Piñata

Piñata

Julkaisen tänään Seppo Ylisen kirjoituksen hänen luvallaan; siinä hän näkee yhteyksiä Väli-Amerikkalaisen Piñata-leikin ja Suomen hallituksen politiikan välillä.

"Nykyisen hallituksen toimien vaikutuksia seuratessani niissä on alkanut näkyä jotakin aikaisemmin kokemaani. Ehkä juuri Suomen 100-vuotisjuhlat laukaisivat jonkinlaisen déjà-vu tuttuuden.

Se tuttuus ulottuu kehitysyhteistyökauteeni Väli-Amerikassa vuosikymmeniä sitten. Sikäläinen lasten syntymäpäiväjuhlan suosituin numero oli piñata (pinjata). Se on makeisia täynnä oleva saviruukku, jota lapset vuorollaan silmät sidottuina yrittävät osua kepillä, samalla kun sitä oksan yli liikutellaan köyden varassa ylös ja alas.

Mutta piñatalla on toinen ja paljon rujompi poliittinen banaanitasavallan merkityssisältö.

Se kuvaa sitä korruptiivista vallankäyttöä ja lahjontaa, mitä poliittinen eliitti, elinkeinoelämä, virkakoneisto, poliisi, kunnat, kirkko ja koko järjestelmä ylläpitävät. Lain pitkä käsi on amputoitu. Räikeisiinkään väärinkäytöksiin on turha hakea oikeutta. Tavallisten ihmisten oikeusturva ja luottamus viranomaisiin on olematon.

Piñata on se yleinen kirosana, mitä kansalaiset ja mahdollinen media käyttää tästä kulttuurista, missä valtaa ja omaisuuksia varastetaan, annetaan sukulaisille, liikekumppaneille, kaverikapitalisteille ja poliittisesti tärkeille tukijoille. Lait sorvataan, jotta varallisuutta ja veroja voidaan vältellä ja piilottaa. Se mikä on vielä jotenkin julkista ja yhteiskunnan vastuulla – kaikki on kaupan.

Kuinka paljon tästä ”banaanitasavallan” poliittisesta kulttuurista (markkina – tai uusliberalismista) on kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana mallintunut suomalaiseen poliittiseen elämään, on arvolähteisen tulkinnan paikka.

Joka tapauksessa eriarvoisuuden tietoinen kasvattaminen; pienituloisilta ja yhteiskunnan tukia tarvitsevilta ihmisiltä välttämättömän toimeentulon leikkaukset ja näin saatujen säästöjen ohjaaminen varakkaiden veronalennuksiin on jo sisällään luonut ainutlaatuisen kotimaisen veroparatiisijärjestelmän.

Kansalaisten luottamus yhteiskunnan instituutioihin on tutkimusten mukaan sitä heikompaa niiden ihmisten joukossa, jotka eniten juuri tarvitsisivat näitä yhteiskunnan palveluksia ja tulonsiirtoja (prof. Juho Saaren johtamat tutkimukset).

Meillä on vielä ammattiyhdistysliike puolustamassa kasvun hedelmien jakautumista myös tuotannon tekijöille ja kansalaisten oikeuksia turvaava perustuslaki oikeistohallituksen lakihankkeitten vyörytystä vastaan.

Ohuesti näyttää tällä hetkellä pitävän kiinni 100 – vuotias Suomi itsenäisyyden iskulauseestaan ”yhdessä”.

Muu käytännön budjetti- ja työmarkkinapolitiikka onkin Suomen bisnesmiesten ja - naisten nykyhallitukselta pelkkää funktionaalisen tulonjaon (työtulot/pääomatulot), tulonsiirtojen ja varallisuuden jaon piñataa ylimmälle tulonsaajien kymmenykselle ja rikkaimmalle yhdelle prosentille. Samalla kaikki on kaupan terveydenhuollosta ja hoivasta aina rautateihin."