Mielipidetiedustelut näyttäisivät osoittavan sosialidemokratian, kansanvaltaan, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan elämäntapana toimintansa rakentavan liikkeen olevan voimissaan. Optimismia varjostaa kuitenkin tarkemmin määrittelemätön epävarmuuden tunne. Mitkä ovat liikkeen konkreettiset vaihtoehdot tästä eteenpäin? Sosialidemokratian mahdollisuudet Suomessa ja Euroopassa?
Läntinen maailma, Euroopan Unioni niiden mukana ja jopa poliittisessa keskiössä, vakuuttaa rakentavansa toimintansa demokratian varaan. Puhutaan läntisestä arvoyhteisöstä ja sen lujasta päättäväisyydestä puolustaa demokratiaa, tarvittaessa vaikka asevoimin arvopohjaltaan eiproduktiivisiksi luokiteltuja valtioita, kulttuureita ja kansanliikkeitä vastaan. Tälle lähestymistavalle halutaan vakautta ja uskotaan sen toteutuvan demokratiaan kuuluvan vapauden kautta. Vapauden jonka keskeiseksi soveltamismuodoksi on EU:ssa valittu neljä vapautta: ihmisten vapaa liikkuvuus, tavaroiden vapaa liikkuvuus, palveluiden vapaa liikkuvuus ja pääoman vapaa liikkuvuus. Meidän Euroopan Unionissa oletetaan uskovan, että näitä periaatteita toteuttavat parhaiten markkinat. Siksi Euroopan Unionin peruskirjoissa markkinoille on annettu ensisijainen rooli.
Euroopan Unionihan syntyi Rooman sopimuksella Hiili- ja teräsyhteisönä, jota on sitten täydennetty Amsterdamin, Nizzan ja Lissabonin sopimuksilla. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa tapahtui Euroopan Unionissa muutos, jossa rauha ja yhteistyö korvattiin kaupallisella kilpailulla. Tämä muutos näkyy emeritusprofessori John Weeksin mukaan Perussopimuksen artiklassa 2, sen kolmannessa kappaleessa: siinä korostetaan voimakkaasti kilpailevaa sosiaalista markkinataloutta. Sopimus velvoittaa kaikki jäsenmaat aivan tietyn tyyppiseen taloudelliseen organisaatioon, josta sopimuksessa käytetään nimitystä "markkinatalous". EU:n perussopimuksen muissa osissa täsmennetään, että "markkinatalous" on synonyymi kapitalismille.
John Weeks korostaa, että yhdenkään merkittävän maan perustuslakiin - Kiinaa lukuunottamatta - ei ole kirjattu tällaista ideologista sitoutumista. Hän päättelee, että koska tätä ilmaisua on käytetty nimenomaan sisämarkkinoiden yhteydessä, ilmaisu "voimakkaasti kilpaileva" tarkoittaa nimenomaan kaupallista kilpailua.
Euroopan Unioni, joka sekin alunperin luotiin rauhan ja demokratian linnakkeeksi, kuvaa yhteisessä, lopulta konsensuksella hyväksytyssä konsolidoidussa peruskirjassaan toimintatapaansa seuraavasti:
125 artikla (aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)
1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
Sosialidemokratian ja liberaalin porvariston arvopohja on perustunut markkinatalouden ja sosiaalista, taloudellista ja sivistyksellistä turvaa luovan valtion vuoropuheluun, "sekatalouteen" jossa valtio korvaa markkinoiden puutteita markkinoiden toisaalta purkaessa puutteellisesti toimivan talouden aiheuttamia umpikujia. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on perustunut juuri vahvan ja kansanvaltaisen valtion, "kansankodin" periaatteelle. Dynaamisen lisän tähän ajatteluun toi aikanaan poliittisesti liberaali John Maynard Keynes antisyklisellä talouspoliitisella teoriallaan.
Yksinvaltainen ja autorisoitu valtio johtaa sen kaltaisiin umpikujiin, joita ns. "reaalisosialismi" 1900-luvulla edusti. Markkinoille annettu ehdoton valta johtaa puolestaan tuloerojen kasvuun ja syvän varallisuuspolarisaation aiheutamaan vastakkainasetteluun, ympäristöongelmiin ja rajattoman kilpailun tuloksena myös valtioiden ja yritysten vastakkainasetteluun - ja pahimmillaan sotaan. Kansanvaltainen hyvinvointivaltio edustaa tässä suhteessa kultaista keskitietä - mikäli sellaiseen mahdollisuus annetaan.
Kun tarkastelee Euroopan Unionin peruskirjaa, siinä esitettyjä arvoja ja niiden henkeä sekä tältä pohjalta toteutettavaa politiikkaa, ei voi päätyä muuhun lopputulemaan kuin siihen, että Euroopan Unionissa valtiolta on otettu pois sen tehtävä yhteisiin päätöksiin perustuvan hyvinvoinnin luojana ja samalla mahdollisuus antisyklisesti ohjailla pääomavirtoja markkinoiden puutteellisen sosiaalisen ymmärryksen aiheuttamien puutteiden korjaajana ja YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen periaatteiden toteuttajana.
Sosialidemokratialle tämä on kohtalonkysymys. Jos valtio ei ole keskeisenä autoriteettina käytettävissä liikkeen periaatteiden toteuttamisessa, on vain varsin rajallisia mahdollisuuksia tavoitteiden mukaisen oikeudenmukaisen kansankodin rakentamiseen. Sitoutuminen Euroopan Unionin peruskirjoissa vahvistettujen periaatteiden toteuttamiseen merkitsee sitä, että sosialidemokratialta on otettu pois sen keskeiset välineet arvopohjansa mukaisen politiikan toteuttamiseen. Kun moniarvoiseksi tarkoitetussa yhteisössä niinkin keskeinen liike kuin sosialidemokratia kastroidaan perustavaa laatua olevissa asiakirjoissa poliittisesti ja vaihtoehtoinen politiikka estetään, herää vakava kysymys: onko Euroopan Unioni pohjimmiltaan demokraattinen yhteisö? Ja edelleen: tarkoittaako nojaaminen "läntisen arvoyhteisöön" sosialidemokratian poissulkemista poliittisena liikkeenä?
Mielestäni nämä äärimmäisen vakavat kysymykset on vihdoinkin esitettävä avoimesti. Sosialidemokratia ei merkitse oikeudenmukaisuutta ainoastaan yhdessä maassa ja Euroopan Unionin oloissa se ei olisi mahdollistakaan. Voiton demokraattisissa vaaleissa tulisi merkitä sitä, että liikkeen arvopohjaan kuuluva toimintamahdollisuuksien arsenaali on kokonaan käytettävissä.
Euroopan Unionin oloissa asianlaita ei ole näin.
Tämä yhteiskunnallinen tilanne varjostaa koko eurooppalaista ilmapiiriä ja tietenkin erityisesti sosialidemokratiaa. Onko käynyt niin, että liikkeen sitoutuminen kansainvälisyyteen ja toiminnan universaaleihin periaatteisiin on hämärtynyt Euroopan Unioniin liityttäessä ja sen politiikan arvopohjan muuttuessa autorisoiduksi markkina-alisteiseksi, uusliberaaliksi poliitiseksi ohjelmaksi? Hämmästyttävällä tavalla eurooppalainen sosialidemokratia joko vaikenee tästä ristiriidasta tietoisesti tai sitten se on henkisesti sillä tavalla vieraantunut arvopohjastaan, että yhteiskunnallisesti oikeita kysymyksiä ei osata esittää eikä luoda lujaa, omaan arvopohjaan perustuvaa strategiaa vapautumiseksi markkina-alisteisesta veljeyden vankilasta.
Kun nyt taas kerran lähestytään tärkeitä vaaleja, tämä suunnattoman suuri ongelma olisi osattava sanoa ääneen. Omasta puolestani sanon sen seuraavalla tavalla: sosialidemokratian on luotava ohjelma vapautumiselle eurooppalaisesta, markkina-alisteisesta veljeyden vankilasta ja sille on hankittava laaja, enemmistöön perustuva tuki Euroopan ja jatkossa myös maailman pelastamiseksi ja kuntouttamiseksi yksipuolisen markkinaorientaation rampauttavilta, kontraproduktiivisilta vaikutuksilta. Eurooppa voi olla myös toisenlainen - sellainen kuin miksi se alunperin 1950-luvun alussa tarkoitettiin.
Läntinen maailma, Euroopan Unioni niiden mukana ja jopa poliittisessa keskiössä, vakuuttaa rakentavansa toimintansa demokratian varaan. Puhutaan läntisestä arvoyhteisöstä ja sen lujasta päättäväisyydestä puolustaa demokratiaa, tarvittaessa vaikka asevoimin arvopohjaltaan eiproduktiivisiksi luokiteltuja valtioita, kulttuureita ja kansanliikkeitä vastaan. Tälle lähestymistavalle halutaan vakautta ja uskotaan sen toteutuvan demokratiaan kuuluvan vapauden kautta. Vapauden jonka keskeiseksi soveltamismuodoksi on EU:ssa valittu neljä vapautta: ihmisten vapaa liikkuvuus, tavaroiden vapaa liikkuvuus, palveluiden vapaa liikkuvuus ja pääoman vapaa liikkuvuus. Meidän Euroopan Unionissa oletetaan uskovan, että näitä periaatteita toteuttavat parhaiten markkinat. Siksi Euroopan Unionin peruskirjoissa markkinoille on annettu ensisijainen rooli.
Euroopan Unionihan syntyi Rooman sopimuksella Hiili- ja teräsyhteisönä, jota on sitten täydennetty Amsterdamin, Nizzan ja Lissabonin sopimuksilla. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa tapahtui Euroopan Unionissa muutos, jossa rauha ja yhteistyö korvattiin kaupallisella kilpailulla. Tämä muutos näkyy emeritusprofessori John Weeksin mukaan Perussopimuksen artiklassa 2, sen kolmannessa kappaleessa: siinä korostetaan voimakkaasti kilpailevaa sosiaalista markkinataloutta. Sopimus velvoittaa kaikki jäsenmaat aivan tietyn tyyppiseen taloudelliseen organisaatioon, josta sopimuksessa käytetään nimitystä "markkinatalous". EU:n perussopimuksen muissa osissa täsmennetään, että "markkinatalous" on synonyymi kapitalismille.
John Weeks korostaa, että yhdenkään merkittävän maan perustuslakiin - Kiinaa lukuunottamatta - ei ole kirjattu tällaista ideologista sitoutumista. Hän päättelee, että koska tätä ilmaisua on käytetty nimenomaan sisämarkkinoiden yhteydessä, ilmaisu "voimakkaasti kilpaileva" tarkoittaa nimenomaan kaupallista kilpailua.
Euroopan Unioni, joka sekin alunperin luotiin rauhan ja demokratian linnakkeeksi, kuvaa yhteisessä, lopulta konsensuksella hyväksytyssä konsolidoidussa peruskirjassaan toimintatapaansa seuraavasti:
125 artikla (aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)
1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
Sosialidemokratian ja liberaalin porvariston arvopohja on perustunut markkinatalouden ja sosiaalista, taloudellista ja sivistyksellistä turvaa luovan valtion vuoropuheluun, "sekatalouteen" jossa valtio korvaa markkinoiden puutteita markkinoiden toisaalta purkaessa puutteellisesti toimivan talouden aiheuttamia umpikujia. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on perustunut juuri vahvan ja kansanvaltaisen valtion, "kansankodin" periaatteelle. Dynaamisen lisän tähän ajatteluun toi aikanaan poliittisesti liberaali John Maynard Keynes antisyklisellä talouspoliitisella teoriallaan.
Yksinvaltainen ja autorisoitu valtio johtaa sen kaltaisiin umpikujiin, joita ns. "reaalisosialismi" 1900-luvulla edusti. Markkinoille annettu ehdoton valta johtaa puolestaan tuloerojen kasvuun ja syvän varallisuuspolarisaation aiheutamaan vastakkainasetteluun, ympäristöongelmiin ja rajattoman kilpailun tuloksena myös valtioiden ja yritysten vastakkainasetteluun - ja pahimmillaan sotaan. Kansanvaltainen hyvinvointivaltio edustaa tässä suhteessa kultaista keskitietä - mikäli sellaiseen mahdollisuus annetaan.
Kun tarkastelee Euroopan Unionin peruskirjaa, siinä esitettyjä arvoja ja niiden henkeä sekä tältä pohjalta toteutettavaa politiikkaa, ei voi päätyä muuhun lopputulemaan kuin siihen, että Euroopan Unionissa valtiolta on otettu pois sen tehtävä yhteisiin päätöksiin perustuvan hyvinvoinnin luojana ja samalla mahdollisuus antisyklisesti ohjailla pääomavirtoja markkinoiden puutteellisen sosiaalisen ymmärryksen aiheuttamien puutteiden korjaajana ja YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen periaatteiden toteuttajana.
Sosialidemokratialle tämä on kohtalonkysymys. Jos valtio ei ole keskeisenä autoriteettina käytettävissä liikkeen periaatteiden toteuttamisessa, on vain varsin rajallisia mahdollisuuksia tavoitteiden mukaisen oikeudenmukaisen kansankodin rakentamiseen. Sitoutuminen Euroopan Unionin peruskirjoissa vahvistettujen periaatteiden toteuttamiseen merkitsee sitä, että sosialidemokratialta on otettu pois sen keskeiset välineet arvopohjansa mukaisen politiikan toteuttamiseen. Kun moniarvoiseksi tarkoitetussa yhteisössä niinkin keskeinen liike kuin sosialidemokratia kastroidaan perustavaa laatua olevissa asiakirjoissa poliittisesti ja vaihtoehtoinen politiikka estetään, herää vakava kysymys: onko Euroopan Unioni pohjimmiltaan demokraattinen yhteisö? Ja edelleen: tarkoittaako nojaaminen "läntisen arvoyhteisöön" sosialidemokratian poissulkemista poliittisena liikkeenä?
Mielestäni nämä äärimmäisen vakavat kysymykset on vihdoinkin esitettävä avoimesti. Sosialidemokratia ei merkitse oikeudenmukaisuutta ainoastaan yhdessä maassa ja Euroopan Unionin oloissa se ei olisi mahdollistakaan. Voiton demokraattisissa vaaleissa tulisi merkitä sitä, että liikkeen arvopohjaan kuuluva toimintamahdollisuuksien arsenaali on kokonaan käytettävissä.
Euroopan Unionin oloissa asianlaita ei ole näin.
Tämä yhteiskunnallinen tilanne varjostaa koko eurooppalaista ilmapiiriä ja tietenkin erityisesti sosialidemokratiaa. Onko käynyt niin, että liikkeen sitoutuminen kansainvälisyyteen ja toiminnan universaaleihin periaatteisiin on hämärtynyt Euroopan Unioniin liityttäessä ja sen politiikan arvopohjan muuttuessa autorisoiduksi markkina-alisteiseksi, uusliberaaliksi poliitiseksi ohjelmaksi? Hämmästyttävällä tavalla eurooppalainen sosialidemokratia joko vaikenee tästä ristiriidasta tietoisesti tai sitten se on henkisesti sillä tavalla vieraantunut arvopohjastaan, että yhteiskunnallisesti oikeita kysymyksiä ei osata esittää eikä luoda lujaa, omaan arvopohjaan perustuvaa strategiaa vapautumiseksi markkina-alisteisesta veljeyden vankilasta.
Kun nyt taas kerran lähestytään tärkeitä vaaleja, tämä suunnattoman suuri ongelma olisi osattava sanoa ääneen. Omasta puolestani sanon sen seuraavalla tavalla: sosialidemokratian on luotava ohjelma vapautumiselle eurooppalaisesta, markkina-alisteisesta veljeyden vankilasta ja sille on hankittava laaja, enemmistöön perustuva tuki Euroopan ja jatkossa myös maailman pelastamiseksi ja kuntouttamiseksi yksipuolisen markkinaorientaation rampauttavilta, kontraproduktiivisilta vaikutuksilta. Eurooppa voi olla myös toisenlainen - sellainen kuin miksi se alunperin 1950-luvun alussa tarkoitettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti