Puskureita kansanvaltaa vastaan?

Kansalaisjärjestötoiminta, osallistuminen ja vastuunotto järjestötoiminnasta - politiikasta puhumattakaan - osoittaa edelleen näivettymisen merkkejä. Alhaalla, ruohonjuuritasolla  liike on hiipumassa - miten mahtaa olla ylhäällä, siellä missä vastuuta otetaan ja kannetaan?

Huomiota on kiinnittänyt joukko uusia yhdistyksiä ja kansalaisaloitteita, jotka ovat syntyneet jo valmiissa rakenteissa. Ne eivät edusta uusia suuria aatteita, vaan niitä rakennetaan asemien vahvistamiseksi. Suurempaa osallistumistakaan niiden kautta ei edellytetä, riittää kun antaa allekirjoituksella nimensä käyttöön.

Varat toiminnan pyörittämiseen eivät tule opetusministeriön veikkausvoittorahoista eikä rahapelien pelaamisesta; ne tulevat kansanedustajien, europarlamentaarikkojen ja hallinnollisten instituutioiden käyttökuluista. Niistä ei tarvitse tehdä erikseen tiliä eikä kaikista ilmeisesti makseta edes veroja. Ne eivät palvele uusien, yhteisöllisiksi koettujen arvojen ponnistelua kohden näkyvyyttä ja vastuunottoa, vaan jo olemassaolevien, ajoittain huteriksi osoittautuvien asemien pönkittämistä.

Näin on käymässä mm. tulevassa tasavallan presidentin vaalia koskevassa mittelössä. Presidenttiehdokas Niinistö päätti perustaa kansalaisvaltuuskunnan puolueiden ulkopuolisena, riippumatomana, kansan laajoista joukoista tukea hakevana ehdokkaana. Paavo Väyrynen näyttää tekevän samoin pyrkiessään neljännen kerran Suomen Tasavallan presidentiksi. Sininen tulevaisuus miettii  niska punaisena, pitäisikö sen ryhtyä hurjan kovaan tehtävään ja kerätä vaadittavat 20 000 nimeä oman presidenttiehdokkaan nimeämiseksi. Puolue ei ole vielä rekisterissä vaikka se jo hallituksessa istuukin. Hallitukseen pääsee ilman rekisteröityä puoluettakin, mutta presidentiehdokkaan nimeäminen on sallittua suoraan vain rekisteröidyille puolueille.

Paavo Väyrynen perusti jo uuden puolueenkin, johon vaadittavat allekirjoittajat löytyivät. Muuhun ei sitten jäseniä tarvitakaan, koska mitään kenttäorganisaatiota ei ole tarkoitus perustaa. Valituista parlamentaarikoista löytyy siinä määrin parlamentaarisesta arvopohjasta piittaamattomia, että eduskuntaryhmän voi eri puolilta aisan yli potkijoista perustaa kahvikupposen ääressä.

Sininen tulevaisuus näyttää syntyneen ministeritason aloitteesta ja rahoituspohja toiminnalle koostuu mitä ilmeisimmin perussuomalaisten säätiöön jemmatuista säästöistä ja kansanedustajien omaan kenttätoimintaan tarkoitetuista varoista. Heidät eduskuntaan äänestäneet perussuomalaiset arvoineen eivät nyt kelpaa, resurssit käytetään kannatajakunnan vaihtamiseen.

Onko tämä ihan uusi ilmiö - vallankumous ylhäältäpäin? Ei ole, on syntynyt jo vahvoja rakenteitakin, jotka on toteutettu ministeriöiden silmien alla ja perusteltu hallinnollisilla tarpeilla. Toimijat, vastuunkantajat ja käytössä olevista resurseista päättäjät valitaan kokonaan muualla kuin edustajakokouksissa. Tämä erityisesti työväenliikkeen joukkojärjestöissä sata vuotta toiminut kansanvallan ilmenemismuoto näyttää nyt joutavan romukoppaan, valta on tärkeintä ja se voidaan omantunnon niin salliessa napata käyttöön myös vallitsevien rakenteiden kautta.

Opetusministeriön sateenvarjon alla on syntynyt joukko kokoomajärjestöjä liikunnan, urheilun ja huippu-urheilun alueelle, sellaisia kuin Valo, ja monia muitakin puskureiksi luokiteltavia, ylhäältä luotuja rakenteita. Samanlaisia löytyy raittiustyön ja sosiaalisen lomatoiminnan alueelta. Itsenäinen vastuunotto on siirtynyt historiaan, uusiin rakenteisiin luodaan yhdenmukaisia, yhtenäistäviä käytäntöjä, joiden periaatteet eivät välttämättä ole yhteneväisiä aatteellisten järjestöjen alkuperäisten tavoitteiden kanssa. Lisää taitaa olla tulossa.

Sanotaan, että Euroopan Unionin kilpailuttamisperiaatteet edellyttävät näitä uusia organisaatioita. Tällaisten puskureiden luominen onkin lähtenyt liikkeelle juuri Euroopan Unionin piiristä. Siellä luotiin jo varhaisessa vaiheessa oma ikääntyvien ihmisten hallinnollinen yhteisö eurooppalaisten eläkeläisjärjestöjen pitämiseksi vähän etäämpänä vallan ja resurssien kammareista. Yksi viimeisimpiä operaatioita on kansainvälisten ympäristöjärjestöjen lemppaaminen pois eurooppalaisten ympäristöprojektien toteuttamisesta ja suuntautuminen pelkästään markkinavoimiin, yrityksiin ja sitä kautta toteutettaviin ympäristöprojekteihin. Harva taitaa tietää, että ilman minkäänlaista yhteiskunnan  tukea nämä järjestöt tuskin pystyvät pitkään toimimaan.

Muutama vuosi sitten oli tapana puhua megatrendeistä, siitä mitä suurissa linjakysymyksissä kotimaassa tai maailmalla on tapahtumassa. Kansalaisjärjestötoiminnan kuihtuminen on poliittinen valinta sekin. Ei pidä ihmetellä, jos nukkuvien puolue kasvaa edelleen, jos ehdotettu valinta järjestötehtäviin aiheuttaa osaamattomassa mutta luottamusta nauttivassa henkilössä paniikkireaktion. Ei pidä ihmetellä sitäkään, että taito keskustella yhteiskunnallisista asioista muuttuu niin äkkiä vihapuheeksi samalla kun suuri vaikeneminen käy yhä yleisemmäksi. Ylhäältä perustetut "järjestöt" eivät tarjoa mahdollisuutta yhteisöllisyyteen,  aktivoitumiseen ja kasvamiseen vastuunottoon. Niiden tarkoituksena on ottaa loppukin valta sitä hamuavan käyttöön.

Kuinkahan kauan tällaista rynkytystä kestetään?