Immanuel Kant kehitti filosofiaansa kategorisen imperatiivin käsitteen. Kysymys on asennoitumistavasta, joka edustaa universaaleja, kaikkia koskevia periaatteita tavalla, joka voitaisiin julistaa koko yhteisöä koskevaksi laiksi. ""Kategorinen imperatiivi tarkoittaa ehdotonta käskyä. Se on toimintaa ohjaava sääntö." - " Ihmisten toimintaa kulloinkin ohjaava velvollisuus selviää pohtimalla, voitaisiinko jokin teko hyväksyä yleiseksi säännöksi." Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että "tunteet, hyveet tai seuraukset eivät voi toimia moraalin perustana. Teko on aidosti moraalinen vain, jos niin kuuluu tehdä. Moraali näkyy velvollisuudentunnossa. Ihminen joutuu oman järkensä perusteella tunnistamaan velvollisuudet. "
Voitaisiin kaiketi todeta että maan perustuslaki tulkitsee toteamuksissaan Kantin filosofian kategorista imperatiivia. Perustuslain mukaan on elettävä. Perustuslaille on kuitenkin asetettava myös Kantin mainitsema rajoite: tunteet, hyveet tai seuraukset eivät voi toimia moraalin perustana.
Tällaisia asioita jouduin pohdiskelemaan miettiessäni eurooppalaisen ja erityisesti saksalaisen sosialidemokratian tilannetta. Kaikista hyvistä sosiaalisista ja kansalaisten oikeuksia koskevista julistuksista huolimatta liikkeen kannatus on lähes historiallisissa pohjalukemissa kentien 1930-luvun kansallissosialismin nousuun liittyvää aikaa lukuunottamatta. Liike ei näytä yltävän sellaisiin ratkaisumalleihin, joita siltä kansa pohjimmiltaan odottaa. Pettymys on syvä ja alhainen kannatus tekee samalla tilaa äärioikeiston nousulle. Eivät kaikki mielipidetutkimuksissa ääripoikeistoa tukevista sellaisia varmastikaan ole, mutta perinteistän valtapuolueiden kyvyttömyys poistaa perustavaa laatua olevia yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia on tosiasia - silmiinpistävä sellainen.
Pohjoismaisesta näkökulmasta on totuttu antamaan julkisyhteisölle, valtiolle ja kunnille haastava tehtävä vastata perusturvaan ja palvelutarpeisiin kohdistuviin odotuksiin. Perinteisesti tähän tehtävään on käytetty yhteisen säästämisen, yhteisen voimavarojen kartuttamisen periaatetta. Sitten kultakannasta luopumisen mukaan on tullut toinenkin mahdollisuus. Hyvin usein - käytännössä lähes aina - hanke rahoitetaan tilinpidollisen velan luomisen muodossa. Kun korkokanta on ollut pitkään historiallisen alhaalla, tuntuisi luonnolliselta että tarpeellisia hankkeita rahoitetaan saatavissa olevilla luotoilla. Talous- ja rahapoliittisesti itsenäinen valtio - jota Suomi EU:n jäsenenä ei ole - voi lisäksi käyttää keskuspankkinsa mahdollisuutta luotottaa hankkeitaan lähes rajattomasti. Modernin Monetaarisen Teorian mukaan itsenäinen valtio ei voi mennä konkurssiin. Näistä lähtökohdista pitäytyminen etukäteissäästämisen periaatteessa rajoittaa suuresti valtion mahdollisuuksia vastata kansalaisten odotuksiin ja ajan vatimiin mittaviin haasteisiin.
Palataanpa takaisin Saksaan ja sen sosialidemokraatteihin. Saksa on monella tapaa Euroopan sydänaluetta, suurten aatteiden ja henkisten ideioiden syntysijaa. Ei ihme että saksalaiselta sosialidemokratialta odotetaan ratkaisumalleja myös suuriin taloudellisiin ongelmiin. Retorisesti juhlavista puheista huolimatta dynaamisia vastauksia näkyy puuttuvan. Mikä estää radikaalimman ja syvemmällekäyvän talous- ja rahapolitiikan Euroopassa ja myös Saksassa, jotka rikkaudestaan huolimatta kärsivät infrastruktuurin ja palveluiden puutteellisesta tasosta. Onko olemassa sellaisia ehdottomia sääntöjä, "kategorisia imperatiiveja" jotka estävät kehittämästä voimakkaampia vastauksia ajan ongelmiin?
Olen näissä blogeissani aika usein viitannut Euroopan Unionin yksiulotteiseen talous- ja rahapolitiikkaan, jonka juuret löytyvät Unionin "perustuslaeista", konsolidoiduista peruskirjoista. Mistä nämä "hatusta tempaistut" rajoitukset - koskien velkaantumista (60%) tai julkisen sektorin vuosittaista kasvua (3%) ovat kotoisin? Miksi eurooppalainen sosialidemokratia ei puutu näihin, vain julkisyhteisöä mutta ei markkinoita koskeviin rajoituksiin?
Vastaus taitaa löytyä Saksan perustuslailista (Deutsche Grundgesetz). Saksassa nimittäin liittovaltion ja osavaltioiden välillä vastaavanlaiset rajoitukset on kirjattu Saksan perustuslakiin:
" § 109
(1) Liittovaltio ja osavaltiot ovat riippumattomia ja keskenäään riippumattomia talousarvion hallinnassaan.
(2) Liittovaltion ja osavaltioiden on yhdessä täytettävä Saksan liittotasavallan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan mukaiset Euroopan yhteisön säädöksistä antamat velvoitteet noudattaa budjettikuria ja niiden on otettava huomioon makrotaloudellisen tasapainon vaatimukset tässä yhteydessä.
(3) Liittovaltion ja osavaltioiden talousarviot on periaatteessa selvitettävä ilman lainoista saatavia tuloja. Keskusliitto ja osavaltiot voivat antaa sääntöjä epäsäännöllisen taloudellisen kehityksen vaikutusten huomioon ottamiseksi symmetrisesti, samoin kuin poikkeuksen luonnonkatastrofien tai poikkeuksellisten hätätilanteiden varalta, jotka eivät ole valtion valvonnassa ja vaikuttavat merkittävästi taloudellisen tilanteen tilaan. Poikkeukseen olisi sovellettava vastaavaa takaisinmaksujärjestelmää. Liittovaltion talousarvion yksityiskohdat esitetään 115 artiklassa edellyttäen, että 1 virke täytetään, jos lainatulot eivät ylitä 0,35 prosenttia nimellisestä bruttokansantuotteesta. Osavaltioiden talousarvioita koskevissa yksityiskohtaisissa säännöissä säädetään niistä valtiosääntövallan puitteissa edellyttäen, että 1 virkettä noudatetaan vain, jos luottotuloja ei sallita.
(4) Liittovaltion ja osavaltioiden hallituksille voidaan laatia budjettilakia, talousarvion hallintaa ja monivuotista rahoitussuunnitelmaa koskevat liittovaltion laki, joka edellyttää Bundesratin hyväksyntää.
(5) Euroopan yhteisön määräämät talousarvion kurinalaisuutta koskevat Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan määräykset vastaavat liittovaltiolle ja osavaltioille suhteessa 65-35. Osavaltiot kantavat yhteensä 35 prosenttia maiden taakasta heidän väestömääränsä suhteessa; 65% osavaltioiden taakasta kantaa osavaltiot niiden syy-osuuden perusteella. Yksityiskohdista säädetään liittovaltion lailla, joka edellyttää Liittoneuvoston hyväksyntää."
Saksan Perustuslakiin on lisäksi kirjattu Saksan velvollisuus noudattaa Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikkaa:
"§ 88
Liittohallitus purustaa Bundesbankin valuutta- ja arvopaperipankiksi. Sen tehtävät ja valtuudet voidaan siirtää Euroopan unionissa sijaitsevalle Euroopan Keskuspankille, joka on riippumaton ja sitoutunut päätavoitteeseen, hintavakauden varmistamiseen."
Helsingin Sanomien 19.5. 2003 pääkirjoituksen mukaan
"Saksalaiset arvostavat vuonna 1949 laadittua perustuslakiaan erittäin paljon. Perustuslaki kirjoitettiin liittoutuneiden ohjauksessa, ja sen tarkoituksena oli tarkalla vallanjaolla estää uudet hitlerit. Siinä on onnistuttu.
Samalla on onnistuttu estämään lukuisa määrä tarpeellisia uudistuksia ja luomaan massiivinen hallintokoneisto. Saksan osavaltioissa on yhteensä 140 ministeriötä, joissa kussakin on keskimäärin 40 osastoa.
Perustuslakia ei ole ollut Saksassa tapana arvostella. Poikkeuksen teki päättyneellä viikolla viikkolehti Der Spiegel, Saksan poliittisen kentän järeä mielipidevaikuttaja. Der Spiegel luonnehti perustuslakia "yksimielisyyden ansaksi", joka tehokkaasti pysäyttää vaikkapa tölkkipanttilainsäädäntöön kaavaillut uudistukset."
Millä tavalla perustuslakiin sidotut taloudelliset rajoitteet vaikuttavat Saksan ja vaikkapa Saksan sosialidemokraatien politiikkaan? Ensiksikin voidaan todeta että Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja - voimassaolevaksi perustuslaiksikin sitä voitaisiin kutsua - näyttää toteutetun Saksan perustuslaissa liittovaltioon ja osavaltioiden välisen kategorisen imperatiivin mukaan, joka tarkoittaa tiukkaa pysyttäytymistä etukäteissäästämisen eksogeenisessa periaatteessa. Europan Unionissa tätä on vielä nostettu potenssiin edellyttämällä "erittäin kilpailukykyisen sosiaalisen markkinatalouden " toteuttamista (Lissabonin sopimus 2, artikla, kohta 3). Tämä merkitsee samalla sitä, että Saksan oma perustuslaki luo sen ehdottoman periaatteen, että muunlaista talous- ja rahapolitiikkaa ei sen enempää Saksassa kuin Europan Unionissakaan voida toteuttaa.
Kun nyt Saksasta tulee uusi Euroopan Komission puheenjohtaja Ursula von der Layen, häneltäkään ei voida odottaa aloitteita peruskirjan avaamiseen ja uudenlaisen, hengeltään pluralistisemman ja modernimman talous- ja rahapolitiikan sisällyttämiseen Euroopan Unionin kaikkea toimintaa säätelevään ydinasiakirjaan. Vuonna 1949 solmittu Saksan perustuslaki määrää nykyään siis ei ainoastaan Saksan vaan koko Euroopan kohtaloita.
Pohjoismaisen sosialidemokratian keskeinen väline yhteiskunnan uudistamiseksi on vahva valtio kaikkine niine välineineen joita itsenäisen kansakunnan toimintaskaalaan kuuluu. Talous- ja rahapolitiikka ei näytä Saksassakaan näihin oikeuksiin kuuluvan, vaikka samaisen perustuslain kohdassa kolme todetaan:"Ketään ei saa syrjiä tai suosia sukupuolensa, syntyperän, rodun, kielen, kotimaan, alkuperän, uskonnon, uskonnollisten tai poliittisten näkemysten perusteella. Kukaan ei saa olla epäedullisessa asemassa vammansa vuoksi."
Kun katselen Saksan perustuslakia, Euroopan Unionin peruskirjaa ja Euroopan kohtaloa tässä yhteydessä, palaa väistämättä mieleen Immanuel Kantin - saksalainen hänkin - kategoorisen imperatiiviin lisäämänsä lausahdus: "Tunteet, hyveet tai seuraukset eivät voi toimia moraalin perustana".
28.6. 2020
Viittaan tässä blogikirjoituksessa Immanuel Kantin "Kategoriseen imperatiiviin", jonka mukaan yhteiseksi moraaliseksi normiksi ei voida ottaa sellaista normia, jota ei voida yleisesti hyväksyä. Euroopan Unionin peruskirjassa on käynyt juuri näin. Markkinaperiaatteen autorisoiminen yleiseksi ja kaikkea talopudellista toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi on ristiriidassa erityisesti sosialidemokratian mutta myös nykyisen vasemmistoliiton ja jossakin määrin yhteiskunnallisesti uudelleenasennoituneiden vihreiden periaatteellisen lähestymistavan kanssa. Jotta Kantin "kategorisen imperatiivin tulkinta ei jäisi ainoastaan allekirjoittaneen näkemysten varaan, lainaan tähän Frankfurtin koulukunnan informaatioteoreetikkona mainetta saanutta Jürgen Habermasia, joka sanoo tästä vaativasta periaatteesta seuraavaa:
Voitaisiin kaiketi todeta että maan perustuslaki tulkitsee toteamuksissaan Kantin filosofian kategorista imperatiivia. Perustuslain mukaan on elettävä. Perustuslaille on kuitenkin asetettava myös Kantin mainitsema rajoite: tunteet, hyveet tai seuraukset eivät voi toimia moraalin perustana.
Tällaisia asioita jouduin pohdiskelemaan miettiessäni eurooppalaisen ja erityisesti saksalaisen sosialidemokratian tilannetta. Kaikista hyvistä sosiaalisista ja kansalaisten oikeuksia koskevista julistuksista huolimatta liikkeen kannatus on lähes historiallisissa pohjalukemissa kentien 1930-luvun kansallissosialismin nousuun liittyvää aikaa lukuunottamatta. Liike ei näytä yltävän sellaisiin ratkaisumalleihin, joita siltä kansa pohjimmiltaan odottaa. Pettymys on syvä ja alhainen kannatus tekee samalla tilaa äärioikeiston nousulle. Eivät kaikki mielipidetutkimuksissa ääripoikeistoa tukevista sellaisia varmastikaan ole, mutta perinteistän valtapuolueiden kyvyttömyys poistaa perustavaa laatua olevia yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia on tosiasia - silmiinpistävä sellainen.
Pohjoismaisesta näkökulmasta on totuttu antamaan julkisyhteisölle, valtiolle ja kunnille haastava tehtävä vastata perusturvaan ja palvelutarpeisiin kohdistuviin odotuksiin. Perinteisesti tähän tehtävään on käytetty yhteisen säästämisen, yhteisen voimavarojen kartuttamisen periaatetta. Sitten kultakannasta luopumisen mukaan on tullut toinenkin mahdollisuus. Hyvin usein - käytännössä lähes aina - hanke rahoitetaan tilinpidollisen velan luomisen muodossa. Kun korkokanta on ollut pitkään historiallisen alhaalla, tuntuisi luonnolliselta että tarpeellisia hankkeita rahoitetaan saatavissa olevilla luotoilla. Talous- ja rahapoliittisesti itsenäinen valtio - jota Suomi EU:n jäsenenä ei ole - voi lisäksi käyttää keskuspankkinsa mahdollisuutta luotottaa hankkeitaan lähes rajattomasti. Modernin Monetaarisen Teorian mukaan itsenäinen valtio ei voi mennä konkurssiin. Näistä lähtökohdista pitäytyminen etukäteissäästämisen periaatteessa rajoittaa suuresti valtion mahdollisuuksia vastata kansalaisten odotuksiin ja ajan vatimiin mittaviin haasteisiin.
Palataanpa takaisin Saksaan ja sen sosialidemokraatteihin. Saksa on monella tapaa Euroopan sydänaluetta, suurten aatteiden ja henkisten ideioiden syntysijaa. Ei ihme että saksalaiselta sosialidemokratialta odotetaan ratkaisumalleja myös suuriin taloudellisiin ongelmiin. Retorisesti juhlavista puheista huolimatta dynaamisia vastauksia näkyy puuttuvan. Mikä estää radikaalimman ja syvemmällekäyvän talous- ja rahapolitiikan Euroopassa ja myös Saksassa, jotka rikkaudestaan huolimatta kärsivät infrastruktuurin ja palveluiden puutteellisesta tasosta. Onko olemassa sellaisia ehdottomia sääntöjä, "kategorisia imperatiiveja" jotka estävät kehittämästä voimakkaampia vastauksia ajan ongelmiin?
Olen näissä blogeissani aika usein viitannut Euroopan Unionin yksiulotteiseen talous- ja rahapolitiikkaan, jonka juuret löytyvät Unionin "perustuslaeista", konsolidoiduista peruskirjoista. Mistä nämä "hatusta tempaistut" rajoitukset - koskien velkaantumista (60%) tai julkisen sektorin vuosittaista kasvua (3%) ovat kotoisin? Miksi eurooppalainen sosialidemokratia ei puutu näihin, vain julkisyhteisöä mutta ei markkinoita koskeviin rajoituksiin?
Vastaus taitaa löytyä Saksan perustuslailista (Deutsche Grundgesetz). Saksassa nimittäin liittovaltion ja osavaltioiden välillä vastaavanlaiset rajoitukset on kirjattu Saksan perustuslakiin:
" § 109
(1) Liittovaltio ja osavaltiot ovat riippumattomia ja keskenäään riippumattomia talousarvion hallinnassaan.
(2) Liittovaltion ja osavaltioiden on yhdessä täytettävä Saksan liittotasavallan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan mukaiset Euroopan yhteisön säädöksistä antamat velvoitteet noudattaa budjettikuria ja niiden on otettava huomioon makrotaloudellisen tasapainon vaatimukset tässä yhteydessä.
(3) Liittovaltion ja osavaltioiden talousarviot on periaatteessa selvitettävä ilman lainoista saatavia tuloja. Keskusliitto ja osavaltiot voivat antaa sääntöjä epäsäännöllisen taloudellisen kehityksen vaikutusten huomioon ottamiseksi symmetrisesti, samoin kuin poikkeuksen luonnonkatastrofien tai poikkeuksellisten hätätilanteiden varalta, jotka eivät ole valtion valvonnassa ja vaikuttavat merkittävästi taloudellisen tilanteen tilaan. Poikkeukseen olisi sovellettava vastaavaa takaisinmaksujärjestelmää. Liittovaltion talousarvion yksityiskohdat esitetään 115 artiklassa edellyttäen, että 1 virke täytetään, jos lainatulot eivät ylitä 0,35 prosenttia nimellisestä bruttokansantuotteesta. Osavaltioiden talousarvioita koskevissa yksityiskohtaisissa säännöissä säädetään niistä valtiosääntövallan puitteissa edellyttäen, että 1 virkettä noudatetaan vain, jos luottotuloja ei sallita.
(4) Liittovaltion ja osavaltioiden hallituksille voidaan laatia budjettilakia, talousarvion hallintaa ja monivuotista rahoitussuunnitelmaa koskevat liittovaltion laki, joka edellyttää Bundesratin hyväksyntää.
(5) Euroopan yhteisön määräämät talousarvion kurinalaisuutta koskevat Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan määräykset vastaavat liittovaltiolle ja osavaltioille suhteessa 65-35. Osavaltiot kantavat yhteensä 35 prosenttia maiden taakasta heidän väestömääränsä suhteessa; 65% osavaltioiden taakasta kantaa osavaltiot niiden syy-osuuden perusteella. Yksityiskohdista säädetään liittovaltion lailla, joka edellyttää Liittoneuvoston hyväksyntää."
Saksan Perustuslakiin on lisäksi kirjattu Saksan velvollisuus noudattaa Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikkaa:
"§ 88
Liittohallitus purustaa Bundesbankin valuutta- ja arvopaperipankiksi. Sen tehtävät ja valtuudet voidaan siirtää Euroopan unionissa sijaitsevalle Euroopan Keskuspankille, joka on riippumaton ja sitoutunut päätavoitteeseen, hintavakauden varmistamiseen."
Helsingin Sanomien 19.5. 2003 pääkirjoituksen mukaan
"Saksalaiset arvostavat vuonna 1949 laadittua perustuslakiaan erittäin paljon. Perustuslaki kirjoitettiin liittoutuneiden ohjauksessa, ja sen tarkoituksena oli tarkalla vallanjaolla estää uudet hitlerit. Siinä on onnistuttu.
Samalla on onnistuttu estämään lukuisa määrä tarpeellisia uudistuksia ja luomaan massiivinen hallintokoneisto. Saksan osavaltioissa on yhteensä 140 ministeriötä, joissa kussakin on keskimäärin 40 osastoa.
Perustuslakia ei ole ollut Saksassa tapana arvostella. Poikkeuksen teki päättyneellä viikolla viikkolehti Der Spiegel, Saksan poliittisen kentän järeä mielipidevaikuttaja. Der Spiegel luonnehti perustuslakia "yksimielisyyden ansaksi", joka tehokkaasti pysäyttää vaikkapa tölkkipanttilainsäädäntöön kaavaillut uudistukset."
Millä tavalla perustuslakiin sidotut taloudelliset rajoitteet vaikuttavat Saksan ja vaikkapa Saksan sosialidemokraatien politiikkaan? Ensiksikin voidaan todeta että Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja - voimassaolevaksi perustuslaiksikin sitä voitaisiin kutsua - näyttää toteutetun Saksan perustuslaissa liittovaltioon ja osavaltioiden välisen kategorisen imperatiivin mukaan, joka tarkoittaa tiukkaa pysyttäytymistä etukäteissäästämisen eksogeenisessa periaatteessa. Europan Unionissa tätä on vielä nostettu potenssiin edellyttämällä "erittäin kilpailukykyisen sosiaalisen markkinatalouden " toteuttamista (Lissabonin sopimus 2, artikla, kohta 3). Tämä merkitsee samalla sitä, että Saksan oma perustuslaki luo sen ehdottoman periaatteen, että muunlaista talous- ja rahapolitiikkaa ei sen enempää Saksassa kuin Europan Unionissakaan voida toteuttaa.
Kun nyt Saksasta tulee uusi Euroopan Komission puheenjohtaja Ursula von der Layen, häneltäkään ei voida odottaa aloitteita peruskirjan avaamiseen ja uudenlaisen, hengeltään pluralistisemman ja modernimman talous- ja rahapolitiikan sisällyttämiseen Euroopan Unionin kaikkea toimintaa säätelevään ydinasiakirjaan. Vuonna 1949 solmittu Saksan perustuslaki määrää nykyään siis ei ainoastaan Saksan vaan koko Euroopan kohtaloita.
Pohjoismaisen sosialidemokratian keskeinen väline yhteiskunnan uudistamiseksi on vahva valtio kaikkine niine välineineen joita itsenäisen kansakunnan toimintaskaalaan kuuluu. Talous- ja rahapolitiikka ei näytä Saksassakaan näihin oikeuksiin kuuluvan, vaikka samaisen perustuslain kohdassa kolme todetaan:"Ketään ei saa syrjiä tai suosia sukupuolensa, syntyperän, rodun, kielen, kotimaan, alkuperän, uskonnon, uskonnollisten tai poliittisten näkemysten perusteella. Kukaan ei saa olla epäedullisessa asemassa vammansa vuoksi."
Kun katselen Saksan perustuslakia, Euroopan Unionin peruskirjaa ja Euroopan kohtaloa tässä yhteydessä, palaa väistämättä mieleen Immanuel Kantin - saksalainen hänkin - kategoorisen imperatiiviin lisäämänsä lausahdus: "Tunteet, hyveet tai seuraukset eivät voi toimia moraalin perustana".
28.6. 2020
Viittaan tässä blogikirjoituksessa Immanuel Kantin "Kategoriseen imperatiiviin", jonka mukaan yhteiseksi moraaliseksi normiksi ei voida ottaa sellaista normia, jota ei voida yleisesti hyväksyä. Euroopan Unionin peruskirjassa on käynyt juuri näin. Markkinaperiaatteen autorisoiminen yleiseksi ja kaikkea talopudellista toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi on ristiriidassa erityisesti sosialidemokratian mutta myös nykyisen vasemmistoliiton ja jossakin määrin yhteiskunnallisesti uudelleenasennoituneiden vihreiden periaatteellisen lähestymistavan kanssa. Jotta Kantin "kategorisen imperatiivin tulkinta ei jäisi ainoastaan allekirjoittaneen näkemysten varaan, lainaan tähän Frankfurtin koulukunnan informaatioteoreetikkona mainetta saanutta Jürgen Habermasia, joka sanoo tästä vaativasta periaatteesta seuraavaa:
"On kiinnostavaa miten tekijät, joiden filosofiset lähtökohdat ovat erilaiset, törmäävät tällaista moraaliperiaatetta etsiessään jatkuvasti samoille ideoille rakentuviin peruskysymyksiin. Kaikki kognitivistiset etiikat nimittäin tarttuvat Kantin kategorisesa imperatiivissaan esittämään intuitioon. Minua eivät tässä kiinnosta Kantin eri muotoilut vaan taustalla oleva idea, jonka on tarkoitus ottaa huomioon pätevien moraalisten kieltojen persoonaton tai yleinen luonne. Moraaliperiaate määritellään siten, että se sulkee epäpätevinä pois kaikki normit, joihin kaikki mahdolliset asianosaiset eivät erityisin perustein voi yhtyä. Yksimielisyyden mahdollistavan sitaperiaatteen tarkoituksena on taata se, että ainoastaan sellaiset normit hyväksytään päteviksi, jotka ilmaisevat yhteistä tahtoa; kuten Kant yhä uudelleen muotoilee, niiden on sovelluttava "yleiseksi laiksi". Kategorinen imperatiivi voidaan ymmärtää periaatteeksi, joka edellyttää toimintatapojen ja maksiimien tai niissa huomioitujen (siis toiminnan normeissa kiteytyvien) intressien yleistettävyyttä. Kant haluaa eliminoida epäpätevinä kaikki tämän vaatimuksen kanssa "ristiriidassa" olevat normit. Hänellä on "mielessään se sisäinen ristiriita, joka syntyy toimijan maksiimeissa silloin kun tämän käyttäytyminen voi johtaa aiottuun tulokseen ainoastaan siten, että kyseinen käyttäytyminen ei ole yleistä." Tosin tällaisesta ja vastaavista siltaperiaatteen muotoilusta juontuva johdonmukaisuuden vaatimus on johtanut formalistisiin väärinkäsityksiin sekä valikoiviin lukutapoihin."
(Jürgen Habermas: "Järki ja kommunikaatio", s. 117 luvussa "Diskurssietiikka")
1 kommentti:
Erittäin hyvä avaus ja samalla luotaus siihen, miksi EU on tilassa, mikä nyt vallitsee.
Tämänlista pohdiskelua ja avointa kriittistä tarkastelua tarvitaan, jotta unioni voi edetä siihen asemaan, mitä siltä odotetaan.
Lähetä kommentti