Epäsymmetrinen Eurooppa

Miksi Euroopan Unioniin liityttäessä kja sen instituutioita perustettaessa ei kiinnitetty huomiota siihen, että tämä yhteisö lainsäädännöllään kieltää sen kaltaisen elvyttämisen ja hyvinvointivaltion rakentamisen, joka on ollut tyypillistä pohjoismaissa? Maastrichtin sopimus nimenomaisesti kieltää valtioiden suoran tukemisen edes kriisitilanteissa. EKP:n säännöt - perustamissopimuksen pykälä 123 - samoin kieltävät valtioiden suoran tukemisen. Eikö tämä tarkoita sitä, että Euroopan Unioni ei ole demokraattinen yhteisö, koska se kieltää dynaamisen, yhteisestä hyvinvoinnista vastuullisen valtion rakentamisen?
Vastauksen antaa tutkija Lauri Holappa "Raha ja talous" blogissa:
"Saksa tiesi, että EMUun tulisi mukaan maita, joiden kasvumallit nojasivat enemmän kotimaiseen kysyntään ja joiden vientisektorit olivat paljon heikompia. Näin ollen se ymmärsi, että eurosta tulisi D-markkaa heikompi valuutta, mikä sopisi sen vientivetoiselle kasvumallille erinomaisesti. Ongelmana oli kuitenkin siinä, että Saksa pelkäsi EMUn perustamisen voivan johtaa joko ylikansallisiin tulonsiirtoihin tai Bundesbankin linjaa kevyempään rahapolitiikkaan. Saksa suostuikin mukaan EMUun vain, jos siitä puuttuisivat kaikki valtioiden väliset tulonsiirtomekanismit ja jos EKP:n mandaatti, asema ja säännöstö kopioitaisiin suoraan Bundesbankilta. Saksa sai lopulta tahtonsa läpi Maastrichtin sopimuksessa: tulonsiirtoja ei tullut, EKP:lle annettiin täysin itsenäinen asema, valtioiden suora keskuspankkirahoitus kiellettiin eikä EKP:lle annettu edes työllisyystavoitetta."


Kun nyt jälkeenpäin, lähes kahdenmymmenen vuoden jälken muistelun 1990-luvun puolivälissä käytyä keskustelua Euroopan Unionista ja siihen liitymisestä, en muista kertaakaan tuodun selkeästi esille Unionin kansalliselle politiikalle tai valtion ja julkisen sektorin tehtävälle asetettuja ja asetettavaksi tulevia rajoitteita. Euroopan valuuttaunionissa EMU:ssa valtiot ovat siis menettäneet tämän oikeutensa ja  Euroopan Valuuttaunionin poliittinen mahdollisuus "luoda rahaa tyhjästä", toisin sanoen tehdä sopimuksia uusista hankkeista ja rahoittaa ne "with the fresh money" eli käyttää keskuspankkinsa varantoja projektin suorittamiseen on suljettu Saksan vaatimuksesta mahdollisuutena kokonaan pois.

Taustalla on siis Saksa, joka käyttää keskeistä asemaansa häikäilemättä tämän epäsymmetrisen aseman ylläpitämiseen. Tästä syystä myöskään sellainen hyvinvointivaltiopolitiikka, josta pohjoismaat ovat tulleet tutuiksi ja joka on pohjoismaisen menestystarinan takana, ei nykyisissä EMU:n olosuhteissa ole mahdollista.
Lauri Holappa päätä blogikirjoituksensa toteamukseen, joka lupaa dramaattista ja traagistakin näytelmää:"Vaikuttaakin yhä enemmän siltä, että eurokriisi ratkeaa vasta, kun osa nykyisistä kriisimaista jättää EMUn. Tämä aiheuttaa todennäköisesti Saksassakin paniikin, koska sen yksityisellä sektorilla on huomattavia sijoituksia kriisimaissa. Esimerkiksi jälkikeynesiläinen ekonomisti Jörg Bibow on arvioinut tuoreessa tutkimuksessaan, että kriisimaiden euroero johtaisi näiden sijoitusten reaaliarvon romahtamiseen sekä kriisimaiden vientikilpailukyvyn huomattavaan parantumiseen. Nämä tekijät taas saattaisivat laukaista Saksassa täysimittaisen talouskriisin. Toistaiseksi EKP:n OMT-ohjelma on onnistunut estämään EMUn hajoamisen, mutta jossain vaiheessa mitta tulee täyteen Etelä-Euroopan kriisimaissa. Luvassa on vielä pitkä ja surullinen näytelmä."
Huomattava on että tutkija lauri Holappa on kirjoittanut blogikirjoituksensa jo marraskuussa 2013 mikä lisää sen analyyttista arvoa huomattavasti. Parastaikaa (23.6. 2014) käydään Brysselissä eurohallitusten pääministereiden ja valtionvarainministereiden kesken neuvotteluja siitä, millä ehdoilla Kreikka voi saada lisätukea suunnattomiin velkoihinsa.
Viime kädessä vastakkain ovat siis Saksan johdolla toteutettu itsekäs, saksakeskeinen austerity-politiikka ja toisaalta Saksan jo EMU:n perustamisvaiheessa poissulkema mahdollisuus tulonsiirroista tai EKP:n kevyemmästä elvyttämisen mahdollistavasta rahapolitiikasta.

Kumpi siis voittaa: Eurooppalaiset pää- ja valtionvarainministerit jotka kuuliaisesti seuraavat Saksan asettamia ehtoja velkojen maksulle huolehtien samalla siitä että Kreikka ei pääse otteesta - vai Kreikka, jonka parlamentilla on viime kädessä sananvalta demokratian nimissä neuvoteltuun, todenäkösesti liikaa Saksan tarpeita myötäilevään kompromissiehdotukseen. Jos Kreikka myöntyy, niin epäsymmetria - ja Lauri Holapan ennustama pitkä ja surullinen näytelmä - jatkuu .

Juhannussaarna ihmisyydestä ja arvoperinnöstä

Oikella vai vasemmalla?
Joudun aika-ajoin tilanteisiin jossa ulkopuoliset yrittävät määritellä, minkä lajin sosialidemokraatti oikein olen. Puhutaan oikeistososialidemokraateista ja vasemmistososialidemokraateista. Minulle tämä jako sopii huonosti, koska liikkeen suhde kanssaihmiseen määritellään toveruuden pohjalta. Se tarkoittaa sitä että hyviksi tovereiksi toisiaan kutsuvat pitävät selvyytenä yhteistä arvopohjan tulkintaa.

Ihmisyys
Keskeinen lähtökohta on mielestäni kuvattavissa yhdellä sanalla: ihmisyys. Sosialidemokratian tulkinta lähtee aina liikkeelle ihmisenä olemisesta ja sen eri puolien kuvaamisesta. Tässä mielessä sosialidemokratia edustaa radikaalia humanismia, koska se ei aseta ihmisen ja ihmisenä olemisen yläpuolelle mitään erityistä auktoriteettia. Jokainen tarkistus on oltava kaikissa olosuhteissa edelleen tarkistettavissa.

Pallokoordinaatio
Ihmisyyden ulottaminen jokaiseen ihmiseen tarkoittaa radikaalin humanismin ymmärtämistä koko lajia koskevana suurena periaatteena. Liikkeen arvoperusta avautuu tästä keskeisestä lähtökohdasta suurenevina renkaina yhä laajemmille ihmisyyttä kuvaaville aloille ja alueille, samoin kuin veteen putoavan kiven aiheuttamat renkaat etenevät joka suuntaan, tosin sosialidemokratiasta puhuttaessa tämä tapahtuu pallokoordinaatiossa, joka suuntaan laajenevana, eräänlaisena ihmisyyteen liittyvänä tietoisuuden alkuräjähdyksenä. SDP:n puheenjohtajanakin toiminut  Pertti Paasio puhui asioiden katselemisesta "pallokoordinaatiossa".

Kansanvalta

Liikkeen kansanvaltakäsitys on siten ihmislajiin liittyvä, sosialidemokratian kehittämä  sovellutus työväenliikkeen arvoperinnöstä, jossa jokaisen ihmisen ihmisoikeudet tulevat mahdollisimman suuressa määrin huomioonotetuksi. Tähän radikaaliin humanismiin en kuitenkaan katsoisi kuuluvan sellaisten oikeuksien tai etujen hankkiminen itselle, joita ei voida ulottaa kaikkiin lajin edustajiin. Sosialidemokratia pitää sisällään eettisen rajauksen, joka sulkee itsekkyyden, narsismin, oman voiton tavoittelun suhteessa kanssaihmiseen pois arvolähtökohtana.
Epäproduktiivisuus

Sosialidemokratia sulkee siis pois joukon epäproduktiivisia, tuhosuuntaisia ja yhteistä intressiä huomioonottamattomia lähestymistapoja jo lähtökohtaisesti, koska ne eivät tarjoa mahdollisuutta yhdenvertaisuuden toteuttamiseen ihmisyhteisössä oikeastaan millään niistä tasoista joilla tätä “epäproduktiivisuutta” esiintyy. Hamuava omistaminen, ahnehtiminen muista piittaamatta on yksi tällainen, aikaamme liittyvä vakava epäproduktiivinen suuntaus.

Omistamisen ulottaminen jokaiseen tasajaon muodossa ei sellaisenaan poista itse ahnehtimisen motiivia eikä tässä mielessä kuulu sosialidemokratian todellisiin tavoitteisiin, vaikka turvallisuuden ja toimeentulon kannalta tietty määrä omistamista onkin tarpeen ja hyväksyttävissä.

Alistamishalu, nujertaminen ja toisaalta alistumishalu, johtajan palvonta ovat saman autoritaarisen asennoitumisen mitalin kaksi puolta ja ovat sosialidemokratialle vieraita. Historia osoittaa että “miljoonien hulluus” voi lähteä liikkeelle myös tätä kautta. Se nimittäin voi johtaa laadultaan vaaralliseen tapaan hakea ratkaisuja asioihin väkivallan, epäluulon kasvattamisen, viholliskuvien rakentamisen ja sotaan valmistautumisen kautta. Vaara vaanii tässäkin suhteessa ihan lähietäisyydellä.

Jos vielä mainitsisin yhden, kunnioituksen puutteen elämää kohtaan, välinpitämättömyyden, silmittömän halun tuhota, saattaa toimimattomaksi - ja pitää toimimattomuutta elämän lähtökohtana, olen tullut nimenneeksi ne paon mekanismit, joista erityisesti kuuluisan Frankfurtin koulun sosiaalipsykologit ovat meitä varoittaneet. 
Markkina-alisteisuudessa, kaupallisuudessa on koko joukko juuri näitä elämään välinpitämättömästi suhtautuvia, nekrofiileja piirteitä. On surullista jos poliittisesti merkittävässä asemassa oleva ihminen joutuu paaduttamaan sydämensä ja pysyttelemään lujana markkinahengen muodostamasa veljeyden vankilassa.

Omaehtoisuus

Ihmisen keskeinen piirre on ilmaista itseään toiminnan, tekemisen, tuottamisen, ajattelun, ilmaisemisen, tuntemisen, haistamisen ja maistamisen kautta. Juuri näiden, ihmisyyteen olennaisesti liittyvien ulottuvuuksien toteutuminen on ollut uhattuna läpi koko ihmiskunnan tähänastisen historian.

Sosialidemokratia on kehittänyt lukuisan joukon ilmaisuja kuvaamaan näihin ihmisyyden piirteisiin kuuluvia toiveitaan. Työväen sivistysliike on kautta aikojen puhunut omaehtoisuudesta. Pohjosimaisen sosialidemokratian kautta käyttöön on tullut luovuus, “skapandet” joka ilmaisuna on jo suomalaista yleiskieltä. Työväenliikkeen arvoperinnössä puhutaan ihmisen toiminnallisesta vapauttamisesta ja erityisesti “työn vapauttamisesta”, jolla tarkoitetaan ihmisen toimintaan liittyvien, orjuuden eri asteita kuvaavien elementtien poiskitkemistä.  Ammattiyhdistysliike saa voimansa juuri työn vapauttamisen suuresta, radikaalihumanistisesta lähestymistavasta.  Sosialidemokraattien periaateohjelmissa tätä ulottuvuutta on kuvattu ilmaisulla "demokratia elämäntapana ja yhteistyön välineenä". Tämä muodostaa pohjan jokaiselle oman aikansa yhteiskunnan kriittiselle tarkastelulle ja omien toiminta- ja ajattelutapojen kehittämiselle.
Ihmisen esihistorian päätös

Lopullisena tavoitteena ei siis ole palkkaorjuuden ulottaminen jokaiseen ihmiseen, mikä näyttäisi olevan tämän päivän aate- ja arvokeskustelun keskiössä, vaan sellaisten olosuhteiden luominen joissa ihmisen omaehtoisuus, luontainen ja ehtymätön aktiivisuus pääsee oikeuksiinsa. Vasta silloin - kun tämä periaate on saatu hallitsevaksi, hegemoniseksi arvolähtökohdaksi, alkaa ihmiskunnan esihistoria tulla päätökseensä ja uusi,  globaali  tietoisuus näyttää tietä tulevaisuuteen.

Kun nyt taas kerran periaateohjelmasta keskustellaan, voi vain todeta, että kysymys on ihmisyydestä liikkeen keskeisenä voimavarana.

Domestic exile, osa I

Argentiinalainen ystäväni, jonka kanssa tein kansainvälisellä tasolla yhteistyötä 1970-luvun alkupuolella, luonnehti omaa tilannettaan naurahtaen sanomalla:"I'm in domestic exile". Olen pakomatkalla omassa kotimaassani.
Argentiina oli tuohon aikaan ankaran sotilasdiktatuurin hallitsema maa ja ystäväni suuntautuminen kansanvaltaiseen, demokraattisen sosialismin suuntaan ei miellyttänyt vallanpitäjiä. Hän oli erityisen innostunut pohjoismnaisesta hyvinvointimallista, sen avoimuudesta, demokraattisuudesta, antimilitaristisuudesta, avautumisesta kansainvälisen yhteistyön suuntaan, luovuudesta ja ihmisoikeuksien ehdottomasta kunnioittamisesta. Mitkään noista teemoista eivät sopineet sotilasjuntalle, kysymys oli brutaalista vallankäytöstä ja ihmisten, myös ystäväni ahdistamisesta ja järjestelmällisistä toimista tehdä tämä sympaattinen kaveri poliittisesti toimintakyvyttömäksi. Näin siinä myös kävi. Hänen toimistonsa suljettiin ja pääsy yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen suljettiin mahdollisuuksien ulkopuolelle - loppuelämäksi.
Tiedämme suurin piirtein mitä Argentiinalle on vuosikymmenien varrella tapahtunut. Sotilasjuntan opit ja erilaiset autoritaariset poliittiset rakenneratkaisut eivät ole maan tilannetta kohentaneet. Argentiina kamppailee edelleen olemassaolostaan vähän samalla tavalla kuin mitä Kreikassa nyt tapahtuu - tosin sillä erolla että Argentiinassa ei ole tapahtunut mitään poliittista, yhteiskunnallista heräämistä vaihtoehtoiseen ajattelutapaan.
Onko minun  oimalla henkiläökohtaisella tilanteellani jotain yhtymäkohtia siihen tilanteeseen, johon argentiinalainen ystäväni ja työtoverini neljä vuosikymmentä sitten joutui? Olen paljon mietinyt sitä, olenko minäkin "persona non grata", epätoivottu henkilö omassa maassani. Jos olen, onko minulla kohtalotovereita? Jos on, onko jotakin tehtävissä tilanteen korjaamiseksi?
Omalla kohdallani kävi niin, että koulunkäyntini jäi kesken ja päättyi keskikoulun päästötodistukseen, tosin hyvillä arvosanoilla. Kotini oli rintamamiestila kaukana pitäjän keskuksesta ja meitä sisaruksia oli kaikkiaan kahdeksan, minä vanhin tässä suuressa lapsikatraassa. Minä olin joukosta ainoa joka pääsi "yhteiskouluun", vanhimman lapsen kohdalla vielä kaiketi eli toivo koulutusmahdollisuuksien tarjoamisesta lapsikatraalle.
Isäni sairasteli jo lapsuusaikanamme, toimeentulo oli äärimmäisen niukkaa. Isäni joutuminen työkyvyttömäksi ja kansaneläkkeelle - työeläkkeitä ei vielä 1950-luvulla tavalliselle palkansaajlle ollut -  ratkaisi lopullisesti tilanteen niin, että minun oli palattava kirkonkylästä takaisin kotihommiin peltoa raivaamaan, metsätöitä tekemään ja auttamaan sisaruspalvea pysymään leivän syrjässä kiinni. Kokemus oli 17-vuotiaalle pojalle opettava ja siitä on ollut hyötyäkin myöhemmän elämän kovissa tilanteissa. Koulunkäynti kuitenkin jäi muutamaksi vuodeksi.
Armeijassa kävin sekä aliupseerikoulun että reserviupseerikoulun ja molemmista tulin ulos keskiarvoa paremmilla todistuksilla, vaikka en mikään sotilaallinen tyyppi olekaan. Tärkeätä oli kuitenkin päästä katsomaan, pärjäänkö ikäisteni joukossa tietojeni ja taitojeni puolesta.
Työväen Akatemia muodostui minulle tärkeäksi opinahjoksi sitten kun sisarusparvemme oli jonkin  verran varttunut. Se muodosti jonkinlaista pohjaa vaihtoehtoiselle sivistystielle, jonka varaan olin alkanut rakentaa saatuani yhteyden kansanvaltaisen työväenliikkeen aatemaailmaan ja erityisesti työväen sivistystyön suuriin ihanteisiin. Vaikka nuo kokemukset olivatkin merkittäviä, varsinaista muodollista pätevyyttä tuo opiskelu ei tarjonnut mihinkään ammattiin tai yhteiskunnalliseen tehtävään. Omaksi vaihtoehdokseni muodostui toiminta sosialidemokraattisen työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen järjestöissä, olinhan jo kotona tietynlaisena arvoperintönä saanut tuntumaa demokratiaan elämäntapana ja yhteistyön välineenä.
Domestic exile? Pakolaisena, vailla mahdollisuuksia omassa maassa? On nyt jälkeenpäin ja elämää kokeneena todettava, että muodollisen, pätevyyksiä tarjoavan koulutuksen puute on sulkenut elämän varrella paljon niitä ovia, jotka hyvän pohjakoulutuksen saaneelle ovat luonnostaan avoinna. Olin jo aloittanut itseopiskelun ja iltaoppikoulun opinnot, kun minut yhtäkkiä kutsuttiin kansainvälisen järjestön pääsihteeriksi. Tuli tarjous josta ei 1970-luvulla voinut kieltäytyä. Paradoksaalista on kaiketi se, että huolimatta puutteellisesta koulutuspohjastani tein vaativaa globaalia kasvatuspoliittista työtä jo silloin kun olimme työtovereita argentiinalaisen, toisella puolen maapalloa elävän työtoverini kanssa. Kansainvälinen kokemuskaan ei kuitenkaan korvannut muodollisen koulutuksen puutteita. Hankkimallani kielitaidolla ei kotimaassa ollut käyttöä.  Oli tullut rakenteellisia esteitä kykyjen ja kokemusten käytön tielle.
Siinä yksi ja todennäköisesti tärkeä ulottuvuus sarjaan  Domestic exile, osa I.

Eurooppa on perustettava uudelleen

Saksan ammattiliittojohtajat: Eurooppa on perustettava uudelleen!
"Poliittinen maanvyöry Kreikassa ei ole mahdollisuus vain tälle kriisin ravisuttamalle maalle, vaan myös sille, että EU:n talous ja sosiaalipolitiikka arvioidaan perusteellisesti uudelleen ja korjataan.
Me alleviivaamme uudelleen ammattiliittojen puolelta useaan kertaan ilmaistun kritiikkimme: ne ratkaisevat olosuhteet joiden puitteissa Kreikalle annetaan apua, eivät ole alun alkaenkaan ansainneet "uudistuksen" nimeä.
Ne miljardit joita Kreikkaan on kaadettu, käytettiin ennenkaikkea stabilisoimaan finanssisektoria. Samanaikaisesti vedettiin maa brutaalin leikkauspolitiikan muodossa mitä syvimpään lamaan ja samalla tätä kautta pahimpaan velkakierteeseen koko EU:n alueella. Seurauksena on Euroopassa vertaansa vailla oleva sosiaalinen ja inhimillinen kriisi: kolmannes väestöstä elää köyhyydessä, sosiaalisia turvaverkkoja heikennettiin massiivisesti, vähimmäispalkkaa laskettiin 22%, sopimusjärjestelmä ja muut vielä palkansaajia suojaavat oikeudet purettiin, ja lukuunottamatta kaikkein alimpia tuloryhmiä kansaa rasitettiin lisäksi verotuksella. Työttömyys on nyt 27%, nuorten keskuudessa jopa yli 50%. Monilta ihmisiltä puuttuu raha ravintoon, sähköön, lämmitykseen ja asumiseen. Suurimmalla osalla väestöstä ei ole minkäänlaista sairausvakuutusta ja he saavat vain hätätapauiksissa lääkäripalveluja. Vaalitulos on murskaava syytös tästä virheellisestä politiikasta.
Tehdyillä uudistuksilla ei ole mitään tekemistä Kreikan ongelmien hoitamisen kanssa. Mitään maan ongelmia ei niillä saatu ratkaistua vaan luotiin lisää uusia. Kysymys oli alasajosta, ei elvyttämisestä. Todelliset rakenneuudistukset, jotka ansaitsevat tämän nimen, viitoittavat tietä maan uusiin taloudellisiin kehittämismahdollisuuksiin sen sijasta että työnnetään korkeasti koulutettu uusi sukupolvi ulos maasta. Todelliset rakenneuudistukset tekevät totta taistelusta veronkiertoa ja veropakoilua vastaan. Todelliset rakenneuudistukset ehkäisevät "hyväveli" -politiikkaa ja korruptiota julkisten sopimusten muodossa. Tämä koskee ennenkaikkea tähänastisen, eroamaan joutuneen hallituksen tuhoisia sopimuksia joiden puitteissa lainanottoa tähän saakka on harjoitettu. Euroopan ei tarvitse enää pitää itsepintaisesti kiinni kansaa rasittavasta politiikasta, jonka enemmistö valitsijoista sisällöltään käsittämättömänä torjui. Näin ei voida enää jatkaa!
Tähänastisten Kreikan politiikasta vastuussa olleiden tappio vaaleissa oli demokraattinen päätös, jota myös Euroopassa täytyy kunnioittaa. Uusi hallitus tarvitsee reilun mahdollisuuden. Joka vaatii tähän saakka toteutetun uudistuspolitiikan jatkamista, toimii itse asiassa Kreikan laillisesti toteutettua politiikan uudelleenorientoitumista vastaan. Ja kun vihjataan, että tällainen uudelleensuuntautuminen olisi mahdoillista vasta kun Kreikka eroaa eurooppalaisesta valuuttaunionista, osoittaisi se samalla että eurooppalaiset instituutiot ovat yhteensopimattomia kansallisten päätöksentekoprosessien kanssa. Tällä tavalla saisivat voimistuvat nationalistiset virtaukset Euroopassa lisää tuulta purjeisiinsa.
Useaan kertaan moitittua ja toistaiseksi voittamatonta Euroopan tason demkoratiavajetta ei pidä lisätä sillä että rajoitetaan demokratiaa jäsenmaissa. Enemmänkin pitää, kuten olemme aiemmin vuonna 2012 "Eurooppa on perustettava uudelleen" julistuksessamme todenneet, vahvistaa demokratiaa EU:n tasolla, jos aiotaan saada eurooppalaiselle projektille lisää uskottavuutta. Eurooppalaista projektia ei vahvisteta säästömääräyksillä, vaan alhaalta tulevilla kansanvaltaisilla aloitteilla talouden jälleenrakentamiseksi ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi."
Ylläoleva teksti on julistus, joka liittyy saksalaisten ammattiyhdistysjohtajien, filosofien ja tiedemiestin (Mukana ovat mm. Ver.di:n ja IG-Metallin puheenjohtajat, prof.dr. Jürgen Habermas) aloitteeseen vuodelta 2012 "Eurooppa on perustettava uudelleen". Tässä julistuksessa vaaditaan Unionin rakenteita raunioittavan marssin pysäyttämistä ja vastuuttoman politiikan lopettamista. (Käännös IR)
Eurooppa on perustettava uudelleen!
http://www.europa-neu-begruenden.de/

Keskenjäävä tehtävä

Sosialidemokratiaa ja sen strategiaa olisi  kaikilta  osin uudistettava – tämä on se puoluetoimikunnan viesti joka jäsenkirjeessä on aivan äskettäin välitetty. Mitä se voisi tarkoittaa hävittyjen vaalien jälkeen? Tässä muutamia jäsenen etäisyydeltä tehtyjä arvioita.

Oletan että hävityt vaalit merkitsivät rutkaa pudotusta sosialidemokratian osalta sekä poliittisen organisaation, puolueen jäsenlehden ja tietenkin myös eduskuntaryhmän saamiin valtionavustuksiin. Jokainen tietää että poliittista koneistoa ei pitkälle pelkillä jäsenmaksuilla pyöritetä. Jos sellaiseen pyrittäisiin, se tarkoittaisi huimaa korotusta jäsenmaksuihin aikana jolloin muutenkaan   poliittiseen osallistumiseen ei ole draivia näkyvissä. Ammattiyhdistysliikkeessä tämä on toistaiseksi onnistunut ja siksi se on myös säilyttänyt suhteellisen itsenäisyytensä. Kun katselee elinkeinoelämän johdon strategioita, voi vain odottaa seuraavaa, ehkä ratkaisevaksi tarkoitettua iskua.

Edessä on siis myös puolueen toiminnassa suuria leikkauksia. Kun lehdet eivät saa enää erikseen lehdistötukea, merkitsee se sitä että perinteikäs sosialidemokraattinen sanomalehti Demokraatti – joka kantaa Työmiehen perinnettä – on vaarassa menehtyä paperilehtenä kokonaan. Nykyinenkin lehti on jo niin kuihtunut että sen tilaaminen on enemmän periaate- kuin sisältökysymys. Kun mietitään arvoihin ja sisältöön liittyvää sosialidemokratian tilaa, järjestötoiminnan ohella  on tämä kuitenkin tärkeä rikastuttamisen ja inspiraation väline jäämässä historiaan. Jäljelle ei jää muuta kuin se kasvava epävarmuus ja henkinen hätä, johon ei enää pystytä vastaamaan näillä keskeisillä poliittisen toiminnan välineillä.

Mitä jäi takavuosina tekemättä, kun hyvinvointivaltion keskeiset rakenteet initioinut puolue on putoamassa kokonaan pois poliittiselta kartalta?

Liikkeen takavuosien ylpeys ja luja varmuus perustui järjestötoimintaan ja sitä kautta tapahtuvaan osallistumiseen. Siellä luotiin pohja kansanvaltaiselle ajattelutavalle demokratiaan perustuvien toimintakäytäntöjen muodossa. Sosialidemokraattinen työväenliike oli pitkään ainoa voima joka rakensi kaiken toimintansa kansanvallan ja siihen perustuvan osallistamisen periaatteelle. Muut puolueet – ja kasvava julkinen hallinto – tulivat tähän kehitykseen vähitellen mukaan. Pohja kansanvaltaiselle ajattelulle oli kuitenkin luotu järjestöissä, osuustoiminnassa, työväenyhdistyksissä, sivistystyössä, ammattiyhdistysliikkeessä, kulttuuri- ja urheilutoiminassa. Kun me katselemme tämän päivän demokratiaa ja sitä että siihen luonnollisella tavalla vedotaan, tulee meidän nostaa lätsäämme myös niille jotka tämän uuden kulttuurin laittoivat alulle. Ilman työväenliikkeen arvoperintöä ja sen yhteyttä valistuksenajan aatteisiin sitä tuskin olisi tähän maailmanaikaan syntynyt. Tarve demokratiaan, osallistumiseen ja kokonaisvaltaisen vastuunottoon on ihmismielissä niin tärkeä elementti että ennenpitkää se olisi kyllä syntynyt – ja tulee syntymään vastaisuudessakin jos markkinat, ihmismielen autoritaarisuus, omistamisen kiihko tai muu tuhovoima onnistuu painamaan sen joksikin aikaa maan rakoon. Ihmisen luovuttamattomat oikeuden ovat universaaleja, pysyviä voimia ja niiden varaan sosialidemokratia vaalit hävinneenäkin voimana voi edelleen rakentaa..

Se että osallistuminen sille tarkoitetun yleisimmän rakenteen, kansalaisjärjestökentän kautta on rapistunut, osoittaa yhden keskeisen toiminnallisen osa-alueen, jossa visiomme tulevasta on mitä ilmeisimmin jäänyt alikehittyneeksi. Osallistaminen on kansanvallan valtaväylä, se henkinen moottoritie jota kautta tulevaisuuteen suunnataan. Olen jo aikaisemminkin puhunut yhtenä suurena yhteiskunnallisena uudistuksena osallistumisen valtaväylän rakentamisesta, joka yhteiskunnallisena kustannuksena on suurin piirtein samaa luokkaa kuin moottoriteiden rakentaminen ja tieverkoston ylläpitäminen. Tämän päivän (23.5. 2015) aamu-uutisissa sanottiin että tieverkosto on päässyt varojen puutteessa niin paljon rapistumaan että Suomi ei investointien sijoituskohteena tulee jatkossa tästä syystä enää kysymykseen. Kun sitten tiet otetaan korjauksen kohteeksi, se vie tietenkin rahaa mutta tuo työpaikkoja siksi aikaa kun tie on saatu uudelleen kuntoon. Osallistavat rakenteet tuovat nekin työpaikkoja, minun käsityksen mukaan kuitenkin pysyviin uusiin osallistamisen rakenteisiin. Kysymys on hyvinvointivaltion tietoisesta laadullisesta kehittämisestä.

Kansanedustaja Jutta Urpilainen kuvasi juuri tämän lauantain ykkösaamussa omia visioitaan sosialidemokratian uudistamisesta hänelle tyypillisellä, selkeällä ja luonteeseensa kuuluvalla hyvin miellyttävällä tavalla. Hänen visiossaan vientivetoinen kasvu, uudenlainen suhtautuminen yrittäjyyteen ja sosialidemokratian arvopohjan kehittäminen tätä kautta tuntuivat olevan lähellä sydäntä. Uskon tämän lähestymistavan olevan hyvin samanlainen myös teollisuudessa työskentelevien sosialidemokraattien keskuudessa. Edes vaalikeskusteluissa ei tätä lähestymistapaa avattu juurikaan enempää. Oltiin toki iloisia Äänekosken uudesta biologisia tuotteita valmistamaan ryhtyvästä tehtaasta, Koneen hienosta menestymisestä maailmalla, pelifirmojen ajoittaisesta tuloksenteosta ja muista uusista innovaatioista joita pulpahtaa aina silloin tällöin pintaan. Yrityksillä on tärkeä yhteiskunnallinen - ei ainoastaan yritysvastuusta - lähtevä tehtävä..
Jo edellisellä hallituskaudella vahvistettiin roimasti valtion rakenteiden kuten Tekesin ja Finveran mahdollisuuksia olla tukemassa uusia yrityksiä. Yritystä on siis ollut, mutta sellainen vientivetoinen kasvu joka toisi työpaikkoja ihmisille ja verotuloja valtion kassaan ei ota lähteäkseen liikkeelle. Resursseistakaan ei ole pulaa, Euroopan komissiossa superkomissaari Katainen on saanut vetääkseen yhtä uutta, puheenjohtaja Junckerin tukemaa, aika suuriin odotusarvoihin perustuvaa hanketta jossa rahaa on tarjolla – edellyttäen että visioita on ja että yrityksen omaa panostusta halutaan investointeihin käyttää. Halukkuutta ei näytä olevan, koska kysyntää, siis ostovoimaa ei ole riittävästi kotimaassa - muissa EU-maissa etsitään samoilla periaatteilla omia investointimahdollisuuksia. Kun siis katson eteenpäinpääsymahdollisuuksia vientivetoisen kasvun kautta, rajat tulevat kovin nopeasti vastaan. Niin kauan että syntyisi tuhat – tai edes sata - uutta vientivetoista kasvua luovaa yritystä Suomeen, sitä ei työelämään pyrkivä, hyvin koulutettu sukupolvi jaksa odottaa..

Työpaikkoja – monenlaisia työpaikkoja - olisi kuitenkin tarjolla erityisesti julkisen sektorin palvelualoilla ja sellaisten suurten yhteiskunnallisten uudistusten kuin SOTE-hanke, vanhuspalvelut ja edellä mainitsemani osallistamisen suuri kultuurinen kokonaiskenttä. Tätä aluetta pyritään nyt kuitenkin leikkausten ja ”säästöjen” (yksittäisen kuluttajan säästökäsite leikkausten synonyymina perustuu yksityisajatteluun, ei yhteiseen motivaatioon) nimissä pienentämään ja varmaan siinä onnistutaankin. Samalla vahvistetaan alaspäin menevää kierrettä siellä missä työpaikkoja uutta ostovoimaa aidosti voitaisiin luoda. Nimenomaan julkiselle sektorille tarvittaisiin uusia rahoitusinstrumentteja esimerkiksi joukkovelkakirjalainojen muodossa..

Euroopan Unionin Maastrichtin sopimuksen ja Valuuttaunionin päätökset julkisen sektorin velanotosta rajoituksineen (korkeintaan 60% bkt:sta), vuosittaisen kasvun suhteen (3%) ja itsenäisen rahapolitiikan osalta on rajattu pois mahdollisuuksien joukosta. Nämä puhtaasti hatusta vedetyt ja aikoinaan julkisen sektorin tuhlailun pelkoon ja inflaation aiheuttamisen poissulkemiseen tähdänneet rajoitukset ovat suurelta osin ideologisia ja tähtäävät vahvan valtion, ”Sosialismin” rajaamisen pois EU:n tulevaisuuskehityksest myös sen kansanvaltaisessa, pohjoismaisen hyvinvointivaltion muodossa. Ovatko nämä oudot ja eurooppalaisten valtioiden kannalta vahingolliset rajaukset ylipäätään Unionissa muutettavissa tai poistettavissa? Sosialidemokratian suuri eurooppalainen tehtävä on tämän ”valuvian poistaminen” - en tiedä onko se ilman rakennuksen purkamista edes mahdollista. Optimismiin ei ole aihetta niin kauan kuin itse aiheutettua sairautta omin toimin pahennetaan..

Valuuttaunionissa vain EKP voi luoda uutta rahaa, jota se painaa ja syytää pohjattomasti pankeille ja finanssilaitoksille. Nämä eivät voi kuitenkaan omilla toimenpiteillään luoda reaalista kysyntää ja ostovoimaa – siksi investointeja ja uusia työpaikkoja ei synny. Julkinen sektori voi luoda työpaikkoja ja ostovoimaa, jos sillä itsenäisten valtioiden aikaisempien mahdollisuuksien tapaan annetaan mahdollisuus pistää hankkeita pystyyn. Ja tätä kautta se voi tukea myös yrityksiä – ja sitä vientivetoista kasvua, jota tavoitellaan..

Tällä kuvauksella haluan vain osoittaa, että sosialidemokratian on taisteltava hyvinvointivaltiokehityksen varmistamiseksi myös kansainvälisesti ja ennen kaikkea Euroopan sisämarkkinoilla. Maastrichtin sopimuksen linjauksia on muutettava siten, että julkista sektoria, sen hankkeita kuten infrastruktuurin rakentamista ja palvelujen kehittämistä tuetaan EU:n keskeisten välineiden, keskuspankin ja investointipankin toimin. Keinoja pitää etsiä myös kansallisesti julkisten hankkeiden käynnistämiseksi silläkin uhalla että kasvu- ja velkarajat  kehittämisvaiheessa ylitetään.

Sosialidemokratian suuret arvotavoitteet – kuten omaehtoisuuden herättäminen, ihmisen toiminnallinen kuntouttaminen, ”työn vapauttaminen” odottavat edelleen tulemistaan. Uskon edelleen että vieraantumisen voittaminen ja globaalin tietoisuuden vahvistaminen kehitykseltään tasapainossa olevan planeetan puolesta on mahdollista. Vasta sitten kun näissä tavoitteissa onnistutaan, ihmisen esihistoria päättyy ja sosialidemokratia voi kääntää uuden, alusta saakka tavoittelemansa lehden ihmiskunnan historiassa – kohden uusia, rohkeita, inhimillisiä päämääriä..  

Onko tämä mahdollista? Juuri nyt - hävittyjen vaalien jälkeen ja oppositiosta - tämä ei ole mahdollista sen enempää Suomessa kuin Euroopassakaan. Vanhenevalle puolueen jäsenelle tämä tarkoittaa sitä, että sukupolvityö on tehty siihen määrään saakka kuin se ylipäätään oli mahdollista. Paljon saatiin aikaan, mutta jotain tärkeää jäi tekemättäkin. Siinä on haastetta uusille etsijöille ja raivaajille..

Taantumisen tai edistymisen tiellä

"Vetäkäämme vielä yhteen pohdintojamme siitä, mitä sanottavaa meilä on ja mitä johtopäätöksiä meidän on vedettävä siitä mistä lähdimme liikkeelle. Ensiksikin tulemme johtopäätöksenä ihmisen olemuksesta tulokseen, että ihmisen luonto tai olemuksella ei ole mitään erityistä sisältöä, substanssia, kuten hyvää tai pahaa, vaan ristiriita joka perustuu ihmisenä olemiseen itseensä. Tämä konflikti itse edellyttää ratkaisua, ja tähän on periaatteessa vain taannuttava tai eteenpäinvievä ratkaisu. Se mikä joskus alkukantaisessa yhteisössä näyttää ihmisen edistymiseltä, ei ole muuta kun uusien ratkaisujen etsimiseen liittyvää dynamiikkaa. Jokaisella uudella tasolla jonka ihminen saavuttaa nousee esiin uusia ristriitoja, jotka pakottavat ihmisen jatkamaan uusien ratkaisujen etsimistä. Tämä prosessi jatkuu niin pitkään kunnes ihminen on saavuttanut lopullisen tavoitteen, nimittäin tulemalla täysin ihmiseksi, kunnes hän on saavuttanut ykseyden maailman kanssa.Se että voiko ihminen saavuttaa tämän täyden "havahtumisen" jossa ahneus ja ristiriidat ovat kadonneet (kuten buddhismi opettaa) vai onko tämä mahdollista vasta kuoleman jälkeen (kuten kristinusko asian ilmaisee) ei huoleta meitä tässä yhteydessä. Meille on tässä yhteydessä tärkeää vain se että kaikki humanistisille uskonnoille ja filosofisille opeille "uusi päämäärä" on sama ja että ihminen elää siinä uskossa että hän voi tulla yhä lähemmäksi tätä tavoitetta.(Jos ihminen kuitenkin etsii ratkaisuksi taannuttavan tien, tulee hän välttämättä tavoittelemaan täydellistä epäinhimillisyyttä, mikä tarkoittaa samaa kuin hulluus.)
Siis jos ihmisen olemus ei ole sen enempää hyvää kuin pahaakaan, ei rakkautta eikä vihaa, vaan ristiriita joka edellyttää aina uusien ratkaisujen etsimistä ja jotka puolestaan nostavat yhä uusia ristiriitoja esiin, voi ihminen reagoida tähän ristiriitaan joko taantumalla tai edistymällä. Uudempi historia tarjoaa tästä esimerkkejä. Miljonat saksalaiset, etenkin keskiluokka, pikkuvirkamiehet" jotka olivat sijoittaneet rahansa sosiaalisen aseman hankkimiseen, taantuivat Hitlerin johdolla saksalaisten juurien kulttiin ja toimivat kuin "beserkit" (äärimmäisen raivoisat viikinkitaistelijat). Toisin eivät toimineet myöskään venäläiset Stalinin johdon alaisuudessa, japanilaiset Nankingin valtauksessa tai Etelä-Amerikan "Mob" lynkkaustuomioistuimineen. Suurille joukoille arkaainen elämänmuoto on todella mahdollista, se voi nousta esiin.
Täytyy kuitenkin erottaa kaksi erilaista muotoa tässä esiinnousussa.Ensiksikin on muoto, jossa arkaaiset toimintatavat ovat pysyneet erittäin voimakkaina, mutta ovat tulleet torjutuiksi koska ne olivat niin jyrkässä ristiriidassa vallitsevan kulttuurin kanssa; tässä tapauksessa voivat erityiset olosuhteet kuten sota, luonnonkatastrofit tai yhteiskunan romahtaminen avata perälaudan niin että torjutut arkaaiset kiihokkeet voivat purkautua estottomasti. Toinen mahdollisuus syntyy, kun yksityisen henkilön tai ryhmän keskuudessa edistyksellinen vaihe on jo todellisuudessa saavutettu ja se on lujittanut asemansa; tässä tapauksessa traumaattiset tapahtumat kuten edellä mainitut eivät johda kovinkaan helposti paluuseen arkaaisiin kiihokkeisiin, koska niitä ei ole torjuttu vaan ne ovat korvautuneet; siitä huolimatta on tässäkin tapauksessa mahdollista, että arkaainen potentiaali ei ole täysin kadonnut. Poikkeuslaatuisissa olosuhteissa, kuten esimerkiksi pitkäaikaisessa vankeudessa keskitysleirissä tai tiettyjen kemiallisten prosessien aikana kehossa voi ihmisen koko psyykkinen järjestelmä romahtaa ja arkaaiset voimat pulpahtaa pintaan uusintunein voimin. Luonnollisesti esiintyy näiden kahden ääritapauksen - torjuttujen arkaaisten kiihokkeiden yhtäällä ja edistyksellisen suuntautumisen välillä toisaalla lukemattomia välimuotoja. On olemassa ihmisiä, joiden arkaainen puoli on edistyksellisen suuntautumisen johdosta eitorjuttu vaan niin täysin eliminoitunut että heille on mahdotonta taantua. Samoin on ihmisiä, joilta kaikki mahdollisuudet edistymiseen ovat niin täysin tuhoutuneet, että heilläkkään ei ole mahdollisuutta valintaan - tässä tapauksessa vapauteen päättää uudelleen edistymisestään.
On itsestään selvää että se yleinen henki joka tietyssä yhteiskunnassa vallitsee, vaikuttaa voimakkaasti kumpaankin ihmisen tapaan hakea vastausta olemisen ristiriitaan. Mutta jopa tällaisessa tapauksessa voi yksilö poiketa vahvastikin vallitsevasta suuntautumismallista. Kuten jo sanottu, on nykyisissä yhteiskunnissamme miljoonia arkaaisesti suuntautuneita yksilöitä, jotka samalla kun uskovat tietoisesti kristinuskon ja valistuksen ajan oppeihin, ovat tämän julkikuoren alla todellsia "beserkkejä", nekrofiileja tai Baalin ja Astarten epälumalanpalvojia. He ajautuvat välttämättömiin konflikteihin sen vuoksi, koska heidän ajattelussaan edistyksellisillä ajatuksilla ei ole todellista painoarvoa ja koska heidän toimintatapaansa, olkoonkin kätkettyä ja hiottua, hallitsevat arkaaiset kiihokkeet.
Toisaalta on myös arkaaisissa yhteiskunnissa ollut ihmisiä jotka ovat onnistuneet kehittämään edistyksellisen suuntautumistavan. Heistä tuli johtajia jotka asettivat uusia näköaloja kannattajilleen ja aikaansaivat vähitellen muutoksen koko yhteiskunnassa. Kun tällaiset ihmiset sattuivat omaamaan lähestymistavan jolla he jättivät jälkensä yhteiskuntaan, nimitettiin heitä profeetoiksi, mestareiksi ja vastaaviksi. Ilman heitä ei ihmiskunta olisi koskaan tullut ulos arkaaisista olosuhteistaan. Kuitenkin, he voivat vaikuttaa ihmisiin ainoastaan niin, että he työnsä tuloksena pikkuhiljaa  vapauttivat  luonnon tuntemattomista voimista tavalla joka kehitti heidän järkeään ja objektiivisuuttaan ja luopuivat samalla petoeläimen tai kuormajuhdan tapaisesta elintavastaan.
Mikä pätee ryhmään, pätee myös yksilöön. Jokaisessa ihmisessä piilee arkaaisten voimien potentiaali, kuten jo olemme todenneet. Olla läpeensä paha tai läpeensä hyvä - tällainen valinta ei ole enää mahdollista. Lähes jokainen voi taantua arkaaiseen suuntautumiseen tai tavoitella täyttä edistyksellistä avautumista. Ensimmäisessä tapauksessa puhumme vaikean mielisairauden puhkeamisesta; jälkimmäisessä tapauksessa puhumme spontaanista parantumisesta sairaudesta tai kyseisen henkilön muutoksesta täyteen havahtumisen tai kypsymisestä. On psykiatrian, psykoanalyysin ja erilaisten henkisten tieteiden tehtävä tutkia niitä olosuhteita, joissa kehitys ottaa yhden tai sitten toisen suunnan ja sen lisäksi osoittaa menetelmiä joiden avulla voidaan saada aikaan edullista kehitystä ja sulkea pois pahanlaatuista. (Tällä kohden alaviitteessä EF viittaa Zen Buddhismiin ja sen merkityksen parantavana harjoituksena, IR)- Näiden metodien kuvaaminen menee tämän kirjoituksen mahdollisuuksien ulkopuolelle. Vastauksia löytyy pysykologian ja psykiatrian lääketieteellisestä kirjallisuudesta. Meidän ongelmamme kannalta on kuitenkin tärkeää tunnistaa, että - ääritapauksia lukuunottamatta - jokainen yksilö ja jokainen ryhmä voi taantua ihanteellisesta mitä järjetömimpään ja tuhoisimpaan suuntaan, mutta muuttua myös mitä valistuneimman ja edistyksellisimmän suuntauksen esitaistelijaksi.Ihminen ei ole hyvä tai paha. Jos uskoo hyvään ihmiseen ainoana mahdollisuutena, silloin näkee välttämättä ihmisen erehdyttävän ruusuisessa valossa ja pettyy ennenpitkää katkerasti. Jos uskoo toisen äärimmääisyyteen, päätyy kyynisyyteen ja tulee sokeaksi ihmisen monille mahdollisuuksille hyvään. Realistinen ymmärrys molempien mahdollisuuksien todellisena potentiaalina tarjoaa tien tutkia niitä edellytyksiä joissa nämä orientoitumismuodot kulloinkin kehittyvät."
(Käännös Erich Frommin teoksesta "Die Seele des Menschen" (Ihmisen sielu) vuodelta 1964, Erich Fromm Gesamtausgabe, osa 2 Analytische Charaktertheorie (Analyyttinen luonneteoria) ISBN 3-421-01952-5, Stuttgart Deutsche Verlagsanstalt, ss. 244-246, IR)

Heräämisestä ihmisyyteen

"Kun useat ihmiset jakavat arkaaisen, taannuttavan tendenssin, silloin olemme tekemisissä folie á million,miljoonien hulluuden kanssa.Ja juuri se tosiasia että tämän hulluuden jakavat niin monet, sallii tämän lähestymistavan ilmetä hänelle viisautena, sallii tämän fiktiivisen ilmetä hänelle todellisuutena. Yksittäinen ihminen, joka jakaa tämän joukkohulluuden, kadottaa täydellisen eristyneisyyden ja eksyksissä olon tunteensa ja voittaa tällä tavalla intensiivisen pelkonsa jota hän muutoin vallitsevissa oloissa saattaisi tuntea. Ei pidä unohtaa että valtaosalle ihmisistä järki ja realiteetit eivät ole muuta kuin vallalla olevaa konsensusta.Ei ole menettänyt järkeään, kun kaikki ajattelevat kuten mitä itse tekee.
Vaihtoehto arkaaiseen, taannuttavaan ongelmanratkaisuun ja ihmisenä olemisen taakan tuntemiseen on progressiivinen ratkaisu, joka muodostuu siitä, että ei pyri taantumisen kautta vaan kaikkia inhimillisiä voimiaan kehittäen saavuttamaan uuden harmonian. On olemasa useita uskontoja, jotka heijastavat siirtymistä arkaaisesta ja taannuttavasta humanistiseen uskon kokemiseen, mutta merkittävä edistyksellinen ratkaisu ihmiskunnan historiassa sen radikaalissa muodossa tapahtui huomiota herättävästi joskus vuosien 1500 - 500 aikana ennen ajanlaskumme alkua. Se sukelsi esiin n. v. 1350 eKr. Echnatonin opeissa ja suunnilleen samanaikaisesti hebralaisen Mooseksen opetuksissa; noin 600 - 500 eKr. samoja oppeja esitti Lao Tse Kiinassa ja saman teki Buddha Intiassa, Zarahustra Persiassa, ja vastaavia oppeja löydämme myös kreikkalaisten filosofien ajatuksista sekä Israelin profeettojen julistuksista.
Ihmisen uusi tavoite, tulla täydelleen ihmiseksi ja tavoittaa tällä tavalla uudelleen kadotettu harmonia, tuli ilmaistuksi erilaisin käsittein ja symbolein; Echnatomille sitä symbolisoi aurinko, Moosekselle sen ilmaisi historian tuntematon jumala; Lao Tse kuvasi asiaa sanalla Tao, joka tarkoittaa tietä; Buddha ilmaisi uuden ihmisyyden käsitteellä Nirvana;kreikkalaiset filosofit nimittivät sitä liikkumattomaksi liikuttajaksi, profeetat puhuivat messiaanisesta "päivien päättymisestä". Nämä käsitteet perustuivat suurelta osin senaikaisiin ajattelutapoihin ja viime kädessä kunkin kultuurin senhetkiseen sosiaalistaloudellisen rakenteeseen. Mutta vaikka se muoto jonka tuo uusi tavoite kussakin olosuhteissa sai ilmiasukseen, tavoite kuitenkin kaikissa oli olennaisessa sama: ihmisen olemassaolon ongelman ratkaiseminen tavalla, joka antaisi oikean vastauksen kysymykseen jonka elämä asettaa, nimittäin kuinka ihminen tulee täysin ihmiseksi ja kuinka hän voi voittaa eristäytyneisyytensä.
Kun kristinusko ja islam suurinpiirtein 500-1000 vuotta myöhemmin toivat nämä samat ajatukset Eurooppaan ja Välimeren alueelle, koki senaikainen ihmiskunta saaneensa suuren tehtävän.Mutta tuskin oli ihminen kuullut tämän sanoman, alkoi hän heti vääristää sitä. Sen sijasta että olisi itse tullut täysin ihmiseksi, teki hän Jumalasta ja siihen liittyvästä "tavoitteesta" itselleen uuden epäjumalan, jonka kuvat ja sanat hän asetti oman todellisuuskokemuksensa sijalle. Ja kuitenkin on ihminen yrittänyt palata yhä uudelleen ja uudelleen tavoittamaan ihmisenä olemisen todellista tavoitetta. Näemme näitä yrityksiä uskonnollisissa lahkoissa, uusissa filosofisissa ajatuksissa ja poliittisissa filosofioissa. Niin erilaisia kuin tuon uuden tien ilmaukset eri kulttuureissa olla saattavat, niille on kuitenkin yksi perustavaa laatua oleva periaate yhteistä: ihminen voi valita vain kahden vaihtoehdon välillä:joko palata takaisin tai käydä eteenpäin. Hän voi joko taantua arkaaiselle, patologiselle tasolle tai suunnata eteenpäin ja kehittää ihmisyyttä eteenpäin. Sen ilmaisemisessa, muotoilutavassa löytyy useita eri vaihtoehtoja. Persiassa vaihtoehtona oli valo tai pimeys, vanhassa testamentissa siunaus tai kirous, elämä tai kuolema. Sosialistisessa ajattelutavassa kysymys on vaihtoehdosta sosialismin ja barbarian välillä."
(Käännös Erich Frommin teoksesta "Die Seele des Menschen" (Ihmisen sielu) vuodelta 1964, Erich Fromm Gesamtausgabe, osa 2 Analytische Charaktertheorie (Analyyttinen luonneteoria) ISBN 3-421-01952-5, Stuttgart Deutsche Verlagsanstalt)

Kosmisesta tietoisuudesta
Käpylässä 26. toukokuuta 2011 pitämämme lyhyen ja spontaanin lukupiirin  tapaamisen merkeissä rohkenen laittaa tänne näytille ensimmäisen tarinan, joka kertoo kosmisesta tietoisuudesta. Se on pitkähkö mutta varsin poikkeuksellinen sekä lukukokemuksena että myös sisällöltään. Haluan korostaa että kysymys on kirjan arvioinnista, ei kopioinnista tai kääntämisestä. Siihen eivät taitoni varmasti riittäisikään, koska kysymyksessä on varsin poikkeuksellinen ja harvinainen kirja. Samalla tässä jo heti alkuun joudumme kohtaamaan tilanteen, jossa kirjan sisällön esittelemiseen ja kirjan sisällön julkaisemiseen liittyvät oikeudet tulevat rajankäyntiin. Omalta osaltani haluan pysytellä lukijan ja  kirja-arvostelijan roolissa ilman mitään kaupallisia tai  muita pyrkimyksiä. Kaiken lisäksi yli 70 vuotta vanhaan kirjaan ei tietääkseni liity enää tekijänoikeuksia.

Vihjeen tällaisen kirjan olemassaolosta sain eräästä Erich Frommin koottujen teosten alaviitteestä. Erich Fromm - arvostettu 1930-luvulla toimineen Frankfurtin Goethe-Yliopiston sosiaalipsykologisen laitoksen ja koulukunnan edustaja -  pyrkii eräässä esseessään kuvaamaan luovuutta ja siihen liittyvää x-kokemusta, asioiden ja sisältöjen loksahtamista kohdalleen ja uuden näköalan avautumista havahtumisen kautta. Kirjoitin alaviitteestä löytyneen  kirjan nimen muistiin ja pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoohjelman avulla ryhdyin selvittämään, mistä tämä harvinainen kirja olisi saatavissa luettavaksi. Tämä Rickhard Maurice Bucken kirja löytyi Itävallasta, Wienin yliopiston kirjastosta, jonne tein kaukolainauksen. Joulun alla 2009 sain Kontulan kirjastosta ilmoituksen kirjan saapumisesta. Kirjaa ei kuitenkaan annettu kirjastosta mukaan kuten on tavanomaista. Sain vain luvan katsella ja selailla sitä kirjaston lukuhuoneessa. Kun laina-aikaa kuitenkin oli kuukausi, otin tehtäväkseni tiivistäen ja referoiden kääntää ja kuvata tämän harvinaisen kirjan sisältöä. Jos kielitaitoa riittää, kirjan voi tietenkin kuka tahansa kaukolainata. Laatimani esittely ja arviointi on siis luettavissa allaolevaa linkkiä klikkaamalla.
Kosmisen tietoisuuden ulottuvuus