"Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä." Tähän Kristuksen ylimmäispapillisen rukouksen sanomaan perustuu uskontokuntien ekumenia. Tätä vuosituhantista uskonnollista liikettä on vaivannut hajoaminen erilaisiin, toisiaan ymmärtämättömiin suuntauksiin. Ekumenian tehtävänä on palauttaa yhteinen usko keskeiseen, olennaisimpaan.
Mikä on tilanne työväenliikkeen, vasemmiston piirissä? Samat ilmiöt vaivaavat sitäkin. Ei ihme että saksalaisessa, yhdessä kesäkauden der Spiegel -lehdessä irvailtiin toteamalla, että työväenliikken tavoiteet eivät koskaan toteudu, koska poliittinen vasemmisto ei tule toimeen keskenään. Tämä pitää erityisesti paikkansa Saksassa. Niin huonosti ei taida sosialidmokratilalla, maan vanhimmalla ja keskeisimmällä vasemmistoliikkeellä mennä koskaan, että se ryhtyisi tekemää yhteistyötä die Linken, DDR:n sosialistisen yhtenäisyyspuolueen perillisen kanssa.
Kuitenkin sen piiristä on tämän vuoden aikana noussut erityinen "Aufstehen!" liike, jonka alkuunpanijoita ovat Sahra Wagenknecht, tunnettu die Linken liittopäiväedustaja ja hänen aviopuolisonsa Oskar Lafontaine, entinen Saarlandin sosialidemokraattinen pääministeri ja Gerhard Schröderin hallituksesta eronnut valtionvarainministeri, joka erottuaan tästä tehtävästä ja SPD:stä liittyi die Linkeen protestina SPD:n liittokansleri Schröderin johdolla vetämälle, hänen mielestään liian markkinahenkiselle politiikalle.
Die Aufstehen -liike perustettiin alkuvuodesta 2018, se avasi nettisivustonsa elokuussa ja aloitti varsinaisen toimintansa syyskuusta lähtien. Tämä kokoomaliike tavoittelee voimien yhdistämistä vasemmistossa ja työväenliikkeessä. SPD:n johto suhtautuu hankkeeseen kriittisesti, mutta mm. entisen liittokanslerin Willy Brandtin poika Peter Brandt on ryhtynyt tukemaan Aufstehen -liikettä. Vasemmiston ja työväenliikkeen aatteellinen ja henkinen pirstaloituminen muodostaa vakavan ja pysyvän esteen liikkeen keskeisille tehtäville. Saksalainen sosialidemokratia edellyttää, että vasemmiston ekumenian tulisi toteutua sosialidemokratian, alkuperäisen työväenliikkeen tehtävää ajamaan lähteneen liikkeen sisällä.
Sosialidemokratia on tehnyt suhteessa arvoperintöönsä ilmeisiä virheitä, jotka johtavat säännönmukaisesti pirstoutumiseen. Liike, jonka tehtävänä on ihmisen aineellinen ja henkinen vapauttaminen, ei voi puristaa inhimillistä luovuutta ja erilaisuutta enemmistöpäätöksillä toimivan demokratian tai parlamentarismin jähmettävään pakkopaitaan. Inhimillinen vapaus edellyttää rakenteita, joissa luovuus ja aloitteellisuus pääsevät vapasti kehittymään, edustaman sanomaansa ja tulemaan myöskin poliittisen toteutuksen ja vastuunoton kohteeksi. Tämä on myös työväenliikkeen arvoperinnön keskeinen lähtökohta ja siksi edustuksellinen demokratia ei voi sivuuttaa tätä vapautussanomaa, vaan juuri sille on jätettävä elintilaa.
Sosiaalisen median suuri mielenkiinto perustuu juuri tähän, koska se antaa mahdollisuuden esiintymiseen omin sanoin, mielipitein ja asentein. Parlamentaarisen ja edustuksellisen demokratian olisi löydettävä luonnollinen suhteensa sosiaalisen median vapaaseen ilmaisuun ja ymmärrettävä, etä se parhaimmillaan edustaa juuri liikkeen alkuperäisen sanoman mukaista tehtävää, ihmisen luovaa vapautta ja itsensä toteuttamista. Samaan hengenvetoon on tietenkin todettava, että vapaan toiminnallisuuden kautta tulevat näkyviin inhimillisen toiminnan sekä produktiiviset, elämää ylläpitävät että sitä rajoittavat, epäproduktiiviset, elämää rajoittavat piirteet.
Siihen on kuitenkin luotettava, että produktiiviset, elämää ylläpitävät voimat ovat kuitenkin vahvemmin ihmisen toimintaan rakentuneita voimia kuin elämää itseään vastaan asettuvat ratkaisumallit. Kysymys on ihmiselon ja elämän tarkoituksesta, joka suuntautuu täyteen toteutumiseen, täydelleen syntymiseen niin pitkälle kuin se ihmiselle ylipäätään on mahdollista. Rakkaus elämää kohtaan, on pohjimiltaan myös kanssaihmisen ymmärtämistä. Se puolestaan on myös ekumenian keskeinen ehto, myös vasemmistolaisen ekumenian.
Onko työväenliike, etenkin sosialidemokratia osoittanut ymmärtävänsä erilaisia lähestymistapoja ja avannut siten tietä vasemmistolaiselle ekumenialle? Tulee mieleen SDP:n puheenjohtajan Rafael Paasion tokaisu, aikansa"twiitti", joka kuului:"Seinät leveälle ja katto korkealle". Tai presidentti Mauno Koiviston pääministerikautenaan lausahtama "Ei pidä provosoitua kuin porovosoidaan". Molempien ilmaisujen taustalla on pyrkimys ymmärtää toisinajattelevia - niitähän me olemme yksilöinä pohjimmiltaan kaikki - mikä voisi olla myös vasemmistolaisen ekumenian lähtökohta. Luovuuden, omaehtoisuuden salliminen suhteessa asioihin ja sisältöihin, rakastaminen ja ymmärtäminen suhteessa kanssaihmiseen. Se muodostaa pohjan produktiiviselle, ekumeeniselle vasemmistolaiselle lähestymistavalle.
Yksityiskohtana muistuu mieleen työväentalon lapsitoiminnasta, Nuorista Kotkista mieleen jäänyt kuntoisuuskäsky: "Kunnioita jokaisen ihmisen rehellistä vakaumusta." Ekumenian alkeisiin sekin lähtökohtaisesti kuuluu.
Kun sosialidemokratia ja vasemmistolaiset muutkin liikkeet pohtivat liikkeen järjestöllistä uudistamista, liikkeen alkuperäinen tarkoitus ihmisen aineellisesta ja henkisestä vapauttamisesta pitää ottaa myöskin henkisenä ulottuvuutena huomioon. Operatiivisuus on rakennettava vapaalle toiminnallisuudelle, hallinto rakentukoon tiukasti järjestödemokratiassa opituille ja sisäistetyille periaatteille. On myös samalla pohdittava, minkälaisia yhdessäolon ja kohtaamisen muotoja kasvaminen demokratiaan edellyttää. Yksi tärkerimpiä periaatteita on toiminnan säännöllinen tarkastaminen ja tarkistaminen, rotaatio tehtävissä ja keskustelu demokratian toteutumisesta elämäntapana ja yhteistoiminnan muotona. Ymmärtämiseen kuuluu myös kuuntelu ja keskustelu. Vaiettu mielipide ei paljasta, onko kuultu tai onko ymmärretty. Sille ei vasemmistolainen ekumenia voi perustua.
Saksalainen "Auifstehen"-liike tavoittelee siis vasemmistolaista ekumeniaa. Meidän tehtävämme on herättää sen peruselementit eloon myös omassa elinpiirissämme.
Mikä on tilanne työväenliikkeen, vasemmiston piirissä? Samat ilmiöt vaivaavat sitäkin. Ei ihme että saksalaisessa, yhdessä kesäkauden der Spiegel -lehdessä irvailtiin toteamalla, että työväenliikken tavoiteet eivät koskaan toteudu, koska poliittinen vasemmisto ei tule toimeen keskenään. Tämä pitää erityisesti paikkansa Saksassa. Niin huonosti ei taida sosialidmokratilalla, maan vanhimmalla ja keskeisimmällä vasemmistoliikkeellä mennä koskaan, että se ryhtyisi tekemää yhteistyötä die Linken, DDR:n sosialistisen yhtenäisyyspuolueen perillisen kanssa.
Kuitenkin sen piiristä on tämän vuoden aikana noussut erityinen "Aufstehen!" liike, jonka alkuunpanijoita ovat Sahra Wagenknecht, tunnettu die Linken liittopäiväedustaja ja hänen aviopuolisonsa Oskar Lafontaine, entinen Saarlandin sosialidemokraattinen pääministeri ja Gerhard Schröderin hallituksesta eronnut valtionvarainministeri, joka erottuaan tästä tehtävästä ja SPD:stä liittyi die Linkeen protestina SPD:n liittokansleri Schröderin johdolla vetämälle, hänen mielestään liian markkinahenkiselle politiikalle.
Die Aufstehen -liike perustettiin alkuvuodesta 2018, se avasi nettisivustonsa elokuussa ja aloitti varsinaisen toimintansa syyskuusta lähtien. Tämä kokoomaliike tavoittelee voimien yhdistämistä vasemmistossa ja työväenliikkeessä. SPD:n johto suhtautuu hankkeeseen kriittisesti, mutta mm. entisen liittokanslerin Willy Brandtin poika Peter Brandt on ryhtynyt tukemaan Aufstehen -liikettä. Vasemmiston ja työväenliikkeen aatteellinen ja henkinen pirstaloituminen muodostaa vakavan ja pysyvän esteen liikkeen keskeisille tehtäville. Saksalainen sosialidemokratia edellyttää, että vasemmiston ekumenian tulisi toteutua sosialidemokratian, alkuperäisen työväenliikkeen tehtävää ajamaan lähteneen liikkeen sisällä.
Sosialidemokratia on tehnyt suhteessa arvoperintöönsä ilmeisiä virheitä, jotka johtavat säännönmukaisesti pirstoutumiseen. Liike, jonka tehtävänä on ihmisen aineellinen ja henkinen vapauttaminen, ei voi puristaa inhimillistä luovuutta ja erilaisuutta enemmistöpäätöksillä toimivan demokratian tai parlamentarismin jähmettävään pakkopaitaan. Inhimillinen vapaus edellyttää rakenteita, joissa luovuus ja aloitteellisuus pääsevät vapasti kehittymään, edustaman sanomaansa ja tulemaan myöskin poliittisen toteutuksen ja vastuunoton kohteeksi. Tämä on myös työväenliikkeen arvoperinnön keskeinen lähtökohta ja siksi edustuksellinen demokratia ei voi sivuuttaa tätä vapautussanomaa, vaan juuri sille on jätettävä elintilaa.
Sosiaalisen median suuri mielenkiinto perustuu juuri tähän, koska se antaa mahdollisuuden esiintymiseen omin sanoin, mielipitein ja asentein. Parlamentaarisen ja edustuksellisen demokratian olisi löydettävä luonnollinen suhteensa sosiaalisen median vapaaseen ilmaisuun ja ymmärrettävä, etä se parhaimmillaan edustaa juuri liikkeen alkuperäisen sanoman mukaista tehtävää, ihmisen luovaa vapautta ja itsensä toteuttamista. Samaan hengenvetoon on tietenkin todettava, että vapaan toiminnallisuuden kautta tulevat näkyviin inhimillisen toiminnan sekä produktiiviset, elämää ylläpitävät että sitä rajoittavat, epäproduktiiviset, elämää rajoittavat piirteet.
Siihen on kuitenkin luotettava, että produktiiviset, elämää ylläpitävät voimat ovat kuitenkin vahvemmin ihmisen toimintaan rakentuneita voimia kuin elämää itseään vastaan asettuvat ratkaisumallit. Kysymys on ihmiselon ja elämän tarkoituksesta, joka suuntautuu täyteen toteutumiseen, täydelleen syntymiseen niin pitkälle kuin se ihmiselle ylipäätään on mahdollista. Rakkaus elämää kohtaan, on pohjimiltaan myös kanssaihmisen ymmärtämistä. Se puolestaan on myös ekumenian keskeinen ehto, myös vasemmistolaisen ekumenian.
Onko työväenliike, etenkin sosialidemokratia osoittanut ymmärtävänsä erilaisia lähestymistapoja ja avannut siten tietä vasemmistolaiselle ekumenialle? Tulee mieleen SDP:n puheenjohtajan Rafael Paasion tokaisu, aikansa"twiitti", joka kuului:"Seinät leveälle ja katto korkealle". Tai presidentti Mauno Koiviston pääministerikautenaan lausahtama "Ei pidä provosoitua kuin porovosoidaan". Molempien ilmaisujen taustalla on pyrkimys ymmärtää toisinajattelevia - niitähän me olemme yksilöinä pohjimmiltaan kaikki - mikä voisi olla myös vasemmistolaisen ekumenian lähtökohta. Luovuuden, omaehtoisuuden salliminen suhteessa asioihin ja sisältöihin, rakastaminen ja ymmärtäminen suhteessa kanssaihmiseen. Se muodostaa pohjan produktiiviselle, ekumeeniselle vasemmistolaiselle lähestymistavalle.
Yksityiskohtana muistuu mieleen työväentalon lapsitoiminnasta, Nuorista Kotkista mieleen jäänyt kuntoisuuskäsky: "Kunnioita jokaisen ihmisen rehellistä vakaumusta." Ekumenian alkeisiin sekin lähtökohtaisesti kuuluu.
Kun sosialidemokratia ja vasemmistolaiset muutkin liikkeet pohtivat liikkeen järjestöllistä uudistamista, liikkeen alkuperäinen tarkoitus ihmisen aineellisesta ja henkisestä vapauttamisesta pitää ottaa myöskin henkisenä ulottuvuutena huomioon. Operatiivisuus on rakennettava vapaalle toiminnallisuudelle, hallinto rakentukoon tiukasti järjestödemokratiassa opituille ja sisäistetyille periaatteille. On myös samalla pohdittava, minkälaisia yhdessäolon ja kohtaamisen muotoja kasvaminen demokratiaan edellyttää. Yksi tärkerimpiä periaatteita on toiminnan säännöllinen tarkastaminen ja tarkistaminen, rotaatio tehtävissä ja keskustelu demokratian toteutumisesta elämäntapana ja yhteistoiminnan muotona. Ymmärtämiseen kuuluu myös kuuntelu ja keskustelu. Vaiettu mielipide ei paljasta, onko kuultu tai onko ymmärretty. Sille ei vasemmistolainen ekumenia voi perustua.
Saksalainen "Auifstehen"-liike tavoittelee siis vasemmistolaista ekumeniaa. Meidän tehtävämme on herättää sen peruselementit eloon myös omassa elinpiirissämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti