelyn purkaminen ja ahneus joka on johtanut julkisen sektorin, valtion köyhdyttämiseen. Tukea on leikattu erityisesti köyhimmiltä alueilta ja annettu sellaisille jotka eivät sitä todellisuudessa tarvitse. Tähän tilanteeseen haluamme puuttua ja sen me tulemme perusteita myöten tekemään mikäli rallymme tuottaa tulosta. Meidän on puututtava oman sukupolvemme lasten kurjuuteen ja sosiaalisin toimenpitein, julkisin investoinnein näihin kysymyksiin. Tähän meidän on sitouduttava. Tätä varten olemme tehneet vaihtoehtoisen talousohjelman, jonka panemme toimeen jos saamme enemmistön parlamenttiin. Tarvitsemme julkista asuntotuotantoa kalliin, voittoa tavoittelevan asuntorakentamisen sijaan. Se merkitsee julkisten investointien käynnistämistä kaikilla yhteiskunnan keskeisillä sektoreilla.
Mitä tapahtuu tämän maan työntekijöille? Vuosien säännösten purkamisen ja jatkuvan kurjistamisen jälkeen heidän tapaansa toimia syyllistetään ja mustamaalataan. Huonot, heikennetyt palvelut aiheuttavat suunnatonta stressiä kaikille, mutta erityisesti muista maista tulleille, joilla ei ole riittävää kielitaitoa. Se johtaa ongelmiin koko perheen piirissä, lasten edistymisessä koulussa ja opinnoissaan. Tämä konservatiivisen politiikan tuloksista kärsivä nuori sukupolvi meidän on pelastettava. Meidän on investoitava nuoren sukupolven koulutukseen, maksutomaan pääsyyn koulutukseen ja opintoihin. Näitä uudistuksia ja tätä suunnanmuutosta varten Britannia tarvitsee Labour-hallituksen. Toistemme syytteleminen, varsinkin toisenlaista etnistä ryhmää olevien haukkuminen ja vierastaminen ei auta meitä yhtään.
Vastustin Irakin sotaa, koska seuraukset olivat nähtävissä. Euroopan Unionin on kunnioitettava ihmisoikeuksia ja huolehdittava aseiden sijasta ruoasta. Olen ollut pitkään mukana työväenpuolueessa ja ammattiyhdistysliikkeessä. Olen iloinen ja ylpeä siitä - ja erityisen iloinen siitä että nuoret näyttävät löytävän poliittisen ajattelun ja myös ammattiyhdistysliikkeen.
Käytännön palveluja ihmisille - koko maassa!"

Onko Jeremy Corbyn populistinen kansankiihottaja?
Vetoaako hän väärällä tavalla tunteisiin? Hän on hyvä puhuja eikä lue sanomaansa papereista. Hän ei vetoa vihaan, väkivaltaan, vastustajan epädemokraattiseen nujertamiseen. Hän ei vaikuta narsistilta eikä uhmamieliseltä, autoritaariselta johtajatyypiltä. Hän ei ehdota lehmäkauppoja tai viittaa kulisseissa käytyihin neuvotteluihin. Hän ei halua tuhota yhtäkään kansanryhmää, olkoon ne kotimaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Hänen lähestymistapaansa voisi kuvata keskittyneeksi, "tässä ja nyt" persoonaksi joka vetoaa produktiivisiin, yhteisölisiin ratkaisumalleihin. Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on valovoimainen persoona, esimerkki sosialidemokraattisen sanoman sisäistäneestäpuoluejohtajasta ja ihmisestä.

Jeremy4Labour in Sheffield: Yhdessä voimme muuttaa ja uudelleenrakentaa Britanniaa

Iso-Britannian Labour-työväepuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn puhuu puolueen rallytapahtumassa Sheffieldissä perjantaina 19.8. 2016; hän käy läpi jo tutuksi tulleita sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoja jotka otetaan korjattavaksi jos Labour saa enemmistön parlamenttivaaleissa. Kuulijamäärä on valtaisa ja vastaanotto sellainen jota hänen poliittiset vastustajansa varmasti kadehtivat. Britanniassa Labourin valtaanpääsy on mahdollista, varsinkin kun konservatiivit ovat jakautuneet populisteihin ja perinteisiin Toryn kannattajiin.

20.8. 2016
Suomi ja Iso-Britannia ovat siinä suhteessa erilaisi maita että briteillä on oma valuutta ja mahdollisuus itsenäiseen, esimerkiksi jälkikeynesiläiseen, valtion kautta tapahtuvaan elvytyspolitiikkaan varsinkin nyt, kun eroa EU:sta valmistellaan. Suomella ei tätä mahdollisuutta ole eikä EU:n peruskirjoihin konsensuksella sementoitujen taloussääntöjen ohi voida mennä muuten kuin sääntöjä rikkomalla. Kreikan tapaus toimii tässä suhteessa varteenotettavana pelotteena. Euroopan Keskuspankki näyttäisi kuitenkin antaneen jäsenpankeilleen luvan ksvattaa omaa velkaosuuttaan ostamalla jäsenvaltioiden velkakirjoja. Asiasta ei ole puhuttu julkisuudeaa juuri mitään, mutta Suomenkin velkasuhde näyttää vime kuukausien aikana pudonneen alle Maastrichtin sopimuksen 60%:n- EKP voi tämän tehdä, mutta Suomen valtion aloitteesta tämä ei taitaisi onnistua. Sosialidemokraattinen elvytyspolitiikka valtion ja kuntien tarpeellisia investointeja lisäämällä ei sääntöjen puitteissa ole siten mahdollista.

Päivän Helsingin Sanomat (5.9. 2016) raportoi Jeremy Corbynin kansansuosiosta ja samalla mahdottoman tuntuisesta tehtävästä päihittää konservatiivinen Theresa May ja epätoivoa kylvävä uusliberalistinen "ainoan vaihtoehdon" politiikka...

