Mitä aktiivisuus on - tätä voitaisiin ihan ensimmäiseksi kysyä. Onko se ulkoapäin tulevaan pakotukseen reagoimista vai omaa, sisäistä heräämistä? Pohjimmiltaan tästä on kysymys koko ihmisenä olemisen ymmärtämisessä. Työväenliike alkoi Karl Marxin johdolla jo 1840-luvulla puhua ihmisen vapauttamisesta ja työläisen roolin poistamisesta osana uutta yhteiskuntajärjestystä. Tällä hän tarkoitti uutta yhteisöllisyyttä, joka täysin tunnustaa ihmisen keskeisenä todellisuuden tulkitsijana ja kunnioittaa hänen luontaista aktiivisuuttaan. Tämä ilmenee ihmisessä jo lapsuudesta lähtien aktiivisena ympäristön havainnontina, sosiaalisuutena ja pyrkimyksenä omien voimavarojen täyteen hyväksikäyttöön. Aikuisen ihmisen kohdalla voisimme puhua omaehtoisuudesta. Työelämään sovellettuna se tarkoittaisi tilannetta, jossa kansalainen pääsee täysin käyttämään itsessään olevia voimavaroja. Kun osaaminen ja oppiminen on luonteeltaan kumulatiivista, kasautuvaa, voitaisiin todeta omaehtoisuuden vaatimuksen koskevan koko ihmisen elinikää.
Meidän ajallemme on ollut tyypillistä kansalaisen toimeentulon kytkeminen yhteen työelämän kanssa. Ihminen on yhteiskunnallinen olento ja hänen panoksensa koko yhteisön hyvinvoinnille on merkityksellistä sekä hänen itsensä että koko yhteisön kannalta. Jos omaehtoisuus ymmärretään myös oikeutena olla vaikuttamassa yhteisten tarpeiden tunnistamiseen ja niiden toteutuksen mahdollistamiseen, alamme olla sekä työn olemuksen että kansanvallan keskeisen sisällön ytimessä. Kuten työväenliikkeen keskeinen patriarkka Karl Marx jo nuoruudessaan totesi, jokaisen on voitava antaa panoksensa yhteiseen hyvinvointiin kykyjensä mukaan - ja saada myös tyydyttää olennaisimmat tarpeensa. Kun yhteiskuntaa ja sen työelämää muokataan, ihanteellista olisi saada inhimilliset taidot käyttöön koko laajuudessaan. Vähintään yhtä tarpeellista on, että oikeassa kansankodissa kansalainen saa myös riittävän toimeentulon, siis yksilölliset ja sosiaaliset tarpeensa tyydytettyä.
Missä määrin nyt päättymässä oleva hallituskausi ja sen "aktiivimalli" on tyydyttänyt työväenliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen ja palkallaan elävän väestön tarpeita omaehtoisuuden ja riittäväksi katsottavan toimeentulon kannalta? Vastaus on valitettavasti surullinen toteamus: aktiivimalli ei ole perustunut sen enempää humaaniin käsitykseen aktiivisuuden olemuksesta kuin vaatimukseen sen avulla luotujen työpaikkojen avulla saatavasta täydestä toimeentulosta.
Voidaanko sanktioihin perustuvien työttömyyskorvausten ja prekariaattisiksi luonnehdittavien, muutaman tunnin työpaikkojen, jotka on toteutettu työehtosopimusten palkkavaatimuksia vastaamattomalla tasolla, luonnehtia onnistumiseeksi työelämän uudistamiseksi? Ei tietenkään - kumpikaan tärkeä vaatimus, omaehtoisuuden mahdollistuminen ja kunnon toimeentulon varmistuminen eivät ole hallituksen aktiivimallissa toteutuneet.
Todellisuudessa on heitetty hukkaan kallisarvoisia vuosia. Kallisarvoisiksi niitä voidaan kutsua sen vuoksi, koska myös nuorten ja työttömien puutteellinen, vajaa työllistyminen heijastuu aikanaan saatavaan eläketuloon. Koko aktiivisen työelämäajan mittainen laskentatapa tarkoittaa sitä, että nuoruudessa tai työttömyyden vallitessa ohueksi ja palkan vähäisyyden vuoksi mitättömäksi muodostuva eläkekarttuma jää myös tältä osin vajavaiseksi ja heijastuu vanhuuteen heikon eläkkeen muodossa. Tiedossa on myös, että alimpaan tuloviidennekseen jäävä kansanosa ei kykene käyttämään nyt sosiaali- ja terveydenhoitoon ehdotettua "valinnanvapautta" hyväkseen, koska palvelusetelit kattavat vain osan hoidon tai hoivan kustannuksista. Ystäväni, entinen kunta-alan ammattiliiton sosiaalisihteeri totesikin, että tulonsaajaryhmistä alin viidennes ei keskimäärin koskaan pääse nauttimaan edes pienestä työeläkkeestään. Heikkotuloisuus on nimittäin kytköksissä myös odotettavissa olevaan elinikään. Perustuslakimme keskeinen sisältö jokaisen kansalaisen oikeuksista ja huomioonottamisesta ei näytä toteutuvan.
Samaan aikaan kun Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on ilmoittanut luopuvansa kolmikannasta ja työelämän ehtoja koskevasta neuvottelemisesta työntekijäpuolen kanssa, voidaan todeta lähes kaikkien keskeisten työelämän parantamiseen tähtäävien hankkeiden pysähtyneen ja tilalle tulleen autoritaarisen, sanelua ja nöyryytyksiä tulvivan, koko nuorempaa väestönosaa ylisukupolvisesti koettelevan, hyvin usein alaspäin sosiaalisessa kiertokulussa vievän vaihtoehdon.
Kun keskeiset rakenteet hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja työelämään tulevat nykyään Euroopan unionin, ja meidän tapauksessamme myös sen sisällä olevan Valuuttaunionin rakenteiden kautta, voimme todeta työelämästä ja yhteiskunnasta puhuessamme tarkestelevamme koko mantereen, Euroopan Unionin laajuista ongelmakenttää. Kuinka vahvaksi hyvinvointivaltio voi muodostua? Miten Euroopan Unionin suuret vapaudet ja yhä tiivistyvä vapaakauppa maailmanlaajuisella tasolla vaikuttavat työelämään? Haluamatta pelotella totean vain, että ne vaikuttavat työehtoihin kilpailuperiaatteineen ja talous- ja rahapoliittisine rajoituksineen aivan keskeisesti. Ilman paradigmanmuutosta, siis ilman uutta lähestymistapaa, sen enempää työelämän kohentaminen kuin yhteisen kansankodin rakentaminenkaan eivät tule onnistumaan.
Taistelemme edelleen samojen ongelmien kanssa kuin 170 vuotta sitten, kun valistuksenajan filosofiaan, Ranskan vallankumoukseen ja teollistumisen alkuvaiheeseen sijoittuva Karl Marxin twiitinomainen tokaisu, universaaliksi maksimiksikin kutsuttu, lausuttiin. Olemmeko palaamassa takaisin keskiaikaan kesäajan sijasta? Yllättääkö joku muu suurvalta - esimerkiksi Kiina - Euroopan ja Suomen housut kintuissa talouden ja työelämän kehitämisessä? Puristetaanko Eurooppa ja Suomi kuiviin mannertenvälisessä talouskilpailussa?
Vaalitulosten perusteella herää myös kysymys: valtaako epäusko myös palkansaajaväestön ja sitä tähän saakka vuosikymmeniä onnistuneesti puolustaneen ammattiyhdistysliikkeen? Emmekö osaakaan rakentaa innostavaa kansainvälistä yhteistyötä voimavarojen kartuttamisen vaan maanrakoon painavan gravitatiivisen palkkakilpailun pohjalle? Vieläkö sittenkin on voimassa Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n perustavassa kokouksessa vuonna 1907 esitetty huudahdus:
Näiden ajatusten saattamana toivotan Sinulle voimakashenkistä työn vapauttamisen kansainvälistä juhlapäivää vuonna 2019!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti