Projekti on kesken...

Kohdattiin taas parin vuoden tauon jälkeen entisten työkavereiden, nykyisin eläkkeellä olevien kesken. Vanha työnantajamme, jo eläkkeellelähdön jälkeen nimeään ja rakennettaan muuttaut työntaja oli kutsunut meidät kokoon. Kysymyksessä on sikäli poikkeuksellinen työnantaja, ettän sen keskeisenä tehtävänä on ajaa työntekijöiden työelämään ja ammattiin liittyviä oikeuksia. Saada tehdä työtä ammattiliiton palveluksessa toimitsijana oli minun mielestäni suuri etuoikeus. Työssä yhdistyi toimeentulon hankkiminen ja oman maailmankatsomuksen keskeisten arvojen toteuttaminen. Näin suurenmoista yhtälöä ei kaikissa työsuhteissa pääse koskaan kokemaan, vaikka usein se näyttää toteutuvan joko tehtävän kokonaiskuvan tai sitten ammatillisen ja muun, jopa spontaanin  osaamisen kautta yllättävän usein.

Mistä puhuttiin? Tuntui taas mukavalta kohdata yhteisön työkavereita ja erityisesti niitä, joiden kanssa oltiin läheisesti tehty yhteistyötä. Puhuttiin ammattiyhdistysliikkeen tehtävästä nykyaikana, työhön ja asemaan liittyvistä intohimoista, hyvistä ratkaisumalleista kriisitilanteissa, työtehtävän ja edunvalvonnan visionäärisestä yhdistämisestä. Yhtenä osallistujana voi kokea vain sen keskusteluyhteyden, jossa sattumoisin sillä kertaa on mukana. Voi aavistaa että samanlaista ajatusten, ideoiden, kokemusten  ja elämysten sinkoilua tapahtui kaikissa muissakin osallistujien pöydissä.

Mikä nyt eteen, kun Elinkeinoelämän Keskusliitto on purkanut neuvotteluorganisaationsa ja ei halua muodollisestikaan esiintyä neuvotteluosapuolena? Mitä lyhenne EK voi tästä eteenpäin tarkoittaa ammattiyhdistysaktiiville? Oltiin sitä mieltä, että ammattiyhdistysliike osaa itsekin tulkita talouselämän kulkua niin hyvin, että se kykene määrittelemään tuotannon tulosten perusteella myös sen aikaansaaneiden työntekijöiden palvelusuhteen oikeudenmukaiset ehdot. Elinkeinoelämän Keskusliittopa siinä ei todellakaan välttämättä tarvita - lainkaan. Lyhenne EK on työntekijäpuolen kannalta tarkoittaa tämän jälkeen keskeisesti vain yhtä ulottuvuutta: Ei Kiinnosta.

Mistä sopimusneuvotteluissa - myös silloin kun ne toteutetaan paikallisesti - on kysymys? Kysymys on juridisessa mielessä eräänlaisesta joukkokanteesta. Kun saksalainen autonrakentaja Volkswagen asentaa autoonsa vääriä ja auton ympäristöystävällisyyden kannalta itselleen edullisia mittaustuloksia, ovat amerikkalaiset autonostajat nostaneet joukkokanteen tätä yritystä vastaan ja Volkswagen joutuu maksamaan korvauksia kaikille vääriin mittaustuloksiin ostonsa perustaneille  autonomistajille. Sama koskee työntekijöiden oikeuksia; kun työntekijät ovat työllä luoneet uutta arvoa ja tulosta yritykselle tai yhteiskunnalle, yhteisten neuvottelujen kautta on saatava tästä hyödystä sovittu osa kaikille siihen osallistuneille. Tiimityöhön ja osittuneeseen valmistukseen tai toteutukseen perustuva työ ei ole juri koskaan yksilösuoritus. Se on lähes poikkeuksetta paitsi oman yrityksen sisällä tehtyä tiimityötä, myös koko sosiaalisen rakenteen ja infrastruktuurin mukanaan tuomaa tulosta. Neuvottelu ja sopiminen työntulosten jakamisesta kertoo yhteisön sosiaalisesta ja eettisestä osaamisesta, oikeudenmukaisuuden ja vastuuonoton hyväksymisestä, perustan luomisesta yhteiselle hyvinvoinnille ja tasapainoiselle yhteisön ja yhteiskunnan kehittämiselle.

Usein kauhistellaan lakkoja. Niitä pidetään jonkinlaisena moraalittomuuden ja ahneuden ilmauksena. Tosiasiassa ammattiliitot perustuvat toimintanhsa mitä huolellisimpaan tutkimukseen. Yhteinen vaatimusten jakaminen saavutetuista tuloksista kitkee nopeasti pois kaikkein yltiöpäisimmät, usein narsistiset oman edun tavoittelijat ja heidän pyrkimyksensä. Yksilökohtainen ja työyhteisön kokonaispanosta aliarvioiva johdon tai sen alaisuudessa toimivien yksilöiden palkitseminen ei tätä tee. Päinvastoin, se jättää yhteisölliset oikeudenmukaisuustavoitteet ja sosiaalisen eheyden sivuseikaksi lisäten jännitteitä ja epäonnistumisen vaaraa. Se edustaa ennen valistuksen aikaa eläneitä alkukantaisia vaistoja, välinpitämättömyyttä kanssaihmisestä ja koko yhteisöstä. Lakkohan ei ole muuta kuin yhteistä kieltäytymistä työpanoksen antamisesta silloin kun oikeudenmukaisuuden yksilölliset ja yhteisölliset tarpeet eivät toteudu. Tämä läksy - ja siihen liittyvä mielenlujuus, solidaarisuus - on myös tulevien sukupolvien opittava. Kun työpaikalla tulee eteen kysymys ammatillisesta järjestäytymisestä, silloin annetaan vastausta koko siihen arvomaailmaan, jolle yhteinen hyvinvointi perustuu.

Jo työelämässä tuli näistä asioista paljon puhuttua sekä ammattiliiton jäsenten että työtovereiden kesken. Usein jaoimme yhteisen käsityksen tehtävän tärkeydestä ja myös tarpeesta kasvaa uudelle tietoisuuden tasolle sekä näiden arvojen välittäjänä että niitä koskevan tietoisuuden syventäjänä. Hauskaa - ja samalla edelleenkin haastavaa - oli kokea eräänkin entisen työtoverin tervehdykseen liittämä tokaisu, nykyajan twiitti kättä puristettaessa: "Meidän projekti on vielä kesken..."

Mitä voit tehdä? Muista että paikkakunnaltasi löytyy jo työelämänsä päättäneitä, ammattiyhdistysliikkeessä arvokasta työtä tehneitä ja edelleen maailmanmenoa pohdiskelevia - ja sitä usein kummeksuviakin entisiä toimijoita. Eikö ole aika koota vähäiset voimat yhteen ja elävöittää tärkeät toiminnan ja taistelun perinteet, hyödyntää sitä tietotaitoa, jota edellisillä, vielä elävillä työntekijäsukupolvilla on hallussaan?