Yhteinen hyvä

Suomen Eduskunnassa on hyväksytty uusi hallintorekisterilaki, joka näyttää sallivan omaisuuden - pääomien -  piilottamisen näkymättömiin ja ulottumattomiin jonnekin maailman pimeän rahan pesimäpaikoista. Keskeisenä perusteena lienee omista vilpittömistä motiiveista riippumaton maailmanlaajuinen käytäntö, joka ei aseta esteitä oman tai varastetun tavaran kätkemiselle. Lakiin liitetyt ponnet käyttäytyvät tässä puskureina niitä kansalaisia vastaan, jotka pitävät yhteisellä työllä, laajoilla ja monipuolisilla tuotantoketjuilla ja valtion tukiaisilla saavutettua voittoa yhteisenä hyvänä ja yksityiseen kaappaamiseen liittyvää toimintaa sivistyneiden toimintatapojen vastaisena, varkauteen rinnastettavana kahmimisena.

Poliittisen opposition vaatimus globaaleille markkinoille sijoittamisen avoimuudesta ja yhteiskunnallisesta vastuullisuudesta ei hallintorekisterilaissa tietenkään toteudu. Vielä vähemmän siinä toteutuu yhteisen hyvän tavoittelemisen ylevä periaate, jonka tulisi olla johtotähtenä ministereiden ja kansanedustajien toiminnassa ylipäätään. Lainsäädännölle asetettu velvoite toimia yhteisen hyvän ja kansalaisen hyvinvoinnin turvaajana jää toissijaiseksi, yksityinen, usein kivikasvoisen pokerinaaman taakse kätketty ja viimeiseen hengenvetoon saakka puolustettu rajattoman ja hankintatapaa kyselemättömän omistamisen etuoikeus kummittelee koko ajan taustalla. Todellinen motiivi paljastuu vain suljetuissa ja suojatuissa olosuhteissa; omistamiseen liittyvä ulkoinen arvostus rauhoittaa painajaisina kummittelevaa pragmaattisuuteen pakotettua kristillistä omaatuntoa.

Omistamisen muotoja ei tarvitsisi pakottaa osakeyhtiö- tai osuuskuntamuotoonkaan - pelkästään. Kirjassaan "Rikkaus ilman ahneutta" (Reichtum ohne Gier ISBN 978-3-593-43354-7 E-Book (PDF)) saksalainen poliitikko ja publisisti  Sahra Wagenknecht kuvaa Saksan historiaan liittyvää eettisesti toisenlaista, yhteiseen hyvään perustuvaa omistusmuotoa. Niin Saksassa kuin muuallakin maailmassa on tullut tavaksi perustaa tuotantoyhtiöiden tai muuten aikaansaadun omaisuuden  kupeeseen säätiöitä, joihin siirretään verotukselta suojaan ja yksityistä omaa tai perillisten käyttöä varten. Rakenteeltaan nuo säätiöt ovat osa yksityiseen ahnehtimisen ja kaappaamishaluun liittyvää feodaalista rakennetta, jonka periaatteet ovat - tietenkin - jyrkässä ristiriidassa ja vastakkaisia "yhteisen hyvän"  periaatteelle.

Sahra Wagenknecht kuvaa kirjassaan saksalaista Carl-Zeiss-säätiötä, joka ryhtyi  Carl Zeissin omistamana vuonna 1866 valmistamaan työpajassaan hienomekaanisia laitteita. Yrityksen palveluksessa oli fyysikko Ernst Abbe, jonka tekninen osaaminen muodosti pohjan uuden aikakauden mikroskooppien tekniselle tarkkuudelle ja täsmällisyydelle. Tämä merkitsi samalla yrityksen nopeaa kasvua ja palkintona osaamisestaan Carl Zeiss kutsui Ernst Abben osakkaaksi yritykseen. Kun yrityksen perustaja 12 vuotta myöhemmin kuoli, tuli Ernst Abbesta ja  Zeissin perillisistä rikkaita ihmisiä.

Seuraavina vuosina Abbe perusti Carl-Zeiss-säätiön, johon hän sijoitti oman osuutensa yhtiön varoista ja sai samalla huomattavaa hyvityssummaa vastaan myös mukaan perillisten osuudet. Säätiöstä tuli yrityksen vastuullinen omistaja ja se ryhtyi säätelemään yrityksen johtamista ja toimintasuhteita tavalla joka teki tästä yrityksestä yhden oman aikansa menestyneimmistä ja samalla sosiaalisesti vastuullisimmista toimijoista.

Sahra Wagenknechtin mukaan Abben ideat ovat edelleenkin  hämmästyttävän ajankohtaisia ajatellen millaiselta moderni yrityksen perussäännön tulisi näyttää. Abbe piti sääntöä muovatessaan sopivana  tärkeänä yrityksen etäännyttämistä omistajan persoonasta (Entpersöhnlichung des Unternehmens). Hän piti yrityksen menestystä tuloksena senhetkisten ja aikaisempien työntekijöiden työstä, johtavien toimihenkilöiden ja ammatillisten osaajien laadullisesta  ja teknisestä osaamisesta sekä yliopistollisen tutkimustyön ja yhteiskunnallisen kokemuksen ja palvelujen antamasta tuesta. Siksi hän oli vakuuttunut, että tiukan eettisen normin mukaan katsottuna yrityksen voittoa tulisi tarkastella ja käsitellä  "yhteisenä hyvänä". Yrityksen omistajan ja yhteistyökumppaneiden tulisi rajoittaa vaatimuksensa henkilökohtaiseen panokseen perustuvaan kohtuulliseen palkkaan.

Abben muotoilema Carl Zeiss -säätiö ei katsonut myöskään pelkän rahallisen voiton takomista tavoitteenaan, vaan myös piti tärkeänä nostaa yrityksen taloudellista ja yhteiskunnallista kokonaispanosta, johon kuului myös varautuminen huonoihin ja poikkeuksellisiin aikoihin. Yritys kasvoi ja menestyi eikä edes kylmä sota ja säätiön jääminen DDR:n puolelle pysäyttänyt tämän säätiön menestyksellistä toimintaa.

Kansalaisyhteiskunnan ja menestyvän yritystoiminnan keskeinen toimija ei siis ole omistaja, vaan yrityksen organisaatiota ja toimintaa ohjaava "yhteinen hyvä".  Menemättä tässä yhteydessä tarkemmin Wagenknechtin monipuolisesti perustelemaa yhteisen hyvän motivaatiopohjaan, totean vain että hallintorekisterilainsäädännön yhteiskunnallinen perusta on hiekalle rakennettu. Sen eettistä kyseenalaisuutta symboloi parhaiten perussuomalaisten puolueensa rinnalle rakentama  säätiö jonka johdossa eroava puheenjohtaja Soini istuu "tästä ikuisuuteen" periaatteella. Yksityinen intressi on feodaalisin periaattein sementoitu yhteisen hyvän edelle.