Olen blogikirjoituksissani esittänyt poikkeuksellisen kovaa demokratiakritiikkiä Euroopan Unionia ja sen konsolidoidussa peruskirjassa esitettyjä arvoja kohtaan. Ymmärrän että monet lukevat kannanottojani haluten pysyä anonyymeina, koska niihin yhtyminen merkitsee helposti eristämistä ja joukosta poissulkemista. Se että kommentteja ja kannanottoja ei tule niiltäkään, jotka ovat keskeisesti mukana vastuunotossa ja päätöksenteossa, antaa aiheen olettaa että minullekin on käynyt näin.
Ainoa tapa, jossa todisteisiin perustuen voin puolustella analyysiani, perustuu Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologiaan ja erityisesti siihen, miten Erich Fromm kuvaa kirjassaan "Terve yhteiskunta" (Kirjayhtymä 1971) luvussa kaksi "Voiko yhteiskunta olla sairas - normaaliuden patologia" yleisestä mielipidettä, normaaliutta ja nojautumista enemmistön käsitykseen:
"Petollista yhteisön jäsenten mielenterveyden arvioimisessa on heidän käsitystensä oikeiksi katsominen "enemmistön päätöksen" perusteella. Naiivisti otaksutaan sen, että suurin osa ihmisistä ajatelee tai tuntee samaan tapaan, todistavan nämä ajatukset ja tunteet oikeiksi ja päteviksi. Missään ei erehdytä pahemmin. Enemmistön sana ei sellaisenaan merkitse kerrassaan mitään ratkaistaessa mikä on järjellistä ja tervettä. Niin kuin on olemassa kahden ihmisen hulluutta, "folie á deux", on olemassa myös "folie á millions". Pahetta ei tee hyveeksi se, että miljoonat ihmiset harrastavat sitä, erehdyksistä ei tule totuutta vaikka miljoonat uskovat samaan erehdykseen, eikä miljoonien ihmisten samanlainen häiriintyminen myöskään merkitse sitä, että nämä ihmiset olisivat terveitä mieleltään.
Yksilöllisen ja sosiaalisen häiriintymisen välillä on kuitenkin tärkeä ero,. jonka vuoksi meidän on erotettava toisistaan kaksi käsitettä: vajavuustila ja neuroottinen häiriintyneisyys. Jos ihmisen ei onnistu saavuttaa vapautta, omaehtoisuutta ja aitoakykyä ilmaista itseään, hänen voidaan katsoa kärsivän vaikeasta vajavuustilasta, jos edellytettään että vapaus ja omaehtoisuus ovat objektiivisia päämääriä ja jokaisen saavutettavissa. Jos nämä päämäärät jäävät tietyssä yhteiskunnassa väestön valtaosalta saavuttamatta, olemme tekemisissä sosiaalisesti kaavautuneen vajavuuden kanssa. Kukin yksilö kärsii vajavuudesta monien muiden kanssa, hän ei ymmärrä sitä vajavuudeksi eikä tunne turvallisuuttaan uhatuksi siten että hän kokisi olevansa erilainen kuin muut, tietyssä mielessä hyljeksitty. Se minkä hän menettää elämän rikkaudesta ja aidosta onnellisuudesta, korvautuu turvallisuudentunteella joka syntyy kun yksilö tuntee sopivansa muiden ihmisten joukkoon - sellaisina kun hän heidät tuntee. Saattaa itse asiassa olla niin, että juuri tämä vajavuus on hänen kulttuurissaan korotettu hyveeksi, mikä vielä vahvistaa hänen tunnettaan että hän on saavuttanut jotakin arvokasta."
---
Edellä ollut neuroottisuuden ja sosiaalisesti kaavautuneen vajavuuden eron käsittely saattaa antaa vaikutelman, että kaikki sujuu jos vain yhteiskunta suo lääkkeitä sairausoireiden puhkeamisen estämiseksi, jolloin se voi jatkaa toimintaansa olivatpa sen aiheuttamat vajavuudet miten pahoja tahansa. Historia osoittaa kuitenkin, että näin ei ole.
Pitää todella paikkansa, että ihminen näyttää olevan, päinvastoin kuin eläin, melkein rajattoman mukautuvainen, hän voi syödä lähes mitä tahansa, elää melkein millaisessa ilmastossa hyvänsä sopeuttaen itsensä siihen, ja aivan samoin on tuskin olemassa henkisiä elinehtoja joita hän ei voisi kestää ja joiden alaisena hän ei kykenisi jatkaman toimintaansa. Hän voi elää vapaana ja elää orjana; elää rikkaana ylellisyyden keskellä ja melkein nälkäkuoleman partaalla. Hän voi elää soturin elämää, ja hän voi elää rauhassa. On tuskin olemassa mitään henkisiä ehtoja joissa ihminen ei voisi elää, ja ihmiselle voidaan tehdä melkein mitä vain ja käyttää häntä melkein mihin vain. Kaikki tämä näyttäisi oikeuttavan käsityksen, ettei lainkaan ole olemassa kaikille yhteistä ihmisluontoa, ja se taas merkitsisi todellisuudessa, ettei olisi olemassa mitään lajia "ihminen" paitsi fysiologisesti ja anatomisesti.
Tästä kaikesta todistusaineistosta huolimatta näemme ihmiskunnan historiasta, että olemme jättäneet yhden seikan huomiotta. Yksinvaltiaat ja hallitsevat klikit saattavat kylläkin onnistua pitämään vallassaan ja riistämään kanssaihmisiään, mutta ne eivät voi estää ihmistä reagoimasta tällaiseen epäinhimilliseen kohteluun. Niiden alaisista tulee pelokkaita, epäluuloisia ja yksinäisiä ja, jos ulkoiset syyt eivät pääse vaikuttamaan, niiden valtius luhistuu aikanaan siksi että pelko, epäluuloisuus ja yksinäisyys estää useimpia ihmisiä toimimasta tehokkaasti ja älykkäästi. Kokonaiset kansat tai niiden sisäiset sosiaaliset ryhmät voidaan alistaa ja niitä voidaan riistää pitkiä aikoja, mutta ne reagoivat. Ne reagoivat tulemalla apaattisiksi tai menettämällä älynsä ja aloitekykynsä voimaa ja erityistaitojaan niin paljon, että ne vähitellen muuttuvat kykenemättömuiksi toimimaan tehtävissä, joissa niiden pitäisi palvella herrojaan. Tai reaktiona on sellainen vihan ja tuhoamishalun kasautuminen, että se tekee lopun niistä itsestään, niiden hallitsijoista ja koko järjestelmästä. Voi käydä niin, että ne reagoivat luomalla niin voimakkaan vapaudenkaipuun ja itsenäisyyden, että niiden luovat virikkeet synnyttävät paremman yhteiskunnan. Reaktion laatu riippuu monista tyekijöistä, taloudellisista ja poliittisista seikoista sekä henkisestä ilmapiiristä jossa kansa elää. Mutta millaisia reaktiot sitten ovatkin, on väite että ihminen kykenee elämään melkein millaisissa oloissa hyvänsä vain puoliksi totta; sitä pitää täydentää toisella väitteellä, sillä että jos hän elää luonnolleen vastaisissa oloissa, hän ei voi olla reagoimatta, hänen täytyy joko taantua ja tuhoutua tai sitten hänen täytyy luoda olot jotka paremmin vastaavat hänen tarpeitaan."
(Erich Fromm: Terve yhteiskunta, Kirjayhtymä 1971)
Ainoa tapa, jossa todisteisiin perustuen voin puolustella analyysiani, perustuu Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologiaan ja erityisesti siihen, miten Erich Fromm kuvaa kirjassaan "Terve yhteiskunta" (Kirjayhtymä 1971) luvussa kaksi "Voiko yhteiskunta olla sairas - normaaliuden patologia" yleisestä mielipidettä, normaaliutta ja nojautumista enemmistön käsitykseen:
"Petollista yhteisön jäsenten mielenterveyden arvioimisessa on heidän käsitystensä oikeiksi katsominen "enemmistön päätöksen" perusteella. Naiivisti otaksutaan sen, että suurin osa ihmisistä ajatelee tai tuntee samaan tapaan, todistavan nämä ajatukset ja tunteet oikeiksi ja päteviksi. Missään ei erehdytä pahemmin. Enemmistön sana ei sellaisenaan merkitse kerrassaan mitään ratkaistaessa mikä on järjellistä ja tervettä. Niin kuin on olemassa kahden ihmisen hulluutta, "folie á deux", on olemassa myös "folie á millions". Pahetta ei tee hyveeksi se, että miljoonat ihmiset harrastavat sitä, erehdyksistä ei tule totuutta vaikka miljoonat uskovat samaan erehdykseen, eikä miljoonien ihmisten samanlainen häiriintyminen myöskään merkitse sitä, että nämä ihmiset olisivat terveitä mieleltään.
Yksilöllisen ja sosiaalisen häiriintymisen välillä on kuitenkin tärkeä ero,. jonka vuoksi meidän on erotettava toisistaan kaksi käsitettä: vajavuustila ja neuroottinen häiriintyneisyys. Jos ihmisen ei onnistu saavuttaa vapautta, omaehtoisuutta ja aitoakykyä ilmaista itseään, hänen voidaan katsoa kärsivän vaikeasta vajavuustilasta, jos edellytettään että vapaus ja omaehtoisuus ovat objektiivisia päämääriä ja jokaisen saavutettavissa. Jos nämä päämäärät jäävät tietyssä yhteiskunnassa väestön valtaosalta saavuttamatta, olemme tekemisissä sosiaalisesti kaavautuneen vajavuuden kanssa. Kukin yksilö kärsii vajavuudesta monien muiden kanssa, hän ei ymmärrä sitä vajavuudeksi eikä tunne turvallisuuttaan uhatuksi siten että hän kokisi olevansa erilainen kuin muut, tietyssä mielessä hyljeksitty. Se minkä hän menettää elämän rikkaudesta ja aidosta onnellisuudesta, korvautuu turvallisuudentunteella joka syntyy kun yksilö tuntee sopivansa muiden ihmisten joukkoon - sellaisina kun hän heidät tuntee. Saattaa itse asiassa olla niin, että juuri tämä vajavuus on hänen kulttuurissaan korotettu hyveeksi, mikä vielä vahvistaa hänen tunnettaan että hän on saavuttanut jotakin arvokasta."
---
Edellä ollut neuroottisuuden ja sosiaalisesti kaavautuneen vajavuuden eron käsittely saattaa antaa vaikutelman, että kaikki sujuu jos vain yhteiskunta suo lääkkeitä sairausoireiden puhkeamisen estämiseksi, jolloin se voi jatkaa toimintaansa olivatpa sen aiheuttamat vajavuudet miten pahoja tahansa. Historia osoittaa kuitenkin, että näin ei ole.
Pitää todella paikkansa, että ihminen näyttää olevan, päinvastoin kuin eläin, melkein rajattoman mukautuvainen, hän voi syödä lähes mitä tahansa, elää melkein millaisessa ilmastossa hyvänsä sopeuttaen itsensä siihen, ja aivan samoin on tuskin olemassa henkisiä elinehtoja joita hän ei voisi kestää ja joiden alaisena hän ei kykenisi jatkaman toimintaansa. Hän voi elää vapaana ja elää orjana; elää rikkaana ylellisyyden keskellä ja melkein nälkäkuoleman partaalla. Hän voi elää soturin elämää, ja hän voi elää rauhassa. On tuskin olemassa mitään henkisiä ehtoja joissa ihminen ei voisi elää, ja ihmiselle voidaan tehdä melkein mitä vain ja käyttää häntä melkein mihin vain. Kaikki tämä näyttäisi oikeuttavan käsityksen, ettei lainkaan ole olemassa kaikille yhteistä ihmisluontoa, ja se taas merkitsisi todellisuudessa, ettei olisi olemassa mitään lajia "ihminen" paitsi fysiologisesti ja anatomisesti.
Tästä kaikesta todistusaineistosta huolimatta näemme ihmiskunnan historiasta, että olemme jättäneet yhden seikan huomiotta. Yksinvaltiaat ja hallitsevat klikit saattavat kylläkin onnistua pitämään vallassaan ja riistämään kanssaihmisiään, mutta ne eivät voi estää ihmistä reagoimasta tällaiseen epäinhimilliseen kohteluun. Niiden alaisista tulee pelokkaita, epäluuloisia ja yksinäisiä ja, jos ulkoiset syyt eivät pääse vaikuttamaan, niiden valtius luhistuu aikanaan siksi että pelko, epäluuloisuus ja yksinäisyys estää useimpia ihmisiä toimimasta tehokkaasti ja älykkäästi. Kokonaiset kansat tai niiden sisäiset sosiaaliset ryhmät voidaan alistaa ja niitä voidaan riistää pitkiä aikoja, mutta ne reagoivat. Ne reagoivat tulemalla apaattisiksi tai menettämällä älynsä ja aloitekykynsä voimaa ja erityistaitojaan niin paljon, että ne vähitellen muuttuvat kykenemättömuiksi toimimaan tehtävissä, joissa niiden pitäisi palvella herrojaan. Tai reaktiona on sellainen vihan ja tuhoamishalun kasautuminen, että se tekee lopun niistä itsestään, niiden hallitsijoista ja koko järjestelmästä. Voi käydä niin, että ne reagoivat luomalla niin voimakkaan vapaudenkaipuun ja itsenäisyyden, että niiden luovat virikkeet synnyttävät paremman yhteiskunnan. Reaktion laatu riippuu monista tyekijöistä, taloudellisista ja poliittisista seikoista sekä henkisestä ilmapiiristä jossa kansa elää. Mutta millaisia reaktiot sitten ovatkin, on väite että ihminen kykenee elämään melkein millaisissa oloissa hyvänsä vain puoliksi totta; sitä pitää täydentää toisella väitteellä, sillä että jos hän elää luonnolleen vastaisissa oloissa, hän ei voi olla reagoimatta, hänen täytyy joko taantua ja tuhoutua tai sitten hänen täytyy luoda olot jotka paremmin vastaavat hänen tarpeitaan."
(Erich Fromm: Terve yhteiskunta, Kirjayhtymä 1971)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti