Epäsymmetrinen Eurooppa

Miksi Euroopan Unioniin liityttäessä kja sen instituutioita perustettaessa ei kiinnitetty huomiota siihen, että tämä yhteisö lainsäädännöllään kieltää sen kaltaisen elvyttämisen ja hyvinvointivaltion rakentamisen, joka on ollut tyypillistä pohjoismaissa? Maastrichtin sopimus nimenomaisesti kieltää valtioiden suoran tukemisen edes kriisitilanteissa. EKP:n säännöt - perustamissopimuksen pykälä 123 - samoin kieltävät valtioiden suoran tukemisen. Eikö tämä tarkoita sitä, että Euroopan Unioni ei ole demokraattinen yhteisö, koska se kieltää dynaamisen, yhteisestä hyvinvoinnista vastuullisen valtion rakentamisen?
Vastauksen antaa tutkija Lauri Holappa "Raha ja talous" blogissa:
"Saksa tiesi, että EMUun tulisi mukaan maita, joiden kasvumallit nojasivat enemmän kotimaiseen kysyntään ja joiden vientisektorit olivat paljon heikompia. Näin ollen se ymmärsi, että eurosta tulisi D-markkaa heikompi valuutta, mikä sopisi sen vientivetoiselle kasvumallille erinomaisesti. Ongelmana oli kuitenkin siinä, että Saksa pelkäsi EMUn perustamisen voivan johtaa joko ylikansallisiin tulonsiirtoihin tai Bundesbankin linjaa kevyempään rahapolitiikkaan. Saksa suostuikin mukaan EMUun vain, jos siitä puuttuisivat kaikki valtioiden väliset tulonsiirtomekanismit ja jos EKP:n mandaatti, asema ja säännöstö kopioitaisiin suoraan Bundesbankilta. Saksa sai lopulta tahtonsa läpi Maastrichtin sopimuksessa: tulonsiirtoja ei tullut, EKP:lle annettiin täysin itsenäinen asema, valtioiden suora keskuspankkirahoitus kiellettiin eikä EKP:lle annettu edes työllisyystavoitetta."


Kun nyt jälkeenpäin, lähes kahdenmymmenen vuoden jälken muistelun 1990-luvun puolivälissä käytyä keskustelua Euroopan Unionista ja siihen liitymisestä, en muista kertaakaan tuodun selkeästi esille Unionin kansalliselle politiikalle tai valtion ja julkisen sektorin tehtävälle asetettuja ja asetettavaksi tulevia rajoitteita. Euroopan valuuttaunionissa EMU:ssa valtiot ovat siis menettäneet tämän oikeutensa ja  Euroopan Valuuttaunionin poliittinen mahdollisuus "luoda rahaa tyhjästä", toisin sanoen tehdä sopimuksia uusista hankkeista ja rahoittaa ne "with the fresh money" eli käyttää keskuspankkinsa varantoja projektin suorittamiseen on suljettu Saksan vaatimuksesta mahdollisuutena kokonaan pois.

Taustalla on siis Saksa, joka käyttää keskeistä asemaansa häikäilemättä tämän epäsymmetrisen aseman ylläpitämiseen. Tästä syystä myöskään sellainen hyvinvointivaltiopolitiikka, josta pohjoismaat ovat tulleet tutuiksi ja joka on pohjoismaisen menestystarinan takana, ei nykyisissä EMU:n olosuhteissa ole mahdollista.
Lauri Holappa päätä blogikirjoituksensa toteamukseen, joka lupaa dramaattista ja traagistakin näytelmää:"Vaikuttaakin yhä enemmän siltä, että eurokriisi ratkeaa vasta, kun osa nykyisistä kriisimaista jättää EMUn. Tämä aiheuttaa todennäköisesti Saksassakin paniikin, koska sen yksityisellä sektorilla on huomattavia sijoituksia kriisimaissa. Esimerkiksi jälkikeynesiläinen ekonomisti Jörg Bibow on arvioinut tuoreessa tutkimuksessaan, että kriisimaiden euroero johtaisi näiden sijoitusten reaaliarvon romahtamiseen sekä kriisimaiden vientikilpailukyvyn huomattavaan parantumiseen. Nämä tekijät taas saattaisivat laukaista Saksassa täysimittaisen talouskriisin. Toistaiseksi EKP:n OMT-ohjelma on onnistunut estämään EMUn hajoamisen, mutta jossain vaiheessa mitta tulee täyteen Etelä-Euroopan kriisimaissa. Luvassa on vielä pitkä ja surullinen näytelmä."
Huomattava on että tutkija lauri Holappa on kirjoittanut blogikirjoituksensa jo marraskuussa 2013 mikä lisää sen analyyttista arvoa huomattavasti. Parastaikaa (23.6. 2014) käydään Brysselissä eurohallitusten pääministereiden ja valtionvarainministereiden kesken neuvotteluja siitä, millä ehdoilla Kreikka voi saada lisätukea suunnattomiin velkoihinsa.
Viime kädessä vastakkain ovat siis Saksan johdolla toteutettu itsekäs, saksakeskeinen austerity-politiikka ja toisaalta Saksan jo EMU:n perustamisvaiheessa poissulkema mahdollisuus tulonsiirroista tai EKP:n kevyemmästä elvyttämisen mahdollistavasta rahapolitiikasta.

Kumpi siis voittaa: Eurooppalaiset pää- ja valtionvarainministerit jotka kuuliaisesti seuraavat Saksan asettamia ehtoja velkojen maksulle huolehtien samalla siitä että Kreikka ei pääse otteesta - vai Kreikka, jonka parlamentilla on viime kädessä sananvalta demokratian nimissä neuvoteltuun, todenäkösesti liikaa Saksan tarpeita myötäilevään kompromissiehdotukseen. Jos Kreikka myöntyy, niin epäsymmetria - ja Lauri Holapan ennustama pitkä ja surullinen näytelmä - jatkuu .