Keskustelusta "Sosialidemokratia Suomessa" Facebooksivustolla 5.9. 2016:
Siitä huolimatta että Euroopan Unioni on yhä selvemmin muotoillut politiikkansa uusliberalistisista lähtökohdista ja johtanut austeristiseen politiikkaan suhteessa jäsenvaltioihin, Corbyn oli julkisesti Euroopan Unionissa pysymisen kannalla. Todelliset hajoita ja hallitse poliitikot löytyvät Britanniassa pääsääntöisesti Toryjen ja Ukipin leireistä. Konservatiivisen politiikan seuraukset ovat Britanniassakin olleet äärimmäisen raskaita tavalliselle kansalaiselle. Ennen vaaleja Britannian media aliarvioiden sivuutti tavallisten palkansaajien roolin äänestystilanteessa. Syntynyt tilanne on Euroopan Unionin kannalta synkkä, mutta onnistuessaan Corbyn saa samantyyppisen mahdollisuuden kuin Paasio SDP:n johdossa 1960-luvun alussa. Vaalivoiton saaminen ei ole Britanniassakaan mikään kognitiivinen prosessi, vaan siinä kuuluukin olla tunnetta ja affektiivista otetta mukana. Sellaisella vaalivoitolla, jossa ei ole muiuta sisältöä kuin taktinen lehmäkauppapeli, ei ole muutoksen kannalta toivottua ja odotettua merkitystä.

Tietääkseni Corbyn ei ole ollut Eurooppaa tai eurooppalaista yhteistyötä vastaan, sen vallannutta uusliberalistista, markkina-alisteista vallankäyttöä vastaan kylläkin. Sisältökysymyksissä hän edustaa edistyksellistä sosialidemokratiaa ja se eetos jolla hän asiansa ilmaisee, nostaa hänet kansanvaltaisen työväenliikkeen suurten johtajien joukkoon. "Kick out the blairities" yhdessä julkaistussa kuvassa kertoo, että Corbynin vastustajilta Labourissa puuttuvat vahvat, kansaa ja yhteisöllistä ajattelua tukevat argumentit. Ei niitä täälläkään ole näkynyt.

Tässä yksi Jeremy Corbynin parhaista puheista heinäkuulta 2016.


Kommenttini 7.9. 2016:
Jeremy Corbynin valinta Labourin puheenjohtajaksi ja pääministerikandidaatiksi tilanteessa jossa Labour saavuttaisi parlamenttiin riittävän enemmistön, on tietenkin tilanne jossa Jeremy Corbynin ehdoton sodanvastaisuus - yhtenä 

tärkeimpänä esimerkkinä - joutuisi koetukselle. Jäsenyys NATO:ssa ja sitoutuminen mm. ydinpelotteeseen on varmuudella asia, johon Corbynia eikä todennäköisesti hänen johtamaansa Labouria saada mukaan. Näissä asioissa Labourin parlamenttiryhmän ympärille syntynyt puolueen virallista johtoa vastustava ryhmä hakee vaihtoehtoista, taktisesti taipuisampaa linjaa. Tällaisia kysymyksiä saattaa olla monia muitakin. Tässä päädytään klassiseen keskusteluun keinojen ja päämäärien ykseydestä. Viimeinen suunniteltu toimenpide on jo osa päämäärää. Kun kysymyksessä on NATO-liittolaisuuden yhteydessä myös periaatteellinen valmius ydinasepelotteen ja siten myös ydinaseiden käyttöön, puolue tosiasiassa luopuu periaatteellisesta kannastaan olla käyttämättä sotaa politiikan jatkeena.

Keskustelu jatkuu...

Hyväntekijöitä ja kaappareita

Saksalainen kirjailija Günter Grass kirjoitti 1970-luvun lopulla kirjan "Das Treffen in Telgte", suomeksi "Kirjailijakokous". Se kertoo 30-vuotisen sodan päätösvaiheissa vuonna 1647 järjestetystä kirjailijakokouksesta, jossa osanottajat käsikirjoitustensa avulla kuvaavat pyrkimyksiä uuteen maailmajärjestykseen ja rauhaisampaan yhdessäoloon kuin mitä vuosisadan alku on ollut. Kokous päättyy tulipalon muodossa murhenäytelmään ja samalla osoittautui, että "kirjailijat" olivat tulleet kokonaan muissa tarkoituksissa koko talven kestäneeseen kokoukseen. Itse kukin heistä näyttää tekevän kokonaan toisenlaista businesta kuin mikä tapaamisen alkuperäinen tarkoitus oli.

Aikaamme näyttää kuuluvan ilmiö, jossa alunperin hyvässä uskossa ja tarkoituksessa aloitettu toiminta alkaa muuttua ja osoittautuu loppupeleissä vastakohdakseen. Se näkyy erityisesti sosiaalisia tarkoituksia varten, hyvässä uskossa perustetuista yhteisöistä, jotka yhteisin varoin rahoitettuna aloittavat yhteistä hyvää tarkoittavat palvelunsa, mutta muuttuvat matkan varrella kaupallista ja myös vallassaolevien henkilökohtaista  menestystä palveleviksi "kovan rahan" toimijoiksi.

Erityisesti viime aikoina on puhuttu alunperin vuokra-asuntoja tuottamaan ryhtyneistä organisaatioista, mm. Valtakunnallisesta Vuokratalo-osuuskunnasta VVO:sta, Nuorisoasuntosäätiöstä ja näiden rahoittajasta ARA:sta ja RAY:sta, joiden politiikka on yhä selvemmin painottumassa businesstyyppiseen toimintaan. Sen sekaantuminen vaalirahoitukseen jo osoitti että eduntavoitteluintriigejä on sekä organisaatioiden hallinnolla että niiden taustalla olevilla poliittisilla suuntauksilla. Hyväntekijä on yhä ilmeisemmin muuttumassa kaappariorganisaatioksi, nykyajan mustan lipun alla purjehtivaksi piraatiksi.

Tähän liittyy myös Raha-automaattiyhdistyksen toimintamotiivien muutos ja yritys yhteiskunnallisena instituutiona sopeutua EU:sta tulevaan markkinaehtoiseen ohjaukseen. Sosiaalinen motivaatio on heikentynyt, kansalaisjärjestökenttää on ajettu ylhäältä rakennettuihin aitauksiin, arvopohja on kaventunut. Tällä on todennäköisesti huomattava vaikutus siihen, että erilaisia oman tulevaisuuden varmistamiseen tähtääviä organisaatioita yhä luodaan. Linnareissut eivät himmennä sädekehää, yhä uudestaan lähdetään liikkeelle.

Sisäpiireissä perustelut ovat ilmeisen hyväksyviä; on kysymys menestymisestä vaaleissa, oman eturyhmän edunvalvonnasta, yksityisen osapuolen saamisesta mukaan hyvän tarkoituksen edistämiseen. Onko yhteinen intressi, yhteisöllisyys, kansallinen intressi kokonaan katoamassa?

Näyttää siltä että ministerit ja ministeriöt, kukin vuorollaan ja omista lähtökohdistaan yrittävät puuttua asioiden kulkuun. Tarkoitusperät tahtovat kuitenkin jäädä suurelle yleisölle epäselviksi. Onko ministeri vahvistamassa vaiko estämässä menossa olevaa muodonvaihdosta?

Kaikkein suurin kaappaus taitaa olla tapahtumassa kuitenkin valtakunnallisessa tulopolitiikassa, työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen välisten neuvottelujen piirissä. Elinkeinoelämä on saanut vuosittain miljardihelpotuksia verotuksen keventymisen, eläkevastuiden keventämisen ja suoranaisten tukien muodossa sillä perusteella, että vihdoinkin saataisiin käänne aikaan, kilpailukyky paranisi ja uusia työaikkoja alkaisi syntyä, vienti alkaisi vetämään.

Juuri mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Oletukseni on että elinkeinoelämä on saanut kymmenien miljardien eurojen helpotuksia ja tukia sitten vuoden 2008 jolloin nykyisen lamakauden katsotaan alkaneen. Tukien määrä on jo nyt niin suuri ettei aktiivisesti yhteiskuntaelämää ja politiikkaa seuraavakaan kykene enää hahmottamaan, mitä kaikkea vuosien varrella hyvän tarkoitukseen, työllisyyden parantamiseksi,  viennin edistämiseksi ja  talouskasvun aikaansaamiseksi on elinkeinoelämälle annettu. Mihin tuet ovat menneet, siitä ei ole julkisuudessa keskusteltu eikä ilmeisesti myöskään tutkimuksia tehty. Tuloerot ovat kuitenkin kääntyneet kasvuun ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvamaan päin. Väitetään että vähätuloisin viidennes kansasta ei pääse tämän tuloryhmän alhaisen eliniän vuoksi koskaan nauttimaan maksamistaan työeläkkeistä. Valtavirtaista talouspolitiikkaa tukeva media - jonka ilmoitustulot ovat riippuvaisia elinkeinoelämän yritysten ilmoituksista - on johdonmukaisesti ja kritiikittömästi myötäillyt tapahtunutta.

Nyt kun yhteiset voimavarat ovat loppumassa ja käänne yhteisten arvojen kannalta uhkaa kääntyä entistä tuhoisammaksi, elinkeinoelämä on pistämässä pillinsä pussiin ja lopettamassa neuvottelutoiminnan valtakunnan tasolla. Katse on käännetty paikallisiin neuvotteluihin, hajanaisiin edunvalvontarakenteisiin, josko sieltä olisi vielä nyhdettävissä jotakin. Kun puhun kaappari-instituutioista tarkoitan tällä juuri hyvillä tarkoituksilla kuorrutettua toimintaa, "kirjailijakokousta" jonka todelliset tarkoitusperät ovat kokonaan muita kuin mistä julkisuudessa puhutaan.

Kansalaiselle osoitettu kysymys tässä yhteydessä on seuraava: osaatko vielä erottaa rosvon ja hyväntekijän?

Nettirysän filosofiaa

Muistuu tässä mieleen Reino Helismaan sanoittama, tukkikämpälle sijoittuva laulunrenkutus, jossa nuori tukkilainen haikailee soittopelin perään:"Voi kun olis viulu." Porukka hankkii hänelle viulun ja sen saatuaan nuori haaveilija huokaisee:"Voi kun osais soittaa."

Kysymys on tietotekniikassakin samasta seikasta: pelit ja vehkeet ovat sitä varten että niitä käytetään. Tarkoitus on opetella kokoamaan tietoa erilaisista lähteistä, työstämään sitä omailmeiseksi - ja ryhtyä jakamaan edelleen sosiaalisen median välineiden kautta.

Täsä tarkoituksessa EKL-Werkkoviestijät on tehnyt seuraavanlaisen aloitteen Kansan Sivistysrahastolle:

"EKL-Werkkoviestijät - 15 vuotta vanha emeritus-kansalaisten verkkoyhteisö - jatkaa toimintaansa  luovan ja sosiaalipsykologialtaan  produktiivisen verkostoitumisen ja aktiivisuuden kehittämiseksi sosiaalisessa mediassa. Jo aikaisemminkin tässä yhteisössä on harrastettu verkonpaikkausta ja verkonparsintaa - ja nyt tavoitteena on “rysäyttää” kalastusaiheisen lähestymistavan merkeissä erityisen “Nettirysän” aikaansaamiseksi niin ikäihmisille kuin muillekin arvosisällön välitämistä tavoitteleville tietokoneiden ja internet-sovellutusten käyttäjille.

Tavoitteena on saada aikaan ruutuarkkitehtuuriltaan miellyttävä, rakenteeltaan keskeisiä sisältöjä hahmottavan ja samalla yksilöllisiin tarpeisiin helposti muunneltavan tietokoneen työpöytäsovellutuksen aikaansaaminen. Kalastuksessa käytettävä “rysä“ edustaa tässä työpöydän sisältöjen ja tehtävien analogiaa. Arvopohjaansa välittävä tietokoneen käyttäjä on opastettava löytämään itselleen tärkeät sisältönsä ja lähteensä sekä kokoamaan ne helposti koostettavaan ja edelleen välitettävään muotoon. Erilaisia laatikostoja tähän tarkoitukseen on luotu aikaisemminkin, mutta EKL-Werkkoviestijät tavoittelevat nyt luovaa ja toimimiseen houkuttelevaa  lähestymistapaa. Esteettisesti kauniilla ja omaehtoisuutta korostavalla ja siihen kannustavalla tavalla rakennettu tietokoneen työpöytä voi olla motivoiva ja oman elämän arvosisällön hahmottamista elävöittävä väline kenen hyvänsä, mutta erityisesti elämänkokemusta ja iän tuomaa viisautta omaavan emeritus-kansalaisen käytössä.

Tarkoitus on perustaa työryhmä tämän tehtävän perusrakenteen hahmottamiseksi ja kahden osanottajamäärältään rajoitetun ja arvosisältöjä harrastavien työseminaarin avulla aikaansaada tavoitetta vastaava ratkaisu. Kysymys on tärkeästä arvoperinnön  välittämisestä aikalaisille ja tuleville sukupolville."

Kansan sivistäminen - siitähän tässä on joka suhteessa kysymys...

Korruptio ja länsimainen arvoyhteisö

Helsingin Sanomat julkaisi 24.8. 2016 näyttävästi "historiallisen" jutun vantaalaisen sosialidemokraattisen poliitikon ja kaupunginjohtajan korruptoituneesta toimintatavasta, joka on johtanut poliisitutkimuksiin ja syytteisiin. Historiallisen tästä "historiallisesta" toimituksen tarinasta tekee se, että siinä leimataan etenkin sosialidemokratia ja sosialidemokraattinen kunnallispolitiikka erityisen alttiiksi korruptiolle. Lehti jatkaa asian käsittelyä myös 25.8. 2016 vahvan toimituspatterin voimin. Se että tutkittavana olevasta jutusta julkaistaan jo toisena päivänä peräkkäin tuomitseva juttu ennen oikeuden päätöstä, on sekin oireellista sivistyneen oikeuskäytännön kannalta.

Yleisön kommentit kirjoitukseen ovat olleet odotetun kaltaisia; sosialidemokraattinen kunnallispolitiikkas on mätää, siihen ei voi luottaa, verovarat valuvat yksittäisten poliitikkojen taskuun. Politiikkaa vaaditaan pois politiikasta, puolueiden tuki on poistettava. Tätä kautta saadaan ehdotomasti neutraali vallankäyttö muka toimimaan. Tikun nokassa on ensisijaisesti sosialidemokratia poliittisena, toimintatavoiltaan epäluotettavana liikkeenä.

Sosialidemokraattiselle liikkeelle tässä on tärkeä opetus siitä, miten kovasti julkisuus rankaisee demokratiaan, yhdenvertaisuuteen ja yhteisölliseen lähestymistapaan sitoutunutta liikettä siitä, jos se ei kiinnitä riittävästi huomiota toimintaperiaatteisiinsa ja demokratian edellyttämään demokraattiseen elämäntapaan yhteistoiminnan muotona. Hurskastelua jutussa on se, että kukaan meistä ei kykene viemään tätä vaatimusta loogiseen lopputulokseen saakka, so. niin vallankumoukselliseen lifestailiin mitä konsekventti yhdenvertaisuus edellyttää. Tässäkin suhteessa ihmisen toiminta on kuin kuuta osoittava sormi; se ei ole kuu vaan sormi, mahdollisimman autenttinen ja vilpitön yritys - siis yritys - kohdella kanssaihmistä samoin kuin itseäänkin.

Toimittajan haastattelema asiantuntija toteaa 24.8. tätä asiaa koskevassa uutisessa, että korruption vaara on aina olemassa, kun julkinen sektori on tekemisissä yksityisten palveluntarjoajien kanssa. ”Tyypillinen riskin paikka on asioiden ulkoistaminen. Silloin julkisuus häviää. Jos Suomessa siirretään nyt aiotusti kuntien toimintoja yhtiöihin, korruption riski kasvaa”, Tolvanen sanoo. Tätä seikkaa lehti ei sen kummemmin kommentoi, mutta monet esimerkit ja vuosikymmenien historia julkisista palveluista kertoo tästä omaa, jokseenkin surullista tarinaa. Se jutussa jää kertomatta, että korruptiovaaraan ja oman edun, voitontavoitteluun liittyvistä syistä juuri sosialidemokratia on ollut - ja on edelleen - äärimmäisen kriittinen yksityisten palveluntuottajien asettamiseen pelkästään taloudellisin perustein "samalla viivalle" julkisen sektorin oman palvelutuotannon kanssa. Se ei tietenkään poista korruption ja oman edun tavoittelemisen mahdollisuutta. Julkinen hallinto on kuitenkin myös palvelujen tuottajana sitoutunut kansanvaltaiseen hallintoon ja transparentteihin, avoimiin toimintakäytäntöihin.

Erityisen uhkan varsinkin kunnallispolitikassa muodostaa erilaisissa salaseuroissa ja "hyvä veli" verkostoissa tapahtuva suhmurointi. Sosialidemokraateilla ei perinteisesti eikä pääsääntöisesti ole koskaan ollut pääsyä leijoniin, rotaryklubeihin, kauppakamareihin ja vapaamuurareihin, joissa veljeä ja kaiketi siskojakin puolustetaan kaikin käytettävissä olevin keinoin kun kriittiseen tilanteeseen joudutaan. Tästä on ollut seurauksena myös se, että yritysmaailman yhteydet julkishallintoon ovat rakentuneet yksittäisten poliitikkojen ja näiden kanssa solmittavien sopimusten kautta. Yritysten yhteiskuntavastuu ei ole tähän päivään mennessä organisoitunut suhteessa julkishallintoon eettisesti kestävällä tavalla.

Vaikka Helsingin Sanomat näin kiihkeästi käy vantaalaisen sosialidemokraattisen kuntavaikuttajan toimintatapaan eettisin ja moraalisin perustein, en usko lehden kuitenkaan yleisellä poliittisella tasolla vetävän tästä muuten välttämättömiä loogisia johtopäätöksiä. Lehti itse on ilmoitustulojensa kautta kiinni tuhansin sitein omassa yritysspaghettiorganisaatiossaan eikä lypsävä lehmää pidä tieten tahtoen jättää mahoksi tai peräti tappaa. Uskon Helsingin Sanomien jatkossakin vahvasti puolustavan yksityisten palveluntuottajien pääsyä julkisen sektorin tehtäviä suorittamaan. Tämä linja näkyy jo lehden saman päivän pääkirjoituksesssa, jossa oletetaan yksityisen rahan hakeutuvan julkiseen palvelutuotantoon.Oletukseni myös on, että tulossa olevat vapaakauppasopimukset  saavat lempeän kohtelun suurimman päivälehtemme käsittelyssä, vaikka todennäköisesti juuri niiden kautta hyvinvointivaltion kansanvaltaiset käytännöt saatetaan pois viralta, ei ainoastaan Suomessa vaan koko "länsimaisessa arvoyhteisössä".

Käy vilkaisemassa, mitä olen jo aiemmin tässä blogissa kirjoittanut korruptiosta!

Osamietintö työstä...

Kirjoitin 26.08.2009 tällaisen analyysin työstä ja jouduin kaivamaan sen nyt esille vanhoista arkistoistani, kun sain luettavakseni Turun tulevaisuuskeskuksessa työskentelevän Jari Kaivo-ojan artikkelin perustulosta. Lukija arvioikoon sen suhdetta tulevaisuuskeskuksen perustuloa koskevaan pohdiskeluun.

Työväenliikkeen arvoperinnön keskeinen lähtökohta on ihmisen nostaminen keskiöön historiallisena, yhteiskuntaa muuttavana voimana. Tavoitteena on siis aineellisten olojen kehittäminen niin, että ihminen voi täysin toteuttaa itseään sopusoinnussa itsensä, kanssaihmistensä ja luonnon kanssa.

Tämä muodostaa sosialistisen humanismin ja sen taustalla olevan materialistisen historiankäsityksen perustan. Tämä lähtökohta muodostaa samalla vaihtoehdon idealistiselle, ihmisen ulkopuolelta tuleville, autoritaarisille tai muuten epäproduktiivisille rakenteille; niiden mukaan ihmisen on alamainen maallisille ja hengellisille voimille ja niiden muodostamalle järjestykselle.

Juuri tässä fenomenologisessa suhteessa syntyvä työväenliike käänsi arvopyramidin päälaelleen. Syntyi ihmiskeskeisille arvoille rakentuva työväenliike ja vähitellen myös kansanvaltaa, demokratiaan rakentuva yhteiskunta.

Ihmisen keskeinen itsensä ilmaiseminen tapahtuu toiminnan, leikin ja omaehtoisen työn kautta. Sille ominaista on luontainen, ilmeisesti ihmisen biologiseen olemukseen rakentuva aktiivisuus, jonka parhaimmillaan näemme lapsen luontaisessa aktivisuudessa. Se on pakotonta, tekemisen iloon ja luovuuteen perustuvaa toimimista. Tämä spontaani pyrkimys itsensä toteuttamiseen on keskeistä ihmisenä olemisessa ja se jatkuu läpi koko elämän uusia muotoja saaden, omaa osaamista ja vuorovaikutuksessa saatuja kokemuksia kumuloiden.

Näihin lähtökohtiin perustui myös nuoren Marxin ajatus päättää taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissaan rahaa koskevat muistiinpanonsa kuvaukseen vieraantumattomasta työstä:
”Olettakaamme että olisimme tuottaneet ihmisinä: kukin meistä olisi tuotannossaan kaksinkertaisesti myöntänyt itsensä ja toisen. Minä olisin

1) omassa tuotannossani esineellistänyt oman yksilöllisyyteni, sen omalaatuisuuden ja niin ollen olisin toiminnan kestäessä sekä nauttinut yksilöllisestä elämänilmauksesta että tuntenut esinettä katsellessani yksilöllistä iloa nähdessäni, että oma persoonallisuuteni on esineellisen, aistimellisesti havainnoitavissa olevan ja siten kaiken epäilyn yläpuolelle kohonneen mahdin muodossa.

2) Kun sinä nautit tuotteestani eli käytät sitä, minä saisin tästä välitöntä nautintoa, sillä olisin tietoinen että olisin työlläni tyydyttänyt inhimillisen tarpeen, tietäisin siis esineellistäneeni inhimillisen olemuksen ja niin ollen luoneeni toisen ihmisolennon tarpeelle sopivan kohteen.

3) Tietäisin olleeni välittäjä sinun ja ihmissuvun välillä, olisin siis tietoinen että sinä itse tiedät ja tunnet minun olleen oman olemuksesi lisäyksenä ja oman itsesi välttämättömänä osana, tietäisin siis hankkineeni itselleni vahvistuksen sekä sinun ajatuksissasi että sinun rakkaudessasi.

4) Tietäisin luoneeni yksilöllisellä elämänilmauksellani välittömästi Sinun elämänilmauksesi, siis vahvistaneeni ja toteuttaneeni yksilöllisessä toiminnassani tosi olemukseni, inhimillisen yhteisöllisen olemukseni.
Jokainen tuotteemme olisi peili, josta olemuksemme heijastuu. Tässä suhde muuttuu vastavuoroiseksi, sinun puoleltasi tulee tapahtumaan se mikä tapahtuu minun puoleltani…Minun työni olisi vapaata elämänilmausta, ja siten elämän nautintaa… Näin ollen työssä olisi myönnetty yksilöllisyyteni omalaatuisuus, koska siinä olisi myönnetty yksilöllinen elämäni. Työ olisi siis tosi toiminnallista omaisuutta.

Kun edellytetään yksityisomaisuuden olevan vallalla, yksilöllisyyteni joutuu luovutetuksi siihen pisteeseen asti että alan vihata toimintaani, siitä tulee minulle piinaa, pelkkää näennäistoimintaa ja siten myös vain pakotettua toimintaa, joka sälytetään harteilleni vain ulkoisen satunnaisen tarpeen, ei sisäisen välttämättömän tarpeen nojalla.” (Kirjasta David McLellan: Karl Marx, elämä ja teokset, sivut 13-114/PARIISI, Gummerus 1990).

Tämän pitkähkön lainauksen tarkoituksena on tehdä selväksi, että työn ja työvoiman vapauttaminen on työväenliikkeen arvoperinteen keskeistä sisältöä. Kun Internationalessa lauletaan ”Työn orjat sorron yöstä nouskaa”, sillä tarkoitetaan työelämän kertakaikkista muuttamista palkkaorjuudesta vapaan, omaehtoisen työn suuntaan. Säkeen perässä ei ole kysymysmerkkejä; laulu lauletaan poikkeuksetta seisten, kaikkia ihmisiä koskevalle työn vapauttamisen luonnolliselle – ei ideologiselle – periaatteelle kunnioitusta osoittaen.

Lähes samaan hengenvetoon on todettava, että tämä sinänsä selkeä arvolähtökohta ei ole aina näkynyt kirkkaana sen enempää työväenpuolueiden kuin ammattiyhdistysliikkeenkään toiminnassa. Olemme rakentaneet ylpeänä palkkatyön (siis palkkaorjuuden) pohjalle rakentuvaa toimeentuloa ja antaneet pääomien kasautua minotaurusmaisten labyrinttien perukoilla toimivien, lisäarvoa riistävien voimien käsiin.

Tästä on muodostumassa meille suuri ongelma nyt, kun täyden työeläkkeen saamiseksi edellytetään käytännössä elämänpituista, ehyttä työuraa. Hyvän koulutuksen saaneen nuoren sukupolven tulevaisuudenusko on joutumassa kovalle koetukselle.
Vaikka tämä järjestelmä pitääkin sisällään vapauttavia elementtejä – joilla sitä samalla puolustellaan – niin yhtä kaikki sen keskeinen lähtökohta on yksityiseen pääomaan ja työn ja pääoman vastakkainasettelun perustuva malli.

Yhtä päivänselvää on, että tältä tieltä on palattava ihmistä ja hänen toimintaansa vapauttavan ponnistelun pariin. Tämä lähtökohta muodostaa sen oikean ja väärentämättömän työväenliikkeen lähestymistavan, johon myös uusien ”työväenpuolueiden” on otettava kantaa.
Työn vapauttamisen periaatteen toteuttamisesta meillä on jo näyttäviä todisteita. Lapsityövoima on kielletty, lapsuus on työstä vapautettua aikaa, joka pyritään varmistamaan mm. lapsilisillä, neuvolatoiminnalla, päiväkodeilla ja näiden kasvatusperiaatteilla. Oppivelvollisuuskoulussa, jonka sisällä kamppaillaan sopeuttavan ja vapauttavan lähestymistavan välillä, on lomakautensa.

Työelämässä ovat vuosilomat, sairauslomat, äitiyslomat ja lastenhoitovapaat. Työelämän päätteeksi vihdoin pääsee sananmukaisesti ansaitulle eläkkeelle. Työn vapauttamisen kannalta ihmisen elämänkaari alkaa ja päättyy työstä vapautettuun jaksoon, ja työelämä itse muistuttaa meillä reikäistä juustoa. Yhteinen säästäminen, vahva hyvinvointiyhteiskunta avoimine, kansanvaltaisine rakenteineen luo näille vapauksille eettisesti hyväksyttävän ja arvokkaan perustuksen.
Kansalaistulo – jonka merkitys vuoden 2010 alusta työelämän astuvien osalta entisestään korostuu – on sellaisenaan eräs sovellutus työn vapauttamisen suuntaan. Tässä asiassa sosialidemokratia ja sen johtama ammattiyhdistysliike on tehnyt 1980-luvulta lähtien vääriä valintoja, mikä näkyy neuvottomuutena ja aloitekyvyttömyytenä juuri nyt esiin nousevien työelämää koskevien ongelmien edessä. Ei ole muuta tietä kuin se, että palataan liikkeen arvopohjassa olevien, ihmisen luovuttamattomista oikeuksista ja tarpeista lähtevien vaatimusten ja niiden hyväksymisen tielle.

Asiasta kolmanteen: paniikkireaktio on nykyaikainen ilmaus tilanteelle, jossa ihminen kokee pakokauhua ja ahdistusta, kun omaksutut elämänarvot eivät yhtäkkiä sovikaan yhteen totutun, kaavautuneen ja jo luonteenpiirteeksi sementoituneen asennoitumisen kanssa. Voisiko olla mahdollista, että aito vapaus aiheuttaa autoritaarisessa luonteessa paniikkireaktion kaltaista ahdistusta?

Musta lippu horisontissa

Eurooppalaisten pankkien pelätään taas sortuvan ja joutuvan ehkä ennenpitkää uudelleen pelastettaviksi. Kirjoitin äskettäin tähän teemaan liittyen seuraavan, melko epätoivoisen kommentin:


"Pankithan ovat olleet alun alkaen Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin "erityisessä suojeluksessa" - kaikki rahapoliittiset toimet ovat lähteneet liikkeelle juuri pankkien kautta. Pääomia on virrannut pankkeihin valtavia määriä oletuksella että ne löytävät näille pääomille käyttäjiä investointien ja niiden rahoittamisen muodossa. Kun ostovoimaa ja kysyntää on samaan aikaan ajettu alas, valtavista pääomamääristä uhkaa muodostua painajainen sekä pankeille että houkutuksiin sortuneille ylioptimistisille yksityisille investoijille, "markkinalle". Kiusaus odotusarvoisiin sijoituksiin käy uudelleen yhä ajankohtaisemmaksi ja pankkien, Euroopan Unionin muotopuolta rahapolitiikkaa hoitavan sylilapsen tilanne yhä vakavammaksi. Demokratiaan perustuvat rakenteet olisivat olleet Euroopan Unionille paljon tärkeämpi kohde ja välttämätön kumppani suurten eurooppalaisten tehtävien hoitamiseksi - mutta juuri tämän ulottuvuuden keskeiset sopimukset ja Unionin rakenteiden peruskirjat ovat kategorisesti hyljänneet. Kysyn SDP:n periaaateohjelmatyötä samalla pohtien: kuinka näin sosialiaalisen demokratian vastainen rakenne on voinut 1990-luvulla ylipäätään syntyä? Missä oli tehtävästään tietoinen sosialidemokratia, kun konsensuksella keskeiset rakenteet hyväksyttiin? Ja miten aiomme rakentaa hyvinvointivaltiota ilman valtiota ja kansanvaltaista julkista sektoria?"

Tämä katkerahko kuvaus kuvastaa sitä analyysia johon olen suhteessa nykyiseen Euroopan Unioniin päätynyt. Ei ole ilahduttavaa kuvata Euroopan Unionia poliittiselta rakenteeltaan autoritaarisena markkinarakenteena, joka perussäännöissään sulkee pois sosialidemokraattisen tulevaisuuden vision. Se mielestäni perustuisi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tapaan vahvaan yhteiseen sektoriin, kansanvaltaisiin rakenteisiin ja yhteiseen päätöksentekoon perustuviin palveluihin. Juuri näissä asioissa yhteisellä rakenteella, siis julkisella rakenteella tulisi olla johtava rooli. "Markkina" voisi sopivalla tavalla täydentää sille luonteenomaisella tavalla kokonaisuutta. Nythän tarkoituksena on yhteisen sektorin alistaminen markkinavetoiselle, käytännösssä globaalien toimijoiden ylivallalle, jotka toimisivat kaiken yhteisen päätöksenteon ulottumatomissa."

Mitkä ovat sosialidemokratian vaihtoehdot tällaisessa tilanteessa? Mitä voidaan tehdä demokratian elvyttämiseksi ja kansanvaltaisen rakenteen rehabilitoimiseksi vanhalla mantereella?

Kaikkein parasta olisi että Euroopan konservatiivinen ja liberaali valtaenemmistö näkisi mihin nykyinen politiikka johtaa. Ei ole heillekään miellyttävää kuvitella joutuvansa tilanteeseen, jossa he joutuvat vastaamaan Euroopan saattamisesta tuhon partaalle uudelleen toisen maailmansodan jälkeen. Vaihtoehtona ei ole tällä kertaa rasistinen ja kansallissosialistinen tuhosuuntaisuus, vaan sen toinen, suhteellisen nuori epäproduktiivinen ilmentymä. Se on vallan antaminen markkinavoimille, joiden päätöksentekijät ovat tavoittamattomissa ja jotka toimivat hallinnoltaan suljetuissa, etuoikeuksia itselleen kahmivissa rakenteissa. Kaupallinen kylmäkiskoisuus ja oman edun tavoittelu yhdistyneenä ahnehtivaan omaisuuksien hamuamiseen ja autoritaariseen, epädemokraattiseen, alistavaan ja alistumista vaativaan Euroopan Unionin markkinarakenteeseen uhkaa tuhota demokratian lisäksi rauhan ja vakauden koko mantereella. Olisi siis mitä toivottavinta että valtaa pitävä enemmistö heräisi  havaitsemaan luotujen rakenteiden yhteiskunnallisen laviinivaaran ja avaisi systemaattisesti mahdollisuuksia sekataloudelle, markkinoiden ja kansalaisyhyeiskunnan kansanvaltaiselle vuorovaikutukselle.

Toinen strateginen vaihtoehto on tyytyminen nykytilaan ja reformivaatimusten esittäminen nykyisten markkinarakenteiden sisällä. Se merkitsisi historiallista kompromissia työn ja pääoman välillä tavalla, jossa markkinoiden hallussa olevalla pääomalla on suvereeni valta ja jonka hyväntahtoisuuden varassa yhteiskuntavastuu lepäisi. Tosiasiassa markkinat eivät ole aidosti kiinnostuneita Yhteiskuntvastuusta, vaan yritysten suunnalla hahmotellaan lähtökohdaksi yritysvastuuta, sellaisenaan anarkistista kaappari-instituutiorakennetta. Demokratialla ei tässä mustan lipun järjestelmässä ole todellisuudessa minkäänlaista sananvaltaa. Todennäköisesti edes ammatillinen järjestäytyminen ei digitaalisesti organisoidussa Internet-maailmassa löydä riittäviä muotoja oikeudenmukaisen jaon toteuttamiseksi.

Voidaan tietenkin ainakin teoreettisesti elätellä sellaista mielikuvaa, että maanosan kansan heräävät kollektiivisesta unestaan ja ryhtyvät vaatimaan menettämiään, heille kuuluvia universaaleja oikeuksia. Vaaleissa saavutetulla vallalla ei  kuitenkaan Unionin rakenteita muuteta, ne pysyvät sellaisenaan niin kauan kuin yksikin valtio muutoksia vastustaa. Voi yrittää mielessään hahmotella sellaista vallankumouksellista tilannetta, jossa muutokset esimerkiksi kohden pohjoismaisen hyvinvointivaltion kaltaista rakennetta olisivat mahdollisia. Unionin siipirikon rakenteen täydellinen romahtaminen, sodankaltaiseen tilaan johtava loputon terrori tai peruuttamattomia seurauksia aiheuttava luonnonmullistus saattaisivat olla tällaisia ehdotonta muutosta edellyttäviä poikkeusolosuhteita.

Iso-Britannia on juuri luonut yhden mallin Brexit-äänestyksellään. Eron perusteet ovat kyseenalaisia eivätkä missään tapauksessa vastaa sosialidemokratian kaltaisen liikkeen lähtökohtia. Maailma eikä Eurooppa elä sosialidemokratiaa ja siten kaikenlaisia  omaan lautaseen tuijottamisen muotoja saatetaan jatkossa käyttää perusteena omille teille lähtemiseen. Nationalistiset, isänmaanrakkaudella ja kulttuurieroilla höystetyt irtiotot ovat populismin nousun myötä mahdollisia, vaikkakin niiden vastaukset todellisuudessa ovat aina jääneet hämäriksi. Muukalaisviha, työväenliike ilman sosialismia, hervoton huulenheitto, ja kuvitelmiin perustuva kansanluonteen kapitalisointi, "perussuomalaisuus", raivoranskalaisuus tai uhounkarilaisuus  eivät riitä harmonisen tulevaisuuden pohjapiirrokseksi eikä rakennuskiviksi.

Ero Eurosta? Vaikka moitin Euroopan Unionia ja Valuuttaunionia autoritaarisista, siipirikkoisista rakenteista, yhteisvaluutta on kuitenkin  sellaisenaan luonut vakautta ja turvallisuutta muuten epävakaissa olosuhteissa. Eläkkeensaajien tulotaso ei olisi pysynyt niin vakaana kuin mitä se euroaikana on ollut. Erojen syntyminen ja köyhyyden lisääntyminen ei mielestäni ole ollut vaihdon välineen eli euron syytä. Paluu markkaan merkitsisi Suomelle ainakin alkuvaiheessa totaalista putoamista omaan eristettyyn kategoriaan. Todennäköisesti  palattaisiin samanlaisiin eroihin kuin mitä Suomen ja muun Euroopan välillä oli sata vuotta sitten.

Jos tilanne jatkuu samanlaisena kuin mitä se on ollut viimeiset kahdeksan vuotta, siis jatkuvaa alamäkeä ja elinehtojen kiristämistä, joutuu sosialidemokratia miettimään paluuta uudelleen autonomisiin, valtiosta riippumattomiin hyvinvointirakenteen muotoihin. Kuluttajien osuustoiminta, ammattiyhdistysliike, urheilun ja kulttuurin omat rakenteet olivat helpotusta tuovaa omaehtoista vastausta riistäviin ja epäinhimillisiin olosuhteisiin. Ei sellaisia veroja tarvitse rakastaa jotka siirtyvät autoritaaristen ja riistävien ratkaisujen seurauksena kokonaan muihin tarkoituksiin kuin mihin ne alunperin oli tarkoitettu.

