Mikä on sosialidemokraattien profiili eurooppapolitiikassa ja nyt ajankohtaisissa europarlamentivaaleissa tai heinäkuun alussa alkavalla Suomen EU-puheenjohtajakaudella? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä riippumatta siitä, millaiseen hallituspohjaan tai hallitusohjelmaan juuri käytävissä hallitusneuvotteluissa päädytään.
Vahva valtio ja yhteinen säästäminen - säästäminen voimavarojen kartuttamisen muodossa - lienee yksi kaikkein tyypillisimpiä ja sosialidemokratialle leimaa antavia piirteitä kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa. Kysymys on yhteisen, universaalin, jokaista kansalaista koskevan periaatteen toteuttamisesta.
Euroopan Unioni puolestaan rakentaa peruskirjojensa mukaan mahdollisimman tehokkaan markkinaperiaatteen pohjalle. Etusija annetaan suurissakin ratkaisuissa markkinoille, kuten tiedämme kilpailuttamisperiaatteista, vapaakauppasopimuksista tai jopa juuri edellisen hallituksen toimikaudelle sattuneesta valtavasta määrällisestä elvytyksestä (QE). Markkinaperiaatteella ja vahvaan valtioon perustuvalla hyvinvointivaltioajattelulla on selkeä ero, vaikka ne molemmat muodollisesti pohjautuvat oikeusvaltioperiaatteeseen. Lainsäädännön, parlamentarismin ja laillisten, avoimuuden avulla seurattavien toimintaperiaatteiden perusta on se yhteinen tekijä johon on ensisijaisesti sitouduttu liittyessämme Euroopan Unioniin. Liittymisen aikoihin uhkana oli yksiulotteinen reaalisosialismin toimintaperiaate, joka Neuvostoliiton ja DDR:n mallien mukaan ei tunnustanut itsenäisten, omilla arvoillaan vastuuta ottavien muiden puolueiden ehdotonta toimintaoikeutta.
Markkinaperiaatteella ja hyvinvointivaltiolla on suhteessa investointeihin ja palveluiden järjestämiseen tietty ja hyvin selkeä ero: julkinen sektori investoi kansalaisten palvelutarpeen tyydyttämiseen, vaikka ostovoimaa ei kysynnän tyydyttämiseen olisikaan olemassa. Yksityisen sektorin om edellytettävä ostovoiman olemassaoloa ennenkuin se voi ryhtyä investoimaan. Kun investointi julkisella sektorilla tehdään, se tuottaa kahdenlaista merkittävää arvoa: 1) työtä ja työpaikkoja hyväksyttyjen työehtojen ja sopimusten puitteissa; julkinen sektori hyötyy työstä verotusoikeutensa ansiosta; 2) toteutetun investoinnin tuloksesta, "infrastruktuurista" ja sen yhteyteen syntyvästä uudesta työstä. Markkinaperiaate hyötyy puolestaan työpaikkojen luomasta, markkinoille niin tarpeellisesta ostovoimasta ja kysynnän lisääntymisestä.
Läntiselle arvoyhteisölle merkityksellisen oikeusvaltioperiaatteen suurta merkitystä sosialidemokratia ei ole koskaan kiistänyt. Se että Euroopan Unioni on peruskirjojensa hyväksymisen ja muokkaamisen kautta päätynyt markkinoiden ensisijaisuuteen julkisen hyvinvointivaltioperiiaatteen kustannuksella, on se kohtalokkaan suuri myönnytys, jonka sosialidemokratia on Euroopan Unionin konsensuksella aikaansaatujen liittymissopimusten yhteydessä tehnyt. Se merkitsee luopumista pohjoismaisesta kansanvaltaisesta hyvinvointivaltioperiaatteesta eurooppalaisena mallina. Euroopan Unionin konsolidoitujen perussopimusten talous- ja rahapolitikkaa koskevat osiot kieltävät yksiselitteisesti dynaamisen talous- ja rahapolitiikan toteuttamisen Unionin itsensä ja sen jäsenvaltioiden kautta. Päätökset tässä suhteessa ovat ehdottomia eikä niiden kyseenalaistaminen kuulu sen enempää Euroopan Unionin kuin jäsenvaltioidenkaan muodollisiin oikeuksiin.
Euroopassa puhutaan yleisesti sosialidemokratian voimattomuudesta, "vanhanaikaisuudesta" suuria eurooppalaisia ongelmia ratkaistaessa. Totta onkin, etteivät Euroopan sos.-dem. Puolue, EU:n demokraatit ja Sosialistit tai kansalliset puolueet ole ryhtyneet kritisoimaan Euroopan Unionia systeemikriisinä, jonka perusarvoja pitäisi ryhtyä tarkastelemaan uudelleen. Samaan aikaan muut ideologiset ja taloudelliset mannerlaatat - ennenkaikkea Kiina - näyttävät omaavan aivan käsittämättömän määrän resursseja ja taloudellista dynamiikkaa omassa toiminnassaan. Kiinalainen markkinatalous eroaa oikeastaan vain yhdessä olenaisessa suhteeessa länsimaiden harjoittamasta. Markkinoiden on hyväksyttävä valtion ja sitä johtavan kommunistisen puolueen ehdoton etuoikeus poliittiseen visioon, sen mukaiseen suunnitteluun ja talous- sekä rahapoliittisten välineiden käyttöön asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Lojaalisuus merkitsee osallisuutta endogeenisella talous- ja rahapolitiikalla luotuihin hankkeisiin. Rahasta ei siis Kiinassa tule olemaan puutetta, ei myöskään kannattavuudesta, voitoista eikä edes miljardööreistäkään.
Se että Euroopan Unioni on perussopimuksillaan rajannut valtion ja julkisen sektorin dynaamisena, arvoja luovana ulottuvuutena pois keinovalikoimastaan, näyttää osoittautuvan siksi kohtalokkaaksi virheeksi, joka estää sitä kehittymästä tasaveroiseksi toimijaksi makrotaloudessa. Pitäytyminen oikeusvaltioperiaatteessa tarkoittaa sosialidemokratian kannalta sitä, että systeeminen paradigmanvaihdos on saatavissa aikaan vain samanlaisilla suurilla konsensusperiaatteilla kuin millä nykyinenkin Unioni luotiin.
Suhteessa valtioon ja julkisiin rakenteisiin Euroopan Unioni ei anna sosialidemokratialle sitä toimintaoikeutta, jolla pohjoismainen hyvinvointivaltio aikanaan luotiin. Reaalisosialismi haavoitti tässä suhteessa läntistä lähestymistapaa niin merkittävästi, että voimakas valtio piti ehdottomasti ja peruuttamattomasti kieltää. Syntyi nykyinen, hengeltään uusliberaali Euroopan Unioni, jonka liberaalisuuden kyseenalaistaa rakenteiden autoritaarinen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion ehdottomaasti kieltävä muoto.
Jos olisin pyrkimässä Euroopan parlamenttiin tai tärkeisiin tehtäviin Euroopan Unionissa sosialidemokraattina, joutuisin kysymään itseltäni: miten aion toteuttaa kansanvaltaisen hyvinvointivaltion, "kansankodin" suurta periaatetta Euroopan Unionin nykyisissä rakenteissa?
Vahva valtio ja yhteinen säästäminen - säästäminen voimavarojen kartuttamisen muodossa - lienee yksi kaikkein tyypillisimpiä ja sosialidemokratialle leimaa antavia piirteitä kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa. Kysymys on yhteisen, universaalin, jokaista kansalaista koskevan periaatteen toteuttamisesta.
Euroopan Unioni puolestaan rakentaa peruskirjojensa mukaan mahdollisimman tehokkaan markkinaperiaatteen pohjalle. Etusija annetaan suurissakin ratkaisuissa markkinoille, kuten tiedämme kilpailuttamisperiaatteista, vapaakauppasopimuksista tai jopa juuri edellisen hallituksen toimikaudelle sattuneesta valtavasta määrällisestä elvytyksestä (QE). Markkinaperiaatteella ja vahvaan valtioon perustuvalla hyvinvointivaltioajattelulla on selkeä ero, vaikka ne molemmat muodollisesti pohjautuvat oikeusvaltioperiaatteeseen. Lainsäädännön, parlamentarismin ja laillisten, avoimuuden avulla seurattavien toimintaperiaatteiden perusta on se yhteinen tekijä johon on ensisijaisesti sitouduttu liittyessämme Euroopan Unioniin. Liittymisen aikoihin uhkana oli yksiulotteinen reaalisosialismin toimintaperiaate, joka Neuvostoliiton ja DDR:n mallien mukaan ei tunnustanut itsenäisten, omilla arvoillaan vastuuta ottavien muiden puolueiden ehdotonta toimintaoikeutta.
Markkinaperiaatteella ja hyvinvointivaltiolla on suhteessa investointeihin ja palveluiden järjestämiseen tietty ja hyvin selkeä ero: julkinen sektori investoi kansalaisten palvelutarpeen tyydyttämiseen, vaikka ostovoimaa ei kysynnän tyydyttämiseen olisikaan olemassa. Yksityisen sektorin om edellytettävä ostovoiman olemassaoloa ennenkuin se voi ryhtyä investoimaan. Kun investointi julkisella sektorilla tehdään, se tuottaa kahdenlaista merkittävää arvoa: 1) työtä ja työpaikkoja hyväksyttyjen työehtojen ja sopimusten puitteissa; julkinen sektori hyötyy työstä verotusoikeutensa ansiosta; 2) toteutetun investoinnin tuloksesta, "infrastruktuurista" ja sen yhteyteen syntyvästä uudesta työstä. Markkinaperiaate hyötyy puolestaan työpaikkojen luomasta, markkinoille niin tarpeellisesta ostovoimasta ja kysynnän lisääntymisestä.
Läntiselle arvoyhteisölle merkityksellisen oikeusvaltioperiaatteen suurta merkitystä sosialidemokratia ei ole koskaan kiistänyt. Se että Euroopan Unioni on peruskirjojensa hyväksymisen ja muokkaamisen kautta päätynyt markkinoiden ensisijaisuuteen julkisen hyvinvointivaltioperiiaatteen kustannuksella, on se kohtalokkaan suuri myönnytys, jonka sosialidemokratia on Euroopan Unionin konsensuksella aikaansaatujen liittymissopimusten yhteydessä tehnyt. Se merkitsee luopumista pohjoismaisesta kansanvaltaisesta hyvinvointivaltioperiaatteesta eurooppalaisena mallina. Euroopan Unionin konsolidoitujen perussopimusten talous- ja rahapolitikkaa koskevat osiot kieltävät yksiselitteisesti dynaamisen talous- ja rahapolitiikan toteuttamisen Unionin itsensä ja sen jäsenvaltioiden kautta. Päätökset tässä suhteessa ovat ehdottomia eikä niiden kyseenalaistaminen kuulu sen enempää Euroopan Unionin kuin jäsenvaltioidenkaan muodollisiin oikeuksiin.
Euroopassa puhutaan yleisesti sosialidemokratian voimattomuudesta, "vanhanaikaisuudesta" suuria eurooppalaisia ongelmia ratkaistaessa. Totta onkin, etteivät Euroopan sos.-dem. Puolue, EU:n demokraatit ja Sosialistit tai kansalliset puolueet ole ryhtyneet kritisoimaan Euroopan Unionia systeemikriisinä, jonka perusarvoja pitäisi ryhtyä tarkastelemaan uudelleen. Samaan aikaan muut ideologiset ja taloudelliset mannerlaatat - ennenkaikkea Kiina - näyttävät omaavan aivan käsittämättömän määrän resursseja ja taloudellista dynamiikkaa omassa toiminnassaan. Kiinalainen markkinatalous eroaa oikeastaan vain yhdessä olenaisessa suhteeessa länsimaiden harjoittamasta. Markkinoiden on hyväksyttävä valtion ja sitä johtavan kommunistisen puolueen ehdoton etuoikeus poliittiseen visioon, sen mukaiseen suunnitteluun ja talous- sekä rahapoliittisten välineiden käyttöön asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Lojaalisuus merkitsee osallisuutta endogeenisella talous- ja rahapolitiikalla luotuihin hankkeisiin. Rahasta ei siis Kiinassa tule olemaan puutetta, ei myöskään kannattavuudesta, voitoista eikä edes miljardööreistäkään.
Se että Euroopan Unioni on perussopimuksillaan rajannut valtion ja julkisen sektorin dynaamisena, arvoja luovana ulottuvuutena pois keinovalikoimastaan, näyttää osoittautuvan siksi kohtalokkaaksi virheeksi, joka estää sitä kehittymästä tasaveroiseksi toimijaksi makrotaloudessa. Pitäytyminen oikeusvaltioperiaatteessa tarkoittaa sosialidemokratian kannalta sitä, että systeeminen paradigmanvaihdos on saatavissa aikaan vain samanlaisilla suurilla konsensusperiaatteilla kuin millä nykyinenkin Unioni luotiin.
Suhteessa valtioon ja julkisiin rakenteisiin Euroopan Unioni ei anna sosialidemokratialle sitä toimintaoikeutta, jolla pohjoismainen hyvinvointivaltio aikanaan luotiin. Reaalisosialismi haavoitti tässä suhteessa läntistä lähestymistapaa niin merkittävästi, että voimakas valtio piti ehdottomasti ja peruuttamattomasti kieltää. Syntyi nykyinen, hengeltään uusliberaali Euroopan Unioni, jonka liberaalisuuden kyseenalaistaa rakenteiden autoritaarinen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion ehdottomaasti kieltävä muoto.
Jos olisin pyrkimässä Euroopan parlamenttiin tai tärkeisiin tehtäviin Euroopan Unionissa sosialidemokraattina, joutuisin kysymään itseltäni: miten aion toteuttaa kansanvaltaisen hyvinvointivaltion, "kansankodin" suurta periaatetta Euroopan Unionin nykyisissä rakenteissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti