Maallikkona maailmassa

Blogikirjoittelussa ja sosiaalisessa mediassa tulee osallistuttua monenlaiseen keskusteluun ja pohdiskeluun. Aika usein tulee huomaamaan, että taloudesta, Euroopasta, hyvinvointivaltiosta ja jopa historiasta puhuttaessa maallikko törmää asiantuntijoihin, erityiskoulutukseen ja koulutuksen suomaan yleispätevyyteen ylipäätään. En halua kiistää koulutuksen merkitystä sellaisenaan, mutta välillä tulee mietiskeltyä maallikon asiantuntemuksen ja tiedemiehen
pätevyyksien välistä suhdetta.

Se on selvää, että koulutuksesta ja kouluttautumisesta palkitaan ja siihen liittyy ilman muuta paljon osaamista. "...tohtorit ovat tottuneet koostamaan esityksiä ja pitämään niitä, hakemaan tietoa ja kokoamaan sitä yhteen, ohjaamaan muita, opettamaan, kirjoittamaan, koordinoimaan erilaisia projekteja. He ovat kielitaitoisia omalla alallaan, ja monesti tottuneet kiertelemään seminaareja ja kongresseja. He ovat verkostoitumisen mestareita." Sanoo Tiina Raevaara, filosofian tohtori ja kirjailija, Oma aikamme on kuitenkin myös pitkän koulutien käyneille aika ajoin aika armoton. "Innovaatiolöpinä on aika turhaa, jos kukaan ei työllistä tohtoria, sanoo  Tiina Raevaara Suomen Kuvalehden artikkelissa.

Akateemisen tutkinnon suorittanut on tietenkin asiantuntija omalla alallaan siihen määrään saakka, mitä  koulutusjärjestelmä haluaa ja osaa tarjota. Kun katselee esimerkiksi taloustiedettä, niin kovin yksipuoliselta osaaminen vaikuttaa. Puhutaan taloudellisen tutkimuksen valtavirrasta, virallisista totuuksista ja vallitseviksi muodostuneista käytännöistä. Taloustutkimus ei taida pitää sisällään kovin syvällistä filosofian tai sosiaalipsykologian tuntemusta ja näistä avautuvaa monipuolisten tarpeiden kenttää. Lisäksi akateemisen tutkijan on pysyttäydyttävä faktoissa, jotka puolestaan ovat asiaan vihkiytyneiden käytössä. Ei ole harvinaista että tietoa salataan ja että oma tieto auktorisoidaan koskemattomaksi. Euroopan Keskuspankin ja sen toimijoiden ei tarvitse ottaa vastaan neuvoja,  kommentoida heihin kohdistuneita väitteitä eikä myöskään selittää omia toimenpiteitään.

Kuinka päteviä aikoja sitten suoritetut tutkinnot ovat, sitä sopii kysyä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Vanhalle tekniikan tohtorille saattaa tietotekniikan hallitseminen olla ylivoimainen tehtävä, puhumattakaan johtavassa asemassa olevaa, joka on tottunut tällaisissa asioissa sihteerinsä tietotaitoihin. Se ei estä kuitenkaan virallisen tutkinnon tuomaa narsistista, omahyväistä suhdetta omaan persoonaan. Valmistumisella ja valmiina olemisella on tietty ero.

Asiaan vihkiytymätön mutta sisällöistä kiinnostunut maallikko on aivan eri asemassa osallistuessaan yleiseen keskusteluun. Hänen perustiedoissaankin saattaa olla puutteita, mutta hänellä on muutamia etuja puolellaan. Hän on oppinut koulussa kirjoittamaan ja ilmaisemaan esimerkiksi järjestöelämässä omia mielipiteitään. Tärkeät sosiaaliset taidot opitaan yhteisössä ilmeisesti paremmin kuin tutkijan kammiossa. Harrastus tekee mestarin maallikostakin. Lisäksi akateemisesti erikoistumattomalla maallikolla on yksi suuri etu puolellaan. Hänen analyysinsa voi huoletta liikkua "poikkitieteellisesti"   niin taloustieteen, filosofian, teknisen tietämyksen  kuin sosiaalipsykologiankin alueella.

Yhteiskunnallisista olosuhteista puhuttaessa elettävällä todellisuudella on faktatietona suuri merkitys. Kukaan ei voi tietää todellisuudesta enempää kuin sitä elävä ja kokeva ihminen. Tieto ei ole hänen kokemuspiirinsä ulkopuolella. Hänen on opittava havainnoimaan ja kuvaamaan  näitä olosuhteita. Kuten Hietanen toteaa Tuntemattomassa (s. 106) teorian ja todellisuuden erosta annoksista puhuttaessa:"Mää en tiär semmottist kaloreist yhtikäs. Mun sualen vaan sanova et niit on surkkia vähä".

Karl Marx käänsi fenomenologiassaan Hegelin  tietopyramidin ylösalaisin väittäen, että todellinen tieto tulee elettävästä todellisuudesta ja että kansalaisyhteiskunnan on orientoiduttava sieltä  saatavan tiedon eikä auktoriteettien, kirkon, valtion tai sotilaallisen sanelun mukaan. Elettävä todellisuus ja kyky ilmaista reaalisia olosuhteita on filosofisessa mielessä demokratian tärkeimpiä perusteita. Kansanvalta, osallistuminen ja osallistaminen ovat tärkeitä koko kansakunnalle. Sitä kautta tulee tietoa tiedemaailmalle - ja se antaa toivoa myös tavallista mutta aktiivista elämää elävälle maallikolle.

Tieteen, akateemisen sivistyksen ja koulutuksen tehtävänä on rakentaa työnsä todellisuuden ja myös totuudellisuuden pohjalle. Parhaimmillaan se voi  näyttää vihreää tai punaista valoa ajan keskustelussa ja toiminnassa tehtäville valinnoille. Kyllä se voi myös paneutua yritykseen antaa oman erikoisalan kautta koko maailmanselitystä. Tässä suhteessa tiedemiehellä ja maallikolla ei ole suurensuurta eroa - eikä tarvitse ollakaan jos haluamme kunnioittaa kansanvaltaa.