Tässä suhteessa pätee edelleenkin Työväen Marssin sisältämä julistus omien toimien merkityksestä: "Mink' kuntos keksii, kirvees lyö, se olkoon vapauden työ, jonk' eestä poistuu sorron yö, jonk eestä poistuu sorron yö."

Maallikkona maailmassa

Blogikirjoittelussa ja sosiaalisessa mediassa tulee osallistuttua monenlaiseen keskusteluun ja pohdiskeluun. Aika usein tulee huomaamaan, että taloudesta, Euroopasta, hyvinvointivaltiosta ja jopa historiasta puhuttaessa maallikko törmää asiantuntijoihin, erityiskoulutukseen ja koulutuksen suomaan yleispätevyyteen ylipäätään. En halua kiistää koulutuksen merkitystä sellaisenaan, mutta välillä tulee mietiskeltyä maallikon asiantuntemuksen ja tiedemiehen
pätevyyksien välistä suhdetta.

Se on selvää, että koulutuksesta ja kouluttautumisesta palkitaan ja siihen liittyy ilman muuta paljon osaamista. "...tohtorit ovat tottuneet koostamaan esityksiä ja pitämään niitä, hakemaan tietoa ja kokoamaan sitä yhteen, ohjaamaan muita, opettamaan, kirjoittamaan, koordinoimaan erilaisia projekteja. He ovat kielitaitoisia omalla alallaan, ja monesti tottuneet kiertelemään seminaareja ja kongresseja. He ovat verkostoitumisen mestareita." Sanoo Tiina Raevaara, filosofian tohtori ja kirjailija, Oma aikamme on kuitenkin myös pitkän koulutien käyneille aika ajoin aika armoton. "Innovaatiolöpinä on aika turhaa, jos kukaan ei työllistä tohtoria, sanoo  Tiina Raevaara Suomen Kuvalehden artikkelissa.

Akateemisen tutkinnon suorittanut on tietenkin asiantuntija omalla alallaan siihen määrään saakka, mitä  koulutusjärjestelmä haluaa ja osaa tarjota. Kun katselee esimerkiksi taloustiedettä, niin kovin yksipuoliselta osaaminen vaikuttaa. Puhutaan taloudellisen tutkimuksen valtavirrasta, virallisista totuuksista ja vallitseviksi muodostuneista käytännöistä. Taloustutkimus ei taida pitää sisällään kovin syvällistä filosofian tai sosiaalipsykologian tuntemusta ja näistä avautuvaa monipuolisten tarpeiden kenttää. Lisäksi akateemisen tutkijan on pysyttäydyttävä faktoissa, jotka puolestaan ovat asiaan vihkiytyneiden käytössä. Ei ole harvinaista että tietoa salataan ja että oma tieto auktorisoidaan koskemattomaksi. Euroopan Keskuspankin ja sen toimijoiden ei tarvitse ottaa vastaan neuvoja,  kommentoida heihin kohdistuneita väitteitä eikä myöskään selittää omia toimenpiteitään.

Kuinka päteviä aikoja sitten suoritetut tutkinnot ovat, sitä sopii kysyä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Vanhalle tekniikan tohtorille saattaa tietotekniikan hallitseminen olla ylivoimainen tehtävä, puhumattakaan johtavassa asemassa olevaa, joka on tottunut tällaisissa asioissa sihteerinsä tietotaitoihin. Se ei estä kuitenkaan virallisen tutkinnon tuomaa narsistista, omahyväistä suhdetta omaan persoonaan. Valmistumisella ja valmiina olemisella on tietty ero.

Asiaan vihkiytymätön mutta sisällöistä kiinnostunut maallikko on aivan eri asemassa osallistuessaan yleiseen keskusteluun. Hänen perustiedoissaankin saattaa olla puutteita, mutta hänellä on muutamia etuja puolellaan. Hän on oppinut koulussa kirjoittamaan ja ilmaisemaan esimerkiksi järjestöelämässä omia mielipiteitään. Tärkeät sosiaaliset taidot opitaan yhteisössä ilmeisesti paremmin kuin tutkijan kammiossa. Harrastus tekee mestarin maallikostakin. Lisäksi akateemisesti erikoistumattomalla maallikolla on yksi suuri etu puolellaan. Hänen analyysinsa voi huoletta liikkua "poikkitieteellisesti"   niin taloustieteen, filosofian, teknisen tietämyksen  kuin sosiaalipsykologiankin alueella.

Yhteiskunnallisista olosuhteista puhuttaessa elettävällä todellisuudella on faktatietona suuri merkitys. Kukaan ei voi tietää todellisuudesta enempää kuin sitä elävä ja kokeva ihminen. Tieto ei ole hänen kokemuspiirinsä ulkopuolella. Hänen on opittava havainnoimaan ja kuvaamaan  näitä olosuhteita. Kuten Hietanen toteaa Tuntemattomassa (s. 106) teorian ja todellisuuden erosta annoksista puhuttaessa:"Mää en tiär semmottist kaloreist yhtikäs. Mun sualen vaan sanova et niit on surkkia vähä".

Karl Marx käänsi fenomenologiassaan Hegelin  tietopyramidin ylösalaisin väittäen, että todellinen tieto tulee elettävästä todellisuudesta ja että kansalaisyhteiskunnan on orientoiduttava sieltä  saatavan tiedon eikä auktoriteettien, kirkon, valtion tai sotilaallisen sanelun mukaan. Elettävä todellisuus ja kyky ilmaista reaalisia olosuhteita on filosofisessa mielessä demokratian tärkeimpiä perusteita. Kansanvalta, osallistuminen ja osallistaminen ovat tärkeitä koko kansakunnalle. Sitä kautta tulee tietoa tiedemaailmalle - ja se antaa toivoa myös tavallista mutta aktiivista elämää elävälle maallikolle.

Tieteen, akateemisen sivistyksen ja koulutuksen tehtävänä on rakentaa työnsä todellisuuden ja myös totuudellisuuden pohjalle. Parhaimmillaan se voi  näyttää vihreää tai punaista valoa ajan keskustelussa ja toiminnassa tehtäville valinnoille. Kyllä se voi myös paneutua yritykseen antaa oman erikoisalan kautta koko maailmanselitystä. Tässä suhteessa tiedemiehellä ja maallikolla ei ole suurensuurta eroa - eikä tarvitse ollakaan jos haluamme kunnioittaa kansanvaltaa.