Vanhan Rautalammin verotusperusteet

Rautalammin Rossien kantaisän Brusius Rossin tiedetään saaneen omistukseensa kruununtorpan ja lisäksi hänen arvellaan toimineen neljännesmiehenä eli nimismiehen apulaisena kyytitehtävissä, veronkannossa, käräjien pidossa ja kievaritoiminnassa. Mitkä olivat tuon ajan veronkatoperusteet?

”Veronkanto oli jo pitäjän perustamisesta alkain järjestetty sille kannalle, jolla se sitten melkein muuttumatta säilyi aina seuraavan vuosisadan alulle. Siinä oli koitettu saavuttaa niin paljon kuin mahdollista yhdenmukaisuutta läänin muiden osien kanssa, vaikka pitäjän erilaiset olot vaativat ottamaan niitäkin huomioon.

Veronkantoperusteet olivat samat kuin läänin muissakin pitäjissä; niistä on erittäin mainittava neljänneskunta, koukku, savu ja jousi.

Neljänneskunnittain kannettiin veroja siten, että koko neljänneskunnan suoritettavaksi oli määrätty joku vissi vero. Nimismies yhdessä neljännesmiehen kanssa sitte arvosteli, kuinka neljänneskunnalta tuleva vero oli osakasten kesken jaettava. Veron suorittamisesta oli luultavasti koko veropiiri vastuunalainen. Tällainen veronottotapa oli aikaisemmin ollut yleisempi, mutta oli jo tähän aikaan syrjäytymässä yksityiskohtaisen maksutavan tieltä.

Koukku oli maaveron perusteena, kuten nykyään manttaali. Koukku, joka alkuaan merkitsi jonkunlaista kyntöasetta, oli jo varhaisista pakanuuden ajoista käytetty maanalan mittana. Veronselityksissä määritellään sitä kahdellakin tavalla. Toisen määrityksen mukaan oli koukku kuusi tangonalaa ja jokainen tanko oli kuusi kyynärää. Tämä selitys ei kumminkaan enää tähän aikaan vastannut koukun käsitettä, vaan viittasi vanhempiin oloihin. Toisen määrityksen mukaan oli koukku sellainen maanala, johon voitiin kylvää 3 puntaa viljaa ja tämä nähtävästi olikin koukun todellinen suuruus. Vielä 1586 kylvettiin Rautalammilla noin puolen neljättä tynnöriä koukkua kohti. Koukkua määrätessä ei ainakaan Rautalammilla voitu ottaa arvioon ainoastaan viljeltyä maata, sillä ennen on mainittu, että arvioimista alotettiin siellä heti ensi asutusvuosina, mutta luultavasti otettiin arvioidessa lukuun koko viljelykseen kelpaava maa. Laskettiin siis, kuinka paljon kaskea voitiin vuosittain hakata ja kylvää arvioitavalle maanalalle ja arvattavasti otettiin siinä jonkun verran maanlaatukin huoimioon. Missä määrin muut edut, n.k. niityt, kalavedet y.m. tulivat huomioonotetuksi, ei voi päättää.

16 sataluvun alussa vanha koukku-nimitys poistettiin ja sen sijasta alettiin maanalan mittana käyttää ”vero” -nimitystä, jota jo ennenkin joskus oli käytetty koukun asemesta. Vero vastasi täydellisesti entistä koukkua. Vero oli jaettu 12 äyriin. Näitä nimityksiä, veromaa ja äyrimaa käytetään sitte koko 17 vuosisadan ajan ja myöhemminkin aina tälle vuosisadalle (1800-luvulle, IR huom.).

---

Savu oli jokainen talous, sekä verotilallisen että aatelin lampuodin. V. 1568 tehtiin savujen suhteen se muutos, että useampia köyhiä talouksia luettiin yhdeksi savuksi, mutta jo muutamien vuosien kuluttua palattiin jälleen entiselleen. 17 vuosisadalla alettiin savun asemesta käyttää tila-nimitystä.

---

Savusta muodostui myöhemmin n.k. apuveromanttaali. Kun savulta kannettavien verojen määrä kohosi vähitellen niin korkealle, että suurin osa veroja meni sen mukaan, kävi kohtuuttomaksi tällainen veroperuste, jonka mukaan jokainen tilallinen sekä varakkaampi että vähempivarainen sai maksaa yhtä paljon. Sentähden tehtiin uusi varallisuuteen perustuva veronkantoperuste, jota nimitettiin apuveromanttaaliksi siitä syystä, että sitä käytettiin yksinomaan apuverojen kannossa. V. 1568 toimeenpantu muutos savujen suhteen oli jonkunlaisena valmistuksena siihen. - Täysi apuveromanttaali oli jokainen savu, joka maksoi määrätynkokoisen apuveron. Sellaista savua nimitettiin myöskin täysivero-tilaksi sekä täysivaraiseksi. Harvat savut tekivät kumminkin täyden manttaalin. Miten usein alkuaan varallisuuden arvio toimitettiin, jonka mukaan savun manttaaliosuus määrättiin, ei ole tietoa; myöhemmin se jäi pysyväiseksi.

Jousella ymmärrettiin jokaista viisitoista vuotta täyttänyttä tilallisten luokkaan kuuluvaa miehenpuolta. Jousiin ei siis luettu palkollisia, huonemiehiä, irtolaisia eli yleensä tilattomia. Mutta 1600-luvun alulla saa jousi toisen merkityksen. V:sta 1607 alkain ymmärretään jousella jokaista talonomistaja-parikuntaa; jos avioliitto toisen aviopuolison kuoleman kautta oli rikkoontunut, oli jousikin mennyt samalla rikki. Siitäpä syystä jousien lukumäärä yllämainitusta vuodesta alkain on tavallisesti pienempi kuin savujen määrä.

Vielä otettiin veroja muidenkin perusteiden mukaan, kuten lehmäluvulta. Apuveroja otettiin joskus vielä kihlakunnittain, mutta 16 sataluvun alussa poistettiin kaikki veromaksun yhteisyyteen perustuvat veronkantoperusteet. Siihen sijaan aletaan verojen kannossa käyttää uusia perusteita, kuten kylvömäärää, henkilukua y.m.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Hallinnon hoito ja verotusolot, ss. 106-109)

Pakanallisista tavoista vanhalla Rautalammilla

Pakanallisista tavoista

”Hyvin raivaamaton oli velä maanala, jossa kirkon tuli viljelystyötänsä suorittaa. Tietämättömyys oli suuri, pakanuuden aikaiset käsitykset ja tavat olivat yleisesti vallalla ja katoolinen aika, kykenemätön niitä poistamaan, oli lisännyt uusia taikauskon muotoja. Tosin rovastinkäräjillä Viitasaarella 1671 vastattiin kysymykseen, vieläkö siellä epäjumalia palveltiin, että ne olivat kokonaan poistetut.

Puhdasta pakanuutta ei siis ollut olemassa. Mutta toisaalta muistaa kansa vielä paljoa myöhäisemmiltä ajoilta kertoa täysin pakanallisista uhrimenoista.Niinpä Kolkussa Viitasaaren ja Pielaveden rajalla oli Kolkunjärven rannalla petäjä ja haapa, jonne Peltoniemen emännän oli tapana viedä uhreja. Aina, kun keitettiin tuvassa keittoa, vei emäntä sitä vadillisen puiden juurelle; ja samoin kun lehmä poiki tai kun uutiseloa saatiin, vietiin esikoiseksi juustoa ja puuroa sinne. Myöskin köyrinä ja jouluna vei mummo aina ruokia saunaan. Kerran olivat toiset piloillaan laskeneet siat sinne emännän eväille. Kun emäntä kuuli suun latinaa saunasta, niin kutsui hän toiset kuuntelemaan, ”kuinka pyhät miehet lassuttaa”.

Niinikään oli Niinilahden kylässä, Kontion ja Harjun talojen välillä ollut ennenaikaan huone, johon vietiin uhriksi esikoisia kaikista maan ja karjan tuotteista. Toinen samanlainen uhriaitta oli ollut Aroniemessä (vrt. Julius Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus s. 59).

Miten kaikenlaiset pakanuuden tai paavinuskon ajalta perityt taikauskoiset tavat ja menot olivan aivan yleisiä, näkyy myöskin pispankäräjän pöytäkirjoista. Tarkastustilaisuudessa Viitasaarella 1707 varoitti pispa sellaisia, ”jotka käyttävät noituutta, taikauskoa ja siunailemista muiden turmioksi ja oman sielunsa vaaraksi, sekä määräpäivien valitsemista joidenkuiden pyhimyksien muistoksi”. 

Pispantarkastuksessa Rautalammilla 1729, jossa oli useita seurakunnassa vallitsevia epäkohtia käsiteltävänä, esitettiin myöskin taikauskoisia tapoja, jotka siellä olivat käytännössä. Niinpä oli tapana, milloin Laurentiuksen päivä, joka oli kirkon nimipäivä, sattui sunnuntaina, että vieraan- ja omanpitäjäläiset sekä vaimot, kantaen lapsiaan käsivarrella, tunkeutuivat alttarin tykö ja kun pappi, messutessaan Herran rukousta, tuli 7:n rukouksen sanoihin: ”mutta päästä meitä pahasta”, antoivat rahalahjan. Koska tällainen tapa ei ainoastaan häirinnyt pyhän sakramentin vihkimystoimitusta, vaan oli samalla taikuutta, Perkeleen uhri, joka tapahtui Jumalan sanan kautta sakramentin pyhässä toimituksessa, määräsi pispa, että papiston tuli ei ainoastaan varoittamalla siitä kieltää, vaan myöskin asettaa lukkari ja kirkonvartia seisomaan alttarikäytävän suulle estämään kansaa sinne pääsemästä. Jos ken oli päätänyt lahjoittaa Jumalan kunniaksi ja kirkon hyväksi, tuli hänen tehdä se joko ennen tahi jälkeen jumalanpalveluksen papin ja kirkonvartian läsnäollessa, jotka ottavat vastaan rahan ja panevat kirkonarkkuun, koska se on tuleva kirkolle eikä messupapille, kuten tapa kuuluu tähän saakka olleen. Jos kumminkin joku siitä huolimatta tahtoi väkipakolla tun keutua harjoittamaan aikomaansa taikuutta, tuli papiston ilmoittaa siitä asianomaiseen paikkaan, jotta se Lokakuun 17. päivänä 1687 annetun asetuksen mukaan tulee rikoksen ja henkilön mukaan rangaistuksi.

Toinen taikauskoinen tapa, joka samoissa pispankäräjissä oli käsiteltävänä, koski karhunpeijaisia. Pispalle oli kerrottu seurakunnasa olevan sellainen juurtunut tapa, että kun karhu oli tapettu, sekä talja nyletty ja liha jaettu, kokosivat tappajat keskuudessaan muutamia kappoja viljaa olueksi ja viinaksi. Sitten kun oluet ja viinat oli valmiita, kokoonnuttiin sen kotiin, joka oli ollut karhuntapossa päämiehenä ja ottanut itselleen karhun pään. Kun ensin jumalisia lauluja oli laulettu, käytiin pöytään syömään karhun päätä ja juomaan valmistettuja juomia. Sitten otettiin karhun pääluut niin ehjinä kuin ne saatiin pysymään ja vietiin saattokulkueessa, laulaen taikauskoisia lauluja, metsään sekä ripustettiin puuhun, joko erinäisiin puistoihin tai saariin. Papiston käskettiin toimimaan tällaisten taikauskoisten uhrien hävittämiseksi, koska sellaiset olivat sekä vastoin Jumalan kieltoa että Kunink. Maj:n Lokakuun 17 p. 1687 antamaa asetusta. Heidän tuli julkisesti sanan mukaan uskollisesti neuvoa Jumalan seurakuntaa luopumaan sellaisesta taikuudesta sekä lukea tätä koskeva 9 § mainitusta asetuksesta, ja jos joku siitä huolimatta näkyisi tahallisesti asettuvan sitä vastaan, olisi sekä päämies errä osamiehet ilmiannettavat asianomaiseen paikkaan.

Samoin oli meneteltävä niiden kanssa, jotka pyhittivät n.k. Kekriä, kuten muutamien oli tapana. Sitä vietettiin joko Ollinmessun, Martin, Pyhäin tai Katariinan päivinä. Silloin teurastettiin lammas ja syötiin yksin omaan kotiväen kesken sekä samalla juotiin kohtuuttomasti. Siinäkin piili taikauskoa sekä paavillisuuden jätteitä, sekä lupauksia, joita heidän esiisäinsä olivat tehneet Haltijoillensa (Genios) ja huonejumalilleen karjan menestymiseksi, joka vanha tapa on jäänt heiltä perinnöksi, vaikka pedot sellaisten henkilöiden karjaa enemmän tuhosivat.

Ajan käsitystavan mukaan oli taikausko rikos, jota oli rangaistava lain ankarimmilla keinoilla; sen vuoksi muistuttivat pispat tarkastusmatkoillaan papistoa turvautumaan maallisen oikeuden apuun, jolleivat opetukset ja varoitukset näyttäneet siinä auttavan. Silloin tällöin olikin oikeuden käsiteltävänä tämäntapaisia juttuja.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Kirkolliset ja sivistysolot, ss. 203-205)

Rautalammin kappalaisen puustelli 1729

-->

Vuonna 1729 tehtiin kruunun toimesta syyni, jossa tarkastettiin Rautalammin kirkkoherran ja kappalaisen rakennukset ja huoneet. Tästä selvityksestä saamme kuvaa siitä, millä tavalla 1700-luvun alkupuolella asuttiin. Kuvaus onm K.J. Jalkasen kirjoittamasta Rautalammin vanhan hallintopitäjän historiasta vuodelta 1900:

”Kappalaisen puustelliin kuului seuraavat rakennukset:

1. Tupa ja kylmä kamari, nykyisen kappalaisen Johan Theudeniuksen rakentama 1726. Tuvassa on 4 kappaletta ikkunoita, joista ainoastaan yksi ehjä, mutta muut ruudut rikkonaisia, uuni (skorsten) harmaasta kivestä, ilman peltiä, 2 sänkyä, 1 pöytä, 1 penkki, ovi varustettu saranoilla ja lukolla; kamarin ovessa ei ollut saranoita. Kamarista oli osa erotettu laudoilla konttooriksi, jossa säilytettiin ruokavaroja, ovessa oli lukko mutta ei saranoita. Katto oli hyvin peitetty tuohilla ja maloilla.
2. Vastapäätä edellistä oli uusi tupa, myöskin silloisen kappalaisen rakentama 1723. Siinä oli tiilistä tehty uuni ilman peltiä. Ikkunoita oli 4, jotka olivat aivan uusia, ainoastaan 3 ruutua ylhäällä oli rikkonaisia. Sisustukseen kuului 1 pitkä pöytä sekä penkki, 1 sänky; ovessa oli sekä lukko etä saranat; katto oli hyvin peitetty tuohilla ja maloilla.
3. Vanha savupirtti, joka oli korjattu 1729, siten että seiniin oli puoleksi pantu uusia hirsiä sekä laitettu uusi tuohikatto. Sisuskaluista mainitaan 1 vanha pöytä ja penkki.
4. Uusi sauna, kooltaan kolme syltä, kaikkineen mitä siihen kuuluu. Katto oli tuohesta ja ovi ilman saranoita.
5. Vanha ja kokonaan rapistunut riihi; mutta uuden hirret oli jo kaadetut.
6. Vanha myllyhuone, jota ei enää käytetty. Sen katto oli poissa ja seinät rapistuneet.
7. 3 aittaa, ensimmäinen 3 syltä, altapäin korotettu hirsillä ja katettu tuohilla. Ovessa oli saranat ja lukko. Korjaukset oli kappalainen itse kustantanut.
8. Uusi tarvehuone, varustettu tuohikatolla ja ovella.
9. Vanha talli, mutta voitiin käyttää sen jälkeen kun se äskettäin oli tullut korjatuksi; siinä oli tuohikatto, ovi ilman saranoita ja varustettu puulukolla.
10. Vastapäätä tallia rehuhuone, koko 3 syltä. Kappalainen oli laittanut sen vanhasta myllyn aitasta, jonka hän oli ostanut ja kuljettanut kotiin. Katto oli tuohista, ovessa oli lukko, mutta ei saranoita.
11. Navetta, katettu lankuilla v:lta 1727; toinen oli vanha ja melkein kokonaan luhistunut, eikä ollut enää korjattavissa.
12. Kyökki, kooltaan 3 syltä, jonka kappalainen äskettäin oli korjauttanut, pannen muutamia hirvivarvia seinään sekä puoliksi uuden katon.
13. Uusi sikoläävä, joka oli varustettu lautakatolla.

Talonpoikaisen väestön asunnoista ei le erikoistietoja olemassa. Mutta jos poistamme pappilain rakennuksista pois salit ja kamarit uloslämpiävine uuneineen, pellit vormuineen, ikkunalasit, saranat ja lukot, tarvehuoneet, niin on meillä pääpiirteissään valmis kuva silloisesta talonpoikaistalosta.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Taloudelliset olot ja elantotavat, ss. 178-180)

Rautalammin kirkkoherran puustelli syynissä vuonna 1729

"Talojen ulkomuodosta, rakennustavasta, huoneista ja sisustuksesta antaa 1729 Rautalammin kirkkoherran ja kappalaisen puustellissa pidetty tarkastus erittäin valaisevan ja seikkaperäisen kuvan, joka osoittaa miten yksinkertaisissa oloissa säätyläisperheetkin vielä silloin  elivät.

Kirkkoherran virkatalossa oli syyniluettelon mukaan seuraavat rakennukset ja huoneet:

1.  Sali, kaksi kamaria ja kyökki. Salissa eli tuvassa oli 5 kappaletta ikkunalasia, jotka olivat ehjiä kaikki muut paitsi yksi,  joka kaupungista tuotaessa oli särkynyt matkalla. Sisustukseen kuului: kakluuni, 1 nelikulmainen pöytä, sänky, rahi (en lång stol), ovi, jonka saranat ja lukon oli kirkkoherra itse kustantanut. Samoin ikkunain ja oven vuorilaudat olivat kirkkoherran kustantamia. Kamarit oli kirkkoherra äskettäin rakennuttanut pitäjän kustannuksella. Länsipuolisessa kamarissa oli neljä kappaletta ikkunoita, uloslämpiävä uuni (skorsten) ynnä pelti vormuineen, ovi saranoilla ja lukolla. Sekä uuni että pelti ja vormut, samoin, oven saranat ja lukko olivat kirkkoherran omia. Itäpuolisessa kamarissa oli kaksi ikkunaa, joissa oli 5 rikkonaista ruutua, pieni pöytä, ovi, jonka lukko ja saranat olivat myöskin kirkkoherran omia. Salista oli käytävä kyökkiin, jossa oli hyvä uloslämpiävä uuni, 9 ruutuinen ikkuna, sekä ovi saranoineen. Koko rakennus oli hyvin katettu tuohilla ja turpeilla, sekä ikkunat olivat luukuilla suojatut.
2. Tämän vastapäätä, etehisen eroittamana, joka myös oli vasta katettu ja lattialla varustettu, oli vanha kellaritupa, jonka kirkkoherra itse oli  katattanut uusilla tuohilla ja turpeilla, sekä korottanut seiniä neljä hirsikerrosta. Se oli ilman ikkunaa, ovessa oli saranat ja lukko. Tämän alla oli palkeilla katettu kivinen kellari, sen edessä katettu halssi, johon johtivat puiset portaat, ulkoovi saranat
on, mutta sisäovessa lukko ja saranat.
3. Aivan sen vieressä oli suuri sali ja kaksi kamaria, jotka olivat rakennetut kirkkoherra Hoffrenin aikana 1703. Salin sivuseinällä oli 4 paria kaksinkertaisia ikkunoita ja päätyseinällä 3 paria eli 6 ikkunaa, ruudut rikkonaisia, uuni varustettu pellillä ja vormuilla, 1 sänky, pitkä pöytä ja pitkä penkki. Eteläisessä kamarissa oli 4 ikkunalasia, pellillä ja vormuilla varustettu uuni, 1 sänky, sekä 1 pyöreä pöytä. Pohjoispuoleisessa kamarissa oli 4 ikkunaa, pellillä varustettu uuni, sekä 1 seinään kiinnitetty sänky ja 1 pyöreä pöytä. Sekä salin että kamarien ovissa oli saranat, jota paitsi salin ovessa oli lukko.
4. Pihan toisella puolella oli 4 sylinen savupirtti, varustettu etehisellä. Se oli vasta rakennettu, tuohikatto oli muuten hyvä, mutta vuotava ja kaipasi korjausta. Sisustukseen kuului saranaovi, pitkä pöytä ja penkki.
5. Rykihuone 3 1/2 syltä, ilman etehistä, oli vanha mutta jonkun verran korjattu, katto kuusen koskuista laskettu, oli kelpaamaton, ovessa oli saranat ja lukko, uuni hajallinen.
6. Riihi oli vanha ja mahdoton korjata, ovessa ei ollut saranoita.
7. Sauna oli myös vanha, mutta sitä voitiin vielä joku aika käyttää, vaikkei sitä enää nyt voi korjata, sillä savu alkoi pyrkiä ulos nurkkien kautta. Katto oli vanha ja lattia hajallinen.
8. Kaksi aittaa pihan ulkopuolella; toista, joka oli 3 1/2 syltä, voitiin vielä käyttää joku aika. Ovessa oli lukko ja saranat ja katto tuohesta. Toinen aitta oli aivan uusi, kooltaan 2 1/2 syltä, tuohikatto ja ovessa saranat ja puulukko.
Vielä oli kartanolla pieni, 2 1/2 syltä avara varastohuone, seinät kohtalaisen hyvät, mutta tarvitsi uudistamista ja korottamista muutamia hirsikertoja. Myöskin lattia ja katto kaipasivat korjausta.
 9. Talli, 4 syltä kooltaan oli kauan sitten rakennettu, mutta seinät menivät vielä mukiin, ovi oli varustettu lukolla ja saranoilla. Siitä,meni vajaan ovi, jossa oli saranat ja rautainen linkku edessä, katto, joka oli tuohesta, oli vanha ja kaipasi uudistusta.
10. Aivan tallin vieressä oli vanhasta kamarista tehty pikkuinen huone akanoita ja hevoskaluja varten, ovi oli varustettu saranoilla ja lukolla ja katto oli hyvin tehty tuohesta. Tämän rakennuksen oli kirkkoherra omalla kustannuksellaan teettänyt.
11. Kolme navettaa: yksi uusi, kooltaan neljä syltä, jonka pitäjä oli laittanut. Katto oli palkeista, ovi ilman saranoita. Toinen oli vanhasta rakettu, siten että siihen oli puoleksi lisätty uusia hirsiä, katto oli laudoista. Kolmas, 2 syltä, oli kirkkoherran omalla  kustannuksellaan laittama, katto oli laudoista ja ovi ilman saranoita.
12. Kaksi olkilatoa, toinen etukartanolla oleva oli vanhasta korjattu, toisen puolen kattoa oli kirkkoherra laittanut uusista tuohista, toisen puolen oli pitäjä kattanut vanhalla, ovessa oli saranat ja puulukko. Toinen lato oli pellolla; se oli olilla katettu.
13. Tarvehuone kartanolla, uusi, varustettu tuohikatolla ja ovella.
14. Vanha kyökki rannalla, 3 1/2 syltä avara; ovessa oli poikkinaiset saranat ja puulukko, katosta oli ainoastaan muutamia lautoja jäljellä.
15. Uusi nuottikota, jonka kirkkoherra edellisenä kesänä oli rakennuttanut ja katattanut laudoilla.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Taloudelliset olot ja elantotavat, ss. 175-178)

Rälssitilojen synty Rautalammin vanhassa hallintopitäjässä

Brusius Rossi sai siis 1630-luvun lopulla kruununtorpan, mikä maineen vastasi hyvinkin nykyistä suurta maatilaa. Rälssimaiden omistuksen syntyhistoria kannattaa tulla tässä dokumentoiduksi Juhana Ottenpojan kertomuksen muodossa. Oletan tämän selvityksen liittyneen ns. suureen reduktioon, jossa kruunu otti maita rälssimaita aatelistolta ja muilta takaisin itselleen.

"Täydennyksenä rälssimaiden historiaan Rautalammilla liitettäköön tähän lopuksi kanneviskaali Juhana Ottenpojan kertomus v:lta 1628 (Ilmeisesti vlta 1728, IR). Hovioikeuden lähettämänä oli hän ottanut perinpohjaisen selon rälssitilojen synnystä Rautalammin pitäjässä ja antaa siitä seuraavan seikkaperäisen ja asiallisen selvityksen:
Ensiksi on tiedettävä, että ennen aikaan koko Rautalammin pitäjä on ollut yhteismaata, jota kaikki ympärillä olevat pitäjät ovat viljelleet ja jossa he ovat harjoittaneet mesästystä ja kalastusta, kuten muillakin yhteismailla on tavallista, ja kun kylläkin kylällä on ollut siellä oma viljelyksensä, sekä metsästyksensä ja kalastuksensa, niin on niillä kullakin ollut myös erityisiä paikkoja, missä he vuosittain ovat samaa viljelystä harjoittaneet, eivätkä ole juuri mitään veroa siitä kruunulle suorittaneet. Mutta kun korkeasti kiitetty muistossa kuningas Kustaa vainaja tuli hallitukseen ja sai tietää, että niin  suuri kruunun ja maan yhteismaa oli siten käytettävissä, eikä se mitään kruunulle tuottanut, niin käski korkeimmasti mainittu H.K.M., että sama yhteismaa on asutettava ja viljeltävä, jotta se tuottaisi veroa kruunulle, joka myöskin on tapahtunut. Ja samoin kuin kruunun- ja verotalonpojat ovat harjoittaneet nautintoansa ja omistaneet itsellensä erityisiä paikkoja tuolla yhteismaalla, kuten ennen on mainittu, samoin ovat myöskin ympärillä olevissa kihlakunnissa ja pitäjissä asuvat aatelin talonpojat ottaneet itselleen erityisiä paikkoja, joissa he ovat harjoittaneet metsästystä ja kalastusta. Kun nyt korkeasti mainittu kuningas Kustaa viljelytti tuon kruunun ja maan yhteismaan ja pani sille veroa, kuten edellä on kerrottu, niin  on myöskin aateli anastanut ja asuttanut rälssimaaksi ne paikat, joita heidän lampuotinsa naapurikihlakunnissa ja pitäjissä ennen muinoin Rautalammin ja kruunun yhteismailla ovat käyttäneet. Siis syntyy nyt kysymys, mitä oikeutta on aatelismiehellä maan yhteismaahan, saako hän asuttaa ja tehdä siitä jotakin osaa rälssiksi ja kuinka pitkälle hänen nautinto-oikeutensa on hyväksyttävä, jonka hän siten on kruunun ja maan yhteismaalla itsellensä anastanut.
Toiseksilöytyy aatelin joukossa myös muutamia, jotka ovat hallitukselta hankkineet itsellensä rälssioikeuden muutamiin kyliin muissa ympärillä olevissa kihlakunnissa, sen jälkeen kun Rautalampi oli tullut viljellyksi ja asutuksi, kuten ennen on mainittu, kuten Iivari Maununpojan perilliset ja Akseli Iivarinpoika nyt omistavat, sentähden tahtovat he saman rälssikirjeen nojalla omistaa nekin tilat ja paikat, jotka samat kylät ovat ennen aikaan viljelleet Rautalammin yhteismaalla: koska samassa kirjeessä sanotaan: kaikkineen, mitä siihen kuuluu ja on vanhastaan kuulunut.
Kolmanneksi on vielä aatelia, joka sittemmin on ottanut verotiloja Rautalammin pitäjässä.
Neljänneksi on vielä muutamia aatelistosta, joilla on kuninkaan antamia kirjeitä ja lahjakirjoja tiloihin niissä pitäjissä.
Viidenneksi on näiden joukossa muutamia, jotka äskettäin  ovat hankkineet itsellensä kuninkaan kirjeitä, perustaen pyyteensä semmoisiin oikeuksiin, joita heidän vanhemmillansa siellä ei ollut; tuleeko näillä sitten olla mitään oikeuksia.
Lopuksi on otettava mietittäväksi, mitä on sanottava tuosta vakaantuneesta nautinto-oikeudesta, johon he vetoavat, onko sekin pidettävä ikimuistoisena, koska tiedetään puhua, milloin Rautalampi tuli asutuksi ja myöskin kuningas Juhana, tultuaan hallitukseen, on sitä moittinut, samoin kuin myöskin korkeasti kiitettävä muistossa kuningas Kaarle on tehnyt.
 "


(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Asutus- ja väestösuhteet, ss. 88-89)

Neljännesmiehenä Rautalammin vanhassa hallintopitäjässä?

Rautalammin Rossien suvun kantaisäksi mainitaan Brusius Matinpoika, joka ilmeisesti 1600-luvun puoliväliä lähestyttäessä otti tai sai sukunimekseen Rossi. Kyllä Rosseja tiettävästi oli jo 1500-luvun lopullakin, mutta sukuyhteydet tältä ajalta ovat hämärän peitossa. Oliko tuo nimijohdannainen kasteessa saadusta etunimestä Ambrosius vaiko esimerkiksi seurausta osallistumisesta 30-vuotiseen sotaan Saksanmaalla, jossa ratsuhevosesta ja ratsukostakin käytetään vieläkin nimeä Ross, siitä lienee mahdotonta saada varmuutta. Brusius Rossi sai kuitenkin kruununtorpan ilmeisesti ajalle tyypillisellä kuninkaankirjalla ja sanotaan hänen toimineen joko nimismiehenä tai neljännesmiehenä, mikä tarkoitti majatalon pitoa, kyydin antamista ja avustamista käräjien pidossa ja verojen keräämisessä.

Annetaanpa K.J. Jalkasen kertoa neljännesmiehen tehtävästä tuonaikaisessa Rautalammin hallintopitäjässä:

"Toinen kunnallinen virkamies oli neljännesmies. Mikäli niukoista tiedoista voipi päättää, oli hänen tehtävänsä melkein samat kuin nimismiehenkin. Heitäkin käytettiin apuna veronkannossa: samoin majatalon pito ja kestitys näkyy olleen heilläkin
 velvollisuutena. Ainakin läpimatkustava sotaväki haki ennen muita asuntoa heidän samoin kuin nimismiehenkin kotona. Pääasiallinen erotus heidän asemassaan lienee ollut vain siinä, että neljännesmiehen toimi rajoittui hänen omaan neljänneskuntaansa, mutta nimismiehen koski koko pitäjää. Toisinaan hoiti nimismies neljännesmiehenkin toimia.
Neljännesmiehen virat lakkasivat ehkä samalla kun pitäjä jaettiin useampiin nimismiespiireihin. Mutta neljänneskunta-jako säilyi senkin jälkeen historiallisena muistona maa- ja verokirjoissa aina vuoteen 1684."

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta 2. Hallinnon hoito ja verotustulot, s. 108)

Rautalammin nimismiesolot pitäjän alkuvaiheissa

Vanhan Rautalammin hallintopitäjänpitäjän nimismiesolot ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde myös Brusius Rossin (Brusius Matinpojan) elämää ja elinolosuhteita tutkittaessa. Annetaanpa V.J. Jalkasen kertoa pitäjän nimismiesoloista 1300- ja 1600-luvuilla:

"Ensimmäisenä on mainittava nimismies, jonka virka asetettiin nähtävästi jo 1558.
.
Nimismiehet olivat siihen aikaan talonpoika. Nimismies otettiin tavallisesti pitäjän rikkaimmista  talollisista, joka oli luonnollinen seuraus jo hänen tehtävänsä laadusta. Hänen talossaan pidettiin näet säännöllisesti kaikki käräjät ja hänen tuli silloin kestitä tuomaria ja hänen seuruettansa. Ainoastaan jonkun kerran tapahtui poikkeus tästä yleisestä säännöstä. Kun Hämeen läänin maaherra, myöhemmin varapresidentti Turun hovioikeudessa, Arvid Yrjönpoika Horn 1639 vieraili Rautalammilla, ei nimismiehen talossa ollut kyllin hyvää kortteeria niin korkealle herralle, jonka vuoksi käräjät pidettiin Rautalammin pappilassa. - Samoin kuin tuomaria, tuli nimismiehen kestitä myöskin voutia palvelijoineen, kun hän liikkui virkamatkoillaan pitäjässä. Majatalon pito kuului muutenkin hänen velvollisuuksiinsa. Ja kun säännöllinen postinkulku 1638 järjestettiin, olivat nimismiehet usein myös postinkuljettajia. Nimismiehen asetti virkaansa vouti ja hänen tuli järjestyksen valvonnassa ja veronkannossa olla voudille apuna.

Nimismiehen palkaus oli alussa hyvin epäsäännöllinen. Ainoastaan silloin tällöin sai hän huojennusta veronmaksussa, kun hänellä oli ollut tavallista enemmän vaivaa ja kustannuksia toimestaan. V:sta 1584 sai hän joka vuosi palkakseen nauttia vapautusta vakinaisista veroista. 17. vuosisadalla asetettiin nimismiehet sitäpaitsi säännölliselle palkalle, joka maksettiin joko rahassa (20-25 taaleria hopeassa) tahi viljassa (8 tynnöriä).

Kun Saarijärvi  ja Viitasaari pääsivät eri seurakunniksi, jaettiin pitäjä samalla useampiin nimismiespiireihin. Mutta koko 17. vuosisadan pysyivät nimismiehen virat epävakaisella kannalla. Toisnaan oli pitäjässä kolme nimismiestä, toisinaan ainoastaan kaksi. Näiden virka-alueet olivat myöskin alituisten vaihtelujen alaisina. Niinpä 1639 oli pitäjässä kolme nimismiestä, joista yhden virkapiirinä oli Rautalampi, toisen Laukaa, kolmannen Saarijärvi ja Viitasaari. Mutta 1653 oli siellä vaan kaksi nimismiestä: toisen piirinä oli Rautalammin emäseurakunta, toinen hoiti kaikkia kolmea tytärseurakuntaa. Samoin oli vielä 1682 ainoastaan kaksi nimismiestä, mutta silloin oli Rautalampi ja Laukaa yhtenä ja Viitasaari ja Saarijärvi toisena nimismiespiirinä.

Kun itäjä oli jakautunut useampiin nimismiespiireihin, ruvettiin niissä kussakin pitämään eri käräjiä. Vakinaisia käräjiä oli kahdesti vuodessa, toiset kesällä, toiset talvella."

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta 2. Hallinnon hoito ja verotustulot, ss. 105-106)