Minne valuu määrällinen elvytys?

Määrällinen elvytys - Quantitavi easing - on Euroopan Keskuspankin  kahden viimeisimmän vuoden toimintapolitiikkaan kuuluvia keskeisiä ilmauksia. Kysymys ei ole ihan vähäpätöisestä asiasta: ainakin vuoden vuoden 2017 loppuun jatkuva rahallinen helpottaminen on tällä hetkellä 60 miljardia euroa kuukautta kohden. Kun Suomen väkiluku on n. 1% luokkaa koko Euroopan Unionin välkiluvusta, olisi Suomen osuus tästä määrällisestä elvytyksestä tämän mukaan vähintään 0,6 mrd kuukaudessa.

EKP:n - Euroopan Keskupankin tase - todistaa sen, että pankki on todellakin ostanut pankkien välityksellä ja käytössään olevilla välineillä valtioiden, yritysten ja yhteisöjen velkakirjojen  määrä näkyy pankin taseessa. Vuonna 2016 EKP:n tase kasvoi 880 miljardia. Siinä näkyvät tietenkin kaikki EKP:n vastuut, mutta samalla se kertoo määrällisen elvytyksen todellisen volyymin.

Määrällinen elvytys ei koske Kreikkaa, mikä tarkoittaa sitä että prosentuaalinen osuus on muiden jäsenmaiden kohdalla vastaavasti suurempi. Suomikin on voinut ottaa lisää velkaa eikä se ole vaikuttanut vastaavalla voimalla maan velkaantumiseen. Osto-ohjelma on mahdollistanut velkojen vastaavantasoisen lyhentämisen.

Kilpailykykysopimuksen yhteydessä tehtiin joukko yritysten toimintaan kohdistuvaa lakisääteistä rasitusta helpottavia toimenpiteitä. Kysymys on mittavasta taloudellisesta yritysten toiminnan helpottamisesta. Yritystukien määrä lienee kolmen miljardin luokkaa vuositasolla. Valtion julkiset rahoituskanavat, Tekes, Finnvera - mitä kaikia niitä onkaan - muodostavat tärkeän osan yritysten tukemisessa. Finnvera ilmoittaa omassa vuosikertomuksessaan vuodelta 2016  sillä olevan vuositasolla 27 miljardin valtuudet yritysten tukemiseen ja lainanantoon.

Mitä haluan tällä lukujen ja linkkien esittelyllä todistaa? Näyttää siltä, että EKP:n määrällisellä elvytysohjelmalla ja hallituksen valtavan laajalla yritysten tukiohjelmalla on tietty yhteys. Kun yhteistä sektoria ei tueta ja samaan aikaan tehdään miljardien helpotuksia yritysten toimintaan, olen näkevinäni tässä suuren strategisen väylän, jota myöten EKP:n valtavat määrällisen elvytyksen voimavarat välittyvät yrityksille. Tausta-ajatuksena tietenkin on, että yritykset menestyvät "vientikilpailussa" ja luovat tätä kautta työpaikkoja ja vaurautta, sitä yhteistä hyvinvointia joka  poliittisessa kielenkäytössä ja politiikan perustelussa nousee ensimmäisenä esille.

Montako työpaikkaa  voidaan kuudella miljardilla vuositasolla luoda, jos se sijoitettaisiin julkisten palveluiden kehittämiseen, infrastruktuurin parantamiseen ja hyppäyksen luomiseen uudelle tasolle kansankodin rakentamisessa? Jos yhden työpaikan hinnaksi laskettaisiin 60 000 euroa, olisi työttömyys poistettavissa maasta kokonaan jo muutaman vuoden aikana ja lisäksi taitaisi tulla työvoimapulaa.

Kun nyt aivan viimeisimmätkin tiedot kertovat negatiivisista tuloksista ja pettymyksistä mm. yritysten viennin ja tuloksen kehittymisen suhteen, voi vain todeta että ne valtavat voimavarat joita todella on saatu EKP:n kautta myös kansalliseen käyttöön, ovat valuneet jonnekin muuanne kuin siihen, mitä tämän politiikan perusteluissa on meille kerrottu.

Pääministerimme itse rikastui yritystuilla ja yritysten myymisellä - missä määrin, siitä ei ole julkista tietoa saatavilla. EKP:n määrällisestä elvytyksestä puhutaan julkisuudessa kovin vähän ja vaikea siitäkin on täsmällistä, analyyttista tietoa saada. Tässäkin esitetty perustuu makrotason tietoon, joka kuitenkin antaa aavistaa, mitä taustassa koko ajan tapahtuu.

Ettei vain olisi tapahtumassa uusi valtava tulonsiirto  markkinatoimijoille, yritysten omistajille ja odotusarvoisen rahapolitiikan välineiden kanssa pelaaville?

29.7. 2017
Facebookissa "Sosialidemokratia Suomessa" sivustolla ylläolevasta blogikirjoituksesrta kehkeytyi mielenkiintoinen, suorastaan erinomainen  keskustelu, jonka kopioin suoraan temän kirjhoituksen jatkeeksi:

Ilpo Rossi: Mätäkuun kysymys: minne valuu EKP:n määrällinen elvytys?

Jussi Särkelä: Sadat miljardit. Minne ne menevät. Kuvitelkaa mikä elvytys se olisi ollut, jos se olisi laitettu kansantalouteen kiertämään.

Pasi Kuusiniemi: tämä on mielenkiintoinen juttu. Maailmassahan on lainaa kaupan vaikka kuinka paljon ja periaatteessahan EKP voisi ostaa vaikkapa kaikki Suomen valtion lainat pois :)

Pasi Kuusiniemi: ps. ja samalla se voisi sanoa, että maksakaa kun jaksatte

Ilpo Rossi: Se että määrällinen elvytys ei ole koskenut lainkaan Kreikkaa, on tietenkin osa austeristista, nöyryyttävää politiikkaa. Tällä viikolla 26.7. 2017 Kreikka ilmoitti kuitenkin laskevansa liikkeelle valtion joukkovelkakirjalainoja. Kun tämä tapahtuu lähes heti Kreikkaa koskeneen miljardiluototuksen jälkeen, voisi ajatella että herrat ovat ehkä tulleet määrällisen elvytyksen osalta Kreikan suhteen toisiin ajatuksiin. Kun ostovoimaa ei maassa ole, on lähes mahdotonta uskoa että yritykset alkaisivat ostella Kreikan "bondeja". Olisiko kysymyksessä yritys ottaa Kreikka mukaan määrälliseen elvytykseen? Jos on, tarkoittaa se kreikkalaisen yrityssektorin rahoittamista samantapaisilla järjestelyillä kuin mitä Suomessa nyt tehdään.


Jarmo Lahtinen: Juu eiköhän sitä elvytetä finanssi ja pankkilaitoksia, jottei rikkaiden varat vähenisi. Kansalaisille jakaminen ja todellinen elvyttäminen sitä kautta on liian pitkä tie päästä samaan tavoitteeseen kuin nyt, sillä silloinhan pitäisi jopa luoda jotkin uutta joka veisi pääomia.

Pentti Hämäläinen:  Mitäpä tuota selvää asiaa sen kummemmin kyselemään. Kun setelinpainaminen (siis elvytys tuottamalla rahaksi luettavia tilimerkintöjä) ei heijastu reaalitalouteen kasvavana kysyntänä ja paranevana työllisyytenä, menevät lisätyt tilimerkinnät siihen osaan kapitalistista markkinataloutta, mitä finanssispekulaatioksi kutsutaan. Sen määrää ei kukaan kovin hyvin osaa kertoa, mutta on arvioitu, että sen merkintäarvo (siis tilien siirto- ja muista kirjauksista yhteenlaskettu rahaksi ilmoitettu bittien liikemäärä) on ainakin kummenkertainen kansantalouksien tilinpidon mukaisten reaalitalouden arvojen suhteen. Ja tämä osa vain kasvaa, kun investointikohteita ei löydy spekulatiivisten sijoittajien haluamalla tuottotasolla. Ja valtioiden suorat investointisijoitukset vastaavasti ovat kiellettyjä ja karsinnan kohteena, vaikka ne taloutta elvyttäisivätkin, mutta kun taas eivät lisää edellytyksiä finanssispekulaatioille. Ideologinen uskomusjärjestelmä taustalla riivaa talouden tervehdyttämistä. Kysyä voikin perustellusti: onko nykyinen valtavirtainen "taloustiede" tiedettä lainkaan. Vaikuttaa siltä, että kyseessä on laajasti levinnyt uskomusjärjestelmä, mille on kohta löydettävissä vertailukohtia kirkollisista sfääreistä, mitä tulee järjestelmän toimivuuden ja reaalielämän välisiin suhteisiin. Ja jossakin vaiheessa taas kysellään veronmaksajien apua, kun finanssipelureiden kuplat laukeavat. Näin on ennen käynyt, mikä siis olisi tämän liikelain muuttanut?

Aarni Tuominen: Täyttä asiaa, Pentti! Tätä samaa analyysiä ovat ainakin kaksi vuotta tarjonneet esim Varoufakis, Kreikan ent VV-ministeri, ja hänen ajatuskumppaninsa. Joihin lukeudun. Mutta ei ole mennyt himaan sd-poliitikoille.

Pentti Hämäläinen AT: Siltä näyttää. Ei ole sd-politiikan johdonmukaista talouden rakenneremonttia näkyvussä. Sitä vanhaa valtavirtaista taloustietoa vain peesataan, vaikka kyllä joitakin nuoria ajattelevia tutkijoita joukoissamme on. Mutta jullkitasoon heitä ei haluta, kun se ei hetken kohdalla tuota gallupnostetta, tai jotain muuta nostetta.

Seppo Tuovinen: Videokeskustelu Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan vetämästä ns. raha-
ja talousklubin keskustelusta. Vieraana Antti Rinne. Tämä on nauhoitettu n. 3 vuotta sitten.

Seppo Tuovinen: Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat nuoremman polven taloustieteilijöitä ja keynesiläisyyden tutkijoita Suomessa. Olisiko aika hyödyntää SDP:n talouspoliittisessa keskustelussa heidän ajatuksiaan ja tutkimustuloksiaan.

Ilpo Rossi: Vaihtoehtonen ja tehokas tie, so. julkisen sektorin kasvattaminen ei Euroopan Unionissa käy edes päinsä, sillä rajat- Maastrichtin sopimuksen muodossa tulevat nopeasti vastaan. Euroopan Unionin toimintarakenne on valettu betoniin peruskirjoissa ja -sopimuksissa, sitä ei voida muuttaa kuin yksimielisellä, konsensukseen perustuvalla päätöksellä. Tätä kautta demokratiaan luuluva vapaa arvottaminen on otettu hengiltä. Miksi tällaista totaalista, vaaleista ja vaihtoehtoisista poliittisista ohjelmista riippumatonta järjestelmää pitäisi kutsua? Läntinen arvoyhteisö? Totalitarismia 2000-luvun paketissa?

Seppo Tuovinen: Ilpo Rossi. Noita rajoituksia eivät poliitikot Suomessa edes tunne, joista kerrot.

Ilpo Rossi: Minusta tämä tilanne on yhdellä sanalla sanottuna hirvittävä.

Seppo Tuovinen: Ilpo Rossi. Niin on kuten kirjoitat - hirvittävää. Melkein koko poliittinen eliittimme sivuuttaa tämän olankohautuksella. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että demokraattinen järjestelmämme on vakavasti uhattuna.

Seppo Tuovinen: Ilpo Rossi.  Tätä taustaa vasten ymmärtää, miksi sd-liikkeet ovat Euroopan Unionin alueella heikkoja. Niiden ainut linja on ollut sopeutua oikeiston politiikkaan pienin omin lisäyksin. Äänestäjät ovat tähän kyllästyneet. Seurauksena on ollut oikeisto ja osin myös vasemmistopopulismin nousu. Nyt on oikeiston ja talouseliitin hyökkäyskohteena ay-liike ja sen tuhoaminen tai tekeminen hampaattomaksi. Esimerkkejä löytyy. Emmanuel Macron näyttää jatkavan tätä politiikkaa Ranskassa ja Euroopassa Angela Merkelin myötävaikutuksella. Muutosta ei liene odotettavissa.

Seppo Tuovinen: Ilpo Rossi. Tätä taustaa vasten ymmärtää, miksi sd-liikkeet ovat Euroopan Unionin euroalueella heikkoja. Niiden ainut linja on ollut sopeutua oikeiston uusliberalistiseen politiikkaan pienin omin lisäyksin. Äänestäjät ovat tähän kyllästyneet. Seurauksena on ollut oikeisto- ja osin myös vasemmistopopulismin nousu. Nyt on oikeiston ja talouseliitin hyökkäyskohteena ay-liike ja sen tuhoaminen tai tekeminen hampaattomaksi. Esimerkkejä löytyy. Emmanuel Macron näyttää jatkavan tätä politiikkaa Ranskassa ja Euroopassa Angela Merkelin myötävaikutuksella. Muutosta ei liene nykylinjaan odotettavissa. Saksan vaalit ovat tärkeät siinä mielessä, mihin suuntaan EU:ta viedään. Jatkuuko Wolfgang Schäublen sanelulinja EU:n talouspolitiikassa?

Ilpo Rossi Euroopan Unionin määrällisen elvytyksen dynamiikasta käytiin jo tähän mennessä niin laadukasta keskustelua, että olen - luvallanne - tallentanut tämän keskusteluketjun puheenvuorot kyseisen blogikirjoitukseni jatkeeksi. Täällä Facebookissa keskustelu jää ennenpitkää muun materiaalin alle ja helposti tavoittamattomiin. Saksan työväenliikkeen voimattomuudesta taistelussa Hitlerin 1930-luvun Saksassa seuraamani Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi teki laajan tutkimuksen nimellä "Saksan työväenliike kolmannen valtakunnan aattona." Tutkimus osoitti että Saksan työväenliike ei ollut sellaisessa henkisessä tilassa, että se olisi kyennyt vastustamaan Hitlerin valtaannousua. Koulukunnan johtaja Max Horkheimer kieltäytyi kuitenkin julkaisemasta tätä Frommin yhteiskuntarakenteen ja luonteen vuorovaikutusta kuvaavaa tutkimusta. Fromm luopui tämän seurauksena koko eliniän pituiseksi tarkoitetusta koulukunnan sosiaalipsykologian laitoksen johtajan tehtävästä ja pakeni aluksi Sveitsiin ja sitten Yhdysvaltoihin. Tämä tutkimus julkaistiin Frommin toivomuksesta vasta hänen kuolemansa jälkeen nimellä "Arbeiter und Angestellte am Vorabend des Dritten Reiches"( DTV ISBN-3-423-04409-8). Yllätyksekseni hiomasin että Wikipedia ei Frommin esittelyn yhteydessä mainitse tästä tärkeästä, Frommin luonnekarakterologiaan liittyvästä dramaattisesta tutkimuksesta mitään. Miksi kerron tämän tässä yhteydessä? Siksi että sosialidemokratian hiljaisuus tämän historialliseksi käänteeksi arvioitavan vyöryn keskellä kertoo paljon omasta luonteenpiirteistöstämme ja kyvystämme analysoida ja tarvittaessa vastustaa demokratialle vaaraksi koituvia ilmiöitä. 

Pentti Hämäläinen Ilpo Rossi : käytit sanontaa hirvittävä. Se kuvaa tilannetta aivan oivallisesti. On ilmaisuna vieläpä hyvin paasikiviläinen, mikä ansioksi luettakoon. Tämä kehitysvirta saattaa johtaa siihen, että itsesäilytysvietin johdattamana joudumme etsimään vaihtoehtoisen ratkaisun EU-kansalaisuuden sijaan. Mikä se olisi, ei ole vielä ajatuksissa, mutta nykymallikin on johtamassa umpikujaan, jos haluamme pitää sosiaalisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakennuspiirustuksista edes kohtuullisesti kiinni. Minkälainen rakennusmestari uuteen ratkaisuun tarvitaan, on ns. hyvä kysymys.

Ilpo Rossi Pentti Hämäläinen Kun euroopanlaajuien hegemoninen järjestelämä, joka asettaa markkinat erityiseen suojeluksensa ja kieltää yhteisen, kansanvaltaisesti rakennettavan hyvinvoinnin yhteiusten rakenteiden, so. julkisen sektorin ja valtio instituutioiden kautta, muodostaa se sellaisenaan jo valtavan esteen nuoremmalle sukupolvelle edes miettiä yhteisten hyvinvointirakenteiden merkitystä. Internetkaudella, jolloin mikään ei ole enää yksityistä ja jolloin kaikki esitetyt mielipiteet voidaan koota tarkasteltavaksi profiiliksi, muodostaa sosialidemokraattisten arvojen esilletuominen todennäköisesti pysyvän esteen mm. ammatillisella uralla etenemiselle. Työelämässä näytetään edellytettävän sellaista "poliittista korrektiutta", jossa omat mielipiteet ja yhteiuskunnalliset näkemykset pidetään visusti piilossa - mikäli mahdollista. Työpaikat syntyvät - jos ovat syntyäkseen - sinne missä rahaa on käytettävissä ja määrällisen elvytyksen aikana resurssit kiertyvät markkinoiden maailmaan. Poliittinen omaehtoinen aktiivisuus ja moniarvoisuus on vaarallinen ulottuvuus totalitaarisissa järjestelmissä. Demokratian, kansanvallan kannalta tässä on kysymys todella hirvittävästä menetyksestä...

Ilpo Rossi: 
Litan tähän vielä linkin Euroopan Unionin kilpailuttamisen periaatteista. Kun puhutaan yritysten tukemisesta, on muistettava, että Euroopan Unionissa on kaikewnlainen jonkin yrityksen erityionen taloudellinen tukeminen missä muodossa tahansa kielletty
1.9. 2017
Tämä sama kysymys nousi esille valtion budjetista vuodelle 2017  Mikko Elon Facebook-palstalla käydyssä keskustelussa:

1. syyskuuta 2017 9:27 Ilpo Rossi kysyi Mikko Elon Facebookissa sivullaan avaamassa keskustelussa hallituksen vuoden 2018 budjetista:
Osaisiko joku kertoa, miten EU:n "määrällinen elvytys" (QE) toimii valtion talousarviossa? Vuodesta 2018 ei tässä suhteessa ole tietoa, mutta EU:n vuosien 2015-2017 valtavasta elvytyspaketista - kooltaan vähintään 3600 mrd on ainakin yksi prosentti eli 36 mrd suuntautunut Suomeen valtion velkakiejojen oston muodossa pankkien kautta. Miten tämä näkyy budjetissa? Onko sillä vaikutusta myös vuoden 2018 budjetin rakentamiseen?

Ilpo Rossi vastasi omaan kommenttiinsa.:
Luulen, että avainsana on "lisävelka" vuodelle 2018, jota otetaan n. 3 mrd; velkaa otetaan enemmän ja todennäköisesti sitä otetaan suurin piirtein saman verran kuin mitä Euroopan Keskuspankki ostaa pankkien kautta Suomen valtion velkakirjoja omaan taseeseesa. Ne ovat vastattavien puolella ja EKP voi - teoriassa - vaatia niiden lunastamista.Kun määrällinen elvytys on Suomen osalta vähintään 0,6 mrd kuukaudesa, on lainanottovaraa kertynyt aiakin 7,2 mrd. Tämä "flow" kulkee valtion yritystoimintaa tukevien päätösten ja rakenteiden - mm. Tekes, Finvera - mitä niitä lieneekään - yritystoiminnan "määrälliseen helpottamiseen". Sitä osaa ei saa käyttää EKP:n sääntöjen mukaan valtion todellisin menoihin, vaan se on suunnattava yritystoimintaan. Uutena yritystuen muotona tulee houkutteleminen uudeksi yrittäjäksi. Kysymyksessä on riskaabeli hanke, koska ostovoima ei ole kovin suuressa määrin lisääntymässä - neuvottelupohjaisia palkankorotuksia ei ilmeisesti tule. Lisävelkaa ei siis tarvitse ottaa enempää, kun velkakirjojen osto- ja myyntiohjelma huolehtii lopusta. Määrällinen elvytys kuitenkin saattaa tulla tiensä päätökseen, kun EKP:hen tulee uusi johtaja Mario Draghin jälkeen ilmeisesti jo tänä syksynä. No, luulo ei ole tiedon väärtti, myönnettäköön. Mutta kun määrällisen elvytyksen osalta näyttää vallitsevan lähes täydellinen uutispimennys, niin epätarkkuudet ja väärät oletukset menevät niiden piikkiin, jotka tiedostaan huolimatta eivät ole sitä jakaneet. Pelkällä Varsinais-Suomeen keskittyneellä kasvulla ei Suomen talouden ousu ole selitettävissä.

Timo Karjalainen vastasi: "Tärkeän pointin toit esille. Jos Suomen Pankissa olisi asiansa osaavia ihmisiä johdossa,he kertoisivat maakohtaisilla tilastoilka,miten tasapuolisesti EKP auttaa QE-ohjelmalla euromaita julkisen velan hoidossa."

Jos kuvaamani "flow" vastaa edes pääpiirteissään asioiden kulkua, luulen tietäväni myös mistä hiljaisuus johtuu. Näillä valtavilla pääomavirroilla ei saada aikaan sitä, mitä tavoiitellaan eli investointeja ja työllisyyttä. Pääosa elvytykseen tarkoitetuista varoista valuu omistajilta odotusarvoiseen talouteen, eli rahan tekemiseen rahalla, osakkeisiin, voitto-odotuksiin ja muuhun elvytyksen kannalta täysin toisarvoiseen. Vaarana on lisäksi mitä todennäköisimmin uusi finanssikupla.

Veljeyden ja sisaruuden hengessä

Demokratian, kansanvallan merkitys koko ihmiskunnalle, sivilisaatiolle on eräs aikamme historiallisia ulottuvuuksia. Se on yksi tärkeimmistä motivaatiopohjista ja sen erilaisista sovellutuksista, tasoista ja ulottuvuuksista löytyy monenkirjava joukko esimerkkejä.

Demokratiassa, kansanvallassa lähtökohtana on ihmiskeskeisyys, humanismi. Meidänkin poliittiset johtajamme ovat eri yhteyksissä julistautuneet humanisteiksi ja demokraattisten arvojen kantajiksi ja kannattajiksi.

Ihmisyyden ja siitä kasvavan aloitteellisuuden, omaehtoisuuden juuret löytyvät ihmiskunnan historiasta, erilaisista kulttuureista ja sen ilmauksista. Itse käsite tulee munaiskreikasta: demos (kansa, väkijoukko) ja kratos (komento, valta); se tarkoittaa kirjaimellisesti kansanvaltaa. Sovellutuksia tuosta lähestymistavasta löytyy muistakin kulttuureista; buddhalaisuus, Intian vanha Vedantakulttuuri, kristinusko ja ”uuden maailman” alkuperäiskulttuurit sisältävät ilmaisuja ja käytäntöjä ihmisen nostamisesta keskeiseen asemaan.

Entä työväenliike? Läntinen, kapitalistisiin arvoihin rakentuva sivilisaatio on arvostellut työväenliikkeen arvoperinnettä sen materialistisesta historiankäsityksestä ja korostanut omaa, humanistista ja demokraattista arvoperustaansa. Kun nyt olemme kokemassa kansainvälistä finanssikriisiä ja globaalia talouslamaa, voimme vain todeta, että omistamisen ja ahneuden materialistinen projekti on tullut tienhaaraan juuri sen itsensä edustaman rajoittamattoman ahneuden seurauksena. Paradoksaalista on, että arvokeisarin alastomuutta eivät taaskaan huomaa muut kuin kaikkein lapsenmielisimmät!

Onko työväenliikkeen arvoperustalla yhteyttä humanismiin? Nuoren Marxin eräs kommunismia koskevista maksimeista, mietelauseista kului: ”Ei ole humanismia ilman sosialismia eikä sosialismia ilman humanismia” (Filosofiset ja taloudelliset käsikirjotukset, joita ei ole kunnolla suomennettu). Riippumatta siitä, mitä itse kukin kommunismista ajattelee, tuon mietelauseen sisältö kuvastaa juuri sitä, miten 1800-luvun alun valistuksen aikakausi nosti ihmisen keskeiseen asemaan. Ajatuksen suuruutta ja rohkeutta rakenteeltaan autoritaaristen ja idealististen (ihmisen ulkopuolella olevaan ideaan) uskonto- ja valtiorakenteiden vaihtoehtona voi vain ihmetellä.

Kansanvaltaisten rakenteiden aikaansaaminen ja hallinnollinen hyväksyminen on alusta saakka ollut tuskallinen, kiistoja ja vastakkainasettelua aiheuttanut prosessi. Yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden sekä kokoontumis- ja järjestäytymisvapauden aikaansaamiseksi tarvittiin ammattiyhdistysliikkeen toimeenpanema yleislakko ja joukko suuria mielenosoituksia runsas sata vuotta sitten. Osuuskauppaliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen ja muiden työväenliikkeen järjestöjen käyttöönottama kansanvallan periaate oli mullistava askel eteenpäin kohden kansanvaltaa. Vähitellen tuosta käytännöstä tuli ainoa laillinen vapaan yhdistystoiminnan periaate.

Poliittista demokratiaa vaanii yhä edelleenkin monenlaisia uhkatekijöitä. Muodollinen demokratia näyttää sallivan yllättävän paljon autoritaarista, hierarkista toimintakäytäntöä, johon myös mieluusti vedotaan sitten kun valta ja asema organisaatiossa on saatu omiin käsiin. Juuri nyt on noussut esille erilaisten kaappari-instituutioiden rooli puoluerahoituksessa, joka lonkeroineen ja labyrintteineen muodostaa ilmeisesti pysyvän uhan asiasisältöihin perustuvalle kansanvallalle. Kun vielä tähän lisätään ”maagisiin auttajiin” perustuva henkilöä korostava vaalijärjestelmämme ja kyvyttömyytemme nostaa aktiivinen, osallistava yhteiskunnallinen toiminta sille kuuluvaan arvoon, on tullut lueteltua joukko vuosituhannen alun suurista kansanvallan uhkakuvista – poliittisen demokratian osalta.

Talouselämä ei ole koskaan oppinut soveltamaan kansanvaltaisia käytäntöjä toimintaansa. Yrittämisen vapautta on tulkittu oikeudeksi yksin päättää ”omistajana” yhteisellä työllä tuotetusta lisäarvosta, liikevoitosta. Tämä autoritaarinen malli, joka ei tunnusta yhteistoiminnan ja yhteisen vastuun paremmuutta, on johtanut paitsi valtaviin tuloerojen kasvuun myös toistuviin katastrofeihin, joista yhtä olemme parastaikaa finanssikriisin muodossa todistamassa. Taloudellinen demokratia taapertelee edelleen lapsenkengissään eikä ole tähän päivään mennessä lunastanut lupausta yhteisestä hyvinvoinnista.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta sovellutuksineen valtakunnallisella ja paikallisella tasolla on kansanvaltaisen, demokratiaan perustuvan hallinnon ja tuotannon edustava malli. Se on pärjännyt erinomaisesti varsinkin kriisiaikoina. Sen varaan rakennettu pahojen aikojen puskurointi näyttää sopivan malliksi muuallakin maailmassa. Sen köyhdyttäminen ja tukahduttaminen luo puolestaan tilaa spekulatiiviselle taloudelle ja toimintakäytännöille. Valtion laitosten yhtiöittäminen ja siirtäminen hallinnoltaan suljetun yksityisen sektorin ehdoilla toimivaksi on takaisku avoimelle ja kansanvaltaiselle hallinnolle ja osallistavalle yrittämiselle. Kunnallisten palveluiden setelivetoiseksi tekeminen merkitsee pikkusormen antamista hallinnoltaan hämärälle ja motiiveiltaan tuntemattomille välikäsille. Toivottavasti edustuksellinen demokratia tuottaa jatkossa sellaiset valtionyhtiöistä ja peruspalveluista vastaavat ministerit , jotka osaavat antaa arvoa kansanvallalle ja omaavat tahtoa ja taitoa kehittää yhteiseen intressiin perustuvaa julkista sektoria.

Sivistyksellisessä demokratiassa olemme kokeneet suuria edistysaskeleita alkaen koululaitoksemme kehityksestä, yhteisen peruskoulun suvereenista ylivoimasta elitistisiin vaihtoehtoihin verrattuna. Yhteisen sivistyksellisen kansanvallan kulmakiviä voitaisiin luetella sekä opetustoimen että sosiaalisen turvan ja terveydenhoidon alueelta runsain mitoin. Onko yliopistolaitoksemme koulutusjärjestelmän huipulla rakentumassa vain huippujen virittämisjärjestelmäksi? Onko urheilu muuttunut huippu-urheilun ja siihen kytkettyjen taloudellisten palkkioiden kautta kansallista kuntoa demoralisoivaksi ulottuvuudeksi? Onko kansalaisjärjestökentän ja yhteiskunnallisen osallistumisen anemia suoraa seurausta sivistyksellisen demokratian aliarvioimisesta?

Aika, jolloin ihminen on vapaa täysin rinnoin toteuttamaan itseään ja samalla tietoinen omasta asemastaan kansanvaltaisen yhteisön vastuullisena toimijana, taitaa edelleenkin antaa odottaa itseään. Demokratian kamara on ohut ja haavoittuva eikä sitä aina osata soveltaa itseään sivistyneenäkään pitävissä olosuhteissa.


Edelleenkin tarvitaan vahvaa näkemystä ihmisenä olemisen suuresta visiosta, joka niin hyvin kuvataan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ensimmäisessä artiklassa:

”Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Työkäsitystä on edelleen työstettävä

Kirjoittelen aina silloin tällöin työstä ja työn käsitteestä, ihmisenä olemisesta, ihmisen omaehtoisuudesta ja toiminnallisesta aktiivisuudesta. Työn käsitteen ihmiskeskeinen tulkinta ei edelleenkään hallitse analyyttista todellisuuttamme. Ihmisen aktiivisuus ja toimeliaisuus on kuitenkin niin keskeinen osa mm. työväenliikkeen arvoperintöä, että siihen on aina uudelleen ja uudelleen palattava. Kysymys on radikaalista yhteiskunnallisten olojen, talouselämän ja ihmisenä olemisen tulkinnasta.

Mitä on radikaalisuus? Työväenliikkeen arvoperinnössä siinä on keskeisellä paikalla ihminen mahdollisuuksineen ja niiden puuttumisineen. "Olla radikaali tarkoittaa menemistä asioiden juuriin; asioiden juuri on kuitenkin ihminen itse." Tämä Karl Marxin sosiaalipsykologinen "twiitti" 1840-luvulta ohjaa edelleen keskeisenä soihtuna työväenliikkeen arvoperinnöstä analyyttisen voimansa hakevaa kansalaista. Ihminen on keskeistä. Talous on ihmisyydelle alisteista, vaikka sillä elämisenehtojen pohjana onkin ratkaiseva merkitys aineellisen ja henkisen elämän mahdollisuuksien kehittymiselle.

Kun puhumme ihmisestä, puhumme hänestä lajiolentona samaan tapaan kuin Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksessa tehdään. Ihminen on julistuksen mukaan  suojattu ja vapaa syntymästä hamaan kuolemaan. Ihmisoikeuden ovat perustuslain tasoisia luovuttamattomia oikeuksia.

Kun palkkatyö on osa ihmisen aktiviteettia, koskevat sitä samat eettiset periaatteet kuin ihmisen muutakin toimintaa. Elämän - ja historian, ihmiskunnan aikanajanalla tapahtuvan - tarkoituksena  on ihmisen täysi toteutuminen. Työväenliikkeen - ajattelen tässä yhteydessä erityisesti perinteistä rikasta sosialidemokratiaa - historia on alusta saakka ja kaikilla toiminta-alueilla täynnä esimerkkejä ihmisen yhä suuremmasta mahdollisuudesta toteuttaa itseään ja saavuttaa tuo ihmeellinen vaihe, jossa ihmiskunta tunnistaa ja tunnustaa ihmisoikeudet ja ryhtyy määrätietoisesti ja kärsivällisesti ponnistelemaan kohden  ihmiskunnan esihistorian loppua ja uuden vaiheen alkamista. YK:n ihmisoikeusjulistukset ovat tässä suhteessa äärimmäisen merkittävä saavutus.

Miten tämä "työn vapauttamisen" suuri päämäärä näkyy omassa ajassamme? Ihmisen elämään on jo nyt luotu koko joukko luonnollisina pitämiämme toimintaperiaatteita, jotka puhuvat ihmisen vapaan kehityksen ja itsensä toteuttamisen puolesta elämänpituisella aikajanalla.

Lapsi on jo luonnostaan, äidin kirjoittamattoman mutta vahvan matriarkaalisen oikeuden perusteella vapaa kasvamaan rakkauden ja huolenpidon ilmapiirissä. Lapsi on vapautettu suuressa osassa maapalloa palkkatyöstä, vaikka työn vapauttamisen historia ei tässä suhteessa olekaan vielä pitkä. Mummot ja vaarit puhuvat vieläkin siitä, miten piti heti kynnelle kyettyään lähteä työhön kotona, sisällä ja ulkona, alustalaisena tai työntekijänä. Pihalla juokseva ja leikkivä lapsi on vahva vapaan toiminnallisuuden symboli: lapsi juoksee ja toimii ilman että kukaan häntä siihen pakottaa.

Lapsella on oikeus koulukäyntiin ja opiskeluun ennen toimeentulon edellyttämää siirtymistä palkkatyöhön. Sekin voidaan laskea omaehtoisuuden kehittämisen välineeksi, vaikka koulutus sellaisenaan pitää sisällään myös taivuttamista. Se että iloisena ja toivoa täynnä olevasta esikoulun oppilaasta sukeutuu joissakin tapauksissa myrtynyt ja passiivinen, pelokas kyräilijä, on sekin koulutuksen tulosta - ja samalla suuri haaste koko kasvuprosessin edellytysten kehittämiselle.

Kun nuori - tai kuka tahansa - kokee itsensä luuseriksi eikä löydä itselleen mielekästä paikkaa itsensä toteuttamiseen eikä toimeentulon hankkimiseen, on se osoitus siitä, että rakenteissa on jotakin pahasti vialla. Ensisijaisesti sen pitäisi herättää miettimään sitä, missä on yhteiskunnallisessa uudistustyössä menty metsään ja vasta toissijaisesti - ja silloinkin tietoisena pakottamisen tai taivuttelun kysenalaisesta luonteesta - ryhtyä pakonomaisiin toimenpiteisiin nuoren saattamisesta tätä kautta "kansalaiskuntoon".  Kuinka aktiivisesta lapsesta tuli passiivinen, taktisia, peliluontoisia keinoja hakeva kyynikko, joka uskottelee voivansa elää koko elämänsä marginaalissa?

Ammattiyhdistysliikkeen toiminta voidaan nähdä myös yritykseksi löytää jatkuvasti uusia keinoja "työn vapauttamisen" periaatteen toteuttamiselle. Kahdeksan tunnin työpäivä, säälliset palvelusuhteen ehdot, laaja, laeilla turvattu sopimuspolitiikka, oikeus sairausajan palkkaan, oikeus vuosilomiin, viran tai toimen jättäminen määräjaksi ilman että menettää sitä, sekä oikeus ikääntymisen myötä siirtyä "ansaitulle" eläkkeelle; kaikki nämä saavutukset ovat samalla suurta työn vapauttamisen narratiivia, tarinaa. Kollektiiviset sopimukset symbolisoivat lisäksi oikeutta ja kohtuutta - sitä eivät yritysten optiot, osakelahjoitukset ja muut ylimääräiset palkitsemisjärjestelmät millään muotoa edusta.

Kuvaan ovat tulleet erityiosesti nuoria koskevat nollatuntisopimukset, nuorten jääminen ilman opiskelupaikkaa, määräaikaisert ja osa-aikaiset,työsuhteet, sopimuspalkkojen alittamiseen tähtäävät paikallisen sopimisen muodot, niin voidaan kaiketi puhua modernista palkkaorjuudesta. Kun tähän lisäksi tulevat mm. pääkaupunkiseudun asuntojen korkeat hinnat, asumisen levittäytyminen automatkojen päähän, niin kurjuuden elementit alkavat olla täysimääräisesti koossa. Ainoaksi ihmettelemisen aiheeksi jää, miksi nuorempi sukupolvi ei nouse kapinaan näitä orjuutta muistuttavia olosuhteita vastaan?

Kun nyt Hjallis Harkimo ja Björn Wahlroos virittelevät ilmapiiriä ammatillista järjetäytymistä vastaan heille tähän mahdollisuuksia tarjoavan median välityksellä, herättää se koko joukon kysymyksiä. Ammattiyhdistysoikeudet ovat YK:n ihmisoikeusjulistukseen, pykäliin 22-25 liittyviä yleismaailmallisia perusoikeuksia, perustuslain tasoisia luovuttamattomia oikeuksia. Kun nyt muutoinkin näytetään etääntyvät peruslain yksiselitteisestä, kansalaista puolustavasta ja tukevasta tulkinnasta, ei pidä ihmetellä sosiaalisessa mediassa viriävästä tuhosuuntaisten kielikuvien ja attribuuttien lisääntymistä.

Tämä vapaussanoma liittyy edelleen pohjatietona,  kaikkeen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen analyysiin poliittisen työväenliikkeen arvoperinnössä ja tätä "tallin hajua" sosialidemokratia kantaa edelleen mukanaan - kuten se on tehnyt läpi koko historiansa. Ei ole mitään merkkejä siitä, että sosialidemokratian käsitys vapaudesta, omaehtoisuudesta, luovuudesta ja työn vapauttamisen historiallisesta tehtävästä olisi vanhentunut. Ohuen, arkipäivän kamaran alla vaikuttaa pysyvä, järkähtämätön usko historialliseen tehtävään. Sillä on tietty yhteys jokaisen kansalaisen arkitodellisuuteen ja elämään: ihminen ei luovu koskaan pysyvästi oikeuksistaan - ei varsinkaan toiveestaan täydeksi ja täydelliseksi ihmiseksi tulemisesta.

Puskureita kansanvaltaa vastaan?

Kansalaisjärjestötoiminta, osallistuminen ja vastuunotto järjestötoiminnasta - politiikasta puhumattakaan - osoittaa edelleen näivettymisen merkkejä. Alhaalla, ruohonjuuritasolla  liike on hiipumassa - miten mahtaa olla ylhäällä, siellä missä vastuuta otetaan ja kannetaan?

Huomiota on kiinnittänyt joukko uusia yhdistyksiä ja kansalaisaloitteita, jotka ovat syntyneet jo valmiissa rakenteissa. Ne eivät edusta uusia suuria aatteita, vaan niitä rakennetaan asemien vahvistamiseksi. Suurempaa osallistumistakaan niiden kautta ei edellytetä, riittää kun antaa allekirjoituksella nimensä käyttöön.

Varat toiminnan pyörittämiseen eivät tule opetusministeriön veikkausvoittorahoista eikä rahapelien pelaamisesta; ne tulevat kansanedustajien, europarlamentaarikkojen ja hallinnollisten instituutioiden käyttökuluista. Niistä ei tarvitse tehdä erikseen tiliä eikä kaikista ilmeisesti makseta edes veroja. Ne eivät palvele uusien, yhteisöllisiksi koettujen arvojen ponnistelua kohden näkyvyyttä ja vastuunottoa, vaan jo olemassaolevien, ajoittain huteriksi osoittautuvien asemien pönkittämistä.

Näin on käymässä mm. tulevassa tasavallan presidentin vaalia koskevassa mittelössä. Presidenttiehdokas Niinistö päätti perustaa kansalaisvaltuuskunnan puolueiden ulkopuolisena, riippumatomana, kansan laajoista joukoista tukea hakevana ehdokkaana. Paavo Väyrynen näyttää tekevän samoin pyrkiessään neljännen kerran Suomen Tasavallan presidentiksi. Sininen tulevaisuus miettii  niska punaisena, pitäisikö sen ryhtyä hurjan kovaan tehtävään ja kerätä vaadittavat 20 000 nimeä oman presidenttiehdokkaan nimeämiseksi. Puolue ei ole vielä rekisterissä vaikka se jo hallituksessa istuukin. Hallitukseen pääsee ilman rekisteröityä puoluettakin, mutta presidentiehdokkaan nimeäminen on sallittua suoraan vain rekisteröidyille puolueille.

Paavo Väyrynen perusti jo uuden puolueenkin, johon vaadittavat allekirjoittajat löytyivät. Muuhun ei sitten jäseniä tarvitakaan, koska mitään kenttäorganisaatiota ei ole tarkoitus perustaa. Valituista parlamentaarikoista löytyy siinä määrin parlamentaarisesta arvopohjasta piittaamattomia, että eduskuntaryhmän voi eri puolilta aisan yli potkijoista perustaa kahvikupposen ääressä.

Sininen tulevaisuus näyttää syntyneen ministeritason aloitteesta ja rahoituspohja toiminnalle koostuu mitä ilmeisimmin perussuomalaisten säätiöön jemmatuista säästöistä ja kansanedustajien omaan kenttätoimintaan tarkoitetuista varoista. Heidät eduskuntaan äänestäneet perussuomalaiset arvoineen eivät nyt kelpaa, resurssit käytetään kannatajakunnan vaihtamiseen.

Onko tämä ihan uusi ilmiö - vallankumous ylhäältäpäin? Ei ole, on syntynyt jo vahvoja rakenteitakin, jotka on toteutettu ministeriöiden silmien alla ja perusteltu hallinnollisilla tarpeilla. Toimijat, vastuunkantajat ja käytössä olevista resurseista päättäjät valitaan kokonaan muualla kuin edustajakokouksissa. Tämä erityisesti työväenliikkeen joukkojärjestöissä sata vuotta toiminut kansanvallan ilmenemismuoto näyttää nyt joutavan romukoppaan, valta on tärkeintä ja se voidaan omantunnon niin salliessa napata käyttöön myös vallitsevien rakenteiden kautta.

Opetusministeriön sateenvarjon alla on syntynyt joukko kokoomajärjestöjä liikunnan, urheilun ja huippu-urheilun alueelle, sellaisia kuin Valo, ja monia muitakin puskureiksi luokiteltavia, ylhäältä luotuja rakenteita. Samanlaisia löytyy raittiustyön ja sosiaalisen lomatoiminnan alueelta. Itsenäinen vastuunotto on siirtynyt historiaan, uusiin rakenteisiin luodaan yhdenmukaisia, yhtenäistäviä käytäntöjä, joiden periaatteet eivät välttämättä ole yhteneväisiä aatteellisten järjestöjen alkuperäisten tavoitteiden kanssa. Lisää taitaa olla tulossa.

Sanotaan, että Euroopan Unionin kilpailuttamisperiaatteet edellyttävät näitä uusia organisaatioita. Tällaisten puskureiden luominen onkin lähtenyt liikkeelle juuri Euroopan Unionin piiristä. Siellä luotiin jo varhaisessa vaiheessa oma ikääntyvien ihmisten hallinnollinen yhteisö eurooppalaisten eläkeläisjärjestöjen pitämiseksi vähän etäämpänä vallan ja resurssien kammareista. Yksi viimeisimpiä operaatioita on kansainvälisten ympäristöjärjestöjen lemppaaminen pois eurooppalaisten ympäristöprojektien toteuttamisesta ja suuntautuminen pelkästään markkinavoimiin, yrityksiin ja sitä kautta toteutettaviin ympäristöprojekteihin. Harva taitaa tietää, että ilman minkäänlaista yhteiskunnan  tukea nämä järjestöt tuskin pystyvät pitkään toimimaan.

Muutama vuosi sitten oli tapana puhua megatrendeistä, siitä mitä suurissa linjakysymyksissä kotimaassa tai maailmalla on tapahtumassa. Kansalaisjärjestötoiminnan kuihtuminen on poliittinen valinta sekin. Ei pidä ihmetellä, jos nukkuvien puolue kasvaa edelleen, jos ehdotettu valinta järjestötehtäviin aiheuttaa osaamattomassa mutta luottamusta nauttivassa henkilössä paniikkireaktion. Ei pidä ihmetellä sitäkään, että taito keskustella yhteiskunnallisista asioista muuttuu niin äkkiä vihapuheeksi samalla kun suuri vaikeneminen käy yhä yleisemmäksi. Ylhäältä perustetut "järjestöt" eivät tarjoa mahdollisuutta yhteisöllisyyteen,  aktivoitumiseen ja kasvamiseen vastuunottoon. Niiden tarkoituksena on ottaa loppukin valta sitä hamuavan käyttöön.

Kuinkahan kauan tällaista rynkytystä kestetään?

Työn olemuksesta - ja vieraantumisesta

Jaan tämän Lauri Ihalaisen työn käsitteen avartamista koskevan raportin linkkinä täällä blogissani.

Kirjoitin jutun ilmestyessä Facebook-sivullani:"Alustavasti vaikuttaisi siltä, että tässä haetaan edelleen parempaa sopeutumista palkkatyön - ei työn vapauttamisen yhteiskuntaan." Kun SDP:n työn arvojen syventämisessä lähdetään liikkeelle inhimillisistä arvoista ja päädytään esittämään parempaa sopeutumista ja omista  lähtökohdista luopumista muutoin kuin toimeentulon hankkimismielessä, voidaan jo aavistaa että suhteessa sosialidemokratian arvopohjaan tässä joustetaan niin pitkälle, että alkuperäinen tavoite ihmisen täydestä toteutumisesta siirtyy horisontin taakse.

Jokaisessa sosialidemokratian työtä ja ihmisen omaehtoisuuden toteutumista käsittelevässä ohjelmassa pitäisi aina aluksi muistuttaa "työn vapauttamisen" suuresta tehtävästä ja ohjelman sellaisenaan pitäisi olla askelmerkkejä sisältävää suuntautumista arvopohjan suuntaan, nykyisen tilan kiistäjänä ja uuden vaihtoehdon selkeänä ja ymmärretävänä, yhteiseen taisteluun kutsuvana julistuksena. Näin ei näytä olevan laita tässäkään työn syvintä olemusta käsittelevässä ohjelmassa. Sunnuntaipuheista koskien ihmisyyttä taivutaan konkreetisissa toiminnassa pääoman ja yhä sen ehdoilla tapahtuvan esineellistymisen suuntaan.

Lainaan tähän omana suomennoksenani pienen pätkän saksalaisen pitkäaikaisen nuorisojärjestöjohtajan (Sozialistische Jugend Deutschlands - SJD-Die Falken) ja aatteellisen vaikuttajan Lorenz Knorrin (s. 1921) sekä Walter Tschapekin (s. 1928) kirjasta "Kar Marx meidän aikanamme" (Karl Marx in unserer Zeit, ISBN 978-3-88864-462-7, 2009, ss 92-94):

"Jatkuva yksityisomaisuuden varmistaminen ylipäätään ja tuotantovälineissä aivan erityisesti herättää kuitenkin vastarintaa ja protesteja tätä jatkuvaa ja kiihtyvää epäinhimillisyyttä kohtaan.Tämä muodostaa työväenliikkeen historiallisen tehtävän kapitalistisen yhteiskunnan ylittämiseksi ja samalla tehtävän saada lopetettua ihmisen kanssaihmistään kohtaan harjoittama riisto ja saada aikaan yhteiskunta, jossa "jokaisen vapaa kehittyminen on kaikkien vapaan kehittymisen ehto" (Marx). Kieltämisen kieltämisen tie tulee täten sovellettavaksi käytännön politiikaksi.

Ihminen olennaisine elin- ja kasvupyrkimyksineen tulee tässä esineellistetyssä maailmassa luokitelluksi ihmisyyttä alemmaksi eli osaksi tuotantoprosesssia, ei luovaksi toimijaksi sellaisenaan. Yhteiskunnallisen suhteen esineellistäminen "tavarafetishismiksi" johtaa siihen, että ihmissuhteet toteutuvat ja tunnistetaan tai ollaan tunnistamatta sekä toteutetaan esineellistyneenä suhteena.

Yhteiskunta, jonka tunnuksena on ihmisyys mutta joka esineellistää kaiken ja johtaa kaiken rahasta, on ristiriidassa ihmisyyden kanssa. Se nostaa esineellistymisen ylimmäksi johtotähdeksi, vaikka sen täytyisi nostaa ihmisen toteutumismahdollisuus ylimmäksi periaatteeksi. Marx kirjoittaa: "Ihminen tulee sitä köyhemmäksi mitä enemmän hän tuottaa rikkauksia ja mitä enemmän tuotanto lisää valtaa ja sen liikkuma-alaa. Ihminen tulee sitä enemmän hyvinhiotuksi tavaraksi mitä enemmän hän tavaraa luo. Esinemaailman korostaminen heikentää ihmisten maailmaa suorassa suhteessa. Työ ei tuota ainoastaan tavaraa, se muokkaa samalla  ihmistä ja tekee työläisestä tavaran, ja jopa samassa suhteessa jossa hän tavaroita tuottaa." Ihminen "tavarana" on sovittamattomassa ristiriidassa sunnuntaipuheissa ylistetyn ihmisenä olemisen kanssa, niin kirkossa kuin hämärretyissä puheissa tosielämässä.

Edelleen Marxia: "Tavara jonka työ tuottaa, tuote, ilmenee nyt hänelle olemukseltaan vieraana,  riippumattomana voimana suhteessa tekijäänsä. Työn tulos on työtä, joka ilmenee nyt esineenä/asiana ja on siten työn esineellistymä. Tämä työn esineellistyminen näkyy kansantaloudessa työläisen kehittymisenä, vastakkainasettelu tuotteen menettämisenä ja sille alisteisena, sen hankkiminen vieraantumisena." Se alkuperäinen suhde, jossa tuottaja tunnistaa työnsä tuloksen ja tilanteensa paranemisen, ei ole enää käsillä! Sen sijasta tuotettu tavara/tai asia ilmenee vieraana, uhkaavana, se ei palvele enää tekijänsä itsemääräämisoikeutta, se on ilmaus etääntymisestä, vieraantumista tuotetusta tuotteesta.

Tämä vieraantuminen vaikuttaa monella tavalla:
1) Työntekijän vieraantumisena tekemästään tuotteesta; se ei toimi enää hänen tuotteenaan, se on hänelle vieras;
2) Vieraantumisena työstään, koska kysymyksessä on taloudellinen pakko ja ei siten edusta enää tekijänsä itsensä toteuttamista ja itsemääräämisoikeutta;
3) Vieraantumisena omasta ihmisluonnostaan ja lajiolemuksestaan; ihmisen ja luonnon välillä vallinnut symbioosi on tuhottu;
4) Yksilöiden vieraantuminen toisistaan yhteiskunnallisina olentoina; he eivät kohtaa enää solidaarisina yhteistyön tekijöinä vaan kilpailijoina, joka ilmenee usein vastakkaisina ja vihamielisinä suhteina. Kilpailu nostaa esiin täysin erilaiset ominaisuudet kuin mitä ystävällinen ja hyviin naapurisuhteisiin perustuva yhteistyö.
>P>
"Kaikkien fyysisten ja henkisten tuntojen tilalle astuu vieraantuminen kaikissa muodoissaan, omistamisen henki." Yksilön haluaminen supistuu kapitalistisessa tavaratuotannossa "omistamisen haluamiseksi", mikä vastaa tuottamistavan esineellistymistä. Aineellinen yksityisomaisuus on siten ilmaus yksilön elämän vieraantumisesta."

Kun nyt linkitän Demarissa olleen ohjelman esittelyn tähän blogiin, pyydän lukijaa - varsinkin sosialidemokraattisia arvoja hakevaa ja kunnioittavaa - tarkastelemaan ohjelman lähtökohtien ja käytännön ehdotusten suhdetta toisiinsa. Kun puhutaan sosialidemokratian umpikujasta ja vallitsevasta arvotyhjiöstä, näkyy se mielestäni selkeästi tässäkin työn syväluotaukseksi tarkoitetussa ohjelmassa.