Valtion budjetin yhteydessä valtionvarainministeri Orpo on väläytellyt osakesäästämisen edistämistä julkisin eli valtion toimenpitein. Henkilökohtaisen osaketilin perustaminen, tulojen verotettavan osuuden siirtäminen osaketilille ja sijoituksiin. Verotus tapahtuisi vasta sitten, kun osakkeita asetettaisiin uudelleen myyntiin oman kuluksen tarpeisiin. Tällöin myös valtio saisi verotuloja, mahdollisesti myös tavallisesti vuosittain tehtävässä osakkeille maksettavan osingon verotuksen yhteydessä.
Myönnettävä on, että ehdotus on uusia uria aukova siinä mielessä, että. valtio ryhtyisi odotusarvoisesti uudella tasolla tukemaan globalisoituvaa yritystoimintaa arvellen samalla edistävänsä myös omassa maassa tapahtuvaa yksityistä hyvinvointia.
Yritysten menestyminen on kuitenkin kiinni onnistuneista sijoituksista ja yleisestä ostovoiman vahvistumisesta. Esitys pitää tästä syystä sisällään suuria riskejä: yritys saattaa epäonnistua sijoitustoiminnassaan; sijoittajalla ei ole muodollista eikä varsinkaan todellista osuutta päätöksentekoon; yritysten hallinto on käytännössä suljettu ja päätöksenteko on tiukasti suurten omistajian sisäpiirin hallinnassa; yritysten sijoitukset eivät kohdistu rationaalisesti kaikkein välttämättömimpään eikä varsinkaan sijoittajien kotimaahan tai tarpeisiin. Puhutaan allokoinnin, suuntaamisen ongelmasta. Kaikein suurin ongelma on tätä toimintaa tukevan valtion rahoituspohjan muuttuminen varmoista verotuloista epävarmoihin sijoitusodotuksiin. Se merkitsisi yhteisen hyvinvoinnin lopullista heittämistä romukoppaan, hyvinvointivaltion varman rahoituspohjan katoamista.
Osakesijoittaminen ja uusien rahoitusinstrumenttien luominen ei ole kuitenkaan lähtökohtana huono ajatus. Uusia rahoitusinstrumentteja tarvitaan ja erityisesti niitä tarvitsee valtio ja kunta, verotusoikeudella varustetut julkiset yhteisöt itse. Siksi valtionvarainministerin hengeltään uusliberaalia esitystä olisi kehitettävä suuntaan, joka karsisi sen kontraproduktiivisia vaikutuksia ja muodostaisi samalla uutta pohjaa "rationaaliselle allokoinnille" eli uusien voimavarojen hankkimiseen suoraan tarpeelliseksi todettuihin ja yhteisesti päätettäviin hankkeisiin. Miten tämä olisi toteutettavissa?
Huomiota kiinnittää se, että osakesäästämistä ei ole juurikaan kehitetty suoraan julkisen sektorin hankkeita ja projekteja tukevaan suuntaan. Verotusoikeudella varustetulle julkiselle yhteisölle joilla on paljon omaisuuspohjaa osakepohjaisen yhteisen säästämisen pitäisi olla täysin luonnollinen, uusi yhteisen hankeiden rahoittamisen muoto. Tämä olisi erittäin tärkeää juuri Euroopan Unionin markkinaehtoisen rahapolitiikan vuoksi, koska se on suunnattu pelkästään yritysten, markkinoiden tukemiseen yhteisen sektorin rahoituspohjan varmistamisen sijasta.
Jo Jaqcues Delors puhui bondeista, velkakirjamuotoisesta yhteisen sektorin tukemisesta. Tämä visio ja alustavan tuen saaminen mm. Helmut Kohlilta tälle ajatukselle johti siihen, että Delors oli Euroopan Komission puheenjohtajana valmis tukemaan perusteilla olevaa Euroopan Valuuttaunionia. Kehitys kuitenkin vei toiseen suuntaan ja yhteisen sektorin osakepohjainen säästäminen Valuuttaunionin toimin kiellettiin peruskirjoissa. Tämä muodostaa edelleen suurimman yksittäisen uhkatekijän koko Euroopan Unionin voimistumiselle ja kuntoutumiselle Euroopan kansalaisten yhteisten asioiden hoitajana.
Osakesäästäminen yhteisiin hankkeisiin, projekteihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin olisi mahdollistettava valtionvarainministeri Orvon kaavailemalla tavalla mahdollistamalla osakesijoittaminen myös julkisen sektorin, valtion ja kuntien yhteisiin hankkeisiin. Kunnat voisivat itse tältä osin toimia pankkeina ja mahdollistaa määräaikaisiin velkakirjoihin tai osakkeisiin perustuvan säästämisen ainakin osittain sellaisilla veroeduilla joita Orpo on valtion budjetin yhteydessä kaavaillut. Suuntautuminen yhteisten hankkeiden toteuttamiseen on perusteltua julkisen sektorin rahoitusvajeen ja kehittämistarpeiden kannalta.
Julkisen sektorin omiin hankkeisiin suuntautuminen osin perusteltua silloin, kun verotusoikeudella varustettu yhteisö haluaa suunnata resursseja omiin, välttämättömiin hankkeisiinsa. Se kykenee myös vastaamaan omilla resursseillaan siitä, että sijoittaminen on turvallista. Esimerkiksi viiden prosentin osuuden sijoittaminen verotuloista julkisia hankkeita edistäviin rahastoihin toimisi samalla tavalla kuin työeläkerahastojen kannustava esimerkki on osoittanut. Osakesäästämisen mahdollistaminen julkisiin hankkeisiin loisi pitkällä tähtäimellä uusia ja vahvoja rahoitusinstrumentteja.
Tätä lähestymistapaa ei pitäisi olla vaikea ymmärtää. Se että tätä mahdollisuutta ei ole ryhdytty käyttämään, kuvaa hyvin ajan oikeistolaistunutta henkeä. Eivät edes kaikki varakkaat tai älykkäät osaa toimia oman onnensa seppinä, suurista massoista puhumattakaan. Yhteisen hyvinvoinnin tarkoituksena on huolehtia siitä, että kukaan ei putoa tyhjyyteen kun epäonni tai omien toimien odottamattomat seuraukset kohtaavat. Siksi esimerkiksi julkiseen työllisyyteen, kansalaisjärjestökentän voimistamiseen, luovan kulttuurin kehittämiseen ja uusiin sosiaalisiin tarpeisiin tarvitaan uusia rahoitusinstrumentteja.
Ilmasto- ja ympäristöongelmien uhkaavaan lisääntymiseen viitaten voisi sanoa: Yksityiseen intressiin perustuva osakesäästämisen kehittäminen eli "Minun jälkeeni vedenpaisumus" -ajattelu ei riitä lähtökohdaksi. Yhteinen intressi, yhteinen turvallisuus, suunniteltu ja yhteisesti päätetty tärkeiden tarpeiden ryydyttäminen sopii siihen mitä erinomaisimmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti