Pamahtaako finanssikriisi päälle pian uudelleen?
Asiasta kirjoittaa die Zeit -lehti 9.9. 2018 pääartikkelissaan. Lehti luettelee suuren joukon isoja kansainvälsiä yrityksiä, joilla on kymmenien miljardien velkataakka. Lisäksi on luotu uusia sijoitusinstrumentteja näiden velkojen ympärille, mm. riskin suuruuteen liittyvät muuttuvat korot. Tämä houkuttelee lainaamaan näille velkaislle yrityksille lisää suurten korkotuottojen odotuksessa. Roskalainojen määrä on yli kaksinkertainen vuoteen 2007 verrattuna, jolloin Lehman&Brothersin syöksykierre alkoi. Lisäksi koko ajan puheet korkotason nousemisesta lisääntyvät. Lanka taitaa palaa jo?
Lehti viittaa mm. amerikkalaisen Tesla-sähköauton yhtäkkiä suuriksi - voittamattomiksi? - kasvaneisiin velkaongelmiin ja ilmeiseen luottamuksen romahtamiseen. Die Zeit -lehti viittaa muihinkin suuriin kansainvälisiin yrityksiin, kuten logistiikkajätti Hapag Lloydiin, digitaaliseen palvelualustaan Netflixiin, valmisruokaketju Campbell Soup'iin, muutamia merentakaisia miljardiveloissa olevia yrityksiä mainitakseen.
Ongelmia löytyy Saksastakin. Deutsche Bank, Suomen Pankin sisarpankki Saksassa on suurissa, lähes ylipääsemättömissä vaikeuksissa. Ilmeisesti pääjohtaja Ackermannin kaudella syyllistyttiin liian vahvan uskoon tarjontapolitiikan voimaan. Tätä seuraten DB kasvatti investointiohjelmaansa, josta on muodostunut hirvittvä, ylipääsemätön taakka. Velkaa on niin paljon että minkäänlainen kysyntä ei nykyisen valtavirtaisen talouspolitiikan oloissa pysty ratkaisemaan tätä ongelmaa. Vastuujohtajia vaihdetaan ja etsitään ja tilanteen havaittuaan nämä heittävät pyyhkeen kehään: yritys pelastaa Saksan Pankki tuntuu toivottomalta. Takana on kuitenkin suuria sijoittajia (mm. Kiina ja julkisen alan ammaliitto Ver.di), jotka hallinnossa vaativat edelleen etsimään ratkaisuja omien sijoitustensa tueksi.
Autovalmista Volkswagen on rämpinyt taloudellisessa suossa jo muutaman vuoden, syynä amerikkalaisten testaajien havainto vilpillisten ohjelmien sijoittamisesta volkkarien moottoreihin; nämä antoivat todellisuutta parempia tietoja autojen päästöistä ja ympäristöystävällisyydestä. Amerikkalaisten suut tukittiin maksamalla autojen ostajille vaadittuja korvauksia kymmeniä miljardeja jos ei enemmänkin. Saksalaiset Volkswagen -merkkisen auton omistajat heräsivät kysymään: Miksi ei meillekin? Nyt Volkswagenin osakkeenomistajat ovat heränneet vaatimaan firman johtoa tilille itse asiassa heille kuuluvien miljardien käyttämisestä amerikkalaisten ja ehkä pian saksalaistenkin autonomistajien suun tukkimiseen. Ongelmat saksalaisten ja eräiden muidenkin eurooppalaisten automerkkien kohdalla eivät lopu tähän. Petollisia ohjelmoijia - ylimmän johdon tietäessä ja ilmeisesti myös tukiessa - löytyy muistakin kuin saksalaisista autoista; ilmeisesti italialaisista ja myös ranskalaisista autoista.
Autoteollisuus on Saksan insinööritaidon ja osaamisen ydintä. Siitä maksetaan ja se näkyy eliittimerkkien Mercedes Benzin, Audin, BMV:n ja Volkswagenin hinnassa. Näistä autoista maksetaan ehkä yhtä kolmasosaa korkeampaa hintaa kuin muista vastaavantasoisista autoista. Tutkimukset paljastavat, että laatuerot verrattuna japanilaisiin tai korealaisiin autoihin eivät ole ollenkaan tätä luokkaa. Kysymys on todella pienistä eroista materiaalien ja valmistustekniikan suhteen. Hintaerot ovat ylimitoitettuja ja se luo painetta pudottaa hintoja. Se on puolestaan pahinta mahdollista myrkkyä saksalaisille autonvalmistajille nykyoloissa.
Saksalaiset perinteiset tavarataloketjut ovat joutuneetvaikeuksiin, kirjoittaa saksalainen Der Spiegel numerossaan 14/31.3. 2018. Tuli kanadalainen liikemies ja osti pari suomalaisillekin mm. Hampurista tuttua keskeistä ketjua (Galeria Kaufhof, Karstadt) ja yhdisti ne kanadalaiseen tavarataloketjuunsa. Vaihdettiin markkinointikonseptia suuren rahan toivossa ja ryhdyttiin tuomaan Saksaan amerikkalaisia luxustuotteita. Nuukat saksalaiset eivät tähän vastanneet ryntäämällä uudelleen tavarataloihin amerikkalaisen unelman perään, vaan laittoivat kukkaronsa nyörit entistä tiukemmalle. On seurannut hirvittäviä saneerausohjelmia, kun lähes puolet entisestä henkilökunnasta aiotaan heittää pihalle. Ammattiliitot ja ketjujen vaikutusvaltaiset yhteistoimintaelimet ovat heränneet ja kauppasodan ainekset tavaratalomarkkinoilla ovat valmiina.
Tilannetta ei helpota suuren skaalan kauppasota liityen kansainvälisen vapaakauppaan. Sen lähtölaukaus on USA:n presidentin Trumpin "Oma suu ensiksi" (minun muotoiluni) tullirajoitusten muodossa jo annettu. Se vaikeuttaa kysynnän ylläitämistä entisestään. Amerikkalainen unelma saattaa piankin muuttua entistä pahemmaksi painajaiseksi.
Saksankaan talous ei ole niin hyvissä kantimissa kuin annetaan ymmärtää. Vuosien säätökuurit ovat ajaneet julkiset palvelut pahaan kierteeseen. Palkat näyttäisivät nousevan Saksassa hyvinkin, mutta yksityistetyt palveluntarjoajat siirtävät korotukset nopeasti palvelun hintaan, jolloin yhä useampi sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvitsija putoaa palvelujen ulkopuolelle. Euroopan Unionin määrällinen elvytys yhtyneenä Saksan keskeiseen ja ja teknistä osaamista hyödyntävään asemaan näkyy edelleen mm. vientiteollisuuden tuomina voittoina ja liittovaltion ylijäämäisenä budjettina. Samaan aikaan muualla ERU:n jäsenvaltioissa kamppaillaan alijäämien kanssa eivätkä näkymät siksikään vaikuta yhteismarkkinoiden osalta valoisilta. Eksogeeninen talousajattelu - Saksan vahvan konsrvatiivirintaman austerismia aiheuttava ajatusfiksaatio - tuottaa pitkällä tähtäimellä lisää ongelmia. EKP:n määrällinen, eksogeenisen talousajattelun vastainen mutta vain yritysmaailmalle suunnattu elvytys on tulossa päätökseen ja se aiheuttaa epävarmuutta. Korkopolitiikka on ilmeisesti myös muuttumassa ja lainat ovat tulevina vuosina siksi kallimpia kuin nyt. EKP:n valtioilta pankkien kautta ostamat velkakirjalainat ovat olleet ilmeisen hyvä business myös välikäsinä toimineille - sekin tulolähde on kuivumassa. Velkakirjoilola on kuitenkin määräaikansa, jolloin ne on lunastettava takaisin - jos ei uudelleen potkaista lakien muodostaman aisan yli.
Euroopan Unioni ja EKP ei ole onnistunut ratkaisemaan maanosaa vaivaavia suuria ongelmia. Yhä ilmeisemmältä näyttää, että Saksa ei suostu kasvattamaan EU:n budjettia Ranskan presidentti Macronin edellyttämällä tavalla. Ranskan velkataakka on raskas ja ilmeisesti Macron toivoo EU:n budjettia kasvattamalla voivansa hoitaa myös keskeistä osaa Ranskan ja samalla koko Etelä-Euroopan julkisen sektorin velkataakasta. Taustalla mököttää kuitenkin Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus, jonka mukaan Euroopan Unioni ei saa ottaa mitään vastuuta jäsenmaidensa taloudellisista sitoumuksista. Tämä muotoilu tarkoittaa todellisuudessa jälkikeynesiläisen, liberaalin, antisyklisen ja endogeenisen rahapolitiikan kieltämistä. Berliinin muurin murtuessa liittokansleri Kohl ja Saksan kristillisdemokraatit pelkäsivät DDR-tyyppisen sosialismin kaappaavan koko Euroopan Unionin vahvan valtion ja julkisen sektorin kautta tapahtuvan autorisoidun toiminnan muodossa. Koko Unionin talous- ja rahapolitiikkaa muurattiin tältä osin yksipuolisesti kiinni. Syntyi ehdottoman autoritaarinen, uusliberaaleja markkina-arvoja korostava ja niille alisteinen eurooppalainen talousjärjestelmä. Tämän muurin yli ei ole lupa yhdelläkään jäsenmaalla astua, ei edes ajatella tätä mahdollisuutta. Paradoksi on, että se rakenteeltaan ja suhteessa moniarvoiseen poliittiseen demokratiaan muodostaa DDR:ssä käytössä olleen Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen tyyppisen rakenteen, jossa kaikki poliittiset voimat ovat alisteisia yhdelle suurelle idealle. Proletariaatin diktatuurin ja uusliberalismin väliin mahtuu pohjoismaisittain ajatellen kuitenkin vielä yksi vaihtoehto...
Markkinat eivät ole tie tasaisen kysynnän ja ostovoiman lisäämiseen - ne tarvitsevat sitä voidakseen toimia. Yksisilmäinen valtavirtainen talousajattelu on luonut yksisilmäisen kreikkalaisen mytologian mukaisen taloushirviön, joka vaatii vuosittain ja yhä voimakkaammin ihmisuhreja läpipääsemättömään talouslabyrinttiinsa. Ihmisuhreja? Kyllä, köyhyyden, osattomuuden, hoidotta jäämisen ja kaiken elämän polarisoitumisen muodossa. Ei noustu uuteen historialliseen vaiheeseen, vaan ollaan vaarassa luisua takaisin keskiaikaan ellei sitten peräti syvemmälle esihistoriaan.
Kysymys kuuluu: onko prinsessa Eurooppa tuhoutumassa vai löytyykö vielä voima joka sen voisi pelastaa? Monipuoluejärjestelmässä ja edellytetyn samasuuntaisuuden kollektiivisessa sokeudessa sen löytäminen voi olla äärimmäisen vaikeaa. Kuten toisen maailmansodan loppuhetket osoittavat, vasta todellisen tuhoutumisen kynnyksellä yhtäkkiä herätään: me emme tietäneet... Tuo tietoisuus voisi olla se yhteinen voima joka palauttaisi maanosan uuteen ajattelutapaan, aluksi toipilaaksi ja jatkossa dynaamiseksi, demokraattiseksi ja maailmalle esimerkkiä näyttäväksi voimaksi.
Asiasta kirjoittaa die Zeit -lehti 9.9. 2018 pääartikkelissaan. Lehti luettelee suuren joukon isoja kansainvälsiä yrityksiä, joilla on kymmenien miljardien velkataakka. Lisäksi on luotu uusia sijoitusinstrumentteja näiden velkojen ympärille, mm. riskin suuruuteen liittyvät muuttuvat korot. Tämä houkuttelee lainaamaan näille velkaislle yrityksille lisää suurten korkotuottojen odotuksessa. Roskalainojen määrä on yli kaksinkertainen vuoteen 2007 verrattuna, jolloin Lehman&Brothersin syöksykierre alkoi. Lisäksi koko ajan puheet korkotason nousemisesta lisääntyvät. Lanka taitaa palaa jo?
Lehti viittaa mm. amerikkalaisen Tesla-sähköauton yhtäkkiä suuriksi - voittamattomiksi? - kasvaneisiin velkaongelmiin ja ilmeiseen luottamuksen romahtamiseen. Die Zeit -lehti viittaa muihinkin suuriin kansainvälisiin yrityksiin, kuten logistiikkajätti Hapag Lloydiin, digitaaliseen palvelualustaan Netflixiin, valmisruokaketju Campbell Soup'iin, muutamia merentakaisia miljardiveloissa olevia yrityksiä mainitakseen.
Ongelmia löytyy Saksastakin. Deutsche Bank, Suomen Pankin sisarpankki Saksassa on suurissa, lähes ylipääsemättömissä vaikeuksissa. Ilmeisesti pääjohtaja Ackermannin kaudella syyllistyttiin liian vahvan uskoon tarjontapolitiikan voimaan. Tätä seuraten DB kasvatti investointiohjelmaansa, josta on muodostunut hirvittvä, ylipääsemätön taakka. Velkaa on niin paljon että minkäänlainen kysyntä ei nykyisen valtavirtaisen talouspolitiikan oloissa pysty ratkaisemaan tätä ongelmaa. Vastuujohtajia vaihdetaan ja etsitään ja tilanteen havaittuaan nämä heittävät pyyhkeen kehään: yritys pelastaa Saksan Pankki tuntuu toivottomalta. Takana on kuitenkin suuria sijoittajia (mm. Kiina ja julkisen alan ammaliitto Ver.di), jotka hallinnossa vaativat edelleen etsimään ratkaisuja omien sijoitustensa tueksi.
Autovalmista Volkswagen on rämpinyt taloudellisessa suossa jo muutaman vuoden, syynä amerikkalaisten testaajien havainto vilpillisten ohjelmien sijoittamisesta volkkarien moottoreihin; nämä antoivat todellisuutta parempia tietoja autojen päästöistä ja ympäristöystävällisyydestä. Amerikkalaisten suut tukittiin maksamalla autojen ostajille vaadittuja korvauksia kymmeniä miljardeja jos ei enemmänkin. Saksalaiset Volkswagen -merkkisen auton omistajat heräsivät kysymään: Miksi ei meillekin? Nyt Volkswagenin osakkeenomistajat ovat heränneet vaatimaan firman johtoa tilille itse asiassa heille kuuluvien miljardien käyttämisestä amerikkalaisten ja ehkä pian saksalaistenkin autonomistajien suun tukkimiseen. Ongelmat saksalaisten ja eräiden muidenkin eurooppalaisten automerkkien kohdalla eivät lopu tähän. Petollisia ohjelmoijia - ylimmän johdon tietäessä ja ilmeisesti myös tukiessa - löytyy muistakin kuin saksalaisista autoista; ilmeisesti italialaisista ja myös ranskalaisista autoista.
Autoteollisuus on Saksan insinööritaidon ja osaamisen ydintä. Siitä maksetaan ja se näkyy eliittimerkkien Mercedes Benzin, Audin, BMV:n ja Volkswagenin hinnassa. Näistä autoista maksetaan ehkä yhtä kolmasosaa korkeampaa hintaa kuin muista vastaavantasoisista autoista. Tutkimukset paljastavat, että laatuerot verrattuna japanilaisiin tai korealaisiin autoihin eivät ole ollenkaan tätä luokkaa. Kysymys on todella pienistä eroista materiaalien ja valmistustekniikan suhteen. Hintaerot ovat ylimitoitettuja ja se luo painetta pudottaa hintoja. Se on puolestaan pahinta mahdollista myrkkyä saksalaisille autonvalmistajille nykyoloissa.
Saksalaiset perinteiset tavarataloketjut ovat joutuneetvaikeuksiin, kirjoittaa saksalainen Der Spiegel numerossaan 14/31.3. 2018. Tuli kanadalainen liikemies ja osti pari suomalaisillekin mm. Hampurista tuttua keskeistä ketjua (Galeria Kaufhof, Karstadt) ja yhdisti ne kanadalaiseen tavarataloketjuunsa. Vaihdettiin markkinointikonseptia suuren rahan toivossa ja ryhdyttiin tuomaan Saksaan amerikkalaisia luxustuotteita. Nuukat saksalaiset eivät tähän vastanneet ryntäämällä uudelleen tavarataloihin amerikkalaisen unelman perään, vaan laittoivat kukkaronsa nyörit entistä tiukemmalle. On seurannut hirvittäviä saneerausohjelmia, kun lähes puolet entisestä henkilökunnasta aiotaan heittää pihalle. Ammattiliitot ja ketjujen vaikutusvaltaiset yhteistoimintaelimet ovat heränneet ja kauppasodan ainekset tavaratalomarkkinoilla ovat valmiina.
Tilannetta ei helpota suuren skaalan kauppasota liityen kansainvälisen vapaakauppaan. Sen lähtölaukaus on USA:n presidentin Trumpin "Oma suu ensiksi" (minun muotoiluni) tullirajoitusten muodossa jo annettu. Se vaikeuttaa kysynnän ylläitämistä entisestään. Amerikkalainen unelma saattaa piankin muuttua entistä pahemmaksi painajaiseksi.
Saksankaan talous ei ole niin hyvissä kantimissa kuin annetaan ymmärtää. Vuosien säätökuurit ovat ajaneet julkiset palvelut pahaan kierteeseen. Palkat näyttäisivät nousevan Saksassa hyvinkin, mutta yksityistetyt palveluntarjoajat siirtävät korotukset nopeasti palvelun hintaan, jolloin yhä useampi sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvitsija putoaa palvelujen ulkopuolelle. Euroopan Unionin määrällinen elvytys yhtyneenä Saksan keskeiseen ja ja teknistä osaamista hyödyntävään asemaan näkyy edelleen mm. vientiteollisuuden tuomina voittoina ja liittovaltion ylijäämäisenä budjettina. Samaan aikaan muualla ERU:n jäsenvaltioissa kamppaillaan alijäämien kanssa eivätkä näkymät siksikään vaikuta yhteismarkkinoiden osalta valoisilta. Eksogeeninen talousajattelu - Saksan vahvan konsrvatiivirintaman austerismia aiheuttava ajatusfiksaatio - tuottaa pitkällä tähtäimellä lisää ongelmia. EKP:n määrällinen, eksogeenisen talousajattelun vastainen mutta vain yritysmaailmalle suunnattu elvytys on tulossa päätökseen ja se aiheuttaa epävarmuutta. Korkopolitiikka on ilmeisesti myös muuttumassa ja lainat ovat tulevina vuosina siksi kallimpia kuin nyt. EKP:n valtioilta pankkien kautta ostamat velkakirjalainat ovat olleet ilmeisen hyvä business myös välikäsinä toimineille - sekin tulolähde on kuivumassa. Velkakirjoilola on kuitenkin määräaikansa, jolloin ne on lunastettava takaisin - jos ei uudelleen potkaista lakien muodostaman aisan yli.
Euroopan Unioni ja EKP ei ole onnistunut ratkaisemaan maanosaa vaivaavia suuria ongelmia. Yhä ilmeisemmältä näyttää, että Saksa ei suostu kasvattamaan EU:n budjettia Ranskan presidentti Macronin edellyttämällä tavalla. Ranskan velkataakka on raskas ja ilmeisesti Macron toivoo EU:n budjettia kasvattamalla voivansa hoitaa myös keskeistä osaa Ranskan ja samalla koko Etelä-Euroopan julkisen sektorin velkataakasta. Taustalla mököttää kuitenkin Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus, jonka mukaan Euroopan Unioni ei saa ottaa mitään vastuuta jäsenmaidensa taloudellisista sitoumuksista. Tämä muotoilu tarkoittaa todellisuudessa jälkikeynesiläisen, liberaalin, antisyklisen ja endogeenisen rahapolitiikan kieltämistä. Berliinin muurin murtuessa liittokansleri Kohl ja Saksan kristillisdemokraatit pelkäsivät DDR-tyyppisen sosialismin kaappaavan koko Euroopan Unionin vahvan valtion ja julkisen sektorin kautta tapahtuvan autorisoidun toiminnan muodossa. Koko Unionin talous- ja rahapolitiikkaa muurattiin tältä osin yksipuolisesti kiinni. Syntyi ehdottoman autoritaarinen, uusliberaaleja markkina-arvoja korostava ja niille alisteinen eurooppalainen talousjärjestelmä. Tämän muurin yli ei ole lupa yhdelläkään jäsenmaalla astua, ei edes ajatella tätä mahdollisuutta. Paradoksi on, että se rakenteeltaan ja suhteessa moniarvoiseen poliittiseen demokratiaan muodostaa DDR:ssä käytössä olleen Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen tyyppisen rakenteen, jossa kaikki poliittiset voimat ovat alisteisia yhdelle suurelle idealle. Proletariaatin diktatuurin ja uusliberalismin väliin mahtuu pohjoismaisittain ajatellen kuitenkin vielä yksi vaihtoehto...
Markkinat eivät ole tie tasaisen kysynnän ja ostovoiman lisäämiseen - ne tarvitsevat sitä voidakseen toimia. Yksisilmäinen valtavirtainen talousajattelu on luonut yksisilmäisen kreikkalaisen mytologian mukaisen taloushirviön, joka vaatii vuosittain ja yhä voimakkaammin ihmisuhreja läpipääsemättömään talouslabyrinttiinsa. Ihmisuhreja? Kyllä, köyhyyden, osattomuuden, hoidotta jäämisen ja kaiken elämän polarisoitumisen muodossa. Ei noustu uuteen historialliseen vaiheeseen, vaan ollaan vaarassa luisua takaisin keskiaikaan ellei sitten peräti syvemmälle esihistoriaan.
Kysymys kuuluu: onko prinsessa Eurooppa tuhoutumassa vai löytyykö vielä voima joka sen voisi pelastaa? Monipuoluejärjestelmässä ja edellytetyn samasuuntaisuuden kollektiivisessa sokeudessa sen löytäminen voi olla äärimmäisen vaikeaa. Kuten toisen maailmansodan loppuhetket osoittavat, vasta todellisen tuhoutumisen kynnyksellä yhtäkkiä herätään: me emme tietäneet... Tuo tietoisuus voisi olla se yhteinen voima joka palauttaisi maanosan uuteen ajattelutapaan, aluksi toipilaaksi ja jatkossa dynaamiseksi, demokraattiseksi ja maailmalle esimerkkiä näyttäväksi voimaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti