Murskajaiset

Ns. työttömyyden lyhentämiseen tähtäävän "aktiivimallin" soveltamisella on monenlaisia seurauksia. Näennäistyöllistämistä, työttömyyskorvausten leikkaamista aktiiviseen työnhakuun perustuen, työttömien jakamista aktiivisin ja sopeutumattomiin, käänne sosiaaliturvan heikentämiseen, ristiinnaulitsemista jatkuvan työpaikanhaun ja toimeentuloturvan hakemisen välttämättömyyden väliseen kahden luukun kamppailuun.

Taustalla on muitakin, rajuiksi muutoksiksi luokiteltavia seuraamuksia. Kun kaikkiin työpaikkoihin on jatkuvasti hakemassa yhä enemmän työttömyysturvansa rajaamista pelkääviä "aktiivisia" työttömiä, mitä seurauksiatästä on niille, jotka vielä ovat mukana työelämässä? Mitä muutoksia aktiivimalli aiheuttaa esimerkiksi paikalliselle sopimiselle palkoista ja palvelusuhteen ehdoista? Millaista on olla aktiivi ammattiyhdistysliikkeessä, luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu? Miten toimivat tällaisissa olosuhteissa yhteistyökomiteat tai ja muut työnantajien ja työntekijöiden yhteistyöelimet?

Kun työpaikan hakijoita on jatkuvasti pilvin pimein ja tulijoita työpaikkoihin ehdoilla millä tahansa, muodostaa tämä tietenkin uhan koko paikallisen sopimisen järjestelmälle, jos sellainen on ollut tähän saakka olemassa. Irtisanomiset tuotannollisista ja taloudellisistya syistä ovat aina mahdollisia ja uutta, edunvalvontaan tottumatonta työvoimaa on koko ajan tarjolla. On kysyttävä, ollaanko tässä luomassa paikallisen työelämän murskainta, jossa vanhaa, kokenutta väkeä korvataan aina uudella, kokemattomalla, neuvottelutaitoja omaamattomalla "tuoreella" työvoimalla?

Miten käy ammattiyhdistys- ja edunvalvontakokemuksen? Ammattiyhdistysliikkeessä on jo muutenkin ollut tapana heittää eläkkeellelähtevät työntekijät  ulos ammattiyhdistystoiminnasta periaatteella "ei kannata maksaa jäsenmaksuja eläkkeellä". Eläkkeensaajien edunvalvonta on puolestaan sekin jäänyt hyvin yleisluontoisen seurannan varaan. Tästä onkin seurannut työeläkkeiden "eläkelupauksen" mukaisen tason vähittäinen rapaantuminen. Sen lisäksi on käynyt niin, että vanhemman polven kokemus ammattiyhdistystoiminnasta ja neuvottelutaidoista ei välity enää nuoremmalle sukupolvelle.

Mitä tästä kaikesta seuraa aktiivimallin soveltamisen tuloksena? Ilmeisesti kierto työelämässä kiihtyy siten, että kokenutta väkeä paiskataan työelämästä ulos ja tilalle otetaan uusia hakijoiden loputtomasta varastosta, tavoitteena työelämän yhä kiihtyvä deregulaatio, nopeutuva työpaikkakierto, satunnaiset työsuhteet ja tietenkin myös irtautuminen aikaisemmasta sopimuspohjasta.

Työelämän ehdoista ei valtakunnallisella tasolla enää neuvotella, mutta työnantajapuolella on ilmeisesti hyvät yhteydet lainvalmisteluun. Tämä näkyy mm. "aktiivimallin" ripeässä ja työnantajapuolen nurisemattomatta tapahtuneessa hyväksynnässä.

On alkamassa paikallisen sopimisen murskajaiset. Keskeisenä rouhijana toimii lakisääteinen "työttömien aktiivimalli". Pian ovat vanhat ja kokeneet, vielä neuvottelutaitoja omaavat työttöminä ja uutta prekariaattia. Työelämässä vähimmäispalkasta huolimatta ties minkälaisilla ehdoilla toimivat nousevat näissä murskajaisissa uudeksi, kiltiksi ja ehtoja asettamattomaksi työvoimaksi. Pysyvä ja ja turvallisuutta tarjoava järkähtämätön työelämä on muuttumassa soraksi, sepeliksi. Kuka tätä tulee loppujen lopuksi kestämään?

 

Pullon henki

Maaliskuun 2018 alussa USA:n presidentti Trump on ilmoittanut massiivisista, jopa 25 prosentin  tulleista teräksen ja alumiinin tuonnille ja tänään 12.3. 2018 35. prosentin tulleista saksalaisille autoille. Vapaakauppasopimusten verkosto alkaa repeillä ja tekee sen täysin odottamattomalla tavalla: vapaakauppasopimusten reilu peli ei riitäkään USA:lle. Ei riittänyt sekään että yritykset saavat vapaakaupassa ensisijaisen roolin suhteessa demokraattiseen valtioon ja sen laitoksiin. Paljastuu, että koko vapaakaupan tavoitteet ovat paitsi ideologisia suhteessa demokraattisen valtioon ja yksityiseen voitontavoitteluun, myös pohjimmiltaan amerikkalaisen protektionismin suojaksi ajateltu maailmanlaajuinen verkosto. "America first" ei näytä toteutuvankaan läntisen arvoyhteisön järkähtämättömien, henkiseen kallioon hakattujen periaateiden muodossa. Jotta perimmäiset ja todelliset tavoitteet toteutuisivat, USA on presidenttinsä Trumpin johdolla aloittamassa kauppasotaa, joka uhkaa romuttaa luottamukselliset suhteet ja niiden varaan rakennetut, reiluksi peliksi ja vapaaksi kilpailuksi oletetut rakenteet.

Euroopan Unioni on nyt joutumassa käymään taistelua uudella ja odottamattomalla rintamalla. Kauppasota on vaarassa nousta politiikan uudeksi muodoksi. Kun tiedetään että sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, avautuu uusi vihamielinen rintama Euroopan Unioninkin ratkaistavaksi. Ongelmia on paljon ja olen jo aikaisemmin puhunutkin "seitsenpäisestä lohikäärmeestä", joka joutuu nyt kehittämään uuden, tultasyöksevän pään puolustautuakseen kauppasodassa.

Saksa on joutumassa terästeollisuuksineen, pitkälle kehittyneine  teknologioineen ja autoteollisuuksineen erityisellä tavalla tämän vaarallisella tavalla uhkaavan kauppasodan keskiöön. Jos uusi koalitiohallitus jatkaa konservatiivisen CDU:ta edustavan entisen valtionvarainministerin Wolfgang Schäublen linjoilla, kovenevat autoritaariset otteet ovat mitä todennäköisin tapa yrittää ratkaista saksalainen ja eurooppalainen ongelmavyyhti. Valtionvarainministeriksi on kuitenkin nyt nousemassa Olaf Scholze, sosialidemokraattisen SPD:n väliaikainen puheenjohtaja, tässä tehtävässä  huhtikuulle saakka. Hän on onnistunut erinomaisesti Hampurin pormestarina. Hänelle aukeaa nyt historiallinen paikka löytää uudentyyppisiä ratkaisuja sekä tähän että moniin muihinkin konservatiivisen ja uusliberaalin poliittisen toimintastrategian aiheuttamiin älyttömiin - irrationaaleihin - ongelmiin.

Sekä Saksa että Eurooppoa voisi näyttää kokonaan toisenlaiselta, jos olisi kykyä uuteen asennoitumiseen. Euroopan ei tarvitse olla niin avuton kuin miltä nyt näyttää.
Juuri nyt olisi tärkeä hetki katsella uudelleen Euroopan Unionin toimintatapaa, sen talous- ja rahapolitiikkaa - ja vastata vaihtoehtoisella tavalla sekä alkavaan kauppasotaan että muihinkin Unionin suuriin ongelmiin. Euroopan Unionin konsolidoitua peruskirjaa olisi muutettava yksipuolisesta, markkinoihin suuntautuvasta ja sille ehdollistetusta finanssipolitiikasta sekatalouden, siis myös demokraattisen valtiokoneiston avaamien mahdollisuuksien suuntaan. Tämä mahdollisuus on nykyisissä peruskirjoissa ja mm. Maastrichtin sopimuksessa rajattu mahdollisimman ahtaalle. Euroopassa valtiot alkavat yhä enemmän muistuttaa ravinnon puutteessa kehittymättömäksi jäävää sikiötä. Myös valtiot olisi saatava määrällisen elvytyksen piiriin; olisi aloitettava massiivinen sosiaalisen Euroopan rakennustyö sen määrällisen elvytyksen tyyliin, joka vuosina 2014-2018 on suuntautunut vajaatehoisena ja epätasapainoisena yritysmaailman hankkeiden tueksi. Tuota vaihetta voitaisiin presidentti Rooseveltin amerikkalaisen 1930-luvun mallin mukaan kutsua otsikolla New Deal 2.0.

Uusi asennoituminen vaatii eurooppalaisen valtaenemmistön, valistuneiden porvareiden pragmaattista ja ennakkoluulotonta heräämistä uuteen aikaan. Neuvostokommunismia ei tarvitse enää pelätä, demokraattinen, jälkikeynesiläiseeen finanssi- ja rahapolitiikkaan nojautuva uusi asennoituminen voi avata Pandoran lippaan. Euroopan Unionin perussopimuksella pulloon pantu eurooppalainen hyvä henki on päästettävä tekemään ihmeitä. Kauppasotaan ei tarvitse vastata yhtä suurella hulluudella. Eurooppalaiselle teräkselle, alumiinille ja saksalaisille autoillekin riittää markkinoita omassa maanosassa ja joka tapauksessa itseriittoisen Amerikan ulkopuolella.

Lisäys 26.3. 2018:
Joulukuun 1. päivänä 2017 Euroopan Sosialidemokraattisen Puolueen (PES) neuvosto hyväksyi Lissabonin kokouksessaan Eurooppa-politiikkansa suuret linjat tuleville vuosille. Tuossa ohjelmassa todetaan aika selkeästi, että EU:n politiikassa täytyy tapahtua muutos. Liian kauan aikaa EU:n fiskaalisia säätöjä on tulkittu  rajoittavalla tavalla, mikä estää valtioita investoimasta kasvuun ja joka aliarvioi sosiaalisia oikeuksia: "For too long, European fiscal rules have been interpreted in a restrictive way, hampering the ability of countries to invest and grow, and undermining social rights. These fiscal rules are no longer fit for the needs of our societies. They need to be revised to promote and encourage fiscal flexibility and stronger investment in sustainable development. We need a simpler and more transparent application in order to secure the sustainability, predictability and equal treatment of budgets along with the prosperity of our societies". Tämä kannaotto tarkoittaa mielestäni sitä, että Euroopan Unionin peruskirjoja ja ennenkaikkia sen konsolidoitua peruskirjaa on avattava ja koko rakennetta muutettava sekatalouden suuntaan.

Pii ja ympyrä, ihminen ja yhteiskunta

Yrjö Ahmavaara on kiinnostanut minua ihmisenä ja tutkijana siksi, että hän toimi tiedemiehenä monialaisesti ja yhdisti tieteen eri aloja uusiksi kokonaisuuksiksi. Onko ihmistä koskevalla tieteellä ja esimerkiksi matematiikalla tai fysiikalla mitään tekemistä toistensa kanssa? Kun katselee Yrjö Ahmavaaran henkilöhistoriaa ja tuotantoa, päätyy olettamukseen että on - ja paljonkin.

Asioiden ilmaiseminen matematiikan tai fysiikan tiukkojen sääntöjen puitteissa tuntuu äkisteltään vaikealta tai jopa mahdottomalta. Kuitenkin esimerkiksi Karl Marx oli hyvinkin kiinnostunut matematiikasta. Hänen pääomaa ja sen kiertoa käsittelevät päättelynsä on usein ilmaistu matemaattisina, rationaalisina ja loogisina ajatusketjuina. Harmonian tavoittelu ihmisen ja yhteiskunnan suurena välitavoitteena ilmenee hänen pohdinnoissaan ihmiskunnan esihistorian päätöksenä ja uuden, tasapainoisemman aikakauden, ihmisen kaikkia voimavaroja toteuttavana dynaamisena vaiheena. Se  sai ilmaisunsa hänen sosialismia ja kommunismia koskevissa määritelmissään.

Rationaliteetin hakeminen yhteiskunnallisen keskusteluun edellyttää loogista, kestävää päättelyä. Kun puhutaan yhteiskunnasta, puhutaan samalla myös ihmisestä, luonnosta, resursseista ja toiminnasta. Miten matematiikan käsitteet ja määritelmät voisivat yhdistyä tähän päätelyyn?

Harmonia ja tasapaino on myös matemaattinen rationaliteetti. Sellaiset ulottuvuudet kuin ympyrä, pallo tai tasasivuinen kolmio ovat harmonian symboleja nekin. Ei liene sattumaa että muinaiset faaraot rakennuttivat hautamuistomerkkinsä tasasivuisen kolmion muotoon. Zenin mestari harjoittelee koko elinaikansa ympyrän piirtämistä. Ihmistä voisi hyvinkin symbolisoida pii ja sen  ikuisuuksiin jatkuva, päättymätön desimaalisarjansa  osoittamassa, että ihmistä ei voida koskaan täysin määritellä eikä pistää lopulliseen muottiin. Tai se paradoksaalinen ilmiö algebrassa, että kahden miinusmerkkisen  luvun kertominen keskenään tuottaa positiivisen tuloksen.

Matematiikka antaa vihjeen siitä, että kokonaisvaltainen, ehyt teoria on mahdollinen. Se pitää sisällään myös sen että ehyen teorian lopputuloksena syntyy elämänkäytäntö, praxis joka kaikessa luovuudessaan soveltaa ehyttä, loogista, harmoniaa tavoittelevaa teoriaa - ja ymmärtää, että täydellisen tuloksen saavuttaminen on yhtä mahdotonta kuin piin desimaalisarjan päättyminen. Zenin mestari ilmaisee asian omalla tavallaan: kuuta osoittava sormi ei ole kuu - vaan sormi.

Niin monimuotoista kuin tiede ylipäätään voi olla, siinäkin kokonaisuudessa on matemaattisia ulottuvuuksia. Kulkevatko tieteenalat ja siellä syntyvät sovellutukset aina eri suuntiin vai onko löydettävissä niitä yhdistävä, yhteenliittävä ja akseloiva, niveltävä ulottuvuus? Kun ajattelen koulutusjärjestelmää, erikoistumista ja tieteenalojen yhteistyötä, tuollaiselle yhdistävälle tekijälle on mitä ilmeisimmin tilausta.

Harmonian tavoittelu saa tärkeän ilmaisunsa   omaksumassamme demokratian soveltamistavassa. Ihmisoikeudet kuluvat kaikille. Kansanvalta tarkoittaa osallisuuden, resurssien, vastuun ja itsensä toteuttamismahdollisuuksien mahdollistamista kaikille. Se etsii pienintä yhteistä jaettavaa ja suurinta yhteistä tekijää yhteiskunnallisten sovellutusten muodossa ja tavassamme muokata käyttöömme luonnon ja ympäristön aineellisia ja henkisiäkin resursseja.

Yrjö Ahmavaara korosti viimeisimmissäkin kirjoissaan ja kirjoituksissaan matematiikan merkitystä ja hamotteli jopa kyberneettistä, matemaattista maailmanjärjestystä lainalaisuuksineen. Minä en kuitenkaan halua mennä ihan niin pitkälle. Olkoon pii desimaaleineen symbolina sille että rationaalisimmasakin lähestymistavassa ja ehyimmässäkin logiikassa on mukana tuo piin päättymätön desimaalisarja.

Aikuiseksi kasvamassa?

Eurooppalaiseen ja kansaiväliseen kielenkäyttöön on tullut mukaan ilmauksia, jotka kuvaavat kielteisellä tavalla kokonaista kansakuntaa ja sen suhtautumista itseensä, naapureihinsa, kansainväiseen yhteistyöhön, talouteen ja joka sosiaalisiin suhteisiin. Tarkoitan tässä sellaisia käsitteitä kuin "suomettuminen", "austerismi" tai "Brexit". Jopa koko Euroopasta on käytetty ilmaisua "Euroskleroosi", joka lääketieteessä tarkoittaa monimuotoista kovettumaa, autoimmuunista sairaustilaa.

Suomettuminen on pohjimmiltaan sosiaalipsykologinen ilmaisu tarkoittaen alistumista toisen tahtoon. Suomen katsottiin alistuneen Neuvostoliiton tahtoon, jonka ilmauksena hyväksyttiin ystävyys-, yhteistyö- ja avuntoantosopimus. Katsottiin, että hävityn sodan jälkeen Suomi oli pakotettu hyväksymään tällainen sopimus, joka sitoi Suomen Neuvostoliiton etupiiriin. Tosiasiassa sen oli jo aiheuttanut hävitty sota ja hyväksytty rauhansopimus kovine ehtoineen, voittajavaltioiden jättäessä sen soveltamisen käytännössä Neuvostoliiton  tehtäväksi.

Tasavallan presidenttinä jo ennen sitä Urho Kekkonen ryhtyi soveltamaan tätä sopimusta sen aktiivisen hyväksymisen ja käytäntöön soveltamisen muodossa. Samalla tavalla kuin nöyrä orja alistuu isäntänsä tahtoon ja toivoo toimiensa avuilla saavansa isäntänsä luottamuksen Suomikin hyväksyi YYA-sopimuksen, aluksi vastentahtoisesti ja ajan myötä sitä aktiivisesti soveltaen.

Kun nyt jäljestäpäin katselee Venäjän ongelmia reuna-alueillaan olevien valtioiden kanssa, voisi YYA-sopimusta pitää myös suurvallaan viisaana naapurustopolitiikan ilmentymänä, jolla aikaa myöten oli suuri vakautta ja myös vaurautta luova merkitys. Suurin henkinen konflikti tuon sopimuksen aikana oli Neuvostoliiton nootti vuoden 1962 presidentinvaalien alla. Se tähtäsi Urho Kekkosen valtakauden jatkumisen ja Neuvostoliiton järjestelmää arvostelevien ja sitä vastaan ideologisin perustein taistelevien voimien, vakaumuksellisten porvareiden ja työväenliikkeen läntisen valtavirran, sosialidemokraattien aseman heikentämiseen. Myös näiden taipuminen ystävällisten suhteiden ja hyvän naapuruuden ylläpitämiseen ideologisista eroista huolimatta antoi aiheen "suomettumisen", "finlandisation" ilmauksen käyttämiseen.

Austerismi viittaa käsitteenä Itävaltaan (Austria) ja sen juuret ovat talouspolitiikassa. Kysymys on suhtautumisesta yhtäältä valtiojohtoiseen yhteiskuntajärjestelmään ja yritystoiminnan etusijalle asettavaan kilpailutalouteen. Sen monetaristista muotoa puhtaimmillaan edustaa taloustutkija Friedrich von Hayek , itävaltalainen teoreetikko. Kysymys on ehdottoman vallan antamisesta markkinoille ja sen näkymättömälle kädelle. Sen vastakohtana voitaisiin pitää  puhtaasti valtiojohtoista taloutta tai myös keynesiläistä, antisyklistä talousajattelua, "sekataloutta" jossa sekä valtio että markkinat hakevat tasapainoista talopudellista kehitystä.

Austerismi viittaa siis von Hayekiin ja hänen itävaltalaisuuteensa, ja sosiaalipsykologisessa katsannossa siitä on tullut riistävän ja pakottavan valtiollisen asennoitumisen ilmaus. Sen puhdasoppisimpia soveltajia on ollut Saksa juuri tehtävänsä jättävän valtionvarainministerinsä Wolfgang Schäublen johdolla. Hän ei ole monetartististen oppien soveltamisessa suinkaan yksin. Itse asiassa koko Euroopan Unionion talous- ja rahapolitiikka on saanut markkina-alisteisen, monetaristisen muodon, jonka juuret ovat tavassa soveltaa Euroopan Unionin perusarvoja tavalla, joka johtaa monetaristiseen, uusliberalistiseen, kokonaisvaltaiseen toimintakäytäntöön Euroopan Unionion konsolidoidun perussopimuksen muodossa. 

Kreikan taloudellisen itsenäisyyden nujertaminen on johdonmukaista konsolidoidun peruskirjan soveltamista ja sen seuraukset Kreikalle ovat olleet sekä taloudellisesti että sosiaalipsykologisesti nujertavat. Suomi ei joutunut koskaan YYA-sopimuksen johdosta Neuvostoliiton kanssa vastaavanlaisen kohtelun alaiseksi. Austerismi tarkoittaa autoritaarista, ehdotonta alistamista ja on tässä mielessä vapaaehtoisen alistumisen, "suomettumisen" kolikon vastapuoli; autoritaarisuuden tekeekin kuuluisan sosiaalipsykologin Erich Frommin mukaan niin hämääväksi juuri se, että se voi ilmetä joko täydellisenä alistumisena tai täydellisenä alistamisena. Kysymys on saman kolikon vastakkaisista puolista. Juuri alistuvaa autoritaarisuutta emme ole oppineet tunnistamaan. Suomettuminen ja austerismi ovat tässä mielessä autoritaarisuuden kaksi erilaista ilmentymää.

Entä sitten "Brexit", joka ilmauksena tulee sanoista "Britain" ja "Exit"? Tässäkään ei ole kysymys pelkästään taloudesta vaikka sillä vahva rooli EU:sta irtautumisessa onkin. Motiivit ovat vahvasti yksityisen intressin ajamisesta kansallisella tasolla ja tätä kautta tulee ymmärretyksi se, että juuri Toryt, Britannian ruohonsuuritason konservatiivit nationalististen ääriaineisten kanssa pääsivät voitolle Brexitistä järjestetyssä kansanäänestyksessä. Brerxit leimaa nyt koko saarivaltiota ja sitä pidetään itseriittoisena ja itsekkäänä oman edun tavoittelijana, rusinoiden poimijana pullasta, omistavan ja narsistisen poliittisen asenneilmaston ilmentymänä. Omistava, hamuava asennoituminen saa läntisessä arvoajattelussa aivan erityisen aseman, näyttäähän  se johtavan paitsi säälimättömään ja jopa  kohtalokkaaseen henkiseen vastakkainasetteluun, myös mitä jyrkimpään ja nopeasti etenevään taloudelliseen polarisoitumiseen.

Jos sosiaalipsykologisia, yhtenäiseen teoriaan pyrkiviä ilmauksia haluaisi käyttää, mikä Eurooppaa oikein vaivaa? Kaikille tieteen ja elämänalueille ulottuva alkeellinen ja kehittymätön asenneilmasto viittaa kehityksen pysähtymiseen ja koko mantereen jäämisen  arvoissaan ja asenteissaan vasta kasvuvaiheessa olevan lapsen tasolle. Tarjolla olisi myös suurenmoisia tieteen ja historiallisen kokemuksen saavutuksia, mutta siitä huolimatta päädytään aina epäproduktiivisiin toimintatapoihin. Jopa meillä ilmaisuna tutuksi tulleeseen "ytimeen pyrkimisessä" on nähtävissä  alistuvaa ja samalla aktiivista autoritaarista konformismia samaa mieltä olemisen hengessä. Tällaisesta lapsellisuudesta, keskenkasvuisuudesta käytetään sosiaalipsykologiassa ilmaisua infantilismi.

New Deal 2.0

USA on julistanut taloussodan Euroopalle ja koko muulle maailmalle. Tuontitullien asettaminen raudalle, teräkselle ja alumiinille ovat ristiriidassa sekä maailman kauppajärjestön WTO:n pitkän tähtäyksen pyrkimysten että jo vuosia kehitteillä olleen vapaakauppajärjestelmän kanssa. Molempiin näihin liittyy ongelmia jo ennestäänkin, ennenkaikkea markkinahengen kiihdyttämän globaalin kilpailun ja tuloeroja kasvattavan taloudellisen polarisaation muodossa.

Euroopan Komission kakkosmies Jyrki Katainen kuvasi televisiohaastattelussa 1.3. 2018 hyvin Euroopan joutumista "kahden tulen" väliin. USA:n tuontitullit vaikeuttavat eurooppalaisen, Kataisen mukaan joissakin tapauksissa aivan erityisiä laatuominaisuuksia sisältävän teräksen ja tullien alle joutuvien metallituotteiden kilpailukykyä suhteessa USA:n omaan tuotantoon heikentyy. Samalla toisaalta Kiina kilpailee jo nyt omalla teräksen ja alumiinin tuotannollaan painaen hintoja entistäkin alemmaksi.

Euroopan Komission puheenjohtaja Jean Claude Juncker ilmoittikin jo Euroopan Unionin ryhtyvän välittömiin toimiin maksujen asettamiseksi amerikkalaisille tuotteille Euroopassa. Globaali taloussota kiristyy astetta kovemmaksi ja uhkaa eskaloitua uusiin tuotteisiin, uusille palvelualoille ja tuhoaa jo nyt sitä luottamusta, jonka varassa läntinen arvoyhteisö lepää NATO:n yhteistä puolustusta myöten.

Euroopan vastaus tähän sodanjulistukseen on luonnollinen ajatellen sitä lähestymistapaa, jonka Euroopan Unioni on sisämarkkinoita luodessaan omaksunut. Kysymys ei kuitenkaan ole ainoastaan vapaiden markkinoiden kilpailusta, vaan markkinaehtoisen ja yhä enemmän markkina-alisteiseksi muuttuvan eurooppalaisen talousrakenteen suhteesta demokraattisen valtioon ylipäätään. Kilpailua ei käydä ainoastaan yritysmaailman ja sen eri odotusten välillä, vaan myös markkinoiden ja hyvinvointivaltion toimintamahdollisuuksien välillä.

Kuten Euroopan Unionin   konsolidoidusta peruskirjasta ja siitä johdetusta - nyt jo jättimäisessä - ohjelmallisessa kokonaisuudesta voidaan todeta, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion asema on jo kauan ollut vaarassa jäädä täysin alisteiseksi markkinoiden ensisijaisuudelle. Euroopassa pohjoismailla on eniten kokemusta yhteisen hyvionvoinnin rakentamisesta valtion ja julkisen sektorin rakenteiden varaan. Euroopan Unionin lähestymistapa ei ole tunnistanut yhteisöllisen motiivin dynamiikkaa, vaan on käytännössä arvolähtökohdissaan kieltäytynyt sen kehittämisestä ja peruskirjassaan luonut yhteistä hyvinvointia ulossulkevan, hylkivän järjestelmän.

Oikea vastaus Euroopan Unionin vahvistamiseen olisi ollut yhteisten, demokraattisten rakenteiden vahvistaminen kaikilla tasoilla, mukaan lukien Euroopan Unionin omat hallinnolliset ja toiminnalliset  ulottuvuudet. Taloustieteessä tätä lähestymistapaa on totuttu nimittämään keynesiläiseksi, antisykliseksi lähestymistavaksi. Poliittisessa kielenkäytössä keynesiläistä lähestymistapaa suosiva sosialidemokratia puhuu "demokraattisesta sosialismista", yhteisistä kansanvaltaisista rakenteista. Niiden lähtökohta on talous- ja rahapolitiikan mahdollisuuksien täysi hyödyntäminen myös julkisen sektorin suuntaan. Sen Euroopan Unioni nykyisessä lähestymistavassaan sulkee mahdollisuutena lähes kokonaan pois.

Voidaan kysyä, miksi näin on tapoahtunut? Pitää muistaa, että linjavalinta tapahtui  ideologisessa mielessä jo hyvin varhain. Tarkoitus oli paitsi rauha ja demokratia perustetun hiili- ja teräsunionin muodossa, myös kylmään sotaan olennaisesti liittyvän, Neuvostoliiton marxismi-leninismiksi nimitetyn autoritaarisen ja tässä mielessä vulgaarin "sosialismin" torjuminen. Euroopan Unionin kehittyvien rakenteiden piti sulkea neuvostokommunismin mallin mukainen kehitys poisi laskuista Euroopassa. Merkittävimmän uhan tälle muodosti Saksan jakautuminen läntisen liittotasavaltaan ja Saksan Demokraattiseen Tasvaltaan DDR:ään. Tämä kylmän sodan seurauksena syntynyt vastakkainasettelu johti ideologisin perustein vahvan valtion poissulkemiseen Euroopan Unionin sisämarkkinoilta. Vahinko vain, että tämä sama lähestymistapa sulki pois myös yhteisen sektorin ja sen varaan rakentuvan pohjoismaisen hyvinvointimallin pois vaihtoehtojen joukosta. Miksi tätä asiaa ei hoksattu Euroopan Unioniin konsensuksella liityttäessä, on sekin mielenkiintoinen kysymys. Neuvostotyyppisen reaktionäärisen hyvinvointivaltion poissulkeminen johti myös demokraattisen, progressiivisen vaihtoehdon nurkkaanajamiseen.

Kun puhutaan alkaneesta kauppasodasta kasvavine tullimuureineen, miten edelläkuvattu liittyy Euroopan vastaukseen USA:n reaktiönääriseen "Amerikka ensin" politiikkaan?

Raudalle, teräkselle ja alumiinille - ja paljolle muullekin riittää Euroopassa kysyntää, kunhan niille luodaan keynesiläisellä, antosyklisellä elvytyspolitiikalla uudet ja kasvavat markkinat. Jos EU ei ehdointahdoin kiellä tätä mahdollisuutta, paradigmanvaihdolla tähän on kaikki mahdollisuudet. Parhaana todisteenä tästä on jo toteutettu ja vieläkin menossa oleva, jäsenvaltioiden kautta yritysmaailmaan suuntautuva määrällinen elvytys (QE), jonka mittasuhtet nousevat vähintäänkin 3000 miljardiin euroon. Mikään muu kuin peruskirjojen sekatalousmallia ehkäisevä rakenne ei estä uuden lähestymistavan ottamista. Eurooppa voisi sisämarkkinoillaan lisätä investointeja infrastruktuuriin ja palveluihin valtavasti. Puutetta ja turhautumista on koettu jo riittävästi. Tämä olisi myös oikea vastaus USA:n tullimuurin kasvattamiseen. Sotaan ei pidä lähteä silloin kun muitakin ratkaisuja on tarjolla. Vastaus tähän viimeisimpään tulta syöksevään dragonimaiseen operaatioon on yhteisten demokraattisten rakenteiden elvyttäminen, New Deal 2.0 tietokonekieltä käyttääksemme.

Kysymys on niin polttavasta yhteiskunnallisesta ja koko mannerta koskevasta haasteesta että myös irrationaalia jääräpäisyyttä ja perustelematonta ylpeyttä edustavan poliittisen oikeiston, äärioikeistolaisten nationalistien, teräksestä ja alumiinista eroon pyrkivien vihreiden ja monoliittista vasemmistoa tavoittelevien voimien on otettava uusi, tietoinen jälkikeynesiläinen talous- ja rahapoliittinen asento. Nykyisestä Euroopan Unionista on tulossa muuten "seitsenpäinen lohikäärme", joka ei johda alkuperäisiin tavoitteisiin, rauhaan ja demokratiaan vaan kaikkia mahdollisia epäproduktiivisia piirteitä sisältävään taantumiseen primitiiviselle tasolle.

Pitäs olla, pitäs olla...

Sosialidemokratia  tavoittelee  poliittisena liikkeenäyhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, kansanvaltaista halinnollista rakennetta ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa. Kysymys on poliittisen, taloudellisen ja sivistyksellisen demokratian toteuttamisesta sen kaikissa ulottuvuuksissa. Tämä kuvaus ei ole suora kopio mistään asiakirjasta tai päätöksestä, mutta tämä tällainen henki on löydettävistä mistä hyvänsä sosialidemokratian julkaisemasta ohjelmasta aina käytännön toiminnan perusteluihin ja yksityisen toimijan motiiveihin saakka.

Se käytännön väline jolla sosialidemokratia näitä tavoitteitaan pyrkii toteuttamaan on kansanvaltainen, demokraattinen ja resursseiltaan riittävän vahva valtio, valtio tässä ymmärettynä parlamentteineen, eri tasojen julkisine hallintoineen ja laitoksineen. Valtiota pienempiä julkisen hallinnon rakenteita ovat kunta ja ehkä tulossa olevan maakunnat, sitä suurempia taas sellaiset ylikansalliset elimet kuin Euroopan Unioni ja Yhdistyneet Kansakunnat alajärjestöineen. NATO ei ole valtiollinen elin, vaan ihmisten ja tekniikan sotilaalliseksi koneistoksi muovaava järjestö.

Ihanteellinen lähtökohta, eikö niin? Eihän tällaista kukaan halua estää - vai haluaako? Jos haluaa, pitäisi luoda sellainen vallankäytön väline, perustuslaki, joka nimenomaisesti kieltää yhteisen vastuunoton, voimavarojen kokoamisen tavoitteiden toteuttamiseksi ja ylipäätään kansalaisaktiviteetin tällaisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Tukeeko Euroopan Unioni tätä sosialidemokratian lähtökohtaa? Tai salliiiko se sosialidemokratian arvopohjan miniarvoisuuden, pluralismin ja demokratian mukaisena "läntisenä arvoyhteisönä"?

Euroopan Unioni, joka sekin alunperin luotiin rauhan ja demokratian linnakkeeksi, kuvaa yhteisessä, lopulta konsensuksella hyväksytyssä konsolidoidussa peruskirjassaan toimintatapaansa seuraavasti:

125 artikla
(aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)
1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Valtion toiminta perustuu suurelta osin sellaiseen talouspolitiikkaan, jossa nimenomaan otetaan uusia vastuita, luodaan hankkeita ja kirjataan fiskaalisessa muodossa valtion pankin kirjanpitoon. Euroopan Unionin lähestymistapa on tässä suhteessa torjuva ja ristiriidassa hyvinvointivaltion kehhittämisen keskeisten periaatteiden kanssa. Sosialidemokratian piirissä niin suosittua keynesiläistä, vastasyklistä, valtion elvyttämiseen tähtäävää talouspolitiikkaa EU ei tunnista eikä tunnusta lainkaan.

Tällaista 125. artiklan mukaista lähestymistapaa sosialidemokratian tehtävää hahmottava poliittinen johtaja tai hallitus katselee todennäköisesti karsaasti ja näkee sen toimintaoikeuksia vahvasti rajoitettavan. Miksi sosialidemokraattien johtamat hallitukset eivät kritisoi tätä lähestymistapaa ja vaadi sitä muutettavaksi, otettavaksi uudelleen tarkasteluun? Vastaus saattaa löytyä EU:n konsolidoidun peruskirjan tästä artiklasta:

130 artikla(aiempi EY-sopimuksen 108 artikla)Käyttäessään sille perussopimuksilla ja EKPJ:n ja EKP:n perussäännöllä annettuja valtuuksiaan tai suorittaessaan niillä sille annettuja tehtäviään ja velvollisuuksiaan Euroopan keskuspankki tai kansallinen keskuspankki taikka Euroopan keskuspankin tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen jäsen ei pyydä eikä ota ohjeita unionin toimielimiltä, elimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta eikä miltään muultakaan taholta. Unionin toimielimet, elimet ja laitokset sekä  jäsenvaltioiden hallitukset sitoutuvat kunnioittamaan tätä periaatetta ja pidättymään yrityksistä vaikuttaa Euroopan keskuspankin tai kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin heidän suorittaessaan  tehtäviään.

Tältä pohjalta johdetaan se markkinaehtoinen "sisämarkkinaperiaate" joka saa sitten sovellutuksia Euroopan Unionin ja sen jäsenvaltioiden politiikassa. Jäsenvaltioita ja niiden viranomaisia  ohjaavia ja sitovia dokumentteja on kertynyt neljännesvuosisadan aikana valtava määrä. Uusissa asiakirjoissa viitataan aina aikaisempiin ja ne johtavat loogisesti aina tähän konsolidoituun peruskirjaan, jota kahden pykälän osalta olen lainannut. Peruskirja on kirjoitettu matkan varrella uudelleen ja artikloiden numerointia on muutettu, kuten lainauksista käy ilmi. Koko määräysviidakon hallinta on kenelle hyvänsä lähes ylivoimainen tehtävä. Lisäksi tulevat päätökset, joita ei julkisteta tai jotka on delegoitu itsenäisesti päätösvaltaa käyttävälle elimelle. Kannattaa käydä lukemassa!

Kun katselee näitä Euriopan Unionin keskeisiä asiakirjoja, voi kuitenkin todeta että ne seuraavat tiukasti ja säännönmukaisesti konsolidoidin peruskirjan henkeä ja kirjainta. Kun meillä ollaan nyt vaatimassa SOTER-lainsäädännön viemistä Eurooppa-oikeuden ja Euroopan Komission tarkastettavsksi, kysymyksessä on viime kädessä peruskirjan hengen ja koko Euroopan Unionin tehtävän tulkinta. Aika-ajoiun näyttää siltä, että Eurooppaoikeus ja Euroopan Komissio olisivat joutumassa ristiriitaan - haluaahan komissio noudattaa tiukasti "markkinaperiaatetta".

Kun nyt puhutaan sosialidemokratian näköalattomuudesta ja hampaattomuudesta, kyvyttömyydestä puuttua suuriin ja ilmeisesti yhä kasvaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin kotimaassa ja Euroopassa, tulevat mieleen suomalaisen kansanlaulun sanat: "Sinä olet isorikas - minä vallan köyhä. Pitäs olla, pitäs olla uskollinen nöyrä."