Veljeyden ja sisaruuden hengessä

Demokratian, kansanvallan merkitys koko ihmiskunnalle, sivilisaatiolle on eräs aikamme historiallisia ulottuvuuksia. Se on yksi tärkeimmistä motivaatiopohjista ja sen erilaisista sovellutuksista, tasoista ja ulottuvuuksista löytyy monenkirjava joukko esimerkkejä.

Demokratiassa, kansanvallassa lähtökohtana on ihmiskeskeisyys, humanismi. Meidänkin poliittiset johtajamme ovat eri yhteyksissä julistautuneet humanisteiksi ja demokraattisten arvojen kantajiksi ja kannattajiksi.

Ihmisyyden ja siitä kasvavan aloitteellisuuden, omaehtoisuuden juuret löytyvät ihmiskunnan historiasta, erilaisista kulttuureista ja sen ilmauksista. Itse käsite tulee munaiskreikasta: demos (kansa, väkijoukko) ja kratos (komento, valta); se tarkoittaa kirjaimellisesti kansanvaltaa. Sovellutuksia tuosta lähestymistavasta löytyy muistakin kulttuureista; buddhalaisuus, Intian vanha Vedantakulttuuri, kristinusko ja ”uuden maailman” alkuperäiskulttuurit sisältävät ilmaisuja ja käytäntöjä ihmisen nostamisesta keskeiseen asemaan.

Entä työväenliike? Läntinen, kapitalistisiin arvoihin rakentuva sivilisaatio on arvostellut työväenliikkeen arvoperinnettä sen materialistisesta historiankäsityksestä ja korostanut omaa, humanistista ja demokraattista arvoperustaansa. Kun nyt olemme kokemassa kansainvälistä finanssikriisiä ja globaalia talouslamaa, voimme vain todeta, että omistamisen ja ahneuden materialistinen projekti on tullut tienhaaraan juuri sen itsensä edustaman rajoittamattoman ahneuden seurauksena. Paradoksaalista on, että arvokeisarin alastomuutta eivät taaskaan huomaa muut kuin kaikkein lapsenmielisimmät!

Onko työväenliikkeen arvoperustalla yhteyttä humanismiin? Nuoren Marxin eräs kommunismia koskevista maksimeista, mietelauseista kului: ”Ei ole humanismia ilman sosialismia eikä sosialismia ilman humanismia” (Filosofiset ja taloudelliset käsikirjotukset, joita ei ole kunnolla suomennettu). Riippumatta siitä, mitä itse kukin kommunismista ajattelee, tuon mietelauseen sisältö kuvastaa juuri sitä, miten 1800-luvun alun valistuksen aikakausi nosti ihmisen keskeiseen asemaan. Ajatuksen suuruutta ja rohkeutta rakenteeltaan autoritaaristen ja idealististen (ihmisen ulkopuolella olevaan ideaan) uskonto- ja valtiorakenteiden vaihtoehtona voi vain ihmetellä.

Kansanvaltaisten rakenteiden aikaansaaminen ja hallinnollinen hyväksyminen on alusta saakka ollut tuskallinen, kiistoja ja vastakkainasettelua aiheuttanut prosessi. Yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden sekä kokoontumis- ja järjestäytymisvapauden aikaansaamiseksi tarvittiin ammattiyhdistysliikkeen toimeenpanema yleislakko ja joukko suuria mielenosoituksia runsas sata vuotta sitten. Osuuskauppaliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen ja muiden työväenliikkeen järjestöjen käyttöönottama kansanvallan periaate oli mullistava askel eteenpäin kohden kansanvaltaa. Vähitellen tuosta käytännöstä tuli ainoa laillinen vapaan yhdistystoiminnan periaate.

Poliittista demokratiaa vaanii yhä edelleenkin monenlaisia uhkatekijöitä. Muodollinen demokratia näyttää sallivan yllättävän paljon autoritaarista, hierarkista toimintakäytäntöä, johon myös mieluusti vedotaan sitten kun valta ja asema organisaatiossa on saatu omiin käsiin. Juuri nyt on noussut esille erilaisten kaappari-instituutioiden rooli puoluerahoituksessa, joka lonkeroineen ja labyrintteineen muodostaa ilmeisesti pysyvän uhan asiasisältöihin perustuvalle kansanvallalle. Kun vielä tähän lisätään ”maagisiin auttajiin” perustuva henkilöä korostava vaalijärjestelmämme ja kyvyttömyytemme nostaa aktiivinen, osallistava yhteiskunnallinen toiminta sille kuuluvaan arvoon, on tullut lueteltua joukko vuosituhannen alun suurista kansanvallan uhkakuvista – poliittisen demokratian osalta.

Talouselämä ei ole koskaan oppinut soveltamaan kansanvaltaisia käytäntöjä toimintaansa. Yrittämisen vapautta on tulkittu oikeudeksi yksin päättää ”omistajana” yhteisellä työllä tuotetusta lisäarvosta, liikevoitosta. Tämä autoritaarinen malli, joka ei tunnusta yhteistoiminnan ja yhteisen vastuun paremmuutta, on johtanut paitsi valtaviin tuloerojen kasvuun myös toistuviin katastrofeihin, joista yhtä olemme parastaikaa finanssikriisin muodossa todistamassa. Taloudellinen demokratia taapertelee edelleen lapsenkengissään eikä ole tähän päivään mennessä lunastanut lupausta yhteisestä hyvinvoinnista.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta sovellutuksineen valtakunnallisella ja paikallisella tasolla on kansanvaltaisen, demokratiaan perustuvan hallinnon ja tuotannon edustava malli. Se on pärjännyt erinomaisesti varsinkin kriisiaikoina. Sen varaan rakennettu pahojen aikojen puskurointi näyttää sopivan malliksi muuallakin maailmassa. Sen köyhdyttäminen ja tukahduttaminen luo puolestaan tilaa spekulatiiviselle taloudelle ja toimintakäytännöille. Valtion laitosten yhtiöittäminen ja siirtäminen hallinnoltaan suljetun yksityisen sektorin ehdoilla toimivaksi on takaisku avoimelle ja kansanvaltaiselle hallinnolle ja osallistavalle yrittämiselle. Kunnallisten palveluiden setelivetoiseksi tekeminen merkitsee pikkusormen antamista hallinnoltaan hämärälle ja motiiveiltaan tuntemattomille välikäsille. Toivottavasti edustuksellinen demokratia tuottaa jatkossa sellaiset valtionyhtiöistä ja peruspalveluista vastaavat ministerit , jotka osaavat antaa arvoa kansanvallalle ja omaavat tahtoa ja taitoa kehittää yhteiseen intressiin perustuvaa julkista sektoria.

Sivistyksellisessä demokratiassa olemme kokeneet suuria edistysaskeleita alkaen koululaitoksemme kehityksestä, yhteisen peruskoulun suvereenista ylivoimasta elitistisiin vaihtoehtoihin verrattuna. Yhteisen sivistyksellisen kansanvallan kulmakiviä voitaisiin luetella sekä opetustoimen että sosiaalisen turvan ja terveydenhoidon alueelta runsain mitoin. Onko yliopistolaitoksemme koulutusjärjestelmän huipulla rakentumassa vain huippujen virittämisjärjestelmäksi? Onko urheilu muuttunut huippu-urheilun ja siihen kytkettyjen taloudellisten palkkioiden kautta kansallista kuntoa demoralisoivaksi ulottuvuudeksi? Onko kansalaisjärjestökentän ja yhteiskunnallisen osallistumisen anemia suoraa seurausta sivistyksellisen demokratian aliarvioimisesta?

Aika, jolloin ihminen on vapaa täysin rinnoin toteuttamaan itseään ja samalla tietoinen omasta asemastaan kansanvaltaisen yhteisön vastuullisena toimijana, taitaa edelleenkin antaa odottaa itseään. Demokratian kamara on ohut ja haavoittuva eikä sitä aina osata soveltaa itseään sivistyneenäkään pitävissä olosuhteissa.


Edelleenkin tarvitaan vahvaa näkemystä ihmisenä olemisen suuresta visiosta, joka niin hyvin kuvataan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ensimmäisessä artiklassa:

”Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”