Sosialidemokratia ja saalistava tiikeri

Saksan kohtalo on myös koko Euroopan kohtalo, niin hyvässä kuin pahassakin. Näin voisi lyhyesti määritellä saksalaisen  Die Zeit -lehden (20.11. 2017) analyysia  Saksan hallitusneuvotteluissa syntyneestä tilanteesta. Lehti kuvaa aluksi Ranskan presidentin analyysia Euroopasta. Hänen kerrotaan tokaisseen: "Minulla ei ole mitään  punaista linjaa - minulla on vain horisontteja."  Hän tavoittelee suvereenia, demokraattista ja turvallista Eurooppaa. Saksan hallitusneuvuttelujen monet punaiset linjat ovat nyt ajaneet neuvottelut umpikujaan, mahdollisesti edessä ovat jopa uudet liittopäivävaalit.

Saksan tuleva hallitus ei voi päättää juuri mistään suuresta asiasta yksin, vaan on riippuvainen partnereista niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Euroopan visio, digitalisaatio, Energia, maahanmuutto, tietosuoja ja ympäristö ovat kaikki teemoja, joiden ratkaisemisessa Saksa on die Zeit -lehden mukaan riippuvainen eurooppalaisista kumppaneista. Monien yksityiskohtaisten linjojen vetäminen tarkoittaa joko sitä, että ne täytyy joko sivuuttaa tai sitten hyväksyä ne sellaisenaan, koska ne on hyväksytty koalitioneuvotteluissa. Molemmat vaihtoehdot on tuomittu epäonnistumaan ja valitsijat tulevat rankaisemaan seuraavissa vaaleissa Jamaikan väreihin(Musta-keltainen-vihreä) sonnustautuneita, nyt neuvotteluissa epäonnistuneita  puolueita.

Mikä on saksalaisen sosialidemokratian vastaus tähän tilanteeseen? Puheenjohtaja Martin Schulz näkee ilmeisesti ainoana ratkaisuna uudet liittopäivävaalit. Tänä vuonna SPD:n riveistä valitu Saksan uusi presidentti Frank Walter Steinmeier vaatii jokaista puoluetta ottamaan nyt vastuuta valtiosta ja kansalaisista;  se on voimakas vetoomus ennenkaikkea sosialidemokraateille perua kantansa oppositioon jäämisestä ja ryhtyä käymään hallitusneuvotteluja.

Sosialidemokraattien pettymykset hallitusyhteistyöstä kristillisdemokraattien kanssa ovat suuria. Saksan SPD ei ole selkeästi haastanut oikeistokonservatiiveja ja liberaaleja Eurooppa-politiikassa, mitä pidän yllätttävänä Euroopan parlam,entin puheenjohtajan tehtävistä suoraan Saksan politiikan kärkeen ja SPD:n johtoon siirtyneen Martin Schulzin kohdalla. Onko metsä jäänyt puilta näkemättä?

Jos nyt hallitusneuvotteluihin lähdettäisiin, olisi löydyttävä konkreettista sisältöä sanalle Gerechtikgeit - oikeudenmukaisuus. Juuri tässä taitaa kuitenkin olla saksalaisen(kin) sosialidemokraattien suuri heikkous. Millaista politiikkaa tulisi toteuttaa oloissa joissa ongelmat ovat koko manteretta ja siis keskeisesti Euroopan Unionia koskevia?  Martin Schulz, saksalainen sosialidemokratia - eikä myöskään eurooppalainen tai suomalainen sosialidemokratia - ole antanut tähän dynaamista ja veren suonissa virtaamaan  aukaisevaa vastausta. Juuri nyt sitä tarvittaisiin.

Saako maalaispoika auttaa? Ratkaisu piilee mielestäni vaatimuksessa Euroopan Unionin politiikan perusteellisessa uudelleenarvioinnissa ja linjan muuttamisessa. Muutos täytyy tapahtua Euroopan Unionion perusrakenteissa ja uuden avauksen täytyy mahdollistaa dynaamisen, parlamentaarisen euroopparakenteen, kansanvaltaisen valtio- ja yhteiskuntarakenteen elvyttäminen. Unionin ja EKP:n peruskirjoja on avattava niin, että yhteisten rakenteiden tukeminen samassa määrin kuin mitä nyt markkinakoneistoa on tuettu,  käy mahdolliseksi. Kysymys on keynesiläisen - joku sanoisi jälkikeynesiläisen - antisyklisen ja rahoitusimpulseja suuriin julkisiin haasteisiin antavasta uudesta politiikasta. Voisin kuvitella, että Ranskan presidentti Emmanuel Macron hakee tämäntapaista vastausta, vaikka hän ilmeisen strategisista syistä on jättänyt "punaisen viivabn" tältä osin piirtämättä.

Saksassa tällainen lähestymistapa, "Transferunion" - on jyrkästi tuomittu, lytätty ja torjuttu. Tähän konservatiiviseen tulkintaan saattaa liittyä tahallinen väärinkäsitys; ei ole tarkoitus siirtää, "transfeerata" varoja rikkaasta pohjolasta ja vauraasta Saksasta köyhään etelään tai kerjäläisiä lähettävään kaakkoon. Täysivaltainen raha- ja finanssipolitiikka mahdollistaa "rahan luomisen tyhjästä" pelkillä päätöksillä - siis suhteessa julkiseen sektoriin saman, mitä nyt on vuoden 2014 lopulta saakka toteutettu määrällisen elvytyksen muodossa,  valtion velkakirjojen oston ja kansallisen rahan yritystoiminnan tukemiseen suunnatussa muodossa.

Valtio, sen korruptoitumattomassa, kansanvaltaisessa ja puhtaasti reaalipolitiikkaan, infrastrukturiin, investointeihin  ja palveluihin suuntautuneessa muodossa tarjoaa suorastaan suonet auki räjäyttävän nitrosatsin lähes seniiliin tilaan vaipuneelle ja täynnä ratkaisemattomia ristiritoja olevalle Euroopalle.

Kysymys ei ole poisottamisesta vaan tasapainoisemman, sekatalousmallisen vaihtoehdon luomisesta Eurooppaan. Sellaisessa pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltiokin, "kansankoti" on syntynyt. Se on se strateginen malli jota nyt olisi Euroopalle tarjottava, tarjottava ennenkuin koko maanosa hajoa sisäisiin ristiriitoihin ja kahlehdittuun antagonismiin. Meidän SOTE-oirehtimisemme on osa tätä suurta eurooppalaista, toistaiseksi ratkaisematonta antagonismia.

Juuri nyt olisi sosialidemokratian aika osoittaa idearikkautensa ja iskukykynsä, repäistä verho pois meille tarjotun "ainoan vaihtoehdon" edestä. Politiikan pitää elää kuin "tiikeri pensaassa": on syöksyttävä silloin kun saalis on riittävän lähellä. Sellainen aika alkaa juuri nyt olla käsillä.