lauantai 8. joulukuuta 2018

Disruptiivinen vaihtoehto

Viime aikoina on tajuntaan alkanut ilmestyä uusi ilmaus. Puhutaan disruptiivisesta ajattelusta ja toimintatavasta. Elokuussa ilmestyneessä der Spiegel lehden numerossa 34/18.8. 2018 suuren henkilöstöneuvontayrityksen johtaja Andreas Föller puhuu käsitettä selventäessään "tuoreesta ulkopuolelta tulevasta näkemyksestä".

Yrityksen sisällä jo pitkään toimineet ovat sisäistäneet vallassa olevan toimintakulttuurin, ovat siihen kasvaneet ja sitoutuneet. Palkka, asema ja palvelusuhteeseen liitttyvät edut rakentuvat vallitsevan kulttuurin pohjalle. Aikana jolloin mm. digitalisaatio nopeasti muuttaa kilpailuasetelmia ja toimintarakenteita, ei ole hyväksi pitäytyminen pelkästään vielä jotenkuten toimivissa rakenteissa. Juuri tässä yhteydessä "disruptiivinen sysäys" saattaisi nostaa yrityksen uudelle, ajanmukaiselle tasolle.

Pitäisikö ja voisiko disruptiivista lähestymistapaa ja toimintamallia soveltaa myös politiikkaan, talouteen tai järjestötoimintaan? Yritys ei taida olla niitä kaikkein helpoimpia, jos sellaiseen ryhdyttäisiin. Politiikassa muhivat vanhat ajattelutavat ja perinteet, vuosikymmeniä työstetyt ajatukset oikeasta ja väärästä, toimivasta ja toimimattomasta, tehokkaasta ja tehottomasta, vapaudesta ja välttämättömyydestä, tai rakentavasta ja häiriköivästä käyttäytymisestä.

Hallitus pitää kiinni tiukasti  perinteisiin tavoitteisiin sisältyneistä kilpailuperiaatteista ja hallintomalleista. Ajatus hyvinvointivaltion johtavasta roolista sellaisten perustuslaissakin kansalaisen turvaksi tarkoitetuista rakenteista kuin sosiaaliturva ja terveydenhoito eivät tunnu sopivan suureen SOTE-hankkeeseenkaan  millään tavalla. Olisiko disruptiivisesta lähestymistavasta apua tällaiseen tilanteeseen?

Talouspoliittinen ajattelu, vaikka se ei tiedettä sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan, seuraa markkinoiden valitsemaa kielenkäyttöä ja niiden kannalta tärkeäksi koettuja ratkaisumalleja. Ne koetaan välttämättömyyksiksi. Valtion ja kansalaisyhteiskunnan on totuttava tähän valtavirtaiseen lähestymistapaan.  Näin siitäkin huolimatta, että toiminnan seurauksina syntyvät ongelmat ja niiden seuraukset ajavat suuria kansalaisjoukkoja turvattomuuteen työttömyyden, köyhyyden ja eriarvoisuutta heijastavien elämäntilanteiden muodossa. Talouspolitiikan piti nostaa kansantuloa, mutta sen sijasta se onkin riipaissut koko kansantulon kansan ulottumattomiin päinvastaisesta kielekäytöstä huolimatta. Disruptiiviselle ajattelulle ja reagoinnille olisi talouspoliittisessakin toimintatavassa erityisiä tehtäviä. Ajattelen tässä erityisesti liberaalin keynesiläisen lähestymistavan ideologista syrjäyttämistä ja lähes kuoliaaksi vaikenemista.

Euroopan Unioni kärsii mitä ilmeisimmin yksipuolisesta, markkinoiden varaan rakennetusta, irrationaalsia piirteitä omaavasta politiikasta ja talousajattelusta. Olen näissä blogeissani yrittänyt avata tätä ulottuvuutta, kun ratkaisumallit ovat selvästi olleet yksipuolisia ja siitä syystä tehottomia. Ajattelen tässä yhteydessä mm. Kreikkaan ja nyttemmin Italiaan suunnattuja taloudellisia pakotteita ja yhteiseksi turvaksi tarkoitetun koneiston austeristisia otteita mm. Kreikan tapauksessa. Vahvasta ja dynaamisesta valtiosta olisi sanoinkuvaamaton hyötö myös hyvinvointivaltiota tukevalle yritystoiminnalle.

Markkinaehtoisen ja -alisteisen politiikan linjaukset onnistuttiin ajamaan 1990-luvulla, neuvostoimperiumin hajotessa ja Berliinin muurin murtuessa ensin ns. Maastrichtin sopimukseen ja myöhemmin Euroopan Unionin keskeisiin, konsolidoituihin peruskirjoihin. Heikkohenkiseksi ajautunut neuvostokommunismi onnistuttiin lyömään matalaksi, mutta ilman demokraattisen valtion ja julkisten rakenteiden kautta toteutettavaa endogeenista talouspolitiikkaa Eurooppa hajoaa. Hajoamise syynä on pysähtyneisyys, jonka rinnalla esimerkiksi Kiinan dynaamisuus ja ilmeinen optimismi näyttäytyy eteenpäin suuntautuvalta edistykselliseltä politiikalta.   Tulee kysyneeeksi, eikö vaihtoehtoinen, demokraattisten valtioiden varaan rakentuva, kasvuhakuinen talous- ja rahapolitiikka voisi nostaa Euroopan nykyisestä alennustilasta? Euroopan Unionin peruskirjojen avaaminen ja dynaamisen, endogeenisen talous- ja rahapolitiikan salliminen voisi olla se disruptiivinen tie, joka muodostaisi uuden alun krampeista kärsivälle vanhalle mantereelle.


Järjestöpolitiikan jähmetyneisyydestä  voisi puhua paljonkin, mutta viittaan tässä yhteydessä vain muutamiin seikkoihin. Vaikka kansalaisjärjestöt ja toimiva kansalaisyhteiskunta on demokratian ehto, osallistavat rakenteet on jätetty lahoamaan oman onnensa nojaan. Yksikään puolue ei ole esittänyt konkreettisia ehdotuksia osallistamisen rakenteiden parantamiseksi. Sosialidemokratia uudistaa periaateohjelmaaansa synkän hiljaisuuden vallitessa. Jää vaikutema, että disruptiivinen ajattelu koetaaan häiritseväksi. Eli entisen ay-johtajaan Vihtori Rantaseen yhdistetyn anekdootin sanoin:"Mitäs demokratiaa tämä on kun yksi ja toinen rupeaa mielipiteitään esittämään."

Headhunter Andreas Föller toteaa kannanotossaan, että suurten yritysten ja julkisten yhteisöjen pitäisi ottaa disruptiivinen toimintatapa rakenteelliseksi osaksi toimintapolitiikkaansa. Hän puhuu "kahden talon" toimintatavasta: vallitsevan toimintakulttuurin sisällä tulisi tietoisesti antaa tilaa mielellään ulkopuolelta ja toisenlaisesta kokemuspiiristä tulevalle kehittelylle. Tämä sopii niin politiikkaan, talouteen, järjestöelämään kuin myös menossa olevaan digivallankumoukseen. Kun vanha rakenne on tehnyt tehtävänsä ja alkaa muodostua jarruksi, uusi, disruptiivinen vaihtoehto saataisiin käyntiin "nappia painamalla".

Ei kommentteja: