Kahden pahan välissä

Ranskan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen haikaillaan taas kovasti arvoliberalismin perään. Ensimmäisen kierroksen voittaja Macron on ilmaissut olevansa eurooppamyönteinen ja haluavansa uudistaa Euroopan Unionia. Macron toimi jonkin aikaa Hollanden kauden alkuvaiheesa Ranskan sosialistihallituksen valtionvarainministerinä, mutta joutui ristiriitaan hallituspuolueen politiikan kanssa ja erosi. Uusi tuleminen tapahtuu nyt sitoutumattomana keskitien kulkijana. Linjaa kuvataan milloin keskustavasemmistolaiseksi, riippumattomaksi keskustalaiseksi tai keskustaoikeistolaiseksi suuntautumiseksi.

Ranskalainen keskitie tarkoittanee koalitioiden hakemista arvoliberaalissa hengessä kaikista niistä suunnista joista yhtymäkohtia yhteisiin linjauksiin olisi löydettävissä. Kysymykseen tulenevat Euroopan kansanpuolueet ja kristillisdemokraatit, liberaaleihin arvoihin vetoava ja koviin oikeistolaisiin painotuksiin taipuva Euroopan parlamentin Alde-ryhmä ja edelleen Euroopan Parlamentin toiseksi suurimpana ryhmänä esiintyvä Demokraattien ja Sosialistien ryhmä. Myös Vihreä liike on ilmeisen sopiva yhteistyökumppani vaikka sen hohto Euroopan tasolla onkin hiipumassa.

Euroopan Unionin politiikka on muuttunutt viime vuosina konsensushenkisestä yhä selvemmin markkinapainotuksia korostavaksi. Pohjan tälle suuntautumiselle muodostavat Euroopan Unionin voimassaolevat keskeiset perusasiakirjat. Taustalla on vahva usko markkinoiden uudistavaan ja sitä kautta uutta luovaan  ja pelastavaan voimaan. Surullinen tosiasia kuitenkin on, että sitten valuuttaunionin luomisen viriiliä dynamiikkaa ei ole Euroopan Unionin kehittämiseen tullut. Sen sijaan on tullut alusta alkaen yhteiskunnallisen uudistumisen vauhdin hiljeneminen ja pysähtyminen - sekä alkava taantuminen heikompien jäsenmaiden alkaessa pudota pois kyydistä. Puhutaan jo erivauhtisista kehityksistä jäsenmaiden kohdalla.

Perinteiseen vahvaan, kansanvaltaiseen hyvinvointivaltioon nojaava sosialidemokraatti voisi todeta, että näin käy välttämättä kun ryhdytään rakentamaan politiikkaa pelkkien markkinoiden varaan, Valtio ja kansalaisyhteiskunta toimijana on suljettu lähes kokonaan pois mm. Maastrichtin sopimuksessa ja Euroopan Keskuspankin peruskirjassa  toiminnallisena vaihtoehtona. "Määrällisen elvytyksen" vastaanottajana ja toimivana subjektina EU:n jäsenvaltio on julkisesti ilmaistussa suuntautumisessa kokonaan pois laskuista. Uudistetun peruskirjan versiossa ilmaisu on piilotettu muotoon, jossa EKP kieltäytyy ottamasta vastuuta jäsenvaltioiden sitoumuksista. Se tarkoittaa että rahapoliittiset toimet suunnataan markkinoille, pankeille ja investointilaitoksille. Tosin näille suunnattu määrällinen elvyttäminen kätkee piilotetun ja julkistamatta jätetyn kanavan jäsenvaltioiden velkakirjojen siirtämisestä vaivihkaa EKP:n taseisiin. Se on kuitenkin vastoin sääntöihin lukittua oppikirjaa - ja siksi siitä ei myöskään puhuta.

Kilpailupolitiikka puolestaan rajaa mahdollisuuksia ostovoiman nostamisen ja kulutuskysynnän lisäämiseen. Tämä viralliseksi poliittiseksi totuudeksi kohonnut linjaus tarkoittaa, että yritykset eivät uskalla ryhtyä investoimaan, koska makrotasolla kysynnän ja ostovoiman lisäystä ei ole odotettavissa. Suuret optiot ja tuloerojan polarisoituminen eivät auta mitään, koska tulojen lisääntyminen ylimmissä tuloluokissa ei lisää kulutusta. Ostovoiman puute suurten massojen keskuudessa, ylimpien tulonsaAjaryhmien kulutuskyvyn rajallisuus ja markkinoiden kyvyttömyys luoda ostovoimaa muodostavat sen myrkkykeiton, joka ajaa Euroopan Unionia yhä pahempaan umpikujaan.

Sosialidemokraattisella politiikalla - jota väitetään vanhenevien kansalaisten väistyväksi yhteiskunnalliseksi suuntaukseksi - olisi tähän tepsivä ja nopeasti vaikuttava keino. Kysymys on määrällisen elvyttämisen suuntaamisesta suoraan jäsenvaltioille tavalla, jossa vastataan hyviksi koetuilla tavoilla kansalaisten sosiaalisiin, kulturellisiin ja koulutuksellisiin tarpeisiin.  Itse asiassa koko Euroopan poliittinen vasemmisto hakee vastausta juuri tästä suunnasta. Populistiset voimat saattaisivat myös hyväksyä valtioiden kautta tapahtuvan määrällisen elvytyksen. Perussuomalaisten ja populistien rajat sulkevaa ja sotilaallista varustautumista kannattavaa linjaa voisi kuitenkin kutsua tavaksi toteuttaa keynesiläistä rahapolitiikkaa äärioikeistolaisella ja sosiaalisen kuntoutumisen kannalta taantumuksellisella tavalla.

Aikamme paradokseihin kuuluu sekin, että tästä opillisesti täysin oikeistolaisesta politiikasta on seurannut Euroopan Unionin heikentyminen ja Iso-Britannian konservatiivisen enemmistön puoluetaktisista syistä käyntiinsaattama Brexit-ilmiö.  Brittien toryt eivät ole kuitenkaan liikkeellä sosiaalisemman Euroopan puolesta, vaan väittävät Unionin politiikan olleen liian sosiaalista ja vapaamielistä. Tämän ilmauksena on nähty maahanmuuttajien ja pakolaisten kasvavat virrat, joiden pääsy jakamaan etuoikeutettujen ruokapatoja on ehdottomasti estettävä. Samalla pakolaisten elvyttävä tuotantopotentiaali uhkaa jäädä kokonaan käyttämättä.

Merkkejä siitä, että Unionin kautta olisi aikahorisontin tällä puolen nähtävissä järkiintymistä ja aivan välttämättä tarvittavaa perusasennoitumisen muuttumista, ei ole näkyvissä. Suomen nykyinen hallitus edustaa tässä myös Euroopan Komission yksipuolista ja tuhosuuntaista ydinsanomaa. Meilläkään ei valoa tunnelin päässä ole näkyvissä. Valtionvarainministeri Orpo viittasi puolivälihiiren (kysymyksessä ei ole kirjoitusvirhe!) päätökseksi  "suureen sosiaalipoliittiseen uudistukseen" vuoden 2019 vaalien jälkeen. Mitä se muuta voisi tarkoittaa kuin Saksan Hartz IV -tyyppistä sosiaalisen ulottuvuuden kiristämistä, jonka mukaan tuen tarpeessa olevan on käytettävä kaikki henkilökohtaiset varansa asuntoa ja autoa myöten ennenkuin viime käden hengissäpitävää tukea on saatavissa.

Samaan aikaan uskotaan jo talouden olevan nousu-uralla. Hallituksen puoliväliriihen lausunnoissa ei näkynyt tähän viittaavia iloisia ilmauksia. Eurooppa on muuttunut henkisesti "Abendlandiksi" jossa ideologisista syistä ja itäeurooppalaistyyppisen autoritaarisen valtiososialismin pelossa kielletään myös kansanvaltainen, pohjoismaissa hyväksi koettu kansankoti, hyvinvointivaltio.

Ranskan eroa EU:sta ajavalla äärioikeistolaisella Le Penin puolueella on Euroopan Unionin itsensä käyttöön antamat aseet Ranskan irrottamiseksi Unionista ja samalla rauhaa ja demokratiaa tukemattoman yhteismarkkinasuuntautumisen kuoppaamiseksi koko mantereen tasolla. Äärioikeisto ei kuitenkaan tavoittele sosiaalisempaa, yhteistyöhenkisempää ja kansalaista kuntouttavaa kehitystä, vaan mitä ilmeisimmin paluuta 1930-luvun aatteellisiin aineksiin. Irrationaali yritys ratkaista mantereen ongelmat markkinoiden avulla on päättymässä irrationaaliin yritykseen ratkaista ongelmat kansallisella, nationalistiseen linnoittautumiseen ja varustautumiseen suuntautuvalla politiikalla.

Mikä on sosialidemokratian vastaus tähän asetelmaan?   Kirjailija ja sosialisti Mark Twainin vastaus tähän ristiriitaan oli seuraava:"Kahdesta pahasta älä valitse kumpaakaan." Keskustaliberaalin ranskalaisen Macronin vastausta voidaan tässä vaiheessa vain arvailla.